Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
26.4.2022 15.55
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei kotietsinnälle ollut pakkokeinolain mukaisia edellytyksiä – kärsimyksestä 1.500 euroaHovioikeus totesi muun muassa, että ratkaisussa viitattujen esitöiden, oikeuskäytännön ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisujen perusteella "erittäin pätevin perustein olettaa" -edellytyksen täyttymisen kynnys on todella korkea. Näin ollen hovioikeus katsoi, että ratkaisussa selostetut konkreettiset seikat eivät olleet yhdessäkään muodostaneet sellaista selvitystä, että poliisi olisi voinut erittäin pätevin perustein olettaa anastetun omaisuuden löytyvän A:n kotoa. (Vailla lainvoimaa 26.4.2022) - Uutiset
26.4.2022 13.44
Hovioikeus hylkäsi syytteen törkeästä petoksesta ja katsoi 29.221,46 euron suuruisen maksuvälinepetoksen perusmuotoiseksiVarteenotettava epäily jäi siitä, että A olisi petoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tahallisuudella erehdyttänyt S-Pankki Oy:n henkilökuntaa pankkitiliä avatessaan. Näin ollen hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että syyte törkeästä petoksesta oli hylättävä. Arvioitaessa kaikkia tuomiossa mainittuja seikkoja hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei 29.221,46 euron suuruista maksuvälinepetosta ollut kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. (Vailla lainvoimaa 26.4.2022) - Uutiset
26.4.2022 11.30
Sukupuoliyhteys oli toteutettu työntämällä sormi asianomistajan peräaukkoon yhteisymmärryksessä aloitetun sukupuoliyhteyden aikana - hovioikeus lievensi raiskauksesta tuomitun 2 v 3 kk ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 v 1 kk ehdolliseksi vankeudeksiHO katsoi vastaajan syyllistyneen raiskaukseen siten, että hän oli väkivaltaa käyttämällä pakottanut asianomistajan anaaliseen sukupuoliyhteyteen. Vaginaalisen sukupuoliyhteyden jatkamisen osalta syyte hylättiin. Vastaajalle tuomittavan rangaistuksen pituutta harkittaessa otettiin huomioon, missä määrin teko oli loukannut asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tätä arvioitaessa merkityksellistä oli, että vastaajan syyksi luettavassa teossa sukupuoliyhteys oli toteutettu työntämällä sormi asianomistajan peräaukkoon yhteisymmärryksessä aloitetun sukupuoliyhteyden aikana. Seksuaalisen itsemääräämisen loukkausta ei siten ollut pidettävä erityisen moitittavana. Edelleen teon moitittavuuden arvioinnissa oli annettu merkitystä sille, että käytetyn väkivallan määrä oli ollut vähäistä. Tekoon ei myöskään ollut liittynyt moitittavuutta lisääviä seikkoja kuten suunnitelmallisuutta tai erityisen nöyryyttäviä piirteitä. Näin ollen oikeudenmukainen seuraamus vastaajalle syyksiluettavasta rikoksesta oli 1 vuosi 1 kuukausi vankeutta. Tuomittu korvaus loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä alennettiin 2.500 euroon sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 1.350 euroon. (Vailla lainvoimaa 26.4.2022) - Uutiset
26.4.2022 9.05
Hovioikeus: Omistusoikeuden tasinkona saatuihin osakkeisiin ja siihen perustuvien velvollisuuksien katsottiin siirtyneen osituspäätöksellä eikä vasta osituksen tultua lainvoimaiseksiValituksessa esitettiin, että jo mahdollisuus moitekanteen nostamiseen estäisi omistusoikeuden siirtymisen ennen osituksen lainvoimaiseksi tuloa. Korkein oikeus on kuitenkin ennakkopäätöksessä KKO 1985 II 190 katsonut, ettei moitekanteen vireilläolo estänyt tasinkoon perustuvan suorituskanteen ajamista ja että tasinkoa saavalla puolisolla oli ollut oikeudellinen tarve kanteensa nostamiseen välittömästi sen jälkeen, kun tasingon suorittamisesta oli kieltäydytty. Tuomiossa todetun perusteella ja koska ei ollut edes väitetty, että tasinkosuoritusta ei olisi tehty asianmukaisella tavalla, osakkeiden omistusoikeus siihen perustuvine velvollisuuksineen oli siirtynyt B:lle osituksen tultua toimitetuksi. (Vailla lainvoimaa 26.4.2022) - Uutiset
25.4.2022 12.12
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen laittomasta uhkauksesta – tyytymättömyyden ilmoituksen epätarkkaa sanamuotoa oli tulkittava valittajan hyväksiAsiassa jäi selvittämättä, mihin seurauksiin A oli uhkaaviksi katsottavilla sanoillaan viitannut. Täyttääkseen laittoman uhkauksen tunnusmerkistön uhkauksen tulee tuomiossa mainituin tavoin sisältää rikokseksi arvioitavissa oleva menettely, jonka vuoksi uhatulla on perusteltu aihe pelätä turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. A:n käyttämät sanat jättivät hänen tarkoittamansa seuraukset siinä määrin avoimiksi, ettei niillä voitu katsoa viitatun rangaistussäännöksessä edellytettyihin seurauksiin. Hovioikeus katsoi, että A:n menettely ei täyttänyt laittoman uhkauksen tunnusmerkistöä. (Vailla lainvoimaa 25.4.2022) - Uutiset
22.4.2022 11.10
Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi että asianomistajalle oli perusteltua määrätä avustaja vakavassa rikosasiassaA:n korvausvaatimusten ajaminen rikosasian yhteydessä edellyttää oikeudellista ja korvauskäytännön asiantuntemusta. Lisäksi rikoksen vakavuus ja A:n henkilökohtaiset olosuhteet puolsivat sitä, että hänellä oli erityinen tarve oikeudenkäyntiavustajalle. Oikeudenkäynnin osapuolten yhdenvertainen kohtelu vakavassa rikosasiassa myös osaltaan puolsi sitä, että A:lle tuli määrätä oikeudenkäyntiavustaja, koska rikoksesta epäillyille oli määrätty puolustajat. Oikeudenkäyntiavustajan määrääminen A:lle oli tässä tapauksessa perusteltua. (Vailla lainvoimaa 22.4.2022) - Uutiset
21.4.2022 13.33
Hovioikeus vapautti yhdyskuntapalvelusta: Yhdistelmä ehdollinen vankeus + valvonta + yhdyskuntapalvelu ei ole mahdollinenHovioikeus kiinnitti viran puolesta huomiota siihen, että A oli tuomittu ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan, minkä lisäksi hänet on tuomittu 40 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Tuomiossa todetuin perustein sanottu yhdistelmä ei ole oheisseuraamuksena mahdollinen. Hovioikeus katsoi, että ehdollisen vankeuden tehosteeksi tuomittava valvonta oli perusteltua nuoren rikoksentekijän sosiaalisen selviytymisen ja uusien rikosten ehkäisemiseksi. A oli vapautettava tuomitusta yhdyskuntapalvelusta. Kysymys myös tekijän pyrkimyksestä edistää rikoksensa selvittämistä. (Vailla lainvoimaa 21.4.2022) - Uutiset
21.4.2022 10.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa ajalta 1.2.‒31.3.2022 oli kyse muun muassa EU:n vapausrangaistuksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta, riidan laadusta osakeyhtiön ja toimitusjohtajan välillä, tarpeettomasta oikeudenkäynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä, vuokranantajan velvollisuudesta antaa kirjallinen tiedonanto liikehuoneiston vuokralaiselle sekä velan vanhentumisesta, kun velallisella on edunvalvoja. - Uutiset
20.4.2022 16.00
Hovioikeus: Avustajan matkustaminen vankilaan pääkäsittelyyn osallistumiseksi oli ollut välttämätöntä matkustamista, josta johtuvasta ajanhukasta oli maksettava palkkio ja korvaus matkakuluistaKO oli perustellut avustajan palkkiota koskevaa ratkaisuaan siten, että pääkäsittelyssä avustaminen nyt esillä olevien rikosten laatu ja selvitetty tila huomioon ottaen ei ollut edellyttänyt matkustamista vankilaan. (Vailla lainvoimaa 20.4.2022) - Uutiset
20.4.2022 15.30
Käräjäoikeus jätti yhtiön takaisinsaantihakemuksen virheellisesti tutkimatta - hovioikeus palautti asian tuomiovirheen johdosta käräjäoikeuteenKO oli kantelunalaisessa ratkaisussa jättänyt asian tutkimatta, koska yhtiö ei ollut noudattanut KO:n kehotusta täydentää hakemusta määräajassa, eivätkä sen vastapuolet olleet vaatineet asian ratkaisemista tuomiolla. KO oli lisäksi velvoittanut yhtiön korvaamaan valtiolle sen varoista yhtiön vastapuolten asiamiehelle maksetun palkkion sekä korvaamaan vastapuolten oikeudenkäyntikuluja. HO totesi johtopäätöksenään, että KO:n ratkaisu, jolla yhtiön takaisinsaantihakemus oli jätetty tutkimatta, oli virheellinen. Oikeudenkäyntivirhe oli olennaisesti vaikuttanut KO:n ratkaisun lopputulokseen. Tämän vuoksi KO:n päätös ja tuomio oli OK 31 luvun 6 §:n nojalla poistettava valtion varoista vastaajien avustajalle maksettavaa palkkiota lukuun ottamatta, ja asia oli palautettava KO:een ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.4.2022) - Uutiset
20.4.2022 11.30
Lähihoitajan käyttämä menetelmä ei ollut hyväksyttävä hoitotoimenpide peräsuolen ummetukseen - teko ei ollut sakolla sovitettavissaVastaajan itsensäkin todistelutarkoituksessa kuultuna kertoman mukaan hän oli niin sanottua tuseerausmenetelmää käyttäen syytekohtien 1-4 mukaisesti eli laittamalla käsisuihkun suihkupään peräsuolen sisään ja suihkuttamalla vettä peräsuoleen tyhjentänyt hoitokodin asukkaina olleiden asianomistajien peräsuolen ulosteesta. KO oli katsonut, että vaikka toimenpiteelle sinänsä olisi voinut olla hoidollisesti pätevät perusteet, ei tässä tapauksessa vastaajan menettelyä voitu pitää hoidollisesti perusteltuna. Asiassa ei ollut myöskään ilmennyt seikkoja, joiden johdosta vastaaja olisi voinut erehtyä mainitusta seikasta. KO oli katsonut, ettei pahoinpitelyitä ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisinä. Vastaajan menettely täytti pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Vastaajalle tuomittiin pahoinpitelyistä 30 päivän ehdollinen vankeusrangaistus. (Vailla lainvoimaa 20.4.2022) - Uutiset
20.4.2022 10.11
Hovioikeus: Taksinkuljettajalla ei ollut oikeutta poistaa matkustajaa autosta vastoin tahtoa – pahoinpitelystä 20 päiväsakkoaHovioikeus totesi, että A oli myöntänyt ottaneensa B:stä kiinni ja poistaneensa tämän taksista vastoin tahtoa. Tältä osin A:n kertomus oli ollut yhteneväinen B:n kertomuksen kanssa. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei A:lla ollut ollut tämänkaltaiseen menettelyyn oikeutta, vaan hänen olisi tarvittaessa tullut kutsua paikalle poliisi. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että taksista poistaminen oli tapahtunut kädestä kiinni ottamalla ja voimakkaasti repimällä siten, että menettelystä oli aiheutunut B:lle ainakin kipua ja särkyä. (Vailla lainvoimaa 20.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 16.00
Välikohtaus työpaikalla - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi työsopimuksen päätetyn perusteettomastiHO katsoi oikeudellisina johtopäätöksinään, että selostetuissa olosuhteissa yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta irtisanoa kantajan työsopimusta varoitusta antamatta tai selvittämättä mahdollisuutta sijoittaa tämä muihin töihin. Kantajan työsopimus oli siten päätetty perusteettomasti. Oikeana korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli pidettävä 10 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta. KO:n tuomio kumottiin. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 13.30
Hovioikeus tuomitsi kaupanvahvistajan tehtävästä saamiaan palkkioita ilmoittamatta jättäneen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksestaKO oli päätynyt KKO:n tahallisuusvaatimusta koskevien oikeusohjeiden perusteella siihen, että asiassa oli jäänyt näyttämättä vastaajan toimineen tahallisesti verojen välttämistarkoituksessa taikka että hän myöskään olisi pitänyt verojen määräämättä jäämistä toimintansa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena. Syyte törkeästä veropetoksesta oli hylätty KO:ssa. Toisin kuin käräjäoikeus HO katsoi, että vastaajan oli täytynyt esitäytetyt veroilmoitukset palauttaessaan ja verotuspäätökset saadessaan tietää, ettei palkkioita ollut huomioitu verotuksessa ja ettei Verohallinto ollut näitä tietoja voinut saada muulla tavalla kuin vastaajan itsensä ilmoittamana. HO katsoi, että vastaaja oli jättänyt ilmoittamatta kaupanvahvistajan palkkioitaan 128 kappaletta eli yhteensä 15.360 euroa vuonna 2016, 153 kappaletta eli yhteensä 18.360 euroa vuonna 2017 ja 179 kappaletta eli yhteensä 21.480 euroa vuonna 2018. Määräämättä jääneen veron määrä oli näiltä 3 vuodelta ainakin 27.000 euroa. Tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä 27.000 euroa oli ollut törkeän veropetoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla huomattava. Vastaaja oli salannut palkkionsa useiden vuosien ajan, joten teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 13.00
Maallikolle ei palautettu menetettyä määräaikaaPelkästään se, että valittaja oli maallikkona ollut yksin ajamassa asiaansa ei riittänyt painavaksi syyksi. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 12.07
Hovioikeus palautti autokaupan purkamisasian oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeuden menettelyvirheiden vuoksiAsiassa oli kysymys siitä, oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti ratkaistessaan tuomiolla kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen vastaajan jätettyä vastaamatta kanteeseen sekä arvioinut viran puolesta oikeudenkäyntikulujen määrän tiedustelematta sitä lainkaan kantajalta. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko asia tämän johdosta palautettava käräjäoikeuteen, vai oliko mahdolliset menettelyvirheet korjattavissa hovioikeudessa. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 11.30
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut kutsuttuaan vanhemmat valmisteluistuntoon ja mahdolliseen pääkäsittelyyn valmisteluistunnon jälkeen enää hylätä isän hakemustaOK 21 luvun 2 §:stä ilmenevä oikeudenkäyntikulujen jakautumista koskeva pääsääntö huomioon ottaen KO:n ei olisi myöskään isää kuulematta ja ratkaisuaan perustelematta tullut velvoittaa isää korvaamaan äidin oikeudenkäyntikuluja KO:ssa. KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 19.4.2022) - Uutiset
19.4.2022 8.30
Hovioikeus: Poliiseja uhkailleen menettely täytti virkamiehen vastustamisen törkeän tekomuodonKorkeimman oikeuden ennakkoratkaisusta KKO 2019:31 ilmenevä oikeusohje huomioon ottaen sillä seikalla, että vastaajan hallusta ei ollut löytynyt ampuma-asetta tai että hänellä ei tosiasiassa ollut ollut mahdollisuutta toteuttaa uhkaustaan sen esittämishetkellä, ei ollut asian oikeudellisen arvioinnin kannalta merkitystä. (Vailla lainvoimaa 18.4.2022) - Uutiset
14.4.2022 16.00
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion: Osuuskunnan kokouksen päätöksen moittiminen – jäsenyydestä erottaminenHovioikeus katsoi, että Osuuskunta Informaatiokirjakaupalla oli ollut oikeus erottaa Booky jäsenyydestään. (Vailla lainvoimaa 14.4.2022) - Uutiset
14.4.2022 14.26
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksestaApulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen Pohjois-Savon käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka oli tuominnut vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta teosta. Asia tuli tietoon Itä-Suomen hovioikeuden oikeuskanslerille tekemästä ilmoituksesta. - Uutiset
14.4.2022 11.50
Diabetesta sairastanut liikuntakyvytön palvelutalon asiakas kuoli palovammoihin saunottamisen jälkeen - hovioikeus vapautti palveluesimiehen tuomitusta rangaistuksestaAsiassa mainitsemillaan perusteilla HO katsoi toisin kuin KO jääneen näyttämättä, että palveluasumisyksikön palveluesimies olisi rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa jättämällä huolehtimatta siitä, että oppisopimuksella palkatun työntekijän työsuoritusta valvotaan riittävästi hänen saunottaessaan asiakkaita. Koska palveluesimiehen ei ollut katsottava 1 kohdassa väitetyin tavoin rikkoneen virkavelvollisuuttaan, oli syyte vammantuottamusta koskevan 2 kohdan osalta hylättävä. (Vailla lainvoimaa 14.4.2020) - Uutiset
14.4.2022 11.00
Hovioikeus törkeää veropetosta ym. koskevassa asiassa: Oliko asiassa rikottu kaksoisrangaistavuuden kieltoa - Ennakkoratkaisun pyytäminen EU-tuomioistuimeltaEstettä syytteen ja korvausvaatimusten tutkimiselle ei ollut eikä KO:n ratkaisua ollut aihetta muuttaa tältä osin. Asiassa kaksoisrangaistavuuden kiellosta ja lainkonkurrenssista todettuun nähden sekä KO:n tuomiosta ilmenevin perustein HO katsoi, ettei asian ratkaiseminen edellyttänyt ennakkoratkaisun pyytämistä. (Vailla lainvoimaa 14.4.2022) - Uutiset
13.4.2022 12.11
Hovioikeus: Käräjänotaarilla ei ollut ilman laamannin määräystä toimivaltaa toimia velkasuhdeasiassa puheenjohtajana - Uutiset
13.4.2022 11.00
Hovioikeus: Työriidan hävinnnyt työntekijä oli velvollinen korvaamaan puolet yliopiston oikeudenkäyntikuluistaKantaja oli hävinnyt työsopimuksen irtisanomista ynnä muuta koskeneen riita-asian KO:ssa. KO oli katsonut, että kantajan velvoittaminen korvaamaan yliopiston oikeudenkäyntikulut KO:ssa täysimääräisesti olisi ollut OK 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuutonta ja tämän vuoksi velvoittanut kantajan korvaamaan yliopiston oikeudenkäyntikuluista puolet. HO:sa kysymys oli siitä, oliko asiassa perusteita alentaa asian hävinneen kantajan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta seuraavilla perusteilla: ensiksikin OK 21 luvun 8 b §:n nojalla, koska oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi ilmeisen kohtuutonta; toiseksi saman luvun 8 a §:n nojalla, koska asia olisi ollut oikeudellisesti epäselvä ja kolmanneksi saman luvun 5 §:n nojalla, koska yliopistolle olisi aiheutunut lainkohdassa tarkoitettuja kuluja. (Vailla lainvoimaa 13.4.2022) - Uutiset
12.4.2022 14.40
Hovioikeus: Yliopistolla ei ollut perustetta irtisanoa työntekijän työsopimusta tuotannollisella tai taloudellisella perusteella eikä myöskään henkilökohtaisella irtisanomisperusteella sen vuoksi, ettei hän olisi enää kyennyt selviytymään työtehtävistään - yliopisto oli kohdistanut sisäilma-asioita esille ottaneeseen työntekijään mielipiteeseen ja sairauteen perustuvaa välitöntä syrjintääKorvauksen määrää harkitessaan HO otti ottanut huomioon, että työntekijän työsuhde yliopistolla oli ennen irtisanomista kestänyt lähes 30 vuotta. Työntekijä ei ollut kyennyt työllistymään irtisanomisensa jälkeen. Työntekijälle tuomittiin asiassa selostetuin tavoin maksettavaksi myös yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä. Asiassa selostetut seikat huomioon ottaen HO katsoi, että kohtuullinen korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli 12 kuukauden palkkaa vastaavat 29.936,40 euroa. Koska yliopisto oli kantajan työsuhteen irtisanoessaan kohdistanut häneen mielipiteeseen ja sairauteen perustuvaa yhdenvertaisuuslain 10 §:ssä kiellettyä välitöntä syrjintää, yliopisto oli lain 23 §:n nojalla velvollinen maksamaan työntekijälle hyvitystä, jonka määrä tuli lain 24 §:n 1 momentin mukaan olla oikeudenmukaisessa suhteessa teon vakavuuteen. Teon vakavuutta arvioitiin ottamalla huomioon rikkomuksen laatu, laajuus ja kesto. HO harkitsi loukkauksen laatu, TSL 12 luvun 2 §:n nojalla maksettava korvaus ja muut asiassa todetut seikat huomioon ottaen hyvityksen määräksi 8.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 12.4.2022) - Uutiset
12.4.2022 13.00
Hovioikeus: Yliopistolla oli ollut työntekijän käyttäytymisen perusteella oikeus irtisanoa työsopimus - ei kuitenkaan perustetta lomauttaa työntekijää tuotannollisella tai taloudellisella perusteellaHO:ssa oli kysymys siitä, oliko kantajan irtisanomiselle ollut peruste. Yliopisto oli irtisanonut kantajan työsopimuksen epäasiallisen käyttäytymisen takia. Asiassa oli arvioitava ensisijaisesti, oliko irtisanomiselle ollut mainittu peruste. Yliopisto oli oikeudenkäynnissä vedonnut siihen, että sillä oli ollut myös tuotannollinen ja taloudellinen peruste irtisanoa kantaja sekä peruste irtisanoa kantaja myös hänen työntekoedellytystensä olennaisen muuttumisen perusteella. Asiassa oli arvioitava toissijaisesti, oliko yliopistolla ollut mainittuja irtisanomisperusteita. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko yliopisto valikoinut kantajan irtisanottavaksi syrjivin perustein. Vielä kysymys oli siitä, oliko kantaja asetettu eriarvoiseen asemaan ennen irtisanomista ja oliko yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä koskeva vaatimus hylättävä vanhentuneena 10.1.2016 edeltäneiden tapahtumien osalta. Edelleen kysymys oli irtisanomisajan palkkaa koskevan vaatimuksen osalta siitä, oliko kantajan lomauttamiselle ollut peruste. Mikäli kantajan vaatimukset hyväksyttii edes osaksi, kysymys oli myös tuomittavien korvausten määristä. Kysymys oli myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta asiassa. (Vailla lainvoimaa 12.4.2022) - Uutiset
12.4.2022 11.30
Hovioikeus: Vahvistetussa maksuohjelmassa ensin maksettavaksi määrättyjä suorituksia ei voitu pitää laissa tarkoitettuina vähäisinä jako-osuuksinaLaissa tai lain esitöissä ei ole tarkemmin määritelty sitä, minkälaisia jako-osuuksia voidaan pitää vähäisinä. Asiassa esitetyt seikat huomioon ottaen HO katsoi toisin kuin KO, ettei maksuohjelmassa ensin suoritettavaksi määrättyjä jako-osuuksia voitu hakijan olosuhteissa pitää velkojen C5, C17, C19 ja C34 jako-osuuksien osalta VJL 31 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla vähäisinä. KO:n päätöstä oli näin ollen muutettava siltä osin, kuin velkojen C5, C17, C19 ja C34 jako-osuuksia oli määrätty suoritettavaksi ennen muita tavallisia velkoja. Maksuohjelman muuttaminen oli tarkoituksenmukaisinta tehdä KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 12.4.2022) - Uutiset
11.4.2022 16.00
Seksuaalisesta ahdistelusta 80 ps ja korvausvelvollisuusVuonna 1950 syntyneen miehen oli riittävällä varmuudella näytetty hieroneen asianomistajaa teonkuvauksessa selostetulla tavoin. Mies tuomittiin maksamaan asianomistajalle korvaukseksi tilapäisestä haitasta 2.500 euroa ja kärsimyksestä 1.000 euroa sekä selvittelykuluista 50 euroa. Vastaaja velvoitettiin korvaamaan asianomistajan huoltajalle asianosaiskuluista 50 euroa. (Vailla lainvoimaa 11.4.2022) - Uutiset
11.4.2022 11.00
Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajalle toistuvasti sähköposteja ja tekstiviestejä lähettänyt osakas syyllistyi viestintärauhan rikkomiseenVuonna 1940 syntynyt nainen oli huhtikuun 2019 ja syyskuun 2020 välisenä aikana lähettänyt hallituksen puheenjohtajana toimineelle naiselle tämän kertoman mukaan noin 200 viestiä, joista osa oli esitetty asiassa kirjallisina todisteina. KO oli tuominnut vastaajan viestinärauhan rikkomisesta 20 ps rangaistukseen ja suorittamaan puheenjohtajalle korvauksena kärsimyksestä 500 euroa. HO ei myöntänyt tuomiosta valittaneelle naiselle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 11.4.2022) - Uutiset
8.4.2022 14.30
Velkaa 366.692,10 euroa - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että työkyvyttömälle 52-vuotiaalle voitiin myöntää toinen velkajärjestelyVelkaantumisesta kulunut pitkä aika, hakijan henkilökohtaiset olosuhteet ja velkajärjestelyn merkitys hänelle työkyvyttömänä puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä. Asiassa lausutun mukaisesti se, ettei hakija ollut kyennyt maksamaan vapaaehtoisesti velkojaan, ei puhunut velkajärjestelyn myöntämistä vastaan. Hakijan velkaantuminen ei esteperusteiden olemassaolosta huolimatta osoittanut erityisen suurta moitittavuutta. Myöskään yleinen yhteiskunta- ja maksumoraali ei käsillä olevassa tapauksessa edellyttänyt velkajärjestelyhakemuksen hylkäämistä, vaikka hakijalle oli aiemmin myönnetty velkajärjestely. Merkitystä oli myös sillä, että hakijan heikon terveydentilan vuoksi hänen ei voitu olettaa kykenevän parantamaan maksukykyään nykyisestä. Kokonaisuutena arvioiden velkajärjestelyn myöntämiselle oli VJL 10 a §:n tarkoittamat painavat syyt. - Uutiset
8.4.2022 11.50
Hovioikeus: Työntekijän sairautta ja sairauslomaa käytettiin perusteena valittaessa työntekijän tehtävä lakkautettavaksi ja työntekijä irtisanottavaksiVaikka yhtiöllä olikin ollut peruste työntekijöiden määrän vähentämiseen, työntekijän työsopimuksen irtisanomiselle ei ollut ollut TSL 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä. Yhtiö oli velvoitettu suorittamaan kantajalle korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 8 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen (45.862,64 euroa), yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä 5.000 euroa ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 7.000 euroa. HO:lla ei ollut aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä toisin kuin KO oli tehnyt. Aihetta KO:n ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 8.4.2022) - Uutiset
8.4.2022 11.35
Hovioikeuden ratkaisu turvaamistoimesta asunto-osakeyhtiöasiassaAsunto-osakeyhtiö ei esittänyt selvitystä siitä, milloin vanhentuminen oli katkaistu. Se ei siten osoittanut, että se olisi sunnuntaina 21.7.2019 käräjäoikeuteen toimitetulla ja maanantaina 22.7.2019 vireille tulleella kanteella katkaissut velan vanhentumisen kolmen vuoden määräajassa. (Vailla lainvoimaa 8.4.2022) - Uutiset
8.4.2022 10.11
Avioeroasiaa ei ollut tarpeen palauttaa käräjäoikeuteen, kun hakemuksen tiedoksiannossa tapahtunut virhe oli ollut vähäinen ja uuden määräajan asettamista lausuman antamiselle oli pidettävä tarpeettomanaAsiassa ei sen laadun ja miehen käräjäoikeuteen toimittamien lausumien perusteella jäänyt epäilystä siitä, etteikö mies olisi tosiasiallisesti tullut tietoiseksi naisen hakemuksesta. Mies oli ymmärtänyt hakemuksen sisällön, ja hänellä oli myös ollut riittävästi aikaa lausua siitä. Mies ei ollut vastustanut hakemusta muilla perusteilla kuin sillä, että tiedoksianto oli toimitettu virheellisesti. Puhelintiedoksiannon OK 11 luvun 3 b §:n 2 momentissa mainitut edellytykset olisivat täyttyneet, mikäli puhelintiedoksianto olisi ollut sallittu. (Vailla lainvoimaa 8.4.2022) - Uutiset
7.4.2022 15.00
Apulaisoikeuskansleri: Valitusasiakirjojen toimittaminen käräjäoikeudesta hovioikeuteen useassa rikosasiassa - Uutiset
7.4.2022 13.00
Hovioikeus vapautti ehdonalaiseen vapauteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja varkaudesta tuomitun noin 12 vuoden 8 kuukauden vankeuden jälkeenKaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan hovioikeus katsoi, että A voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, kun hän tulee suorittaneeksi vankeusrangaistustaan noin 12 vuotta 8 kuukautta. (Vailla lainvoimaa 7.4.2022) - Uutiset
7.4.2022 11.45
Hovioikeus: Vahingonkorvaus työturvallisuutta koskevassa asiassa – vakuutusyhtiön, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden päätöksiä ei tule ottaa huomioon asiaa ratkaistaessa kuin osana näytön arviointiaHovioikeus totesi, että osoitettukaan altistuminen kemikaaleille ei tarkoita, että olisi olemassa syy-yhteys tällaisen altistumisen ja jonkin sairauden välillä. Näyttötaakka syy-yhteyden osalta oli tässä tapauksessa ollut A:lla. Hän ei ollut juurikaan esittänyt lääketieteellistä näyttöä siitä, että olisi olemassa syy-yhteys hänen kemikaaleille altistumisensa ja sairastumisensa välillä. Tämän vuoksi Finnairilla ei ollut tarvetta lääketieteelliseen vastanäyttöön enempää kuin mitä asiassa oli esitetty. Hovioikeus totesi johtopäätöksenään, että työperäisen kemikaaleille altistumisen ja A:n sairastumisen välistä syy-yhteyttä ei ollut näytetty. (Vailla lainvoimaa 7.4.2022) - Uutiset
7.4.2022 7.52
Syyte rahanpesusta ei menestynyt hovioikeudessakaanUlkomainen lainanantaja oli erehdyttänyt A:ta ja B:tä tekemään syytteessä tarkoitetut rahasiirrot käyttämällä hyväkseen heidän taloudellista ahdinkoaan. Vaikkakin A:n ja B:n menettelyä voitiin pitää huolimattomana heidän siirtäessään heille tuntemattomilta henkilöiltä tulleita varoja edelleen, olosuhteet kokonaisuutena arvioiden A:n ja B:n menettelyä ei voitu pitää rahanpesurikoksessa edellytetyin tavoin tahallisena tai törkeän huolimattomana. Näin ollen hovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, että syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 7.4.2022) - Uutiset
6.4.2022 13.30
Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion paperitehtaan soodakattilan telinetyössä sattuneessa tapaturmassaHovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion paperitehtaan huoltoseisokkityötä koskeneessa asiassa. Työmaalla päätoteuttajan vastuuhenkilönä toiminut seisokkipäällikkö valitti käräjäoikeuden tuomiosta, mutta hovioikeus pysytti tuomion ennallaan ja hyväksyi käräjäoikeuden perustelut, niitä osin täydentäen. Tuomio pysyi muidenkin vastaajien osalta ennallaan. (Vailla lainvoimaa 6.4.2022) - Uutiset
6.4.2022 11.51
Professori Veikko Vahtera: Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja oli vahingonkorvausvastuussa asbestivahingon yhtiölle aiheuttamista kustannuksista (VHO 1.10.2021)Osakkeenomistaja oli ostanut 2018 osakehuoneiston, jonka kauppakirjassa oli todettu, ettei huoneistossa ollut tehty asbestikartoitusta. Isännöitsijäntodistuksessa ei ollut mainintaa asbestista yhtiössä tai osakehuoneistossa, vaikka toisessa asunto-osakeyhtiön osakehuoneistossa oli yhtiön tietojen mukaan havaittu aiemmin asbestia. Osakkeenomistaja oli aloittanut kunnossapitotyön tekemättä asiasta ilmoitusta ja asbestikartoitusta, vaikka muun muassa yhtiö oli informoinut häntä asbestikartoituksen tarpeellisuudesta. Kunnossapitotyön aikana puretuista keittiön välitilakaakeleista oli löytynyt asbestia. Asunto-osakeyhtiö oli teettänyt asbestikartoituksen ja asbestisiivouksen, koska osakkeenomistajan kunnossapitotyöstä oli levinnyt asbestia yhtiön käytäviin ja ilmanvaihtojärjestelmään. Asunto-osakeyhtiö vaati osakkeenomistajalta vahingonkorvausta yhtiölle aiheutuneista kustannuksista. Käräjäoikeus ja hovioikeus kumpikin katsoivat, että yhtiön olisi tullut merkitä yhtiössä tehdyt asbestihavainnot isännöitsijäntodistukseen. Hovioikeus kuitenkin päätyi siihen, ettei isännöitsijäntodistuksen puutteellisuus ollut osaksikaan myötävaikuttanut asbestivahingon syntymiseen. Näin ollen osakkeenomistaja oli vahingonkorvausvelvollinen yhtiölle kaikista yhtiölle aiheutuneista asbestivahingoista. (VHO 1.10.2021, S 21/20; ei valituslupaa – lainvoimainen) - Uutiset
6.4.2022 11.30
Hovioikeus: Ostajilla ei ollut erityistä syytä ryhtyä kiinteistön tarkastuksessa rakenteita rikkoviin toimenpiteisiin eivätkä he olleet menettäneet oikeuttaan vedota laatuvirheenä rakennuksen alapohjan kosteusvaurioihin - kiinteistön kauppa oli voitu purkaaOstajilla ei ollut kosteushavainnosta ja sen merkityksestä ennen kaupantekoa saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta epäillä rakennuksen alapohjan olleen kosteusvaurioitunut. Ostajien ei ollut myöskään näytetty ilmoittaneen myyjille, että he tekevät rakenneavauksia lattiaan ennen kaupantekoa tai että siitä olisi myyjien ja ostajien kesken sovittuja sitä varten avain olisi annettu. Näin ollen ostajilla ei ollut ollut MK 2 luvun 22 §:n 1 momentissa tarkoitettua erityistä syytä ryhtyä kiinteistön tarkastuksessa rakenteita rikkoviin toimenpiteisiin eivätkä he olleet menettäneet oikeuttaan vedota laatuvirheenä rakennuksen alapohjan kosteusvaurioihin. Mainituin täydennyksin ja täsmennyksin HO hyväksyi KO:n perustelut ja johtopäätöksen ennakkotarkastusvelvollisuuden osalta. KO:n tuomion muuttamiseen ei näin ollen ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 5.4.2022) - Uutiset
6.4.2022 11.00
Hovioikeus: 5-6-vuotiasta lasta hyväksikäyttäneen äidin miesystävän teko oli törkeä – 1 vuoden 6 kuukauden ehdoton vankeusrangaistus, kärsimyksestä 4 000 euroaAsianomistaja oli kertonut tapahtumista vuonna 2019 eli noin 5 vuotta tapahtuman jälkeen ensin opettajalleen ja välittömästi tämän jälkeen äidilleen. Asianomistaja oli ollut poliisissa suoritetun kuulustelun aikaan 11-vuotias. HO piti epätodennäköisenä, että asianomistajan kertomuksesta ilmenevissä tapahtumissa olisi ollut kysymys valemuistosta tai muulla tavoin vääristyneestä muistikuvasta. Syytteen tueksi ei ollut esitetty asianomistajan kertomuksen lisäksi muuta välitöntä näyttöä. Syytettä tukevana näyttönä oli lisäksi esitetty asianomistajan äidin ja opettajan kertomukset. Kahden ankaroittamisperusteen täyttyminen puolsi teon katsomista myös kokonaisuutena arvostellen törkeäksi. Asianomistaja oli ollut hyvin nuori. Kun otettiin lisäksi huomioon menettelyn toistaminen kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä, HO katsoi, että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. (Vailla lainvoimaa 6.4.2022) - Uutiset
5.4.2022 13.45
Hovioikeuden ratkaisu oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta rikosasian jäätyä sillensäTapauksessa käräjäoikeus oli jättänyt asian sillensä, ja A:lla oli siten oikeus saada valtion varoista korvaus kohtuullisina pidettävistä 1.595 euron suuruisista oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 5.4.2022) - Uutiset
5.4.2022 13.13
Hovioikeus: Sillä seikalla, että vastaaja ei ollut osallistunut kaikkiin ryöstörikoksen täytäntöönpanotoimiin, ei ollut hänen rikosoikeudellisen vastuun kannalta merkitystäSillä seikalla, että A ei ollut osallistunut kaikkiin ryöstörikoksen täytäntöönpanotoimiin, ei ollut hänen rikosoikeudellisen vastuun kannalta merkitystä, koska hän oli tuomiossa kuvatuilla toimillaan estänyt H:n ja C:n soittamasta apua sekä osallistunut väkivallan käyttämiseen ja sillä uhkailuun. Näin ollen hänen tahallisuutensa kattoi myös T:n lompakon anastamisen. (Vailla lainvoimaa 5.4.2022) - Uutiset
5.4.2022 11.17
Hovioikeus: Olutvarkaita perästä ajanut kauppias syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseenA:n menettely oli täyttänyt rikoslain 23 luvun 1 momentin 3 kohdan mukaisen ankaroittamisperusteen tai ainakin menettely oli saman pykälän 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla rinnastettavissa ensin mainitussa lainkohdassa tarkoitettuun pysähtymis- ja väistämisvelvollisuuden rikkomiseen. (Vailla lainvoimaa 5.4.2022) - Uutiset
5.4.2022 11.00
Käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen päätös yhtiöjärjestyksen muuttamisesta vahvistettiin mitättömäksi - ään. oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessaKKO:2023:52: Hovioikeuden tuomio kumottiin. - Uutiset
5.4.2022 8.35
Hovioikeus kumosi matkustuskiellonAsiassa oli kysymys siitä, oliko A:n määräämiselle matkustuskieltoon ja siten hänen liikkumisvapautensa rajoittamiselle pakkokeinolaissa säädettyjä edellytyksiä. (Lainvoimainen) - Uutiset
4.4.2022 17.00
Yhtiölle ei ollut aiheutunut taloudellista vahinkoa sen vuoksi, että yhtiön sopima elävien kettujen vienti Kiinaan oli jäänyt toteutumatta, koska eläinlääkäri ei ollut antanut yhtiölle vientitodistustaYhtiön vaatimus valtion (Eviran, nyk. Ruokaviraston) velvoittamisesta korvaamaan yhtiölle vahingonkorvauksena 452.287,78 euroa viivästyskorkoineen hylättiin. HO ei muuttanut KO:n välituomion lopputulosta. (Vailla lainvoimaa 4.4.2022) - Uutiset
4.4.2022 16.15
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus tuomitsi vastaajan törkeän kirjanpitorikoksen lisäksi myös velkojansuosinnasta – liiketoimintakieltoa ei määrättyMenettelyllä oli suosittu yhtiön kahta velkojaa ja heikennetty muiden velkojien asemaa, mikä A:n oli tullut ymmärtää. Yrityksen taloudellinen tilanne oli ollut heikko käyttöomaisuuden kauppaa tehdessä ja sen seurauksena yhtiöön oli käytännössä jäänyt ainoastaan velat eikä edellytyksiä liiketoiminnan jatkamiselle ollut. A:n oli T Oy:n hallituksen ainoana jäsenenä ja yhtiössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneenä henkilönä katsottava olleen kaupantekohetkellä tietoinen siitä, että yhtiö oli ollut kyvytön täyttämään velvoitteensa. A:n tietoisuutta yhtiön tilanteesta osoitti se, että hän oli käyttömaisuuden kaupan jälkeen myynyt yhtiön internetistä löytämälleen ostajalle yhdellä eurolla. Näillä perusteilla A oli menettelyllään syyllistynyt velkojansuosintaan syytteen teonkuvauksen mukaisesti. (Vailla lainvoimaa 4.4.2022) - Uutiset
4.4.2022 11.20
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että vakuutusyhtiöllä oli takautumisoikeus ajoneuvon kuljettajaa kohtaan myös sen autovakuutuksen perusteella maksamien korvausten osaltaVakuutussopimuslain 75 §:n 3 momentin viittaussäännöksestä käy ilmi, että vapaaehtoisen moottoriajoneuvovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan takautumisoikeudesta määrätä myös liikennevakuutuslain 73 §:n 2 momentissa tarkoitetun ajoneuvon kuljettajan vahingoksi. Fennialla oli siten takautumisoikeus A:ta kohtaan myös sen autovakuutuksen perusteella maksamien korvausten osalta ja A:n maksettavaksi tuomittua korvausta oli siten korotettava vaatimuksen mukaisesti. (Vailla lainvoimaa 4.4.2022) - Uutiset
4.4.2022 10.25
Hovioikeus: Lievä petos vai petos, vahingonteon vanhentuminen, vahingonkorvauksen määrä, rangaistuksen mittaaminen ja rangaistuslajiHovioikeus totesi, että vaikka hyödyn määrä yksittäisissä teoissa oli ollut vähäinen, ilmensivät teot sellaista suunnitelmallisuutta, että tekoja ei voitu pitää lievinä petoksina. Käräjäoikeuden olisi tullut viran puolesta huolehtia siitä, että A:n syyksi ei lueta tekoa, jonka syyteoikeus oli vanhentunut. Kun asiassa ei esitetty näyttöä vahinkojen enemmästä määrästä hovioikeus katsoi, että vahingonkorvauksen määrää oli alennettava A:n vaatimin tavoin 2.889,35 eurolla. Asiassa ei ollut perustetta lieventää A:lle tuomittavaa rangaistusta rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan nojalla A:n pyrkimyksenä edistää rikoksensa selvittämistä. A:lle tuomittu vankeusrangaistus 9 kuukautta vankeutta voitiin määrätä ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 4.4.2022)