Hakutulokset
- Kaikilla sanoilla
- alen oikeudenkäyntikuluj
Näytä: 20 | 50 | 100 tulosta. Järjestys: Relevanssi | Aika
- Uutiset
22.5.2023 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen myrskyisessä suhteessa eläneen naisen raiskauksestaRiidatonta oli, että asianomistaja ja vastaaja olivat asuneet yhdessä tapahtuma-aikaan. Heidän välinsä olivat kuitenkin olleet tuolloin varsin huonot. He olivat nukkuneet eri huoneissa ja myös erosta oli ollut puhetta. HO totesi, että asiassa todetuin tavoin syyte perustui olennaisesti vain asianomistajan sinänsä uskottavaan kertomukseen tapahtumien kulusta ja muuta syytettä tukevaa näyttöä oli vain vähäisessä määrin. Vastaajan samoin uskottava kertomus huomioon ottaen syytteen tueksi esitetty todistelu ei riittävällä varmuudella sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Vastaajan syyllistymisestä syytteen mukaiseen raiskaukseen oli jäänyt varteenotettava epäily. Syytteen tultua hylätyksi vastaaja oli vapautettava velvollisuudesta suorittaa asianomistajalle korvausta kärsimyksestä, tilapäisestä haitasta, sairaanhoidon matkakustannuksista, poliklinikkamaksusta ja muualla asumisesta ja muuttamisesta aiheutuneista kustannuksista. (Vailla lainvoimaa 22.5.2023) - Uutiset
19.5.2023 11.00
KHO: Sähkönhankintaan liittyviä palveluja myyvän yhtiön laskuttamia ns. physical settlement -eriä oli pidettävä vastikkeena ALV 1 ja 18 §:n mukaisesta liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta palvelun myynnistäVeronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hylättiin. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muutettu. (Julkaisematon). - Uutiset
12.5.2023 11.30
Autotallien hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistajat velvoitettiin osallistumaan parvekeremontin kustannuksiin - hovioikeus äänestiHO katsoi, että kantaja oli menettänyt oikeutensa vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen 13.6.2012 päätöksen vahvistamista mitättömäksi. Asiassa kerrotun johdosta HO:n ei ollut tarpeen lausua väitetyistä mitätömyysperusteista enemmälti. Myöskään ylimääräisen yhtiökokouksen 23.6.2021 päätöstä ei ollut pidettävä mitättömänä. Päätöksen väitetyn pätemättömyyden osalta HO:n arvioitavana oli, oliko päätös ollut omiaan tuottamaan asuinhuoneisto-osakkeiden omistajille epäoikeutettua etua autotalliosakkeiden omistajien kustannuksella. HO katsoi, ettei parvekeremontti ollut AOYL 1 luvun 10 §:ssä tarkoitetun yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Näin ollen päätöstä ei ollut pidettävä pätemättömänä. (Vailla lainvoimaa 12.5.2023) - Uutiset
9.5.2023 11.00
Hovioikeus: Yhdistys purki kavalluksesta epäiltynä olleen työntekijän määräaikaisen työsopimuksen perusteettomastiKantaja oli ollut määräaikaisessa työsuhteessa 19.2.2018 alkaen. Kantaja oli ollut epäiltynä yhdistyksen varojen kavalluksesta (1.1. - 30.9.2018) ja hallinnan loukkauksesta (10.10.2018). Syyttäjä oli 18.10.2019 tehnyt asiassa päätöksen syyttämättä jättämisestä. Kantajan määräaikainen työsuhde oli purettu 10.10.2018. Kyse oli HO:ssa ensinnäkin siitä, oliko yhdistyksellä ollut TSL 8 luvun 1 §:n tarkoittama erittäin painava syy päättää kantajan työsopimus. Mikäli tällaista syytä ei katsottu olleen, oli asiassa toiseksi kyse kantajan oikeudesta TSL 12 luvun 2 §:n mukaiseen korvaukseen, korvauksen määrästä sekä työttömyyspäivärahan TSL 12 luvun 3 §:n mukaisesta vaikutuksesta korvauksen maksamiseen. (Vailla lainvoimaa 9.5.2023) - Uutiset
3.5.2023 15.53
Hovioikeus arvioi kuluttajaluottosopimuksen ehtojen kohtuullisuuttaHovioikeudessa oli ensinnäkin kysymys siitä, oliko luottosopimuksen toimituspalkkiota koskeva ehto kohtuuton ja voitiinko kyseinen ehto jättää huomioon ottamatta kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n nojalla. Toiseksi asiassa oli kysymys siitä, oliko viivästyskorosta sovittu kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla tavalla ja voitiinko viivästyskorkoa periä. Lopuksi ratkaistavana oli vielä muistutus- ja perintäkulujen sekä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus. (KKO:ssa; VL:2024-8) - Uutiset
28.4.2023 11.15
Hovioikeus: Työnantajalla oli oikeus irtisanoa työsopimus työntekijän sairauden perusteellaKantajalle aiheutui onnettomuuden seurauksena lievä aivovamma 19.11.2017. Kantaja jäi ensimmäisen kerran sairauslomalle 20.11.2017. Sairasloma jatkui 31.12.2018 saakka. Vastaajayhtiö irtisanoi kantajan työsopimuksen 14.12.2018 annetulla ilmoituksella. Päättämisilmoitukseen oli kirjattu irtisanomisperusteeksi työntekoedellytysten olennainen ja pitkäaikainen vähentyminen. Yhteydenpitoa kantajan ja vastaajayhtiön taholta ei ollut ollut puolin tai toisin irtisanomisen jälkeen. Asiassa esitetyin lisäyksin HO hyväksyi KO:n tuomion siltä osin kuin se oli katsonut, että yhtiöllä oli ollut kantajan irtisanomiselle asiallinen ja painava peruste. Kantaja velvoitettiin suorittamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista HO:ssa 14.030 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 28.4.2023) - Uutiset
28.4.2023 8.25
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus piti kasvoihin lyöneen ja vartaloon potkaisseen miehen menettelyä hätävarjelun liioitteluna, jonka johdosta hän oli rangaistusvastuusta vapaa - vahingonkorvaustakin oli aihetta sovitellaVastaajan menettelyä oli pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, jonka johdosta hän oli RL 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta vapaa. Sovittelun jälkeen kohtuullinen korvaus oli 300 euroa. (Vailla lainvoimaa 28.4.2023) - Uutiset
27.4.2023 11.45
Hovioikeus tarkoitus- ja todennäköisyystahallisuudesta: Hylkäsi taljajousella poliiseja kohti ampuneen syytteet murhan yrityksistä – oikeudenkäyntikuluista äänestettiinAsiassa oli kysymys siitä, oliko K ampunut riidattomasti hallussaan olleella taljajousella kohti poliiseja. Mikäli K:n katsottiin ampuneen jousella, kysymys oli siitä, oliko K tarkoittanut tappaa L:n ja P:n tai oliko K pitänyt L:n ja P:n kuolemaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena siten, että K:n menettely täytti tapon yrityksen tunnusmerkistön. Mikäli K:n katsottiin yrittäneen tappaa L:n ja P:n, kysymys oli lisäksi siitä, olivatko tapon yritykset murhan tunnusmerkistössä tarkoitetuin tavoin myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä. Kysymys oli myös rangaistuksen määräämisestä ja oikeudenkäyntikuluista. (Vailla lainvoimaa 27.4.2023) - Uutiset
26.4.2023 10.50
Hovioikeus: Avioliiton aikainen ja jälkeinen elatusapu- A:n B:lle maksettavaksi tuomittu avioliiton aikainen elatusapu ajalla 1.6.–31.8.2020 alennettiin 650 euroon kuukaudessa KO:n tuomitsemine korkoineen
- A vapautettiin velvollisuudesta suorittaa B:lle avioliiton jälkeistä elatusapua ajalla 1.9.2020–30.9.2022
- A:n jo suorittamaa elatusapua ei ollut palautettava
- A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta HO:ssa hylättiin
(Vailla lainvoimaa 26.4.2023) - Uutiset
25.4.2023 15.30
Salakatselu: Hovioikeus alensi nukkumassa ollutta naista kuvanneelle tuomittua rangaistusta ja korvausvelvollisuutta- KO:n tuomitseman 60 päiväsakon asemasta 40 päiväsakkoa
- KO:n tuomitseman 1 100 euron kärsimyskorvauksen asemesta 500 euroa (Vailla lainvoimaa 25.4.2023) - Uutiset
21.4.2023 10.40
Huomattavan alhaisen tarjouksen yhtiön puolesta jättäneen senior managerin 30 vuotta kestänyttä työsuhdetta varoitusta antamatta ei katsottu päätetyn perusteettomastiYhtiön mukaan kantaja oli jättänyt yhtiön tarjouksen kaupungille omavaltaisesti päättämällään, liiketoimintakatselmoinnin hyväksymää 450 000 euron vuosihintaa 59 000 euroa alemmalla 390 948 euron vuosihinnalla. Irtisanomisperusteeksi oli ilmoitettu yhtiön nimenomaisten toimintaohjeiden ja sääntöjen noudattamatta jättämisen ja työntekijän menettelyn aiheuttama syvä luottamuspula. KO oli katsonut, että irtisanomisen perusteena oli ollut niin vakava työsuhteeseen liittyvä laiminlyönti, ettei yhtiöltä ollut voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista työntekijäen menettelyn aiheuttama vakava luottamuspula huomioon ottaen. Kantajan työsuhdetta ei ollut päätetty perusteettomasti. Samasta syystä työnantajalla ei myöskään ollut ollut velvollisuutta selvittää kantajan mahdollista uudelleensijoittamista irtisanomisen välttämiseksi. - Uutiset
19.4.2023 11.44
Hovioikeus: Oikeudenkäyntikulut sovintoon päätyneessä miljoonien eurojen urakkasopimusriidassa ja kun asiamiesten laskuun näytti sisältyvän huomattavaa ylilaskutustaHovioikeuden näkemyksen mukaan Asunto Oy Y:n asiamiesten laskuun vaikutti sisältyvän runsaasti sellaisia toimenpiteitä, joilla ei niille annettujen selitteiden mukaan ollut suoranaista yhteyttä käsillä olevaan riita-asiaan. Samaten useisiin toimenpiteisiin käytetty aika oli ollut huomattavasti pidempi kuin vastapuolella, vaikka siihen ei asianosaisasetelman perusteella tai muutenkaan näytä olleen aihetta. Hovioikeus katsoi, että Y:n aiheellisina ja kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina käräjäoikeudessa oli pidettävä käräjäoikeuden velvoittaman 170.000 euron sijasta 100.000 euroa. Käräjäoikeuden päätöstä oli näin ollen muutettava ja X Asuntojen korvausvelvollisuus oli alennettava sanottuun määrään. Kysymys myös valituksen tutkimisesta. (Vailla lainvoimaa 19.4.2023) - Uutiset
18.4.2023 11.18
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei yksityishenkilön kaupungille maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen alentamiselle ollut perusteitaB oli hävinnyt pääasian käräjäoikeudessa. Se, että toinen asianosainen on yksityishenkilö ja toinen kunta, ei yksistään merkitse vaadittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuuttomuutta. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa ilmennyt seikkoja, joiden perusteella B:n maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää tulisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla alentaa. B:n velvollisuus korvata Helsingin kaupungin oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa tuli korottaa 2.270 euroksi viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 18.4.2023) - Uutiset
11.4.2023 13.29
Hovioikeus: Luottoehdot eivät olleet vastoin kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n 2 ja 3 momenttien pakottavaa lainsäädäntöä – velallisen ei kuitenkaan tarvinnut maksaa perintäyhtiön oikeudenkäyntikuluja - Uutiset
11.4.2023 11.30
Hovioikeus: Salaojasoran puuttuminen ei ollut itsessään eikä yhdessä alapohjan virheen kanssa niin olennainen virhe, että ostajille olisi ollut oikeus purkaa vuonna 1969 valmistuneen omakotitalon kauppaOttaen huomioon asiassa mainitut seikat ja se, että kantajat olivat olleet tietoisia talon riskirakenteista, kiinteistö ei alapohjan ja salaojituksen virheistä johtuen olennaisesti poikennut siitä, mitä kantajat olivat kaupan kohteelta perustellusti voineet edellyttää tai mitä heidän olisi kaupan kohteesta ennen kaupantekoa tehtyjen havaintojen perusteella tullut ymmärtää. Kantajat olivat myös jättäneet tekemättä kuntotarkastuksessa suositellut toimenpiteet, jotka olisivat omalta osaltaan vähentäneet rakennuksen kosteusrasitusta. Kun myös sokkelin kosteusrasitukseen olivat vaikuttaneet monet seikat, salaojasoran puuttuminen ei ollut itsessään eikä yhdessä alapohjan virheen kanssa niin olennainen virhe, että kantajilla olisi näillä perusteilla ollut oikeus purkaa kauppa. Mainitsemillaan lisäyksillä HO hyväksyi KO:n olennaisuusarvioinnin asiassa ja hylkäsi kantajien vaatimuksen kiinteistön kaupan purkamisesta. Kantajat olivat kuitenkin oikeutettuja virheitä vastaavaan hinnanalennukseen. Myyjät velkvoitettiin yhteisvastuullisesti palauttamaan ostajille kiinteistön kauppahinnan palautuksena KO:n tuomitseman 30.000 euron sijasta 40.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 11.4.2023) - Uutiset
6.4.2023 15.45
Hovioikeus äänesti: Franchising-sopimus ja takaisinsaanti konkurssipesäänAsiassa oli riidatonta, että R-kioski oli X Oy:n takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu velallisen läheinen. Asiassa oli ensinnä kysymys siitä, oliko X:n tavaravaraston luovutusta R-kioskille 31.10.2019 koskeneen oikeustoimen katsottava merkinneen velan maksua R-kioskille ja oliko tavaravaraston arvoa vastaava määrä määrättävä peräytymään konkurssipesään takaisinsaantilain 10 §:ssä säädetyn velan maksun peräytymistä koskevan säännöksen perusteella. Toissijaisesti oli kysymys takaisinsaantilain 5 §:ssä säädetyn yleisen takaisinsaantiperusteen edellytysten täyttymisestä ja kolmassijaisesti siitä, oliko R-kioskin vetoaminen franchising-sopimuksen ehtoon, joka koskee tavaravaraston luovutusta, kunnianvastaista ja arvotonta, ja oliko luovutusoikeustoimi sen johdosta pätemätön. (Vailla lainvoimaa 6.4.2023) - Uutiset
6.4.2023 13.33
Hovioikeus: Ulosottovalitus oli tullut hylätäP:eiden valituksen johdosta hovioikeuden arvioitavana oli muun muassa se, olivatko P:t velvollisia korvaamaan tarjoamansa hinnan ja hyväksytyn tarjouksen erotuksen ulosottokaaren 5 luvun 25 §:n nojalla, koska ulosmittauksen kohteena ollutta kiinteistöä oli P:eiden jätettyä maksamatta käsirahan tarjottu uuden nettihuutokaupan sijasta ainoastaan kahdelle taholle. Arvioitavana oli siten myös se, oliko P:eiden korvausvelvollisuutta rajoitettu tai voitu rajoittaa ulosottokaaren sääntelyyn nähden kysymyksessä olevan huutokaupan yleisissä myyntiehdoissa. (Vailla lainvoimaa 6.4.2023) - Uutiset
6.4.2023 11.50
Hovioikeus: Yhtiön palveluksessa oli ollut kuluttajansuojalain 8 luvun 12 §:n mukainen virhe, koska varaajan ylivuotoputki oli asennettu johtamaan siitä valuva vesi lattialleLämminvesivaraajan alapuolinen kosteusvahinko oli aiheutunut virheellisesti asennetusta ylivuotoputkesta lattialle valuneen veden päätymisestä vedeneristeen läpi betonilaattaan. Vahingon välttämättömänä syynä voitiin asennusvirheen ohella pitää sitä, ettei pesuhuoneen vedeneristys ollut ollut kaikilta osin toimiva. HO arvioi varaajan alapuolisen, yhtiön vastuulle kuuluvan vahingon korjaamisesta aiheutuneiden kustannusten määräksi 3.500 euroa. HO katsoi sijaisasunnon käyttämisen tarpeen perustuneen koko sen käytön ajalta siihen kosteusvaurioon, jonka osalta yhtiö oli korvausvelvollinen. Asunnon tarpeen kiireellisyyden huomioon ottaen HO katsoi kantajien sijaisasumiskustannusten 885 euron määrän kohtuulliseksi. Myös kosteusraportin hankkimisesta aiheutuneet 337,50 euron kustannukset oli katsottava yhtiön vastuulla olevaan vahinkoon perustuviksi. Sovittelu ei antanut aihetta suureen vahingonkorvausvelvollisuuden alentamiseen. Yhtiö oli velvollinen korvaamaan vastuulleen kuuluvasta vahingosta ¾ osaa, eli 3.847,50 euroa. Loppuosa jäi kantajien vahingoksi. Kantajien avustajan asiaan käyttämää aikaa pidettiin selvästi liiallisena. Yhtiö velvoitettiin suorittamaan kantajille korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista KO:ssa 9.717,47 euroa ja HO:ssa 7.225,20 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 6.4.2023) - Uutiset
3.4.2023 11.39
Hovioikeus äänesti: Kaupungin ja yhtiön välisen kiinteistökauppaa koskevan sopimuksen tulkintaAsiassa oli riidatonta, että X Oy oli myynyt rakentamiensa pientaloasuntojen hallintaan oikeuttavat osakkeet ostajille tuomiossa mainitulla sovitulla asuntojen keskimääräisellä velattomalla myyntihinnalla. Asiassa oli kysymys siitä, oliko X Oy kaupungin väittämällä tavalla rikkonut mainittua asuntojen hintatasoa koskevaa sopimusvelvoitetta ensinnäkin solmimalla maalämmön tuottamista ja toimittamista koskevan energiasopimuksen kolmannen tahon kanssa ja näin ollen siirtämällä tontille rakennetun maalämpöjärjestelmän rakentamiskustannuksia asunto-osakeyhtiön ja sen osakkaiden vastattaviksi (sopimusrikkomus 1) sekä toiseksi rakentamalla lisävarastoja myytäväksi asunto-osakeyhtiön osakkaille tai yhtiölle erillisinä osakesarjoina (sopimusrikkomus 2). Kysymys oli siten kaupungin ja X:n välisen kiinteistökauppaa koskevan sopimuksen tulkinnasta. (Vailla lainvoimaa 3.4.2023) - Uutiset
31.3.2023 10.20
KHO: Oliko turvaverkkosäännöksen perusteella yhtiölle maksettavaksi määrätty tavaroiden yhteisöhankinnan arvonlisävero sille vähennys- tai palautuskelpoinenAsiassa oli erityisesti arvioitava, oliko AVL 102 §:n 1 momentin 3 kohdan mukainen vähennysoikeus yhteisöhankinnan arvonlisäverosta tai AVL 131 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen palautusoikeus laajempi kuin arvonlisäverodirektiivissä kattaen myös AVL 63 f §:n (nykyisin 63 g §) perusteella suoritettavan yhteisöhankinnan veron, jolloin ratkaisun tulee perustua yksinomaan kansallisen lain soveltamiseen. Yhtiön valitus hylättiin. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu.