Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
5.3.2019 14.10
Lapsen huoltoa koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteen tuomiovirheen perusteellaOK 8 luvun 13 §:n ja 5 luvun 18 §:n 4 momentin säännösten perusteella KO:n olisi tullut antaa äidin 5.7.2018 saapunut lausuma tiedoksi isälle. Isän oman ilmoituksen sekä KO:n 14.8.2018 päivätyn lausumapyynnön ja käräjätuomarin lausuman perusteella HO katsoi, että näin ei ollut tapahtunut. Asiassa oli siten tapahtunut menettelyvirhe. Ottaen huomioon KO:n päätöksen perustelut HO katsoi, että virheellä oli ollut olennainen vaikutus asian lopputulokseen. (Vailla lainvoimaa 5.3.2019) - Uutiset
5.2.2019 9.49
KO ja HO: Veronpalautuksen ulosmittausta koskeva päätös oli tapahtuneen virheen vuoksi kumottava – ulosmitattuja varoja koskeva viivästyskorkovaatimus ei perustunut lakiinKäräjäoikeus katsoi, että ulosottomenettelyssä oli tapahtunut virhe. PM:n veronpalautuksen ulosmittausta koskeva päätös oli tapahtuneen virheen vuoksi kumottava. Ulosmitattuja varoja koskeva viivästyskorkovaatimus ei perustu lakiin ja oli sen vuoksi hylättävä. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen ulosottovalituksen yhteydessä ei ole mahdollista, minkä vuoksi mainittu vaatimus oli jätettävä tutkimatta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. (Vailla lainvoimaa 5.2.2019) - Uutiset
12.12.2018 11.00
Neljä aiempaa ehdollista vankeusrangaistusta ei estänyt petoksesta tuomittavan rangaistuksen tuomitsemista ehdollisena - rangaistusseuraamusta muutettiinVaikka vastaaja oli tuomittu ennen tätä tuomiota neljä kertaa ehdolliseen vankeusrangaistukseen, tämä oli johtunut satunnaisista seikoista sen suhteen, miten rikokset olivat tulleet ilmi ja missä oikeudenkäynneissä rangaistuksia oli tuomittu. Arvioitaessa sitä, edellyttikö aikaisempi rikollisuus vastaajan tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen, asiaa oli arvioitava siten kuin hänet olisi tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen aikaisemmin yhden kerran vuonna 2010. Tuosta tuomiosta oli kulunut pitkähkö aika, eikä kysymys ollut ollut vakavista rikoksista. Aikaisempi rikollisuus ei edellyttänyt vastaajan tuomitsemista ehdottomaan vankeuteen. Rangaistus määrättiin ehdolliseksi. HO tuomitsi vastaajalle vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalvelua 60 tuntia. (Vailla lainvoimaa 12.12.218) - Uutiset
10.12.2018 13.56
Edunvalvonta-asia palautettiin käräjäoikeuteen siellä tapahtuneen oikeudenkäyntivirheen vuoksiOikeudenkäyntiaineistosta ei käynyt ilmi lääkärin kantaa siihen, olisiko A:ta voitu kuulla asian suullisen käsittelyn ajankohtana. KO ei ollut sosiaalityöntekijältä saapuneen viestin johdosta hankkinut uutta lääkärinlausuntoa A:n terveydentilasta ja siitä, kuinka kauan mahdollinen este kuulemiselle oli olemassa. Kysymys oli ollut henkilön itsemääräämisoikeutta koskevasta asiasta ja asian merkitys oli siten A:lle suuri. KO:n ei olisi tullut järjestää hakemusasian istuntoa ja ratkaista asiaa hankkimatta sitä ennen uutta lääkärinlausuntoa siitä, voidaanko A:ta kuulla henkilökohtaisesti asiassa. (Vailla lainvoimaa 10.12.2018) - Uutiset
27.11.2018 11.00
Kolmannen henkilön omistaman auton kuljettajalla ei ollut asiavaltuutta kanteen ajamiseenA oli perustellut kanteen ajamista sillä, että hän on kuljettanut kolmannen henkilön omistamaa autoa, joka on vahingoittunut ja koska liikennevahinko kuuluu korvattavaksi vastapuolen liikennevakuutuksesta, on hänellä oikeudellinen tarve saada selvitettyä onko hän korvausvastuussa auton omistajalle vai onko kysymyksessä vastaajayhtiön korvattava liikennevahinko. Kanne jätettiin haastetta antamatta tutkimatta. A vaati HO:ssa, että KO:n päätös kumotaan ja asia palautetaan KO:een jatkokäsittelyä varten. HO tutki KO:n ratkaisun oikeellisuuden. Aihetta KO:n ratkaisun muuttamiseen ei ilmennyt. (Vailla lainvoimaa 27.11.2018) - Uutiset
18.9.2018 14.00
Syyttäjää uhkaillut nainen tuomittiin 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen - virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ei kattanut laitonta uhkaustaNainen oli asianomistajana ollut tyytymätön syyttämättäjättämispäätökseen. Nainen oli tuomittu virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta 8 kk vankeusrangaistukseen ja suorittamaan kihlakunnansyyttäjälle laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta yhteensä 2 000 euroa ja korvaamaan oikeudenkäyntikuluina 2 250,60 euroa viivästyskorkoineen. KO oli katsonut, että nainen tuli virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen ohella tuomita rangaistukseen myös laittomasta uhkauksesta. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut syyksilukemisen osalta. KO:n tuomitsema seuraamus naisen syyksi luetuista teoista oli yleisen rangaistuskäytännön mukainen. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut korvausvelvollisuuden osalta. (Vailla lainvoimaa 18.9.2018) - Uutiset
13.9.2018 13.00
Rikosuhrimaksua ei olisi tullut määrätä teosta, johon oli syyllistytty ennen rikosuhrimaksusta annetun lain voimaantuloaKoska laki rikosuhrimaksusta ei ollut voimassa silloin kun A oli syyllistynyt mainittuun tekoon, ei mainittua lakia olisi tullut soveltaa, ja KO:n olisi pitänyt omasta aloitteestaan jättää syyttäjän A:han kohdistama vaatimus rikosuhrimaksusta lakiin perustumattomana tutkimatta. Näin ollen KO:n tuomiolauselmassa oleva määräys rikosuhrimaksun korvausvelvollisuudesta oli poistettava. (Vailla lainvoimaa 13.9.2018) - Uutiset
24.8.2018 11.40
Varoitus lupalakimiehelle - laskutti liikaa ja peri laskua tarpeettoman aggressiivisestiA:n oli katsottu laskuttaneen kantelijalta enemmän kuin mitä osapuolet olivat sopineet. Valvontalautakunta oli myös katsonut, että tehtävän huolellinen hoitaminen olisi edellyttänyt päämiehen informoimista tuntiveloituksen nousemisesta välittömästi tuntiveloituksen muututtua sekä suostumuksen saamista veloituksen korottamiseen, koska osapuolet olivat sopineet tietyn tasoisesta palkkioveloituksesta. A oli tältäkin osin menetellyt luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 6 kohdan vastaisesti. Laskun perimisen osalta valvontalautakunta oli todennut olevan sen käsityksen mukaan poikkeuksellista, että elinkeinonharjoittaja ensimmäistä kertaa asiakastaan laskuttaessaan uhkasi tätä poliisitutkinnalla, ellei laskua maksettaisi. Valvontalautakunta piti A:n viestissään käyttämää ilmaisua tarpeettoman jyrkkänä ja aggressiivisena ja katsoi A:n tämän vuoksi menetelleen luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:n 1 momentin 1 kohdan vastaisesti. HO ei pitänyt valvontalautakunnan ratkaisua kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. (Vailla lainvoimaa 24.8.2018) - Uutiset
29.6.2018 11.03
Hallinto-oikeuden päätös lakimiehen vakituisen viran täyttämisestäPäätöksentekijä oli voinut antaa valinnassa painoarvoa hakuilmoituksessa edellytettyyn perehtyneisyyteen perheoikeudellisiin asioihin ja hyviin vuorovaikutustaitoihin. Kokonaisuutena arvioiden A:n oli voitu katsoa parhaiten vastaavan sitä, mitä virkaan valittavalta oli edellytetty. Perheiden erityispalvelujen päällikkö ei ollut käyttänyt harkintavaltaansa väärin eikä ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ollut PL125 §:n 2 momentin, tasa-arvolain, yhdenvertaisuuslain eikä kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Sosiaali- ja terveyslautakunta oli voinut hylätä B:n oikaisuvaatimuksen. (Ei lainvoim. 29.6.2018) - Uutiset
21.5.2018 14.00
Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää valtioon kohdistettua vahingonkorvauskannetta tutkimattaHO katsoi, että valittajan haastehakemuksesta ilmeni riittävällä tavalla se, mihin valittajan vaatimukset perustuivat. Haastehakemus sisälsi asian ratkaisun kannalta välttämättömimmät seikat eivätkä siinä olleet puutteet olleet niin olennaisia, ettei niitä olisi ollut mahdollista korjata prosessuaalisin keinoin asian myöhemmässä valmistelussa. Koska haastehakemus ei ollut niin puutteellinen, ettei se kelvannut oikeudenkäynnin pohjaksi, KO:n ei olisi tullut jättää valittajan kannetta tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 21.5.2018) - Uutiset
19.2.2018 8.00
Kuluttajariitalautakunnan kaksi ratkaisua vesihuollon liittymismaksustaEnsimmäisessä asiassa oli erimielisyyttä siitä, oliko vesihuoltolaitoksella oikeus periä kuluttajalta tuhoutuneen omakotitalon tilalle rakennettavasta uudesta talosta liittymismaksu, kun aikaisemman verkostoon liittämisen yhteydessä rakennettuja tonttijohtoja ei tarvinnut uusia. Kuluttaja oli vedonnut vesihuoltolaitokselta suullisesti saamaansa tietoon, ettei maksuja peritä. Vesihuoltolaitos oli kiistänyt antaneensa kuluttajalle virheellistä tietoa liittymismaksusta. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että vesihuoltolaitos olisi luopunut oikeudestaan periä kuluttajalta liittymismaksu hinnastonsa mukaisesti. Liittymismaksun perimiselle ei ollut vesihuoltolain säännöksistä johtuvaa estettä. Lautakunta kuitenkin suositti, että vesihuoltolaitos myöntää liittymismaksulle korottoman kahden vuoden maksuajan. Toisessa asiassa oli erimielisyyttä siitä, oliko vesihuoltolaitoksella oikeus periä liittymismaksu kuluttajilta, jotka olivat rakentaneet ostamallaan tontilla sijainneen talon tilalle uuden omakotitalon. Jos liittymismaksun periminen katsottiin oikeutetuksi, arvioitavaksi tuli oliko maksu määrältään kohtuullinen. Lautakunta katsoi, ettei liittymismaksun perimiselle ollut vesihuoltolain säännöksistä johtuvaa estettä. Perittyä liittymismaksua ei pidetty myöskään kohtuuttomana. - Uutiset
6.2.2018 13.00
Toistuvasti ongelmallisiin tilanteisiin ulkomailla joutuneelle naiselle oli perusteltua määrätä edunvalvoja määräajaksiA oli joutunut useissa maissa toistuvasti vaikeuksiin sekä viranomaisten ja muiden tahojen autettavaksi. Vertaillessaan A:n suojelun tarvetta ja hänen itsemääräämisoikeuttaan HO katsoi, että A:n suojaamisen tarve oli voimakkaampi ja edunvalvojan määrääminen oli sen vuoksi perusteltua A:n vastustamisesta huolimatta. KO:n päätöksen muuttamiseen ei siten ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 6.2.2018) - Uutiset
5.2.2018 13.10
Velkaantumisesta kulunut huomattavan lyhyt aika, uusien velkojen kokonaismäärä sekä lisävelkaantumisen olosuhteet estivät velkajärjestelyn myöntämisen vammautuneelle ja eläkkeelle jääneelle hakijalleHakijan olosuhteet puhuivat sinänsä velkajärjestelyn myöntämisen puolesta. Ottaen kuitenkin huomioon hakijan velkaantumisesta kulunut huomattavan lyhyt aika, uusien velkojen kokonaismäärä sekä se seikka, että hakija oli velkaantunut lisää ottamalla kulutusluottoja tilanteessa, missä hänen taloudellinen tilanteensa vammautumisen ja eläkkeelle jäännin vuoksi oli jo ollut valmiiksi heikko, velkajärjestelyn myöntämiselle ei ollut olemassa VJL 10 a §:n tarkoittamia painavia syitä. KO:n päätöstä ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 5.2.2018) - Uutiset
5.1.2018 14.24
Toimitusjohtajalle sakot liiallisten ylitöiden teettämisestäToimitusjohtajalle annettiin sakot liiallisten ylitöiden teettämisestä, kun yhdellä työntekijällä ylityötuntien määrä oli ollut 52 tuntia vuodessa, toisella 70 tuntia ja kolmannella työntekijällä 38 tuntia yli työaikalaissa säädetyn 250 tunnin enimmäismäärän. - Uutiset
22.12.2017 15.00
Edunvalvonta-asia palautettiin käräjäoikeuteen oikeudenkäyntivirheen ja oikeusastejärjestyksen noudattamisen vuoksiLääkärinlausunnon perusteella A:n oikeusturva olisi edellyttänyt oikeudenkäyntiavustajan tai prosessiedunvalvojan määräämistä hänelle tukemaan ja avustamaan häntä lausuman antamisessa. KO:n ei olisi tullut ratkaista asiaa määräämättä A:lle oikeudenkäyntiavustajaa tai prosessiedunvalvojaa ja varaamatta tälle tilaisuutta tulla kuulluksi. (Vailla lainvoimaa 22.12.2017) - Uutiset
11.12.2017 14.00
Puolustajalla oli oikeus palkkioon myös paluumatkalta vaikka puolustajan määräys oli rauennut ennen paluumatkaaKO oli määrännyt maksettavaksi AA:lle palkkiota yhden tunnin perusteella matka-ajasta hänen toimistoltaan Tikkurilasta Helsingin KO:een, mutta jättänyt palkkion määräämättä paluumatkan osalta perustuen siihen, että puolustajan määräys oli ennen paluumatkaa rauennut. HO muutti KO:n päätöstä katsoen, että valittajan matkustamista oikeudenkäyntipaikalta takaisin toimistolle oli pidettävä välttämättömänä matkustamisesta johtuvana ajanhukkana ja hänellä oli asiassa mainittujen lainkohtien perusteella oikeus palkkioon myös siltä osin. (Vailla lainvoimaa 11.12.2017) - Uutiset
1.12.2017 15.33
Velkajärjestelyä ei palautettu käräjäoikeuteen päätöksen varsin niukista perusteluista huolimattaAsiassa mainitut seikat huomioon ottaen HO katsoi, että KO:n päätöksen perustelut olivat varsin niukat. Päätöksestä kuitenkin kävivät ilmi ratkaisun perusteet siinä määrin, ettei asiaa ollut perustelujen puutteellisuuden vuoksi syytä palauttaa KO:een. Pääasian osalta KO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu eikä velkajärjestelyä aloitettu. (Vailla lainvoimaa 1.12.2017) - Uutiset
21.8.2017 11.41
Keravalla toimivalla lapsen huoltoriidan avustajalla ei ollut oikeutta saada palkkiota matka-ajalta ja matkakuluista Varsinais-Suomen käräjäoikeuteenAsiassa ei ollut oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta käyttää avustajana Keravalta olevaa valittajaa, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä Varsinais-Suomen KO:ssa. HO katsoi KO:n tavoin, ettei valittajalla ollut oikeutta saada palkkiota matka-ajalta ja matkakuluista. (Vailla lainvoimaa 21.8.2017) - Uutiset
3.8.2017 14.33
Jalankulkijaan suojatiellä törmännyt ja paikalta paennut ajo-oikeudeton kuljettaja tuomittiin 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenMiehelle, joka oli aiemmin tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon, tuomittava rangaistus määrättiin ehdolliseksi, koska rikoksien vakavuus, rikoksista ilmenevä tekijän syyllisyys ja tekijän aikaisempi rikollisuus eivät edellyttäneet ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. HO ei myöntänyt rangaistuksen koventamista ja sen ehdottomaksi muuttamista vaatineelle syyttäjälle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 3.8.2017) - Uutiset
28.7.2017 11.24
Käräjänotaarin tekemä kantelu pesänselvittäjää ja -jakajaa koskevan virheellisen päätöksen poistamisesta jätettiin tutkimatta kun ratkaisuun oli mahdollista hakea muutosta valittamallaHO totesi, että edellytyksenä tuomiovirhekantelua koskevan lainkohdan soveltamiselle on muun ohella, että kantelun kohteena oleva ratkaisu on lainvoimainen. Käräjänotaari oli 17.7.2017 päivätyssä kantelussaan ilmoittanut, että kysymyksessä oleva päätös ei ole lainvoimainen. Lisäksi HO:lle toimitetusta päätöksen kappaleesta ilmeni, että jutun asiaan osallinen oli ilmoittanut tyytymättömyyttä päätökseen määräajan kuluessa. Määräaika valitukselle päättyy 9.8.2017 ja määräaika vastavalitukselle päättyy 23.8.2017. KO:n ratkaisuun oli siten mahdollista hakea muutosta valittamalla. Kantelu oli näin ollen jätettävä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 28.7.2017) - Uutiset
19.6.2017 16.00
Korkein oikeus kannattaa tuomioistuinviraston perustamistaKorkein oikeus on jo tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnöstä (KM 2003:3) 26.5.2004 antamassaan lausunnossa, samoin kuin viimeksi selvitysmiesten arviomuistiosta (OM 2/2015) 17.3.2015 antamassaan lausunnossa kannattanut tuomioistuinten keskushallinnon irrottamista oikeusministeriöstä ja uskomista erilliselle keskushallintoyksikölle, jonka johdossa olisi vahva tuomioistuinten edustus. Korkein oikeus katsoo, että tuomioistuinten keskushallinnon uudelleen järjestäminen tulee viimein, yli vuosikymmenen kestäneen valmistelun jälkeen, toteuttaa toimikunnan mietinnössä suunnitellussa aikataulussa vuonna 2019. - Uutiset
15.6.2017 12.40
KHO:n päätös terveyshaitta-avustusta koskevassa valitusasiassaValittajat ovat ostaneet 7.10.2010 (oikeastaan 7.5.2010) omakotitalon 245 000 euron kauppahinnalla. Talo on rakennettu 1960-luvulla. Talossa on ilmennyt kosteusvaurioita vuonna 2011. Valittajat ovat nostaneet myyjiä vastaan kanteen vuonna 2012. Käräjäoikeus on tuominnut ostajat (oikeastaan myyjät) maksamaan valittajille 15 000 euroa hinnanalennuksena. Valittajat ovat hakeneet tuomioon muutosta hovioikeudesta. Hovioikeuden valmisteluistunnossa on tehty sovinto, jonka perusteella ostajat (oikeastaan myyjät) ovat sitoutuneet korvaamaan valittajille yhteensä 35 000 euroa hinnanalennuksena ja selvittelykuluina. Hovioikeuden vahvistamassa sovinnossa ei ole eritelty, miten korvaus jakautuu hinnanalennuksen ja selvittelykulujen välillä. ARA on antanut valituksenalaisen päätöksensä ennen kuin hovioikeus on vahvistanut asiassa sovinnon. Korkein hallinto-oikeus katsoo, toisin kuin hallinto-oikeus, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus on voinut hylätä A:n ja B:n terveyshaitta-avustusta koskevan hakemuksen korjausavustuslain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 10 §:n nojalla. - Uutiset
2.6.2017 12.30
Naisella oli oikeus korvaukseen masennuksesta kun aiemmin todetut masennuksen oireet olivat pahoinpitelyn seurauksena merkittävästi pahentuneet - akuutin stressireaktion osalta korvausvaatimus hylättiinTapahtumahetkellä nainen oli ollut sen hetkisen psyykkisen terveydentilansa vuoksi erityisen vahinkoherkkä. Vastaajan menettelystä naiselle oli aiheutunut psyykkisen oireilun lisääntymisenä ilmennyt henkilövahinko, josta hän oli oikeutettu saamaan korvausta (800 €). Asiassa esitetty selvitys ei tukenut naisen väitettä siitä, että hänelle olisi vastaajan syyksi luetusta menettelystä aiheutunut akuutti stressireaktio, joten naisen vaatimus oli tältä osin hylättävä. Kohtuullisena korvauksena kivusta ja särystä sekä muusta kuin mielenterveyden häiriöstä aiheutuneesta tilapäisestä haitasta oli, huomioon ottaen mielenterveyden häiriöstä aiheutuneesta vahingosta tuomittava korvauksen määrä, pidettävä 2 000 euroa. Kärsimyskorvauksen määrä alennettiin 1 200 eurosta 800 euroon. (Vailla lainvoimaa 2.6.2017) - Uutiset
24.5.2017 13.26
Suojatiellä lastenvaunut kumoon ajaneelle autoilijalle 40 päiväsakkoa ja ajokieltoSuojatiellä lastenvaunuja työntänyt nainen oli loukkaantunut ja lastenvaunut, joissa oli ollut vuonna 2016 syntynyt lapsi, olivat kaatuneet lapsen kuitenkaan loukkaantumatta. Autolla ajaneen naisen katsottiin syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. HO alensi päiväsakon rahamäärän 12 euroon (480 euroa), kun naisen tulot olivat olleet olennaisesti pienemmät kuin ne tulot, joiden mukaan päiväsakon rahamääräksi oli muodostunut 23 euroa (920 euroa). (Vailla lainvoimaa 24.5.2017) - Uutiset
16.5.2017 13.20
Menetetyn määräajan palauttamiselle oli erittäin painavat syyt kun käräjäoikeus oli lähettänyt ilmoituksen päätöksen antamisesta kantajayhtiön sähköpostiosoitteeseen eikä sen prosessiosoitteekseen ilmoittamaan postiosoitteeseenAurum oli käräjäoikeuden kehotuksesta täydentänyt haastehakemustaan sähköpostitse. Koska ilmoitus ratkaisun antamisesta oli lähetetty tuohon Aurumin sähköpostiosoitteeseen eikä Aurumin käräjäoikeudelle prosessiosoitteekseen ilmoittamaan postiosoitteeseen, eikä Aurum ollut sitä näin ollen saanut tiedoksi tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa, se oli menettänyt puhevaltansa asiassa ilman omaa syytään. Määräajan palauttamiselle oli siten oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy. (Vailla lainvoimaa 16.5.2017) - Uutiset
11.5.2017 15.11
Kolminkertaisesta ylinopeudesta 50 päivän ehdollinen vankeusrangaistus ja oheissakko - Stalker-tutkan mittaustulosta pidettiin riittävänä näyttönäNopeusvalvontaa suorittanut vanhempi konstaapeli oli kertonut tehneensä havainnon käytetystä nopeudesta tutkan näyttötaulusta, mitä havaintoa oli pidettävä riittävänä näyttönä. Yleisen rangaistuskäytännön mukainen seuraamus teosta (törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen) oli vankeusrangaistus, kun vastaajan käyttämä nopeus oli ollut kolminkertainen sallittuun nopeuteen nähden. Ehdollisen 50 päivän vankeusrangaistuksen ohessa määrättiin 30 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 11.5.2017) - Uutiset
8.5.2017 14.00
Yösijan tarjonneen naisen raiskauksesta 1 v 10 kk vankeutta - rangaistus tuomittiin ehdottomana vaikka rangaistuksen pituus olikin alle 2 vuottaMies oli käyttänyt hyväkseen naisen hyväntahtoisuutta tämän tarjotessa miehelle yösijan. Tapahtumienkulku oli alkanut naisen ollessa nukkumassa. Naisen havahduttua miehen läsnäoloon makuuhuoneessa mies oli naisen estelyistä huolimatta menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla. Miehen rikosrekisteritiedoista ilmeni, ettei häntä ollut aikaisemmin rikoksista rangaistu. Miehen syyksi luettava rikos oli kuitenkin niin vakava, että se jo yksinään edellytti vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana, vaikka rangaistuksen pituus olikin alle 2 vuotta. Mies tuomittiin myös korvamaan naiselle kivusta ja särystä 400 euroa ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 4 500 euroa. (Vailla lainvoimaa 8.5.2017) - Uutiset
27.4.2017 15.11
Koiraa rappukäytävässä kuljettaneen tytön ei näytetty laiminlyöneen huolellisuusvelvoitettaan – syyte vammantuottamuksesta nuorena henkilönä ja yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset hylättiinNäyttämättä oli jäänyt, että tytön talutettavana ollut koira ei olisi ollut hänen hallinnassaan ja että koira olisi päässyt hyppäämään tytölle oven avanneen naapurin selkään. Syyte vammantuottamuksesta nuorena henkilönä ja asianomistajan esittämät yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset hylättiin. Tapauksessa naapurissa asuneen naisen käsi oli murtunut ja hän oli joutunut leikkaukseen ja sairaalahoitoon. Kuntoutus ja kipulääkkeiden tarve oli kestänyt pitkään. (Vailla lainvoimaa 27.4.2017) - Uutiset
26.4.2017 12.10
Käräjäoikeuden tuomio kiinteistön virhettä koskevassa asiassa ei vastannut laissa edellytettyjä vaatimuksia – asia palautettiinKiinteistönkaupan purkaminen edellyttää maakaaren 2 luvun 17 §:n 2 momentin mukaan kiinteistön laatuvirhetapauksessa virheen olennaisuutta. Käräjäoikeuden perustelu kaupan purkamisedellytyksestä sen katsoessa kaupan purun käsillä olevassa tapauksessa olevan tarpeettoman raskas vaihtoehto ei perustunut lakiin. Käräjäoikeus ei siten ollut arvioinut kaupan purkamisen edellytyksiä laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti. Käräjäoikeuden menettely asiassa kerrotuilta osin ei ollut riittävän perusteellinen eikä näin ollen lainmukainen. Myöskään käräjäoikeuden tuomio ei vastannut laissa edellytettyjä vaatimuksia. Käräjäoikeuden menettelyvirheet olivat sellaisia, että hovioikeus ei voinut välittömästi ottaa asiaa oikeusastejärjestyskin huomioon ottaen ratkaistavakseen. Asia oli siten palautettava käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 26.4.2017) - Uutiset
24.4.2017 16.14
Hallinto-oikeus: Huumausainerikokseen ja ampuma-aserikkomukseen vapaa-ajallaan syyllistynyt ylikersantti voitiin irtisanoa aliupseerin virastaan ja pidättää virantoimituksesta välittömästiVirkasuhteen irtisanomisperustetta oli arvioitava suhteessa virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Valittaja oli tehtävässään vastannut asevelvollisten kouluttamisesta ja heidän palvelusturvallisuudestaan. Ammattisotilaana valittajalla oli ollut myös vapaa-aikaan kohdistuva erityinen käyttäytymisvelvoite. HAO katsoi, että valittaja oli syyllistymällä huumausainerikokseen käyttämällä huumeita ja pitämällä niitä hallussaan sekä syyllistymällä ampuma-aserikkomukseen säilyttämällä ampumatarvikkeita huolimattomasti käyttäytynyt tavalla, joka ei ollut vastannut hänen asemaansa eikä hänen tehtäväänsä. Valittajan menettely virkatehtäviensä ulkopuolella oli ollut omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Rannikkoprikaatin komentajalla oli ollut valtion virkamieslain 25 §:n 2 momentin mukainen virkamiehestä johtuva erityisen painava syy valittajan virkasuhteen irtisanomiselle. (Ei lainvoim. 24.4.2017) - Uutiset
21.3.2017 15.30
Virkasalaisuuden rikkomisesta tuomittua poliisia ei jätetty rangaistukseen tuomitsematta mutta ehdollinen vankeus lievennettiin sakoksiVastaajalle tuomittu 45 päivän ehdollinen vankeusrangaistus lievennettiin 25 päiväsakon rangaistukseksi jutussa, jossa KO:n tuomio on julistettu salaiseksi tuomiolauselmaa lukuun ottamatta. Näin ollen syytteen teonkuvaustakaan ei ole saatavilla. (Vailla lainvoimaa 21.3.2017) - Uutiset
16.3.2017 8.40
Käräjäoikeuskäsittely ei edennyt valmisteluistuntoa pidemmälle - turhaan oikeuteen saapuneelle, avustajan kutsumalle todistajalle ei myönnetty korvausta kustannuksista valtion varoistaValittaja ei ollut istuntoon saapuessaan sellainen oikeusapulain 4 §:n 2 momentin merkityksessä nimetty todistaja, jolla olisi ollut ehdoton oikeus saada valtion varoista korvaus paikalle saapumisestaan. Vaikka B:n ja ja tämän avustajan menettelyn seurauksena valittaja oli saattanut jäädä virheelliseen käsitykseen hänen kuulemisestaan jo tuona päivänä todistajana, hänen saapumisestaan oikeuteen aiheutuneiden kustannusten korvaamiselle valtion varoista ei ollut perustetta. KO:ssa ei ollut myöskään tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, kun KO ei ollut varannut valittajalle tilaisuutta lausua avustajan lausumasta, jossa tämä oli ilmoittanut KO:lle, ettei todistajanpalkkiota valmisteluistunnosta tarvitse maksaa. (Vailla lainvoimaa 16.3.2017) - Uutiset
9.3.2017 15.30
Osapuolet saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa vahinkonaan kun asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen määräys kunnossapitovastuusta oli ollut kirjoitusasultaan tulkinnanvarainen - perusteltua syytä muutoksenhaulle ei kuitenkaan ollutMääräyksen tulkinnanvaraisuus huomioon ottaen sen soveltaminen kysymyksessä olevaan asiaan, jossa esitetty näyttö oli ollut ristiriitaista, ei ollut yksinkertaista. Tähän nähden asia oli kokonaisuutena arvioiden ollut oikeudellisesti siinä määrin epäselvä, että valittajalla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin KO:ssa, minkä vuoksi asianosaiset saivat itse vastata KO:ssa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan. Alioikeuden tuomion jälkeen asiaa ei ollut kuitenkaan pidettävä kantajan kannalta yhtä epäselvänä eikä kantajalla siten ollut ollut OK 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitettua perusteltua syytä muutoksenhaulle. Näin ollen muutoksenhaun hävinnyt kantaja oli velvoitettava korvaamaan asunto-osakeyhtiön kohtuulliset oikeudenkäyntikulut HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 9.3.2017) - Uutiset
23.2.2017 10.07
Asukkaalle voitiin antaa varoitus sähköpostitse tehdystä postinjakajan uhkailusta – koska varoitusta ei ollut annettu asunto-osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla, tiedoksiannon kustannuksia ei voitu periä asukkaaltaKäräjäoikeus katsoi, että postinjakajalle lähetettyjen uhkaavien viestien seurauksena taloyhtiölle ja sen asukkaille ja osakkeenomistajille aiheutunut haitta, häiriö ja rasitus oli liittynyt olennaisesti kysymykseen järjestyksen säilyttämisestä taloyhtiön tiloissa. Tällä perusteella Asunto Oy:n hallituksella oli ollut oikeus tiedossaan olevien seikkojen perusteella antaa asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 3 §:n mukainen varoitus asunto A5 osakkeenomistaja A:lle. A:lle annetussa varoituksessa ei ollut yksilöity asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 3 §:n edellyttämällä tavalla riittävästi, missä uhkailu oli tapahtunut, mitä uhkailu oli ollut tai minkä konkreettisten todisteiden perusteella uhkailu oli näytetty tapahtuneen. Varoituksessa ei myöskään edellä mainittujen puutteiden johdosta riittävän yksilöidysti esitetty vaatimusta siitä, että mikäli varoituksessa mainitunlainen rikkomus toistuu tai jatkuu, yhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa. Koska varoitusta ei ollut annettu A:lle asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 3 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla, A ei ollut velvollinen maksamaan taloyhtiölle aiheutuneita tiedoksiantokuluja saman pykälän 4 momentissa esitetyllä tavalla. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 23.2.2017) - Uutiset
22.2.2017 15.31
Asunnossaan öisin metelöinyt nainen syyllistyi naapurinsa kotirauhan rikkomiseenNainen, joka oli mm. siirtänyt puista tuolia kovaäänisesti lattiaa pitkin, tuomittiin kotirauhan rikkomisesta 20 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 22.2.2017) - Uutiset
3.2.2017 16.00
Kaatoi naapurin tontilta 52 puuta ja vei ne omalle kiinteistölleen – syyte varkaudesta kuitenkin hylättiin, korvausta 350 euroaAsiassa esitetyn näytön perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi kaatanut B:n kuolinpesän tontilta puita anastustarkoituksessa. Vastaajan oikeudessa esittämän uskottavan kertomuksen perusteella käräjäoikeus katsoi, että puut oli kaadettu tarkoituksena raivata B:n kuolinpesän tonttialuetta. Pelkästään sen seikan, että vastaaja oli kantanut ja varastoinut puut raivauspaikan välittömään läheisyyteen omalle tontilleen, ei katsottu osoittavan vastaajan tarkoituksena olleen anastaa puut itselleen liittääkseen ne omaan omaisuuteensa, vaan pikemminkin hävittääkseen asianomistajan tontilla sijainneet puut. Edelleen se seikka, että todistaja C oli havainnut vastaajan tontilla olleen klapimittaan sahattuja puita, ei käräjäoikeuden mielestä riittänyt osoittamaan A:n tarkoituksena olleen anastaa puita B:n kuolinpesän tontilta käyttääkseen juuri näitä puita polttopuina. Huolimatta siitä, että käräjäoikeus hylkäsi asiassa esitetyn syytteen, se voi silti oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 8 § nojalla tutkia asiassa esitetyn yksityisoikeudellisen vaatimuksen. Käräjäoikeus piti asianomistajien yksityisoikeudellisen vaatimuksen tutkimista asiassa tarkoituksenmukaisena. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa korvausvelvollisuudesta vapauttamiseksi. (Vailla lainvoimaa 3.2.2017) - Uutiset
26.1.2017 11.05
Olosuhdeselvityksestä tehtyä käräjäoikeuden ratkaisua ei voitu rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon eikä ratkaisun poistamista voitu vaatia tuomiovirhekantelullaKoska olosuhdeselvitystä koskeva kysymys oli mahdollista ottaa esille vielä HO:ssa pääasian muutoksenhaun käsittelyn yhteydessä, nyt kysymyksessä olevaa ratkaisua ei voitu rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon. Näin ollen KO:n ratkaisun poistamista ei voitu vaatia tuomiovirhekantelulla. (Vailla lainvoimaa 26.1.2017) - Uutiset
2.12.2016 11.00
Lähihoitaja läpsäisi hiuksista kiinni ottanutta vanhusta - oikeudessa pohdittiin irtisanomisperusteen riittävyyttäOikeudellisesti kysymys oli KO:ssa siitä, täyttyvätkö asiassa työsopimuslain edellytykset irtisanomiselle ja olisiko työnantajan tullut antaa lähihoitajalle ennen irtisanomista varoitus. Lisäksi kysymys oli korvauksen määrästä. Osapuolet sopivat asian myöhemmin. - Uutiset
30.11.2016 15.40
Alastonta naista vajaan kahden vuoden aikana kotona kuvannut mies syyllistyi kahdeksan salakatselun asemasta yhteen salakatseluun ja velvoitettiin korvaamaan naiselle korvausta kärsimyksestä ja tilapäisestä haitastaMies oli 15.4.2014 - 8.1.2016 oikeudettomasti teknisellä laitteella katsellut ja kuvannut kotirauhan suojaamassa paikassa oleskellutta naista tämän yksityisyyttä loukaten. Mies oli kuvannut nukkuvaa ja valveilla ollutta naista ilman tämän lupaa ja tietämättä. Osassa kuvissa näkyi naisen paljaat rinnat ja osassa naisen paljas sukupuolielin. Mies oli syyllistynyt myös vainoamiseen ja lähestymiskiellon rikkomiseen. Mies tuomittiin 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja korvamaan naiselle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 2 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 2 500 euroa. - Uutiset
25.11.2016 16.02
Yli 3 miljoonaa euroa rikosperusteista velkaa - velkajärjestelyä ei myönnettyHakijan huomattavan suuri velkamäärä perustui kokonaisuudessaan vuosina 2000-2006 tehtyihin talousrikoksiin, joista oli annettu käräjäoikeuden tuomio joulukuussa 2010. Rikosten laatu muodosti hyvin vahvan moiteperusteen. (Vailla lainvoimaa 25.11.2016) - Uutiset
20.10.2016 10.40
Uutta velkajärjestelyä toistamiseen hakenut ei merkinnyt "Painavat syyt" -kohtaan mitään - käräjäoikeuden ei tarvinnut varata erikseen tilaisuutta tulla kuulluksi velkajärjestelylain 10 a §:n painavista syistäHakija oli uutta velkajärjestelyä hakiessaan tiennyt, että velkajärjestelyn myöntämiselle on tuomioistuinten aikaisempien ratkaisujen perusteella esteitä ja että velkajärjestelyn myöntämiseksi esteistä huolimatta on oltava painavia syitä. Kun hakija ei ollut kuitenkaan hakemuksessaan tai muutoin kirjallisesti ilmoittanut KO:lle painavina vastasyinä huomioon otettavia seikkoja, KO oli voinut käsitellä ja ratkaista velkajärjestelyasian hakijaa enempää kuulematta hakemusasiakirjojen perusteella. (Vailla lainvoimaa 20.10.2016) - Uutiset
14.10.2016 9.40
Naapurin salakatselusta sakotOikeuden mukaan kysymys ei voinut olla tilanteesta, jossa maisemankuvaustilanteeseen olisi vahingossa osunut ihmisiä. Vastaajan menettely oli siten ollut tahallista ja hän oli syyllistynyt salakatseluun. Kymmenen päiväsakon sakkorangaistusta oli pidettävä tässä riittävänä seuraamuksena. (Vailla lainvoimaa 14.10.2016) - Uutiset
12.10.2016 15.16
Lähestymiskieltoasian osapuolet vastasivat omista oikeudenkäyntikuluistaan myös tilanteessa, jossa hakija oli peruuttanut hakemuksensa vasta ennen käräjäoikeuskäsittelyäLähestymiskieltoa ei ollut haettu kiusantekomielessä. Asiassa ei katsottu olleen muitakaan painavia syitä määrätä lähestymiskiellon asianomistajaa korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja. Molemmat asianosaiset vastasivat lähestymiskiellosta annetun lain 14 §:n mukaisen pääsäännön mukaisesti omista oikeudenkäyntikuluistaan. (Vailla lainvoimaa 12.10.2016) - Uutiset
23.9.2016 11.14
Vuokratulojen ilmoittamatta jättämisellä lähes 100 000 euron vahingon aiheuttanut ulkomaisen rajoitetun osakkaiden vastuun periaatteella toimivan yhtiön tosiasiallinen toimija tuomittiin törkeästä veropetoksesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseenUlkomailla asuneen miehen menettelystä oli aiheutunut 98 475,55 euron veron määräämättä jättäminen vuosien 2006 ja 2012 välisenä aikana. Syyksilukemisen muuttamiseen ei HO:ssa ilmennyt aihetta. KO:n ratkaisua ei ollut syytä muuttaa myöskään rangaistuksen osalta. (Vailla lainvoimaa 23.9.2016) - Uutiset
9.9.2016 11.02
Sukupuoliyhteyteen pakottamisen yrityksestä 5 kuukautta ehdollista vankeuttaAsiassa esitetty näyttö osoitti, että alunperin yhteisymmärryksessä harjoitettu seksuaalinen kanssakäyminen oli päättynyt A:n huutoon ja todistajan väliintuloon. Vastaajan selitys mahdollisesta suunnasta erehtymisestä ei voitu pitää paikkaansa ottaen huomioon muu todistelu A:n välittömistä reaktioista ja hänelle aiheutuneista seurauksista. Asiaa ei ollut aihetta arvioida syyksilukemisen tai korvausvelvollisuuden osalta toisin kuin KO oli tehnyt. (Vailla lainvoimaa 9.9.2016) - Uutiset
6.9.2016 11.48
Rakennusliikkeelle yhteisösakko esimiehen puuttumisesta työmaaltaKäräjäoikeus oli viime keväänä tuominnut rakennusliikkeen työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon, koska yhtiön johto ei ollut järjestänyt rakennustyömaalleen riittävää määrää esimiehiä. Tapauksessa siivooja oli pudonnut noin kolme ja puoli metriä alempaan kerrokseen ja loukkaantunut vakavasti. Hovioikeus ei myöntänyt yhtiölle valituslupaa, joten käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan. (Vailla lainvoimaa 6.9.2016) - Uutiset
18.8.2016 11.01
Valittajalla ei ollut oikeutta hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi kun oikeudenkäynnin viivästyminen oli johtunut ennen kaikkea hänen omasta menettelystäänToimimalla velvollisuuksiensa vastaisesti ja pysyttelemällä tavoittamattomissa KO oli katsonut, että vastaaja oli itse aiheuttanut oikeudenkäynnin viivästymisen. Tämän vuoksi viivästyminen ei ollut loukannut hänen oikeuttaan korvaukseen oikeuttavalla tavalla. HO ei muuttanut KO:n päätöstä. (Vailla lainvoimaa 18.8.2016) - Uutiset
29.4.2016 13.41
Päihtyneelle Alkon asiakkaalle kaasut naamalle ja sakot järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisestaMies, joka oli yritettyään ostaa päihtyneenä alkoholia Alkosta, kieltäytynyt poistumasta myymälästä ja käynyt sen sijaan vartijana toimineen henkilön kimppuun, tuomittiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta 16 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 29.4.2016) - Uutiset
18.3.2016 12.49
Auton moottori hajosi öljyn puuttumisen vuoksi ostoa seuraavana päivänä – ostaja ei ollut laiminlyönyt tarkastusvelvollisuuttaan ja oli oikeutettu hinnanalennukseenAuton vaurioituminen oli tapahtunut noin vuorokauden sisällä tehdystä kaupasta. A oli juuri ennen kauppaa tarkastanut auton ja suorittanut sillä koeajon. Käräjäoikeus katsoi, ettei ollut kohtuullista vaatia, että A:n olisi tullut suorittaa hänelle kauppalaissa säädetty tarkastusvelvollisuus uudelleen kyseisessä ajassa. Näin ollen A ei ollut tässä tilanteessa ennen auton vaurioitumista laiminlyönyt kauppalain 6 luvun 31 §:ssä ostajalle asetettua jälkitarkastusvelvollisuutta. Kaupan kohteessa oli kantajan väittämä virhe. Hänellä oli näin ollen oikeus saada hinnanalennusta. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 18.3.2016) - Uutiset
1.3.2016 10.13
Romanivaatetuksen työasuna kieltänyt yhdistyksen toiminnanjohtaja tuomittiin syrjintärikoksestaVarsinais-Suomen KO on tuominnut myymälää ylläpitävän yhdistyksen toiminnanjohtajan 30 päiväsakkoon syrjintärikoksesta, kun hän oli päättänyt, ettei romaninainen voi jatkaa työkokeiluaan, mikäli hän käyttää romanivaatetusta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tyytyväinen tuomioon, joka on linjassa aikaisemman oikeuskäytännön kanssa. HO ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa / ks. Edilex-uutiset 15.11.2016: Hovioikeus tuomitsi romanihameen käytön työpaikalla kieltäneen toiminnanjohtajan työsyrjinnästä sakkoihin.