Hakutulokset
- Uutiset
28.10.2004 16.55
Hallitus esittää työttömyysturvan laajentamistaHallitus esittää työttömyysturvajärjestelmän laajentamista koskemaan yli 65-vuotiaita. Yli 65-vuotiaalla henkilöllä olisi oikeus työttömyysetuuteen hänen työnsä keskeytyessä lomautuksen, sääesteen tai toisten työntekijöiden työtaistelutoimenpiteen vuoksi. Työttömyysetuus myönnettäisiin näissä olosuhteissa enintään sen kalenterikuukauden loppuun, jona henkilö täyttää 68 vuotta. Mikäli yli 65-vuotiaan henkilön työ ei keskeydy vaan työsuhde päättyy, hänen toimeentulonsa turvattaisiin työeläke- ja kansaneläkejärjestelmästä. - Uutiset
27.10.2004 16.25
Työeläkelakien mukainen palkkakerroin, työeläkeindeksi ja siirtymäajan indeksi vahvistettu vuodelle 2005Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti keskiviikkona 27. lokakuuta kolmella asetuksella vuodelle 2005 työntekijän eläkelaissa tarkoitetun palkkakertoimen, työeläkeindeksiluvun ja ns. siirtymäajan indeksiluvun. - Uutiset
27.10.2004 12.16
Väitös: Yhteiskunnan apu ei tavoita seksuaalisesti hyväksikäytettyjä YTM Merja Laitisen väitöskirja "Häväistyt ruumiit, rikotut mielet - tutkimus lapsina läheissuhteissa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten ja miesten elämästä" esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopistossa lauantaina 30. lokakuuta 2004 kello 12. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii valtiotieteen tohtori, lehtori Riitta Granfelt Helsingin yliopistosta ja kustoksena yhteiskuntatieteiden tohtori, professori Anneli Pohjola Lapin yliopistosta. - Uutiset
22.10.2004 15.48
Perhe-hanke uudistaa lapsiperheiden verkottumista ja palvelurakenteitaSosiaali- ja terveysministeriö käynnistää hankkeen lapsiperheiden peruspalvelujen, yhteistyörakenteiden ja verkottumisen uudistamiseksi. Perhe-hanke jatkuu vuoteen 2007 ja sen aikana on tarkoitus rakentaa toimiva perhepalveluverkosto tai perhekeskustoimintamalli, joka perustuu paitsi julkisen sektorin myös perheiden itsensä, järjestöjen, seurakuntien ja yksityissektorin entistä tiiviimpään kumppanuuteen ja vertaistuen hyödyntämiseen. - Uutiset
21.10.2004 18.43
VATT: Työttömyyseläkeputken kiristys vähensi ikääntyneiden työttömyyttäVuonna 1997 työttömyyseläkeputkea kiristettiin nostamalla laajennetun työttömyyspäivärahaoikeuden alaikärajaa 53 vuodesta 55 vuoteen. Uudistuksen jälkeen ikääntyneiden työttömyys väheni, mikä johti noin 100 miljoonan euron vuosittaisiin säästöihin työttömyyspäivärahoissa yksityisellä sektorilla. - Uutiset
19.10.2004 7.20
Kysely: Kotihoidon tuen kuntalisiä ei haluta leikataTiukasta kuntataloudesta huolimatta kunnat eivät ole halukkaita leikkaamaan kotihoidon tuen kuntalisiä, selviää Ylen TV-uutisten tekemästä laajasta kuntakyselystä. Käytännöt kotihoidon tuen kuntalisän maksamisessa ovat kirjavia. - Uutiset
15.10.2004 13.48
Kansaneläkkeisiin 0,4 prosentin indeksikorotusKansaneläkeindeksiin sidottuihin etuuksiin tulee ensi vuoden alusta vajaan 0,4 prosentin indeksikorotus. Korotus koskee kansaneläkkeen lisäksi perhe-eläkettä, rintamalisää, vammaistukia sekä työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea - Uutiset
12.10.2004 12.09
Päivähoitotutkimus: Subjektiivinen oikeus kokopäivähoitoon tarpeetonLasten päivähoidon ammattilaiset tukevat osapäiväistä hoito-oikeutta ja pitävät subjektiivista oikeutta kokopäiväiseen päivähoitoon tarpeettomana. Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä ei ole valmis kajoamaan lasten subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. - Uutiset
8.10.2004 10.45
Pohjoismainen sosiaaliturvasopimus uudistuuUuden sopimuksen tavoitteena on selkeyttää pohjoismaisten määräysten ja EU-lainsäädännön suhdetta. Sopimuksessa on otettu huomioon muutokset, jotka Euroopan unioni on tehnyt neuvoston sosiaaliturva-asetukseen. - Uutiset
6.10.2004 14.51
KKO:n ratkaisu tapaturmakorvausta ja potilasvahinkoa koskevassa asiassaKKO:2004:99A oli hypännyt traktorin istuimelta maahan loukaten vasemman jalkansa. Sittemmin jalassa oli todettu veneluun murtuma ja pirstoutuminen sekä Charcot'n nivelkehitys. Kysymys tapaturman, A:n sokeritaudin sekä diagnoosin viivästymisen osuudesta jalan vammautumisessa sekä siitä, oliko A:lla oikeus korvaukseen vammoistaan tapaturmavakuutuslain nojalla. - Uutiset
6.10.2004 7.44
Uusi lääke erityiskorvattavaksiLääkkeiden hintalautakunta on hyväksynyt Tiotropiumbromidia sisältävän Spiriva-lääkevalmisteen erityiskorvattavaksi vaikeiden ja pitkäaikaisten sairauksien hoitoon. - Uutiset
4.10.2004 13.24
Kela avasi yleisen asumistuen sähköisen asiointipalvelun netissäOnko asumistukihakemus jo ratkaistu? Paljonko tukea myönnettiin? Milloin on seuraava maksupäivä? Vastaus kysymyksiin löytyy Kelan Internet-sivuilta. - Uutiset
4.10.2004 13.06
Yrittäjänaiset vaatii tasa-arvoa vanhemmuuden kustannusten jakoonYrittäjänaisten Keskusliiton mielestä nykyinen järjestelmä ei ole tasa-arvoinen, koska lapsen tekemisestä rangaistaan äidin työnantajia. Liiton mukaan perheen perustamisiässä oleva nainen nähdään taloudellisena riskinä pienyrittäjälle. - Uutiset
1.10.2004 14.58
Toimenpiteet pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistämiseksi, toimeentulon turvaamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre, työministeri Tarja Filatov ja opetusministeri Tuula Haatainen esittelivät hallituksen työelämää tukevia toimenpiteitä ja ohjelmia ministeriöiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa 1.10. Ministereiden mukaan hallituksella on laaja valikoima työelämää tukevia toimenpiteitä, joilla parannetaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä, tuetaan työkunnon säilymistä, nostetaan aikuisväestön ammattitaitoa, lisätään kuntoutusta, parannetaan palveluja sekä helpotetaan työn ja perheen yhteensovittamista. Meneillään on mm. valtakunnallinen Veto-ohjelma, työelämän kehittämisohjelma TYKES sekä Kaiku- ja Noste-ohjelmat. - Uutiset
1.10.2004 5.21
Työnantajan kansaneläkemaksua korotetaan väliaikaisesti ja sairausvakuutusmaksua alennetaanHallitus esittää työnantajan kansaneläkemaksua nostettavaksi väliaikaisesti 0,016 prosenttiyksikköä vuonna 2005. Maksun korotuksella rahoitettaisiin vuoden 2005 osalta Kainuun hallintokokeilualueella työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttaminen sekä eräitä Lapin läänin kuntia ja saaristokuntia koskeva maksuvapautuskokeilu. Lapin ja saaristokuntien maksukokeilun rahoittamiseksi vuoden 2003 alusta toteutettu työnantajan sairausvakuutusmaksun 0,014 prosenttiyksikön suuruinen väliaikainen korotus puolestaan ehdotetaan kumottavaksi vuoden 2005 alusta lukien. - Uutiset
30.9.2004 15.53
Lähellä eläkeikää oleville pitkäaikaistyöttömille eläketukiHallitus esittää kertaratkaisuna eläketukea vuonna 1941-1947 syntyneille, erityisen pitkään työttömänä olleille henkilöille. Eläketuen saajan tulee olla ollut lähes yhtäjaksoisesti työttömänä 1.1.1992 lukien. - Uutiset
24.9.2004 9.48
Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden ohjelmastaSisäisen turvallisuuden ohjelmassa linjataan sisäisen turvallisuuden tason tavoitteet, toimenpiteet ja tarvittavat resurssit erityisesti huumausaine-, väkivalta- ja uusintarikollisuuden vähentämiseksi. Ohjelmassa esitetään toimenpiteet myös harmaan talouden, talousrikollisuuden ja terrorismin torjumiseksi. - Uutiset
16.9.2004 8.17
Erityisryhmien asunto-oloja parannetaan uudella avustusjärjestelmälläHallitus on antanut eduskunnalle esityksen lainsäädännöksi, joka koskee erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi myönnettäviä avustuksia. Tarkoituksena on lisätä asumiskustannuksiltaan kohtuullisten sekä käyttötarkoitukseensa soveltuvien vuokra-asuntojen tarjontaa erityisryhmiin kuuluville henkilöille ja perheille. - Uutiset
15.9.2004 11.55
Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea korotetaanPerheen yhdestä alle kolmivuotiaasta lapsesta maksettavaa kotihoidon tuen hoitorahaa ehdotetaan korotettavaksi 42 eurolla nykyisestä 252,28 eurosta 294,28 euroon kuukaudessa. Yksityisen tuen hoitorahaa korotettaisiin 19,60 eurolla nykyisestä 117,73 eurosta 137,33 euroon. Lait on tarkoitettu voimaan 1.1.2005. - Uutiset
15.9.2004 11.11
Sairausvakuutuslain mukaisiin etuuksiin korotuksia ja kannustavuuttaHallitus esittää ansioon perustuvan päivärahan määräytymisperusteita muutettavaksi vakuutetulle kannustavammaksi kahdessa erityistilanteessa. Määräytymisperusteita muutettaisiin lyhytkestoisesti työllistyvän sekä henkilöllä, jolla on ajallisesti lähekkäiset synnytykset.