Hakutulokset
- Uutiset
22.5.2012 6.34
Eläkeläisliittojen etujärjestö: Yli kolmannes eläkkeensaajista maksaa veroa enemmän kuin vastaavan summan ansaitseva palkansaajaEläkkeensaajat, joiden vuositulot ovat 16 000 - 44 000 euroa, maksavat enemmän veroa kuin vastaavia palkkatuloja saavat alle 53-vuotiaat palkansaajat. - Uutiset
16.5.2012 16.46
Suomen eläkejärjestelmästä tekeillä kansainvälinen arvioETK on tilannut kahdelta riippumattomalta, kansainväliseltä asiantuntijalta arvion suomalaisen eläkejärjestelmän rakenteesta, taloudellisesta kestävyydestä ja eläkkeiden riittävyydestä sekä hallinnosta ja kustannustehokkuudesta. Nicholas Barrin ja Keith Ambachtsheerin työ valmistuu tammikuussa 2013. - Uutiset
16.5.2012 14.56
Kela selvittää kansaneläkkeeseen oikeutettujaKela selvittää kesän aikana noin 5 700 henkilön oikeuden kansaneläkkeeseen. Näillä henkilöillä näyttäisi työeläkkeidensä perusteella olevan oikeus saada jonkin verran kansaneläkettä, vaikka he eivät ole vielä hakeneet sitä. - Uutiset
15.5.2012 11.27
Kymmenen ihmistä päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia - työterveyshuolto tarvitsee uusia hoitokeinoja ja osaamistaTutkimus osoitti, että hyvä masennuksen hoito edellyttää työterveyshuoltotiimien lisäkouluttautumista. Potilaat hyötyivät erityisesti ns. lyhytpsykoterapiasta. Myös riittävän pitkä masennuspotilaan seuranta on tärkeää työkyvyn ylläpitämiseksi. - Uutiset
14.5.2012 7.46
Virolle tuomio Suomesta saatujen eläkkeiden syrjivästä verokohtelustaEU-tuomioistuin katsoo, ettei Viro ole noudattanut jäsenyysvelvoitteitaan, koska se on jättänyt ulkomailla asuvat eläkeläiset tuloverolaissa (tulumaksuseadus) säädettyjen verovähennysten ulkopuolelle tilanteessa, jossa heitä ei heidän asuinjäsenvaltionsa verolainsäädännön nojalla veroteta asuinjäsenvaltiossa heidän eläkkeidensä pienuuden vuoksi. - Uutiset
10.5.2012 14.26
Työntekijät liikkuvat maailmalla - entä eläke?Ulkomailla töissä olevan työntekijän eläketurva määräytyy yleensä työskentelymaan lakien mukaisesti. Tilapäisen työn ajan voi kuitenkin pysyä Suomen eläketurvan piirissä niin sanottuna lähetettynä työntekijänä. - Uutiset
10.5.2012 8.57
Katsaus yhdentoista Euroopan maan eläkeratkaisuihinETK:n uusimmassa julkaisussa keskitytään vanhuus- ja varhaiseläkeikämuutoksiin, joita maat ovat lähiaikoina toteuttaneet tai suunnitelleet toteuttavansa. Lisäksi tarkastellaan talouskriisin aiheuttamia muutoksia eläkejärjestelmien rahoitukseen. - Uutiset
2.5.2012 9.41
Kela muuttaa EU-eläkkeiden laskentaaMuista EU-maista maksettava työeläke vaikuttaa kansaneläkkeen määrään. Kela selvittää muutoksen vaikutuksen nyt maksettaviin kansaneläkkeisiin vasta kun eläkettä seuraavan kerran tarkistetaan. - Uutiset
10.4.2012 11.39
Työeläke-lehti: Eläkkeitä on remontoitu ennenkinEläketurvaa on räätälöity ja muutettu useaan otteeseen koko työeläkejärjestelmän viisikymmenvuotisen olemassaolon ajan. Ihan uudesta asiasta ei tämän kevään eläkeneuvotteluissa ollut kysymys, valottaa Työeläke-lehti huhtikuun numerossaan. Nyt kuitenkin on päätetty, että suurempi eläkeremontti siirtyy myöhemmäksi lähivuosille. - Uutiset
4.4.2012 8.05
Ulkomailta - Sveitsi: uusia sosiaaliturva-asetuksia aletaan soveltamaanSveitsin ja EU-maiden välisissä sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevissa tilanteissa on sovellettu 1. huhtikuuta 2012 alkaen EU:n sosiaaliturva-asetuksia (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009. Uusien asetusten soveltaminen tarkoittaa muutosta EU-eläkepäätöstä koskevaan muutoksenhakuun niissä tilanteissa, joissa henkilö on työskennellyt myös Sveitsissä. Jos EU-eläkepäätös annetaan 1.4.2012 tai sen jälkeen, sovelletaan päätökseen uusien asetusten muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Oikeus hakea muutosta EU-eläkepäätökseen määräytyy nyt kansallisten säännösten mukaan, jolloin tästä oikeudesta sekä muutoksenhaun määräajoista ilmoitetaan eläkkeenhakijalle välittömästi päätöksen yhteydessä. - Uutiset
28.3.2012 14.26
Verotarkastuksissa paljastuu vuosittain runsaasti ilmoittamatta jätettyjä tulojaVerotarkastuksissa paljastuu vuosittain runsaasti ilmoittamatta jätettyjä tuloja, pimeitä palkkoja ja peiteltyjä osinkoja. Verohallinto tekee vuosittain noin 400 – 600 rikosilmoitusta, joihin sisältyvistä veropetoksista yli 80 prosenttia koskee törkeää tekomuotoa. - Uutiset
22.3.2012 15.13
Työuraneuvottelujen ratkaisu käynnistää lainsäädäntömuutosten valmistelun STM:ssäSopimuksen mukaan eläkeputken ikärajaa nostetaan vuodella eli 61 vuoteen. Myös osa-aikaeläkkeen ikäraja nousee 61 vuoteen. Varhennettu vanhuuseläke poistuu. Työttömyysturvan kestoon tulee heikennys niille työttömille, jotka kieltäytyvät aktiivitoimista kuten työvoimakoulutuksesta. - Uutiset
20.3.2012 16.02
Eläkeiän nostoa ei kannatetaVain 18 prosenttia suomalaisista kannattaa eläkeiän nostamista. Osa-aikaeläke halutaan säilyttää. Vain 37 prosenttia uskoo, että luvatut eläkkeet pystytään maksamaan tulevaisuudessa. - Uutiset
15.3.2012 15.10
Keskieläke 1 415 euroa kuukaudessaMiehet saavat suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten kokonaiseläke oli keskimäärin 1 610 euroa kuukaudessa, naisilla 1 258 euroa. - Uutiset
15.3.2012 13.00
Hallintotuomioistuinten juttumäärä väheni hieman vuonna 2011 - ulkomaalaisia ja verotusta koskevat asiat lisääntyivät, KHO:ssa valitusluvat ennätykseenHallintotuomioistuimiin tuli 2011 vireille 33 190 lainkäyttöasiaa, mikä on hieman edellistä vuotta vähemmän. Luku käy ilmi hallintotuomioistuinten toimintakertomuksesta, johon on koottu korkeimman hallinto-oikeuden, alueellisten hallinto-oikeuksien sekä markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden viime vuoden tiedot. - Uutiset
13.3.2012 17.00
Kansallista pääomamarkkinastrategiaa pohtinut työryhmä ehdottaa useita eri toimenpiteitä kasvun ja työllisyyden vauhdittamiseksiPääomamarkkinastrategiaa laatineen työryhmän tavoite on saada aikaan kasvua. Ilman kasvua ei ole menestyviä pääomamarkkinoita ja toisaalta toimivat pääomamarkkinat ovat osaltaan edistämässä taloudellista kasvua, toteaa työryhmä. - Uutiset
13.3.2012 8.21
Ulkomailta - Ruotsi: Tuhansille Suomessa asuville korjattu eläkepäätösRuotsin Försäkringskassan on muuttanut työkyvyttömyyseläkkeen laskennan takautuvasti. Muutoksen myötä jo yli 2 000 eläkkeensaajaa Suomessa on saanut korjatun työkyvyttömyyseläkepäätöksen. Tarkistuslaskenta jatkuu Suomessa asuvien osalta syksyyn 2012 asti. - Uutiset
12.3.2012 15.11
Tutkimus: Työkykyyn päästävä kiinni ajoissaTyöelämästä kuntoutukseen tulleista kaksi kolmasosaa koki kuntoutuksensa alkaneen liian myöhään, ilmenee ETK:n yhdessä Kuntoutussäätiön, Lapin yliopiston ja VATT:n kanssa tekemästä seurantatutkimuksesta. - Uutiset
12.3.2012 8.07
Työeläkelaitosten hallintosääntelyn uudistamista valmistellaanSosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on antanut toimeksi työeläkelaitosten hallintosääntelyn uudistamisen. Valmistelusta vastaa johtaja Erkki Rajaniemi sosiaali- ja terveysministeriöstä. Valmistelu tehdään tiiviissä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. - Uutiset
9.3.2012 7.52
Yleiset työeläkelait toimineet 50 vuottaEnsimmäinen yleinen työeläkelaki TEL ja lyhytaikaisten työsuhteiden LEL tulivat voimaan 1.7.1962. Nykyään työeläkkeensaajia on yli 1,3 miljoonaa ja joka kymmenes kansantaloudessa kiertävä euro on eläke-euro. - Uutiset
6.3.2012 13.19
Keskimääräinen leskeneläke on 513 euroa kuukaudessaVuonna 2010 keskimääräinen leskeneläke Suomessa oli noin 513 euroa kuukaudessa. Yhtä aikaa omaa eläkettä ja leskeneläkettä saavien kokonaiseläke oli 1 427 euroa kuukaudessa. Tästä leskeneläkkeen osuus oli 490 euroa. - Uutiset
6.3.2012 9.35
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu osa-aikaisten tuomareiden erilaisesta kohtelustaOsa-aikatyötä koskevaa puitesopimusta on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallisessa oikeudessa tehdään ero kokoaikaisten tuomareiden ja osa-aikaisten tuomareiden, joille maksetaan päiväpalkkioita, välillä vanhuuseläkejärjestelmään pääsemisen osalta, ellei tällainen erilainen kohtelu ole perusteltua asiallisista syistä, minkä arvioiminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä. - Uutiset
2.3.2012 15.19
Tutkimus: Kipuongelmien ennaltaehkäisy voisi vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistäKipuongelmien ennaltaehkäisy ja mahdollisimman tehokas hoito voisi vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä, osoittaa Helsingin yliopistossa tehty tutkimus. Erityisesti krooninen kipu näyttää olevan merkittävä tekijä eläkeprosessissa. - Uutiset
1.3.2012 15.34
Työeläkelaitosten riskinkantokykyä ehdotetaan vahvistettavaksi uudella pysyvällä laillaRiskinkantokykyä vahvistettaisiin tehostamalla sijoitus- ja vakuutusriskejä varten varattujen puskurien käyttöä. Lisäksi eläkesäätiöiden ja -kassojen olisi jatkossa mahdollista halutessaan vahvistaa omaa riskinkantokykyään erillisellä vakavaraisuuspääomaan luettavalla työnantajan lisämaksuerällä. - Uutiset
1.3.2012 11.05
Tutkimus: Lakimiesnaisilla keskimääräistä enemmän tapaturmaisia ja väkivaltaisia kuolemiaKuntoutussäätiön tutkimuksesta käy ilmi, että itsemurhat ja tapaturmat ovat keskimääräistä yleisempiä siivoojien ja tarjoilijoiden lisäksi naislakimiehillä. Lakimiesten syöpäkuolleisuus on sen sijaan keskimääräistä pienempi. - Uutiset
24.2.2012 15.33
Muutoksia tasavallan presidentin kanslian virkamiehiä koskeviin säännöksiin ja entisille tasavallan presidenteille tarjottaviin palveluihinTasavallan presidentti Tarja Halonen vahvisti perjantaina 24. helmikuuta viimeisessä presidentin esittelyssään muutokset, joiden tarkoituksena on muun muassa vahvistaa kanslian virkamiesten oikeusturvaa palvelussuhdeasioissa sekä heidän mahdollisuuksia vaikuttaa palvelussuhteen ehtojen määräytymiseen. Myös työrauhaa ja työriitojen ratkaisemista koskevaa sääntelyä on tarkennettu. Lisäksi entisille tasavallan presidenteille tuotettavia palveluita koskevaa sääntelyä on täsmennetty. - Uutiset
22.2.2012 6.50
Vakuuttamattomia palkkoja selville yli 140 miljoonaa euroaEläketurvakeskus valvoo entistä tehokkaammin, että työnantajat hoitavat työeläkevelvoitteensa. Vuonna 2011 löydettiin yli 140 miljoonaa euroa eläkevakuuttamattomia palkkoja. Luku kasvoi edellisvuodesta 50 prosenttia. Puutteet koskivat yli 17 000 työntekijää. - Uutiset
20.2.2012 9.40
Eläkeneuvotteluryhmä jätti väliraporttinsaRaportissa todetaan muun muassa, että vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen elinaikaennusteet ovat muuttuneet radikaalisti. Sosioekonomisten ryhmien väliset kuolevuuserot eivät ole kuitenkaan vähentyneet. Taloudelliset näkymät ovat puolestaan heikentyneet sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Myös luottamus eläketurvan tasoon ja eläkelupauksen luotettavuuteen on heikentynyt. - Uutiset
16.2.2012 14.14
EU:n työikäinen väestö alkaa kutistua jo ensi vuodesta lähtien - EU:lta valkoinen kirja jäsenvaltioiden toimien tueksiValkoisessa kirjassa tarkastellaan tapoja, joilla EU ja jäsenvaltiot voivat toimia eläkejärjestelmiä uhkaavien keskeisten haasteiden ratkaisemiseksi, ja esitetään joukko aloitteita, joiden avulla voidaan luoda oikeanlaiset edellytykset, jotta työkykyiset voivat pysyä työssä pidempään. - Uutiset
14.2.2012 12.00
Vanhuuseläkkeelle siirtyvien määrän kasvu taittui kunta-alallaVuonna 2011 kunta-alalta vanhuuseläkkeille siirtyneiden määrä kasvoi edellisvuodesta vain puolisentoista prosenttia, kun vuonna 2010 kasvua oli peräti 10 prosenttia. Vanhuuseläkkeelle siirryttiin edelleen yhä vanhempina, Keva kertoo. - Uutiset
10.2.2012 7.08
Poliisien eroamisikää koskeva lainsäädäntöhanke asetettuLainsäädäntöhankkeen myötä eroamisikäsääntely tultaisiin nostamaan asetustasolta lain tasolle siten, että poliisivirkoja koskevista eroamisikäsäännöksistä luovuttaisiin siirtymäajan jälkeen. Jatkossa poliisivirkoihin sovellettaisiin valtion virkamieslain mukaista virkamiesten yleistä 68 vuoden eroamisikää. - Uutiset
9.2.2012 9.11
Eläkkeellesiirtymisiässä pientä nousuaEläketurvakeskuksen tilastojen mukaan työeläkkeelle siirryttiin viime vuonna keskimäärin 60,5-vuotiaana. Nousua edellisvuodesta oli 0,1 vuotta. - Uutiset
7.2.2012 14.32
OECD patistaa Suomea kiihdyttämään rakenneuudistuksiaan - uusin maaraportti julkaistiinTaloudellinen yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD patistaa Suomea nostamaan eläkeikää ja toteuttamaan kuntauudistuksen. OECD varoittaa maaraportissaan, että maailmantalouden alamäki hidastaa Suomen kasvua ja työttömyys voi lähteä Suomessa jälleen nousuun. - Uutiset
3.2.2012 6.56
EU-tuomioistuimen tuomio Eurooppa-koulujen opettajien oikeudesta uralla etenemiseen ja eläkkeeseenEurooppa-koulujen perussääntö velvoittaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että Eurooppa-kouluihin lähetetyillä tai nimetyillä opettajilla on lähettämisen tai nimeämisen ajan samat oikeudet uralla etenemiseen ja eläkkeeseen kuin ne, joita sovelletaan heidän kotimaisiin kollegoihinsa heidän lähtöjäsenvaltionsa säännöstön mukaisesti. - Uutiset
1.2.2012 8.16
Ulkomailta - Italia: Eläkkeelle joustavasti 57-65 -vuotiaanaItalian uudessa vanhuuseläkejärjestelmässä eläkkeelle voi siirtyä joustavasti 57-65 -vuotiaana, kun tietyt eläkkeen myöntämiselle asetetut vähimmäisvaatimukset täyttyvät. Vanhassa järjestelmässä miesten eläkeikä on 65 vuotta ja naisten 60 vuotta. - Uutiset
26.1.2012 10.22
Ulkomailta – Venäjä: Muutoksia sosiaalivakuutusmaksuihinVenäjällä on vahvistettu laki, joka aiheuttaa muutoksia sosiaalivakuutusmaksuihin. Vuoden 2012 alussa voimaantulleet muutokset koskevat erityisesti yrityksiä, jotka käyttävät tilapäistä ulkomaista työvoimaa, sekä eläkevakuutus-, sosiaaliturva- ja sairausvakuutusmaksua koskevaa sääntelyä, kirjoittaa KPMG. - Uutiset
24.1.2012 15.15
Työttömälle tulee oikeus vanhuuseläkkeeseen jo 62-vuotiaanaVuoden 2012 helmikuun alusta pitkäaikaistyötön voi saada vanhuuseläkkeen 62-vuotiaana ilman varhennusvähennystä. Tämä oikeus koskee arviolta 3 000:ta pitkäaikaistyötöntä vuoden 2012 aikana. - Uutiset
20.1.2012 9.40
Keskimääräinen lisäeläke on 166 euroaYhä edelleen lisäeläke kohentaa monen palkansaajan matalaksi jäävää eläketurvaa. Keskimääräinen työeläkelain mukainen lisäeläke on 166 euroa kuukaudessa. ETK:n mukaan lisäeläkkeitä on kaikissa tuloluokissa, mutta suurin osa lisäeläkkeen saajista asettuu keski- tai pientuloisten ryhmään. - Uutiset
18.1.2012 12.32
Ulkomailta - Unkari: Viimeaikainen lainsäädäntö huolestuttaaEU-komissio on huolissaan Unkarin aikomuksista rajoittaa keskuspankin itsenäisyyttä ja maan pyrkimyksiä puuttua oikeuslaitoksen ja tietosuojaviranomaisen asemaan ja toimintaan. EIT on puolestaan saanut viimeisten viikkojen aikana lähes 8 000 valitusta syyttäjien ja tuomareiden eläkeiän laskemisesta. - Uutiset
17.1.2012 14.19
Valtion omistajapolitiikka -seminaari - Yritysvastuu vaatii vuorovaikutusta ja avoimuutta, lisäeläkkeisiin puututtavaValtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala nosti valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston järjestämässä seminaarissa tiistaina 17. tammikuuta esille vastuullisen omistajuuden periaatteita. Hautalan mukaan 2010-luku on yritysvastuun vuosikymmen. - Uutiset
16.1.2012 19.28
Kokonaiseläke 2012 -katsaus julkaistuETK:n katsauksia -sarjassa on julkaistu teos Kokonaiseläke 2012: Työeläke, kansaneläke ja verotus. Juha Knuutin ja Suvi Ritolan toimittamassa katsauksessa on koottu yhteen kokonaiseläkkeeseen vaikuttavien osien määräytyminen vuonna 2012. - Uutiset
16.1.2012 13.21
Toimeentulovaikeuksissa olevien eläkeläistalouksien määrä kasvaa - takuueläke ei ratkaise ongelmaaSuomen valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt esittävät syvän huolestumisensa toimeentulovaikeuksissa elävien eläkeläistalouksien lukumäärän kasvusta. Tuoreen Tilastokeskuksen Tulonjakotilasto 2010 -selvityksen mukaan maassamme on toimeentulovaikeuksissa 200 000 eläkeläistaloutta. Lukumäärä on kasvanut edellisvuodesta 26 000 taloudella. - Uutiset
13.1.2012 10.09
Työnantajan ja työntekijän eläke- ja vakuutusmaksut vuodelle 2012Työnantajan lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja ovat sosiaaliturvamaksu, työeläke-, työttömyys-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusmaksu. Työnantaja perii työntekijän osuuden työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksusta palkanmaksun yhteydessä. - Uutiset
9.1.2012 11.33
Puhelimitse kuuleminen ei täyttänyt hallintolain vaatimuksia asianosaisen kuulemisestaTyöeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta TELK kumosi eläkelaitoksen eläkkeen takaisinperintää koskevan päätöksen tapauksessa, jossa A:ta oli informoitu takaisinperinnästä puhelimitse 2.3.2011 ja eläkelaitos oli 18.3.2011 antanut päätöksensä aiheettomasti maksetun eläkkeen takaisinperinnästä. - Uutiset
9.1.2012 11.03
Vakuutusoikeus: Työkyvyttömyyseläkkeen takaisinperinnälle ei ollut edellytyksiäEläkelaitos oli antanut päätöksen työkyvyttömyyseläkkeen takaisinperinnästä, vaikka työkyvyttömyyseläkkeen keskeytys- tai lakkautuspäätöstä ei ollut annettu. Työkyvyttömyyseläkettä ei ollut maksettu aiheettomasti, koska maksaminen oli perustunut lainvoimaiseen ja edelleen voimassa olevaan päätökseen. Takaisinperinnälle ei siten ollut lainmukaisia edellytyksiä. - Uutiset
28.12.2011 5.56
Vakuutusoikeus: Konkurssipesä ei vastannut työeläkevakuutusmaksustaVakuutusoikeus katsoi, ettei konkurssipesä vastannut työeläkevakuutusmaksusta, jonka peruste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista. - Uutiset
23.12.2011 10.38
Työeläkeindeksien arviointi käynnistyySTM on asettanut työryhmän arvioimaan työeläkeindeksijärjestelmän mahdollisia muutostarpeita. Työssä sovitetaan yhteen työeläkkeiden ostovoimasta huolehtiminen, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus, työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys ja kohtuulliset työeläkemaksut. - Uutiset
22.12.2011 6.10
Muutoksia osa-aikaeläkkeeseen ja ensisijaisten etuuksien vähentämiseen työeläkkeestäOsa-aikaeläkeläisen ansiotuloissa tapahtunut pysyvä muutos johtaa jatkossa eläkkeen määrän tarkistamiseen vasta, kun tulot muuttuvat vähintään 15 prosenttia. Lisäksi työeläkkeen määrää vähentävien niin sanottujen ensisijaisten etuuksien vaikutusta työeläkkeeseen lievennetään. - Uutiset
22.12.2011 5.27
Työeläkeote lähetetään jatkossa kotiin vain joka kolmas vuosiVuodesta 2013 alkaen yksityisten alojen eläkelaitokset lähettävät vakuutetuille kirjallisen työeläkeotteen vain joka kolmas vuosi. Eläkelaitoksella on jatkossa velvollisuus selvittää otteella näkyvien tietojen oikeellisuus takautuvasti kuuden vuoden ajalta. - Uutiset
21.12.2011 11.23
Muista ottaa pukille työeläkevakuutusJoulupukki vakuutetaan TyEL:n mukaan, jos hänen palkkansa ylittää 52,49 euroa.Työnantaja eli joulupukin palkannut henkilö huolehtii vakuuttamisesta. Jos joulupukki jakaa lahjoja yrittäjänä, hän huolehtii itse vakuutuksestaan, työeläke.fi muistuttaa. - Uutiset
20.12.2011 16.04
STM: Työeläkelaitosten välisen kilpailun kehittäminen eteneeSTM on laatinut arviomuistion, jossa pohditaan yhtiökohtaisen hoitokustannusosan käyttöönottoa työeläkeyhtiöissä sekä työeläkeyhtiöiden tarjoamien työhyvinvointipalvelujen sääntelyä. Arviomuistiosta on pyydetty sidosryhmien lausuntoja 3.2.2012 mennessä. Asiasta järjestetään keskustelutilaisuus 2.3.2012. - Uutiset
19.12.2011 14.44
KHO: Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion virkasuhteeseen sovellettiin 68 vuoden yleistä eroamisikääKHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen, jolla oli vahvistettu, että keskusrikospoliisin rikosylikomisarion virkasuhteeseen sovellettiin valtion virkamieslain 35 §:n 1 momentissa säädettyä 68 vuoden yleistä eroamisikää eikä poliisin hallinnosta annetussa asetuksessa säädettyä 63 vuoden eroamisikää. SM:n mukaan päätös aiheuttaa muutoksia poliisin päällystön eroamisikäsäännöksiin. - Uutiset
16.12.2011 14.36
Liikennevahinkolautakunnan lausunto liikennevahingossa menehtyneen Virossa asuvalle avopuolisolle ja lapselle maksettavasta korvauksestaVakuutusyhtiö esitti perusteeksi vakiintuneesta korvauksen laskemistavasta poikkeamiselle lesken ja lapsen elatuksen tarpeen määrän näiden kotimaassa Virossa. Lautakunta katsoi kuitenkin, ettei ole perusteita poiketa vakiintuneesta korvauksen laskentatavasta. - Uutiset
16.12.2011 6.37
Pitkäaikaistyöttömän takuueläkkeeseen tarkennusTakuueläkkeen määrän laskemiseen tulee muutoksia. Jatkossa takuueläkkeeseen ei enää tehdä varhennusvähennystä, jos henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle työttömyyspäivärahan lisäpäiviltä. Lisäksi Kela voi jatkossa maksaa eläkkeensaajan asumistuen suoraan vuokranantajalle. - Uutiset
15.12.2011 14.46
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta pieneneeJatkossa työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnassa toimii nykyisen seitsemän jaoston sijasta vähintään viisi jaostoa ja sivutoimisia jäseniä on nykyisen 32 sijasta vähintään 22. - Uutiset
15.12.2011 13.34
Kelan eläkkeet nousevat 3,8 prosenttia vuonna 2012Ensi vuonna Kelan eläkkeisiin ja muihin tukiin eläkeläisille ei tule suuria muutoksia. Kansaneläke, takuueläke, perhe-eläke, rintamalisät ja eläkettä saavan hoitotuki nousevat kansaneläkeindeksillä keskimäärin 3,8 prosenttia. - Uutiset
14.12.2011 9.04
Vakuutusoikeus: Työsuhdekeksinnöistä maksettua korvausta ei voitu ottaa huomioon eläkepalkkaa laskettaessaTyöntekijän työnantajaltaan vuonna 1998 työsuhdekeksinnöistä saamaa 362.500 markan suuruista työsuhdekeksintökorvausta ei voitu rinnastaa työsuhteessa muutoin saatuihin etuuksiin, eikä työsuhdekeksintöä siten voitu ottaa huomioon eläkepalkkaa laskettaessa. - Uutiset
9.12.2011 17.04
Kunta-alan työnantajien eläkemaksut vahvistettu vuodelle 2012Kevan valtuuskunta on vahvistanut kunta-alan työnantajien eläkemaksuista vuodelle 2012. Kunta-alan työnantajien keskimääräinen eläkemaksu säilyy vuonna 2012 vuoden 2011 tasolla. - Uutiset
9.12.2011 9.26
Vakuutusoikeus: Valtion eläkelakia ei voitu tulkita eläkkeensaajan vahingoksiValtion eläkelain 73 §:n 1 momentin 1 kohtaa ei voitu tulkita eläkkeensaajan vahingoksi siten laajentavasti, että lainkohdassa tai voimaanpanolaissa mainitsematon tapaturmavakuutuslain, sellaisena kuin se oli voimassa 31.12.1981 saakka, mukainen elinkorko vähennettäisiin ensisijaisena etuutena valtion eläkelain mukaisesta vanhuuseläkkeestä. - Uutiset
8.12.2011 9.03
Kunta-ala kamppailee erittäin nopean henkilöstön eläkepoistuman kanssaSeuraavien viiden vuoden aikana kuntien työntekijöiden eläkepoistuma on erittäin nopeaa, kun eläkkeelle siirtyy vuosittain 16 000–17 000 työntekijää. Kuntaliiton julkaisemassa Rakennemuutoskatsauksessa etsitään ratkaisuja kuntatöiden työntekijäpulaan. - Uutiset
1.12.2011 15.49
Eläkepalkan harkinnanvarainen tarkistus pyydettävä 31.12.2011 mennessäTyöeläkelaitoksesta voi pyytää tarkistusta eläkepalkkaan, jos työansiot ovat alentuneet samassa työsuhteessa esimerkiksi sairauden tai lomautuksen takia ennen vuotta 2005. Se voi parantaa tulevaa eläkettä. Yksityisen työnantajan palveluksessa olleella on aikaa tehdä tarkistuspyyntö 31.12.2011 mennessä, ETK muistuttaa. - Uutiset
1.12.2011 9.05
Lait julkisten eläkelakien muutoksista voimaan 1.1.2012Kirkon eläkelain piiriin kuuluvien työntekijöiden eläketurvan ja työnantajiin kohdistuvien tehtävien toimeenpano sekä näihin tehtäviin liittyvä toimivalta siirretään kunnalliseen eläkelaitokseen. Kunnalliseen ja valtion eläkelakiin on tehty tarvittavat muutokset, kun näiden valmistelu siirtyy valtiovarainministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön. - Uutiset
23.11.2011 16.50
Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2012Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2012. Elinaikakerroin on 0,98351. - Uutiset
17.11.2011 5.58
Kansalaiskysely: Terveyskeskus- ja mielenterveyspalveluissa eniten parannettavaaMielenterveysongelmat, työttömyys ja alkoholin liikakäyttö ovat asioita, jotka kansalaisten mielestä uhkaavat hyvinvointia. Eniten korjattavaa on terveyskeskusten toiminnassa ja mielenterveyspalveluissa sekä vanhusten koti- ja asumispalveluissa. - Uutiset
16.11.2011 14.04
Työryhmä: Poliisin eroamisikäsäännöksistä tulisi luopuaPoliisien eroamisikä ja siten myös eläkeikä on ollut muita valtion virkamiehiä alempi. Käytännössä muutos nostaisi poliisien eläkeikää kolmella vuodella päällikköjä lukuun ottamatta. Poliisijärjestöjen Liitto ja JHL ovat jättäneet loppuraporttiin eriävän mielipiteen. - Uutiset
15.11.2011 11.06
Eläkeläisten toimeentulo parantunut 2000-luvullaYleisesti puhutaan, ettei eläke enää riitä toimeentuloon. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen todellisuus kertoo kuitenkin toista. Keskimääräisen eläkkeen nousu on ollut huomattavan suurta. - Uutiset
10.11.2011 15.10
Eläkemaksut ja -menot nousevat 2030-luvulle saakkaEläketurvakeskus on päivittänyt pitkän aikavälin laskelmat lakisääteisten eläkkeiden kehityksestä. Työeläkemaksun pitkän aikavälin nousupaine arvioidaan aiempaa suuremmaksi. Eläkemenojen ja maksujen nousu taittuu parin vuosikymmenen päästä. - Uutiset
10.11.2011 9.47
Vuoden 2012 työeläkevakuutusmaksut vahvistettuVuonna 2012 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 22,8 prosenttia palkasta eli 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2011. - Uutiset
8.11.2011 18.34
EIT: Eläkkeiden leikkaamisella ei loukattu eläkkeensaajien omaisuuden suojaaEIT katsoi, ettei vuosina 1979-2002 Bulgariassa eläkkeelle jääneiden, armeijassa palvelleiden lentäjien ja rajapoliisien omaisuuden suojaa ollut loukattu, kun heidän eläkkeitään oli leikattu kotimaisella lailla asetetun eläkekaton mukaisesti. - Uutiset
8.11.2011 12.12
Eläkepalkan harkinnanvarainen tarkistaminen päättyyVuosi 2011 on viimeinen vuosi, jolloin voi hakea eläkepalkan harkinnanvaraista tarkistamista. Jokaisen, jolla on ollut aukkoja työurassaan ennen vuotta 2005, on syytä olla tarkkana. - Uutiset
7.11.2011 14.37
Heikkolahjaisella varastomiehellä katsottiin olevan oikeus täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseenTyöeläkelaitos oli hylännyt yli 22 vuotta työskennelleen varastomiehen, jonka älyllisen suoriutumisen oli todettu vastaavan heikkolahjaisen/lievästi kehitysvammaisen tasoa, työkyvyttömyyseläkehakemuksen katsoen, ettei hänen terveydentilassaan ollut tapahtunut oleellisia muutoksia. Vakuutusoikeus piti tilannetta kohtuuttomana. - Uutiset
4.11.2011 16.09
Masennukseen perustuva työkyvyttömyys laskussaETK:n ja Kelan tilastojen mukaan masennustilan vuoksi eläkkeelle siirtyi vuonna 2010 kaikkiaan 4 100 henkilöä. Huippuvuonna 2007 uusien masennusperusteisten eläkkeiden määrä oli 4 600. - Uutiset
4.11.2011 15.19
Yrittäjä ei voinut perua ottamaansa eläkevakuutustaX haki muutosta eläkelaitoksen YEL-vakuuttamispäätökseen ja vaati vakuutuksen peruuttamista, koska hän halusi ottaa vakuutuksen toisesta eläkelaitoksesta. Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen. - Uutiset
28.10.2011 7.24
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaa supistetaanTyöeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan jaostojen ja sivutoimisten jäsenten määrää ehdotetaan vähennettäväksi. Syynä on lautakuntaan tulleiden valitusten määrän väheneminen viime vuosina. - Uutiset
26.10.2011 10.28
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu eläkkeiden vuositarkistamista koskevan järjestelmän syrjivyydestäMiesten ja naisten tasa-arvoista kohtelua koskevan direktiivin voidaan perustellusti katsoa olevan esteenä järjestelmälle, jonka seurauksena huomattavasti suurempi prosenttimäärä nais- kuin miespuolisia eläkkeensaajia ei saa eläkkeiden poikkeuksellista korotusta. - Uutiset
24.10.2011 10.30
Kela tarkistaa 870 lesken eläkkeetKelan maksamiin leskeneläkkeisiin tuli kaksi vuotta sitten lainmuutos, joka edellyttää lesken tuloista riippuvan täydennysmäärän tarkistamista kahden vuoden välein. Nyt tarkistus toteutuu ensimmäisen kerran. - Uutiset
14.10.2011 14.08
Ulkomailta - Saksa: Yleinen vanhuuseläkeikä nousee asteittain 67 vuoteenSaksan yleinen vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Se nousee asteittain 67 vuoteen vuosien 2012 ja 2029 välillä. Uudistus koskee vuonna 1947 ja sen jälkeen syntyneitä. Vuonna 1964 ja sen jälkeen syntyneellä eläkeikä on 67 vuotta. - Uutiset
13.10.2011 14.43
Muutoksia osa-aikaeläkkeeseen ja ensisijaisten etuuksien vähentämiseen työeläkkeestäJatkossa osa-aikaeläkkeen määrää tarkistettaisiin vasta, kun tulot muuttuvat vähintään 15 prosenttia. Tällä hetkellä noin 10 prosentin muutos johtaa tarkastamiseen. Väärin perustein maksettu työkyvyttömyyseläke voitaisiin jatkossa lakkauttaa, tarkistaa tai keskeyttää takautuvasti nykyisen yhden vuoden sijasta kahden vuoden ajalta. - Uutiset
12.10.2011 13.30
Takuueläkettä hakenut 116 500 henkilöäEläkkeensaajan piti hakea takuueläke syyskuun loppuun mennessä, jotta takuueläke voisi alkaa maaliskuusta eli lain voimaantulosta. Syyskuun loppuun mennessä Kelaan oli tullut kaikkiaan 116 500 hakemusta, joista 114 300 oli ratkaistu. - Uutiset
7.10.2011 9.12
Työeläkeote kotiin jatkossa vain joka kolmas vuosiHallitus ehdottaa, että vuodesta 2013 alkaen yksityisten alojen eläkelaitokset lähettäisivät vakuutetuille kirjallisen työeläkeotteen vain joka kolmas vuosi. - Uutiset
6.10.2011 14.06
Ulkomailta - Tanska: Kansaneläkeikä nostetaan 67 vuoteenKansaneläkeikä on 65 vuotta, mutta eläkkeellelähtöä on mahdollista lykätä 75 vuoden ikään asti. Kansaneläkeikä nostetaan 67 vuoteen vuosien 2024 ja 2027 välisenä aikana. - Uutiset
4.10.2011 16.01
Vakuutusoikeuden ratkaisu apurahansaajan vakuuttamisvelvollisuudestaApurahansaaja on vakuuttamisvelvollinen saamansa työtulon perusteella yrittäjän eläkelain mukaisesta yrittäjätoiminnasta ja saamansa apurahan perusteella maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti. - Uutiset
3.10.2011 9.39
Ulkomailta - Norja: Eläkkeelle joustavasti 62 ja 75 ikävuoden välilläLakisääteinen eläkeikä on ollut 1.1.2011 alkaen joustava 62 ja 75 ikävuoden välillä. Ennen vuotta 1943 syntyneiden vanhuuseläkeikä on edelleen 67 vuotta, jota voi lykätä korkeintaan 70 ikävuoteen. - Uutiset
30.9.2011 10.12
Sananvapaus kuuluu myös työelämäänSAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto pohtii uusimman Palkkatyöläinen-lehden artikkelissaan työntekijän sananvapauden rajoja. Hänen mukaansa Suomessa lojaliteettivelvollisuus vetää pitemmän korren perustuslailla turvatusta sananvapaudesta. Hän toivoo ja odottaa, että suomalaiseen oikeuskäytäntöön saadaan uusia linjauksia EIT:n päätösten mukaisesti. - Uutiset
29.9.2011 15.24
Takuueläkkeen määrän laskemiseen esitetään muutoksia - Kelalle oikeus maksaa asumistuki vuokranantajalleHallitus esittää, että takuueläkkeeseen ei tehtäisi enää 1.1.2012 lukien varhennusvähennystä, jos henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle työttömyyspäivärahan lisäpäiviltä. Lisäksi esitetään, että Kela voisi 1.11.2012 lukien maksaa eläkkeensaajan asumistuen suoraan vuokranantajalle. - Uutiset
29.9.2011 13.25
Vakuutusoikeus ei myöntänyt singaporelaiselle yritykselle vakuutusmaksuvapautusta Suomeen lähetetystä työntekijästäVakuutusoikeus ei muuttanut työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisua, jolla singaporelaisen työnantajan hakemus saada vapautusta velvollisuudesta järjestää Suomeen lähetetylle työntekijälle eläkelain mukainen eläketurva oli hylätty. Asiaan oli sovellettava TyeL 149 §:ää sellaisena kuin se oli voimassa 31.12.2008 saakka. - Uutiset
28.9.2011 10.06
Oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia tehdään eläkeläisvoiminJoka vuosi kaikki noin 12 000 oikeuslääketieteellistä ruumiinavausta tehdään jatkuvina ylitöinä noin 20 oikeuslääkärin voimin. Kesälomia ei voitaisi pitää ilman eläkkeellä olevien oikeuslääkärien työpanosta, oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila kertoo Lääkärilehdelle. - Uutiset
26.9.2011 7.47
Kirkon eläketurvan toimeenpano esitetään siirrettäväksi kunnalliseen eläkelaitokseenHallitus on esittänyt, että kirkon eläkelain piiriin kuuluvien työntekijöiden eläketurvan ja työnantajiin kohdistuvien tehtävien toimeenpano sekä näihin tehtäviin liittyvä toimivalta siirretään kunnalliseen eläkelaitokseen. Lait on ehdotettu tuleviksi voimaan 1.1.2012. - Uutiset
21.9.2011 13.16
Vakuutusoikeus: Viisikymmentävuotispäivänään avioliiton solmineella leskellä ei ollut oikeutta leskeneläkkeeseenVakuutusoikeus katsoi, että valtion eläkelain 78 §:n 2 momentin mukainen ikäedellytys on kielellisesti selvä. Avioliitto tuli solmia ennen kuin leski täytti 50 vuotta. - Uutiset
19.9.2011 7.25
Vakuutusoikeus: Työeläkettä ei voi lakkauttaa takautuvasti yli vuoden ajaltaEläkeoikeutta ei voi menettää työkyvyn muuttumisen perusteella yli vuoden ajalta takautuvasti. Rajoitus koskee myös takaisinperinnän ajallista kohdentamista. - Uutiset
15.9.2011 12.42
Pyrkimykset työurien pidentämiseksi eivät näy työpaikoillaTyökyvyn menettämisen ehkäiseminen sekä työhyvinvoinnin edistäminen nähdään tärkeimmiksi keinoiksi työurien pidentämisessä. Työntekijöiden mielestä pyrkimykset työurien pidentämiseksi eivät kuitenkaan näy työpaikoilla. - Uutiset
6.9.2011 15.09
Ulkomailta - Ruotsi: Työeläkkeelle voi siirtyä 61 vuoden iässäRuotsissa lakisääteinen eläkejärjestelmä muodostuu tuloperusteisesta työeläkkeestä ja sitä täydentävästä vähimmäisturvan takaavasta takuueläkkeestä. Työeläkkeelle voi siirtyä 61 vuoden iästä alkaen haluamanaan ajankohtana. Takuueläkkeen vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. - Uutiset
6.9.2011 13.00
Kela selvittää kansaneläkkeitäKela tarkistaa syksyn kuluessa, että kansaneläkkeet maksetaan oikean suuruisina. Eläkkeensaajien ei itse tarvitse tehdä mitään, ellei Kelasta oteta heihin yhteyttä. - Uutiset
31.8.2011 13.11
Työeläkelait ja tapaturmavakuutuslaki eivät koske urheilemistaTyöeläkelait ja tapaturmavakuutuslaki eivät koske urheilemista. Siksi Suomessa joukkueurheilijoilla on oma lakisääteinen eläke- ja tapaturmaturva, Eläketurvakeskus muistuttaa. - Uutiset
30.8.2011 14.16
Ulkomailta - Viro: Eläkeikä nostetaan asteittain 65 vuoteenTyöeläkkeessä miesten eläkeikä on 63 vuotta ja naisten eläkeikä 61,5 vuotta. Naisten eläkeikä nousee vuoteen 2016 mennessä asteittain 63 vuoteen. Kansaneläkkeen vanhuuseläkeikä on sekä miehillä että naisilla 63 vuotta. Eläkeikä nostetaan asteittain 65 vuoteen vuosina 2017–2026. - Uutiset
29.8.2011 12.08
Työterveyslaitos: Yritysten panostus työurien pidentämiseen laski selvästiVaikka yritykset käyttävät työntekijöiden hyvinvointiin enemmän rahaa kuin vuonna 2010, panostetaan työurien pidentämiseen kuitenkin vähemmän, ilmenee Pohjola Vakuutuksen tytäryhtiö Excenta Oy:n ja Työterveyslaitoksen toteuttamasta tutkimuksesta. - Uutiset
26.8.2011 12.07
Vuokrausvaihtoehto poistuu maatalouden luopumistuesta vuoden 2012 alustaMaatalouden luopumistukijärjestelmään on tulossa muutos vuoden 2012 alussa. Maataloudesta luopumisen on voinut kuluvan vuoden alusta saakka toteuttaa vuokraamalla pellot lähialueen viljelijälle lisämaaksi. Vuoden 2012 alusta eteenpäin tämä mahdollisuus poistuu. Muilta osin nykyisen luopumistukilain ehdot ovat voimassa vuoden 2014 loppuun saakka. - Uutiset
16.8.2011 12.48
Taloussanomat: Nuorille yhä vähemmän eläkettäNuorempien ikäluokkien eläkkeet uhkaavat jäädä vieläkin pienemmiksi kuin tähän asti on pelätty, vaikka työurat pitenisivätkin. Asiantuntijan mukaan keskimääräiset eläkkeet voivat pudota alle 40 prosenttiin palkoista, kun eliniän pitenemistä korvaava kerroin leikkaa eläkkeitä odotettua kovemmalla kädellä. Asiasta kertoo Taloussanomat. - Uutiset
10.8.2011 7.45
Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voi parantaa toimeentuloaan ja tulevaa eläkettään tekemällä työtäTyökyvyttömyyseläkkeellä oleva voi ansaita korkeintaan 40 prosenttia keskiansiosta, josta eläke on laskettu. Kuitenkin niin, että tienestejä voi olla aina 687 euroa kuukaudessa. Työkyvyttömyyseläkkeen voi myös jättää lepäämään työjakson ajaksi. - Uutiset
9.8.2011 11.30
Kela kalastaa takuueläkkeeseen oikeutettujaKela muistuttaa elo-syyskuussa kirjeellä tai puhelimitse niitä takuueläkkeeseen mahdollisesti oikeutettuja, jotka eivät ole vielä jättäneet hakemusta. Kun hakemus tulee Kelaan viimeistään syyskuussa, eläkkeen saa takautuvasti lain voimaan tulosta eli maaliskuusta lähtien.