Vahingonkorvaus - Syy-yhteys - Ankara vastuu

Diaarinumero:	S93/1397
Esittelypäivä:	7.2.1995
Taltio:	1233
Antopäivä:	30.3.1995

Valtion viranomaiset olivat uhkaavan polioepidemian torjumiseksi järjestäneet niin sanotun massarokotuksen. Rokotuksen saatuaan A oli sairastunut. Vaikka rokotuksen ja sairauden syy-yhteyttä ei voitu pitää lääketieteellisesti selvitettynä, A:n katsottiin riittävästi näyttäneen syy-yhteyden rokotuksen ja sairastumisen välillä. Ään.

Valtio rokotuksen toimeenpanijana velvoitettiin korvaamaan rokotuksen aiheuttama yllättävä vahinko, jota enempää rokotuksen toimeenpanijat kuin rokotettavat itse eivät olleet pystyneet ennakoimaan.

A kertoi muun muassa valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut syntymästään 19.8.1983 lähtien helmikuulle 1985 saakka normaali ja terve lapsi. Helmikuussa 1985 hän oli saanut Sabin-poliorokotteen, koska Suomessa oli syksystä 1984 saakka esiintynyt poliovirustyyppiä 3 väestössä eri puolilla maata. Tämän vuoksi lääkintöhallitus oli käynnistänyt tammikuussa 1985 valtakunnallisen poliorokotusohjelman koko väestön rokottamiseksi poliota vastaan Polio-Sabin-rokotteella polioepidemian pysäyttämiseksi. Sanotusta massarokotusohjelmasta oli lääkintöhallitus päättänyt yhdessä sen alaisen kansanterveyslaitoksen kanssa. Viimeksi mainittu oli Belgiasta tilannut rokotteen ja huolehtinut sen jakelusta kuntiin.

Rokote sisälsi eläviä heikennettyjä poliovirustyyppejä 1, 2 ja 3. Rokotetta pidettiin tehokkaampana kuin aikaisemmin käytettyä inaktivoituja polioviruksia sisältävää rokotetta.

Vaikka muodollisesti ei ollutkaan kysymys pakottamisesta rokotuksen ottamiseen, käytännössä asia kuitenkin oli näin, sillä lääkintöhallitus korosti jokaisen henkilökohtaista vastuuta kansallisen epidemian torjumisessa.

Noin kahden viikon kuluttua rokotuksesta hän oli alkanut saada hänelle entuudestaan tuntemattomia oireita. Hänet oli 10.3.1985 toimitettu Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. Lääkärintutkimuksissa todettiin kliinisesti Guillain-Barré-nimiseen tautiin sopivat löydökset.

A:ta tutkineen ja hoitaneen lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkärin mukaan tutkittavan ainoana etiologisena tekijänä oli todettu oraalinen PolioSabin-rokotus, joka ajallisesti sopi edellä mainitun Guillain-Barré-oireyhtymän laukaisijaksi, mistä sitten oli jäänyt jälkitautina sensorinen polyneuropatia eli tuntohermoihin laajasti vaikuttava hermosoluhäiriö. Tämä vaati jatkuvan lääkehoidon ja muutakin hoitoa. Sairaus muihin siihen liittyneine seuraamuksineen oli johtunut yksistään rokotuksesta ja rokotekannasta. Mitään muuta luonnollista, uskottavaa ja todennäköistä syytä ja selitystä A:n sairastumiselle ei ollut kuin mainittu rokote.

Huomioon ottaen valtion ja sen edustajien lääkintöhallituksen ja kansanterveyslaitoksen toimet rokotuskampanjan järjestämisessä kansalaisten rokottamisessa, missä oli ollut kysymys eräänlaisesta kansalaisvelvollisuuden täyttämisestä, valtiolla oli katsottava olleen erityinen täysimääräinen vastuu kaikista niistä seuraamuksista, joita rokottamisesta oli kansalaisille aiheutunut.

Lääkintöhallituksella ja kansanterveyslaitoksella oli myös ollut erityinen tieto siitä, että Sabin-rokotteen elävän viruksen käsittelyyn ja käyttäytymiseen liittyi haittoja, joita Suomessa aikaisemmin käytetyllä Salkrokotteella ei ilmennyt. Ryhtymällä jakamaan haitallisen vaarallisia aineita ja laiminlyömällä huolehtia siitä, että saatavilla olisi ollut riittävästi aiemmin käytettyä vaaratonta rokotetta varsinkin lapsia varten, mainituilla viranomaisilla oli katsottava olevan näistäkin syistä erityisvastuu seuraamuksista. Huomioon ottaen asian laatu, ilmenneet olosuhteet ja rokotteen vaarallisuus sekä se, että rokotusten vastaanottamisessa oli kysymys terveysviranomaisten ilmoittaman polioepidemian joukkomittaisesta torjumisesta, kysymys oli myös yhteiskunnallisesta vastuusta. Lisäksi lääkintöhallituksen edustajat olivat asiasta tiedottaessaan esittäneet, että valtio kantoi korvausvastuun mahdollisista jälkiseuraamuksista.

Näin ollen valtiolla ja sen edellä mainituilla edustajilla oli ensisijaisesti katsottava olevan tuottamuksesta riippumaton ankara vastuu A:n sairastumisesta riippumatta siitä, voitiinko yksittäisen virkamiehen katsoa syyllistyneen laiminlyönteihin vai ei.

Kun lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos olivat olleet tietoisia uuden rokotteen käyttöönottamisen riskeistä, nämä olivat tällä perusteella syyllistyneet ainakin tuottamusmuotoiseen laiminlyöntiin, jonka perusteella valtio oli joka tapauksessa korvausvelvollinen A:lle.

Tämän vuoksi A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle seuraavat korvaukset:

1) pysyvästä ruumiillisesta viasta, vammasta ja haitasta 1 000 000 markkaa,

2) jatkuvasta kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä 500 000 markkaa,

3) 30.4.1989 saakka olleista poliklinikka-, lääke-, lääkintä-, lääkäri- ja sairaalamaksuista 5 078,31 markkaa,

kaikki edellä mainitut korvaukset 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.9.1989 lukien, ja

4) sairaanhoito- ja niihin rinnastettavista muista kuluista 8 000 markkaa kuukaudessa etukäteen kunkin kuukauden 3. päivään mennessä 16 prosentin korkoineen eräpäivästä ja siten, että korvausten määrät sidotaan elinkustannusindeksiin samalla tavoin kuin eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin annetun lain mukaisesti elatusavuissa menetellään.

Lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos lausuivat vastineessaan:

Ennen laajamittaisten rokotusten aloittamista 1950-luvun lopulla poliohalvaukset olivat Suomessa suhteellisen tavallisia. Suomessa aloitettiin poliorokotukset lastenneuvoloissa vuonna 1957 niin sanotulla Salkin rokotteella, joka on inaktivoiduista polioviruksista valmistettu rokote, ja vuosina 1960 - 1961 toimeenpannuissa joukkorokotuksissa poliorokotus annettiin kaikille halukkaille. Viimeinen polioepidemia päättyi vuonna 1961. Sen jälkeen oli todettu kahdeksan yksittäistä halvaustapausta, joista vain yksi (vuonna 1963) voitiin varmistaa polion aiheuttamaksi. Lisäksi vuonna 1964 kaksi suomalaista oli saanut poliohalvauksen ulkomailla. Näiden tapausten jälkeen ei Suomessa todettu yhtään akuuttia poliotapausta ennen syksyä 1984.

1960-luvulla useimmissa maissa oli siirrytty käyttämään elävää heikennettyä rokotetta. Suomessa oli kuitenkin päätetty jäädä odottamaan tietoja uuden rokotteen tehosta ja haitattomuudesta. Lääkintöhallituksen asiantuntijat olivat kuitenkin jo 1960-luvulla tehneet periaatepäätöksen siitä, että mahdollisen polioepidemian puhjetessa sen pysäyttämiseksi käytettäisiin elävää poliorokotetta.

Suomessa oli 1970-luvun alusta noudatettu yhtenäistä rokotusohjelmaa, josta oli päättänyt lääkintöhallituksen istunto. Rokotusten tehoa oli seurattu toistuvien vasta-ainemääritysten avulla. Kansanterveyslaitoksen vuonna 1982 tekemissä vasta-ainemittauksissa oli todettu tyyppi 3:n virusvasta-ainetason alentuneen edelliseen selvitykseen verrattuna.

Vuoden 1984 aikana tehtyjen poliovirus 3-löydösten ja samana vuonna ilmenneiden sanotun viruksen aiheuttamien halvaustautitapausten perusteella oli lääkintöhallituksen poliorokotusasiantuntijaryhmä todennut kyseessä olevan sellaisen valtakunnallisen epidemian, jonka jatkuminen talvella 1985 oli mahdollista ja jonka uusiutuminen syksyllä 1985 oli todennäköistä. Tämän vuoksi työryhmä oli suositellut lääkintöhallitukselle koko väestön rokottamista mahdollisimman pian eläviä heikennettyjä viruksia sisältävällä rokotteella. Lääkintöhallituksen kollegio oli 9.1.1985 päättänyt antaa lääkäreille ja terveyskeskuksille suosituksen koko väestön rokottamisesta elävällä poliorokotteella eräitä riskiryhmiä lukuun ottamatta, mistä rokotuksen toimittamisesta lääkintöhallitus oli antanut tarkemmat ohjeet 15.1.1985 antamallaan ohjekirjeellä.

Polio-Sabin-rokotus oli toteutettu 10.2. ja 15.3.1985 välisenä aikana ja sen oli saanut noin 95 prosenttia suomalaisista.

Elävän, heikennettyjä viruksia sisältävän rokotteen käyttöä oli pidetty välttämättömänä seuraavista syistä:

- Suun kautta annettuna poliorokote johtaa inaktivoitua rokotetta varmemmin niin sanotun suolistoimmuniteetin kehittymiseen, jolloin polioviruksien lisääntyminen suolen limakalvon soluissa estyy. Elävää rokotetta käyttämällä voidaan näin tehokkaammin vähentää niiden terveiden henkilöiden määrää, jotka erittävät virusta ulosteeseen, ja pysäyttää käynnissä oleva epidemia.

- Tehtyjen selvitysten mukaan inaktivoitua virusta sisältäviä poliorokotteita ei ollut saatavissa näin suurelle väestömäärälle ennen alkusyksyä 1985, mikä aikataulu oli katsottu liian hitaaksi. Sen sijaan oli ollut mahdollista saada Sabin-rokotetta koko väestön tarvetta vastaava määrä helmikuun 1985 kuluessa.

- Työryhmä ja sen käyttämät ulkopuoliset asiantuntijat olivat arvioineet elävän poliorokotteen aiheuttaman niin sanotun rokotepolioriskin erittäin paljon pienemmäksi kuin uuden epidemian aiheuttaman riskin. Yhdysvalloissa, missä elävää rokotetta oli käytetty 400 -500 miljoonaa annosta, oli todettu rokotteen aiheuttaneen aikaisemmin rokottamattomille lapsille halvauksen noin joka miljoonannelle rokotetulle. Toisen rokotuksen aiheuttaman halvausriskin oli arvioitu olevan suhteessa 1:10 miljoonaan. Koska Suomessa valtaosa väestöä oli suojattu inaktivoidulla rokotteella, halvausriskin oli meillä arvioitu olevan lähempänä 1:10 miljoonaan kuin 1:miljoonaan.

Kyseiseen polioepidemiaan liittyneistä viranomaisten toimista ja kannanotoista oli tiedotettu aktiivisesti muun muassa järjestämällä lääkintöhallituksessa useita tiedotustilaisuuksia, joihin oli kutsuttu tiedotusvälineiden edustajat. Tiedottamisessa tuotiin avoimesti esille myös rokottamiseen liittyvä rokotepolioriski, vaikka Polio-Sabin-rokotteen ottamisen tärkeyttä korostettiinkin. Tiedotuksessa oli ollut esillä myös se, että rokotteen mahdollisesti aiheuttamat vahingot korvattaisiin lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaisesti. Rokotteen oli tuonut valmiina maahan Lejos Oy, joka oli liittynyt edellä mainittuun vakuutukseen. Lääkintöhallitus ei ylläpitänyt sellaista käsitystä, että rokotus tapahtuisi valtion vahingonkorvausvastuulla.

A:lla ilmennyt Guillain-Barré-oireyhtymä on poliota muistuttava, mutta siitä erotettavissa oleva tauti, jonka aiheuttajaa tai syntymekanismia ei tunneta ja jota esiintyy vuosittain maassamme. Oireyhtymää edeltää usein mutta ei aina infektiotauti. Tällaisen infektion aiheuttajana voi olla moni erilainen mikrobi; jopa hyvin vähäoireisten tai oireettomien infektioiden on arveltu voivan laukaista oireyhtymän. Edeltävän infektion syy-seuraussuhdetta siihen ei kuitenkaan ole todistettu eikä yksittäistapauksessa ole tieteellisesti pätevää keinoa osoittaa jokin tietty infektio taudin aiheuttajaksi tai laukaisijaksi.

Polio-Sabin-rokotuksen onnistumisen edellytys on rokoteviruksen aiheuttama infektio elimistössä. Jos olettamus edeltävän infektion osuudesta Guillain-Barré-oireyhtymän synnyssä pitää paikkansa, on myös teoreettisesti mahdollista, että Polio-Sabin-rokotus voisi laukaista sen, minkä vuoksi ei kokonaan voida poissulkea mahdollisuutta, että A:n sairastama oireyhtymä olisi rokotuksen aiheuttama. Tämän taudin syitä ei kuitenkaan tunneta ja monien tavallisten infektioiden, joita Suomessa esiintyi myös kyseisen kampanjan aikana, epäillään voivan toimia sen käynnistäjänä. Sekin on mahdollista, ettei infektiolla ole mitään osuutta taudin syntymisessä. Edellä kerrotuista syistä johtuen yksittäisessä tapauksessa on nykytiedon pohjalta tieteellisin perustein mahdotonta arvioida Polio-Sabin-rokotuksen mahdollista osuutta Guillain-Barré-oireyhtymän aiheuttajana. Rokotteen ainoat tunnetut komplikaatiot ovat rokotepolio ja neomysiiniallergia.

Lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos olivat puheena olevassa tilanteessa toimineet niille lainsäädännössä määrättyjen velvollisuuksien ja annettujen valtuuksien nojalla ja mukaisesti eikä minkäänlaista tähän toimintaan liittyvää yleisen huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiä eli tuottamusta ole osoitettu tai ole osoitettavissa.

Tämän vuoksi lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos vaativat, että kantajan esittämät vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina hylätään.

Mitä kantajan vaatimien korvausten määriin tuli, lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos myönsivät määrällisesti kantajan haastehakemuksessa vaaditun korvauksen 30.4.1989 saakka olleista poliklinikka-, lääke-, lääkintä-, lääkäri- ja sairaalamaksuista 5 078,31 markkaa mutta paljoksuivat kantajan pysyvästä ruumiillisesta viasta, vammasta ja haitasta sekä kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä vaatimien korvausten määriä. Mitä tuli kantajan taholta esitettyyn kuukausittaiseen 8 000 markan korvausvaatimukseen, lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos katsoivat, että kysymykseen tuli ainoastaan todella aiheutuneiden kulujen tai tappion hyvittäminen vain tarpeellisista ja vastuuperusteeseen syy-yhteydessä olevista kuluista, joista olisi vähennettävä muualta saadut korvaukset.

Kihlakunnanoikeus katsoi jutussa esitettyjen asiantuntijalausuntojen perusteella selvitetyksi, että A:n sairastama Guillain-Barré-tauti oli poliota muistuttava mutta siitä erotettavissa oleva tauti, jonka aiheuttajaa tai syntymekanismia ei lääketieteessä varmuudella tunnettu. Se tiedettiin, että tauti edellytti usein mutta ei aina infektiotautia, jollaisen aiheuttajana voi olla moni erilainen mikrobi. Jopa hyvin vähäoireisten tai oireettomien infektioiden oli arveltu voivan laukaista sanotun oireyhdistelmän.

Lasta hoitanut ja jutussa todistajana kuultu erikoislääkäri X, joka oli hoitanut A:ta heti sairauden puhjettua, oli kertonut, että hän oli ollut jäsenenä tutkijaryhmässä, jonka suorittama tutkimus oli julkaistu Lancet-nimisessä lääketieteellisessä lehdessä. Tutkimus oli käsitellyt Guillain-Barré-taudin esiintymistä lapsilla Suomessa vuosina 1980 - 1985. A:n tapaus oli ollut mukana tuossa tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli tultu siihen tulokseen, että vuonna 1985 Suomessa oli ollut tilastollisesti enemmän sanottua tautia kuin aikaisemmin. Tapausten määrä oli yllättänyt tutkijat. Sairaudet olivat puhjenneet muutamia päiviä tai muutamia viikkoja rokottamisajankohdan jälkeen ja kaikki sairastuneet olivat olleet lapsia. Tapauksia oli ollut kaikkiaan kymmenen, joista yksi oli puhjennut ennen rokotteen antamista ja yhdeksän sen jälkeen. Tutkijaryhmällä oli ollut käytettävissään kaikkien edellä mainittujen lasten infektiotutkimukset ja valtakunnallinen tilasto ja näiden mukaan vuonna 1985 ei ollut esiintynyt muita virusinfektioita. Tutkimuksen perusteella oli selvästi nähtävissä, että sairaustapausten määrä kasvoi poliorokotuksen jälkeen ja aleni kohta sen jälkeen normaalille tasolle. Tutkimuksesta voitiin tehdä sellainen johtopäätös, että suoritetuilla poliorokotuksilla oli ainakin ajallinen yhteys Guillain-Barré-tautiin. Mitään muuta tekijää kuin edellä mainittu rokote ei ollut tullut tutkijaryhmän tietoon. X oli kuitenkin korostanut sitä, että oireyhtymän syntytapa oli edelleen lääketieteessä tuntematon ja että ainoastaan ajallisia päätelmiä rokotteen antamisesta taudin puhkeamiseen voitiin tehdä. PolioSabin-rokote aiheutti infektion ihmisen elimistössä. A:lle oli suoritettu hyvin laajat virustutkimukset eikä niissä ollut löydetty mitään virusta, jota olisi voitu pitää taudin laukaisijana. Tästä syystä, kun ainoa tavallisuudesta poikkeava seikka oli ollut sanottu Sabin-rokote, tutkijaryhmä oli otaksunut, että tämä oli ollut taudin laukaisija.

A:n puolesta oli näytetty, että hän oli ollut ennen rokotteen saamista täysin normaali ja terve lapsi eikä hänessä ollut esiintynyt rokotteen saamisen ja taudin puhkeamisen välisenä aikana mitään muita havaittavia infektiotauteja. Todistaja X:n kertomuksen perusteella, jota oli pidettävä alan asiantuntijan lausuntona, voitiin päätellä, että A:n sairaus ei ollut johtunut ainakaan elimistössä tutkimusajankohtana havaittavissa olleesta virusinfektiosta. Näin ollen taudin muiksi mahdollisiksi laukaisijoiksi jäivät sanottu poliorokote, oireeton virusinfektio tai muu syy. Kahden viimeksimainitun osalta ei ollut esitetty mitään lääketieteellistä edes mahdollista selvitystä vaan pelkästään arvailuja ja olettamuksia. Sen sijaan Sabinrokotteen osuudesta taudin mahdollisena laukaisijana oli esitetty siinä määrin painavia lääketieteellisiä perusteita, että kihlakunnanoikeus katsoi Sabin-rokotteen todennäköisesti aiheuttaneen kyseisen taudin A:ssa. Kantaja oli siten riittävässä määrin näyttänyt toteen rokotteen ja taudin välisen syy-yhteyden.

Kihlakunnanoikeus totesi, että 1.5.1987 voimaan tulleessa potilasvahinkolaissa ja A:n sairastumisaikaan voimassa olleessa lääkevahinkovakuutuslaissa, oikeastaan lääkevakuutuksen yleisissä vakuutusehdoissa, oli omaksuttu tuottamusperusteesta riippumaton korvausvastuu. Nämä säännökset ilmensivät sitä yleisesti hyväksyttävää periaatetta, että hoitovirheen ja lääkevahingon kohteeksi joutuneen henkilön ei tarvinnut näyttää tuottamusperusteen olemassaoloa, vaan näytöksi riitti pelkän syy-yhteyden osoittaminen. Lääkevahingolla tarkoitettiin odottamatonta ruumiillista sairautta tai vammaa, jonka lääke on aiheuttanut.

A:n sairauden oli näytetty johtuneen hänen saamastaan Sabin-rokotteesta, joka oli annettu hänelle koko väestöä koskeneen poliorokotusohjelman yhteydessä. Vaikka rokottamista ei sinänsä ollut pidettävä erityisen vaarallisena toimintana silloin kun se yksittäisenä kohdistui yksittäiseen kansalaiseen, asiaa oli arvosteltava toisin, kun kysymyksessä oli koko väestöön kohdistuva niin sanottu massarokotus, jossa rokotteena käytettiin ensimmäistä kertaa elävää virusta. Massarokotuksen kohteena oli koko väestö, jonka joukossa saattoi olla sellaisia henkilöitä, joiden elimistössä rokote saattoi aiheuttaa poikkeavan seuraamuksen vaikka tällainen poikkeama ei olekaan ollut ennustettavissa tai todettavissa etukäteen. Näin ollen niin sanottu massarokottaminen oli rinnastettavissa erityisen vaaralliseen toimintaan, jonka aiheuttamasta vahingosta valtio vastasi ensisijaisesti tuottamuksesta riippumatta.

Mitä tuli niin sanottuun tuottamusvastuuseen, kihlakunnanoikeus katsoi todistaja X:n kertomuksen perusteella selvitetyksi, että USA:ssa oli 1970-luvun puolivälissä suoritettujen influenssarokotusten jälkeen esiintynyt Guillain-Barré-oireyhtymää. Näiden rokotteiden ja puheena olevan taudin välisestä syy-yhteydestä oli keskusteltu paljon lääketieteellisissä kirjoituksissa. Näiden julkaisujen oli täytynyt olla myös lääkintöhallituksen ja kansanterveyslaitoksen tiedossa. Lääkintöhallituksen ja kansanterveyslaitoksen oli täytynyt ottaa huomioon myös se, että Sabin-rokotteesta saattaisi aiheutua influenssarokotteiden tavoin sen seurausvaikutuksena tunnetun rokotepolion lisäksi myös muita haittatekijöitä. Valtio oli siten toissijaisesti myös tuottamusperusteella korvausvastuussa A:lle. Tällaisessa tapauksessa ei korvausvastuun perustaksi ollut tarpeen näyttää jonkin virkamiehen tai työntekijän laiminlyöntiä, vaan korvauksen perustaksi riitti, että asianomaisella viranomaisella oli ollut tietoisuus mahdollisista haittatekijöistä.

Kihlakunnanoikeus katsoi jutussa esitettyjen lääkärinlausuntojen perusteella näytetyksi, että A:n sairastaman Guillain-Barré-oireyhtymän jälkitautina hänelle oli jäänyt sensorinen polyneuropatia, joka komplikaatioineen vaikutti haitallisesti hänen elintoimintoihinsa ja aiheutti jatkuvasti kipuja ja tunnottomuustiloja, jotka eivät todennäköisesti tule parantumaan.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että A sairastamansa Guillain-Barré-oireyhtymän ja sen jälkitaudin aiheuttaman edellä mainitun vaikean vammatilansa vuoksi oli tarvinnut ja tarvitsi erityistä sairaanhoitoa ja huolenpitoa, mikä oli aiheuttanut ja aiheutti hänelle erityisiä kustannuksia.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että kivun ja säryn osalta vaadittuun korvaukseen sisältyi myös korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Edellä selostetuin perustein kihlakunnanoikeus hyläten kanteen enemmälti velvoitti valtion suorittamaan A:lle seuraavat korvaukset:

1) pysyvästä ruumiillisesta viasta ja haitasta 500 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1989 lukien,

2) kivusta ja särystä 300 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1989 lukien,

3) 30.4.1989 saakka olleista poliklinikka-, lääke-, lääkintä-, lääkäri- ja sairaalamaksuista 5 078,31 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1989 lukien ja

4) sairaanhoito- ja niihin rinnastettavista hoito- ja huolenpitokustannuksista kihlakunnanoikeuden kohtuulliseksi arvioimat 3 000 markkaa kuukaudessa 31.8.1990 lukien kuukausittain etukäteen kunkin kuukauden 4. päivään mennessä 16 prosentin korkoineen 31.8.1990 lukien jo erääntyneille kuukausierille, kuitenkin siten, että edellä mainitun 3 000 markan kuukausikorvauksen määrästä oli vähennettävä se, mitä kansaneläkelaitos näistä kustannuksista oli A:lle kuukausittain korvannut tai vastedes korvaisi, ja siten, että 1.1.1992 lukien kuukausikorvauksen markkamäärää vuosittain elinkustannusindeksin noustessa korotettiin eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain 3 §:n säännöksessä edellytetyn mukaisesti.

Valtio valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että vuoden 1984 syksyllä tehtyjen polioviruslöydösten ja ilmenneiden halvaustapausten perusteella lääkintöhallitus oli 9.1.1985 päättänyt antaa lääkäreille ja terveyskeskuksille suosituksen koko väestön rokottamisesta eläviä, heikennettyjä viruksia sisältävällä Sabin-poliorokotteella eräitä riskiryhmiä lukuun ottamatta. Kyseistä rokotetta ei ollut Suomessa aikaisemmin käytetty, vaan täällä oli ollut käytössä kuolleita polioviruksia sisältänyt Salk-rokote. Rokotteen vaihtamiseen oli ollut syynä muun muassa Sabin-rokotteen tehokkuus ja saatavuus. Poliorokotus Sabin-rokotteella oli toteutettu 10.2. ja 15.3.1985 välisenä aikana yhteistyössä kansanterveyslaitoksen kanssa. Rokotuksen oli saanut noin 95 prosenttia suomalaisista. Polio-Sabin-rokotevirus aiheutti rokotuksen onnistuessa infektion rokotettavan elimistössä.

A oli syntynyt 19.8.1983 ja ollut helmikuulle 1985 saakka normaali ja terve lapsi. Hän oli 13.2.1985 saanut Muhoksella kyseisen Sabin-rokotteen. Tämän jälkeen hänellä oli maaliskuun ensimmäisellä viikolla 1985 todettu korvatulehdus ja 8.3.1985 ripuli. Ripulin vuoksi korvatulehdukseen käytetty penisilliinilääkitys oli muutettu toisenlaiseksi. Kun lapsi oli 10.3.1985 ollut kiukkuinen ja tuskainen, hänet oli toimitettu Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan, josta hänet oli kuitenkin heti kotiutettu. Vaivojen jatkuessa lapsi oli 12.3. otettu sairaalaan osastolle, jossa 18.3. oli todettu, että hän ei enää kävellyt normaalisti, ja jossa hänen alaraajansa olivat vähitellen halvaantuneet kokonaan. Halvaus oli kuitenkin parantunut huhtikuun kuluessa ja marraskuussa A:n oli katsottu parantuneen kokonaan. Kuitenkin 9.6.1986 hänellä oli todettu voimakkaita toistuvia lihaskouristuksia ja tammikuussa 1988 oli todettu tunnon kadonneen kokonaan alaraajoista. Maaliskuussa 1985 oli tehty diagnoosi Guillain-Barré-oireyhtymästä, jonka oli todettu muuttuneen vähitellen monihermohalvaukseksi.

A:ta hoitaneen erikoislääkäri X:n todistajankertomuksen perusteella hovioikeus katsoi kuten kihlakunnanoikeus selvitetyksi, että A:lla oli ollut Guillain-Barré-oireyhtymä ja että monihermohalvaus oli tämän jälkitauti.

Todistajien X:n, apulaisprofessori Y:n ja professori Z:n kertomusten, lääkintöhallituksen ja kansanterveyslaitoksen myöntämisen ja esitetyn asiakirjanäytön perusteella hovioikeus katsoi selvitetyksi, että Guillain-Barré-oireyhtymä oli poliota muistuttava tauti, jonka aiheuttajaa ja syntymekanismia ei lääketieteessä tunnettu. Tautia edelsi usein infektio, joka voi olla esimerkiksi tavanomaisen flunssaviruksen tai bakteerin aiheuttama. Myös erilaisten rokotusten kuten vesikauhu-, hepatiitti A-, sikainfluenssa- ja poliorokotusten sekä hoitojen kuten esimerkiksi kirurgisen leikkauksen ja verensiirtojen jälkeen tauti oli puhjennut. Lisäksi oireyhtymää oli esiintynyt eräiden tautien yhteydessä. Oli pidetty mahdollisena, että infektio, jopa oireettomana, jollakin lailla laukaisi oireyhtymän. Aina ei kuitenkaan edeltävää infektiota tai vastaavaa ollut osoitettavissa.

Todistaja X oli kertonut, että A:lle oli tehty hyvin laajat virustutkimukset, mutta mitään virusta, joka olisi voinut toimia oireyhtymän laukaisijana, ei ollut löydetty. Kun ainoa tavallisuudesta poikkeava asia oli ollut Sabin-rokotus, oli otaksuttu, että rokote oli ollut oireyhtymän laukaisija. X:n mukaan ainoana etiologisena eli syyperäisenä tekijänä oli todettu Sabin-rokotus, joka ajallisesti sopi oireyhtymän laukaisijaksi.

Todistaja Y, joka oli muodostanut käsityksensä asiakirjojen perusteella, oli lausunut, että koska Guillain-Barré-oireyhtymää esiintyy lukuisten erilaisten infektioiden, rokotusten sekä muiden tekijöiden ja tilojen jälkeen, Sabin-rokotuksen ja oireyhtymän välistä syy-seuraussuhdetta ei voitu todistaa. Sairauskertomuksen mukaan A:lla oli ollut ennen oireyhtymän puhkeamista myös korvatulehdus ja ripuli.

Todistaja Z, joka samoin oli muodostanut käsityksensä asiakirjojen perusteella, oli lausunut, että A:lla on mahdollisesti ollut osittainen immuunipuutostauti, jonka seurauksena Polio-Sabin-virus oli päässyt hänessä leviämään toisin kuin normaalissa henkilössä. Z oli pitänyt mahdollisena, että myös korvatulehdus ja ripuli olivat johtuneet Sabinrokotteesta.

Suomessa oli tehty kaksi tutkimusta, jotka käsittelivät Guillain-Barré-oireyhtymän esiintymistä Sabin-rokotuksen jälkeen. Toinen tutkijaryhmä, jossa oli ollut mukana myös todistaja X, oli tutkinut oireyhtymän esiintymistä lapsilla Suomessa vuosina 1980 - 1986. Tuona aikana oli oireyhtymä havaittu kaikkiaan 27 lapsella, joista viisi oli saanut oireyhtymän alle 10 viikon kuluessa Sabin-rokotuksesta. Heistä neljä oli ollut hoidettavana Oulussa. Kaikista sairastuneista 23:lla oli ollut jonkinlainen infektio ennen sairastumista.

Toisessa tutkimuksessa oli tutkittu vuosina 1981 - 1986 Guillain-Barré-oireyhtymään sairastuneet Uudenmaan läänin asukkaat, joita oli ollut 71. Sairastuneista 10 oli saanut oireyhtymän 10 viikon kuluessa Sabin-rokotuksesta. Näistä rokotuksen jälkeen sairastuneista vain neljällä oli ollut jokin muu infektio, kun taas muista 55:llä oli ollut infektio ennen oireyhtymän puhkeamista. Toisaalta tutkimuksessa oli todettu, että oireyhtymää oli esiintynyt tavallista enemmän jo ennen rokotusta. Tutkimuksen tiivistelmässä oli todettu tutkimuksen tuntuvan osoittavan, että Sabin-rokotus voi toisinaan laukaista Guillain-Barré-oireyhtymän. Ulkomailta, missä Sabin-rokotetta oli käytetty yleisesti pitkän aikaa, vastaavia tutkimuksia ei ollut esitetty.

Suomessa tehdyissä tutkimuksissa oli ollut varsin pieni aineisto ja niiden tulokset eivät olleet yksiselitteisiä. Ulkomailla Sabin-rokotusta ei ollut yhdistetty Guillain-Barré-oireyhtymän syntymiseen. Hovioikeus katsoi, etteivät tutkimukset osoittaneet, että Sabin-rokotuksella ja oireyhtymän puhkeamisella olisi jotain erityistä yhteyttä.

Suomessa ja ulkomailla tehdyissä tutkimuksissa oli todettu Guillain-Barré-oireyhtymään sairastuneilla olleen yleensä sitä ennen jonkinlainen infektio. Vaikka lääketiede ei kyennyt varmuudella sanomaan, että infektio laukaisee oireyhtymän, hovioikeus katsoi oikeudellisesti riittävällä todennäköisyydellä selvitetyksi, että infektio on yksi mahdollinen oireyhtymän laukaisija. Kun Sabin-rokotus aiheutti elimistössä jonkinlaisen infektion, hovioikeus piti mahdollisena, että myös mainittu rokotus voi laukaista oireyhtymän.

A:lla oli ennen oireyhtymän puhkeamista ollut korvatulehdus ja ripuli. Korvatulehdus saattoi olla viruksen ja/tai bakteerin tai myös rokoteviruksen aiheuttama. Ripuli voi olla infektion tai korvatulehdukseen käytetyn lääkityksen aiheuttama. A:n sairastuessa liikkeellä oli ollut ainakin "villiä" poliovirusta, influenssa A- ja B-virusta sekä rotavirusta. Myös oireeton infektio voi laukaista GuillainBarré-oireyhtymän. Näin ollen usea seikka oli mahdollinen A:n saaman oireyhtymän laukaisijana. Rokotus ei ollut sen todennäköisempi kuin muutkaan seikat oireyhtymän laukaisevana syynä. Pelkkä mahdollisuus, että A:n sairauteen oli ollut syynä hänen saamansa Sabin-rokotus, ei riittänyt osoittamaan syy-yhteyttä rokotuksen ja sairastumisen välillä. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että rokotus olisi aiheuttanut A:n sairauden.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen. Valtio vapautettiin suorittamasta A:lle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tyyne Repo, Heikki Supponen ja Nenonen (eri mieltä). Esittelijä Teija Unkila.

Eri mieltä olleen jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Nenonen: Jutussa ei ollut näytetty, että Sabin-rokotuksella ja Guillain-Barré-oireyhtymällä olisi jotain erityistä yhteyttä. Vaikka lääketieteessä ei varmuudella tiedetty Guillain-Barré-oireyhtymän aiheuttajaa, Suomessa ja ulkomailla tehtyjen tutkimusten perusteella oli näytetty, että Guillain-Barré-oireyhtymä voi aiheutua myös infektiosta.

A oli Sabin-rokotuksen jälkeen mutta ennen kuin hänessä oli todettu Guillain-Barré-oireyhtymä sairastanut hovioikeuden ratkaisusta ilmenevin tavoin korvatulehduksen ja sitä seuranneen ripulin. Hänen sairastuessaan Guillain-Barré-oireyhtymään Suomessa oli ollut liikkeellä "villiä" poliovirusta, influenssa Avirusta, influenssa B-virusta ja rotavirusta. A:lle tehdyssä virustutkimuksessa ei kuitenkaan ollut todettu hänellä olleen näitä viruksia. Korvatulehduksen ja sitä seuranneen ripulin syytä ei ollut tutkittu. Todistaja Z oli pitänyt mahdollisena, että korvatulehdus ja ripuli olivat aiheutuneet Sabin-rokotuksesta.

Sabin-rokotteen tuli aiheuttaa rokotteen saajan ruuansulatuselimistössä infektio, jotta rokotus olisi onnistunut. Koska A:n poliovasta-aineet olivat nousseet, oli Sabin-rokote valtionkin myöntämän mukaan hänen kohdallaan onnistunut ja siten aiheuttanut tarpeellisen infektion.

A oli ollut ennen Sabin-rokotusta terve lapsi. Sabin-rokotus oli aikaansaanut hänessä tarpeellisen infektion. Lisäksi hän oli sairastunut kahden -kolmen viikon kuluessa rokotuksesta korvatulehdukseen ja sen jälkeiseen ripuliin. Hänessä ei ollut todettu muita kuin Sabin-rokotteen viruksia, jotka olisivat voineet aiheuttaa korvatulehduksen ja ripulin. Noin kuukauden kuluessa rokotuksesta lapsi oli sairastunut Guillain-Barré-oireyhtymään ja sen jälkitautina tuntohermojen monihermohalvaukseen.

Infektio voi aiheuttaa Guillain-Barré-oireyhtymän. A oli saanut Sabin-rokotteesta infektion. Lisäksi hän oli pian rokotuksen jälkeen saanut korvatulehdukseen ja ripuliin johtaneen infektion. Tuon infektion syyksi ei ollut näytetty muuta kuin Sabin-rokote. Muita infektioita A:lla ei ollut näytetty oireyhtymän syntymisaikaan olleen. Asiassa ei ollut näytetty, että oireyhtymä olisi aiheutunut jostakin muusta syystä kuin infektiosta. Sen vuoksi ja koska A oli ollut terve ennen Sabin-rokotusta, oli näytetty, että Sabin-rokotus oli todennäköisesti aiheuttanut A:lle Guillain-Barré-oireyhtymän ja sitä seuranneen monihermohalvauksen.

Guillain-Barré-oireyhtymä ei ollut erityisesti Sabinrokotukseen liittyvä sairaus. Lääketieteellisesti sen samoin kuin sen jälkitilana syntyneen monihermohalvauksen aiheutumista Sabin-rokotuksesta voitiin pitää siinä määrin odottamattomana ja yllättävänä, ettei rokotuksen suorittamisesta päättäneiden viranomaisten ollut kohtuudella tarvinnut ottaa sitä huomioon. Asiassa ei ollut näytetty muutakaan sellaista rokotuksesta päättämiseen tai sen toimeenpanemiseen liittyvää seikkaa, joka voitaisiin lukea viranomaisten syyksi tuottamuksena.

Toimeenpantua yleistä rokotusta ei tosin saadun selvityksen mukaan ollut pidettävä erityisen vaarallisena tai siihen rinnastettavana toimena. Korvausvastuun syntymistä puolsivat kuitenkin muut painavat seikat. A oli saanut Sabin-rokotuksen Suomen koko väestöä koskeneen rokottamisohjelman yhteydessä. Yleinen rokotus oli järjestetty Suomessa puhjenneen polioepidemian leviämisen estämiseksi ja koko väestöä oli erityisesti kehotettu käymään rokotuksessa. Kansalaisilla oli ollut perusteltu syy kerrotuissa olosuhteissa pitää osallistumista yleiseen rokotukseen yleisen edun vaatimana kansalaisvelvollisuuteen läheisesti rinnastettavana toimena. Kysymys oli lääkinnällisistä toimista, joihin saattoi liittyä tai niiden seurauksena saattoi syntyä sinänsä odottamattomia ja yllättäviä haittavaikutuksia. Tässä mainituista syistä johtui, että koko väestöä koskevaan rokotukseen osallistuneelle A:lle oli rokotuksesta hänelle aiheutuneen erityisen vaikean sairauden aiheuttamasta vahingosta suoritettava korvausta tuottamuksesta riippumatonta ankaraa vastuuta koskevien perusteiden mukaisesti vahingonkorvauslain säännöksiä soveltaen. Korvauksen maksamisesta oli vastuussa valtio, jonka tehtävänä oli ollut väestöä uhanneen polioepidemian leviämisen estämiseksi suunnitella tarpeellinen yleinen rokotus ja huolehtia sen toimeenpanemisesta.

A:lle aiheutui sairaudestaan kivun ja säryn lisäksi siihen verrattavaa henkistä kärsimystä, joka sisältyi kihlakunnanoikeuden hänelle kivusta ja särystä maksettavaksi tuomitsemaan korvaukseen. Valtion suoritettavien korvausten osalta eri mieltä ollut jäsen yhtyi muutoin kihlakunnanoikeuden perusteluihin.

Näillä perusteilla eri mieltä ollut jäsen jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen voimaan, kuitenkin niin, että kihlakunnanoikeuden tuomiolauselman kohdassa 4 hän määräsi jo erääntyneille kuukausierille maksettavaksi kihlakunnanoikeuden tuomitseman koron kunkin erän eräpäivästä lukien.

A:lle on myönnetty valituslupa 11.11.1993. Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

Valtio on vastannut valitukseen.

A on ollut terve lapsi helmikuuhun 1985 saakka. Saatuaan Sabin-poliorokotuksen 13.2.1985 hän on sairastunut maaliskuun ensimmäisellä viikolla korvatulehdukseen ja 8.3.1985 ripuliin. Hänellä on tämän jälkeen maaliskuussa 1985 todettu Guillain-Barré-oireyhtymä, jonka on katsottu vähitellen muuttuneen monihermohalvaukseksi.

Guillain-Barré-oireyhtymä on poliota muistuttava tauti, jonka syntytapaa ei lääketieteessä tunneta. Tautia edeltää usein infektio, joka voi olla esimerkiksi tavanomaisen flunssaviruksen tai bakteerin aiheuttama. Myös erilaisten rokotusten kuten vesikauhu-, hepatiitti A-, sikainfluenssa- ja poliorokotusten sekä hoitojen kuten kirurgisen leikkauksen ja verensiirron jälkeen tauti on puhjennut. Lisäksi oireyhtymää on esiintynyt eräiden tautien yhteydessä. On pidetty mahdollisena, että infektio jopa oireettomana jollakin lailla laukaisee oireyhtymän. Aina ei kuitenkaan edeltävää infektiota tai vastaavaa ole osoitettavissa.

Syy-yhteys

Jutussa on esitetty hovioikeuden tuomiosta ilmenevä laaja selvitys kuulemalla muun muassa A:ta hoitanutta erikoislääkäriä ja hänen tapaukseensa asiakirjojen perusteella tutustuneita lääkäreitä sekä esittämällä kaksi Suomessa tehtyä asiaa koskevaa tutkimusta, jotka antoivat viitteitä Guillain-Barré-oireyhtymän yhteydestä Sabin-rokotukseen.

Korkein oikeus toteaa, että Sabin-rokotuksen ja A:n sairauden syy-yhteyttä ei voida pitää lääketieteellisesti selvitettynä. Hovioikeuden tuomiosta ilmenevän selvityksen perusteella voidaan kuitenkin otaksua, että Sabin-rokotus on A:n sairauden syy. Kantaja on asian laatu ja hänen käytettävissään olevat todistelumahdollisuudet huomioon ottaen riittävästi näyttänyt syy-yhteyden Sabin-rokotuksen ja A:n sairauden välillä.

Vastuun peruste

Vahingonkorvausvastuu on pääsääntöisesti tuottamusvastuuta. Valtiota asiassa edustaneet lääkintöhallitus ja kansanterveyslaitos ovat järjestäneet koko väestölle tarkoitetun yleisen rokotusohjelman polioepidemian leviämisen estämiseksi. Asiassa ei ole näytetty sellaista rokotuksesta päättämiseen tai rokotuksen toteuttamiseen liittyvää seikkaa, joka olisi luettava valtion syyksi tuottamuksena.

Tuottamuksesta riippumattoman vahingonkorvausvastuun on kirjoitetun lain ulkopuolella katsottu voivan tulla kysymykseen vain rajoitetusti. A on saanut rokotuksen massarokotusohjelman yhteydessä. Kysymyksessä ei ollut ainoastaan rokotettavien itsensä suojaaminen tautia vastaan vaan terveysviranomaisten pelkäämän polioepidemian torjuminen joukkomittaisella rokottamisella, johon koko väestöä oli voimakkaasti kehotettu osallistumaan. Kysymys oli siten myös rokotettaville asetetusta vastuusta muiden terveydestä. Massarokotuksen yhteydessä ei ole mahdollista yksilöllisesti tutkia jokaista rokotettavaa ja häneen mahdollisesti liittyviä riskitekijöitä. Myöskään rokotettavalla itsellään tai hänestä vastaavilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta osaltaan perusteellisesti harkita riskejä. Tällaisessa tilanteessa rokotuksen toimeenpanijan tulee kantaa vastuu rokotuksen aiheuttamista yllättävistä vahingoista, joita enempää rokotuksen toimeenpanijat kuin rokotettavat itse eivät ole pystyneet ennakoimaan.

Korvausten määrä

Korkein oikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi A:lle aiheutuneesta pysyvästä viasta ja haitasta 300 000 markkaa sekä kivusta ja särystä 100 000 markkaa. Sairaanhoitokuluista tai vastaavista kustannuksista on myönnetty 30.4.1989 mennessä kertyneet 5 078,31 markkaa. Kantaja ei ole selvittänyt, että hänelle olisi aiheutunut tällaisia kuluja tuon päivämäärän ja alioikeuden päätöksen julistamispäivän eli 27.2.1991 välisenä aikana. Siltä osin kuin kantajan korvausvaatimus sairaanhoitokuluista ja vastaavista kustannuksista kohdistuu viimeksi mainitun päivämäärän jälkeiseen aikaan vaatimus on ennenaikainen.

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta 300 000 markkaa, kivusta ja särystä 100 000 markkaa sekä 30.4.1989 saakka olleista poliklinikka-, lääke-, lääkintä-, lääkärija sairaalamaksuista 5 078,31 markkaa eli yhteensä 405 078,31 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1989 lukien. Muilta osin jutussa esitetyt vaatimukset hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riihelä, Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Taipale, Wirilander (eri mieltä) ja Möller. Esittelijä Eija Iivonen.

Oikeusneuvos Wirilander: Totean, että Sabin-rokotuksen ja A:n sairauden syy-yhteyttä ei voida pitää lääketieteellisesti selvitettynä. Sabin-rokotus on kuitenkin A:n sairauden selvästi todennäköisempi syy kuin asiassa esitetyt muut vaihtoehdot. Kantaja on asian laatu ja hänen käytettävissään olevat todistelumahdollisuudet huomioon ottaen riittävästi näyttänyt syy-yhteyden Sabin-rokotuksen ja A:n sairauden välillä. Syy-yhteyden osalta näillä ja muutoin Korkeimman oikeuden enemmistön perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Wirilander.