Vahingonkorvaus - Syy-yhteys - Alaikäisen aiheuttama vahinko - Tuottamus - Myötävaikutus

Diaarinumero:	S92/462
Esittelypäivä:	26.11.1992
Taltio:	1627
Antopäivä:	10.5.1993

A ja B, jotka olivat 12-vuotiaita, olivat kaataneet maahan tulenarkaa ainetta, jonka A oli sytyttänyt tuleen. B oli A:n kehotuksesta pannut tuleen ainetta sisältäneen muoviastian. Astian lehahdettua tuleen B oli potkaissut sitä ja se oli osunut lähellä olleeseen 8-vuotiaaseen C:hen, jolle oli aiheutunut vaikeita palovammoja. Ään.

A ja B olivat tuottamuksellisesti yhtä suurelta osalta aiheuttaneet C:n vammat. C ei ollut myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Vahingonkorvausta soviteltiin ottamalla huomioon A:n ja B:n ikä, kehitystaso, teon laatu ja asianosaisten varallisuusolot sekä muut olosuhteet. Ään.

C on B:lle ja A:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että toukokuussa 1987 olivat alle 15-vuotiaat B ja A Haminan kaupungissa anastaneet Rengaskorjaamo Oy:n varastosta alifaattista hiilivetyseosta, joka oli I luokan palavaa nestettä. Nesteen pojat olivat valuttaneet korjaamon pihasta löytämäänsä muoviastiaan. Tämän jälkeen A oli läheisyydessä olleella entisellä ratapiha-alueella kaatanut kyseistä ainetta muoviastiasta maahan ja sytyttänyt sen palamaan hallussaan olleella tupakansytyttimellä. A:n kehotuksesta B oli laittanut tuleen koko muoviastian, joka oli lehahtanut ja palanut suurella liekillä. B oli sitten potkaissut palavaa astiaa, joka oli potkun voimasta osunut noin 5 - 10 metriä sivumpana seisoneen C:n selkään. Tuli oli välittömästi tarttunut C:n vaatteisiin ja polttanut häneen erittäin vaikeat palovammat.

Asiassa oli suoritettu välittömästi tapahtuman jälkeen poliisitutkinta. Poliisiviranomainen oli antanut 8.6.1987 päätöksen poliisitutkinnan lopettamisesta, koska syyllisiksi epäillyt olivat tekohetkellä olleet alle 15-vuotiaita.

B ja A eivät tekohetkellä olleet rikosoikeudellisesti vastuunalaisia, mutta se ei kuitenkaan vapauttanut heitä vahingonkorvausvastuusta eikä poistanut syyllisyyttä tekoon, joka lievimmillään heidän kannaltaan katsottuna oli rikoslaissa rangaistavaksi säädetty huolimaton tulen käsittely ja ruumiinvamman tuottamus.

C:n saamat syvät palovammat vartalon eri osissa käsittivät noin 40 prosenttia ihon pinta-alasta. Tällaiset palovammat olivat erittäin kivuliaita ja vammojen takia C:lle oli jouduttu tekemään toistakymmentä ihonsiirtoleikkausta, jotka olivat tuottaneet hänelle paljon lisäkipua. Vammat kuuluivat liikennevahinkolautakunnan normien mukaan luokiteltuina ainakin hyvin vaikeiden vammojen ryhmään.

C:n saamat vammat, kun huomioitiin niistä jäävät toiminnanrajoitukset raajoihin sekä vahinkoa sisäelimille aiheuttavat lisärasitukset, voitiin kokonaisuutena luokitella sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen (1012/86) perustuen haittaluokkaan 20. Palovammoista jäivät lisäksi C:lle pysyvät kosmeettisesti rumentavat arvet. Erityisesti rintakehän etuosan iho oli arpeutunut epätasaiseksi ja huomiota herättäväksi, mikä oli nuorelle henkilölle erityisen kiusallista ja normaalia elämää haittaavaa.

Äidin mukanaolosta ja avusta C:n hoidossa Kotkan keskussairaalassa kriittisenä aikana 25.6. - 15.7.1987 oli aiheutunut matkakuluja, joista oli korvaamatta edelleen 1 719,20 markkaa sekä ansionmenetystä samalta ajalta yhteensä 4 688,44 markkaa.

Tämän vuoksi C on vaatinut, että B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena kivusta ja särystä 45 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta, ottaen huomioon C:n kahdeksan vuoden ikä ja palovammoista aiheutuneet kosmeettiset haitat, 380 000 markkaa, molemmat 16 prosentin korkoineen 27.5.1987 lukien ja äidin mukanaolosta ja avusta aiheutuneista kuluista sekä ansionmenetyksestä yhteensä 6 407 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.7.1987 lukien. Lisäksi C on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen sekä vaatinut, että päätöksessä todetaan teon täyttävän edellä mainitun tai muun rikoksen tunnusmerkistön, koska rikosoikeudellisella tuottamuksella oli merkitystä haettaessa korvausta rikosvahingon perusteella valtion varoista.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että 17.3.1975 syntynyt B ja 17.12.1974 syntynyt A olivat 27.5.1987 Haminassa anastaneet Teollisuuskatu 12:ssa toimivan rengaskorjaamon pihalla olleessa avonaisessa peltivarastossa säilytetystä tynnyristä Exsold 80/110 alifaattista hiilivetyseosta eli puhdistettua bensiiniä, joka oli helposti syttyvää I luokan palavaa nestettä. B ja A olivat valuttaneet valopetroliksi otaksumaansa ainetta muoviastiaan ja vieneet sen rengaskorjaamon läheisyydessä olleelle entiselle ratapiha-alueelle. Täällä A oli kaatanut ainetta maahan vanhalle radanpohjalle ja sytyttänyt sen tuleen mukanaan olleella sytyttimellä. A oli kengällään potkaissut tuleen sytyttämäänsä ainetta, jolloin tuli oli levinnyt, ja hän oli kaatanut maahan uutta ainetta, joka oli edelleen syttynyt. Aineen palaessa A oli pyytänyt B:tä laittamaan muoviastian keskelle liekkiä, jotta se olisi palanut paremmin. B oli menetellyt A:n pyynnön mukaisesti, jolloin muoviastia sisältöineen oli lehahtanut tuleen saaden aikaan B:n polven alapuolelle ulottuvan lieskan. B oli tällöin oman ilmoituksensa mukaan säikähtänyt ja potkaissut tulessa olevaa astiaa, joka oli lähes suoraan lentänyt muutaman metrin etäisyydellä olleen 13.2.1979 syntyneen C:n päälle. Muoviastiasta lähtenyt palava aine oli levinnyt C:n päälle ja saanut aikaan seuraavat vammat.

C oli 26.4.1988 päivätyn lastenkirurgian erikoislääkärin antaman lausunnon mukaan saanut syviä palovammoja vartalon etupuolelle, alaraajoihin ja pakaroihin. Vammat olivat käsittäneet noin 40 prosenttia ihon pinta-alasta ja niiden vuoksi oli jouduttu tekemään toistakymmentä leikkausta, joissa oli poistettu kuollutta ihoa ja siirretty ihoa palamattomaksi jääneeltä alueelta. C oli tuolloin käynyt koulua, jossa hän oli pystynyt olemaan kolme tuntia päivässä vuoteessa maaten kouluavustajan huolehtiessa hänen päivittäisistä toiminnoistaan.

Viimeisen eli 23.11.1989 päivätyn lastenkirurgian erikoislääkärin antaman lausunnon mukaan C oli käynyt koulua jo lähes täyspäiväisesti, mutta hänen liikuntakykynsä oli ollut vielä siten rajoittunut, että hän oli pystynyt liikkumaan enintään kilometrin verran kerrallaan. Koulussa hän oli saanut vielä erityisavustajan apua, mutta tämä tarve oli ollut vähitellen loppumassa. Kehittyneen kumiallergian vuoksi painepuvun käyttö oli kesällä 1989 lopetettu, joka puolestaan oli aiheuttanut jatkuvaa lääkitystä vaativaa kutinaa. C oli jatkuvista hankaluuksista huolimatta toipunut varsin hyvin ja tilanne oli ollut hyvin tyydyttävä. Arpien paksuuntuminen oli ollut varsin kohtuullista ja pääosin varsin vähän haittaavaa. Polvitaipeiden paksuuntuneet ja kiristymään pyrkivät arvet olivat ainoa poikkeus ja niiden vuoksi saattoi operatiivinen hoito tulla vielä kysymykseen. Kasvun ja ajan myötä C tuli toipumaan hyvin tai tyydyttävästi liikuntakykyiseksi ja sosiaalisessa elämässä hyvin toimeentulevaksi henkilöksi, jolle palovamma-arvet kuitenkin aiheuttivat pysyvän rasitteen. Ulkonäön kannalta pahin haitta tuli olemaan rintakehän etuosan iho, joka oli arpeutunut pysyvästi epätasaiseksi ja huomiota herättäväksi. Nuoruusikää ajatellen myös alaraajojen arvet tulivat olemaan haittaavia. Yläraajojen ja selän ihonottoalueiden arvet eivät näyttäneet jättävän kovin huomattavaa ulkonäön haittaa. Palovammoja ei ollut ollut kasvoissa. Ammatinvalinnassa ja koulunkäynnissä oli otettava huomioon se, että vammat tulisivat todennäköisesti olemaan esteenä useille ruumiillisesti rasittaville ammateille. C oli palovammojensa johdosta ollut keskussairaalahoidossa 27.5. - 12.8.1987 ja 15.9. -6.10.1987.

Ennen alussa kerrottua polttamista A ja B olivat yhdessä C:n ja kahden muun pojan kanssa olleet erään konekorjaamon pihalla, jossa A oli sanonut B:lle, että lähdetään hakemaan rengaskorjaamon pihasta palavaa ainetta ja poltetaan sitä. B:n ja A:n mentyä hakemaan sellaista ainetta C ja muut pojat olivat siirtyneet vanhalle rata-alueelle odottamaan ensiksi mainittujen paluuta. Edellisenä päivänä A oli B:n nähden ollut muualla polttamassa maahan kaadettua bensiiniä.

B ja A olivat tienneet, että heidän yhdessä hankkimansa ja polttamansa neste oli ollut herkästi palavaa, ja he olivat tuottamuksellisella menettelyllään aiheuttaneet heitä huomattavasti nuoremmalle C:lle edellä kerrotut palovammat.

Täysimääräiset korvaukset C:lle olisivat olleet hyvin vaikeiden vammojen aiheuttamasta kivusta ja särystä 45 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja toiminnallisesta haitasta kosmeettinen haitta mukaan lukien 300 000 markkaa. C ei ollut näyttänyt, että hänellä olisi ollut oikeutta vaatia itselleen korvausta äitinsä matkakuluista ja ansionmenetyksestä. Vahingonkorvausvelvollisuuden kohtuullista määrää vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla harkitessaan raastuvanoikeus on ottanut huomioon B:n ja A:n iän ja kehitystason sekä teon laadun ja velvoittanut heidät kanteen enemmälti hyläten yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 15 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja toiminnallisesta haitasta kosmeettinen haitta mukaan lukien 100 000 markkaa eli yhteensä 115 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 27.5.1987 lukien. Lisäksi B ja A on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 15 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.4.1990 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C, B ja A olivat saattaneet jutun, on todennut, että B ja A olivat molemmat olleet 12 vuoden ikäisiä aiheuttaessaan C:lle raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotut palovammat. He olivat tienneet polttamansa aineen vaarallisuuden, koska A oli B:n nähden vahinkotapahtumaa edeltäneenä päivänä ollut polttamassa muualla maahan kaadettua bensiiniä. Nyt sytyttämänsä aineen vaarallisuuden B ja A olivat huomanneet viimeistään siinä vaiheessa, kun he olivat sytyttäneet aineen palamaan. Heidän olisi tullut myös tietää, että käsiteltäessä palavaa ainetta oli toimittava erityisen varovaisesti. He olivat ikänsä puolesta olleet sellaisella kehitystasolla, että heidän oli täytynyt käsittää, että polttamisesta saattoi aiheutua erityistä vaaraa paitsi heille itselleen myös polttamista läheltä seuranneille heitä itseään huomattavasti nuoremmille lapsille. Tästä huolimatta B oli A:n kehotuksesta laittanut liekkeihin palavaa nestettä sisältäneen muoviastian, jonka B säikähdettyään oli potkaissut 8-vuotiaan C:n päälle raastuvanoikeuden päätöksessä selostetulla seurauksella. B:n ja A:n käyttäytyminen oli poikennut siitä, mitä heidän ikäiseltään lapselta voitiin edellyttää. Teko ei ollut näin ollen tapaturma, vaan B ja A olivat tuottamuksensa perusteella vahingonkorvausvastuussa. C:n ei ollut näytetty myötävaikuttaneen vahingon syntymiseen.

B ja A samoin kuin C olivat varattomia. Ottaen huomioon edellä kerrotut B:n ja A:n ikä, kehitystaso, teon vaarallinen luonne sekä vahingon aiheuttajien ja vahingon kärsijän varallisuusolot hovioikeus on sovitellut vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n nojalla B:n ja A:n maksettavaksi tulevia vahingonkorvauksia vahingon täydestä määrästä niin, että kohtuullisiksi harkittuina korvauksina oli pidettävä kivusta ja särystä 9 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta kosmeettinen haitta mukaan lukien 60 000 markkaa.

Hovioikeus on alentanut B:n ja A:n C:lle maksettavaksi määrättyä vahingonkorvausta kivusta ja särystä 9 000 markkaan sekä pysyvästä viasta ja haitasta kosmeettinen haitta mukaan luettuna 60 000 markkaan. B:n ja A:n oli siten yhteisvastuullisesti maksettava C:lle vahingonkorvausta 69 000 markkaa raastuvanoikeuden tuomitsemine korkoineen. Muutoin raastuvanoikeuden päätös on jätetty voimaan. Jutun lopputulos huomioon ottaen C on saanut pitää hänelle hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Valituslupa on myönnetty 13.5.1992.

C on vaatinut, että vahingonkorvauksia ei sovitella lainkaan tai niitä joka tapauksessa sovitellaan huomattavasti lievemmin kuin raastuvanoikeus ja hovioikeus olivat tehneet. Lisäksi C on vaatinut, että B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle pysyvästä viasta ja haitasta 380 000 markkaa vaadittuine korkoineen ja C:n äidille aiheutuneista matkakuluista ja ansionmenetyksestä yhteensä 6 407,64 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.7.1987 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta korkoineen.

B on vaatinut, että kanne hylätään tai että korvauksia C:n oma myötävaikutus huomioon ottaen sovitellaan hovioikeuden määräämää enemmän.

A on vaatinut, että kanne hylätään tai että tuomittua korvausmäärää alennetaan ja korvausta sovitellaan myös vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla.

B ja A sekä C ovat antaneet pyydetyt vastaukset. C on vastauksessaan vaatinut, että B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen vastauskulunsa Korkeimmassa oikeudessa korkoineen.

B ja A, jotka ovat vahingon tapahtuessa olleet 12-vuotiaita, ovat polttaneet vaaralliseksi aineeksi tietämäänsä puhdistettua bensiiniä vanhalla ratapihaalueella hiekkamaalla, jossa polttaminen sinänsä ei ole aiheuttanut vaaraa toisille ihmisille tai omaisuudelle. Tilanne on muuttunut vaaralliseksi silloin, kun B on A:n kehotuksesta pannut bensiiniä sisältäneen muoviastian liekkeihin. B:n ja A:n on täytynyt käsittää, että mainitun astian tuleen panemisesta saattoi aiheutua vaaraa polttamista seuranneille pojille, joista yksi on ollut tuolloin 8-vuotias C. B on astian leimahdettua liekkeihin potkaissut sitä, jolloin se on lentänyt C:n päälle aiheuttaen tälle raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotut vammat. B ja A ovat siten, A kehotettuaan B:tä tekoon ja B pantuaan bensiiniä sisältäneen astian tuleen, tuottamuksellaan yhtä suurelta osin aiheuttaneet C:n vammat. C ei ole asettumalla seuraamaan polttamista myötävaikuttanut vahinkoonsa.

Ottaen huomioon B:n ja A:n ikä, kehitystaso, teon laatu, heidän ja C:n varattomuus sekä muut olosuhteet hovioikeuden suorittamaa sovittelua pysyvän vian ja haitan sekä kosmeettisen haitan osalta ei ole syytä muuttaa. Kuitenkin sen takia, että palovammoista on C:lle aiheutunut paljon kipua ja särkyä, niistä tuomittavaa korvausta ei ole syytä sovitella yhtä paljon kuin muita korvauksia. Kohtuulliseksi korvaukseksi kivusta ja särystä Korkein oikeus harkitsee 15 000 markkaa.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan kivusta ja särystä maksettavaksi määrätyn vahingonkorvauksen osalta siten, että raastuvanoikeuden päätöksen lopputulos tältä osalta jää pysyväksi.

Muilta osilta hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C:lle korvaukseksi hänellä Korkeimmassa oikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista 2 000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nikkarinen, Lindholm (eri mieltä), Sevon ja Lehtimaja (eri mieltä)

Oikeusneuvos Lehtimaja: Vaikka tulella leikkimistä ei voidakaan pitää 12-vuotiaille pojille epätavallisena käyttäytymisenä, tämänikäisten täytyy jo käsittää tällaisen leikin vaarallisuus. Jutussa ei ole selvitetty, ettei B:n ja A:n kehitystaso olisi vastannut heidän tapahtuma-aikaista ikäänsä. Heidän on näytetty tienneen tuleen sytyttämistä varten anastamansa bensiini herkästi syttyväksi aineeksi, joskaan he eivät mahdollisesti ole täysin ymmärtäneet sen räjähdysherkkyyttä ja aineen polttamiseen liittyneitä vaaroja koko laajuudessaan. Ryhtymällä polttamaan tätä ainetta suojaamattomissa olosuhteissa he ovat kuitenkin ottaneet tietoisen riskin myös polttamista läheltä seuranneen 8-vuotiaan C:n turvallisuudesta. B:n ja A:n ei ole näytetty ryhtyneen mihinkään varotoimiin ennen tulen sytyttämistä. Kun he ovat siten laiminlyöneet sen varovaisuuden, jota heiltä on voitu heidän ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden näissä olosuhteissa vaatia, he ovat tuottamuksellaan aiheuttaneet C:lle raastuvanoikeuden päätöksessä selostetut vammat. B:n ja A:n vastuu tapahtuneesta vahingosta on yhtä suuri. C:n ei sitä vastoin voida katsoa ikänsä puolesta ymmärtäneen sitä vaaraa, jolle hän saattoi itsensä alttiiksi asettuessaan seuraamaan läheltä häntä vanhempien poikien leikkiä. Kun ei ole näytetty, että kukaan olisi edes kehottanut häntä kauemmaksi polttopaikalta, C ei ole omalla menettelyllään myötävaikuttanut häntä kohdanneeseen vahinkoon.

C:n saamat palovammat ovat olleet hyvin vaikeita ja niiden hoito on lapsen tärkeässä kasvu- ja kehitysvaiheessa monin tavoin rajoittanut hänen mahdollisuuksiaan normaaliin elämään. Lääketieteellisen selvityksen mukaan niistä jää pysyviä toiminnanrajoituksia ja haittaa myös sisäelimille. Palovammoista ja niiden hoidosta on aiheutunut erityisen paljon kipua ja särkyä. Toisaalta on käynyt ilmi, että C on saanut tapahtuman johdosta vakuutuskorvausta. B:llä ja A:lla ei ole ollut vastuuvakuutuksia.

Vahvistan korvattavan vahingon täysiksi määriksi raastuvanoikeuden toteamat määrät. Vahingonkorvauslain 2 luvun 2 §:n mukaan pidän kohtuullisena vahingonkorvauksena raastuvanoikeuden tuomitsemia korvausmääriä eli pysyvän vian ja haitan osalta, kosmeettinen haitta mukaan lukien, 100 000 markkaa sekä kivun ja säryn osalta 15 000 markkaa.

Näillä perusteilla muutan hovioikeuden tuomiota vahingonkorvausta koskevalta osalta ja jätän raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen tältä osin pysyväksi.

Korkeimmassa oikeudessa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Lindholm: B ja A, jotka ovat vahingon tapahtuma-aikaan olleet 12-vuotiaita, ovat polttaneet bensiiniä entisellä ratapiha-alueella hiekkamaastossa, jossa bensiinin palamisesta sinänsä ei ole ollut vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. C, joka tuolloin on ollut 8-vuotias, on ollut katselemassa polttamista. B on A:n kehotuksesta pannut liekkeihin bensiiniä sisältäneen muoviastian. Sen leimahdettua palamaan B on säikähtyneenä potkaissut astiaa, joka sattumalta on osunut C:hen raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin seurauksin. Ottaen huomioon, että bensiinin polttamista noissa olosuhteissa voidaan pitää tuonikäisten, seikkailunhaluisten poikien normaalina leikkinä ja että B:n toiminta mitä ilmeisimmin on johtunut yllättävän tilanteen aiheuttamasta pelästyksestä, katson, että tapahtumaa on pidettävä tapaturmana. Tämän vuoksi kumoan hovioikeuden tuomion ja hylkään kanteen kokonaisuudessaan sekä vapautan B:n ja A:n kaikesta korvausvelvollisuudesta.