Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
27.8.2015 12.16
Hovioikeus: Näyttämättä jäi että syyttäjä olisi loukannut vastaajan kunniaa, syyttömyysolettamaa tai muita perus- tai ihmisoikeuksia siten että vastaajalle olisi syntynyt oikeus saada valtiolta kärsimyskorvaustaA:ta oli 13.1.2003 vireille tulleessa esitutkinnassa epäilty törkeästä säännöstelyrikoksesta. Keskusrikospoliisin tutkittavana oli ollut, oliko A yhdessä muiden henkilöiden kanssa yrittänyt viedä sotilastarvikkeita Irakiin vastoin Suomea Yhdistyneiden kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä velvoittavia säännöstelymääräyksiä. Valtionsyyttäjä B oli 14.10.2005 tekemässään syyttämättäjättämispäätöksessä katsonut, ettei riittävää näyttöä A:n syyllisyyden tueksi ollut ja jättänyt syytteen nostamatta. Hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko valtio B:n menettelyn johdosta velvollinen suorittamaan A:lle korvausta kärsimyksestä kunnian, syyttömyysolettaman tai muiden perus- tai ihmisoikeuksien loukkaamisen perusteella. Hovioikeus katsoi, että näyttämättä oli jäänyt, että B olisi kanteessa väitetyllä tavalla loukannut A:n kunniaa, syyttömyysolettamaa tai muita perus- tai ihmisoikeuksia siten, että A:lle olisi syntynyt oikeus saada valtiolta korvausta kärsimyksestä. A:n kanne oli näin ollen kokonaisuudessaan hylättävä. Valtio vapautettiin käräjäoikeuden tuomitsemasta 20.000 euron kärsimyskorvauksesta. (Vailla lainvoimaa 27.8.2015) - Uutiset
27.8.2015 9.46
Hovioikeus: Irtisanoutuneen työntekijän olisi tullut huomauttaa lomaltapaluurahan suorituksen viivästymisestä kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä säilyttääkseen oikeutensa odotuspäivien palkkaanOikeuskirjallisuudessa on katsottu, että työntekijän on huomautettava työnantajalle saatavan viivästymisestä yhden kuukauden pituisena määräaikana, mikä määräaika luetaan työsuhteen päättymisestä. Työntekijän ennen työsuhteen irtisanomista työnantajalle antamaa huomautusta ei siten voitu pitää TSL 2 luvun 14 §:n 2 momentin edellyttämänä huomautuksena. Asiassa ei ollut myöskään näytetty työntekijän huomauttaneen suorituksen viivästymisestä kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. (Vailla lainvoimaa 27.8.2015) - Uutiset
27.8.2015 8.01
Hovioikeus alensi tutkanpaljastimia Latviasta tuoneelle ja niitä eteenpäin myyneelle tuomitun 103 956 euron rikoshyödyn menettämisseuraamuksen 36 660 euroksi – tuomio oli erimielinenKO oli tuominnut vastaajan 90 päiväsakon rangaistukseen ja menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 103 956,45 euroa. HO ei muuttanut KO:n tuomioita rangaistuksen mittaamisen osalta. Menettämisseuraamuksen osalta HO totesi, ettei vastaajan ollut selvitetty saaneen hyötyä siitä, että hän oli rahoittanut paljastinlaitteiden hankintaa aiemmista myynneistä saaduilla tuloilla. Tästä syystä menetettäväksi oli tuomittava vain osto- ja myyntihinnan erotus. Menettämisseuraamuksesta oli sen vuoksi vähennettävä paljastinlaitteiden ulkomainen hankintahinta, jonka ei ollut väitetty aiheutuneen rikollisesta toiminnasta. Asiassa oli ollut riidatonta, että paljastinlaitteiden verottoman myynnin arvo oli ollut 311.869,35 euroa ja ostojen määrä 275.208,63 euroa. Menettämisseuraamusta alennettiin siten 36.660,72 euroon. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos ei muuttanut KO:n tuomion lopputulosta menettämisseuraamuksen osalta. (Vailla lainvoimaa 27.8.2015; Eri miel.) - Uutiset
26.8.2015 16.00
Hovioikeus: Ulkomaalaisrekisteri ei voi olla rekisterimerkintärikoksen kohteenaUlkomaalaisrekisterin pitämisen tarkoitus ja rekisterin tietoja koskeva salassapitosäännös puoltavat sitä, ettei ulkomaalaisrekisteri ole rikoslain 16 luvun 7 §:ssä tarkoitettu yleinen rekisteri. Turun hovioikeus on ratkaisussaan 12.1.2011 numero 56 katsonut, että ulkomaalaisrekisteri oli tarkoitettu yksinomaan viranomaisten sisäiseen käyttöön ja ettei ulkomaalaisrekisteri tämän vuoksi voinut olla rekisterimerkintärikoksen kohteena. Vaasan hovioikeus arvioi asian nyt samalla tavalla. Näin ollen syyte rekisterimerkintärikoksesta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
26.8.2015 15.05
Asiamiehen vuosiloma tai toisen jutun käsittely hovioikeudessa eivät olleet hyväksyttäviä syitä palkkaturvapäätöksen takaisinsaantia koskevan määräajan pidentämiselleAsiamiehen vuosiloma tai toisen jutun käsittely HO:ssa eivät olleet hyväksyttäviä syitä määräajan pidentämiselle. Lain esitöistä ei myöskään ilmene, että tuomioistuimella olisi mahdollisuus pidentää takaisinsaantihakemusta koskevan 60 päivän määräaikaa. Kirjallisuudessa on lähdetty siitä, että tuomioistuin ei voi pidentää sanottua määräaikaa. Tämän vuoksi uuden määräajan asettamista koskevaan hakemukseen ei voitu suostua. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
26.8.2015 14.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 18.6.–23.6.2015 koskevat muun muassa oikeuden loukkausta, väliintulo-oikeutta riita-asiassa, vanhemman vahingonkorvausvelvollisuutta lapsen syyllistyessä rikokseen, osakkeiden asemaa yrityskiinnityksessä sekä estettä maksuvelvollisuuden täytäntöönpanolle. - Uutiset
26.8.2015 13.12
Puheenjohtaja viivytti yhtiökokouksen aloitusta tahallaan jottei yhtiökumppanin asiamies voisi osallistua kokoukseen – osa päätöksistä julistettiin pätemättömiksiHovioikeus totesi, että yhtiökokouksen kokouskutsussa mainittava kokousaika on ilmoitettava kohtuullisen tarkasti. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa kokouksen aloittamisen viivästyttämiselle ei ole ollut perusteita ja kokousaika oli jäänyt niin epäselväksi, ettei kokouskutsu täyttänyt osakeyhtiölain 5 luvun 18 §:n 1 momentin mukaista täsmällisyyden vaatimusta. B:llä oli ollut oikeudellista tarvetta moittia yhtiökokouksen päätöksiä voiton käsittelystä, vastuuvapauden myöntämisestä ja osakkeen lunastushinnasta. Näiden osalta virhe oli voinut vaikuttaa päätöksen sisältöön tai muuten B:n oikeuteen ja näitä koskevat päätökset oli pidettävä pätemättöminä. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
26.8.2015 11.33
Hovioikeus tuomitsi poikkeuksellisia kasvatuskeinoja käyttäneen sijaisvanhemman 8-10-vuotiaan lapsen pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseenSijaisvanhempana toimineen naisen katsottiin mm. seisottaneen lasta asunnon portailla alushoususillaan pakkasessa, istuttaneen lasta saunan ylälauteella liian kuumassa löylyssä, eristäneen lapsen ruokailutilanteissa, pakottaneen lapsen käymään rangaistuksena lenkillä, istuttaneen lasta ulkona alushoususillaan talon nurkkauksessa, jossa oli ollut paljon sääskiä sekä laittaneen nokkosia lapsen alushousujen sisään, vieneen lapsen ulos korvasta tai hiuksista vetäen sekä repineen ja ravistelleen lasta hiuksista kiinni pitäen. Syyte siltä osin, kuin siinä oli väitetty naisen syyllistyneen pahoinpitelyyn käskemällä lapsen peseytymään ulkona kylmällä vedellä, jättämällä antamatta lapselle kipulääkkeitä tämän sairaana ollessa, pahoinpitelemällä lasta sähköllä toimivaa kärpäslätkää tekovälineenä käyttäen ja tarttumalla lasta ranteisiin, oli sen sijaan hylättävä. Miestä vastaan nostettu pahoinpitelysyyte hylättiin. HO hyväksyi KO:n tuomion perustelut rangaistusseuraamuksen osalta. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015; Eri miel.) - Uutiset
26.8.2015 10.09
Metsästyskoirat tappoivat neljä kanaa ja yhden kukon metsästäjän lähdettyä metsästyksen jälkeen Alkoon - metsästäjä tuomittiin metsästyslain säännösten rikkomisesta ja lievästä vahingonteosta sakkoihin ja vahingonkorvauksiinVastaajan katsottiin pitäneen koiria luvatta irti vastoin metsästyslain 53 §:n kieltoa. Hän oli jättänyt kolme koiraansa kytkemättä, jolloin ne olivat päässeet olemaan irrallaan asianomistajan alueella, tämän talon pihapiirissä ja kanahäkissä, ilman kyseisen maanomistajan lupaa sillä seurauksella, että koirat olivat tappaneet maanomistajan omistamat neljä kanaa ja yhden kukon. Vastaajan katsottiin myös vahingoittaneen poliisilaitoksen omaisuutta repimällä poliisiauton kuljetustilan oven kalterit osittain pois paikaltaan. Kyse ei ollut pakkotilasta. Vastaaja tuomittiin yhteiseen 15 päiväsakon rangaistukseen ja suorittamaan eläinten omistajalle neljästä kanasta ja kukosta yhteensä 100 euroa ja poliisilaitokselle korvauksena korjauskustannuksista 32 euroa. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
26.8.2015 9.19
Hovioikeus: Internet-häirinnästä ei voitu määrätä perusmuotoista lähestymiskieltoaB oli levitellyt internetin keskustelu- ja seuranhakupalstoilla lähestymiskiellon hakijaa koskevia alastonkuvia, tekeytynyt hakijaksi ja hakenut tämän nimissä miesseuraa. Käräjäoikeus oli todennut muun muassa, että lähestymiskiellolla ei ole mahdollista antaa suojaa kaikenlaisen rikollisuuden vaaran varalta. Käräjäoikeus oli kiinnittänyt huomiota myös siihen, että lähestymiskiellosta annetun lain 3 §:n tarkoittama yhteydenpidon kieltosäännös soveltuu varsin huonosti käsillä olevan kaltaisiin tilanteisiin. Tämä saattaa johtaa siihen, että oikeuden lähestymiskieltotuomiossa joudutaan asettamaan sellaisia täsmentäviä tai lisäkieltoja, joita ei ole lakiin otettu, jolloin tulkintaolettamus on, ettei sellaisia ole tarkoitettu annettavan. Hovioikeus totesi lisäksi, ottaen huomioon laissa säädetty perusmuotoisen lähestymiskiellon sisältö, että lähestymiskiellon määräämisellä ei voida estää B:n nyt kyseessä olevan kaltaista menettelyä. Niin ollen lähestymiskieltoa ei ollut aihetta määrätä. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
26.8.2015 8.08
Hovioikeus hylkäsi Verohallinnon valituksen yrityksen saneeraushakemuksen hylkäämisestäTapauksessa ei ollut olemassa sellaista pitkälle valmisteltua saneerausohjelmaehdotusta tai muutakaan selvitystä, jonka perusteella Verohallinnolle saneerausmenettelyssä tuleva suoritus olisi voitu luotettavasti arvioida ja jota olisi voitu verrata Verohallinnolle velallisen konkurssissa tulevan suorituksen arvoon. Verohallinto ei ollut näyttänyt, että sille saneerausohjelman mukaan tuleva suoritus olisi ollut arvoltaan pienempi kuin mitä se olisi saanut velallisen konkurssissa. Saneerausmenettelyn aloittamiselle ei ollut yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista estettä. Verohallinnon valitus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 26.8.2015) - Uutiset
25.8.2015 16.00
Hallinto-oikeus: Kunta voi palkata opettajat määräaikaisiin virkasuhteisiin vain koulun varsinaisen työskentelyvuoden ajaksiKunta ei ollut toiminut kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa säädetyn syrjintäkiellon ja hallintolaissa edellytettyjen tarkoitussidonnaisuuden ja suhteellisuusperiaatteiden vastaisesti ottaessaan opettajat määräaikaisiin virkasuhteisiin vain koulun varsinaisen työskentelyvuoden ajaksi, muttei kesäkeskeytyksen ajaksi. - Uutiset
25.8.2015 15.50
Hovioikeus arvioi asunto-osakeyhtiön rahoitusvastiketta koskevan yhtiöjärjestyksen määräyksen muuttamisen edellytyksiä – perusteita muutokselle ei ollutHarkinnassa oli otettava huomioon, että yhtiöjärjestyksen tulee olla muutoksen jälkeen kohtuullinen kaikkien asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajien kannalta. Rahoitusvastikkeen määräytymisperusteen muuttaminen yhtiön esittämällä tavalla kasvattaisi huomattavasti asunto-osakeyhtiön muiden osakkeenomistajien eli käytännössä lähinnä asuinhuoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita omistavien henkilöiden vastuuta rahoitusvastikkeella katettavista kustannuksista ja nostaisi heidän asumiskustannuksiaan merkittävästi. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa yhtiöjärjestyksen muuttaminen vaaditulla tavalla olisi asunto-osakeyhtiön muille osakkeenomistajille olennainen ja täysin ennakoimaton tapahtuma ja johtaisi todennäköisesti heidän kannaltaan yhtiöjärjestyksen kohtuuttomuuteen. (Vailla lainvoimaa 25.8.2015) - Uutiset
25.8.2015 14.40
Hovioikeus: Pelkästään lemmikkieläimiin liittyvä harrastus ei perustanut erityistä tarvetta isommalle asunnolle - velkajärjestelyn vahvistettua maksuohjelmaa tuli muuttaaHO katsoi, että hakijalle, joka asui yksin vuokralla ystävänsä Vihdissä omistaman omakotitalon alakerrassa ja hänen käytössään oli noin kaksi - kolme huonetta, vahvistettua maksuohjelmaa tuli muuttaa vaatimusten mukaisesti siten, että maksuohjelmassa huomioitiin hakijan asumiskustannuksina 951,80 euron sijasta enintään 720 euroa kuukaudessa 1.8.2015 lukien. Pelkästään lemmikkieläimiin liittyvä harrastus ei perustanut erityistä tarvetta isommalle asunnolle. Hakija ei ollut esittänyt muutakaan selvitystä isomman asunnon erityisestä tarpeesta. (Vailla lainvoimaa 25.8.2015) - Uutiset
25.8.2015 10.37
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää tutkimatta liikkeenluovutuksen tehneen yhdistyksen entisiin työntekijöihinsä kohdistamia palkkojen takaisinmaksua koskevia kanteita - asiat palautettiin käräjäoikeuteenYhdistyksen, jonka työntekijät olivat siirtyneet liikkeenluovutuksella luovutuksensaajan palvelukseen, kanteita liikaa maksettujen palkkojen takaisin maksamisesta ei olisi tullut jättää tutkimatta. Kun KO:n johtopäätös asioiden jättämisestä tutkimatta oli ollut virheellinen, asianosaisten oikeussuoja ja oikeusastejärjestyksen periaate edellyttivät lähtökohtaisesti asioiden palauttamista ensimmäisessä asteessa tutkittavaksi. Tapauksista ei ilmennyt aihetta olettaa, että palauttamisesta seuraava oikeudenkäyntikulujen kasvu tai asian viivästyminen olisivat olleet niin merkittäviä, ettei asioita niiden vuoksi olisi tullut palauttaa KO:een. KO:n päätökset kumottiin ja asiat palautettiin KO:een. Eri mieltä ollut HO:n neuvos puolestaan katsoi KO:n riittävästi tutkineen asioita ja niiden lopputuloksena esittämällä virheellä ei ollut merkitystä asioiden lopputuloksen kannalta ja että HO saattoi viivytyksen välttämiseksi korjata ratkaisut oikean sisältöiseksi. (Vailla lainvoimaa 25.8.2015; Eri miel.) Huom sovintosopimus! Ks. Edilex-uutinen 4.11.2015. - Uutiset
25.8.2015 9.11
Hovioikeus: 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta oli liikaa törkeästä pahoinpitelystä ja maksuvälinepetoksesta – alennettiin 6 kuukaudellaKorkeimman oikeuden rangaistuskäytäntöön nähden hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden A:lle tuomitsema rangaistus oli käräjäoikeuden tuomiossa todetuista mittaamiseen vaikuttavista seikoista sekä teon vaarallisuudesta ja moitittavuudesta huolimatta voimassa olevaan oikeuskäytäntöön nähden liian ankara. Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus A:lle oli yhteinen 3 vuoden vankeusrangaistus. (Vailla lainvoimaa 25.8.2015) - Uutiset
24.8.2015 13.08
Hovioikeus: Yhdyskuntapalvelun muunto voidaan tuomita valvontarangaistuksena mikäli valvontarangaistuksen tuomitsemisen muut edellytykset ovat olemassaHovioikeus katsoi, että vankeudeksi muunnettu yhdyskuntapalvelu voidaan tuomita valvontarangaistuksena, mikäli valvontarangaistuksen tuomitsemisen muut edellytykset ovat olemassa. A:sta laaditun valvontarangaistusselvityksen mukaan valvontarangaistuksen tuomitsemisen edellytyksiä ei ollut. Näin ollen yhdyskuntapalvelun muuntorangaistusta ei tässä tapauksessa voitu tuomita valvontarangaistuksena. (Vailla lainvoimaa 24.8.2015) - Uutiset
21.8.2015 16.04
Järjestyksenvalvoja tönäisi ravintolasta poistetun päihtyneen ravintola-asiakkaan portaikkoon – hovioikeus hylkäsi syytteen kun menettelylle oli oikeuttamisperusteKO oli tuominnut järjestyksenvalvojan, joka oli poistanut A:n ravintolasta ja tönäissyt tämän matalaan portaikkoon, vammantuottamuksesta 25 päiväsakon rangaistukseen. HO kumosi KO:n tuomion katsoen asiassa jääneen näyttämättä, että ravintolan järjestyksenvalvoja olisi käyttänyt syytteessä tarkoitetussa tilanteessa liiallista voimakeinoa. Näin ollen hänellä oli ollut menettelyynsä oikeuttamisperuste. Syyte oli tämän vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 21.8.2015) - Uutiset
21.8.2015 9.12
Hovioikeus vapautti Wincapita-rikoshyödyn menettämisestä valtiolle kun nettohyödystä ei saatu varmuuttaA:n klubin sisäiselle tilille oli siirretty ajanjaksona 10/2006 - 11/2007 28.032 euroa, minkä määrän myös syyttäjä oli hyväksynyt. Tämän perusteella oli uskottavaa, että A oli ainakin tämän verran antanut varoja B:lle sijoitettavaksi klubiin hänen puolestaan. Oli myös uskottavaa, että osan sijoitettavaksi antamistaan varoista A oli antanut käteisenä B:lle, koska A:n tilisiirrot B:lle eivät kattaneet kokonaan B:n A:n jäsenpaikalle siirtämää summaa. Klubin sisäisten tilien välisistä siirroista ei ole olemassa tietoja marraskuun 2007 jälkeiseltä ajalta. On mahdollista, että A oli tämänkin ajan jälkeen sijoittanut B:n kautta klubiin varoja, koska hän oli tehnyt viimeisen nostonsa klubista tammikuussa 2008. A:n klubiin sijoittamien varojen määrästä ei saatu täyttä varmuutta. Oli mahdollista, että A ei tosiasiassa ollut saanut klubista nettohyötyä. Siten menettämisseuraamusta koskeva vaatimus tuli näyttämättä jääneenä kokonaisuudessaan hylätä. (Vailla lainvoimaa 21.8.2015) - Uutiset
20.8.2015 16.08
Hovioikeus: Vesijohdon sijoittamisriita tuli käsitellä sopimusriitana käräjäoikeudessa eikä lunastuslain mukaisessa menettelyssäAsiassa oli kysymys siitä, onko A:n kanteessa kyse sellaisesta asiasta, joka on ratkaistava maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n 3 momentin mukaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain mukaisessa järjestyksessä (lunastuslaki) vai onko kanteessa kyse käräjäoikeuden toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Hovioikeus katsoi, että A:n ja B:n välisessä riidassa oli kysymys sopimusoikeudellisesta riidasta, jonka tutkiminen ja ratkaiseminen kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan. Näin ollen hovioikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi ensi asteen ratkaisun saamiseksi riitakysymyksistä, jotka liittyvät vesijohdon sijoittamista koskevien sopimusten sisältöön, edellytyksiin ja pätevyyteen. (Vailla lainvoimaa 20.8.2015)