Laittoman maahantulon järjestäminen - Rangaistuksen määrääminen - Rangaistukseen tuomitsematta jättäminen - Menettämisseuraamus - Rikoksentekovälineen menettäminen - Ennakkopäätösvalitus

Diaarinumero:	R2016/209
Taltio:	2098
Antopäivä:	17.10.2016

A toi autossaan Suomeen viisi hänelle ennestään tuntematonta ulkomaalaista, jotka olivat nousseet kyytiin Venäjän puoleiselta raja-asemalta. A ei saanut menettelystään palkkiota tai muutakaan hyötyä. A:lla ja matkustajilla ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia, ja he hakivat turvapaikkaa heti Suomeen saavuttuaan.

Korkein oikeus katsoi, ettei A:n teko perustunut sellaisiin humanitaarisiin sekä matkustajien turvattomista oloista johtuviin vaikuttimiin, joiden vuoksi hänen menettelyään olisi kokonaisuutena arvioiden pidettävä hyväksyttävänä. A:n menettelyä ei pidetty niin vähäisenä rikoksena, että hänet tuli jättää rangaistukseen tuomitsematta.

A:n omaa maahantuloaan varten hankkimaa autoa oli käytetty rikoksentekovälineenä, mutta sen menetetyksi tuomitseminen ei ollut tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi.

RL 17 luku 8 §
RL 6 luku 12 §
RL 10 luku 4 §

Syyte ja Lapin käräjäoikeuden tuomio 12.2.2016 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa laamanni Jyrki Kiviniemi, käräjätuomari Esko Hohti ja käräjäviskaali Antti Hyvönen.

Syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa ennakkopäätösvalitukseen.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A on jätetty rangaistukseen tuomitsematta.

A vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja menettämisseuraamus kumotaan.

Syyttäjä ja A antoivat vastauksen ennakkopäätösvalitukseen.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta laittoman maahantulon järjestämisestä, koska tämä oli 18.1.2016 tuonut autossaan Venäjältä Sallan rajanylityspaikan kautta Suomeen viisi ulkomaalaista, joilla ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia. Syytteen mukaan A oli tiennyt tai pitänyt varsin todennäköisenä, ettei matkustajilla ollut tarvittavia matkustusasiakirjoja. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että A:n auto tuomitaan rikoksentekovälineenä menetetyksi.

2. Riidattomien tapahtumatietojen mukaan intialainen A on tullut Venäjältä Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Hän on ostanut auton Venäjältä päästäkseen rajan yli. Hän on ottanut Venäjän rajatarkastuspisteeltä mukaansa kolme intialaista, yhden pakistanilaisen ja yhden srilankalaisen, joita hän ei ennestään tuntenut, mutta joiden hän tiesi aikovan hakea turvapaikkaa Suomesta. A ei ole saanut kyydin tarjoamisesta palkkiota. A ja kaikki matkustajat ovat heti Suomeen saavuttuaan hakeneet turvapaikkaa. Sittemmin A:n ja neljän matkustajan turvapaikkahakemukset on hylätty.

3. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin mukaiseen laittoman maahantulon järjestämiseen. Käräjäoikeuden mukaan A:n menettelyä ei ollut pidettävä pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävistä syistä tehtynä, koska hänen oli pitänyt tietää matkustajien olleen hyväksikäytön uhreja ja hän oli näin tosiasiassa avustanut turvattomassa asemassa olevia ihmisiä hyväksi käyttäviä henkilöitä tai organisaatiota, jotka järjestävät laitonta maahantuloa Venäjältä Suomeen. Käräjäoikeus on kuitenkin jättänyt rangaistuksen tuomitsematta, koska A:n menettely oli tapahtunut humanitaarisia syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa olosuhteissa. Käräjäoikeuden mukaan todennäköisesti A oli itsekin ollut hyväksikäytön uhri eikä ollut voinut vaikuttaa siihen, ketkä tulevat hänen autoonsa. Käräjäoikeus on tuominnut A:n tekoon käyttämän auton valtiolle menetetyksi.

4. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on ensisijaisesti siitä, onko A toiminut hyväksyttävistä syistä niin, että rikoslain 17 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan tekoa ei ole pidettävä rikoksena. Jos rikoksen tunnusmerkistö täyttyy, kysymys on rangaistuksen määräämisestä tapauksessa, jossa turvapaikanhakija on vastikkeetta kuljettanut muita turvapaikanhakijoita Suomeen. Tällöin arvioitavana on myös autoa koskevan menettämisseuraamuksen tarpeellisuus.

Laittoman maahantulon järjestämistä koskeva sääntely

5. Rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan laittoman maahantulon järjestämisestä tuomitaan muun muassa se, joka tuo Suomeen ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa viisumia tai muuta matkustusasiakirjaa. Rangaistusasteikko on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Pykälän 2 momentin mukaan laittoman maahantulon järjestämisenä ei kuitenkaan pidetä tekoa, jota erityisesti huomioon ottaen tekijän humanitaariset tai läheisiin perhesuhteisiin liittyvät vaikuttimet sekä ulkomaalaisen turvallisuuteen vaikuttavat olot hänen kotimaassaan tai vakinaisessa asuinmaassaan on pidettävä kokonaisuutena ottaen hyväksyttävistä syistä tehtynä.

6. Laittoman maahantulon järjestämistä koskeva rangaistussäännös samoin kuin siihen liittyvä 2 momentin rajoitussäännös on siirretty ulkomaalaislaista rikoslakiin vuonna 1999. Tunnusmerkistöstä poistettiin tuolloin hyödyn tavoittelua koskeva edellytys. Rikoslain rajoitussäännöksen muutoksella vuonna 2014 selvennettiin sitä, millaiset tekijän vaikuttimet on otettava huomioon teon hyväksyttävyyttä arvioitaessa. Lain esitöiden mukaan (HE 164/2013 vp s. 12) täsmennyksellä pyrittiin siihen, että rajoitussäännös vastaisi kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan maahanmuuttajien salakuljetuksen kieltämisestä tehdyn lisäpöytäkirjan (SopS 73/2006) ja sen tulkintaohjeiden vaatimuksia.

7. Rangaistussäännöksellä pyritään ennalta estämään Suomeen suuntautuvaa laitonta maahantuloa ja sen järjestämistä, ihmiskauppaa ja muuta laittomaan maahantuloon liittyvää rikollisuutta (HE 164/2013 vp s. 3). Säännöksen taustalla on Suomen velvoite Euroopan unionin ja Schengen-alueen ulkorajan valvomiseksi sekä Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista johtuvat velvoitteet.

8. Lain esitöissä on viitattu muun ohella kohdassa 6 mainittuun Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen lisäpöytäkirjaan. Lisäpöytäkirjaa sovelletaan kansainvälisiin tekoihin, joissa on osallisena järjestäytynyt rikollisryhmä. Siinä edellytetään pöytäkirjassa mainittujen tekojen säätämistä rangaistavaksi.

9. Rikoslain rangaistussäännöksellä on pantu täytäntöön laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä annettu neuvoston direktiivi 2002/90/EY sekä siihen liittyvä rikosoikeudellisten puitteiden vahvistamisesta laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen ehkäisemistä varten annettu neuvoston puitepäätös 2002/946/YOS.

10. Direktiivin 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltion on otettava käyttöön asianmukaiset seuraamukset muun muassa henkilölle, joka tarkoituksellisesti auttaa henkilöä, joka ei ole jonkin jäsenvaltion kansalainen, saapumaan jäsenvaltion alueelle ulkomaalaisten maahantulosta annetun lainsäädännön vastaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi päättää jättää säätämättä seuraamuksista kansallista lainsäädäntöään tai käytäntöjään soveltaen, jos kyseisen menettelyn tavoitteena on humanitaarisen avun antaminen asianomaiselle henkilölle.

11. Puitepäätöksessä edellytetään muun ohella, että direktiivin 1 ja 2 artiklassa määritellyt rikkomukset ovat rangaistavissa tehokkain, oikeasuhteisin ja vakuuttavin rikosoikeudellisin rangaistuksin. Artiklan 2 kohdan mukaan rangaistuksiin voidaan tarvittaessa liittää rikoksen teossa käytetyn kuljetusvälineen menettämisseuraamus.

12. Unionin tuomioistuin on tulkitessaan mainittuja säännöksiä vilpillisesti saatuja viisumeita koskevassa asiassa todennut, että jäsenvaltiolle osoitettuja velvollisuuksia on noudatettava antamalla unionin oikeuden säännöksille ja määräyksille niiden tehokas vaikutus ja että kansallisten tuomioistuinten on tarvittaessa pyrittävä löytämään yhdenmukaisia käytännön ratkaisuja niiden oikeussääntöjen osalta, joiden soveltaminen saattaa vaarantaa unionin säännöstön tehokkuuden tai johdonmukaisuuden asiassa (tuomio Vo, C-83/12 PPU, EU:C:2012:202). Korkein oikeus toteaa, että unionin tuomioistuin ei ole vielä ottanut kantaa siihen, miten direktiivin ilmaisua "humanitaarisen avun antaminen" on tulkittava.

13. Suomessa neuvoston direktiivin 2002/90/EY ja siihen liittyvän puitepäätöksen täytäntöönpanoa varten rikoslain 17 lukuun lisättiin uusi 8 a §, joka koskee laittoman maahantulon järjestämisen törkeää tekomuotoa (HE 34/2004 vp). Lainmuutoksen yhteydessä ei muutettu 8 §:n 2 momentin rajoitussäännöstä, eikä unionin oikeudesta lain esitöiden mukaan aiheutunut tarvetta sen muuttamiseen.

14. Rajoitussäännös voi hallituksen esityksen mukaan tulla sovellettavaksi vain poikkeussäännöksenä rikosoikeudenkäynnissä tarkoin harkituissa yksittäistapauksissa (HE 164/2013 vp s. 17). Toisaalta lausutaan (s. 27), että kokonaisarvostelussa voidaan ottaa huomioon muitakin kuin säännöksessä mainittuja vaikuttimia ja olosuhteita. Turvapaikan hakeminen tai myöntäminen voi yhtenä tekijänä vaikuttaa tuomioistuimen kokonaisarvioon (s. 17). Lakivaliokunta (LaVM 18/2013 vp s. 3 ja 4) on lausunut, että sääntely ei saa estää yleisesti turvapaikanhakijoiden suojelun tavoitetta. Lakivaliokunnan mukaan sekä laittoman maahantulon järjestämistä koskeva rangaistussäännös että sitä koskeva rankaisemattomuussäännös tulee ymmärtää laajasti, koska rangaistusvastuu ulottuu myös tavallisen ihmisen toimintaan eikä vain järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Korkeimman oikeuden arviointi

Laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö

15. Rikoslain 17 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan tunnusmerkistö kattaa myös tilanteet, joissa yksityishenkilö kuljettaa rajan yli autossaan ulkomaalaisen, jolla ei ole maahantuloon oikeuttavia asiakirjoja. Rangaistussäännöksessä ei edellytetä, että kuljettaja olisi ryhtynyt erityisiin järjestelyihin kuljetusta tai maahantuloa varten. Rangaistavuus edellyttää kuitenkin menettelyn tahallisuutta.

16. A onkin vedonnut siihen, ettei hän ollut tiennyt, ettei matkustajilla ollut tarvittavaa viisumia. Korkein oikeus toteaa, että A:lla ei itsellään ollut maahantuloon tarvittavaa viisumia. Hän oli tiennyt, että ilman vaadittavia asiakirjoja matkustavat turvapaikanhakijat voivat päästä Venäjältä Suomeen tietyiltä raja-asemilta ja vain yksityiskuljetuksella. Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden päätelmän, jonka mukaan A on ollut selvillä siitä, ettei rajan tuntumassa kuljetusta odottavilla muillakaan turvapaikanhakijoilla ole ollut maahantuloon oikeuttavia asiakirjoja. A on siten menetellyt tahallisesti.

17. Rikoksen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyty, jos A:n katsotaan tuoneen turvapaikanhakijat maahan 2 momentissa tarkoitetuista hyväksyttävistä syistä. Säännöksessä käytetty ilmaisu "erityisesti huomioon ottaen" osoittaa yhtäältä, etteivät säännöksessä mainitut tekijän humanitaarisia vaikuttimia ja ulkomaalaisen turvallisuuteen vaikuttavia oloja koskevat arviointiperusteet ole tyhjentäviä, ja toisaalta, että niiden täyttyessäkin maahantuonnin hyväksyttävyys perustuu kokonaisarvioon. Rajoitussäännöstä ei siten voida tulkita syyttäjän esiin tuomalla tavalla niin, että se koskisi vain toimintaa kansalaisjärjestöissä tai tukiryhmissä taikka että se voisi kohdistua vain kansainvälisissä sopimuksissa tarkoitettuihin pakolaisiin. Myöskään kohdassa 9 mainitun direktiivin 2 artiklassa ei ole rajattu humanitaarisen avun antamista vain tällaisiin tapauksiin. Tältä osin direktiivin tulkintaa voidaan pitää yksiselitteisenä.

18. Lain esitöiden mukaan hyväksyttävänä ei pidetä järjestäytyneen rikollisjärjestön osana tehtyä toimintaa eikä maksun ottamista tai vaatimista (HE 164/2013 vp s. 27). Näin A:n ei ole väitettykään toimineen. Oikeudenkäynnissä ei ole tuotu esille seikkoja, jotka viittaisivat A:n olleen yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Matkustajista tai heidän vaiheistaan ei ole esitetty mitään selvitystä. On sinänsä yleisesti tiedossa, että osa turvattomista oloista lähtevistä ihmisistä joutuu matkallaan rikollisjärjestöjen uhreiksi. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko myöhemmässä vaiheessa tapahtuneita kuljetus- tai järjestämistoimia pidettävä sallittuina. Korkein oikeus katsoo, ettei A:ta voida rajoitussäännöstä sovellettaessakaan pitää vastuullisena maahantulon taustalla mahdollisesti olevasta rikollisesta toiminnasta eikä hänen menettelyään voida pitää järjestäytyneen rikollisuuden tosiasiallisena avustamisena.

19. Rajoitussäännös on kuitenkin poikkeussäännös. Hyväksyttävät syyt muistuttavat läheisesti rikoslain 4 luvun yleisiä oikeuttamisperusteita. Lakiin sisältyvän kiellon rikkominen on yleensä sallittua vain, jos intressipunninnassa pelastettava etu on olennaisesti uhrattua suurempi. Myös rajoitussäännöstä sovellettaessa joudutaan arvioimaan, ovatko tekijän humanitaariset vaikuttimet, ulkomaalaisen turvallisuuteen liittyvät olot sekä muut tekijään, tekoon ja teon kohteisiin liittyvät seikat kokonaisuudessaan painavampia kuin rajavalvonnalla suojattavat edut.

20. Tässä tapauksessa A ei ole tuntenut maahantuomiaan henkilöitä etukäteen vaan on ottanut kyytiinsä matkustajia sattumanvaraisesti. Hän ei ole tiennyt eikä pyrkinyt selvittämään matkustajien taustoja tai olosuhteita heidän koti- tai asuinmaassaan. Hän on tiennyt ainoastaan, että matkustajien, kuten hänen itsensäkin, tarkoituksena on hakea turvapaikkaa. Venäjän rajalla odottavat turvapaikanhakijat ovat voineet herättää A:ssa myötätuntoa. Hetkellinen, vaikkakin myötätuntoon ja samaistumiseen perustunut päätös auttaa sattumanvaraisesti tapaamiaan henkilöitä ei kuitenkaan Korkeimman oikeuden mukaan osoita painavia humanitaarisia vaikuttimia. Matkustajien turvallisuuteen vaikuttavista oloista heidän koti- tai asuinmaassaan ei ole myöhemminkään esitetty muuta selvitystä kuin että neljän henkilön osalta on sittemmin tehty kielteinen turvapaikkapäätös. Matkustajiin ei ole Venäjän rajalla kohdistunut välitöntä ja pakottavaa vaaraa.

21. Johtopäätöksenä Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole käsillä sellaisia humanitaarisia vaikuttimia sekä ulkomaalaisten turvallisuuteen vaikuttavia oloja, joiden johdosta tekoa on pidettävä kokonaisuutena ottaen hyväksyttävistä syistä tehtynä. A:n teko täyttää laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistön.

Rangaistuksen määrääminen

22. A on vaatinut, että hänet jätetään joka tapauksessa rangaistukseen tuomitsematta, koska rikos on ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen ja tehty humanitaarisia syitä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa olosuhteissa. Rangaistuksen määrääminen turvapaikanhakijalle olisi kohtuutonta ja tarkoituksetonta. Mahdollista rangaistusta määrättäessä on joka tapauksessa otettava huomioon se, että A:n menettelyyn oli hänen kertomansa mukaan vaikuttanut voimakas inhimillinen myötätunto.

23. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta silloin, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Momentin 3 kohdan mukaan rangaistus saadaan jättää tuomitsematta, milloin rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava, ja 4 kohdan mukaan, mikäli rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon 6 §:n 3 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat tai sosiaali- ja terveydenhuollon toimet.

24. Korkein oikeus toteaa, että rikoksen vähäisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon paitsi kyseisen teon moitittavuus ja haitallisuus myös rikoslaji. Lain esitöiden mukaan mitä törkeämmästä rikoslajista on kyse, sitä enemmän vaaditaan, jotta tuomitsematta jättämisen soveltamisehdot täyttyvät (HE 44/2002 vp s. 210). Laittoman maahantulon järjestäminen on suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla ovat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi. Rikoksellaan A on tuonut laittomasti maahan viisi henkilöä, joilla ei ole ollut rajan ylittämiseen vaadittavaa viisumia. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n rikosta voida pitää rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla vähäisenä.

25. Momentin 3 kohta liittyy tekijän vähäiseen syyllisyyteen. A:n syyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää sitä, että hänen tarkoituksenaan on ollut avustaa muita turvapaikanhakijoita. Toisaalta matkustajiin ei ole Venäjän rajalla kohdistunut välitöntä ja pakottavaa vaaraa eikä tilanteeseen ole liittynyt sellaista yllätyksellisyyttä ja pakottavuutta, joiden johdosta teko rinnastuisi rikoslain 4 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun pakkotilaan. Korkein oikeus katsoo, ettei tekijän asema turvapaikanhakijana ole myöskään peruste pitää rangaistuksen määräämistä 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana tai tarkoituksettomana.

26. Laittoman maahantulon järjestämisen tunnusmerkistö kattaa moitittavuudeltaan hyvin erilaisia tekoja. Myös sen rangaistusasteikko on laaja alkaen sakosta ja päättyen kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädettyjen rangaistuksen mittaamisen yleisten periaatteiden kannalta keskeistä tässä asiassa ovat A:n teon vaikuttimet ja rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys. A:n menettelyä ei voida pitää kovin moitittavana, kun hän ei ole toiminut suunnitelmallisesti vaan pikemminkin myötätunnosta auttaakseen toisia turvapaikanhakijoita saamatta itselleen materiaalista hyötyä. Korkein oikeus katsoo, että A:n kohdalla on perusteltua poiketa tyypillisestä laittoman maahantulon järjestämisestä tuomittavasta vankeusrangaistuksesta.

27. Korkein oikeus katsoo, että 30 päiväsakon rangaistus on oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetusta teosta.

Menettämisseuraamus

28. Rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan menetetyksi voidaan tuomita esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä. Pykälän 3 momentin mukaan menetetyksi tuomitsemisen tarpeellisuutta harkittaessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota uusien rikosten ehkäisemiseen.

29. Rikoksentekovälineen menetettäväksi tuomitseminen on lain mukaan harkinnanvaraista. Menettämisseuraamus on luonteeltaan turvaamistoimenpide. Lain esitöiden mukaan (HE 80/2000 vp s. 27) harkinnassa tuleekin arvioida muun muassa sitä, onko esine erityisen sovelias rikosten tekemiseen ja onko sillä ylipäätään mitään laillista käyttöä. Lisäksi harkinnassa voidaan kiinnittää huomiota siihen, muodostaako esineen jättäminen juuri rikoksentekijän haltuun riskin sen käyttämisestä uudelleen rikoksen tekemisessä. Muutkin seikat kuin uusien rikosten ehkäiseminen voidaan harkinnassa ottaa huomioon.

30. A on hankkinut henkilöauton omaa maahantuloaan varten. Oman maahantulonsa osalta A ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon. A:n taloudellisesta asemasta ei ole selvitystä, ja hän on hakenut Suomesta turvapaikkaa. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisiin arvioida, että autoa käytettäisiin uudelleen rikosten tekemiseen, jos se jäisi A:n haltuun. Menettämisseuraamuksen tuomitsemista ei siten voida pitää tarpeellisena.

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan 30 päiväsakkoon á 6 euroa eli yhteensä 180 euron sakkorangaistukseen.

Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus hylätään. A vapautetaan käräjäoikeuden tuomitsemasta menettämisseuraamuksesta.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Marjut Jokela, Jorma Rudanko ja Tuula Pynnä. Esittelijä Minna Heikinsalmi.