Vahingonkorvaus - Korvauksen sovittelu - Vahingonkärsijän myötävaikutus

Diaarinumero:	R2002/539
Esittelypäivä:	14.5.2003
Taltio:	1928
Antopäivä:	13.8.2003

A oli hovioikeuden törkeäksi pahoinpitelyksi katsomalla menettelyllä aiheuttanut vakavan aivovamman B:lle, joka sitä ennen oli sanallisesti ärsyttänyt A:ta. Pahoinpitelyä edeltänyttä B:n menettelyä ei katsottu sellaiseksi, että A:n korvausvelvollisuutta olisi ollut syytä sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

B:lle aiheutunut vamma oli A:n teon laatuun nähden ollut vaikeasti ennalta-arvattavissa. A:n taloudellinen asema oli hänen terveydentilansa sekä suuresta perheestä johtuvan elatusvelvollisuutensa vuoksi heikko. Ottaen huomioon nämä seikat sekä pahoinpitelyä edeltänyt B:n oma käyttäytyminen asiassa katsottiin olevan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä, joiden vuoksi A:n korvausvelvollisuutta B:lle soviteltiin mainitun säännöksen nojalla.

VahL 6 luku 1 §
VahL 2 luku 1 § 2 mom

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 26.6.1999 Nurmeksessa tehnyt B:lle väkivaltaa kaatamalla B:n maahan ja lyömällä häntä useita kertoja kasvoihin sekä vetämällä B:tä maata pitkin. B oli saanut henkistä suorituskykyä ja toimintakykyä pysyvästi heikentävän vaikean aivovamman. Lisäksi B:n nenä oli murtunut, vasen silmä oli muurautunut umpeen ja molemmat luomet olivat voimakkaasti turvonneet, vasempaan poskeen ja vasemman silmän pehmytkudoksiin oli syntynyt ilmakertymää sekä vasempaan käteen tullut hiertymää. Pahoinpitelyssä oli aiheutettu B:lle vaikea ruumiinvamma ja rikos oli käytetyn väkivallan huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Teko ei ollut tapahtunut hätävarjeluksessa.

Näytön arvioinnin osalta käräjäoikeus lausui muun ohella, että tapauksen olivat ainakin osittain nähneet todistajina kuullut C, D ja E. C ja E olivat kertoneet B:n illan ja yön kuluessa toistuvasti ärsyttäneen A:ta. E oli kertonut A:n väistelleen ärsyttämistä poistumalla toistuvasti B:n läheisyydestä. D puolestaan oli kertonut B:n juuri ennen pahoinpitelyn tapahtumista istuutuneen grillikodassa ennestään olleen A:n viereen, vaikka miehillä kerrotuin tavoin oli jo ollut riitaa. Käräjäoikeuden mukaan D:n havainto sopi siten yhteen C:n ja E:n kertomusten kanssa. Näiden toisiaan tukevien kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että B oli ennen yhteenottoa toistuvasti ärsyttänyt A:ta.

Välittömästi ennen syytteessä tarkoitettua tekoa kodassa olivat istuneet ainakin A, B, D ja E. C oli ollut kodan vieressä nähden kuitenkin osittain myös kodan sisään. D oli kertonut A:n pyytäneen B:tä ulos selvittämään miesten välejä, mihin B oli ilmoittanut suostuvansa. Selostettuaan todistajien kertomuksia kodasta poistumisen osalta käräjäoikeus lausui, että näiden kertomusten perusteella oli ristiriitaista selvitystä siitä, miten A ja B olivat tulleet ulos kodasta. Sen vuoksi oli jäänyt näyttämättä, että A olisi vetänyt B:n ulos.

D oli havainnut A:n kodan ulkopuolella lyöneen maassa ollutta B:tä kädellä useammin kuin kerran sekä myöhemmin vetäneen B:tä maata pitkin. Välillä D oli kääntänyt kasvonsa pois ja pyytänyt C:tä puuttumaan asiaan. E oli kertonut A:n pari kertaa läpsäisseen kimppuunsa pyrkinyttä B:tä kasvoihin. C oli kertonut nähneensä A:n lyövän B:tä avokämmenellä ainakin kahdesti ja vetävän makuulla ollutta B:tä maata pitkin. Lyhyestä etäisyydestä huolimatta kukaan silminnäkijöistä ei ollut kertonut, että A olisi B:n esitutkinnassa kertomin tavoin istunut B:n päällä lyömässä tätä.

D:n ja C:n yhdenmukaisten kertomusten, jotka eivät välttämättä ole ristiriidassa myöskään E:n havaintojen tai niiden puuttumisen kanssa, käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli toistuvasti lyönyt maassa ollutta B:tä ja vetänyt tätä maata pitkin.

Käräjäoikeus lausui, että A oli kohdistanut voimakasta väkivaltaa B:n päähän, vaikka oli yleisesti tiedossa, että tuollainen väkivalta saattoi aiheuttaa erittäin vakaviakin vammoja. Kun A siitä huolimatta oli menetellyt kerrotuin tavoin, hän oli suhtautunut vammojen syntymiseen vähintään välinpitämättömästi, mikä oli tahallisuuden lievin aste. Näin ollen käräjäoikeus katsoi A:n tahallaan aiheuttaneen mainitut vammat.

A:ssa ei ollut vähäistäkään vammaa eikä B todistajien kertomusten mukaan ollut ehtinyt juuri reagoida A:n käyttämään väkivaltaan. Todistajien kertomusten perusteella B:tä oli lyöty ja vedetty hänen ollessaan maassa eikä hän ollut kyennyt edes puolustautumaan. Silti A oli lopettanut pahoinpitelyn vasta C:n puututtua asiaan. Asiassa esiin tulleet seikat eivät siten viitanneet siihen, että A olisi toiminut hätävarjeluksessa.

Käräjäoikeus, joka tuomitsi A:n törkeästä pahoinpitelystä rangaistukseen, totesi korvausvelvollisuuden osalta vahinkojen määrien olleen riidattomat lukuunottamatta aiheutunutta kipua ja särkyä. Lausunnoissa kuvatut B:n tuntemukset olivat osittain tavanomaista kipua ja särkyä. Muilta osin niitä oli pidettävä vähintäänkin kipuun ja särkyyn rinnastettavana kärsimyksenä, joka yleisen oikeuskäytännön mukaan korvataan kipuna ja särkynä. Korvauksesta ei siten ollut tehtävä A:n väittämää kivun ja säryn määritelmään perustuvaa vähennystä.

Käräjäoikeus lausui, että B:n aivovamma aiheutti todistajana kuullun kliinisen neuropsykologin lausuman perusteella kyvyttömyyden viettää normaalia perhe-elämää ja osallistua normaaliin työelämään sekä pysyvän kuntoutustarpeen. Pysyvän haitan oli alustavasti arvioitu kuuluvan luokkaan 10 - 12. Vamman voitiin katsoa kuuluvan liikennevahinkolautakunnan normien ja ohjeiden luokkaan C.3 eli poikkeuksellisen vaikeat vammat. Lausunnoista voitiin päätellä, että vammojen aiheuttama kipu ja särky tai niihin rinnastettava kärsimys tulisi vielä jatkumaan. Toistaiseksi aiheutuneen kivun ja säryn osalta käräjäoikeus katsoi asianmukaiseksi korvausmääräksi 80 000 markkaa.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon. Käräjäoikeus katsoi, että koska pahoinpitelyä esitetyn selvityksen perusteella ei olisi lainkaan tapahtunut ilman B:n toistuvaa ärsyttämistä, oli B myötävaikuttanut vahinkoon sellaisella tavalla, että korvausvelvollisuutta oli soviteltava. Käräjäoikeus arvioi kohtuulliseksi sovitella korvausvelvollisuutta siten, että A:n oli korvattava kolme neljäsosaa (3/4) vahingoista.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan vahingonkorvauksena B:lle 19.1.2000 mennessä aiheutuneesta kivusta ja särystä 60 000 markkaa korkoineen, ansionmenetyksestä 7 560 markkaa korkoineen, sairauskuluista 690 markkaa korkoineen sekä eräistä muista kuluista 412,50 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Lasse Palsio ja lautamiehet Paavo Suhonen, Arja Raatikainen ja Arto Kortelainen.

B valitti hovioikeuteen ja vaati korvausten korottamista käräjäoikeudessa vaatimansa mukaisesti 19.1.2000 mennessä aiheutuneen kivun ja säryn osalta 95 000 markaksi, ansionmenetyksen osalta 10 080 markaksi, sairauskuluista 920 markaksi sekä muiden kulujen osalta 550 markaksi.

A ja asiassa kuullut todistajat kertoivat hovioikeuden pääkäsittelyssä asian ratkaisuun vaikuttavilta osin pääpiirteittäin kuten käräjäoikeudessa. C kertoi lisäksi, ettei hän ollut kuullut B:n pyytäneen A:ta ulos syytteessä tarkoitetussa tilanteessa, vaan B oli esittänyt sanotun pyynnön, joka C:n käsityksen mukaan oli koskenut tappelemista, jo aikaisemmin samana yönä. Syytteessä tarkoitetussa tilanteessa C oli nähnyt, että A oli tarttunut kodassa istuneeseen B:hen kiinni takaapäin, tempaissut tämän penkiltä ja vetänyt tämän ulos kodasta.

Hovioikeudessa on lisäksi kuultu todistajana F:ää, joka on kertonut, että hän oli tapahtumahetkellä ollut kodan ulkopuolella keskustelemassa C:n kanssa. Kodassa tuolloin istuneilla A:lla ja B:llä oli ollut kärhämää tieasioista. F oli kuullut A:n kysyvän B:ltä kahteen kertaan "lähdetäänkö ulos kokeilemaan". B oli vastannut molempiin A:n kysymyksiin myöntävästi. Välittömästi tämän jälkeen A oli noussut ylös, tarttunut istumassa olleeseen B:hen kiinni takaapäin ja vetänyt tämän ulos kodasta. A oli raahannut B:tä nurmikkoa pitkin jonkin matkaa kodalta poispäin. Tämän jälkeen A oli pitänyt maassa selällään maannutta B:tä paikoillaan ja lyönyt tätä kaksi tai kolme kertaa kasvoihin. Pahoinpitely oli päättynyt C:n puututtua asiaan.

Hovioikeus katsoi esitetyn todistelun perusteella näytetyksi, että A oli syytteessä kerrotussa tilaisuudessa tarttunut grillikodassa vieressään istuneeseen B:hen kiinni takaapäin ja vetänyt tämän ulos kodasta. A oli tällä ja käräjäoikeuden hänen syykseen lukemalla menettelyllä aiheuttanut B:lle käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät vammat.

Hovioikeus, joka hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut kipua ja särkyä koskevalta osalta, lausui vahingonkorvausten sovittelun osalta, että asiassa todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksista ilmeni B:n käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla illan ja yön aikana toistuvasti hakeutuneen A:n seuraan ja ärsyttäneen tätä sanallisesti. Lisäksi hovioikeus katsoi selvitetyksi, että B oli ennen pahoinpitelyä ainakin kerran pyytänyt A:ta tappelemaan kanssaan ja että B oli välittömästi ennen pahoinpitelyn alkamista vastannut myöntävästi A:n tappelemaan lähtemistä koskeneeseen kysymykseen. Hovioikeus katsoi, että B:n pahoinpitelyä edeltänyt menettely oli ollut kokonaisuutena arvostellen sellaista, että tämä oli vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla myötävaikuttanut hänelle aiheutuneiden vahinkojen syntymiseen. Sen vuoksi A:n B:lle maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia oli soviteltava käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla.

Hovioikeus lausui, että A oli aiheuttanut vahingot tahallisella rikoksella ja hänen tekoonsa ei edellä sanotun B:n myötävaikutuksen lisäksi liittynyt sellaisia seikkoja, jotka olisivat vähentäneet sen moitittavuutta korvausvastuuseen vaikuttavalla tavalla. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös A:n ja B:n varallisuusoloista esitetyn selvityksen hovioikeus katsoi, ettei vahingonkorvausten sovittelemiselle ollut vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jorma Lumiala, Leena Parviainen ja Matti Hakkarainen. Esittelijä Eero Antikainen.

B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B vaati, että A velvoitetaan suorittamaan kaikki tuomitut vahingonkorvaukset täysimääräisesti niitä sovittelematta ja että kivusta ja särystä tuomittu korvaus korotetaan 15.977,85 euroksi, ansionmenetyksestä tuomittu korvaus 1.695,33 euroksi, sairauskuluista tuomittu korvaus 154,73 euroksi ja muista kuluista tuomittu korvaus 92,50 euroksi, kaikki määrät korkoineen.

A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Sovitteluvaatimuksensa tueksi hän vetosi myös heikkoon taloudelliseen asemaansa vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuna sovitteluperusteena.

Pysyttäessään käräjäoikeuden tuomion, jolla A:n B:lle maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia on soviteltu vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla ja jolla A on velvoitettu korvaamaan B:lle 3/4 aiheuttamistaan vahingoista, hovioikeus on A:n vastauksessaan esittämän vaatimuksen johdosta lausunut, ettei vahingonkorvausten sovittelemiselle ollut vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä. Kysymys on siitä, voidaanko A:n Korkeimmalle oikeudelle toimittamassa vastauksessa esitetty viimeksi mainittuun lainkohtaan perustuva vaatimus vahingonkorvauksen sovittelusta tutkia, kun A ei ole hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon.

Koska hovioikeuden tuomio ei ole ollut käräjäoikeuden tuomioon nähden A:lle vastainen, hänellä ei ole ollut aihetta hakea muutosta siihen yksinomaan sen vuoksi, että hovioikeus ei ole hyväksynyt hänen vaatimustaan vahingonkorvauksen sovittelemisesta myös toisella perusteella. Näin ollen A on vielä vastatessaan Korkeimmassa oikeudessa B:n sovittelun poistamista koskevaan valitukseen voinut vedota hovioikeudessa esittämäänsä vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaiseen sovitteluperusteeseen. Tämä ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että hovioikeuden tuomion lopputulos muuttuisi valittajan eli B:n vahingoksi.

A:n on näytetty tahallaan pahoinpidelleen B:tä ja aiheuttaneen tälle alempien oikeuksien tuomioissa mainitut vammat. Kysymys on ensisijaisesti siitä, onko B myötävaikuttanut hänelle aiheutuneeseen vahinkoon sillä tavoin, että vahingonkorvausta on aihetta sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella pahoinpitelyä oli illan ja yön aikana edeltänyt B:n ja A:n välillä usean tunnin ajan kestänyt riita. On ilmeistä, että B oli tuona aikana useaan kertaan lähestynyt A:ta ja ottanut riidan kohteena olevan asian puheeksi. Näin oli tapahtunut myös pahoinpitelyä edeltäneessä tilanteessa, jossa B oli mennyt istumaan grillikodassa olleen A:n viereen. B:n oli A:n käyttäytymisen perusteella tullut ymmärtää menettelynsä ärsyttävän A:ta. Asiassa on katsottu selvitetyksi, että B oli ennen pahoinpitelyä ainakin kerran pyytänyt A:ta tappelemaan kanssaan ja että B oli välittömästi ennen pahoinpitelyn alkamista vastannut myöntävästi A:n tappelemaan lähtemistä koskeneisiin kysymyksiin.

Pahoinpitelytilanteesta esitetyn selvityksen mukaan A oli tarttunut grillikodassa vieressään istuneeseen B:hen kiinni takaapäin, vetänyt tämän ulos kodasta, kaatanut maahan ja lyönyt tätä useita kertoja kasvoihin sekä vetänyt maata pitkin. B ei ollut ehtinyt juurikaan reagoida A:n käyttämään väkivaltaan eikä kyennyt lainkaan puolustautumaan.

A:n menettelyn äkillisyys ja B:n kyvyttömyys lainkaan puolustautua tilanteessa viittaavat siihen, että pahoinpitelyn alkaminen oli tullut B:lle yllätyksenä. Näin ollen ei voida lähteä siitä, että asianosaiset olisivat olleet yksimielisiä tappelun aloittamisesta, vaikka tappelemaan ryhtymisestä oli edellä mainitulla tavoin käyty jonkinlaista keskustelua ja B oli vastannut A:n tappelemaan lähtemistä koskeviin kysymyksiin myöntävästi.

B:n edellä kuvattu menettely on kokonaisuudessaan ollut sellaista, että se on mitä ilmeisimmin myötävaikuttanut A:n tekoon. B on usean tunnin aikana tahallaan pyrkinyt ärsyttämään A:ta hakeutuen toistuvasti A:n seuraan, vaikka tämä oli sitä vältellyt. B:n harjoittama ärsytys on kuitenkin ollut sanallista. Vaikka illan ja yön aikana tapahtuneen suullisen kiistelyn yhteydessä oli ollut puhetta tappelemaan ryhtymisestä, B:n ei ole osoitettu suoranaisesti uhanneen A:ta väkivallalla tai käyneen A:han käsiksi. A:n menettely ei ole ollut itsepuolustusta eikä käsillä ollut tilanne ole edellyttänyt väkivallan käyttöä tai tehnyt sitä hyväksyttäväksi. A:n käyttämä väkivalta on ollut voimakasta ja siitä on B:lle aiheutunut vakava vammautuminen. B:n oma käyttäytyminen ei ole ollut sen laatuista, että hänellä olisi ollut aihetta ennakoida tämän kaltaisia vakavia seurauksia. B:n myötävaikutusta ei siten voida pitää merkittävänä suhteessa A:n hänelle aiheuttamiin vammoihin. Arvioidessaan B:n viaksi luettavaa käyttäytymistä suhteessa A:n menettelyyn pahoinpitelytilanteessa ja hänen käyttämänsä väkivallan voimakkuuteen Korkein oikeus katsoo, ettei A:n korvausvelvollisuutta ole syytä sovitella vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

A on vaatinut myös, että B:lle tuomittuja korvauksia sovitellaan vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla, koska hänen taloudellinen asemansa on huono. A on vedonnut siihen, että hänen harjoittamansa maatalousyrityksen osalta oli 11.3.1999 aloitettu yrityksen saneerausmenettely ja hänen huollettavanaan on aviopuolison lisäksi viisi alaikäistä lasta. Lisäksi selkävamma rajoittaa hänen kykyään toimeentulon saamiseen maanviljelijän ammatistaan.

Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

A:n heikko taloudellinen asema ja terveydentila sekä suuresta perheestä johtuva elatusvelvollisuus ovat seikkoja, jotka puoltavat korvausten sovittelua. Koska vahinko on aiheutettu tahallisella rikoksella, sovittelu edellyttää kuitenkin laissa tarkoitettuja erityisiä syitä. Tällaisena voidaan ottaa huomioon muun muassa vahingon aiheuttajan syyllisyyden aste vahinkoteossa. Huolimatta siitä, että A on tahallaan kohdistanut väkivaltaa B:n pään alueelle, B:lle aiheutunut aivovamma on ollut A:n kannalta jossain määrin ennalta-arvaamaton seuraus hänen teostaan. B:n aivoissa ei vammoista esitetyn selvityksen mukaan ole havaittu rakenteellisia vaurioita. Vaikka B:n oma myötävaikutus ei edellä todetuin tavoin ole ollut sellaista, että vahingonkorvauksia olisi sen vuoksi soviteltava vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla, se voidaan kuitenkin nyt käsillä olevassa, lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisessa harkinnassa ottaa huomioon A:n syyllisyyden astetta alentavana seikkana. Mainitut erityiset syyt huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että B:lle tuomittuja vahingonkorvauksia on perusteltua sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. Hovioikeuden tuomitsemin tavoin A:n on korvattava kolme neljäsosaa (3/4) vahingoista.

Näillä ja muutoin hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Eeva Vuori ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.