Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
21.10.2014 12.10
Vaatimus perinnön sopimusjaon muuttamisesta oli lakiin perustumaton – myös kanne mielipahan korvaamisesta hylättiin haastetta antamattaOikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos kantajan vaatimus on selvästi perusteeton. A:n vaatimus perinnönjaon muuttamisesta oli lakiin perustumaton ja siten selvästi perusteeton. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen haastetta antamatta. Kysymys myös mielipahasta aiheutuneen vahingon korvaamisesta, jota koskeva vaatimus samoin hylättiin. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 11.35
Työnantajalle voitto "kilometririidassa"Työntekijän ei katsottu olleen oikeutettu vaatimiinsa kulukorvauksiin, kun asiassa oli selvää, ettei hänellä ollut ollut vastaavia ajokilometrejä. Sillä seikalla, että yhtiö oli aluksi maksanut kilometrikorvausta enemmän kuin työntekijällä oli ollut kodin, työpaikan ja työkohteen välisiä matkoja, ei ollut merkitystä asian arvioinnissa. Työntekijän vaatimus päivittäisistä kilometrikorvauksista hylättiin ja KO:n tuomio kumottiin. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 10.44
Luuli ampuvansa hyökkäävä karhua, mutta ampuikin hämärässä liikkunutta toista metsästäjää reiteen - syyllistyi vammantuottamuksen sijasta törkeään vammantuottamukseen ja metsästysrikokseenMetsästäjä, joka oli olettanut ampuvansa hirvikiväärillä 30-40 metrin päässä ollutta hyökkäävää karhua, mutta olikin ampunut vähäisessä valossa tunnistamatonta liikkuvaa toista, punaiseen takkiin ja lakkiin pukeutunutta metsästäjää reiteen, tuomittiin törkeästä vammantuottamuksesta ja metsästysrikoksesta yhteiseen 80 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä 2 vuoden metsästyskieltoon. Menettämisseuraamusta ei tuomittu. (Vailla lainvoima 21.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 9.30
Vuokralaisen ei näytetty viettäneen häiritsevää elämää enää varoituksen jälkeen - vuokrasopimusta ei voitu purkaa eikä edes irtisanoaYhden naapurin, joka oli ainakin kaksi kertaa erehtynyt siitä, mistä häntä häiritsevä musiikki oli kuulunut, kertomuksen ei katsottu olleen riittävä näyttö siitä, että vuokralainen olisi viettänyt asunnossaan häiritsevää elämää annetun kirjallisen varoituksen jälkeen. Näin ollen vuokrasopimusta ei ollut oikeutta purkaa. Koska irtisanomista oli pidettävä vuokralaisen olosuhteet huomioiden kohtuuttomana, vuokranantajalla ei ollut hyväksyttävä syytä edes irtisanomiseen. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 8.00
Lojaliteettivelvoitetta sekä kilpailevan toiminnan kieltoa ja liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vaitiolovelvollisuutta rikottiin – yhtiö oli oikeutettu 40 000 euron korvauksiinHuomioon ottaen B:n ja C:n työn luonne, heidän asemansa sekä menettelynsä kokonaisuudessaan hovioikeus katsoi, että B ja C olivat toimenpiteillään menetelleet tavalla, jonka oli katsottava näissä olosuhteissa rikkoneen työsopimuslain mukaista lojaliteettivelvoitettaan sekä työsopimuslain 3 luvun 3 §:n kilpailevan toiminnan kieltoa ja 3 luvun 4 §:n liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n mukaista vaitiolovelvollisuutta. Entiset työntekijät olivat velvollisia korvaamaan kilpailevalle yhtiölle hovioikeuden arvioiman aiheutuneen vahingon kohtuullisen määrän 40.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 16.14
Hampaan paikkaus johti 43-vuotiaan perusterveen miehen kaulavaltimon repeämään ja aivoinfarktiin - Potilasvakuutuskeskus oli velvollinen korvaamaan henkilövahingonKun hammashoidon ja kaulavaltimon repeämän ja sitä seuranneen aivoinfarktin välillä näytettiin olleen syy-yhteys, Potilasvakuutuskeskus oli velvollinen korvaamaan potilaalle kaulavaltimon dissekaatiosta eli verisuoniseinämän repeämästä ja siihen liittyneestä aivoinfarktista aiheutuneen henkilövahingon potilasvahinkolain nojalla. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 15.07
Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voitiin tuomita myös 45 000 euron yhteisösakkoHovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei vastaajan esittämiä syitä syytteessä tarkoitettujen kirjoitusten julkaisemiselle ollut pidettävä sellaisina, että ne olisivat oikeuttaneet julkaisemaan juutalaisia kansanryhmänä selkeästi panettelevia tai solvaavia kirjoituksia. Vastaajalle käräjäoikeudessa tuomittua 90 päiväsakon rangaistusta ja hänen edustamansa yhtiön 45 000 euron yhteisösakkoa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 15.00
Käräjäoikeuden ratkaisu sovinnon vahvistamisesta oli jätettävä hovioikeudessa tutkimattaA oli hakenut muutosta käräjäoikeuden vahvistamaan sovintoon hänen B:lle tilapäisestä haitasta maksettavaksi tulleen korvauksen osalta. Muutoksenhaku voi kohdistua vain siihen, oliko sopimuksen vahvistamiselle ollut edellytyksiä. Hovioikeus ei sitä vastoin voinut tutkia sopimukseen sisältyvän yksittäisen sopimusehdon kohtuullisuutta asianosaisen kannalta. Näin ollen A:n valitus oli jätettävä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 14.31
Poliisimies jätettiin rangaistukseen tuomitsematta varomattomasta käsittelystä vaikka luoti osui auton renkaan sijasta matkustajan pakaraanLaukaus oli osunut auton oikeaan takaoveen lävistäen sen ja osuen takapenkillä istuneen pakaraan. Käräjäoikeus piti poliisimies A:n menettelyä ampumishetkellä sekä tekoon että A:han itseensä liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana. Rikos oli ollut vahingollinen, mutta A:n syyllisyyden aste oli matala. Sen vuoksi A jätettiin rikoslain 6 luvun 12 §:n perusteella rangaistukseen tuomitsematta. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 14.30
Riitaiseksi tulleen velkomusasian käsittely kesti käräjäoikeudessa 4 vuotta ja 5 kuukautta - kantajalle hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroaOikeudenkäynnin, jonka kokonaiskäsittelyaika oli ollut noin 4 vuotta 5 kuukautta katsottiin viivästyneen KO:n ja näin ollen valtion vastuulla olevasta syystä KO:ssa ilman hyväksyttävää syytä yhdellä vuodella. Valittajalla oli oikeus saada hyvitystä 1 500 euroa. Tätä käsitystä ei muuttanut se, että valittajalla olisi ollut mahdollisuus 1.1.2010 voimaan tulleiden OK 19 luvun säännösten nojalla vaatia asian kiireelliseksi määräämistä.(Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 10.15
Noin 70 000 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta ehdollista vankeuttaHO katsoi vastaajan, jonka tietokoneen sisäiseltä kovalevyltä oli löytynyt noin 70 000 kuvaa nuorista tytöstä, oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi 50 päivää vankeutta, joka voitiin määrätä ehdollisena. Ulkoiselle kovalevylle tallennettujen arviolta 100 000 kuvan osalta syyte hylättiin vanhentuneena. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
20.10.2014 9.25
Epäselvyys velan vanhentumisen katkeamisessa koitui velallisen eduksiKoska velkojalla olisi ollut mahdollisuus katkaista velan vanhentuminen todisteellisesti ja se oli myös ollut hänen etunsa mukaista, oli epäselvä tilanne ratkaistava velallisten eduksi. (Vailla lainvoimaa 20.10.2014) - Uutiset
17.10.2014 15.20
Asunnon ostajan korvausvaatimus jäätyvien putkien aiheuttamista korjauskustannuksista hylättiin - ostajalle ei jatkokäsittelylupaa oikeudenkäyntikuluista vapauttamiseksiHO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa putkien jäätymistä koskevan riita-asian hävinneelle ostajalle, joka oli vaatinut HO:ssa hänen vapauttamistaan korvata myyjälle lähes 6 700 euron oikeudenkäyntikulut KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 17.10.2014) - Uutiset
17.10.2014 11.30
Hovioikeus: Kuitinkirjoituspalkkioiden ilmoittamatta jättämisestä määrätty veronkorotus ei estänyt törkeän veropetoksen avunantoa koskevan syytteen tutkimistaKun veronkorotus oli perustunut eri tosiseikkoihin kuin mistä syyttäjä oli vaatinut rangaistusta, kysymyksessä ei ollut kielletty rankaiseminen samasta teosta. KO:n tuomiota, jolla vastaaja oli tuomittu seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta törkeän veropetoksen, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 17.10.2014) - Uutiset
17.10.2014 9.31
Käräjäoikeuden sillensäjätetty päätös riitaiseksi muuttuneessa velkomusasiassa poistettiin menettelyvirheen vuoksiKun KO oli saatuaan perintätoimiston haasteperuutuksen jättänyt asian sillensä, vaikka sen tiedossa oli ollut, ettei perintätoimisto ollut tuolloin enää toiminut asiassa yhtiön asiamiehenä, KO:ssa oli tapahtunut sellainen oikeudenkäyntivirhe, joka oli olennaisesti vaikuttanut jutun lopputulokseen. KO:n päätös poistettiin ja asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 17.10.2014) - Uutiset
16.10.2014 15.00
Hovioikeus hyväksyi traktorikaupan purkamisen - etuvedon loppumista koskevaan virheominaisuuteen oli asianmukaisesti vedottu eikä kyse ollut kielletystä kanteen muuttamisestaHO ei pitänyt kanteen kiellettynä muuttamisena sitä, että ostajat kaupan purkua vaatiessaan olivat vedonneet haastehakemuksesta ilmenneisiin virheluettelossa oleviin virheisiin sekä sen jälkeen kannetta kehittäessään siihen, että etuveto loppui rasituksessa. HO katsoi, että mainittuun virheominaisuuteen oli asianmukaisesti vedottu. Kyse ei ollut kielletystä kanteen muuttamisesta. (Vailla lainvoimaa 16.10.2014) - Uutiset
16.10.2014 13.20
Hovioikeus: Velkojia ei voitu velvoittaa palauttamaan suorituksia velalliselle velkajärjestelyn maksuohjelman muutoksellaVaikka velkojalle oli alkuperäisen maksuohjelman perusteella maksettu enemmän kuin sen osuus maksuvarasta oli muutetun maksuohjelman mukaan, ei KO:n maksuohjelmaa muuttaessaan olisi tullut velvoittaa velkojaa palauttamaan suorituksia velalliselle. (Vailla lainvoimaa 16.10.2014) - Uutiset
15.10.2014 15.29
Ehdollista vankeutta eläinsuojelurikoksesta - pysyväksi määrättyä nautojen pitokieltoa ei lievennettyHO ei muuttanut KO:n tuomiota, jolla 71-vuotias tilanpitäjä, joka oli jo aiemmin tuomittu eläinsuojelurikoksesta ja jolle oli annettu useita tilanteen korjaamismahdollisuuksia, oli tuomittu eläinsuojelurikoksesta 45 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja nautojen osalta pysyvään eläintenpitokieltoon. KO oli katsonut puutteiden johtuneen ainoastaan eläinten liian suuresta määrästä suhteessa käytössä olleisiin resursseihin. Eläimiä ei ollut kohdeltu julmasti. (Vailla lainvoimaa 15.10.2014) - Uutiset
15.10.2014 10.30
Lapsen hoitojärjestelyjen vuoksi muita myöhemmin työnsä aloittaneen kuorma-autonkuljettajan irtisanomiselle ei ollut perustetta - työn aloitusaikaa koskevasta ehdosta katsottiin sovitun suullisestiRahtauspalvelualalla toimineella yhtiöllä ei katsottu olleen asiallista ja painavaa syytä irtisanoa työntekijän työsopimusta, kun työaikaa koskeva ehto oli ollut työntekijän työsopimuksen pysyvästi voimassaoleva ehto, eikä työnantaja ollut saanut antaa työnjohto-oikeutensa nojalla sitä koskevaa uutta määräystä. Yhtiöllä ei katsottu olleen myöskään taloudellisia ja tuotannollisia irtisanomisperusteita. (Vailla lainvoimaa 15.10.2014) - Uutiset
15.10.2014 9.15
Käräjäoikeuksien laamannit edellyttävät käräjäoikeuksien määrärahaleikkauksista luopumistaKäräjäoikeuden laamannit ovat ottaneet kantaa käräjäoikeuksien toimintaan kohdistuviin määrärahaleikkauksiin. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, lakivaliokunnalle ja puolueiden eduskuntaryhmille osoitetussa kannanotossa katsotaan, etteivät käräjäoikeudet pysty tulevaisuudessa käytettävissä olevilla resursseilla käsittelemään asianmukaisesti kaikkia niitä asioita, jotka nykylainsäädännön mukaan on käsiteltävä.