Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Liikenneministeriön päätös teletoiminnan tunnistamistietojen luovuttamisesta ja tallentamisesta 26.6.1996/506

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Liikenneministeriö on 31 päivänä toukokuuta 1996 annetun teletoiminta-asetuksen (374/96) 10 §:n 2 momentin nojalla päättänyt:

1 §

Telelaitos on velvollinen säilyttämään teletoiminta-asetuksen 9 §:n 2 momentissa tarkoitetut tunnistamistiedot asetuksen 10 §:n 1 momentissa säädettyä tarkoitusta varten kaksi kuukautta sen telelaskun eräpäivästä lukien, jossa telelaitos laskuttaa käyttäjää asianomaisista teleyhteyksistä. Telelaskua koskevan erimielisyyden synnyttyä tiedot on kuitenkin säilytettävä kunnes asia on sovittu tai lainvoimaisesti ratkaistu.

2 §

Telelaitos voi periä teletoiminta-asetuksen 10 §:n 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa kirjallisesti tapahtuvasta tunnistamistietojen antamisesta kohtuullisen korvauksen, joka on korkeintaan tunnistamistietojen antamisesta johtuvasta työstä aiheutuvien kustannusten suuruinen. Korvaus voidaan kuitenkin määrätä keskimäärin kustannusvastaavaksi usean vuoden aikavälillä.

3 §

Telelaitoksen on palautettava telelaskun maksamiseen velvolliselle tunnistamistietojen antamisesta perimänsä korvaus, jos laskutus joltakin osin havaitaan virheelliseksi.

4 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1996. Tällä päätöksellä kumotaan 26 päivänä syyskuuta 1990 annettu liikenneministeriön päätös teletoiminnan tunnistamistietojen luovuttamisesta ja tallentamisesta (889/90).

...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.