Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Asetus Euroopan talousalueella hyväksyttyjen listalleotto- ja tarjousesitteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta 30.6.1995/919

Aiempi ajantasamuoto - alkuperäinen säädös

Valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään 26 päivänä toukokuuta 1989 annetun arvopaperimarkkinalain (495/89) 2 luvun 4 a §:n 1 momentin, sellaisena kuin se on 9 päivänä elokuuta 1993 annetussa laissa (740/93), nojalla:

1 §

Yleisiä säännöksiä

Tämä asetus koskee Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän ulkomaisen listalleottoesitteen ja listalleottoesitettä koskevien vaatimusten mukaisesti laaditun tarjousesitteen tunnustamista käytettäväksi listalleottoesitteenä Suomessa.

2 §

Esitteen tunnustaminen

Rahoitustarkastuksen on tunnustettava listalleottoesitteeksi listalleottoesite, mikäli esitteen tarkoittamien arvopaperien toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa pörssilistalle ottamista koskevan hakemuksen tekemisestä on kulunut vähemmän kuin kolme kuukautta.

Rahoitustarkastuksen on vastaavasti tunnustettava listalleottoesitettä koskevien vaatimusten mukaisesti laadittu tarjousesite listalleottoesitteeksi, jos esitteessä tarkoitetuista arvopapereista yleisölle Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa tehdyn tarjouksen voimassaoloajan alkamisesta on kulunut vähemmän kuin kolme kuukautta.

Ennen kuin rahoitustarkastus tunnustaa listalleottoesitteen tai listalleottoesitettä koskevien vaatimusten mukaisesti laaditun tarjousesitteen, liikkeeseenlaskijan tulee toimittaa rahoitustarkastukselle 1 §:ssä tarkoitetun viranomaisen to...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.