Hakutulokset
- Uutiset
13.2.2024 15.15
Puutteet metalliprässin suojaamisessa toivat sakkoja uudelle ja vanhalle toimitusjohtajalleLounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen lakimies Matti Suontausta muistuttaa, että työnantajan on huolehdittava siitä, että työssä käytettävät koneet ja laitteet on suojattava asianmukaisesti. Koneen ikä tai se, että sillä ei ole tapahtunut työtapaturmia tai vaaratilanteita, eivät poista työnantajan vastuuta. - Uutiset
13.2.2024 15.00
Arviointineuvosto työrauhaa koskevasta esityksestä: vaikutuksia työntekijäryhmien asemaan tarkennettavaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon työ- ja elinkeinoministeriölle ns. työrauhaa koskevasta esityksestä. Esityksen taustasta ja tavoitteesta saa hyvän käsityksen. Esityksessä on tunnistettu eri vaikutuksia, mutta tarkennuksia kaivataan etenkin työntekijöiden asemaan. - Uutiset
13.2.2024 13.45
Kuormausnosturin määräaikaistarkastusten laiminlyönnistä sakkoja toimitusjohtajalle- Työnantajan on oltava tietoinen työpaikalla olevia työvälineitä koskevista määräaikaistarkastuksista ja ne tulee tehdä määräysten mukaisesti lähtökohtaisesti vuosittain. Jos määräaikaistarkastuksia ei ole lain edellyttämällä tavalla tehty, ei työvälinettä saa työssä käyttää, kertoo työsuojelulakimies Linda Utriainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. - Uutiset
13.2.2024 13.00
Puutteet pakkauskoneen suojauksessa – sakkoja työturvallisuusrikoksesta- Työturvallisuusmääräysten noudattamisen näkökulmasta on olennaista merkitystä sillä, että tarkkailu ja valvonta on jatkuvaa ja riittävän kattavaa, osa päivittäistä työskentelyä. Tarkkailu ja valvonta toimii siten myös ennaltaehkäisevästi, asioihin voidaan puuttua ennakolta, ennen kuin vaaratilanteita tosiasiassa ilmaantuu. Työturvallisuusrikoksessa työturvallisuuden vaarantaminen jo riittää, eikä siinä edellytetä varsinaista vahinkoseurausta, toteaa työsuojelulakimies Tiia Harainen. - Uutiset
12.2.2024 14.30
Jätteenkuljetusauton nostolaitteen ongelmia ei korjattu – esimiehelle sakko työturvallisuusrikoksesta ja työnantajalle yhteisösakkoTyösuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta sekä työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä työssä. Tähän yleiseen huolehtimisvelvoitteeseen kuuluu järjestelmällinen selvitys sekä työtapoihin että työvälineisiin liittyvistä riskeistä. - Uutiset
9.2.2024 11.00
Työntekijä putosi työmaalla merkitsemättömään porrasaukkoon – työnjohtajille sakkoja työturvallisuusrikoksesta- Työnantajan on varmistuttava asianmukaisen putoamissuojauksen järjestämisestä, eikä työnantaja saa luottaa siihen, että asiat menevät oletusten mukaisesti ilman ohjeistusta tai valvontaa, huomauttaa työsuojelun lakimies Reeta Holmi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. - Uutiset
9.2.2024 10.00
Työmarkkinamallia valmisteleva kolmikantainen työryhmä on aloittanut työnsäTyöryhmä työskentelee toukokuun 2024 loppuun ja sen tehtävänä on valmistella mietintö hallituksen esityksen muotoon. Tavoitteena on, että hallituksen esitys annettaisiin syyskuussa 2024. Näin ollen lakimuutokset voisivat tulla voimaan eduskuntakäsittelyn jälkeen 1. joulukuuta 2024. - Uutiset
8.2.2024 14.15
Oikeusasiamieheltä huomautus poliisilaitokselle ja hyvitysesitys valtiolle: Vammaisen henkilön kohtelu poliisivankilassaAsiassa oli menetelty monin tavoin moitittavasti. Kantelijan vammaisuus ja liikkumisesteisyys oli pitkälti jätetty huomioimatta hänen kohtelussaan vapauden menetyksen aikana. Oikeusasiamies antoi poliisilaitokselle huomautuksen vastaisen varalle ja katsoi, että asiassa oli päätöksessä esitetyllä tavalla loukattu perustuslaissa, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ja vammaisyleissopimuksessa turvattuja kantelijan perus- ja ihmisoikeuksia. Oikeusasiamies esitti, että Suomen valtio hyvittää kantelijalle häneen kohdistuneet loukkaukset. - Uutiset
8.2.2024 13.00
AVI: Lainvastaisesti tehdystä asbestipurkutyöstä useille 60 päiväsakkoa ja päätoteuttajalle 10 000 euron yhteisösakko - Uutiset
8.2.2024 12.37
Poliisi on huolestunut nuorten väkivaltarikosten kasvusta – myös uusi nuorten ryöstörikollisuutta koskeva selvitys julkaistiinAlaikäisten tekemät väkivaltarikokset kohdistuvat valtaosin toisiin alaikäisiin. Alaikäisten vakavien väkivaltarikoskierteiden katkaisuun tarvitaan viranomaisten saumatonta yhteistyötä ja uusia keinoja. Alle 21-vuotiaiden nuorten väkivaltarikollisuus on kasvanut merkittävästi. Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen rikosten määrä Suomessa on kolminkertaistunut vuodesta 2015. Suurinta kasvu on ollut alle 15-vuotiaiden keskuudessa. - Uutiset
8.2.2024 11.55
Hovioikeus: Ulkoministeriö rikkoi syrjinnän kieltoa tehtävään määräämisessä (ään.)Käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu. UM velvoitettiin suorittamaan virkamiehelle hyvityksenä tasa-arvolaissa tarkoitetusta syrjinnästä yhteensä 11 000 euroa. (Vailla lainvoimaa 8.2.2024) - Uutiset
8.2.2024 11.14
Eduskunta yhtyy valtioneuvoston kantaan yritysvastuudirektiivin käsittelyssä ja kannattaa EU-tason sääntelyä – päivitys: Yritysvastuudirektiivin kohtalo jäi auki perjantaina 9.2. neuvoston kokouksessaSuuri valiokunta on eduskunnan kantana päättänyt yhtyä valtioneuvoston kantaan yritysvastuudirektiiviä koskevissa neuvotteluissa. Suuri valiokunta korostaa, että se kannattaa yritysvastuusta säätämistä EU-tasolla. Suuri valiokunta pitää tärkeänä, että jos määräenemmistöä ei EU:n jäsenmaiden kesken löydy pysyvien edustajien komiteassa (Coreper) perjantaina 9. helmikuuta, sopua asiassa ja ratkaisuja Suomen huoliin etsittäisiin vielä ennen Euroopan parlamentin vaaleja. - Uutiset
8.2.2024 11.00
Hallinto-oikeus hylkäsi luottamuspulan vuoksi irtisanotun valittajan valituksen vanhemman rikoskonstaapelin virkaan nimittämisestäPoliisilaitoksen päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuutta ei ollut arvioitava toisin sillä perusteella, että hallinto-oikeus oli noin kaksi vuotta valituksenalaisen päätöksen tekemisen jälkeen kumonnut poliisilaitoksen päätöksen valittajan irtisanomisesta. (Ei lainvoim. 8.2.2024) - Uutiset
8.2.2024 9.00
500-kiloinen telaketju putosi työntekijän kädelle – tuotantopäällikölle sakkoja- Työnantajalla on velvollisuus suunnitella nostotyö ja valita käytettävät nostoapuvälineet huolellisesti siten, ettei niistä aiheudu työntekijöille vaaraa, muistuttaa lakimies Lassi Anttila Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta. - Uutiset
8.2.2024 8.30
Apulaisoikeuskansleri: Työvoimapoliittisen lausunnon tiedoksianto sekakielisenäApulaisoikeuskansleri kiinnitti Kelan huomiota työvoimapoliittista lausuntoa koskevan asetuksen sekä hyvän hallinnon periaatteisiin etuudenhakijan kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi työvoimapoliittisten lausuntojen tiedoksiannossa. - Uutiset
8.2.2024 8.00
Omavalmisteiset kärryt kaatuivat ja alaikäinen harjoittelija loukkaantui – tuomio työturvallisuusrikoksestaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että myös riskittömiksi mielletyille työvälineille tulee tehdä järjestelmällinen vaarojen arviointi. Työntekijöiltä kerättävä palaute mahdollisista turvallisuuspuutehavainnoista on oiva osa vaarojen arviointia, mutta se ei yksinään täytä työturvallisuussäännösten vaatimuksia. - Uutiset
7.2.2024 11.45
Hallitus hyväksyi lainsäädäntösuunnitelman kevät- ja syysistuntokausille 2024Petteri Orpon hallitus hyväksyi 6. helmikuuta 2024 lainsäädäntösuunnitelman kevätistuntokaudelle 2024 sekä alustavat syysistuntokauden 2024 tiedot. Kevätkaudella hallituksen esityksiä on tarkoitus antaa yhteensä 116. Näistä kiireellisiä on 22. Syysistuntokaudelle 2024 on merkitty alustavasti 75 hallituksen esitystä. Suunnitelmaan sisältyy myös viisi keväällä ja kaksi syksyllä annettavaa valtioneuvoston selontekoa. Syksyn tiedot täsmentyvät ennen syysistuntokauden alkua. - Uutiset
7.2.2024 10.12
Komissio: Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa voidaan torjua entistä tehokkaammin rikoslainsäädännön päivityksen myötäKomissio hyväksyi 6.2.2024 ehdotuksen lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa koskevan rikoslainsäädännön päivittämisestä. Lapsiin kohdistuva seksuaaliväkivalta on hirvittävä rikoslaji, jossa on tapahtunut paljon muutosta viime vuosina. Lainsäädännön tarkistuksella laajennetaan rikosten määritelmiä, otetaan käyttöön ankarampia rangaistuksia sekä täsmennetään vaatimuksia, jotka koskevat ennaltaehkäisyä ja uhrien auttamista. - Uutiset
6.2.2024 10.40
Työtuomioistuin palomiesten varallaolostaKysymys siitä, oliko päällystövarallaoloa suorittaneiden palomiesten varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Kahden palomiehen osalta kysymys myös yksikönjohtajavarallaolosta. - Uutiset
5.2.2024 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Päätöksentekomenettely toimeentulotukiasiassa ei ollut hyvän hallinnon mukaistaAsiassa todetuin perustein AOA ei voinut pitää Kelan menettelyä kokonaisuutena arvioiden hyvän hallinnon mukaisena eikä kantelijan perustuslain 21 §:ssä perusoikeutena turvattu oikeus asian asianmukaiseen käsittelyyn siten ollut toteutunut. AOA saattoi asiassa (kohdassa 3.4.2) esittämänsä käsityksen Kelan tietoon ja kiinnitti sen huomiota kohdassa 3.4.1 esittämiinsä näkökohtiin.