Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- hovioikeu
- Ilman sanoja
- KKO
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
24.6.2015 15.41
Poltti autonsa - ei syyllistynyt petoksen yritykseen täytettyään netissä vahinkoilmoituksenHO katsoi, että asiassa oli jäänyt epäselväksi, oliko vastaajan tarkoitus ollut vahinkoilmoituksen täyttämisellä saada palaneesta autosta vakuutuskorvaus vai ainoastaan irtisanoa autostaan vakuutukset. Tämän vuoksi HO katsoi, että asiassa jäi järkevä epäily vastaajan menettelyn tahallisuudesta saada vakuutuskorvaus. Syyte oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
24.6.2015 15.18
Valittajaa oli edustanut huoltoriidassa lainopillisen koulutuksen saanut avustaja - kirjallinen valitusosoitus tai suullinen muutoksenhakuohjaus oli voitu jättää antamatta pääkäsittelyssäKantelijaa oli KO:ssa edustanut lainopillisen koulutuksen saanut avustaja. Sen vuoksi OK 25 luvun 3 §:ssä tarkoitetun kirjallisen valitusosoituksen tai suullisen muutoksenhakuohjauksen antamatta jättäminen ei ollut sellainen seikka, jonka johdosta laissa säädetyn määräajan jälkeen tehty valitus voitiin tutkia. KO:n menettelyä ei ollut pidettävä virheellisenä. OK 31 luvun 17 §:ssä säädetty menetetyn määräajan palauttaminenkaan ei tullut kysymykseen. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
24.6.2015 15.15
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hyväksyi väliintulon vahingonkorvausta koskevassa asiassa – käräjäoikeuden päätös kumottiinAsiakirjoista ilmenevän perusteella hovioikeus totesi, että A:n haastehakemuksen vaatimukset 1-4 koskevat B:n C Asunnot Oy:n kanssa 1.9.2012 tehtyä varausvahvistusta ja vaatimukset 5-19 B:n ja A:n D-Asunnot Oy:n kanssa 1.12.2012, 4.2.2013 ja 9.9.2013 solmimia vuokrasopimuksia. Hovioikeus katsoi, että pääasiassa annettava tuomio olisi myös B:tä sitova. Sen vuoksi hänellä oli hovioikeuden näkemyksen mukaan oikeus toimia oikeudenkäynnissä asianosaisen tavoin siten kuin oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 10 §:ssä on säädetty. B:n väliintulohakemus oli siten hyväksyttävä. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
24.6.2015 14.10
Hovioikeus pohti yhteisomistussuhdetta ja miten asumishyöty lasketaanA oli 22.10.2010 esittänyt vaatimuksen vuokran maksamisesta 1.1.2011 lukien. Ratkaisussaan KKO 2000:114 korkein oikeus on katsonut, että korvausta asumisedusta tulee maksaa kohtuulliseksi katsotun yhteisen omaisuuden järjestelemiseen tarvittavan ajan jälkeen. Hovioikeus katsoi tässä tapauksessa kohtuulliseksi yhteisen omaisuuden järjestelemiseen tarvittavaksi ajaksi 6 kuukautta 1.1.2011 lukien. Hovioikeus totesi, että asumiskorvaukseen oikeuttavaa ajanjaksoa arvioitaessa oli otettava huomioon, ettei A ollut suostunut myymään osaansa asunnosta B:n ystävälle, vaikka kirjallisena todisteena olleesta sähköpostista ilmeni, että asianosaiset olivat sopineet lokakuussa 2012 asunnon myymisestä. Näin ollen B velvoitettiin suorittamaan A:lle kohtuulliseksi arvioitu 350 euron kuukausikorvaus asumishyödystä 1.7.2011 lukien 31.10.2012 saakka eli yhteensä 5.600 euroa. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
24.6.2015 12.00
Hovioikeus hylkäsi käräjäoikeuden hyväksymän syytteen liikennerikkomuksesta itsekriminointisuojan perusteellaHovioikeus totesi, että oikeus olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on osa perustuslain 21 §:ssä taattua oikeusturvaa ja se oli siten peruste vapauttaa A siitä rikosoikeudellisesta vastuusta, joka on tieliikennelain 103 §:ssä säädetty myös lain 59 §:ssä tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta (KKO 2014:67). A:n menettelyä ei näin ollen voitu lukea hänen syykseen rikoksena. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
24.6.2015 10.36
Hovioikeus ei hyväksynyt toimeentulotukea saavan velallisen vaatimusta erityisten terveydenhoitomenojen huomioon ottamisesta täysimääräisinä velkajärjestelyn maksuohjelmassaErityiset terveydenhoitomenot huomioidaan vain, mikäli velallisen on itse ne maksettava. Tässä tapauksessa velallinen sai toimeentulotukea mainittuihin erityisiin terveydenhoitomenoihinsa, jolloin ne eivät jääneet hänen itsensä maksettaviksi. Näin ollen HO KO:n tavoin katsoi, että velallisen erityisten terveydenhoitomenojen, siltä osin kuin toimeentulotuki ne kattaa, ei tule vaikuttaa velallisen maksuvaran määrään. Vaatimus vahvistetun maksuohjelman muuttamisesta voitiin hylätä. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 15.48
Hovioikeus: Törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja velkojainsuosinnasta epäillyn omaisuutta oli voitu asettaa takavarikkoon 150 000 euron edestä eikä enimmäismäärää voitu pitää kohtuuttomanaValittajaa vastaan oli nostettu syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä 2010-2012, jolla konkurssipesälle aiheutettu vahinko oli syytteen mukaan 180 000 - 210 000 euroa. Lisäksi valittajaa syytettiin velkojainsuosinnasta marraskuussa 2011 ja hänen epäiltiin siirtäneen 30 000 euron omaisuuden velkojien ulottumattomiin. KO:n päätöstä, jolla valittajan omaisuutta oli määrätty pantavaksi vakuustakavarikkoon enintään määrän, joka vastasi arvoltaan 150 000 euroa, ei kumottu. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 14.12
EIT antoi sananvapautta koskevan tuomion journalistitapauksessaTapauksessa oli kysymys kriittisen journalismin rajoista toimittajien välisessä keskustelussa. Valittajat, toimittaja ja kustannusyhtiö, oli tuomittu kunnianloukkauksesta sen johdosta, että valittajat olivat lehtijutussa kritisoineet erään toimittajan esittämien tietojen paikkansapitävyyttä. Sananvapautta koskevaa 10 artiklaa oli loukatu. - Uutiset
23.6.2015 14.04
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion yrityssalaisuuden rikkomisesta – tietoja ei oltu saatu haltuun työnantajan suostumuksellaA ei ollut saanut syytteessä tarkoitettuja salassa pidettäviä tietoja haltuunsa työnantajansa suostumuksella, mitä syytteessä tarkoitetussa lainkohdassa edellytetään. Siten hän ei myöskään voinut syyllistyä kyseisen lainkohdan tarkoittamaan rikokseen. Syytesidonnaisuuden periaatteen mukaan rikosnimike ei sido tuomioistuinta mutta syytteen teonkuvaus sitoo. Syytteen teonkuvaus huomioon ottaen A:n syyksi ei voitu lukea muutakaan rikoslain 30 luvussa tarkoitettua tekoa. Syyte oli hylättävä ja A oli vapautettava hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 13.00
Pyöräilijä lensi auton törmäyksestä 15 metriä – syyte vammantuottamuksesta hylättiin myös hovioikeudessaTodistaja O oli hovioikeuden pääkäsittelyssä todennut, että auto pysähtyy 50 kilometrin tuntinopeudessa 10 metriä aikaisemmin kuin 65 kilometrin tuntinopeudessa. Näkyvyys A:n ajosuunnasta sivutielle oli ollut erittäin huono pusikon ja pimeyden vuoksi. B:n pyörässä ei myöskään ollut ajovaloja. A oli havainnut B:n vasta niin lähellä törmäyskohtaa, ettei sillä, olisiko A kyennyt pysähtymään 10 metriä aikaisemmin, ollut onnettomuuden estävää merkitystä asiassa. Näillä lisäperusteluilla hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen, jossa syyte vammantuottamuksesta oli hylätty. Käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi liikennerikkomuksen, mutta jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 12.30
Hovioikeus: Säännöllisen työajan ulkopuolella järjestettävään koulutukseen käytettyä aikaa ei luettu työajaksi, kun osallistuminen ei ollut pakollista – ei oikeutta ylityökorvauksiinAsiassa ei ollut näytetty, että työntekijät olisi määrätty osallistumaan koulutukseen siten etteivät he olisi voineet velvollisuuksiaan rikkomatta kieltäytyä osallistumasta siihen. Koulutukseen käytettyä aikaa, jota ei ollut laskettu työajaksi, mutta se oli korvattu yksinkertaisena palkkana, ei voitu rinnastaa työajaksi. Työnantaja ei ollut menetellyt myöskään tasapuolisen kohtelun periaatteen vastaisesti, kun kahden tehtaan korvauskäytäntö oli poikennut toisistaan. Työntekijöiden työaikaa koskeva vahvistuskanne ja ylityökorvauksia koskeva suorituskanne hylättiin. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 11.03
Ei näyttöä, että mökkityömaalla tehty työ olisi sovittu tehtäväksi talkoilla vastikkeetta - veljellä oli oikeus saada siskoltaan kohtuullinen korvaus tekemästään työstä ja käyttämistään tarvikkeistaHO totesi, että työoikeudessa sovelletaan niin sanottua vastikeolettamaa, jonka mukaan tehdystä työstä maksetaan lähtökohtaisesti vastike. Näin ollen näyttövelvollisuus siitä, että työ olisi sovittu tehtäväksi talkoilla ilman vastiketta, oli vastaajana asiassa olleella siskolla. Kohtuullinen korvaus veljen tekemästä työstä oli hänen vaatimansa 12 500 euroa, josta oli vähennettävä siskon jo maksama 7 500 euroa. Kohtuullisena korvauksena traktorin ja työkalujen käytöstä pidettiin 1 000 euroa ja polttoainekuluista 1 000 euroa. Vaadittua 200 euron kaatopaikkamaksua pidettiin myös kohtuullisena. KO:n tuomio kumottiin. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 10.43
Luovutuspyyntö salaisen pakkokeinon käyttöä koskevista asiakirjoista hylättiin myös hovioikeudessaAsiakirjoista ei ilmennyt eikä A väittänytkään, että hänelle olisi ilmoitettu telekuuntelusta pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla kirjallisesti. Asiassa ei myöskään ilmennyt, että epäillylle ilmoittamisesta olisi ilmoitettu luvan myöntäneelle tuomioistuimelle. Tämän vuoksi A:lla ei ollut tässä vaiheessa oikeutta saada tietoa salaisen pakkokeinon käyttöä koskevista asiakirjoista. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 10.19
Afgaaninvinttikoiraa ja suomenajokoiraa ei olisi tullut pitää talvella pitkää aikaa ulkona lämmittämättömässä kopissa ja nälässä - tuomio eläinsuojelurikoksestaVastaajien katsottiin syyllistyneen törkeään huolimattomuuteen laiminlyödessään huolehtia suomenajokoiran ja afgaaninvinttikoiran riittävästä ravinnosta ja siitä, että suomenajokoira- ja afgaaninvinttikoirarotuisilla koirilla olisi ollut ulkona tarhassa määräysten mukainen lämmitetty koppi. Vastaajat syyllistyivät eläinsuojelurikokseen ja heidät määrättiin vuoden mittaiseen eläintenpitokieltoon. (Vailla lainvoimaa 23.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 9.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 17.4.–18.5.2015 koskevat muun muassa virhettä kaupassa, henkilön vangitsemista poissaolevana sekä menetetyn määräajan palauttamista. - Uutiset
22.6.2015 16.49
Sakko oli riittävä seuraamus perusteetonta työmarkkinatukea yli 9 350 euroa nostaneelleVastaaja oli erehdyttänyt Kelaa salaamalla työssäolonsa työttömyysaikaan koskevissa ilmoituksissa ilmoittamalla olevansa työtön ja saanut näin Kelan maksamaan perusteetonta työmarkkinatukea yhteensä 9 353,80 euroa. HO ei muuttanut KO:n tuomiota, jolla vastaaja oli tuomittu petoksesta 40 päiväsakon rangaistukseen. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015) - Uutiset
22.6.2015 16.21
Hovioikeus: Oikeusvoima ei ulottunut valittajaan perintöasiassa – valitus jätettiin tutkimattaNyt käsiteltävänä olevassa asiassa C:n ja D:n kuolinpesät olivat tyytyneet käräjäoikeuden vahvistuskanteen hyväksyvään tuomioon ja vain A oli väliintulijana valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. A:lla on itsenäinen C:n ja D:n kuolinpesien muutoksenhausta riippumaton oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon vain silloin, kun jutussa annettavan tuomion sitova vaikutus, oikeusvoima, ulottuu häneen. Tässä asiassa annetulla tuomiolla ei ollut sitovaa vaikutusta A:han, minkä vuoksi hänen valituksensa tuli jättää oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015) - Uutiset
22.6.2015 14.50
Hovioikeus: Kulku rakennustyön vaara-alueella olisi tullut estääPaperitehtaan valvomon katolla noin 3,5 metrin korkeudella työskennelleeltä työntekijältä oli pudonnut noin kahden metrin pituinen profiiliteräs, joka oli osunut valvomoon menossa olleeseen paperitehtaan työntekijään aiheuttaen tälle vammoja. Toimitusjohtajan velvollisuutena olisi ollut huolehtia, että pääsy kulkutielle olisi estetty teknisin järjestelyin ja viime kädessä keskeyttämällä työ, kunnes olosuhteet ovat turvalliset. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015) - Uutiset
22.6.2015 14.35
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi asunto-osakeyhtiön hallituksen jäseniä vastaan ajetun kunnianloukkaussyytteenHovioikeus katsoi, etteivät Asunto Oy:n hallituksen kokouksen pöytäkirjaan 20.3.2012 varoituksen antamisen perusteeksi kirjatut seikat olleet siten virheellisiä, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyisi. Näin ollen B:n A:ta ja hänen myötäpuoliaan vastaan ajama syyte kunnianloukkauksesta oli hylättävä. Käräjäoikeuden tuomiot kumottiin. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015) - Uutiset
22.6.2015 14.05
Hovioikeus piti yhden Cannabis sativa -kasvin odotettuna tuottona käräjäoikeuden arvioiman 15 gramman sijasta 25 grammaa kasvia kohden - 75 päivän ehdollinen vankeusrangaistus oli rangaistuskäytännön mukainen seuraamus yhdeksän kasvin kasvattamisestaHO katsoi, että tässä asiassa KRP:n rikosteknisen laboratorion lausuntoon perustuvaa keskimääräistä arviota yhden kasvin tuottamasta marihuanan määrästä voitiin pitää lähtökohtana. Näin ollen kasvatusolosuhteista ja kasvien määrästä ja laadusta esitetty selvitys huomioon ottaen oli näytetty vastaajan yrittäneen kyseisiä kasveja kasvattamalla hankkia ainakin 225 grammaa marihuanaa. Ilmeistä oli, että osa huumausaineesta oli ollut tarkoitettu levitykseen. Suurin osa huumausaineesta oli kuitenkin todennäköisesti tarkoitettu vastaajan omaan käyttöön eikä vastaajalla ollut väitettykään olleen järjestelmällistä huumausaineen levittämistarkoitusta. Lisäksi vastaajalla ei ollut aikaisempaa rikostaustaa. KO:n tuomitseman 75 päivän ehdollinen vankeusrangaistus oli oikeudenmukainen ja vakiintuneen rangaistuskäytännön mukainen seuraamus. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015)