Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
3.2.2015 9.09
Hovioikeus ei pitänyt oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen perusteita riittävinä vaikka valittajien asema kuluttajina suhteessa yhtiöön sitä jossain määrin puolsiHovioikeus katsoi, että valittajien asema kuluttajina suhteessa yhtiöön ja elementtitoimituksen merkitys heidän kotinsa rakentamisessa voisivat jossain määrin puoltaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kohtuullistamista. Oikeudenkäyntiin johtaneet syyt, joita voitiin pitää tässä tapauksessa painavimpana edellytyksenä, eivät kuitenkaan tätä erityisesti puoltaneet. Valitus hylättiin. (Vailla lainvoimaa 3.2.2014) - Uutiset
2.2.2015 15.42
Vaimo avasi omakotitalon oven ja metsästyskoira pääsi karkaamaan ja puremaan ohikulkijaa – hovioikeus hylkäsi miestä vastaan nostetun syytteen vammantuottamuksesta ja vahingonkorvausvaatimuksetMiehen ei katsottu - toisin kuin KO, joka oli tehnyt asiassa menettelyvirheen tuomitessaan miehen puutteellisen teonkuvauksen arvioinnin perusteella - syyllistyneen vammantuottamukseen. Mies oli vapautettava myös velvollisuudesta korvata KO:n tuomitsemat 3 340 euron vahingonkorvaukset asianomistajalle. (Vailla lainvoimaa 2.2.2015) - Uutiset
2.2.2015 12.31
Toisen luottokortilla verkkokauppatilauksia tehnyt tuomittiin lievän petoksen sijasta petoksesta sakkoihinAsianomistajan kotona vierailleen vastaajan, jonka katsottiin erehdyttäneen asianomistajan Mastercard -luottokortin tietoja hyväksi käyttäen kolmen eri ulkomaisen verkkokaupan henkilökuntaa toimittamaan itselleen tuotteita yhteensä 500 euron arvosta tekemällä neljä onnistunutta tilausta, jotka oli veloitettu asianomistajan tililtä, minkä lisäksi hän oli yrittänyt tehdä viisi muuta tilausta yhteisarvoltaan 1 500 euroa, mutta tilaukset eivät olleet onnistuneet tililtä puuttuneen katteen vuoksi, tuomittiin 45 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 2.2.2015) - Uutiset
30.1.2015 16.15
Tilastokeskus lakkauttaa tuomioistuintilastojaTilastokeskus lopettaa tuomioistuinten ratkaisuja koskevien tilastojen tuotannon ja julkaisemisen vuonna 2015. Lakkauttamisen syynä on, ettei tilastojen tuottamiseen ole löytynyt tarvittavaa rahoitusta. - Uutiset
30.1.2015 15.00
Hovioikeus: Magneetti oli liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetussa laissa tarkoitettu paljastinlaiteKuorma-auton hansikaslokerosta irrotetulla magneetilla kyettiin häiritsemään auton ajoneuvopiirturia. Hovioikeus katsoi, että magneetti oli liikennevalvontaa vaikeuttavien laitteiden kieltämisestä annetussa laissa tarkoitettu paljastinlaite. (Ään.; vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
30.1.2015 14.03
Hovioikeus ei muuttanut asianajajalle annettua varoitustaAsiassa oli kysymys siitä, että A:n asianajotoimisto oli laiminlyönyt ilmoittaa N:n vastapuolen tekemästä oikeudenkäyntikulujen korvausta koskeneesta suorituksesta ja siitä että A:n toimisto oli käyttänyt asiakkaansa varoja toimiston palkkiolaskun maksamiseen. Lisäksi asianajotoimisto oli lähettänyt N:lle omavastuuosuutta koskeneen laskun, jonka määrä oli ollut liian suuri N:n tosiasialliseen maksuvelvollisuuteen nähden. Hovioikeus hyväksyi valvontalautakunnan arvion siitä, että A:n menettelyä oli pidettävä hyvän asianajajatavan vastaisena. Hovioikeudella ei ollut A:n valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella aihetta arvioida asiaa toisin kuin valvontalautakunta. Valvontalautakunnan ratkaisu varoituksen antamisesta ei ollut kohtuuton eikä ilmeisen virheellinen. (Vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
30.1.2015 13.33
Käsi paloi uunissa ja jouduttiin amputoimaan koska kaatumarauta oli asentamatta – hovioikeus sovitteli uunin asentaneen yhtiön korvausvelvollisuutta puoleen vahingonkärsijän voimakkaan humalatilan vuoksiKäräjäoikeus oli hylännyt uunin asentanutta yhtiötä vastaan ajetun vahingonkorvauskanteen. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että yhtiö oli menetellyt tuottamuksellisesti jättäessään kaatumaraudan asentamatta uuniin. Vahinko oli syntynyt juuri sellaisessa tilanteessa, jota varten kaatumarauta olisi tullut lieteen asentaa. Näin ollen hovioikeus katsoi, että yhtiön menettely oli syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Vahingonkärsijän humalatila oli vaikuttanut hänen toimintakykyynsä lieden kaatumisen jälkeen. Näin ollen hänen oli katsottava myötävaikuttaneen vahinkoonsa. Hovioikeus katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi puolet vaaditusta määrästä eli 14.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
30.1.2015 13.05
Yhtiö purki yksipuolisesti yhtiöiden välisen sopimuksen kesken sopimuskauden – hovioikeus kumosi käräjäoikeuden toiseen johtopäätökseen päätyneen tuomionOsapuolten Oy ja Ky välisen sopimuksen voimassaoloajaksi oli sovittu kymmenen vuotta ja sopimuskautta oli siten Oy:n ja KTA:n välisen kaupan hetkellä ollut jäljellä vielä noin kahdeksan vuotta. Sopimus oli ollut määräaikainen ja se oli päättynyt Oy:n yksipuolisten toimenpiteiden johdosta. Asiassa ei myöskään näytetty valittajien (Ky ja yhtiömies) tulleen tietoiseksi liiketoimintakaupasta tai missään vaiheessa pitäneen sopimusta rauenneena tai merkityksensä menettäneenä. Näin ollen Oy oli lopettamalla keittiöliiketoimintansa ja myymällä siihen liittyvän varallisuuden tosiasiassa purkanut Ky:n kanssa tehdyn sopimuksen. Hovioikeus arvioi valittajien saamatta jääneeksi voitoksi kahdeksalta jäljellä olleelta sopimusvuodelta 5.000 euroa vuodessa eli yhteensä 40.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
30.1.2015 12.18
Hovioikeus: Pelkästään lasten äidin kertomus apinoiksi haukkumisesta ei riittänyt kunnianloukkauksen syyksilukemiseenSyyttäjä vaati vastaajalle rangaistusta kunnianloukkauksesta sekä kaksi alaikäistä asianomistajaa kärsimyskorvauksia. Käräjäoikeus tuomitsi sakkorangaistuksen sekä korvauksia. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että kysymyksessä olleissa olosuhteissa syyksilukemista ei voitu perustaa yksin asianomistajien äidin kertomukseen ja hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 30.1.2015) - Uutiset
30.1.2015 12.05
Hovioikeus: SPR:n Veripalvelun entinen johtaja ei syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön eikä törkeään avustuspetokseenHelsingin hovioikeus antoi 30. tammikuuta 2015 tuomion luottamusaseman väärinkäyttöä ja tärkeää avustuspetosta koskevassa asiassa, jossa syytettynä oli muun muassa Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun entinen johtaja. Helsingin käräjäoikeus oli 11.12.2013 hylännyt kaikki syytekohdat. Syyttäjä ja Innovaatiorahoituskeskus Tekes olivat valittaneet tuomiosta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. (KKO 25.8.2015: ei valituslupaa) - Uutiset
30.1.2015 11.37
Professori Veikko Vahtera: Hovioikeus tuomitsi osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan korvamaan yhtiön konkurssipesälle n. 1,9 miljoonaa euroa laittoman varojenjaon seurauksena – muut jäsenet välttivät vastuunKouvolan hovioikeus otti kantaa ratkaisussaan hallituksen puheenjohtajan vahingonkorvausvelvollisuuteen, kun tämän antama lähipiirilaina katsottiin osakeyhtiölain vastaiseksi varojenjaoksi. Laina oli myös erikseen OYL 13:10:ssä tarkoitetun omien osakkeiden hankinnan rahoituskiellon vastainen. Koska lainapäätös ja sen maksaminen oli toteutettu hallituksen puheenjohtajan toimesta, ei muiden hallituksen jäsenten katsottu olleen vastuussa. Tältä osin ratkaisun perusteluita voidaan arvioida myös kriittisesti. (Kouvolan hovioikeus 21.1.2014; (S13/374) Lainvoimainen – ei valituslupaa.) - Uutiset
30.1.2015 9.30
Vakuutuskorvausta hakeneen ei näytetty polttaneen itse autoa - syyte törkeästä petoksesta hylättiinKO oli katsonut vastaajan syyllisyyden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja arvioituaan, että oli jäänyt järkevä epäily vastaajan syyllisyydestä rikokseen. Ei ollut poissuljettu, että auto teknisen vian seurauksena olisi syttynyt itsestään, mutta myöskään ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ollut suljettu pois. Syyte oli hylättävä. HO, jonka tuomio oli erimielinen, ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 29.1.2015) - Uutiset
29.1.2015 16.06
Hovioikeus tutki Wäinö Aaltosen museon taideväärennysjuttua – vastaaja ei syyllistynyt väärennykseen eikä tekijänoikeusrikokseenHovioikeus katsoi, ettei A ollut tahallisuuden täyttymisen edellyttämällä tavalla pitänyt varsin todennäköisenä, että hänen näyttelyyn luovuttamansa taulut ja niiden signeeraukset olisivat olleet epäaitoja tai väärennettyjä. Hän ei siten ollut tahallisesti käyttänyt väärää tai väärennettyä todistuskappaletta harhauttavana todisteena. Näin ollen A ei ollut syyllistynyt väärennykseen. A ei ollut toiminut rikoslain 49 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla ansiotarkoituksessa, joten hän ei syyllistynyt myöskään tekijänoikeusrikokseen. Näyttövelvollisuus vahingon syntymisestä on korvausta vaativalla oikeudenhaltijalla. Yleisluonteinen ilmaisu siitä, että A:n menettely kiistatta oli aiheuttanut vahinkoa aitojen teosten jälleenmyynnin kannalta, ei ollut tässä suhteessa riittävä ottaen etenkin huomioon taidemarkkinoita tuntevan B:n käsitys siitä, että venäläistä avantgardetyötä ei tänä päivänä osteta ilman perusteellisia aitoustutkimuksia. - Uutiset
29.1.2015 15.20
Haju- ja makuaistin heikkeneminen oli syy-yhteydessä päähän kohdistuneeseen väkivaltaan - 2 000 euron korvaus pysyvästä haitastaKun vastaajien väkivalta oli kohdistunut kantajan päähän, KO oli päätynyt siihen, että kantajalla ilmenneen pysyvän haitan eli haju- ja makuaistin heikkenemisen (20 %:n heikennys) sekä vastaajien kantajaan kohdistaman väkivallan välillä oli ollut olemassa syy-yhteys. Kantajalle aiheutunutta haittaa oli pidettävä pysyvänä, kun pahoinpitelystä oli jo kulunut yli kaksi vuotta eikä kantajan haju- ja makuaistissa ollut tapahtunut muutoksia. Kantajalla oli lisäksi oikeus saada korvausta pysyvästä kosmeettisesta haitasta 600 euroa. (Vailla lainvoimaa 29.1.2015) - Uutiset
29.1.2015 14.10
Hovioikeus: Yöllinen kotietsintä huumausaineen käyttörikosepäilyn yhteydessä oli suhteellisuusperiaatteen vastainen – ei kuitenkaan vahingonkorvauksiaHovioikeus totesi, että A:n asuntoon 17.11.2013 noin kello 01 toimitettu kotietsintä oli pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n (402/1995) sisältämän suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska kotietsinnälle yöaikaan ei ollut pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 4 momentin (450/1987) mukaista erityistä aihetta, ja tämän vuoksi myös viimeksi mainitun pykälän 2 momenttia oli rikottu. Rikkomuksen sisältö huomioon ottaen riittävä hyvitys tässä tapauksessa oli rikkomuksen toteaminen. - Uutiset
29.1.2015 10.25
Hovioikeus: Sakkorangaistus oli oikeudenmukainen seuraamus autoveroilmoituksen tekemättä jättämisestäVastaaja, joka oli jättänyt tekemättä Venäjältä Suomeen tuomastaan autosta autoveroilmoituksen, vaikka hän oli vakinaisesti asunut Suomessa ja käyttänyt henkilöautoa liikenteessä Suomessa, oli menettelyllään aiheuttanut yhteensä 42 948 euron suuruisen veron määräämättä jättämisen. Hän oli kuitenkin jälkikäteen maksanut hänelle määrätyn veron ja tullin. HO katsoi, että KO:n tuomitsema 100 päiväsakon sakkorangaistus oli oikeudenmukainen seuraamus vastaajan syyksi luetusta teosta. (Vailla lainvoimaa 29.1.2015) - Uutiset
29.1.2015 9.09
RIB-veneajelun järjestänyt yhtiö oli menetellyt sille vahingonkorvausvastuun synnyttävällä tavalla – hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteenJos ohjelmapalvelu on luonteeltaan sellainen, että siihen aina väistämättä liittyy riski asiakkaiden terveydelle, tai jos palvelu on tarkoitus toteuttaa sellaisissa olosuhteissa tai sellaisella tavalla, että siihen liittyy tällainen riski, hovioikeus piti selvänä, että asiakas voi palvelun tarjoajan korvausvastuuta rajoittavalla tavalla hyväksyä tapahtumaan liittyvät riskit vain, jos hänelle on nimenomaisesti ja ymmärrettävällä tavalla etukäteen annettu riittävät tiedot niistä. Yhtiö ei näyttänyt, että matkustajalle olisi ennen veneajelua annettu tieto siitä, että veneajelu oli tarkoitus toteuttaa sellaisissa olosuhteissa ja sellaisella tavalla, että siihen liittyisi vaara selän loukkaantumisesta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei veneajelun luonne ja matkustajan tietoisuus siitä poistanut yhtiön vastuuta aiheutuneesta vahingosta. (Ks. KKO:2017:24) - Uutiset
29.1.2015 8.30
Kultasepänliikkeestä 34 sormusta varastaneet ulkomaalaiset tuomittiin vuoden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiinSuomeen laivalla tulleet ulkomaalaiset vastaajat, jotka olivat varastaneet tamperelaisesta kultasepänliikkeestä 34 sormusta arvoltaan 42 872 euroa, tuomittiin törkeästä varkaudesta vuoden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. (Vailla lainvoimaa 29.1.2015) - Uutiset
28.1.2015 15.25
Yhtiö vaati Tullilta lähes 380 000 euron vahingonkorvauksia - vahingonkorvausvaatimus oli kuitenkin vanhentunutHO ei muuttanut KO:n tuomiota, jolla puutavaraa myyvän yhtiön vaatimus Tullin velvoittamisesta suorittamaan yhtiölle 378 427 euroa tullauksessa tapahtuneen virheen vuoksi, oli hylätty vanhentuneena. (Vailla lainvoimaa 28.1.2015) - Uutiset
28.1.2015 15.11
Hovioikeus: Asian työläs ja pitkä esitutkinta ei ollut riittävä peruste omaisuuden määräämiselle uudelleen vakuustakavarikkoonHovioikeus totesi muun muassa, että sekä korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen että pakkokeinolain 7 luvun 19 §:n mukaan pakkokeinon määrääminen uudelleen ei ole mahdollista pelkästään niillä perusteilla, joilla aiempi pakkokeino on määrätty. Rikosylitarkastajan valituksessa oli todettu ainoastaan, että asian esitutkinta oli ollut työläs ja kestänyt poikkeuksellisen pitkään. Hovioikeus katsoi, että esitettyä perustetta ei voitu yksin pitää riittävänä omaisuuden määräämiselle uudelleen vakuustakavarikkoon varsinkin, kun otettiin huomioon vakuustakavarikon kumoamisesta jo kulunut aika ja pakkokeinolain 1 luvun 2 §:ssä säädetty suhteellisuusperiaate. Siten vakuustakavarikkoa koskeva hakemus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 28.1.2015)