Työtaistelu - Saarto - Merimies - Vahingonkorvaus

Diaarinumero:	S85/808
Esittelypäivä:	17.6.1986
Taltio:	2707
Antopäivä:	30.9.1987

Kysymys kauppa-aluksen, ns. mukavuuslippulaivan, saartoon liittyvistä oikeuskysymyksistä.

Kun Suomen Merimies-Unioni r.y:n toimeenpaneman saarron päämäärä ja toteuttamistapa eivät olleet Suomen oikeusjärjestyksen vastaisia, saartoa ei pidetty lainvastaisena. Tällä perusteella Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y:n myötätuntotyötaistelutoimenpiteinä toimeenpanemat saartotoimet eivät myöskään olleet lainvastaisia. Luotsiliitto r.y:n luotsauskieltoa käsittävä boikottiuhkaus myötätuntotyötaistelutoimenpiteenä sen sijaan oli virkaehtosopimuslainsäädännön mukaan luotsien virkavelvollisuuden vastainen.

Acropolis Maritime Inc. oli 23.1.1984 tehnyt neuvostoliittolaisen toiminimen v/o Sojuzpromexportin kanssa rahtaussopimuksen pulverin muodossa olevan rikin kuljettamisesta Vancouverista Kanadasta Suomeen Kotkan satamaan Liberiassa Monroviassa rekisteröidyllä m.s. Euro Princess -nimisellä aluksella. Kotkasta lasti oli purkamisen jälkeen määrä toimittaa rautatiekuljetuksena Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon Moskovaan. Rahtaussopimuksen (certeparti) 35 kohta sisälsi määräyksen, joka suomeksi käännettynä kuului: "Päällystö ja miehistö otettava palvelukseen sopimuksella, jonka I.T.F. hyväksyy, ja laivanisäntä ymmärtää, että siinä tapauksessa, että riita syntyy I.T.F:n kanssa, laivanisäntä on vastuussa kaikesta ajanhukasta ja kaikista kuluista, jotka syntyvät tämän riidan johdosta."

Aluksen omistajan edustaja ja Kreikasta olevan Panellinia Nautiki Omospondia (englanniksi Panhellenic Seamen's Federation) -nimisen merimiesjärjestön (jäljempänä PNO) pääsihteeri olivat 29.2.1984 allekirjoittaneet merellä tapahtuvaa työskentelyä koskevan työehtosopimuksen (Collective agreement for work at sea) olemaan voimassa 28.2.1985 saakka. Tämän sopimuksen (jäljempänä PNO-sopimus) 1 kohta kuului suomeksi käännettynä: "Kaikkeen päällystöön, alipäällystöön ja matruuseihin, kansalaisuudesta riippumatta, jotka palvelevat edellä mainitussa laivassa tai jotka aiotaan ottaa siihen palvelukseen, ja samoin sen laivanvarustajiin sovelletaan voimassaolevaa Kreikan työehtosopimusta, joka koskee Kreikan lipulla purjehtivia aluksia, joiden tonnimäärä vastaa edellä mainitun laivan tonnilukua; tämän työehtosopimuksen kaikki nykyiset ja tulevat määräykset ovat voimassa koskien palkkoja, työtunteja, ylityötä, lomia, kotiin palauttamisia ja muita yleisiä ehtoja, samoin kuin Kreikan lainsäädäntö, joka koskee merenkävijöitä yleensä."

Aluksen saavuttua Kotkaan 15.4.1984 lastin purkaminen oli aloitettu 16.4.1984. Luotsiliitto - Lotsförbundet r.y. (jäljempänä Luotsiliitto) oli 18.4.1984 antanut jäsenilleen kiellon luotsata alusta, mikä kielto oli 19.4.1984 vastaanotettu Kotkan luotsiasemalla. International Transport Workers' Federation -nimisen järjestön (jäljempänä ITF) edustajana Suomessa toimivan Suomen Merimies-Unioni - Finlands Sjömans-Union r.y:n (jäljempänä MerimiesUnioni) tarkastajan suoritettua 23.4.1984 aluksessa tarkastuksen aluksen päällikölle oli ilmoitettu aluksen olevan saarrossa. Lastin purkamisen suhteen saarto oli toteutettu siten, että Merimies-Unioni oli pyytänyt Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y:een (jäljempänä AKT) kuuluvia ahtaajia kieltäytymään purkamasta alusta. Toimenpiteiden johdosta aluksen purkaminen oli ollut 24.4.1984 lukien keskeytyneenä. Saarron alkaessa sen syyksi oli ilmoitettu ITF-työehtosopimuksen aikaansaaminen Acropolis Maritime Inc:in ja Merimies-Unionin/ITF:n välillä. Aluksen päällikkö ja 15 muuta laivaväkeen kuuluvaa henkilöä olivat 24.4.1984 antamassaan kirjallisessa lausumassa vakuuttaneet ja vahvistaneet, että he olivat tyytyväisiä laivanisäntään ja alukseen sekä myös kreikkalaisen työehtosopimuksen mukaisiin palkkoihinsa sekä että heillä ei ollut mitään valitettavaa mistään asiasta. Samalla allekirjoittajat olivat ilmoittaneet, etteivät he halunneet ITF-palkkoja.

Kantaja on Merimies-Unionille 30.4.1984 sekä AKT:lle ja Luotsiliitolle 7.5.1984 tiedoksi toimituttamiensa haasteiden nojalla vaatinut, että aluksen saarto vahvistettaisiin lainvastaiseksi ja vastaajat velvoitettaisiin heti purkamaan saarto. Saarto oli lainvastainen, koska

- luvallisen saarron edellytykset puuttuivat, kun varustamon ja miehistön välillä ei ollut työtaisteluriitaa,

- saarto, jolla vastapuoli pakotetaan tekemään sopimus, oli oikeusjärjestyksen ja hyvän tavan vastainen,

- kantajayhtiön allekirjoittaman PNO-sopimuksen voimassa ollessa aloitetut saartotoimet olivat muodostaneet työrauhavelvoitteen rikkomisen,

- saarto oli kohtuuton verrattaessa tavoiteltuja etuja aiheutettuun vahinkoon,

- saarto oli toimeenpantu epäasiallisesti siten, että se oli pitkittynyt aiheettomasti,

- saarto oli toimeenpantu ja sitä oli jatkettu oikeudenvastaisin keinoin ja kantajaa loukkaavalla tavalla,

- saarto oli muutoinkin toimeenpantu sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että se oli lainvastainen,

- Merimies-Unionilla ei ollut ollut puhevaltaa asiassa, koska aluksen miehistön jäsenet olivat ilmoittaneet olevansa tyytyväisiä työolosuhteisiinsa ja kieltäneet Merimies-Unionia puuttumasta heidän asioihinsa,

- saarto oli kohdistunut kysymyksessä olevan riidan ulkopuoliseen rahtaajaan v/o Sojuzpromexportiin ja

- saarto oli ystävällisissä suhteissa olevan valtion Suomessa olevan omaisuuden takavarikoinnista ja asettamisesta myymis- tai hukkaamiskiellon alaiseksi 27.5.1921 annetun lain vastainen kohdistuessaan Neuvostoliiton omistamaan lastiin.

Luotsiliittoon kohdistamassaan kanteessa kantaja on lisäksi todennut Luotsiliiton toimeenpaneman saarron lainvastaiseksi, koska myötätuntotaistelutoimenpide, joka ei kohdistunut virkamiehen työnantajaan, oli kielletty.

Kantaja on lisäksi vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajalle saartotoimista aiheutuneena varallisuusvahinkona 256.893 Yhdysvaltain dollaria ja esinevahinkona 300.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Lisäksi kantaja on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Merimies-Unioni ei ole kiistänyt sen suorittamaksi ilmoitettua saartoa. Yhdistys on esittänyt, että 29.2.1984 kreikkalaisen PNO:n kanssa tehty työehtosopimus oli selvästi alittanut ITF:n edellyttämän sopimusstandardin eikä se sitonut ITF:ää. Aluksen filippiiniläisille miehistönjäsenille, jotka eivät kuuluneet kreikkalaisen sosiaaliturvan piiriin, ei ollut maksettu palkkaa ITFerityissopimuksen mukaisesti. Työtaistelun ensisijaisena tavoitteena oli ollut työehtosopimuksen aikaansaaminen kantajan ja Merimies-Unionin/ITF:n välille, joten Merimies-Unionilla oli puhevalta asiassa.

AKT ja Luotsiliitto ovat myöntäneet osaltaan ilmoitetut saartotoimet. Ne ovat selittäneet, että niiden suorittamilla toimilla oli tuettu Merimies-Unionin työtaistelutoimia ITF-erityissopimuksen aikaansaamiseksi alusta varten. Tukitoimet eivät aiheuttaneet AKT:lle minkäänlaista korvausvastuuta. Ne eivät sisältäneet aluksen takavarikkoa eivätkä sen myymis- tai hukkaamiskieltoa. Luotsiliitto, joka ei ollut sidottu 29.2.1984 tehtyyn työehtosopimukseen, ei ollut mitenkään osallistunut aluksen lastin purkamistyöhön tai työn keskeytymiseen, eikä siltä ollut vielä edes pyydetty luotsiapua tälle alukselle. Luotsiliiton ennakolta ilmoittamasta painostustoimesta ei ollut voinut syntyä kantajalle mitään vahinkoa.

Vastaajat ovat kiistäneet kanteen ja esitetyt korvausvaatimukset kokonaisuudessaan ja vaatineet kantajan velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut.

Merimies-Unionin/ITF:n kantajaan kohdistaman saarron ensisijaisena tavoitteena oli ollut ITF-Special Agreement -työehtosopimuksen aikaansaaminen kantajan ja MerimiesUnionin/ITF:n välille, koska Merimies-Unioni/ITF ei ollut tunnustanut voimassa ollutta PNO-sopimusta päteväksi ja järjestöä sitovaksi. Kyseisessä tilanteessa kantajan ja Merimies-Unionin/ITF:n välille oli syntynyt työtaistelu, jonka toimeenpanemisessa Merimies-Unionilla oli ollut puhevalta.

Tehdessään PNO-sopimuksen kantaja säännöllistä kauppamerenkulkua harjoittavana varustamoyhtiönä oli ollut tietoinen ITF- ja PNO-sopimusten eroavaisuuksista ja siitä, ettei PNO-sopimus ollut sellainen ITF:n hyväksymä sopimus, jota rahtaussopimuksen 35 kohdassa oli edellytetty. Erityisesti oli otettava huomioon, että kantaja oli PNOsopimuksen voimassa ollessa käyttänyt muita kuin kreikkalaisia merimiehiä huomattavasti yli tuossa sopimuksessa sallitun määrän, mikä oli osoituksena siitä, ettei kantaja ollut aikonutkaan noudattaa PNO-sopimusta ITF-sopimuksena.

Allekirjoitettu PNO-sopimus ei ollut perustanut työrauhavelvoitetta kantajan ja Merimies-Unionin/ITF:n välille eikä kantaja ollut voinut osoittaa muutakaan sellaista perustetta, jonka mukaan aloitettuja ja päätöksen julistamishetkellä vielä jatkuvia Euro Princess -aluksen saartotoimia olisi pidettävä oikeudenvastaisina.

Koska Merimies-Unionin ensisijaisesti aloittamaa työtaistelua ei voitu pitää oikeudenvastaisena, AKT:n myötätuntotaistelua oli pidettävä sallittuna.

Luotsiliiton antaman kiellon johdosta raastuvanoikeus totesi, että aluksen ollessa 18.4.1984 jälkeen Kotkan satamassa tarvitsematta tuolloin luotsien palveluita, Luotsiliiton aikomat toimet aluksen osalta eivät olleet ehtineet toteutua.

Raastuvanoikeus on hylännyt kanteen sekä velvoittanut kantajan Acropolis Maritime Inc:in korvaamaan vastaajien yhteiset oikeudenkäyntikulut 100.000 markalla.

Acropolis Maritime Inc. on toistanut raastuvanoikeudessa esittämänsä vaatimukset, että Euro Princessin saarron vahvistetaan olleen lainvastainen sekä että MerimiesUnioni, AKT ja Luotsiliitto velvoitetaan heti purkamaan saarto sekä yhteisvastuullisesti suorittamaan varustamolle saarron aiheuttamista vahingoista 256.893 Yhdysvaltain dollaria ja 300.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen sekä korvaamaan varustamon oikeudenkäyntikulut asiassa.

Merimies-Unioni, AKT ja Luotsiliitto ovat yhdessä vastanneet muutoksenhakemukseen.

Raastuvanoikeuden päätöstä ei muutettu. Acropolis Maritime Inc. velvoitettiin korvaamaan vastaajien yhteiset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.000 markalla.

Acropolis Maritime Inc. on pyytänyt valituslupaa ja valituksessaan vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. Hakemuksessaan Acropolis Maritime Inc. on toistanut seuraavat aikaisemmat väitteensä:

Varustamo oli tehnyt 29.2.1984 työehtosopimuksen PNO:n kanssa, joka oli ITF:n jäsenjärjestö ja ainoa järjestö, jonka ITF oli valtuuttanut Kreikassa allekirjoittamaan ITF-Special Agreement -sopimuksen mukavuuslippulaivoille. Varustamolla oli siten täysi oikeus luottaa, että sopimus oli ITF:n hyväksymä. Myös Merimies-Unioni oli saartoa koskevien neuvottelujen kestäessä 25.4.1984 laaditussa Letter of Intentissä luopunut vaatimasta ITF-Special Agreementin tekemistä. Merimies-Unionilla ei näin ollen ollut laillista oikeutta ryhtyä työtaistelutoimiin, joten laillisen saarron edellytykset ovat puuttuneet.

Saarron tarkoituksena oli ollut pakottaa varustamo tekemään ITF-Special Agreement -sopimus, jonka ehdot olivat varustamolle kohtuuttomat. ITF:llä on oikeus yksin määrätä sopimukseen liittyvän kollektiivisopimuksen ehdot ja myös yksin päättää niiden muuttamisesta. Kun sopimus on siten myös Suomen lain mukaan kohtuuton, sopimuksen tekemiseen pakottaminen on ollut oikeudenvastaista.

Kohdistamalla saarron Acropolis Maritime Inc:iin Merimies-Unioni on asettanut varustamon muihin varustamoihin nähden erilaiseen asemaan sekä siten loukannut varustamon vapautta ja oikeutta hylättävänä pidettävällä tavalla.

Saarto on ollut lainvastainen, koska Merimies-Unioni on ollut tietoinen, että laivan rikkilasti oli ollut tulen- ja räjähdysalttiuden vuoksi hengenvaarallinen.

Saarto on kohdistunut rahtaajaan, jota riita ei koskenut, ja toimeenpantu vastoin ystävällisissä suhteissa olevan valtion Suomessa olevan omaisuuden takavarikoinnista sekä myymis- ja hukkaamiskiellon alaiseksi asettamisesta annettua lakia. Saarto on ollut tämänkin vuoksi lainvastainen.

Merimies-Unionilla ei ole ollut oikeutta saartotoimiin laivalla työskennelleiden filippiiniläisten riidanalaisten palkkasaatavien perimiseksi.

Saarron toimeenpanon aiheuttama rikkilastin purkamisen viivästyminen oli aiheuttanut laivalle syöpymisvahinkoja. Näistä ja varustamolle saarrosta johtuneesta lastin purkamisen viivästymisestä aiheutuneesta varallisuusvahingosta Merimies-Unioni oli vastuussa.

Luotsiliiton myötätuntotaistelutoimenpide oli valtion virkaehtosopimuslain vastainen.

Valituslupa on myönnetty 23.10.1985. Merimies-Unioni, AKT ja Luotsiliitto ovat yhdessä antaneet niiltä pyydetyt vastaukset.

Acropolis Maritime Inc. on väittänyt, että sen PNO:n kanssa 29.2.1984 tekemä työehtosopimus on ollut sellainen, jonka ITF hyväksyy. Merimies-Unioni puolestaan on ilmoittanut tarkoituksenaan olleen aikaansaada ITF-Special Agreement -sopimus Acropolis Maritim Inc:in ja ITF:n välillä. Jutun asianosaisten välillä on siis yksimielisyys siitä, että ITF:n hyväksymä työehtosopimus olisi ollut työrauhavelvoitteen perusta. Acropolis Maritime Inc. ei ole väittänyt, että sen ja miehistön välisiin työehtosopimuksiin olisi sovellettava laivan lipun tai miehistön kotimaan tai sopimuksen tekomaan lakia.

Kun erimielisyydet jutun kummankin asianosaisen työrauhavelvoitteen syntymisen perustana pitämän ITF:n hyväksymän työehtosopimuksen syntymisestä ovat johtaneet MerimiesUnionin ITF:n Suomessa olevana jäsenyhdistyksenä Suomen alueella toimeenpanemaan saartoon, asiaa ratkaistaessa on sovellettava Suomen lakia.

Acropolis Maritime Inc. ei ole näyttänyt, että sen PNO:n kanssa 29.2.1984 tekemä Euro Princess -alusta koskeva työehtosopimus olisi tullut ITF:n hyväksymäksi. Mainittu sopimus, jonka tarkoitus on ollut turvata kreikkalaisten merimiesten oikeudet mukavuuslippulaivoilla, ei myöskään ole taannut aluksella palvelleille filippiiniläisille merimiehille ITF-sopimuksen edellyttämiä etuja.

Asianosaisten välisissä neuvotteluissa 25.4.1984 laadittu Letter of Intent on ollut Merimies-Unionin alustava allekirjoittamaton ehdotus, joka ei ole toteutunut. MerimiesUnioni ei siten ole neuvottelujen kestäessä luopunut esittämästään vaatimuksesta. ITF:n ja Acropolis Maritime Inc:in välillä ei näin ollen ole vallinnut sellaista sopimuksen vahvistamaa tilaa, että Merimies-Unionin ITF:n edustajana toimeenpanemaa saartoa olisi pidettävä työrauhavelvoitteen rikkomisena.

Suomen oikeusjärjestyksen mukaan saarto painostuskeinona on yleensä salittu, jollei sitä ole laissa tai osapuolia sitovasssa sopimuksessa kielletty. Sinänsä luvallisella saarrolla tavoiteltu päämäärä saattaa kuitenkin eräissä tapauksissa tehdä saarron Suomen oikeusjärjestyksen mukaan oikeudenvastaiseksi, esimerkiksi jos saarrolla tavoitellaan Suomen oikeusjärjestyksen mukaan kiellettyä sopimusta. ITF:n toimenpiteiden tarkoituksena on niin sanottujen mukavuuslippulaivojen kohdalta, joissa laivan lipun kansallisuus ei ole sama kuin laivan omistajien kansallisuus eikä myöskään laivan lipun ja laivaväen kansallisuus ole sama, ollut saada laivaväen asema palkka- ja muiden työehtojen osalta vastaamaan laivan omistajien ja siitä taloudellisen edun saavien kansallisuuden edellyttämää tasoa. Tämä päämäärä on yritetty saavuttaa varustamon ja ITF:n välisellä ITF-Special Agreement -sopimuksella. Nyt kysymyksessä olevalla saarrolla on myös pyritty tämän sopimuksen aikaansaamiseen. Sopimus oikeuttaisi ITF:n eräiden maksujen perimiseen ja sopimukseen liittyvän kollektiivisopimuksen ehtojen muuttamiseen määrätyllä varoitusajalla.

ITF-Special Agreementin laivan varustamolle aiheuttamat maksusuoritukset saattavat muodostua varustamolle taloudellisesti raskaiksi. Acropolis Maritime Inc:in ja v/o Sojuzpromexportin välillä 23.1.1984 tehdyn rahtaussopimuksen 35 kohdan mukaan päällystö ja miehistö on otettava palvelukseen sopimuksella, jonka ITF hyväksyy. Acropolis Maritime Inc. on siten jo ennen saartoa ollut tietoinen sille ITF-sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista. Saarrolla tavoiteltu sopimus ei näin ollen ole Acropolis Maritime Inc:in väittämin tavoin oikeustoimilain 31 §:n 1 momentin mukaan pätemätön. Acropolis Maritime Inc. ei ole myöskään esittänyt sellaista selvitystä, joka osoittaisi tavoitellun ITF-sopimuksen siihen Suomen ulkopuolella sovellettavan oikeusjärjestyksen mukaan olevan oikeudenvastainen siten, että sopimuksen tavoittelemista olisi sillä perusteella pidettävä Suomessakin oikeudenvastaisena. Ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, että varustamolla ei olisi mahdollisuuksia ryhtyä neuvotteluun ITF:n kanssa tämän ilmoittaessa mahdollisista muutoksista ITF-Special Agreementiin. Saarrolla tavoiteltua sopimusta ei pääperiaatteiltaan siten ole osoitettu Suomen oikeusjärjestyksen vastaiseksi.

1) Merimies-Unioni: Suomessa ei ole työtaistelutoimenpiteenä suoritettavaa saartoa kieltävää lakia. Saartoa ei myöskään ole kielletty Merimies-Unionia sitovalla sopimuksella. Saarron toimeenpanotavasta ei myöskään ole erityisiä säännöksiä. Mikäli saarron kohteeksi joutuneen laivan lastin purkamisen viivästyminen saattaa johtaa lastin laadusta aiheutuvan vaaran syntymiseen laivassa tai sen ympäristössä, saarron toimeenpanoa voidaan kuitenkin pitää oikeusjärjestyksen vastaisena. Sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi ollut todettavissa m.s. Euro Princessin lastin yleisvaarallisuus, ei kuitenkaan ole esitetty.

Saarto on toimeenpantu vuosia käytössä olleella sekä merenkulkupiireissä vakiintuneella ja tiedossa olleella tavalla. Acropolis Maritime Inc. on myös ollut tietoinen mahdollisen saarron toimeenpanosta, mikä voidaan päätellä Tanskassa tapahtuneesta miehistön osittaisesta vaihdosta.

ITF:n toiminta on ollut suunnattuna mukavuuslippulaivoihin, joten saartotoimet eivät ole kohdistuneet muihin sellaisiin laivoihin, joissa mahdollisesti työehtosopimukset eivät ole vastanneet ITF:n vaatimaa tasoa. Ottaen huomioon ITF:n tarkoituksen mukavuuslippulaivojen saamisesta omistajan kansallisuuden osoittavan lipun laivoiksi, ei Acropolis Maritime Inc:ia mukavuuslippulaivan varustamona ole asetettu muihin varustamoihin nähden siten erilaiseen asemaan, että saarto olisi oikeudenvastainen. Saarron toimeenpanotavassa Merimies-Unionin ei ole muiltakaan osin näytetty toimineen oikeudenvastaisesti.

2) AKT:AKT on tukenut Merimies-Unionin saartoa myötätuntotoimenpiteellä. Kun Merimies-Unionin ensisijaisesti aloittama työtaistelu ei ole oikeudenvastainen, ei myöskään AKT:n tukitoimenpide, joka on johtanut aluksen saarron toteutumiseen, ole oikeudenvastainen.

3) Luotsiliitto: Luotsiliitto on tehnyt päätöksen luotsausboikotista ja sillä uhkaamalla painostanut kantajaa Merimies-Unionin aloittaman saarron päämäärään. Luotsiliitto on tosin, kuten AKT, myötätunnosta tukenut Merimies-Unionia työtaistelussa, mutta Luotsiliiton uhkauksen toteutuminen olisi virkaehtosopimuslainsäädännön mukaan ollut luotsien virkavelvollisuuden vastainen. Luotsiliiton tekemä saartopäätös on siten oikeudenvastainen. Luotsausapua ei kuitenkaan ole alukselle pyydetty eikä boikottiuhkausta siten ole toteutettu. Selvittämättä on jäänyt, että Luotsiliiton boikottiuhkauksesta olisi muullakaan tavalla aiheutunut vahinkoa kantajalle.

Acropolis Maritime Inc. on väittänyt, että saarrosta johtunut aluksen lastina olleen syövyttävän rikkilastin purkamisen viivästyminen on aiheuttanut lastiruumien teräspintojen vahingoittumisen. Tämän vuoksi on ollut tarpeen suorittaa kolmen ruuman hiekkapuhallus ja maalaus, joista on aiheutunut 300.000 markan kustannukset.

Esinevahingosta raastuvanoikeudessa esitetty selvitys on ollut ristiriitaista ja osittain perustunut olettamukseen syöpymisen synnystä ja kehityksestä lastiruumissa. Arvioinnissa ei näytä myöskään otetun huomioon, että alus matkalla rikin lastauspaikasta Vancouverista Kanadasta Kotkaan on konevian korjauksen vuoksi joutunut seisomaan noin kahden viikon ajan Azoreilla. Lastin lopullisen purkamisen jälkeen ei ole esitetty selvitystä tuolloin mahdollisesti todetuista vahingoista. Näin ollen ei ole näytetty, että Acropolis Maritime Inc:ille olisi saarron johdosta syntynyt korvattavaa esinevahinkoa.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Acropolis Maritime Inc. velvoitetaan maksamaan vastaajille yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista täällä 1.200 markkaa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Saarni-Rytkö- lä, Heinonen, Ådahl ja Nybergh