Työsopimus - Työpalkka - Työsopimuslain 27 §:n 2 mom:n tulkintaa

Diaarinumero:	S85/603
Esittelypäivä:	20.11.1985
Taltio:	2423
Antopäivä:	27.8.1986

Itsenäisinä yrittäjinä toimineet kuorma-autoilijat olivat Suomen Kuorma-autoliitto r.y:n ja Metsäalan Kuljetuksenantajien välisen puutavaran autokuljetuksen perusmaksuja koskeneen riidan vuoksi keskeyttäneet puutavaran kuljetukset, mikä oli kuljetuksista riippuvaisella sahalla johtanut raaka-ainepulaan ja sahan työntekijöiden työnteon estymiseen. Kysymys oli työsopimuslain 27 §:n 2 momentin tarkoittamasta työntekijöistä ja työnantajasta riippumattomasta ylivoimaisen tapahtuman aiheuttamasta esteestä, joten työntekijöillä oli oikeus saada palkkansa työnteon esteen ajalta.

TSL 27 § 2 mom

I-jaosto

Puutyöväen Liitto r.y. on Rauma-Repola Oy:lle 10.1.1984 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertonut, että yhtiön Suolahdessa toimiva Riihivuoren saha oli 20.1.1983 ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä 7.2.1983 alkaen toistaiseksi. Lomautusilmoituksen syy oli ollut 24.1.1983 alkavaksi ilmoitettu kuorma-autoilijoiden lakko, jonka johdosta raaka-aineen oli odotettu loppuvan. Yhtiö olikin lomauttanut muut paitsi rimoittamon ja tasaamon työntekijät yhdeksi päiväksi eli 7.2.1983, sillä raaka-aine oli loppunut jo 3.2.1983.

Lomautettujen työntekijöiden mielestä lomautus oli kuitenkin ollut aiheeton, koska yhtiöllä oli ollut järvivarastossa noin 36.000 tukkia. Jos järvivarastossa ollutta puuta olisi käytetty sahaukseen, lomautusta ei olisi tarvinnut toimeenpanna. Myös yhtiö lienee harkinnut järvivaraston käyttöä, koska varastoalueen sulattaminen oli aloitettu noin 1,5 viikkoa ennen lomautuksen alkamista. Sulattaminen oli kuitenkin keskeytetty. Aikaisempina vuosina järvivarastosta oli myös talvisin otettu raaka-ainetta sahaukseen.

Yhtiön mielestä järvivaraston käyttö olisi aiheuttanut niin paljon lisäkustannuksia, että kysymyksessä olevan raaka-aineen käyttö olisi ollut mahdotonta. Lisäkustannukset olisivat johtuneet talvisten olosuhteiden edellyttämistä irrotus-, siirtoja nostotöistä. Pelkkä pyrkimys palkkakustannusten säästöön ei kuitenkaan oikeuttanut lomautukseen. Tämän vuoksi ja koska yhtiö niin halutessaan olisi voinut jatkaa sahausta käyttämällä hallussaan ollutta raaka-ainetta, työntekijät olivat katsoneet, että heidät oli lomautettu työsopimuslain 30 ja 37 §:n vastaisesti. He olivat kärsineet tästä vahinkoa menettämällä yhden päivän palkan eli haasteessa mainittujen 49 työntekijän osalta yhteensä 9.586 markkaa 69 penniä.

Sen vuoksi yhdistys, jolle työntekijät olivat siirtäneet ansionmenetyksensä perittäviksi, on työsopimuslain 27 §:n 1 momentin nojalla vaatinut yhtiön velvoittamista kuittia vastaan maksamaan lainvastaisesti lomautettujen työntekijöiden ansionmenetyksen 9.586 markkaa 69 penniä 16 prosentin korkoineen 18.2.1983 lukien. Yhdistys on lisäksi kihlakunnanoikeudessa lausunut, että kanne pitäisi joka tapauksessa hyväksyä työsopimuslain 27 §:n 2 momentin nojalla.

Vastaus: Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteiltaan. Järvivaraston sulattamisyritys oli jouduttu keskeyttämään lämpötilan voimakkaan laskemisen vuoksi, joten sahan työntekijät eivät olleet estyneet työnteosta työnantajasta riippuvasta syystä. Yhtiö on myös todennut kanteen perustuneen vain työsopimuslain 27 §:n 1 momenttiin, minkä vuoksi ei voitu hyväksyä kanneperusteen muutoksia.

Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset olivat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan ja joka on hylännyt yhdistyksen vaatimuksen työsopimuslain 27 §:n 2 momentin soveltamisesta kiellettynä kanteen laajentamisena sekä muut vaatimukset enemmälti, on lausunut selvitetyksi, että yhtiö oli 20.1.1983 antanut Suolahdessa toimivan Riihivuoren sahan työntekijöille ilmoituksen, jonka mukaan sahan kaikki työntekijät lomautetaan 7.2.1983 alkaen toistaiseksi. Yhtiö oli ilmoittanut lomautuksen syyksi 24.1.1983 alkavaksi ilmoitetun kuorma-autoilijoiden lakon, jonka johdosta raaka-aineen oli odotettu loppuvan sahalta. Yhtiö oli lomauttanut osan sahan työntekijöistä yhdeksi päiväksi eli 7.2.1983. Raaka-ainetta ei tällöin ollut saatu tuotantoon työnantajasta riippumattomista syistä. Sen vuoksi ja koska työn säännöllisen kulun häiriinnyttyä työntekijöillä ei ollut voitu teettää työtä, kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhdistys oli saattanut jutun ja jossa yhtiö oli vastannut muutoksenhakemukseen, on katsonut, että yhdistyksen kihlakunnanoikeudessa esittämää vaatimusta kanteen hyväksymisestä vaihtoehtoisesti työsopimuslain 27 §:n 2 momentin nojalla ei ollut pidettävä oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna kiellettynä kanteen muuttamisena.

Hovioikeus on lausunut, että työsopimuslain 27 §:n 2 momentin mukaan työntekijällä oli oikeus saada palkkansa esteen aikana enintään kahdelta viikolta, jos hän ei ollut työpaikkaa kohdanneen tulipalon tai poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun senkaltaisen hänestä ja työnantajasta riippumattoman esteen takia voinut suorittaa työtään.

Metsäalan Kuljetuksenantajien ja Suomen Kuorma-autoliitto r.y:n välisestä puutavaran autokuljetusmaksuja koskevan riidan aiheuttamasta lakosta johtunutta yhtiön raaka-ainepulaa oli pidettävä sellaisena työntekijöistä ja työnantajasta riippumattomana esteenä, jonka johdosta työntekijöillä oli oikeus saada palkkansa enintään kahdelta viikolta.

Jutussa oli selvitetty, ettei yhtiö ollut 7.2.1983 maksanut edellä kerrotusta raaka-ainepulasta johtuen palkkaa kanteessa mainituille työntekijöille, jotka olivat siirtäneet saatavansa yhdistykselle perittäviksi. Yhtiö oli myöntänyt kanteessa mainitut palkkasaatavat määrältään oikeiksi.

Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja työsopimuslain 27 §:n 2 momentin nojalla velvoittanut yhtiön suorittamaan yhdistykselle vaaditut työntekijöiden sille perittäviksi siirtämät palkkasaatavat 9.586 markkaa 69 penniä 16 prosentin korkoineen 18.2.1983 lukien sekä korvaamaan yhdistyksen oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 8.3.1984 lukien ja hovioikeudessa 700 markalla.

Rauma-Repola Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä. Valituslupa on myönnetty 25.7.1985. Puutyöväen Liitto r.y. on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Yhtiön sahan työntekijöiden työnteon esteen aiheuttanut raaka-ainepula on johtunut siitä, että sahalle päivittäin puuta kuljettaneet kuorma-autoilijat ovat oman järjestönsä eli Suomen Kuorma-autoliitto r.y:n ja Metsäalan Kuljetuksenantajien välisen puutavaran kuljetusmaksuja koskeneen riidan vuoksi keskeyttäneet puukuljetukset. Kuorma-autoilijat ovat toimineet itsenäisinä yrittäjinä. Heidän kuljetuksista kieltäytymistään ei näin ollen ole pidettävä hovioikeuden mainitsemana lakkona eikä muunakaan työtaistelutoimenpiteenä. Kuorma-autoilijoiden käyttämä painostuskeino on kuitenkin tosiasiallisesti ollut sekä sahan työntekijöiden että työnantajan kannalta samanlainen työnteon esteen syy kuin sellainen työtaistelutoimenpide, jonka oikeuskäytännössä on katsottu voivan olla työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitettu työntekijöistä ja työnantajasta riippumaton este. Yhtiön sahan työntekijöiden työnteko on siten estynyt työsopimuslain 27 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syystä. Tämän vuoksi yhtiö on velvollinen suorittamaan yhdistykselle kanteessa vaaditut työntekijöiden palkkasaatavat.

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Rauma-Repola Oy velvoitetaan suorittamaan Puutyöväen Liitto r.y:lle korvaukseksi yhdistyksellä täällä olleista vastauskuluista 1.100 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Heinonen, Portin, Riihelä ja Lindholm