Hakutulokset
- Uutiset
18.6.2019 7.30
Uusi palvelu ulkomaantyöskentelyn maksuvelvollisuuksistaKansainvälisissä työskentelytilanteissa työnantajaa askarruttaa, mitkä sosiaalivakuutusmaksut pitää maksaa työntekijästä Suomeen. ETK:n uusi palvelu työnantajille helpottaa näiden vakuuttamistilanteiden hahmottamista. - Uutiset
7.6.2019 13.56
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu Belgiassa asianajajana ja Luxemburgissa oikeudellisena johtajana työskennelleen sosiaaliturva-asiassaSosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna 16.9.2009 annetulla asetuksella (EY) N:o 988/2009, on tulkittava siten, että henkilön, joka asetuksen N:o 883/2004 soveltamisen alkamispäivänä teki palkkatyötä yhdessä jäsenvaltiossa ja toimi itsenäisenä ammatinharjoittajana toisessa jäsenvaltiossa ja joka kuului siten samanaikaisesti näiden kahden jäsenvaltion sosiaaliturvalainsäädännön piiriin, ei täytynyt, jotta häneen sovellettaisiin asetuksen N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 988/2009, nojalla sovellettavaa lainsäädäntöä, esittää tätä koskevaa nimenomaista pyyntöä. - Uutiset
3.6.2019 8.00
Työskentely ulkomailla yleistyy – näin Kela tukee työnantajiaYhä useampi työnantaja lähettää työntekijöitään ulkomaille tai palkkaa työntekijöitä ulkomailta. Kelan uudistetuilta verkkosivuilta työnantaja saa selkeät ohjeet, joilla työntekijöiden sosiaaliturva-asiat pysyvät kunnossa myös ulkomailla työskentelyn aikana. - Uutiset
9.5.2019 13.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu sosiaaliturva-asetuksen soveltamisesta jäsenvaltion kansalaiseen, joka on palkattu merenkulkijaksi kolmannen valtion lipun alla purjehtivalle alukselleSosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella 465/2012, 11 artiklan 3 kohdan e alakohtaa on tulkittava siten, että pääasian kaltainen tilanne, jossa henkilö, joka työskentelee jäsenvaltioon sijoittautuneen työnantajan lukuun merenkulkijana kolmannen valtion lipun alla purjehtivalla aluksella, joka purjehtii Euroopan unionin alueen ulkopuolella, säilyttää asuinpaikkansa kotijäsenvaltiossaan, kuuluu mainitun säännöksen soveltamisalaan, jolloin sovellettava kansallinen lainsäädäntö on kyseisen henkilön asuinjäsenvaltion lainsäädäntö. - Uutiset
3.5.2019 8.40
A1-todistuksia koskeva valvontalinjaus muuttuuViro on siirtynyt 18.3.2019 alkaen myöntämään A1-todistukset sähköisenä. Tämän ajankohdan jälkeen Viron myöntämissä lähetetyn työntekijän todistuksissa ei ole leimoja tai allekirjoituksia. Koska Viro on ylivoimaisesti eniten Suomeen työntekijöitä lähettävä maa, Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on muuttanut A1-todistuksia koskevaa valvontalinjaustaan. Aikaisemmasta poiketen tilaajavastuuvalvonnassa ei enää edellytetä A1-todistusten olevan allekirjoitettuja ja leimattuja. Jotta kohtelu olisi kaikissa tapauksissa yhdenmukaista, sähköisesti myönnetyt A1-todistukset hyväksytään kaikista maista. Valvontalinjauksen muutos astuu voimaan välittömästi. - Uutiset
30.4.2019 8.00
Päivitetty ohje: Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään ulkomailta Suomeen töihin tulevan henkilön verotusta sekä lyhyesti työntekijän vakuuttamista ja työnantajavelvoitteita. Ohjeessa kuvattu työnantajan menettely koskee palkkoja, jotka maksetaan 1.1.2019 alkaen. Vuonna 2018 maksetuista palkoista työnantaja antaa ilmoitukset aiemman ohjeen (diaarinumero A4/200/2018) mukaisesti. 1.huhtikuuta 2019 on tullut voimaan laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa (16/2019), jolla kumotaan asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettu laki (1573/1993). Tästä johtuen muun muassa ohjeen lukua 4 on päivitetty. - Uutiset
17.4.2019 9.23
Komissio käynnisti keskustelun määräenemmistöpäätöksen käytön lisäämisestä sosiaalipolitiikan alallaKomissio käynnisti tiistaina (16.4.) antamallaan tiedonannolla keskustelun määräenemmistöpäätöksen käytön lisäämisestä sosiaalipolitiikan alalla, jolloin päätöksenteosta tulisi nopeampaa, joustavampaa ja tehokkaampaa tapauksissa, joissa EU:lla on jo toimivaltaa. Tästä mahdollisuudesta määrätään EU:n perussopimuksissa useilla aloilla ns. siirtymälausekkeiden avulla. Nämä lausekkeet antavat mahdollisuuden siirtyä yksimielisestä päätöksenteosta määräenemmistöpäätökseen tietyissä olosuhteissa. - Uutiset
29.3.2019 11.50
Huhtikuussa 2019 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2019 tulee voimaan lukuisia säädöksiä ja säädösmuutoksia, muun muassa:
- Äitiyslaki siihen liittyvine säädöksineen tulee voimaan 1.4.2019
- Asumisperusteista sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntökokonaisuus tulee voimaan 1.4.2019
- Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta astuu voimaan 1.4.2019
- Sähköiset rahtikirjat käyttöön 11.4.2019 voimaan tulevalla tiekuljetussopimuslain muutoksella
- Jehovan todistajien vapautuslaki kumotaan 1.4.2019 alkaen - Uutiset
28.3.2019 8.30
Sairausvakuutusmaksun määräytyminen ulkomailta Suomeen tulevalla työntekijällä muuttuu 1. huhtikuuta 2019 alkaenUusi laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa tulee voimaan 1.4.2019. Lakimuutos vaikuttaa Suomeen töihin tulevien työntekijöiden oikeuteen tulla Suomessa sairausvakuutetuksi eli saada KELA:n myöntämiä etuuksia. - Uutiset
26.3.2019 8.30
Suomeen muuttavien ja ulkomaille lähtevien oikeudet saada etuuksia muuttuvat 1. huhtikuutaHuhtikuun alusta alkaen voimaan tuleva laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa vaikuttaa siihen, kuinka kauan Suomesta tilapäisesti ulkomaille muuttanut henkilö on oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan ja Kelan etuuksiin. Lainmuutokset koskevat myös ulkomailta Suomeen muuttavia. - Uutiset
21.3.2019 13.15
Unionin tuomioistuin arvioi sosiaaliturvaetuuden käsitettäSosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen 883/2004 3 artiklaa on tulkittava siten, että yksilöllisen riippumattomuusavustuksen ja vammaiskorvauksen kaltaisten etuuksien luokittelemiseksi mainitussa säännöksessä tarkoitetuiksi sosiaaliturvaetuuksiksi on katsottava, että ne on myönnetty etuudensaajaan kohdistuvasta yksilöllisestä tarveharkinnasta riippumatta, koska edunsaajan varallisuus otetaan huomioon pelkästään näiden etuuksien tosiasiallisen määrän laskemiseksi objektiivisten ja laissa määriteltyjen kriteerien perusteella. - Uutiset
20.3.2019 10.02
Työvoiman oikeudenmukainen liikkuvuus: Komissio on tyytyväinen alustavaan sopimukseen sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevista modernisoiduista säännöistäEuroopan parlamentin, neuvoston ja Euroopan komission alustavalla sopimuksella (19.3.) tarkistetaan eurooppalaisia sääntöjä sosiaaliturvan yhteensovittamisen alalla, jotta ne olisivat edelleen oikeudenmukaiset ja selkeät ja niiden täytäntöönpano olisi helpompaa. Sopimuksella saatetaan ajan tasalle ja turvataan kansalaisten oikeudet muuttaa toiseen EU-maahan ja helpotetaan kansallisten viranomaisten välistä yhteistyötä. Alustava sopimus on vielä hyväksyttävä muodollisesti Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. - Uutiset
18.3.2019 9.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen tulkinnastaSosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 883/2004 3 artiklaa on tulkittava siten, että yksilöllisen riippumattomuusavustuksen ja vammaiskorvauksen kaltaisten etuuksien luokittelemiseksi mainitussa säännöksessä tarkoitetuiksi sosiaaliturvaetuuksiksi on katsottava, että ne on myönnetty etuudensaajaan kohdistuvasta yksilöllisestä tarveharkinnasta riippumatta, koska edunsaajan varallisuus otetaan huomioon pelkästään näiden etuuksien tosiasiallisen määrän laskemiseksi objektiivisten ja laissa määriteltyjen kriteerien perusteella. - Uutiset
18.3.2019 8.40
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta - työkyvyttömyysetuuksien saaminenSEUT 45 ja SEUT 48 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle tilanteelle, jossa työntekijälle, joka on ollut työhön kykenemätön vuoden ajan ja jonka hänen asuinjäsenvaltionsa toimivaltainen laitos on todennut työkyvyttömäksi ilman, että hän voi kuitenkaan saada kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön perusteella työkyvyttömyyskorvausta, sen jäsenvaltion toimivaltainen laitos, jossa kaikki hänen vakuutuskautensa ovat täyttyneet, vaatii hänen olevan ylimääräisen vuoden työhön kykenemätön, jotta hänet todettaisiin työkyvyttömäksi ja hänelle myönnettäisiin suhteutetut työkyvyttömyysetuudet ilman, että hän kuitenkaan saa mainitulta kaudelta työhön kykenemättömyyteen liittyvää korvausta. - Uutiset
15.2.2019 11.16
Euroopan työviranomaisen perustamisesta syntyi alustava sopimusNeuvoston puheenjohtajamaa Romania ja Euroopan parlamentti pääsivät torstaina (14.2.) alustavaan sopimukseen Euroopan työviranomaisen perustamisasetuksesta. Uuden elimen on tarkoitus tukea jäsenmaita EU:n lainsäädännön täytäntöönpanossa työvoiman rajatylittävän liikkuvuuden ja sosiaaliturvan koordinoinnin aloilla. Se antaa myös työntekijöille ja työnantajille tietoa monimutkaisista työvoiman rajatylittävään liikkuvuuteen liittyvistä asioista. Sopimus toimitetaan nyt EU:n neuvostossa kokoontuvien jäsenmaiden edustajien hyväksyttäväksi. - Uutiset
7.2.2019 14.38
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeudesta perhe-etuuksiin toisessa jäsenvaltiossa asuvien perheenjäsenten osaltaSosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annettua asetusta 883/2004 ja erityisesti sen 67 artiklaa, luettuna yhdessä sen 11 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa se, että henkilö on oikeutettu perhe-etuuksiin toimivaltaisessa jäsenvaltiossa, ei edellytä, että kyseinen henkilö on palkkatyössä tässä jäsenvaltiossa tai että viimeksi mainittu myöntää hänelle rahaetuuden palkkatyön nojalla tai seurauksena. - Uutiset
4.2.2019 9.30
Ajankohtaisten lainsäädäntöhankkeiden terminologiaa julkaistu: sote-uudistus, uudet maakunnat ja tiedustelutoimintaValtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimialalla on valmisteltu sanastoaineistoja samaan aikaan, kun sote- ja maakuntauudistusta ja tiedustelulainsäädäntöä on valmisteltu ministeriöissä ja käsitelty eduskunnassa. Käytettävissä on nyt kolme sanastokokonaisuutta, jotka auttavat yhtenäiseen termien käyttöön suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. - Uutiset
25.1.2019 9.42
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu A1-todistuksen myöntämisestä kolmansien maiden kansalaisilleAsetuksen 883/2004 ja asetuksen 987/2009 ulottamisesta koskemaan niitä kolmansien maiden kansalaisia, joita nämä asetukset eivät yksinomaan heidän kansalaisuutensa vuoksi vielä koske, 24.11.2010 annetun asetuksen 1231/2010 1 artiklaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaiset kolmansien maiden kansalaiset, jotka oleskelevat ja työskentelevät tilapäisesti eri jäsenvaltioissa yhteen jäsenvaltioon sijoittautuneen työnantajan palveluksessa, voivat vedota sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetussa asetuksessa N:o 883/2004 ja asetuksen 883/2004 täytäntöönpanomenettelystä annetussa asetuksessa N:o 987/2009 säädettyihin yhteensovittamista koskeviin sääntöihin sen määrittämiseksi, minkä sosiaaliturvalainsäädännön alaisia he ovat, kun he oleskelevat ja työskentelevät laillisesti jäsenvaltioiden alueella. - Uutiset
23.1.2019 15.28
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta - sosiaaliturvamaksutSEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jossa – työntekijän maksettavana olevien sosiaaliturvamaksujen määrän vahvistamiseksi – säädetään, että kyseisten maksujen alennus, johon työntekijällä on kalenterivuoden aikana oikeus, on suhteutettuna ajanjaksoon, jonka ajan kyseinen työntekijä kuuluu kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmän piiriin, jolloin vuotuisen alennuksen ulkopuolelle jää sen osa, joka on suhteutettuna ajanjaksoon, jonka ajan kyseinen työntekijä ei kuulunut mainitun järjestelmän piiriin ja asui toisessa jäsenvaltiossa siellä työskentelemättä. - Uutiset
10.1.2019 14.15
Asumisperusteinen etuuslainsäädäntö muuttuu huhtikuun alussaMonimutkaiseksi koettu asumiseen perustuva sosiaaliturvalainsäädäntö uudistuu ja Kelan maksamat asumisperusteiset sosiaaliturvaetuudet kuuluvat jatkossa nykyistä selkeämmin niille, jotka asuvat Suomessa ja osallistuvat järjestelmän rahoittamiseen. Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista 10. tammikuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina (11.1.), ja se tulee voimaan 1. huhtikuuta 2019.