Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- häiri työ
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
23.2.2015 16.00
Kilpailu- ja kuluttajaviraston viikon vinkki: Kuinka pitkä on vuokrasopimuksen irtisanomisaika? – ja muuta asiaa asunnon vuokraamisestaToistaiseksi voimassaoleva asunnon vuokrasopimus jatkuu kunnes vuokralainen tai vuokranantaja irtisanoo sopimuksen. Kun vuokralainen irtisanoo vuokrasopimuksen, irtisanomisaika on yksi kuukausi. Vuokranantajan irtisanoessa sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, jos vuokrasuhde on kestänyt vähintään yhden vuoden. Alle vuoden kestäneissä vuokrasuhteissa irtisanomisaika on kolme kuukautta. Irtisanomisaika alkaa irtisanomiskuukauden lopusta, jos ei toisin ole sovittu. - Uutiset
23.2.2015 11.00
Perhe voitiin häätää ja vuokrasopimus purkaa lasten pihamaalla ja yhteisissä tiloissa häiritsevän käyttäytymisen vuoksi - muuttopäivästä sovittiin hovioikeudessaUlkomaalaistaustaisen kymmenlapsisen perheen, jolle oli annettu kaksi varoitusta mm. perheen lasten väkivaltaisuudesta, muiden asukkaiden nimittelemisestä, sylkemisestä muiden lasten päälle pihalla, ovikellojen turhista soitoista ja lasten virtsaamisesta muiden asukkaiden huoneistopihoille, vuokrasopimus oli voitu purkaa ja perhe velvoittaa häädön uhalla muuttamaan pois asunnosta. KO oli katsonut vanhempien käyttäytyneen vähintään välinpitämättömästi ja jopa hyväksyvästi tai puolustavasti lastensa toimiin yhteisellä piha-alueella. Osapuolet sopivat asian muuttopäivän osalta HO:ssa. (Vailla lainvoimaa 23.2.2015) - Uutiset
19.2.2015 10.52
Vuokralaisella ei ollut oikeutta käyttää remontista aiheutuneita kuluja maksamatta olevien vuokrien kuittaamiseenVuokralaisella, jolla oli ollut lupa tehdä remonttia vuokraamaansa omakotitaloon omalla kustannuksellaan, ei ollut oikeutta käyttää remontista aiheutuneita kuluja maksamatta olevien vuokrien kuittaamiseen. Asiassa ei ollut myöskään esitetty näyttöä, että vuokralainen olisi vuokrasopimusta laadittaessa esittänyt asunnon kuntoon perustuvia vaatimuksia. Näyttöä ei ollut esitetty myöskään siitä, että 580 euron suuruista vuokraa olisi voitu pitää asunnon kuntoon nähden kohtuuttoman suurena. Vuokrasopimus purettiin, vuokralainen velvoitettiin suorittamaan vuokrasaatavat ja heti häädön uhalla muuttamaan pois talosta. (Vailla lainvoimaa 19.2.2015) - Uutiset
13.2.2015 16.15
Viallisten kodinkoneiden uusimisesta vuokrankorotuksen yhteydessä ei näytetty sovitun - vuokralainen oli velvollinen suorittamaan vuokrasaatavatHO katsoi, ettei vuokralainen ollut esittänyt asiassa sellaista selvitystä, joka olisi osoittanut, että vuokrantantajan ja vuokralaisen välisessä suullisessa sopimuksessa olisi sovittu vuokrankorotuksen ehdoksi viallisten kodinkoneiden uusiminen. Vuokralainen oli velvollinen suorittamaan yli 4 000 euron vuokrasaatavat. (Vailla lainvoimaa 13.2.2015) - Uutiset
13.2.2015 10.10
Terassillaan valvontakameraa pitänyt tuomittiin naapurin salakatselusta, kotirauhan rikkomisesta ja haitanteosta virkamiehelle sakkoihinVastaajan, joka oli pitänyt terassillaan valvontakameraa siten, että se oli osoittanut suoraan naapuritaloa ja heidän ikkunoitaan kohti, minkä lisäksi vastaaja oli metelöinyt häiritsevästi ja yrittänyt estää paikalle tulleita poliisimiehiä kuljettamasta häntä pois, tuomittiin yhteiseen 30 päiväsakon rangaistukseen. Syyte vahingonteosta hylättiin. (Vailla lainvoimaa 13.2.2015) - Uutiset
12.2.2015 15.32
Hovioikeus: Häiritsevää elämää huoneistossa viettäneen vuokrasopimus voitiin purkaaVuokralaisen, jolle oli mm. varoitukseksi otsikoidulla kirjeellä ilmoitettu, että pattereiden ja seinien hakkaaminen sekä parvekkeelta huutelu oli ehdottomasti kielletty ja kehotettu pitämään huolen siitä, että naapureilla säilyi asumisrauha ja että häiriön jatkuessa vuokrasopimus joudutaan purkamaan, vuokrasopimus purettiin hänen jatkettuaan häirintää vielä varoituksen antamisen jälkeenkin. (Vailla lainvoimaa 12.2.2015) - Uutiset
10.2.2015 14.41
Hovioikeuden tuomio vuokrankorotusehdon pätevyydestä, tupakoinnista aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta, takaussitoumuksen mitättömyydestä ja vuokranantajalle korvattavista siivouskuluistaHO katsoi huoneenvuokrasaatavaa ym. koskevassa riidassa, että kiinteän viiden prosentin vuokrankorotuksesta ei ollut voitu pätevästi sopia, vuokralaiset eivät olleet vastuussa tupakoinnin aiheuttamista vahingoista eikä väitetystä patterin rikkoutumisesta ja että takaussitoumus kolmen kuukauden vuokraa vastaavaa määrää ylittäviltä osin oli ollut mitätön. Edelleen HO katsoi samoin kuin KO, ettei vuokralainen ollut vastuussa menetetystä vuokratulosta ja että kohtuullisena korvauksena asunnon siivoamisesta voitiin pitää 150 euroa. (Vailla lainvoimaa 10.2.2015) - Uutiset
9.2.2015 13.40
KHO:n ratkaisu Lassila & Tikanojan ympäristölupa-asiassa - Uutiset
9.2.2015 12.05
Hovioikeuden ratkaisu liikesalaisuuksien salassapidostaHovioikeus totesi, ettei Siemensin salassapitopyyntö ollut ilmeisen perusteeton eikä mikään asiassa esitetty antanut aihetta epäillä Siemensin kantaa siitä, että sen yksilöimät asiakirjat ja asiakirjakohdat sisältävät sen liike- ja ammattisalaisuuksia. - Uutiset
30.12.2014 14.53
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 16.10.–12.11.2014 koskevat muun muassa vauvan fyysisten vammojen aiheutumista, edunvalvojan määrämistä koskevan asian selvitysvelvollisuuden osoittamista, ajo- ja lepoaikaa koskevan asetuksen tulkintaa ajoaikaan liittyen, avioeron harkinta-ajan alkamisajankohdan laskemista sekä parkkikiekon asettamista autoon ja liikenneasetuksen tulkintaa. - Uutiset
23.12.2014 14.45
Hovioikeus: Vuokralaisen joutuminen autokolariin ja sitä seurannut sairausloma ja taloudelliset vaikeudet eivät oikeuttaneet jättää vuokria maksamatta usealta kuukaudeltaVuokalaisen, joka oli laiminlyönyt vuokranmaksun kokonaan useiden kuukausien ajan, minkä isäksi hän oli useita vuosia maksanut vuokriaan epäsäännöllisesti, vuokranmaksun laiminlyöntiä ei asiaa kokonaisuutena arvioiden voitu pitää vähäisenä. Vuokranantajan yleisluonteisilla internetissä olevilla ohjeita ei voitu pitää osana vuokrasopimusta. Vuokranantajan asema kunnallisena vuokrataloyhtiönä ei myöskään tarkoittanut sitä, että vuokranmaksun laiminlyöntejä olisi voitu sen perusteella pitää vähäisinä. (Vailla lainvoimaa 23.12.2014) - Uutiset
23.12.2014 8.30
Valvira päivitti alkoholijuomien anniskelua ja vähittäismyyntiä koskevat ohjeetValvira on päivittänyt ohjeet Alkoholiasiat ravintolassa ja Alkoholijuomien vähittäismyynti elintarvikeliikkeessä. Keskeisimmät muutokset koskevat vuoden 2015 alusta voimaan tulevia mainontasäädöksiä. Muilta osin ohjeisiin on tehty vähäisiä sisällöllisiä ja kielellisiä tarkennuksia. - Uutiset
3.12.2014 11.05
Vaikeasti kehitysvammaisen potilaan kiireellinen hammashoito laiminlyötiin - oikeusasiamieheltä huomautus ja hyvitysesitysKanta-Hämeen keskussairaalan suukirurgian erikoishammaslääkäri ja sairaanhoitopiiri ovat saaneet eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläiseltä huomautuksen, koska ne laiminlöivät kiireellisen suun terveydenhuollon järjestämisen vaikeasti kehitysvammaiselle potilaalle. - Uutiset
7.11.2014 9.10
Hovioikeuksien ratkaisuja muutoksenhakujen määräajoistaEri hovioikeudet ratkaisivat 4.–6. marraskuuta kolme asiaa, joissa oli kysymys tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymättä jättämisestä, uuden määräajan asettamisesta muutoksenhakua varten sekä menetetyn määräajan palauttamisesta. (Kaikki vailla lainvoimaa 7.11.2014) - Uutiset
24.10.2014 11.55
Kaksoisrangaistavuuden kielto ei estänyt jo maksettavaksi tuomitun 15 000 euron uhkasakon lisäksi tuomitsemasta vankeuteen ympäristön turmelemisesta – uhkasakko otettiin kuitenkin huomioon rangaistuksen mittaamisessa mutta ei menettämisseuraamusharkinnassaVaikka A:lle määrätty 15.000 euron uhkasakko oli tuntuva, ei sitä kuitenkaan yksin sen luonteen ja määrän perusteella voitu pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitettuna rikosoikeudellisena rangaistuksena. Uhkasakko on luonteeltaan yksittäisessä asiassa tiettyä asianosaista kohtaan määrättävä pakkokeino, jonka tarkoituksena ei ole toimia rangaistuksena yleisesti soveltuvan normin rikkomisesta. Näin ollen uhkasakkoa ei voida myöskään ns. Engel-kriteerien kokonaisarvioinnin perusteella pitää rikosoikeudellisena rangaistuksena. Siten uhkasakkovaatimuksen ratkaiseminen ei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan ja perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan muodostanut estettä samaa tekoa koskevan rikossyytteen tutkimiselle. Tämän vuoksi hovioikeus tuomitsi A:n myös ympäristön turmelemisesta pidemmältä ajalta kuin mitä käräjäoikeus oli tehnyt. (Vailla lainvoimaa 24.10.2014) - Uutiset
21.10.2014 9.30
Vuokralaisen ei näytetty viettäneen häiritsevää elämää enää varoituksen jälkeen - vuokrasopimusta ei voitu purkaa eikä edes irtisanoaYhden naapurin, joka oli ainakin kaksi kertaa erehtynyt siitä, mistä häntä häiritsevä musiikki oli kuulunut, kertomuksen ei katsottu olleen riittävä näyttö siitä, että vuokralainen olisi viettänyt asunnossaan häiritsevää elämää annetun kirjallisen varoituksen jälkeen. Näin ollen vuokrasopimusta ei ollut oikeutta purkaa. Koska irtisanomista oli pidettävä vuokralaisen olosuhteet huomioiden kohtuuttomana, vuokranantajalla ei ollut hyväksyttävä syytä edes irtisanomiseen. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
3.10.2014 15.45
Vuokralaisen lukuisat vaatimukset kuten vaatimus vuokranantajan velvoittamisesta jättämään talon ulkoavaimet vuokralaiselle tämän kirjeluukusta hylättiinVuokralaisen vuokranantajaan kohdistamat vaatimukset avainten toimittamisesta, vuokran palautuksesta, jäähdytyslaitteiden asentamisen laiminlyönnistä aiheutuneen vahingon korvaamisesta, vuokralaisen tekemien sälekaihtimien ja astianpesukoneen liitännän korjauskustannusten korvaamisesta sekä julkisivuremontin tiedottamista koskevat vaatimukset oli voitu hylätä. Vuokralainen velvoitettiin korvaamaan vuokranantajan oikeudenkäyntikulut sekä käräjä- että hovioikeudessa. (Vailla lainvoimaa 3.10.2014) - Uutiset
29.8.2014 12.20
Mainonnan eettiseltä neuvostolta kolme uutta lausuntoa – jalkapallon MM-kisaveikkauksen seksistinen mainos oli naissukupuolta loukkaavaMainonnan eettinen neuvosto on julkaissut kolme lausuntoaan, joissa oli kysymys SPR:n testamenttikyselystä, jalkapallon MM-kisaveikkausmainoksesta ja intiimivaivojen hoitotuotteen mainoksesta. Vain kisaveikkausmainos katsottiin hyvä tavan vastaiseksi. - Uutiset
21.8.2014 9.35
Omien terveystietojen seuraaminen sähköisesti pian mahdollistaTerveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää sähköistä potilastietojärjestelmää. Kanta-rekisteriin tullaan kirjaamaan potilastiedot ja eri tautien tilanne Suomessa. Reaaliaikainen seuraaminen parantaa potilasturvallisuutta ja luo hyvinvointia. - Uutiset
25.7.2014 8.00
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oleskeluluvan hakijan oikeudesta tutustua häntä koskeviin henkilötietoihinEU-tuomioistuin on antanut ennakkoratkaisun kahdessa alankomaalaisessa riita-asiassa, joissa on kyse siitä, että Alankomaiden maahanmuutto-, kotouttamis- ja turvapaikka-asioista vastaava ministeri oli kieltäytynyt luovuttamasta kahdelle tilapäistä oleskelulupaa hakeneelle kolmannen maan kansalaiselle jäljennöstä hallinnollisesta asiakirjasta, joka oli laadittu ennen kuin heidän oleskelulupahakemuksiaan koskevat päätökset oli tehty.