Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
18.11.2019 13.00
Ravintolan ulkopuolella toista miestä avokämmenellä päähän lyöneen olisi ainakin pitänyt ymmärtää, että hänen menettelystään aiheutuu vaara pään vamman syntymiselle - hovioikeuskin piti 3 500 euron korvausta oikeudenmukaisena korvauksena asianomistajalle aiheutuneesta tilapäisestä haitastaKO oli syyksilukenut pahoinpitelyn perusmuotoisena, mutta vammantuottamuksen törkeänä. Ilmeisenä oli pidetty, että A oli lyönyt tilanteessa päänsä ja hänen vammansa olivat aiheutuneet siitä. A:n oma toiminta ei ollut myötävaikuttanut vammojen vakavuuteen. Vastaaja oli huolimattomuudellaan aiheuttanut A:lle vamman, joka ei ollut vähäinen. Tuottamusta oli pidettävä törkeänä huomioon ottaen rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannetun edun tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet. Huomioon ottaen vamman vakavuusaste ja se, että vamma oli aiheutettu tahallisen pahoinpitelyn yhteydessä, vammantuottamus oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A vaati HO:ssa, että hänelle maksettavaksi tuomittu korvaus tilapäisestä haitasta korotetaan KO:ssa vaadittuun 6.500 euroon. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 18.11.2019) - Uutiset
2.8.2019 10.21
Kouluampumista koskevan perättömän ilmoituksen tehnyt nuori levitti WhatsAppissa raakaa väkivaltaa sisältävää kuvamateriaalia muun ohella ihmisten teloituksista, ihmisen ruumiin silpomisista, eläinten tappamisesta, vähäpukeisista lapsista ja eläimeen sekaantumisesta - hovioikeus arvioi tuomitun rangaistuksen kohtuullisuuttaHO katsoi, ettei väkivaltakuvauksen levittämisestä, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja perättömästä vaarailmoituksesta nuorelle (tekohetkellä 15 - 16 -vuotias) tuomittu 70 pv ehdollinen vankeus johtanut kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. (Vailla lainvoimaa 2.8.2019) - Uutiset
15.12.2015 15.19
Hovioikeus: Viiden kuukauden mittainen vankeusrangaistus oli oikeudenmukainen seuraamus koeaikana neljää noin metrin korkuista ja yhtä noin 30 cm:n korkuista kannabis sativa -kasvia kotonaan kasvattaneelle ja amfetamiinia käyttäneelle ja tuttavilleen tarjonneelle vastaajalleKasvatusta varten vastaajalla oli ollut kaksi telttaa, ilmanvaihto, lämmitys ja kastelu. Vastaaja oli lisäksi pitänyt laittomasti hallussaan kasveista jo saamaansa satoa 290 grammaa marihuanaa sekä noin 5 grammaa amfetamiinia, jota huumausainetta hän oli tarjonnut tuttavilleen ja käyttänyt itse. HO katsoi, ettei sakkorangaistus ollut riittävä seuraamus vastaajan syyksi luetusta teosta. KO:n tuomitsema 5 kuukauden mittainen vankeusrangaistus ei ollut yleiseen rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara. Aihetta lieventää tai alentaa rangaistusta ei siten ollut. Vastaajalla ei ollut edellytyksiä suoriutua yhdyskuntapalvelusta. (Vailla lainvoimaa 15.12.2015) - Uutiset
30.1.2024 8.00
Hovioikeus: Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös on ristiriidassa EIT:n EIS 6(1) artiklaa koskevan oikeuskäytännön kanssa - valtio oli velvollinen suorittamaan asianomistajalle hyvitystä esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa tapahtuneesta oikeudenkäynnin viivästymisestäHO katsoi, että hyvityslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan säännös on ristiriidassa EIT:n ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa koskevan oikeuskäytännön kanssa ja että mainittua säännöstä on tulkittava lainsäätäjän tarkoituksen mukaisesti ottamalla huomioon laissa nimenomaisesti mainittujen kriteerien ohella myös lain säätämisen jälkeinen EIT:n oikeuskäytännön kehitys. Vastaavasti korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2020:2 tulkinnut hyvityslain säännöksiä perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti. HO päätyi viivästyksen kestoa ja syitä kokonaisuudessaan arvioidessaan siihen, että valittajan osalta oikeudenkäynti oli valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt esitutkinnassa 5 kuukaudella ja KO:ssa 1 vuodella. Täten asianomistajan oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa oli loukattu ja hyvitykselle oli näin ollen perusteet. (Vailla lainvoimaa 30.1.2024) - Uutiset
6.10.2023 10.30
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta ja vapautti vastaajan tuomitusta 2 vuoden ehdottomasta vankeusrangaistuksesta ja tuhansien eurojen korvausvelvollisuudesta - todistelu ei riittävällä varmuudella sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet yhteisymmärryksessäSyytteen mukaan vastaaja oli ollut sukupuoliyhteydessä A:n kanssa tämän asunnolla työntämällä kahdella eri tekokerralla peniksensä A:n emättimeen A:n nukkuessa ja olemalla näin kahdesti sukupuoliyhteydessä A:n kanssa. Syytteen mukaan A oli herännyt kesken yhdyntöjen, mutta ollut kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan tai puolustamaan itseään. HO totesi, että syyte perustui olennaisesti vain A:n sinänsä uskottavaan kertomukseen tapahtumien kulusta. Muuta syytettä tukevaa näyttöä oli vain niukasti ja näyttö oli suurimmalta osin välillistä ja A:n itse muille tahoille tapahtumista kertomaan perustuvaa. Vastaajan samoin uskottava kertomus huomioon ottaen syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet yhteisymmärryksessä. Vastaajan syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen oli siten jäänyt varteenotettava epäily. Syyte raiskauksesta oli hylättävä ja vastaaja oli vapautettava korvausvelvollisuudesta (kärsimyksestä 5 000 €, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 4 000 €, terapiakuluista 720 €). (Vailla lainvoimaa 6.10.2023) - Uutiset
3.7.2023 16.00
Hovioikeus: Voimassa olevan lain soveltaminen ei johtanut lievempään lopputulokseen (ään.) - törkeästä lapsen raiskauksesta 4 v 8 kk vankeutta, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 2.500 euroa ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 9.000 euroaAsiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja (s. 2003) menetellyt myös kiistämiltään osin KO:n hänen syykseen lukemalla tavalla ja oliko hän siten syyllistynyt törkeään lapsenraiskaukseen vai tunnustamaansa törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Asiassa oli ratkaistava, mikä merkitys 1.1.2023 voimaan tulleella RL 20 luvun uudistuksella oli vastaajan menettelyä rikosoikeudellisesti arvioitaessa. Lisäksi kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta ja vahingonkorvausvelvollisuudesta. (Vailla lainvoimaa 2.7.2023) - Uutiset
28.6.2022 13.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi vastaajan syyllistyneen kunnianloukkaukseen siltä osin kuin hän oli väittänyt miehen syyllistyneen rikoksiin Syyriassa harjoittamansa avustustoiminnan yhteydessä ja väittänyt miehen levittäneen huumausaineita - 40 ps ja kärsimyksestä 4.000 euroaVastaaja ei sen sijaan ollut syyllistynyt kunnianloukkaukseen siltä osin kuin hän oli väittänyt miehellä olleen kytkentöjä Syyriassa toimiviin terroristijärjestöihin. (KKO:2024:3: Syyte hylättiin vanhentuneena) - Uutiset
28.2.2022 13.00
Mieshenkilö yritti raahata Kaisaniemessä ja Pitkäsillalla yöllä kävelleitä asianomistajia syrjempään – erimielinen hovioikeus arvioi oliko vastaja toisin kuin syytteet hylännyt käräjäoikeus oikea vastaaja asiassa ja oliko vastaaja syyllistynyt seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritykseen vai pahoinpitelyynNäyttöä kokonaisuutena arvioiden HO katsoi toisin kuin KO, ettei asiassa ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että vastaaja oli ollut se henkilö, joka oli menetellyt syytteen kohdan 1 (Seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritys) toisessa kappaleessa ja niin ikään kohdan 2 (Seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritys) toisessa kappaleessa kuvatusti. HO totesi, että ensisijaisesta syytteestä puuttui sekä kohdassa 1 että kohdassa 2 teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta keskeinen osa oikeustosiseikastoa. Kiinnitarttuminen, käden suun eteen laittaminen ja raahaaminen kohdassa 1 sekä kiinnitarttuminen ja raahaaminen kohdassa 2 olivat tunnusmerkistön mukaista väkivaltaa. Tämän jälkeisiä tosielämän tapahtumia, toisin sanoen sitä seksuaalisesti olennaista tekoa, johon asianomistajia olisi tällä väkivallalla yritetty pakottaa tai alistaa, ei ollut esitetty eikä yksilöity. Vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt molemmissa syytekohdissa toissijaisen syytteen mukaiseen pahoinpitelyyn. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi tunnistamisen luotettavuuden puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittuaan ja huomioiden asiassa mainitut epävarmuustekijät ja toteutetun tunnistamismenettelyn vaikutuksen tunnistuksen luotettavuuteen kokonaisuutena arvioiden, kuten KO, että vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily. Mainitsemillaan ja KO:n tuomiosta ilmenevillä perusteilla eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos hylkäsi syytteen ja vahingonkorvausvaatimukset. (Vailla lainvoimaa 28.2.2022) - Uutiset
5.1.2022 16.00
Hovioikeus: Kirpputorin vuokrasopimuksen kestoaikaa koskeva ehto ei ollut vuokralaisen sairastumisen johdosta kohtuuton, minkä vuoksi asiassa ei ollut edellytyksiä ehdon kohtuullistamiselle käräjäoikeuden toteamalla tavalla eikä vuokralaisella näin ollen ollut ollut oikeutta lopettaa vuokran maksamistaAsiassa oli kysymys siitä, oliko vuokralainen ollut KO:n toteamalla tavalla sairautensa vuoksi estynyt käyttämästä liiketilaa ja oliko vuokrasopimuksen kestoaikaa koskeva ehto tullut tästä syystä sillä tavalla kohtuuttomaksi, että ehtoa oli voitu kohtuullistaa KO:n tuomiossa todetulla tavalla. Lisäksi kysymys oli siitä, oliko vuokranantaja ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi esimerkiksi pyrkimällä vuokraamaan liiketilaa edelleen. Vielä kysymys oli oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. KO:n tuomio kumottiin. Vuokranantaja vapautettiin oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta vuokralaiselle. HO arvioi, että liiketila olisi ollut vuokrattavissa edelleen kohtuullisin ehdoin ainakin 5 kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen purkamisesta. Vuokralainen velvoitettiin suorittamaan vuokranantajalle korvausta vuokratulon menettämisestä aiheutuneesta vahingosta 5.500 euroa viivästyskorkoineen 22.10.2020 lukien. Vuokranantajan valitus menestyi HO:ssa vain osaksi. Tämän vuoksi vuokralainen oli velvollinen korvaamaan OK 21 luvun 3 § ja 16 §:n säännökset huomioon ottaen puolet vuokranantajalle HO:ssa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, joita koskeva vaatimus oli määrältään (1.495 euroa) kohtuullinen. (Vailla lainvoimaa 5.1.2022) - Uutiset
2.11.2021 11.30
Hovioikeus: Työntekijän menettelyä työmaalla ei voitu yksinään eikä yhdessä yhden päivän luvattoman poissaolon ja sopimattoman kielenkäytön kanssa pitää kokonaisuutena arvostellen niin vakavana työntekijän velvoitteiden rikkomisena, että työsuhteen purkamiseen olisi ollut erittäin painava syyYhtiöllä ei ollut perusteita työsopimuksen purkamiselle tai irtisanomiselle. Yhtiössä 2 v 8 kk työskennelleelle 28-vuotiaalle ja alle kolmessa kuukaudessa uudelleen työllistyneelle tuomittu korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä alennettiin 6 kuukauden palkkaa vastaavaksi määrääksi. Ään. (Vailla lainvoimaa 2.11.2021) - Uutiset
3.2.2021 10.08
Hovioikeus: Rikoshyödyn menettämisseuraamusta koskeva asia oli voitu käsitellä ja ratkaista kirjallisessa menettelyssä - kun vastaaja oli hovioikeudessa peruuttanut tunnustuksensa, menettämistä koskevaa asiaa ei voitu ratkaista ottamatta vastaan henkilötodistelua ja asia oli palautettava käräjäoikeuteenHO katsoi KO:n tavoin, että menettämisseuraamusta koskeva asia oli voitu käsitellä ja ratkaista kirjallisessa menettelyssä. Kun näyttö oli kirjallisessa menettelyssä perustunut vain siihen, että vastaaja oli KO:lle antamassaan ilmoituksessa tunnustanut rikoshyödyn menettämistä koskevan teonkuvauksen, ja kun hän oli sittemmin HO:ssa peruuttanut tunnustuksensa, asiaa ei voitu ratkaista ottamatta vastaan henkilötodistelua. Tässä tilanteessa HO katsoi oikeusastejärjestyksestä johtuen, että asian käsittelyä oli jatkettava KO:ssa. Sen vuoksi asia oli palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 3.2.2021) - Uutiset
2.12.2020 15.00
Hovioikeus arvioi oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti jättäessään tutkimatta isän vaatimukset kirjallisessa menettelyssä ilman yhteenvedon laatimista ja oliko Venäjällä vireillä olevan asian lis pendens -vaikutus estänyt tapaamisoikeutta ja tapaamisoikeuteen liittyvien väliaikaismääräystä koskevien vaatimusten tutkimisenHO:ssa oli A:n valituksen johdosta ensiksi kysymys siitä, oliko KO:ssa tapahtunut menettelyvirhe, kun KO oli ratkaissut asian kirjallisessa menettelyssä ja ilman yhteenvedon laatimista. Toiseksi oli kysymys siitä, olisiko KO:n tullut tutkia tapaamisoikeutta ja tapaamisoikeuteen liittyvää väliaikaismääräystä koskevat vaatimukset vai oliko Venäjällä vireillä olevan asian lis pendens -vaikutus estänyt tämän. HO katsoi asiassa mainituin perustein, ettei KO:ssa ollut tapahtunut A:n väittämää menettelyvirhettä. Pääasian osalta HO hylkäsi B:n vaatimuksen väliaikaismääräyksen antamisesta. (Vailla lainvoimaa 2.12.2020) - Uutiset
29.10.2020 10.30
Hovioikeus: Näyttämättä oli jäänyt, että sähkölamautin olisi ollut RL 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu hengenvaarallinen väline - ryöstön törkeyden puolesta puhuvat seikat olivat kuitenkin sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampiaTeko oli tehty ulkona paikassa, jossa oli ollut muitakin ihmisiä ja siten uhrin oli ollut mahdollista saada apua. Anastetun omaisuuden määrä ei ollut ollut huomattava. Nämä menettelyn moitittavuutta koskevat seikat puhuvat kokonaisarvioinnissa teon törkeyttä vastaan. Vastaajan syyksi luetun menettelyn moitittavuutta korosti kuitenkin käytetyn väkivallan luonne, tekovälineiden määrä, A:lle aiheutetut vammat sekä se, että tekijöitä oli ollut useampi kuin yksi. Teon törkeyden puolesta puhuvat seikat olivat sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampia, minkä vuoksi ryöstöä oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Vastaajan syyksi oli siten luettava törkeä ryöstö. (Vailla lainvoimaa 29.10.2020) - Uutiset
26.9.2019 14.30
Pakotti 17-vuotiaan sukupuoliyhteyteen uhkaamalla olla poistamatta tästä kuvaamansa arkaluonteisen tallenteen - hovioikeus lievensi 2 vuoden ehdottoman raiskaustuomion 1 v 4 kk ehdolliseksi ja korotti kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta maksettavaksi tuomittua korvaustaAsiassa ei ollut jäänyt järkevää epäilystä siitä, että vastaaja (s. 1994) oli pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen uhkaamalla olla poistamatta tästä kuvaamansa arkaluonteisen tallenteen. Sen sijaan näyttämättä oli jäänyt, että vastaaja olisi käyttänyt väkivaltaa pakottaessaan asianomistajan sukupuoliyhteyteen. Vastaaja tuomittiin KO:n tuomitseman 2 v vankeuden asemasta 1 v 4 kk vankeusrangaistukseen. HO katsoi, että vastaajalle tuomittu rangaistus voitiin tuomitaan ehdollisena. Vastaajan asianomistajalle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta maksettavaksi määrätty 500 euron korvaus korotettiin 2 500 euroksi. Näin ollen vastaajan maksettavaksi määrättyjen vahingonkorvausten yhteismäärä korotettiin 6 500 euroksi KO:n tuomitsemine viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 26.9.2019) - Uutiset
1.9.2016 15.22
Hovioikeus: Yhtiöllä ei ollut oikeutta purkaa ATK-laitteistojen myyjän työsuhdetta hänen käytöksensä ja toiselle työntekijälle lähettämiensä viestien perusteella - purkuperusteisiin ei ollut myöskään vedottu 14 päivän kuluessa siitä kun työnantaja oli saanut tietää purkuperusteestaHO hyväksyi KO:n ratkaisun siltä osin kuin KO oli katsonut, ettei yhtiöllä ollut oikeutta purkaa kantajan työsuhdetta ilmoittamillaan purkuperusteilla. HO myös katsoi, ettei yhtiön ilmoittamiin työsuhteen purkuperusteisiin ollut vedottu TSL 8 luvun 2 §:ssä säädetyssä 14 päivän kuluessa siitä, kun työnantaja oli saanut tietää purkuperusteesta. Näin ollen yhtiön oli katsottava menettäneen myös purkuoikeutensa. Koska kannetta ei ollut laitettu vireille palkkaturvalain 6 luvun 23 §:ssä säädetyssä 6 kuukauden määräajassa ei kantajalla ollut oikeutta saada saatavaansa palkkaturvana. Näin ollen kantajan vaatimus hänen saataviensa vahvistamisesta valtioon nähden hylättiin. (Vailla lainvoimaa 1.9.2016) - Uutiset
29.3.2016 8.06
Tappelussa mukana olleen silmä sokeutui puun oksalla huitomisesta – erimielinen hovioikeus piti tekoa törkeän pahoinpitelyn sijasta törkeänä vammantuottamuksena ja rangaistus voitiin tuomita ehdollisena siitä huolimatta, että vastaaja oli tuomittu pahoinpitelystä viimeksi 3 päivää aiemminVaikka vastaajan oksalla huitominen oli kohdistunut B:n olkapään alueelle, HO:n enemmistö katsoi, ettei vastaaja ollut kuitenkaan voinut asiassa kerrotuissa olosuhteissa pitää B:lle aiheutunutta vakavaa silmävammaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena. Vastaajan ei siten voitu katsoa aiheuttaneen mainittua vammaa tahallaan. Enemmistön mielestä rangaistusseuraamus voitiin määrätä ehdollisena. Eri mieltä ollut jäsen sen sijaan katsoi, että vastaaja oli voinut pitää silmän vahingoittumista tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Vastaaja oli siten syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. Eri mieltä ollut jäsen myös katsoi, että vastaaja oli tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rikoksen uusimisen vuoksi eri mieltä ollut jäsen määräsi myös 3 päivää aiemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpantavaksi. (29.3.2016) - Uutiset
9.3.2016 11.45
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut yksipuolisessa tuomiossaan viran puolesta tutkia kulutusluoton todellisen 108,88 prosentin vuosikoron kohtuuttomuutta ja hylätä tuomiolla luottokorkoa, järjestelypalkkiota ja tilinhoitomaksuja koskevia vaatimuksia kohtuuttomaksi katsomiltaan osin - ehdot olivat olleet selkeätHO katsoi, että kulutusluottoehdot oli laadittu riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi ja A:lle toimitettu lainasopimus asiassa mainittuine liitteineen oli täyttänyt kuluttajansuojalainsäädännön vähimmäisvaatimukset. Koska A ei ollut asiassa esittänyt väitettä, että todellinen vuosikorko olisi ollut kohtuuton, KO:n ei olisi tullut tutkia todellisen vuosikoron kohtuuttomuutta. A ei ollut vastannut asiassa eikä yhtiön kanne ollut selvästi perusteeton. Näin ollen KO:n ei olisi tullut hylätä tuomiolla luottokorkoa, järjestelypalkkiota ja tilinhoitomaksuja koskevia vaatimuksia kohtuuttomaksi katsomiltaan osin, vaan hyväksyä yhtiön kanne kokonaisuudessaan OK 5 luvun 13 §:n mukaisesti yksipuolisella tuomiolla. (Vailla lainvoimaa 9.3.2016) - Uutiset
5.2.2016 15.10
Koiranhoitajan ei näytetty toimineen tahallisesti kun koira oli päässyt syöksymään ulos autosta näkemänsä toisen koiran perään aiheuttaen toiselle koiralle puremavammoja takajalkaan - asianomistajan rangaistusvaatimus järjestysrikkomuksesta jätettiin hovioikeudessa tutkimatta ja valitus hylättiin muilta osinJärjestysrikkomusta koskevan syytteen mukaan vastaaja oli hoitaessaan toisen henkilön omistamaa koiraa tahallaan laiminlyönyt pitää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi hallitsemaansa koiraa taajamassa kytkettynä. Kytkemättä ollut koira oli päässyt hyökkäämään A:n omistaman koiran kimppuun aiheuttaen tälle vammoja. Syyte oli KO:ssa hylätty, minkä vuoksi myös asianomistajan korvausvaatimukset ja oikeudenkäyntikuluvaatimukset oli hylätty. HO jätti A:n rangaistusvaatimuksen tutkimatta ja hylkäsi muilta osin valituksen. (Vailla lainvoimaa 5.2.2016) - Uutiset
24.5.2022 13.04
Hovioikeus: Yhtiö ei ollut osoittanut, että irtisanotun myynti- ja asiakkuuspäällikön ja uusien perustettujen palvelukoordinaattoreiden pääasialliset työtehtävät olisivat eronneet toisistaan merkityksellisellä tavalla - irtisanomisen katsottiin tosiasiassa johtuneen työntekijästä johtuvasta syystä, jota ei voitu pitää erityisen painavanaKO oli velvoittanut yhtiön suorittamaan irtisanomalleen työntekijälle 14 kuukauden palkan, josta 4 kuukauden palkan osuus oli katsottu olevan henkilöön kohdistuvan loukkauksen johdosta maksettava hyvitystä. Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko yhtiöllä ollut TSL 7 luvun 3 §:n mukainen taloudellinen, tuotannollinen tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuva peruste irtisanoa kantajan työsuhde. Mikäli perustetta irtisanomiseen ei ollut ollut, tuli harkittavaksi kantajalle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä maksettavaksi tuomittavan korvauksen määrä. Yhtiö hävisi muutoksenhaun. (Vailla lainvoimaa 24.5.2022) - Uutiset
18.10.2019 9.00
Hovioikeus tulkitsi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rajoitussäännöstä toisin kuin käräjäoikeus ja tuomitsi nuoren miehen lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista 3 v 6 kk ehdottoman vankeusrangaistuksen asemasta 1 v 10 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan yhdyskuntapalvelua 90 tuntiaKO oli tuomiossaan kahden nuorena henkilönä tehdyn lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta katsonut, ettei asiassa ollut edellytyksiä soveltaa RL 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöstä. HO katsoi toisin kuin KO, että kahden teon osalta asiassa tuli soveltaa rajoitussäännöstä, koska osapuolten välinen ikäero ei ollut lain tarkoittamalla tavalla erityisen suuri ja koska osapuolten välisessä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei katsottu olleen suurta eroa. KO oli lukenut lisäksi vastaajan syyksi kolme törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. HO päätyi näistä kahdessa teossa lukemaan ne vastaajalle syyksi perusmuotoisina lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä. Molemmat asianosaiset olivat iältään nuoria ja sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet vapaaehtoisesti nuorten tavanomaisen kanssakäymisen puitteissa ilman, että niihin olisi liittynyt painostamista tai muuta epäasiallista vaikuttamista. (Vailla lainvoimaa 18.10.2019) - Uutiset
14.3.2017 13.10
Hovioikeus: Myyjillä oli oikeus saada määräalojen kaupat puretuksi kauppahinnan maksun olennaisen viivästyksen vuoksi ja ostajayhtiö oli velvollinen maksamaan myyjille kauppakirjojen purkavasta ehdosta ilmenevän sopimussakon ja vahingonkorvauksen sekä tekemään muut ehdossa yksilöidyt suoritukset ja luovutuksetAsiassa oli kysymys siitä, oliko valituksessa mainitut kaksi kiinteistön määräalaa koskevaa kauppasopimusta katsottava mitättömiksi tai pätemättömiksi kokonaan tai ainakin maksua koskevien ja purkavien ehtojen osalta. Ratkaistavana oli myös, onko kauppakirjojen ehtoja pidettävä joiltain osin kohtuuttomina. Kysymys oli lisäksi yhtiön ja vastapuolten mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota, jonka mukaan kauppakirjoja ei katsottu Oy:n väittämillä perusteilla mitättömiksi tai pätemättömiksi eikä asiassa todettu olevan perusteita kauppojen tai niiden ehtojen sovittelemiseksi. Maksuvelvollisuus ja kauppahinnan maksaminen oli määritelty yksiselitteisesti kauppakirjoissa. Maksusuorituksen tekemistä ei ollut sidottu lainvoimaisten rakennuslupien saamiseen Oy:n tarkoittamalla tavalla, vaan kauppahinta oli erääntynyt kokonaisuudessaan maksettavaksi määräalan 1 osalta viimeistään 29.8.2014 ja määräalan 2 osalta 15.4.2015. Kun Oy ei ollut maksanut myyjille kauppahintoja lainkaan siitä huolimatta, että kiinteistöt ovat olleet yhtiön hallinnassa kaupantekohetkestä lukien, ostaja oli viivästynyt olennaisesti kauppahintojen maksamisessa. Myyjillä oli siten oikeus saada kaupat puretuksi ja Oy oli velvollinen maksamaan myyjille kauppakirjojen purkavasta ehdosta ilmenevän sopimussakon ja vahingonkorvauksen sekä tekemään muut ehdossa yksilöidyt suoritukset ja luovutukset. (Vailla lainvoimaa 14.3.2017) - Uutiset
21.11.2016 15.26
Häädetyn vuokralaisen muutoksenhakua pidettiin hänen oikeusturvansa toteutumisen kannalta siinä määrin aiheettomana, että asiassa oli painavia syitä velvoittaa hänet korvaamaan vuokranantajan tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet hovioikeuskulut enemmälti kuin mitä OK 21 luvun 8 c §:ssä säädetäänKO:n ei katsottu menetelleen vuokralaisen väittämin tavoin virheellisesti, kun se ei ollut käännättänyt vuokralaiselle lähetettyjä asiakirjoja. Käännättämistä ei myöskään HO:ssa ollut pidettävä tarpeellisena. Vuokralaisen vastakanteeksi nimeämä vaatimus 11 000 euron muuttokustannuksista jätettiin tutkimatta. Pääasian osalta katsottiin, ettei uutta vuokrasopimusta ollut näytetty syntyneen. Valitus oli ollut perusteeton ja valittajan HO:ssa nimeämänsä henkilötodistelu oli ollut hänelle vastaista. Edellä mainituissa olosuhteissa ja ottaen huomioon, että vuokrat olivat olleet 1.5.2015 lukien maksamatta, muutoksenhakua oli pidettävä hänen oikeusturvansa toteutumisen kannalta siinä määrin aiheettomana, että asiassa oli painavia syitä velvoittaa valittaja korvaamaan vuokranantajan tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet hovioikeuskulut enemmälti kuin mitä OK 21 luvun 8 c §:ssä säädetään. (Vailla lainvoimaa 21.11.2016) - Uutiset
29.1.2016 15.01
Perheen maine ja kunnia: Se, että 21-vuotias veli oli usean päivän ajan 16-vuotiaan siskonsa tieten uhannut surmata tämän, ei täyttänyt törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tunnusmerkistöä - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteenHO katsoi toisin kuin KO, ettei miehen ollut näytetty laatineen yksityiskohtaista suunnitelmaa 16-vuotiaan sisarensa surmaamisesta taikka sopineen surmaamisesta Irakissa asuvan isänsä kanssa tai lupautuneen tekemään teon. Sitä, että mies oli usean päivän ajan sisarensa tieten uhannut surmata tämän, oli pidettävä hyvin moitittavana menettelynä. Se ei kuitenkaan täyttänyt törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun tunnusmerkistöä. Syyte ja korvausvaatimus kärsimyksestä oli hylättävä. Mies tuomittiin sisarensa pahoinpitelystä 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 20.1.2016, Valituslupa myönnetty 2.6.2016) - Uutiset
7.12.2015 10.46
Hovioikeus: Velkajärjestelyn myöntäminen ei olisi ollut virheellisestä kiinteistönkaupasta yli 180 000 euron hinnanalennuksiin ja korvauksiin oikeutettujen kiinteistön ostajien kannalta kohtuullista - alle 6 vuoden aika ei puoltanut velkajärjestelyn myöntämistä toista kertaa velkajärjestelyä hakeneelle myyjälleAsiassa oli ollut velkavastuun perusteena kiinteistönkauppa, joka oli tehty vuonna 2005. Hakijalle tuomittu hinnanalennus- ja korvausvelvollisuus oli saanut lainvoiman loppuvuodesta 2009 annetulla HO:n tuomiolla. Nyt käsitellyssä asiassa hakijan velkajärjestelylle katsottiin olleen sekä VJL 10 §:n 4 kohdan mukainen este, jonka olemassaolo oli jo aiemmin lainvoimaisesti vahvistettu että VJL 10 §:n 11 kohdan mukainen este. Asiassa katsottiin, ettei velkajärjestelyn myöntäminen olisi ollut velkojien kannalta kohtuullista eikä velkaantumisesta kulunut aikakaan puoltanut velkajärjestelyn aloittamista. Asiassa katsottiin, että velkaantumisen alkaminen oli mitattava kiinteistökauppariidan ratkaisseesta HO:n tuomiosta, ei kaupantekopäivästä. Sovintomahdollisuuden selvittämisen laiminlyönti ei osaltaan muodostanut estettä velkajärjestelylle. (Vailla lainvoimaa 7.12.2015) - Uutiset
1.12.2015 16.03
Hovioikeus: Seksuaalisväritteisiä tekstiviestejä murrosikäisille lähettänyt ja ikäistään nuorempana esiintynyt 60-vuotias mies voitiin tuomita kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta 11 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen - viisi ohitusleikkausta ei vaikuttanut arvioonTapaukseen oli osittain liittynyt kuvien lähettämistä sekä todellista ikää hyvin paljon nuorempana ja väärällä henkilöllisyydellä esiintymistä. Viestinnästä oli ollut pääteltävissä, että vastaaja oli pyrkinyt pääsemään myös tosiasialliseen seksuaaliseen kontaktiin asianomistajien kanssa, mutta ei ollut käsiteltävänä nyt olleissa tapauksissa siinä onnistunut. Vankeusrangaistusta ei voitu määrätä ehdolliseksi oheisseuraamuksilla lisättynäkään, vaikka huomioon olisi otettukin asiassa viitattu miehen terveydentila (viisi ohitusleikkausta). HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 1.12.2015) - Uutiset
31.12.2015 16.00
Hovioikeus määräsi syksystä 2013 lähtien äitiään tapaamasta kieltäytyneet 11- ja 13-vuotiaat lapset isänsä yksinhuoltoon kun toimivaa yhteishuoltoa ei todennäköisesti ollut saavutettavissa – äidille vahvistettiin oikeus saada lapsia koskevia tietoja viranomaisilta ja lapsille oikeus tavata äitiään aluksi valvotustiHO totesi, että huoltomuotoa koskevan päätöksenteon keskeiseksi kriteeriksi oli perusteltua ottaa arvio siitä, voiko yhteishuolto toimia vanhempien ja lasten arkielämässä. Riippumatta siitä, mistä syystä vanhemmat eivät tässä tapauksessa kyenneet keskustelemaan yhteisiä lapsiaan koskevista asioista, HO katsoi, että esitetyn selvityksen perusteella oli todennäköistä, ettei toimivaa yhteishuoltoa ollut saavutettavissa. Sen vuoksi HO katsoi olevan lasten edun mukaista määrätä lapset yksin isänsä huoltoon. Perusteltua oli kuitenkin antaa äidille oikeus saada lapsia koskevia tietoja viranomaisilta. HO ei vahvistanut, että lapsilla olisi oikeus kieltäytyä tapaamisista ilmoittamalla siitä etukäteen isälle. (Vailla lainvoimaa 31.12.2015) - Uutiset
1.2.2016 9.29
Oliko lomautettuna olleen sähköasentajan työsuhde päättynyt työnantajan toimesta purkamalla vai irtisanomisilmoituksella, tuliko yhtiön maksettavaksi tuomittavat korvaukset vahvistaa valtioon nähden palkkaturvalain 6 luvun 21 §:n nojalla, oliko työntekijä palauttanut työkoneet ja voitiinko yhtiön vahingonkorvauskanne käräjätuomarin menettelystä tutkia hovioikeudessa?Pääasian osalta HO katsoi, ettei yhtiö ollut näyttänyt purkaneensa sähköasentajana työskennelleen työsuhdetta maaliskuussa 2012. Työsuhde oli päättynyt hänen irtisanoutumiseensa 12.12.2012. Aihetta KO:n tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut siltä osin kuin yhtiö oli velvoitettu suorittamaan työntekijälle lomakorvausta, irtisanomisajan palkkaa ja odotusajan palkkaa. KO ei olisi kuitenkaan saanut hylätä työntekijän vaatimusta saatavien vahvistamisesta valtioon nähden sillä perusteella, ettei yhtiön ollut väitetty olleen maksukyvytön. Uskottavana pidettiin, että työntekijä oli palauttanut työkoneet yhtiölle. HO jätti yhtiön vahingonkorvausvaatimuksen valtiota kohtaan HO:ssa tehtynä tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 1.2.2016) - Uutiset
3.12.2015 10.43
KHO: Helsingin hovioikeuden presidentin erillisestä toimeksiannosta laadittua yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitystä seksuaalisen häirinnän ja epäasiallisen käyttäytymisen esiintymisestä hovioikeudessa ei pidetty viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna asiakirjana - tietopyyntö tuli hovioikeudessa ratkaista noudattaen julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjastaHelsingin HO:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitys ei sisällöltään ja merkitykseltään vastannut hallituksen esityksessä julkisuuslain 5 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esimerkinomaisesti mainittuja asiakirjoja. KHO totesi, että selvityksellä ja siinä käsitellyillä ongelmilla voi olla HO:n ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia muun muassa oikeuslaitoksen nauttimaan luottamukseen. HO:n ja HAO:n päätökset kumottiin ja asia palautettiin HO:lle sen ratkaisemiseksi, voidaanko Sipilän ja Reinbothin tietopyyntöön suostua, kun puheena olevaan HO:n yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvitykseen sovelletaan julkisuuslain säännöksiä tiedon antamisesta viranomaisen asiakirjasta. (Ään. 4-3 ja esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
18.10.2023 11.03
Hovioikeus: Pro gradu -tutkielmaa voitiin pitää julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieteellisenä tutkimuksena - hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin ihmiskauppaa tai törkeä ihmiskauppaa koskeviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietojaHakemuksen kohteena olevat ratkaisut olivat hakemuksen ja sen liitteeksi oheistetun tutkimussuunnitelman perusteella tutkimuksen kannalta merkittäviä. Kun huomioon otettiin hakemuksen tarkoitus, hakijan tekemiksi ilmoittamansa suojatoimenpiteet, joita oli pidettävä tietosuojan näkökulmasta riittävinä, sekä se, että salassa pidettävät tiedot olivat muutettavissa siten, ettei asia eivätkä henkilöt olleet tapauksesta tunnistettavissa, hakijalle voitiin antaa tilaisuus perehtyä hakemuksen kohteena oleviin tuomioihin myös siltä osin, kuin niihin sisältyi salassa pidettäviä tietoja. (Vailla lainvoimaa 18.102023) - Uutiset
24.10.2022 14.03
Hovioikeus: Luottosopimusta ei ollut laadittu sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan tarkoittamalla tavalla selkeästi ja ymmärrettävästi - sopimusehtojen kohtuuttomuutta oli arvioitava viran puolesta direktiivin perusteella - vaatimukset luottokustannuksista ja pikasiirtokuluista olivat OK 5 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomiaTuomioistuimen tutkimisvelvollisuus - Sopimusehtodirektiivin soveltamisalan rajoitus - Luottokustannusten määräytyminen - Pikasiirtokulun luonnetta koskeva arviointi - Sopimusehtojen selkeys ja ymmärrettävyys - Sopimusehtojen kohtuuttomuus - Vaaditut korkokulut - Oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta (Vailla lainvoimaa 24.10.2022) - Uutiset
25.8.2022 10.47
Diabetesta sairastanut ajoi kiellettyyn ajosuuntaan Kehä I:llä ja törmäsi vastaan tulleeseen moottoripyörään - hovioikeus arvioi oliko vastaajan sairauskohtaus alkanut jo kotona ja oliko vastaajan menettely ollut huolimatonta - ehdollista vankeutta 1 v 6 kk + yhdyskuntapalvelua 60 tuntiaAsiassa oli riidatonta, että vastaaja oli menetellyt syytteen kohdissa 2 ja 3 kuvatulla tavalla kuljettaessaan henkilöautoa, ja että hän oli ajanut Kehä I:llä kiellettyyn ajosuuntaan ja törmännyt ensin henkilöautoon, minkä jälkeen hän oli törmännyt vielä moottoripyörään ja toiseen henkilöautoon. Moottoripyörän kuljettaja oli menehtynyt törmäyksessä saamiinsa vammoihin ja kaikki ajoneuvot olivat vaurioituneet. (Vailla lainvoimaa 25.8.2022) - Uutiset
6.7.2022 11.00
Vastaaja peruutti oikeusapuhakemuksensa samana päivänä, kun käräjäoikeus oli tuomiolla ratkaissut varkautta koskevan rikosasian vastaajan hyväksi - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että valtion oli korvattava ROL 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaiset vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessaKO oli katsonut, ettei vastaaja voinut pääasian ratkaisun lopputuloksesta riippuen valita, vaatiiko hän oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi oikeusapulain vai ROL 9 luvun 1 a §:n nojalla ja muuttaa esittämäänsä vaatimusta jälkikäteen. HO katsoi, että vaikka oikeudenkäyntikuluvaatimusta ei voi ROL 9 luvun 6 §:n perusteella muuttaa pääasiaratkaisun jälkeen eikä avustajan palkkiota voitu KO:ssa maksaa valtion varoista ja vaikka vastaajan avustajan menettely oikeusapuhakemuksen peruuttamisessa tuomion lopputuloksen selviämisen jälkeen olikin ollut asiatonta, oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkääminen kokonaisuudessaan olisi johtanut asiansa KO:ssa voittaneen vastaajan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan HO katsoi, että valtion oli nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa korvattava ROL 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaiset vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut KO:ssa. (Vailla lainvoimaa 6.7.2022) - Uutiset
12.4.2022 14.40
Hovioikeus: Yliopistolla ei ollut perustetta irtisanoa työntekijän työsopimusta tuotannollisella tai taloudellisella perusteella eikä myöskään henkilökohtaisella irtisanomisperusteella sen vuoksi, ettei hän olisi enää kyennyt selviytymään työtehtävistään - yliopisto oli kohdistanut sisäilma-asioita esille ottaneeseen työntekijään mielipiteeseen ja sairauteen perustuvaa välitöntä syrjintääKorvauksen määrää harkitessaan HO otti ottanut huomioon, että työntekijän työsuhde yliopistolla oli ennen irtisanomista kestänyt lähes 30 vuotta. Työntekijä ei ollut kyennyt työllistymään irtisanomisensa jälkeen. Työntekijälle tuomittiin asiassa selostetuin tavoin maksettavaksi myös yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä. Asiassa selostetut seikat huomioon ottaen HO katsoi, että kohtuullinen korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli 12 kuukauden palkkaa vastaavat 29.936,40 euroa. Koska yliopisto oli kantajan työsuhteen irtisanoessaan kohdistanut häneen mielipiteeseen ja sairauteen perustuvaa yhdenvertaisuuslain 10 §:ssä kiellettyä välitöntä syrjintää, yliopisto oli lain 23 §:n nojalla velvollinen maksamaan työntekijälle hyvitystä, jonka määrä tuli lain 24 §:n 1 momentin mukaan olla oikeudenmukaisessa suhteessa teon vakavuuteen. Teon vakavuutta arvioitiin ottamalla huomioon rikkomuksen laatu, laajuus ja kesto. HO harkitsi loukkauksen laatu, TSL 12 luvun 2 §:n nojalla maksettava korvaus ja muut asiassa todetut seikat huomioon ottaen hyvityksen määräksi 8.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 12.4.2022) - Uutiset
15.3.2024 11.55
KHO kumosi vanhemman rikoskonstaapelin virkasuhteen irtisanomisesta tehdyt HAO:n ja Helsingin poliisilaitoksen päätöksetLaittoman materiaalin hallussapitoa koskeva irtisanomisperuste - Rikosuhrin tapaamiseen liittyvä irtisanomisperuste - Irtisanomiskynnyksen täyttymistä koskeva harkinta (Julkaisematon) - Uutiset
9.11.2023 11.58
EIT: Useille tuomareille ja viranomaisille kirjoitelleen suomalaisen lupalakimiehen luvan peruuttamista koskevan asian käsittelyssä ei loukattu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (ään.)Valittaja valitti EIS 6 artiklan nojalla, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, koska hovioikeus käsitteli hänen asiansa uudelleen ilman pätevää laillista syytä. Hän valitti lisäksi saman artiklan nojalla, että hovioikeuden virkaatekevä puheenjohtaja oli puolueellinen, koska hänellä oli ollut väärä käsitys valittajan tapauksesta jo silloin, kun hän oli ottanut yhteyttä poliisiin väitetyn uhkaavan sähköpostin takia. - Uutiset
29.5.2023 11.40
Tasa-arvo: Yhtiö oli ollut velvollinen suorittamaan sairaanhoitajalle palkanlisän myös äitiysvapaan ajaltalisän maksamatta jättäminen äitiysvapaan ajalta oli merkinnyt sitä, että kantaja oli tasa-arvolaissa kielletyllä tavalla asetettu eri asemaan raskaudesta ja synnytyksestä johtuvasta syystä. Kyse oli siten ollut kielletystä syrjinnästä, jonka perusteella kantaja oli oikeutettu tasa-arvolain mukaiseen hyvitykseen. KO:n tuomitsemaa hyvitystä oli perusteltua alentaa ja HO katsoi kohtuulliseksi hyvityksen määräksi 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 29.5.2023) - Uutiset
5.5.2023 11.12
Oikeusasiamies: Ylituomarin hallinto-oikeustuomarille antama kirjallinen huomautus- Kaiken edellä todetun perusteella katson, ettei kantelussa tarkoitettu ylituomarin toiminta anna aihetta arvosteluun. Mikään ei viittaa kantelijaan kohdistuneeseen syrjintään tai muuhun epäasialliseen kohteluun taikka siihen, että annetulle huomautukselle ei olisi ollut asianmukaisia perusteita. - Uutiset
4.4.2022 17.00
Yhtiölle ei ollut aiheutunut taloudellista vahinkoa sen vuoksi, että yhtiön sopima elävien kettujen vienti Kiinaan oli jäänyt toteutumatta, koska eläinlääkäri ei ollut antanut yhtiölle vientitodistustaYhtiön vaatimus valtion (Eviran, nyk. Ruokaviraston) velvoittamisesta korvaamaan yhtiölle vahingonkorvauksena 452.287,78 euroa viivästyskorkoineen hylättiin. HO ei muuttanut KO:n välituomion lopputulosta. (Vailla lainvoimaa 4.4.2022) - Uutiset
21.6.2021 9.54
Pääkäsittelyssä tallennettu asianomistajan kertomuksen äänitallenne julkaistiin somessa - käräjäoikeuden salassapitomääräys myöhemmin tallennettavien asianosaisten ja todistajien kertomuksista oli lakiin perustumaton (Ään.)KO oli aloitettuaan pääkäsittelyn vainoamista ja törkeää kunnianloukkausta koskevassa asiassa saanut tietää, että pääkäsittelyssä tallennettu asianomistajan kertomuksen äänitallenne oli julkaistu sosiaalisessa mediassa, missä sitä oli kommentoitu loukkaavasti. KO oli määrännyt pääkäsittelyssä myöhemmin tallennettavat asianosaisten ja todistajien kertomukset salassa pidettäväksi. HO katsoi, että KO:n salassapitomääräys oli lakiin perustumaton. Äänestys. (Vailla lainvoimaa 21.6.2021. Valituslupa myönnetty.) - Uutiset
20.11.2020 15.24
Käräjäoikeus menetteli virheellisesti työturvallisuusrikosjutun oikeudenkäyntikuluratkaisussaan - riittävänä ei ollut pidettävä sitä, että vastaajayhtiö oli itse toimittanut sähköpostitse vaatimuksensa tiedoksi vakuutusyhtiölleVakuutusyhtiö oli velvoitettu suorittamaan Vastaaja Oy:lle oikeudenkäyntikuluista 10.825,00 euroa ja kuluista 70,00 euroa, eli yhteensä 10.895,00 euroa. HO katsoi, että KO:n olisi tullut varata pääkäsittelystä poissa olleelle vakuutusyhtiölle tilaisuus lausua Vastaaja Oy:n oikeudenkäyntikulujen määrää koskevasta vaatimuksesta. Riittävänä ei ollut pidettävä sitä, että Vastaaja Oy oli itse toimittanut sähköpostitse vaatimuksensa tiedoksi vakuutusyhtiölle. Koska KO oli laiminlyönyt vakuutusyhtiön kuulemisen Vastaaja Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta, estettä vakuutusyhtiön vaatimuksen tutkimiselle HO:ssa ei ollut. Vakuutusyhtiön Vastaaja Oy:lle maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrä alennettiin 8.000 euroksi. Muilta osin KO:n tuomiota ei muutettu. Vastaaja Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus HO:ssa hylättiin. (Vailla lainvoimaa 20.11.2020) - Uutiset
2.11.2020 11.00
Ostajia erehdyttäneet asuntokauppiaat tuomittiin törkeistä petoksista vankeusrangaistuksiin ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiinAsiassa ei ollut jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, että vastaajat olivat yhdessä erehdyttäneet teonkuvauksissa mainituin tavoin ostajia hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä. Lisäksi teot olivat erehdyttämisen sekä vuoden 2012 kuntotarkastuksen ja salaojituksen virheiden salaamisen osalta olleet hyvin samankaltaisia, mikä muun asiassa esitetyn näytön ohella osoitti tekojen suunnitelmallisuutta ja kokonaistörkeyttä samoin kuin osakeyhtiön myynti virhevastuun välttämiseksi. HO:ssa vastaanotettu todistelu ei siten antanut aihetta arvioida syyksilukemista toisin kuin KO oli tehnyt. HO hyväksyi KO:n ratkaisun tuomittujen rangaistusten (1 v 4 kk) ja korvausten osalta. KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 2.11.2020) - Uutiset
19.10.2020 15.00
Talopaketin ostajilla oli perusteltua aihetta luottaa siihen, ettei tiiliverhouskustannusten arvio olennaisesti ylity - käräjäoikeuden tuomiolauselma kumottiinKustannusten olennainen ylittyminen oli johtunut yhtiön huolimattomuudesta kustannusarviota annettaessa. Koska yhtiö ei ollut osoittanut menetelleensä arviota antaessaan huolellisesti, oli kuluttajilla oikeus kohtuulliseen korvaukseen yhtiön huolimattomuudesta aiheutuneen kustannusarvion olennaisesta ylittymisestä. KSL 9 luvussa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty, miten korvauksen kohtuullisuutta arvioidaan. Ottaen huomioon yhtiön antama kustannusarvio ja toteutuneiden tiiliverhouskustannusten riidaton kokonaismäärä, HO harkitsi kohtuulliseksi korvaukseksi kuluttajien vaatiman 11.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 19.10.2020) - Uutiset
19.10.2020 11.20
Asukas ei ryhtynyt toimenpiteisiin asunnon palokuorman vähentämiseksi - huoneisto voitiin ottaa yhtiön hallintaanHO hyväksyi KO:n ratkaisun ja perustelut huoneiston hallintaan ottamisen osalta. HO:lla ei ollut aihetta arvioida asiassa esitettyä näyttöä toisin kuin KO oli tehnyt. Oikeudenkäyntikulujen osalta HO totesi, että huoneiston haltuun ottaminen oli valittajan kannalta erityisen merkityksellistä ottaen huomioon valittajan ikä ja että nyt kysymyksessä oleva huoneisto oli valittajan koti. Oikeudenkäyntiin johtaneet seikat olivat kuitenkin olleet vahvasti valittajan toiminnasta riippuvaisia. Asiassa mainittu huomioon ottaen valittaja velvoitettiin korvaamaan Asunto Oy:n oikeudenkäyntikulut KO:ssa 4.774 eurolla ja HO:ssa 6.254,63 eurolla. (Vailla lainvoimaa 19.10.2020) - Uutiset
12.10.2020 15.04
Palvelukodin asukas kuoli lähihoitajan annettua väärin lääkettä, minkä jälkeen lääkkeenantovirhe vielä toistui - työsopimus voitiin irtisanoa, vaikka varoituksesta oli kulunut jo noin 2 vuotta - kaupunki rikkoi kuitenkin uudelleensijoittamisvelvollisuuttaan eikä sillä siten ollut asiallista ja painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseenAsiassa mainituilla perusteilla ja ottaen huomioon hoitajan hoitotyössään osoittama huolimattomuus sekä työnantajan antamien ohjeiden ja määräysten vastainen menettely, lääkkeenantovirheen toistuminen hoitajan saamasta varoituksesta ja hänelle nimenomaisesti annetuista kielloista ja määräyksistä huolimatta sekä rikkeiden kohdistuminen palvelukodin asukkaiden turvallisuuteen, HO katsoi, että hoitajan menettelyssä oli ollut kysymys hoitajan työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavasta rikkomisesta eikä työsuhteen päättämistäkään olisi pidettävä kohtuuttomana seurauksena sellaisesta menettelystä. Hoitajalle annetusta varoituksesta hänen irtisanomiseensa oli kulunut suhteellisen pitkä aika, noin 2 vuotta. Arvioitaessa kokonaisuutena hoitajan menettelyä, kaupungin toimintaa ja varoituksesta kulunutta aikaa, HO katsoi, että hoitajalle annettuun varoitukseen voitiin tässä tapauksessa vielä vedota. HO katsoi kuitenkin, että hoitajan irtisanominen olisi mahdollisesti ollut vältettävissä sijoittamalla hänet kaupungin palveluksessa sellaisiin hänen koulutustaan, kokemustaan ja ammattitaitoaan vastaaviin tehtäviin, joihin ei liity lääkkeiden käsittelyä. HO katsoi, että kaupunki oli rikkonut uudelleensijoittamisvelvollisuuttaan eikä sillä siten ollut ollut asiallista ja painavaa syytä hoitajan työsopimuksen irtisanomiseen. Kaupungin ei ollut näytetty menetelleen tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti. (Vailla lainvoimaa 12.10.2020) - Uutiset
29.7.2020 10.30
Oikeusasiamies: Oikeudenkäynnin käsittelyjärjestyksestä ilmoittaminenKantelija arvosteli Rovaniemen hovioikeuden menettelyä lapsen asumista ym. koskevassa asiassa. Kantelun mukaan hovioikeus oli ilmoittanut, että asiassa toimitetaan pääkäsittely 10.12.2019. Kantelijan yllätykseksi hovioikeus oli kuitenkin ratkaissut asian 30.10.2019 annetulla päätöksellä. Oikeusasiamiehen mielestä hovioikeuden taholta asiassa asianosaisille lähetettyjen, hovioikeuden selvityksessä kerrottujen viestien perusteella kantelija oli perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että asiassa toimitetaan viesteistä ilmenevänä ajankohtana pääkäsittely. Oikeusasiamies korostaa, että ajantasaisen tiedon saamisen tärkeys korostuu tilanteessa, jossa asian käsittelyjärjestys muuttuu siitä, mitä asianosainen on hänelle ilmoitetun perusteella voinut luottaa käsittelyjärjestyksen olevan. Mitä tuli alustavasti sovitun pääkäsittelyn peruuttamiseen muutoin, oikeusasiamies katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt oikeusasiamiehen toimenpiteitä edellyttävää menettelyä. Oikeusasiamies saattoi asiassa esittämänsä käsityksen hovioikeudenlaamannin tietoon. - Uutiset
6.5.2020 11.00
Kahvilayrittäjälle korvausta liikehuoneiston käyttöhyödyn menetyksestäYhtiö oli viivytellyt sille kuuluvan kunnossapitovastuun toteuttamisessa ja peruste korvauksille oli siten olemassa. Asunto Oy velvoitettiin suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena liikehuoneiston käyttöhyödyn menetyksestä ajalta 1.3.2014-31.1.2018 yhteensä 35.250 euroa viivästyskorkoineen ja kohtuullisena kuukausikorvauksen määränä 750 euroa kuukaudessa ajalta 1.2.2018-28.2.2019 viivästyskorkoineen. Asunto Oy:n maksettavaksi tuomittu korvaus A:n oikeudenkäyntikuluista KO:sta korotettiin 10 000 eurosta 30 000 euroksi. (Vailla lainvoimaa 6.5.2020) - Uutiset
30.4.2020 16.15
Työnantaja ei ollut osoittanut, että sillä oli ollut oikeus pidättää osa kuukausipalkasta tai perusteet lomauttamiselleAsiassa HO:ssa oli arvioitavana oliko työnantajalla ollut oikeus pidättää osa joulukuun 2012 palkasta sen vuoksi, että työntekijä oli ollut perusteetta poissa työpaikalta tai jättänyt esittämättä selvityksen työkyvyttömyydestään taikka oliko palkan maksamatta jääminen voinut perustua työntekijän lomautukseen 24.12.2012 lukien. HO katsoi, että yhtiö kärsi näytöllisesti haitallisen seurauksen siitä, ettei se voinut osoittaa vääräksi työntekijän riidattomaan kuukausipalkkaan perustuvaa väitettä 934 euron palkkasaatavastaan. Näin ollen KO:n tuomio oli kumottava kohdan 2 osalta ja yhtiö velvoitettiin korvaamaan työntekijälle joulukuulta 2012 oikeudettomasti pidätetty palkka 934 euroa. Yhtiö ei myöskään ollut osoittanut, että sillä oli ollut perusteet lomauttamiselle. Tämän vuoksi yhtiö velvoitettiin korvaamaan työntekijälle laittoman lomautuksen johdosta TSL 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisena vahingonkorvauksena vaadittu kolmen kuukauden palkka laillisine korkoineen. (Vailla lainvoimaa 30.4.2020) - Uutiset
7.4.2020 10.30
Vakuutusoikeuden erimielinen ratkaisu rikosvahinkokorvauksen hakemisen määräajastaRikosvahinkolain 25 §:n 1 momentin mukaan korvausta on haettava kirjallisesti kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvausasiassa annettiin lainvoimaiseksi tullut tuomio, tai jos asiaa ei ole käsitelty tuomioistuimessa, kymmenen vuoden kuluessa rikoksen tekemisestä. Erityisestä syystä korvausta voidaan hakea myöhemminkin. A oli joutunut pahoinpitelyn ja laittoman uhkauksen kohteeksi. Käräjäoikeus oli 28.10.2015 antamallaan tuomiolla tuominnut tekijän rangaistukseen ja velvoittanut tämän maksamaan A:lle korvauksia. Hovioikeus ei ollut 4.3.2016 antamallaan päätöksellä myöntänyt jatkokäsittelylupaa. A oli hakenut rikosvahinkolain mukaisia korvauksia 1.3.2019 saapuneella hakemuksella. Vakuutusoikeus katsoi, että A:n korvausasiassa annettu viimeinen lainvoimaiseksi tullut tuomio oli käräjäoikeuden 28.10.2015 antama tuomio ja A:n 1.3.2019 toimittama korvaushakemus oli saapunut rikosvahinkolain 25 §:ssä säädetyn määräajan jälkeen. Asiassa ei ollut ilmennyt sellaista laissa tarkoitettua erityistä syytä, jonka perusteella korvausta olisi voitu hakea määräajan jälkeen. (Ään. 2 - 1) - Uutiset
30.3.2020 16.00
Pankin sallittiin vedota uutena seikkana peliongelman jatkumiseen - velkajärjestelyä ei myönnettyHO salli pankin vedota VJL 10 §:n 8 kohdassa tarkoitettuun esteeseen sekä toimittamaansa tapahtumakyselyyn ajalta 15.1.2018–15.9.2019. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan HO totesi, että velkajärjestelyn myöntämistä puolsivat ulosoton kautta maksettu merkittävä kertymä veloille, hakijan olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys hakijalle. Ottaen kuitenkin huomioon velkaantumisesta kulunut lyhyt aika, käsillä olevat kaksi esteperustetta sekä se, että hakijan pelaaminen ei selvästikään ollut KO:n velkajärjestelyn hylkäävän päätöksen antamisen jälkeenkään loppunut, HO katsoi, ettei asiassa ollut tässä vaiheessa painavia syitä myöntää velkajärjestelyä esteestä huolimatta. (Vailla lainvoimaa 30.3.2020) - Uutiset
26.3.2020 16.00
Huolenpito puolustuksen tehokkuudesta - törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää veropetosta koskeva asia palautettiin käräjäoikeuteenKO oli jättänyt riittävällä tavalla huolehtimatta siitä, että vastaajan oikeus tasavertaiseen puolustautumiseen toteutuu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten mukaisesti. KO:n tuomio kumottiin ja asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 26.3.2020) - Uutiset
26.3.2020 8.30
Ulkomailta: Ruotsi - Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden vuoden 2020 ensimmäisissä ratkaisuissa oli kysymys muun muassa metsästys- ja kalastusoikeuksista, yritysvakuutussopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä, tuomionpurusta, asianomistajan oikeudesta avustajaan ylemmässä oikeusasteessa, ennakkoratkaisun sitovuudesta, teon tahallisuudesta, syy-yhteyden uudelleenarvioimisesta, eduvalvonnassa olevan oikeudesta valtuuttaa edustaja valittamaan edunvalvontapäätöksestä, menetetyn määräajan palauttamisesta, valitusoikeudesta rakennuslupaa koskevassa asiassa, vainoamisrikoksen rangaistuksen mittaamisesta ja rangaistuslajista, palkkaturvasta yrityssaneerauksen yhteydessä, yksityiselämää loukaavasta tiedon levittämisestä, lahjusrikoksista, oikeudenkäyntikuluista, korvauksesta tekijänoikeuden alaisten kuvien ja videoleikkeiden käytöstä ajankohtaisohjelmissa, siirtymäsäännöksistä sekä velkojan oikeudesta kohdistaa vaatimus kolmanteen, jolle saatava oli virheellisesti maksettu. - Uutiset
24.3.2020 16.00
Huoltoriidan ei katsottu viivästyneen hyvityslaissa tarkoitetulla tavallaAsiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko vanhemman vaatimuksessa tarkoitetun hakemusasian oikeudenkäynti viivästynyt niin, että hänellä oli sen johdosta oikeus saada hyvitys valtion varoista. HO katsoi asiassa asian käsittelystä esitettyjä seikkoja kokonaisuutena arvioiden, ettei asian oikeudenkäynnin voitu katsoa viivästyneen hyvityslaissa tarkoitetulla tavalla siten, että A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa olisi loukattu. Oikeudenkäynnin viivästymisen johdosta maksettavan hyvityksen tuomitsemiselle ei siten ollut perusteita. (Vailla lainvoimaa 24.3.2020) - Uutiset
5.3.2020 15.00
Merisotakoulun komentajana toiminut tuomittiin koulun perinnepäivän iltajuhlassa tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta ja palvelusrikoksesta 40 päiväsakon rangaistukseen ja suorittamaan korvausta kärsimyksestäHO katsoi, että vastaajan menettelyn moitittavuutta lisäsi se, että hän oli kohdistanut menettelynsä kahteen organisaatiossa nuorempaan henkilöön. Vastaaja oli edustanut Merisotakoulua ja ollut tilaisuudessa (11.5.2017) korkea-arvoisin sotilashenkilö, missä asemassa vastaajalle oli ollut asetettava korkeat käyttäytymisvaatimukset. HO piti oikeudenmukaisena rangaistuksena vastaajan syyksi luetuista rikoksista yhteistä 40 päiväsakon sakkorangaistusta. HO katsoi, että tilanteessa kärsimyksen määrää lisäävänä oli ollut vastaajan sotilasorganisaatiossa korkea asema, joka oli ollut omiaan erityisesti hämmentämään rikoksen uhria ja vaikeuttamaan puolustautumista. Kärsimykseen oli vaikuttanut myös se, että ahdistelu oli tapahtunut juhlatilaisuudessa yleisesti havaittavissa. Toisaalta A oli voinut pyytää välittömästi apua. Vaikka kyse oli ollut tilanteesta, jota voitiin pitää poikkeuksellisena, ei tekoa ollut kuitenkaan pidettävä seksuaalisena ahdisteluna siten erityislaatuisena, että olisi ollut perusteita ylittää henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten korvausasteikko koskien seksuaalista ahdistelua. Asiassa mainitut seikat ja henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset (kohta 1.3.3) huomioon ottaen HO katsoi kohtuulliseksi korvaukseksi kärsimyksestä 700 euroa. (Vailla lainvoimaa 5.3.2020) - Uutiset
27.2.2020 11.30
Isyyslomansa jälkeen virantoimituksesta poissa olleen johtavan lääkärin virkasuhde voitiin päättää koeajalla - ei syrjitty eikä häirittyKantajaan ei ollut kohdistettu tasa-arvolaissa tai yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua syrjintää eikä viimeksi mainitussa laissa tarkoitettua häirintää. Kun asiassa oli päädytty siihen, että 3.9.2018 pidetyssä neuvottelussa kantajan virkasuhdetta ei ollut purettu, väite virkasuhteen tuolloin laittomasti purkamisesta oli jäänyt näyttämättä. Virkasuhteen purkaminen 30.10.2018 oli tehty sen vuoksi, että kantaja oli ollut poissa virantoimituksesta 17.9.-30.10.2018 ilman hyväksyttävää syytä. Virkasuhteen purkaminen ei ollut ollut perusteeton. (Vailla lainvoimaa 27.2.2020) - Uutiset
16.12.2019 15.28
Virolaisilla kilvillä Suomessa ajaneelle 80 päiväsakkoa veropetoksesta - asian ratkaiseminen ei edellyttänyt ennakkoratkaisun pyytämistä EUT:ltaVastaaja oli tuonut Viroon rekisteröidyn henkilöautonsa Suomeen 15.5.2013 ja käyttänyt sitä Suomessa yleisessä liikenteessä syytteen mukaisena tekoaikana 1.6.2013–19.3.2014 tekemättä autosta autoveroilmoitusta Suomeen. Hän oli työskennellyt Suomessa siivoojana 13.6.2013–16.1.2015. Asiassa oli kysymys siitä, oliko vastaajan autoverolain 33 §:ssä tarkoitettu vakinainen asuinpaikka tekoaikana Suomessa, ja olisiko vastaajan siten tullut ennen ajoneuvon käyttöönottoa tehdä autoveroilmoitus Suomessa. Jos vastaajalla oli ollut sanottu velvollisuus, asiassa oli vielä ratkaistava, oliko syyte silti hylättävä tahallisuuden puuttumisen tai kieltoerehdyksen vuoksi. Edelleen HO:n oli ratkaistava, oliko vastaajan syyksi mahdollisesti luettavassa vältetyn veron määrässä ja tuomittavassa vahingonkorvauksessa otettava huomioon laskennallinen vientipalautus, ja oliko veron määrän lukemista syyksi täysimääräisenä pidettävä EU-oikeuden vastaisena. Vielä kysymys oli siitä, oliko jälkimmäisestä kysymyksestä vastaajan vaatimalla tavalla pyydettävä ennakkoratkaisua EUT:lta. KO:n tuomion lopputulosta, jolla vastaaja oli tuomittu veropetoksesta 80 ps rangaistukseen, ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 16.12.2019) - Uutiset
14.11.2019 11.00
Tekstiviestillä irtisanotun henkilökohtaisen avustajan työsuhteen päättäminen päihteiden käytön ja työsuhdeluottamuksen rikkomisen perusteella ilman varoitusta oli laiton - käräjäoikeuden tuomiota muutettiinHO katsoi toisin kuin KO, ettei työnantajalla ollut asiallista ja painavaa perustetta työntekijän työsopimuksen irtisanomiseen. Työsuhde oli päätetty työsopimuslain vastaisesti. HO otti korvauksen määrää harkitessaan huomioon, ettei työntekijän noin 4,5 vuotta kestänyt työsuhde ollut ollut erityisen pitkä. Työntekijä oli myös onnistunut työllistymään suhteellisen lyhyen ajan jälkeen, joskin osa-aikaisesti. Päättämiskorvauksen määrää harkitessaan HO otti huomioon myös, että työntekijä oli irtisanottu varoitusta antamatta eikä häntä ollut kuultu TSL 9 luvun 2 §:n edellyttämällä tavalla ennen irtisanomista. Asiassa mainituin perustein sekä työntekijän ja työnantajan olosuhteet huomioon ottaen HO katsoi kohtuullisen korvauksen määräksi 10 kk palkkaa vastaavan määrän. Asianosaisten oikeudenkäyntikulut jäivät valtion vahingoksi. (Vailla lainvoimaa 14.11.2019) - Uutiset
4.11.2019 15.28
Taksinkuljettaja tuomittiin raiskauksesta 1 v 10 kk vankeusrangaistukseen ja velvoitettiin suorittamaan korvausta kärsimyksestä 3 500 euroaVastaaja oli HO:ssa edelleen kiistänyt menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla. Hän oli kertonut asianomistajan tarjonneen seksiä maksuksi taksikyydistä. HO:ssa vastaaja oli kuitenkin myöntänyt, että jotakin seksuaalista koskettelua oli tapahtunut ja asianomistaja oli ollut tilanteessa seksuaalisesti aktiivinen. Vastaajan mukaan seksuaalinen koskettelu ei kuitenkaan ollut ollut raiskausrikoksen tunnusmerkistön täyttävää. Valituksen perusteella HO:ssa oli ensisijaisesti kysymys siis siitä, oliko KO arvioinut näytön oikein. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 4.11.2019) - Uutiset
4.11.2019 14.22
Antoi ilmaiseksi elokuvalippuja, päästi tuttaviaan ilmaiseksi elokuviin ja otti luvatta itselleen kaksi yhtiön omistamaa kattohuopasuikalerullaa - yhtiöllä oli oikeus irtisanoa työntekijä ilman aikaisempaa vastaavan kaltaisesta menettelystä annettua varoitustaTyöntekijän menettely oli aiheuttanut yhtiölle taloudellista vahinkoa sekä epäluottamusta yhtiön ja kantajan välille. Kantajan rikkomuksia oli pidettävä niin vakavina, että yhtiöllä oli ollut oikeus irtisanoa hänet ilman aikaisempaa vastaavan kaltaisesta menettelystä annettua varoitusta. KO:n tuomiota ei muutettu. Kantaja velvoitettiin maksamaan vastaajayhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista HO:ssa 6 221,90 euroa. (Vailla lainvoimaa 4.11.2019) - Uutiset
11.6.2019 13.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat muun muassa pysäköintivirhemaksua, takaisinsaantia konkurssipesään, vuokran alennusta ja vuokrasopimuksen purkua, tuomion purkamista, tekijänoikeusrikosta, joukkoliikenteen tarkastusmaksua, aserikosta, välimiesmenettelyn moitetta, lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, rikoksentekijän luovuttamista, säätiön hallituksen jäsenen erottamista, tuomarin esteellisyyttä, maasta poistamisen edellytyksiä sekä rahanpesurikosta. - Uutiset
10.6.2019 16.00
Epäasiallisesta käyttäytymisestä varoitetun työntekijän työsopimus voitiin irtisanoa - irtisanomisperuste huomioon ottaen oli selvää, ettei työntekijällä ollut oikeutta henkilökohtaiseen bonusosuuteenTyöntekijän menettelyn taustalla oli riidattomasti ollut parisuhteen päättyminen. Työntekijän olisi asemansa ja työnantajan aikaisempien toimien perusteella tullut ymmärtää varoituksen käsittäneen myös muihin kuin R:ään kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen. Irtisanomisperusteen painavuuden arvioinnissa oli muun muassa otettava huomioon, ettei kyse ollut yksittäisestä vapaa-ajalla tapahtuneesta, työntekijän humalatilasta johtuneesta ylilyönnistä vaan johtavassa asemassa olevan henkilön jatkuvasta ja asteittain vakavammaksi muuttuneesta käyttäytymisestä. Menettely oli ollut vahingollista. Työnantaja oli käyttänyt ne keinot, mitä sillä oli ollut käytettävissä tilanteen ratkaisemiseksi. Työnantaja oli työntekijän käyttäytyminen huomioon ottaen perustellusti voinut päätellä, ettei työntekijä varoituksen jälkeen ollut ojentunut eikä tullut muuttamaan käyttäytymistään, minkä johdosta työnantajalle ei ollut jäänyt muuta mahdollisuutta kuin irtisanoa työntekijän työsopimus. HO hyväksyi KO:n lopputuloksen bonuspalkkion osalta. (Vailla lainvoimaa 10.6.2019) - Uutiset
30.4.2019 16.00
Vuosia kestänyt yhtiömiesten riita ei ollut viivästynyt passiivisista jaksoista huolimattaHuomioon ottaen, että asia oli ollut asianosaisten pyynnöstä keskeytyksessä asiassa todetusti sekä KO:ssa että HO:ssa, HO katsoi, ettei asian käsittely KO:ssa tai HO:ssa ollut viivästynyt edellä mainituista passiivisista jaksoista huolimatta. Viivästyksen kestoa ja syitä sekä asian merkitystä B:lle kokonaisuudessaan arvioidessaan HO katsoi, ettei kokonaiskäsittelyaika ollut loukannut oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla B:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. (Vailla lainvoimaa 30.4.2019) - Uutiset
10.4.2019 10.15
Pienoiskivääri laukesi asunnolla ja luoti osui naista jalkaan - syyte tapon yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä jäi näyttämättä - syyllistyi törkeään vammantuottamukseenAsiassa oli riidatonta, että A:n ja vastaajan ollessa kahdestaan vastaajan asunnolla vastaajan kädessä ollut pienoiskivääri oli lauennut ja luoti oli osunut A:ta vasempaan jalkaan aiheuttaen hänelle syytteessä kuvatut vammat. Asiassa oli ensin ratkaistavana kysymys siitä, oliko vastaaja menetellyt tilanteessa tahallisesti. HO totesi, ettei asiassa esitetystä selvityksestä voitu riittävällä varmuudella päätellä, että vastaaja olisi menetellyt syytteessä kerrotulla tavalla tahallaan. Syyte tapon yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä oli siten jäänyt näyttämättä. HO katsoi, että vastaaja oli aiheuttanut A:n vamman törkeällä huolimattomuudella. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä huomioon ottaen, että vastaaja oli käsitellyt vaarallista ampuma-asetta tavalla, josta oli aiheutunut A:lle potentiaalinen hengenvaara laukauksen suuntautuessa A:ta kohti lähietäisyydeltä. Vastaaja oli näin ollen syyllistynyt siihen törkeään vammantuottamukseen, josta syyttäjä oli HO:sa viimesijaisesti vaatinut hänelle rangaistusta. (Vailla lainvoimaa 10.4.2019) - Uutiset
4.3.2019 11.32
Riitely työkaverin kanssa - irtisanomiselle ei ollut asiallista ja painavaa perustettaOsuuskauppa oli 5.3.2015 ilmoittanut työsuhteen päättämissyyksi myyjän epäasiallisen käyttäytymisen, riitelyn työkaverin kanssa, työrauhan rikkomisen ja annettujen ohjeiden noudattamatta jättämisen. HO katsoi, että myyjälle oli viimeksi annettu varoitus 6.8.2014 epäasiallisesta käyttäytymisestä ja riitelystä työkaverin kanssa. Asiassa oli kuitenkin jäänyt näyttämättä, että myyjä olisi käyttäytynyt helmikuussa 2015 epäasiallisesti tai jättänyt noudattamatta sääntöjä. Siinäkin tapauksessa, että myyjä olisi 26.2.2015 työvuoronsa yhteydessä pitänyt ylipitkän tauon, tämä ei muodostanut työsopimuslaissa tarkoitettua asiallista ja painavaa irtisanomisperustetta varsinkaan kun A:ta ei ollut aikaisemmin taukoihin liittyen varoitettu. Myöskään se, että myyjä oli mahdollisesti todennut tilaisuudessa 5.3.2015, ettei hän pysty työskentelemään toisen työntekijän kanssa, ei ollut asiallinen ja painava peruste irtisanoa myyjä. Kohtuulliseksi korvauksen määräksi katsottiin KO:n tuomitseman 15 kk:n palkkaa vastaavan määrän asemasta 8 kk:n palkkaa vastaava määrä. (Vailla lainvoimaa 4.3.2019) - Uutiset
28.1.2019 15.00
Isännöitsijälle 60 päivän vankeusrangaistus luottamusaseman väärinkäytöstäIsännöitsijän katsottiin syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön 19.7.2010 - 21.12.2011. Toisin kuin käräjoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä 5.2.2012 - 16.4.2013. Käräjäoikeuden tuomitsema 3 kk ehdollinen vankeusrangaistus alennettiin 60 päivään. Asunto Oy B:lle maksettavaksi tuomittu korvaus piha-alueen kunnostustyön urakkatarjouksen ylittymisestä aiheutuneesta vahingosta alennettiin 9.398,40 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen. Vastaaja vapautettiin kaikesta korvausvelvollisuudesta Asunto Oy C:lle. (Vailla lainvoimaa 28.1.2019) - Uutiset
6.9.2018 13.30
Riitaa luvattomista tankkauksista yrityksen polttoainekortilla: Työsopimusta ei voitu purkaa - työnantaja ei menetellyt syrjivästi terveydentilan perusteellaHO hyväksyi pääkäsittelyä toimittamatta KO:n tuomion perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin KO oli katsonut, ettei työnantaja ollut menetellyt työntekijän työsuhdetta päättäessään laissa säädettyjen edellytysten mukaisesti ja että työntekijän työsuhteen purkamiselle ei ollut ollut laissa säädettyä erittäin painavaa syytä. KO:n ratkaisua ei ollut aihetta muuttaa. Yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen osalta HO katsoi toisin kuin KO, ettei työnantaja ollut menetellyt yhdenvertaisuuslain 8 §:n tarkoittamalla tavalla syrjivästi. Asiassa ei ollut voinut syntyä syrjintäolettamaa, koska työnantaja ei ollut tiennyt työntekijän sairauslomasta silloin, kun työsuhteen päättämisestä oli 1.2.2016 työnantajan esille tuomilla perusteilla työntekijälle ilmoitettu. Vaatimus yhdenvertaisuuslain mukaisesta hyvityksestä oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 6.9.2018) - Uutiset
14.2.2018 9.35
KHO:n äänestysratkaisu arvonlisäveron oikaisemista koskevassa asiassa – taksikuljetusten perusteeton laskutusA oli harjoittanut yksityisenä elinkeinonharjoittajana henkilökuljetusliikennettä, josta hän oli ollut arvonlisäverovelvollinen. B:n kunnan ja A:n välillä oli vallinnut sopimussuhde, jonka perusteella A oli laskuttanut kuntaa kunnan järjestämisvastuulla olleista vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista osin perusteettomasti vuosien 2007–2011 aikana. A oli hovioikeuden tuomiolla velvoitettu maksamaan kunnalle takaisin liikaveloituksen määrä arvonlisäveroineen. Hyvitystä, jonka A oli B:n kunnalle hovioikeuden tuomion perusteella maksanut, oli arvonlisävero-oikeudellisesti luonnehdittava hinnanalennukseksi ja sellaiseksi oikaisueräksi, jonka perusteella A:n arvonlisäverollisen myynnin veron perustetta oli oikaistava. Oikaisu oli hyvän kirjanpitotavan mukaan kohdistettava sille tilikaudelle, jonka aikana hovioikeuden tuomio oli annettu. (Ään. 4–1) - Uutiset
4.12.2017 16.00
Moottoripyöräilijä ja kyydissä ollut matkustaja loukkaantuivat törmäyksessä vastaan tulleen henkilöauton kanssa - kuka oli ollut väärällä kaistalla?HO oli erimielinen henkilöauton kuljettajan syyllisyydestä. HO:n enemmistö ei muuttanut KO:n tuomiolauselmaa, jolla henkilöauton kuljettaja oli tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta vammantuottamuksesta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos sen sijaan hylkäsi syytteet ja vapautti henkilöauton kuljettajan tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta asiassa. (Vailla lainvoimaa 5.11.2017) - Uutiset
9.11.2017 11.15
Iso-Britanniaan muuttanut nosti Suomesta lapsilisää yhteensä 44 231,99 euroa - syyllistyi törkeän petoksen asemasta petokseenVastaaja oli vuonna 2003 muuttanut lastensa kanssa Iso-Britanniaan, missä hänelle oli 19.5.2003 alkaen maksettu vastaavaa etuutta. HO katsoi toisin kuin KO, että vaikka perusteettomasti maksetun lapsilisän määrä oli ollut huomattava ja lapsilisää oli maksettu pitkältä ajalta, vastaajan syyksiluettua petosrikosta ei ollut katsottava kokonaisuutena arvioiden törkeäksi, koska hänen tahallisuutensa aste ei ollut ollut erityisen suuri. Vastaaja oli siten syyllistynyt petokseen. Oikeudenmukaisena vastaajalle tuomittavana rangaistuksena oli pidettävä 6 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta. (Vailla lainvoimaa 9.11.2017) - Uutiset
21.9.2017 10.31
Perättäisille määräaikaisille työsopimuksille lihanjalostustehtaassa oli työsopimuslain mukaiset perusteet - käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja kanne hylättiinKoska työntekijän kullekin määräaikaiselle työsopimukselle oli ollut työsopimuslaissa tarkoitetut perusteet, työntekijällä ei ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan eikä korvaukseen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. HO harkitsi kohtuulliseksi velvoittaa työntekijä korvaamaan noin puolet lihanjalostustehtaan oikeudenkäyntikuluista, jotka määrät työntekijä oli sinänsä määrällisesti hyväksynyt. (Vailla lainvoimaa 21.9.2017) - Uutiset
12.6.2017 10.45
”Asianajaja (eläkkeellä)” olisi ansainnut kurinpidollisena seuraamuksena tulla erotetuksi mikäli hän olisi ollut vielä Suomen Asianajajaliiton jäsenKoska A oli eronnut Suomen Asianajajaliitosta 4.2.2016, mutta kantelut olivat tulleet tätä ennen vireille, määrättiin seuraamus siten, mitä hän olisi voinut saada seuraamukseksi, mikäli olisi vielä ollut liiton jäsen. Asioissa ei ollut HO:ssa aihetta antaa erikseen ratkaisua A:n väliaikaista ratkaisua koskevasta pyynnöstä, koska valvontalautakunnan ratkaisuissa ei ollut määrätty mistään, minkä täytäntöönpanoviranomainen olisi voinut panna täytäntöön. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisujen muuttamiseen ei ollut. Suomen Asianajajaliitto ei ollut asioissa A:n vastapuoli. Näin ollen A:n siihen kohdistama vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta HO:ssa oli hylättävä perusteettomana. (Vailla lainvoimaa 12.6.2017) - Uutiset
5.6.2017 16.00
Työkaveria jätettiin tervehtimättä, tavarakaappi hitsattiin kiinni, kahvimuki tärveltiin ja työkäsineet rasvattiin - varoitetun työntekijän työsopimus voitiin irtisanoaHO:ssa arvioitiin työntekijän kiusaamista, epäasiallista käytöstä ja poissaoloa työpisteeltä. (Vailla lainvoimaa 5.6.2017) - Uutiset
11.2.2016 16.00
Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen palkkaliitteen soveltaminen ei ollut OikTL 36 §:ssä ja TSL 10 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuutonta tai hyvän tavan vastaista - yhtiö ei voinut vasta hovioikeudessa vedota OikTL 33 §:ssä tarkoitettuun pätemättömyysperusteeseen tai TSL 2 luvun 2 §:n 3 momentin (55/2001) vastaiseen työntekijöiden epätasa-arvoiseen palkkaukseenHO hyväksyi KO:n ratkaisun perustelut, joissa oli katsottu, että viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen palkkaliitteen P liitteen soveltaminen ei ollut OikTL 36 §:ssä ja TSL 10 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuutonta tai viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla hyvän tavan vastaista. Käsittelyratkaisussaan HO katsoi, ettei yhtiö ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota OikTL 33 §:ssä tarkoitettuun pätemättömyysperusteeseen tai TSL 2 luvun 2 §:n 3 momentin (55/2001) vastaiseen työntekijöiden epätasa-arvoiseen palkkaukseen jo KO:ssa tai että sillä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. (Vailla lainvoimaa 11.2.2016) - Uutiset
2.12.2015 15.18
Täysi-ikäisen poikansa ja puolisonsa laskuja lainarahalla maksaneelle työssäkäyvälle hakijalle ei myönnetty toista kertaa velkajärjestelyäHakijan, jolle oli aikaisemmin myönnetty velkajärjestely (voimassa vuosina 2003-2008), velkojen kokonaismäärä oli 117 891,29 euroa ja maksuvara 1 246,90 euroa kuukaudessa. Hakija oli velkaantunut huomattavia määriä nopeasti vuosina 2011-2012. Velkajärjestelylle katsottiin olleen VJL 10 §:n 7- ja 10-kohdan mukaiset esteet. Kokonaisuutena arvioiden ja molempien esteperusteiden laatu huomioon ottaen asiassa ei ollut ainakaan vielä tässä vaiheessa riittävän painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiselle esteistä huolimatta. HO ei muuttanut KO:n päätöstä. (Vailla lainvoimaa 2.12.2015) - Uutiset
27.10.2015 9.54
Vuokralaisella oli oikeus purkaa liikehuoneiston vuokrasopimus liikehuoneiston vesivahingon vuoksi - käräjäoikeuden tuomiota muutetiin vain huoneiston yhden kuukauden vuokran osaltaVuokralaisella oli asiassa todetuin tavoin ollut oikeus purkaa liikehuoneiston vuokrasopimus. Vuokranantajalla ei ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen vuokranmenetyksistä. Aihetta KO:n tuomion muuttamiseen tältä osin ei ollut. KO oli hylännyt enemmälti vuokralaisen vaatimukset ja velvoittanut vuokranantajan palauttamaan vuokralaiselle vuokravakuuden 10 000 euroa. KO oli velvoittanut enemmälti vuokranantajan vaatimukset hyläten vuokralaisen suorittamaan vuokranantajalle huoneiston helmikuun 2013 osalta maksamatta olevana vuokrana 2.697 euroa, huoneiston maksamattomana sähkölaskuna 621,17 euroa ja liikehuoneiston varaston helmikuun osalta maksamatta olevana vuokrana 496 euroa ja vahingonkorvauksena varaston vuokrasopimuksen oikeudettomasta purkamisesta aiheutuneista vuokramenetyksistä 400 euroa. HO muutti KO:n tuomiota siten, että vuokralainen velvoitettiin suorittamaan vuokranantajalle myös huoneiston maaliskuun vuokrana 5.394 euroa. Vuokranantajan korvausvaatimus huoneiston korjaus- ja siivouskustannuksista hylättiin. (Vailla lainvoimaa 27.10.2015) - Uutiset
23.10.2015 9.06
Oikeuskanslerinviraston ratkaisuja lokakuulta: Käsittelyaikojen viivästymisiä, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, julkisuuslain määräaikojen noudattaminen sekä ulosmittausRatkaisuja muun muassa:
– asian käsittelyaika hallinto-oikeudessa ei vastannut yliopistolain ja perustuslain mukaisia vaatimuksia asian viivytyksettömästä käsittelystä
– tutkinnanjohtaja ja rikostutkija olivat laiminlyöneet esitutkintalaissa ja valtion virkamieslaissa säädetyn velvollisuutensa suorittaa esitutkinta ilman aiheetonta viivytystä, ja antoi heille huomautuksen
– korkeimman oikeuden purkuratkaisussa esitetyn perusteella käräjäoikeus ja hovioikeus olivat lähtökohtaisesti menetelleet lainvastaisesti tuomitessaan vastaajan rangaistukseen teosta, joka ei ollut rangaistava
– oikeuskansleri kiinnitti ministeriön huomiota julkisuuslain mukaisten käsittelymääräaikojen noudattamiseen
– tutkinnanjohtajan huomiota kiinnitettiin esitutkinnan viivytyksettömään toimittamiseen
– johtavalla kihlakunnanvoudilla oli virheellinen käsitys ulosmitatun palkkasaatavan oikeudellisesta luonteesta ja siitä, mitä toistuvaistulo käsitteenä pitää sisällään. - Uutiset
14.8.2015 9.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 12.6.–17.6.2015 koskevat muun muassa oikeudenkäyntikulujen korvaamista, syytteen teonkuvausta, ulkomaisen välitystuomion täytäntöönpanoa sekä kirjanpitorikoksen rikosseuraamuksen mittaamista. - Uutiset
30.6.2015 12.30
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 27.5.–5.6.2015 koskevat muun muassa valituksen raukeamista, ulkomaisen välitystuomion tunnustamista, valituksen hylkäämistä väliintuloa koskevassa asiassa sekä osakeyhtiön hallituksen toimikelpoisuutta. - Uutiset
13.5.2015 9.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 27.3.–2.4.2015 koskevat muun muassa suojeluvalvonnasta annetun tuomion muuttamista vankeusrangaistukseksi, julkisen asiakirjan sisältämien henkilötietojen salassapitovelvollisuutta, sopimuksen irtisanomista sekä laitonta hakkuuta vahingontekona. - Uutiset
8.4.2015 9.20
HO: Hammaslääkärin irtisanottua sopimuksensa hammaslääkäriaseman kanssa, tulostettua mukaansa suuren määrän potilastietoja ja kieltäydyttyä selvittämästä tilannetta aseman kanssa, oli asemalla oikeus estää hänen työntekonsa irtisanomisaikana.Hammaslääkäriaseman X tiloissa työskennellyt hammaslääkäri P oli irtisanonut hänen ja hammaslääkäriaseman välisen sopimuksen. P tulosti sopimuksen irtisanomisen jälkeen X Oy:n ylläpitämästä rekisteristä ns. recall-tietoja, eli potilaan hoidon suunnitteluun ja tarkastusväliin liittyviä tietoja. Saatuaan tietää kyseisestä menettelystä X Oy oli poistanut P:n käyttöoikeudet yhtiön potilastietojärjestelmään ja vaatinut P:tä palauttamaan vastaanoton avaimet. Hovioikeudessa ratkaistavina olivat mm. kysymykset siitä, oliko P ollut rekisterinpitäjä toiminnassaan syntyneiden potilastietojen suhteen ja oliko X Oy syyllistynyt sopimuksen vastaiseen menettelyyn estäessään P:n pääsyn yhtiön tietojärjestelmiin ja vaatiessaan tätä luovuttamaan hammaslääkäriaseman avaimet eli käytännössä estäessään hänen työntekonsa irtisanomisaikana. (Vailla lainvoimaa 8.4.2015) - Uutiset
24.2.2015 12.23
Aiheutuiko vesivahinko vuokralaisen humalasta vai epilepsiasta – korvausmäärää taloyhtiölle joka tapauksessa soviteltiin puoleen eikä vuokranantaja ollut korvausvastuussaKäräjäoikeuden mukaan asiassa oli riidatonta, että vesivahinko oli aiheutunut siitä, että vuokralainen A oli maannut suihkukaivon päällä. A oli kiistänyt aiheuttaneensa tuottamuksellaan vahingot. A on sairastanut epilepsiaa koko ikänsä. A oli tietoinen, että alkoholin nauttiminen yhdessä hänen sairautensa kanssa aiheuttaa erilaisia riskejä muun muassa itsensä hallinnan kanssa. A oli tuottamuksellaan aiheuttanut vahingot. A oli esittänyt korvausmahdollisuutensa ja terveytensä vaatimuksensa tueksi niin painavat perusteet, että käräjäoikeus harkitsi oikeaksi velvoittaa A:n korvaamaan puolet vaaditusta vahingonkorvauksesta, eli 31.329 euroa. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa ei näytetty, että vuokranantaja olisi laiminlyönyt vuokrasopimusta tehdessään osakkeenomistajan huolellisuusvelvollisuutta. Hovioikeus tarkensi ratkaisun perusteluja, mutta ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. (Vailla lainvoimaa 24.2.2015) - Uutiset
11.2.2015 10.39
Nuori pahoinpiteli pikkujoulusta palanneen humaltuneen naisen – tuomittiin ehdollisen vankeusrangaistuksen sijasta 50 päiväsakon sakkorangaistukseen17-vuotiaan nuoren, joka oli aiemminkin tuomittu nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä, katsottiin lyöneen nyrkillä naamaan pikkujouluista palannutta humalassa ollutta naista, joka oli kaatunut lyönnin seurauksena maahan. Naiselle, joka ei itse muistanut pahoinpitelytilannetta, oli aiheutunut lyönnistä kipua sekä syytteessä kuvatut haavat ja hampaiden lohkeamiset. HO katsoi, että vastaajan teko oli sakolla sovitettavissa. (Vailla lainvoimaa 11.2.2015) - Uutiset
9.2.2015 15.45
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 19.12.–23.12.2014 koskevat tilisaamisen ulosmittausta, hallituksen jäsenen solidaarista vastuuta, lisäkuulemisten järjestämistä hovioikeudessa sekä rikosseuraamusta. - Uutiset
28.1.2015 9.01
Asunnon tulipalo aiheutui törkeästä huolimattomuudesta myyjän puolella – ostajille korvauksia yhteensä lähes 400.000 euroaHovioikeus katsoi, että yhtiömuotoisen erillistalon hormissa oli ollut useita olennaisia asennusvirheitä, joista ostajat eivät voineet olla tietoisia ja jotka olivat olleet yksin tai yhdessä suoraan syy-yhteydessä tulipalon syttymiseen. Ilman kyseisiä asennusvirheitä tulipaloa ei olisi syttynyt. Ottaen huomioon, että rakennuksen paloturvallisuuteen keskeisesti vaikuttavassa rakennustyössä oli olennaisesti poikettu siitä, mitä voidaan pitää hyvän rakennustavan ja rakennusohjeiden mukaisena menettelynä, olisi myyjän tullut kertoa ostajille näistä seikoista. Myyjän menettelyä voitiin pitää kokonaisuutena arvostellen törkeän huolimattomana. Koska virhe oli johtunut huolimattomuudesta myyjän puolella, ostajilla oli oikeus asuntokauppalain 6 luvun 17 §:n mukaiseen korvaukseen virheen aiheuttamasta vahingosta. Myyjä oli velvollinen suorittamaan ostajille asunnon virheeseen perustuvaa vahingonkorvausta palovahingon korjauskustannuksista liitännäiskuluineen 365.000 euroa ja sijaisasunnon kustannuksista 9.264 euroa sekä hinnanalennusta 23.000 euroa. - Uutiset
21.10.2014 8.00
Lojaliteettivelvoitetta sekä kilpailevan toiminnan kieltoa ja liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vaitiolovelvollisuutta rikottiin – yhtiö oli oikeutettu 40 000 euron korvauksiinHuomioon ottaen B:n ja C:n työn luonne, heidän asemansa sekä menettelynsä kokonaisuudessaan hovioikeus katsoi, että B ja C olivat toimenpiteillään menetelleet tavalla, jonka oli katsottava näissä olosuhteissa rikkoneen työsopimuslain mukaista lojaliteettivelvoitettaan sekä työsopimuslain 3 luvun 3 §:n kilpailevan toiminnan kieltoa ja 3 luvun 4 §:n liike- ja ammattisalaisuuden ilmaisukieltoa sekä vakuutusedustuksesta annetun lain 44 §:n mukaista vaitiolovelvollisuutta. Entiset työntekijät olivat velvollisia korvaamaan kilpailevalle yhtiölle hovioikeuden arvioiman aiheutuneen vahingon kohtuullisen määrän 40.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
22.9.2014 14.24
Vahingonkorvausta 45 000 euroa rakennuksen virheistäKun otettiin huomioon, että alapohjan tuulettimen käyttövirhe H:n asumisen aikana oli osaksi myötävaikuttanut vahinkojen syntymiseen, asiassa oli asuntokauppalain 4 luvun 38 §:n tarkoitetut perusteet B:n ja C:n A:lle maksettavaksi määrättävän vahingonkorvauksen sovittelulle. Hovioikeus katsoi, että kohtuullinen vahingonkorvauksen määrä oli 40.000 euroa. A:lle oli lisäksi aiheutunut vahinkoa tavarantarkastuksesta 5.004,87 euroa. (Vailla lainvoimaa 22.9.2014) - Uutiset
18.9.2014 12.54
Pilkekone ei pilkkonut tarpeeksi – ostajan olisi tullut tarkistaa asia ja reklamoida ajoissaPilkekone oli hankittu elinkeinotoimintaa varten ja puita oli mitä ilmeisimmin ollut helposti hankittavissa tarkastusta varten. Puiden hankkimista tarkastusvelvollisuuden täyttämiseksi ei voitu myöskään muuten pitää ostajan kannalta kohtuuttomana velvollisuutena. Hovioikeus katsoi, että ostaja oli laiminlyönyt tarkastaa pilkekoneen hyvän tavan mukaisesti niin pian kuin olosuhteet sen sallivat. Näin ollen ostajan ei myöskään ollut katsottava tehneen reklamaatiota kohtuullisessa ajassa siitä, kun hänen olisi pitänyt pilkekoneen virhe havaita. (Vailla lainvoimaa 18.9.2014) - Uutiset
22.4.2014 11.09
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 19.3.– 28.3.2014 koskevat muun muassa sananvapaussuojaa tietokannassa, vahingonkorvausta ja tuomion purkua sekä yhteisösakkoa. - Uutiset
26.3.2014 11.44
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 7.2.–21.2.2014 koskevat muun muassa tuomion täydentämistä, oikeudenkäyntikulujen korvaamista, omistusoikeutta, väkivaltaista vastustamista, rikosoikeudellista laillisuusperustetta sekä menetetyn määräajan palauttamista. - Uutiset
18.7.2012 16.29
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisuja Ruotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat rangaistuksen mittaamista huumausainerikoksessa, tuomion poistamista syytetyn kuoleman johdosta, teleyrityksen oikeutta saada korvausta yhtiön televerkkojen käytöstä, kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä toimivaltaisesta tuomioistuimesta tekijänoikeusriidassa sekä muutoksenhakulupaa hovioikeuteen. - Uutiset
16.5.2012 18.24
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muutoksenhakua ulkomaisen tuomion täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen, enemmistövaatimuksia asumisoikeusyhdistyksen kokouksen päätöksissä sekä lapsikaappausta. - Uutiset
18.4.2012 18.28
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden viimeisimmät ratkaisut koskevat muun muassa rattijuopumuksen tekomuodon arviointia, välityslauseketta prosessinesteenä, saatavan vanhentumisen keskeytymistä, muutoksenhakua väärässä alioikeudessa käsiteltyyn, mutta tutkimatta jätettyyn asiaan ja tuomionpurun mahdollisuutta lapsen asumista koskevaan välipäätökseen. - Uutiset
12.10.2011 11.00
Hovi- ja hallinto-oikeuksien karsimisuudistuksen valmistelu käynnistyy - lausuntotiivistelmä toimikunnan ehdotuksesta julkaistiin- Hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistusta ryhdytään valmistelemaan. Hovioikeuksien määrää vähennetään yhdellä ja hallinto-oikeuksien määrää kahdella. Vähennysten kohdistamisesta päätetään erikseen myöhemmin. Näin linjaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson perehdyttyään rakenneuudistusta ehdottaneen toimikunnan mietinnöstä järjestetyn laajan lausuntokierroksen tuloksiin. Ministeri vierailee hovi- ja hallinto-oikeuksissa lähiaikoina. - Uutiset
15.2.2011 9.00
Hovi- ja hallinto-oikeusverkostoa karsittaneen selkeistä oikeusturvaongelmista huolimattaOikeusministeriön työryhmän on esitettävä helmikuun 2011 loppuun mennessä, kuinka Suomeen saadaan asiamääriltään ja rakenteiltaan mahdollisimman samankokoiset tuomioistuimet. Uusjako merkinnee, että 1–2 hovioikeutta ja 1–3 hallinto-oikeutta lakkautetaan. Hovioikeuksista lakkauttaminen uhkaa todennäköisesti Itä-Suomen tai Kouvolan hovioikeutta. Asiasta kirjoittaa Savon Sanomat. - Uutiset
28.5.2008 11.23
Nettivieraana Juhani Kyläkallio, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan oikeustapauskokoelman perustajaEdilexissä maanantaina julkaistu Turun yliopiston Juhani-hovioikeusviitekanta nimettiin Juhaniksi Turun yliopistoon hovioikeuskokoelman alulle panneen emeritusprofessori Juhani Kyläkallion mukaan. - Uutiset
19.11.2004 18.25
Apulaisoikeusasiamiehen päätös tuomioistuimen äänitteiden säilyttämisestä Hovioikeuden pääkäsittelyn äänitteet olivat kadonneet Itä-Suomen hovioikeudessa. Katoamisen jälkeen hovioikeudessa oli annettu ohjeet, joiden mukaan äänitteitä kuulemaan tulevien henkilötiedot tulee kirjata ylös. Vaihtoehtoisesti tietoja pyytävällä on oikeus saada kopio äänitteen julkisista osista. Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen pitää henkilötietojen pyytämistä ongelmallisena julkisuusperiaatteen ja julkisuuslainsäädännön kannalta. Hän korostaa, että tuomioistuinten käytössä oleviin äänentoistolaitteisiin liittyvät tekniset syyt eivät saa vaarantaa äänitteiden säilymistä ja julkisuusperiaatteen toteutumista. - Uutiset
6.5.2004 14.29
Tuomioistuinten piirirajamuutokset esillä hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässäHallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä linjasi kokouksessaan 6.5.2004 periaatteet, joiden mukaisesti tuomioistuinten piirirajojen muuttamisessa edetään. Ministeriryhmässä olivat esillä sekä hovioikeuksien että joidenkin käräjäoikeuksien piirirajamuutokset. - Uutiset
25.10.2001 11.06
Muutoksenhakutoimikunnan osamietintö luovutettiin - Uutiset
31.1.2024 10.40
Oikeusapu: Huoltoriidan istuntoihin saapumisesta aiheutuneet hotellikulut, päiväraha ja vaatimuksen tutkiminen- KO:n ei olisi tullut jättää valittajan istuntoja koskevaa asianosaiskulujen korvausvaatimusta tutkimatta
- Valittajalla oli oikeus saada päivärahaa ja majoittumiskorvausta vaatimuksensa mukaisesti (Vailla lainvoimaa 31.1.2024) - Uutiset
21.10.2022 15.30
Yrittäjänä toimineelle voitiin myöntää velkajärjestely - yleinen yhteiskunta- ja maksumoraali eivät edellyttäneet hakemuksen hylkäämistäOttaen huomioon myös velkajärjestelyn merkitys velallisen ja yksityisvelkojan kannalta asiassa oli kokonaisuutena arvostellen VJL 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä myöntää velkajärjestely esteestä huolimatta. Käräjäokeuden päätös kumottiin. Asia palautettiin käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 21.10.2022) - Uutiset
3.2.2022 16.00
Laajennettuun lähestymiskieltoon määrätty sai tiedon ratkaisusta vasta sen jälkeen, kun tuomio oli tullut lainvoimaiseksi - määräajan palauttamiselle tyytymättömyyden ilmoittamista varten oli erittäin painavia syitäLähestymiskielto tulee voimaan heti, kun se on määrätty. Ilman julistetusta ratkaisusta ilmoittamista olisi vaara, ettei poissaoleva lähestymiskieltoasian vastaaja lainkaan saisi tietoa tuomitusta lähestymiskiellosta, vaikka sen täytäntöönpano alkaa heti ratkaisun antamisesta lukien. Asiassa todetuin perustein HO katsoi, että KO:n menettelyssä oli tapahtunut sellainen oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella V:lle oli palautettava määräaika tyytymättömyyden ilmoituksen tekemiselle. (Vailla lainvoimaa 3.2.2022)