Hakutulokset
- Uutiset
31.1.2008 7.00
Helsinki päätti alkaa selvittää ruuhkamaksujaHelsinki teettää selvityksen mahdollisten ruuhkamaksujen käyttöönotosta. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti asiasta keskiviikkoillan kokouksessaan. - Uutiset
30.1.2008 10.20
Veronmaksajat tutki maakuntien pääkaupunkien verotKokkolassa maksetaan vuonna 2008 maakuntiemme pääkaupungeista korkeimpia kunnallisia veroja. Keskituloinen palkansaajaperhe maksaa niitä Kokkolassa 1.525 euroa enemmän kuin vastaava perhe Helsingissä, jossa verotus on vertailukaupunkien keveintä. Summaan sisältyvät kunnallis-, kirkollis- ja kiinteistöverot. Ero on kasvanut edellisestä vuodesta reippaasti, 340 eurolla, sillä Kokkola on nostanut kunnallisveroaan 19,25 prosentista 19,75 prosenttiin, ilmenee Veronmaksajain Keskusliiton selvityksestä. - Uutiset
23.1.2008 9.30
Komission kanta selvityttää liikelaitosten aseman SuomessaValtio joutunee purkamaan nykyiset liikelaitoksensa, kertoo Kauppalehti. Lehden mukaan talouspoliittinen ministeriövaliokunta pohtii liikelaitosten kohtaloa tammikuun lopulla. Muutospaineet johtuvat komission joulukuisesta päätöksestä, jossa puututtiin Tieliikelaitoksen eli nykyisen Destian asemaan. Komission mielestä konkurssilta suojattu toimija ei voi kilpailla markkinoilla aidosti. - Uutiset
21.1.2008 7.46
Verohallituksen ohje sisäpiirintietojen käsittelystä verohallinnossaVerohallitus on julkaissut ohjeen sisäpiirintiedon käsittelystä verohallinnossa, erityisesti tietojen salassapitämisen kannalta. Ohjeessa todetaan, että verotusasiakirjat saattavat sisältää sellaista julkaisematonta, arvopaperien markkinoihin vaikuttavaa tietoa jonka ilmaiseminen ja hyväksi käyttäminen on arvopaperimarkkinalaissa (495/1989) säädetty kielletyksi. Nämä tiedot kuuluvat vain asiakkaana olevan yrityksen sisäpiirin tietoon. Yrityksen ilmaistessa sisäpiirintietoja verohallinnolle asettaa lainsäädäntö sisäpiirintietoja tietoonsa saaville erityisiä salassapitovelvoitteita ja hyväksikäyttökieltoja. - Uutiset
29.11.2007 9.50
Kemikaaliviraston työntekijöiden erityisedut aiheuttivat nurinaa eduskunnassaEduskunnan käsittelyssä on Suomen ja Euroopan kemikaaliviraston välinen toimipaikkasopimus. Suurin osa sopimuksen sisällöstä tulee suoraan Euroopan yhteisöjen erioikeuksia ja vapauksia koskevasta pöytäkirjasta, jonka Suomi allekirjoitti liittyessään unioniin. Työntekijöiden houkuttelemiseksi hallitus esittää kuitenkin veroetujen laajentamista siten, että kemikaaliviraston työntekijät saisivat hankkia verovapaan auton kolmen vuoden välein. Henkilöstö vapautettaisiin aluksi myös arvonlisäverosta silloin, kun yksittäinen tavara maksaa yli 170 euroa. - Uutiset
20.11.2007 14.01
119 kuntaa nostaa tuloveroprosenttiaan, laskijoina kolme kuntaa AhvenanmaallaKuntien keskimääräinen tuloveroprosentti nousee jälleen. Kuntaliiton keräämistä ennakkotiedoista ilmenee, että ensi vuonna keskimääräinen veroprosentti on 18,55 prosenttia. Keskimääräinen tuloveroprosentti nousee tästä vuodesta 0,1 prosenttiyksikköä. - Uutiset
12.11.2007 13.15
Väitös verotuksesta ja sääntelystäKTL Kaisa Kotakorven kansantaloustieteen alaan kuuluva väitöskirja Essays on taxation and regulation (Esseitä verotuksesta ja sääntelystä) tarkastettiin 9.11.2007 Tampereen yliopistossa. - Uutiset
2.11.2007 11.32
Uuden yrittäjän vero-opasVerohallitus on julkaissut Uuden yrittäjän vero-oppaan. Julkaisun tarkoituksena on antaa yrittäjäntaipaleensa alussa olevalle yrittäjälle kokonaiskuva yrityksen verotuksesta. Opas keskittyy pienehkön liike- tai ammattitoimintaa harjoittavan yrityksen verotukseen. - Uutiset
12.10.2007 11.13
Kuntaliitto: Hoitajien palkkavaatimukset nostaisivat kunnallisveroa puoli prosenttiyksikköäTehyn palkkavaatimusten toteutuminen saattaisi nostaa kunnallisveroa jopa puolella prosenttiyksiköllä, kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus. Lehden mukaan kuntien veroprosentti nousisi keskimäärin yli 19 prosentin, mikäli hoitoalan palkkavaateet rahoitettaisiin veroilla. - Uutiset
10.10.2007 10.45
Komennusmiesten verotukseen ei ole tulossa pikaratkaisujaTyökomennuksella toisella paikkakunnalla olevien palkansaajien verotuksen uudistamisesta ei ole luvassa pikaisia ratkaisuja. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan komennusmiesten pulmia aiotaan ratkoa lähivuosien aikana yksi asia kerrallaan eikä kokonaisuutena. Yksittäiset toimet vaativat toteutuakseen myös hallitukselta poliittisia linjauksia. - Uutiset
4.10.2007 9.56
Veronmaksajat: Kulutusverotus on Suomessa kireääSuomen kulutusverot asettuvat eri tavoilla mitattuna kansainvälisten vertailujen keskitasolle tai sen yläpuolelle. Yhteen laskettuna kulutusveromme ovat tuloverojen tavoin kansainvälistä kärkeä. Tämä käy ilmi Veronmaksajien ekonomisti Minna Punakallion selvityksestä ”Verottaja ostajan kukkarolla – kulutusverot Suomessa ja muissa maissa.” - Uutiset
24.9.2007 16.15
Näkökohtia tulonsiirtojen ja palvelujärjestelmien yhteensovittamisestaValtiovarainministeriön tuoreessa julkaisussa selvitetään tulonsiirtojen ja palvelujärjestelmien yhteensovittamista. Palvelujärjestelmien ja sosiaaliturvan yhteensopivuuden puutteet ja pirstoutuneisuus aiheuttavat kansalaisille ongelmia, heikentävät hyvinvointia ja toimintojen vaikuttavuutta sekä aiheuttavat yhteiskunnalle tarpeettomia kustannuksia. Koska väestön ikääntymisen myötä hoito-, hoiva- ja etuusjärjestelmien menot kasvavat, myös niiden yhteensovittamisen ja järkeistämisen tarpeet kasvavat. - Uutiset
23.8.2007 14.27
Verotukseen perustuva ohjaus maatalouden ravinnepäästöjen rajoittamisessaYmpäristöministeriön tuoreessa selvityksessä tarkastellaan missä maatalouden ravinnekuormitukseen kohdistuvan nykyisen ohjauksen keskeiset ongelmat ovat, mitä hyötyjä ja muita huomioon otettavia seikkoja liittyy mahdollisten verojen käyttöön sekä mihin maatalouden vesistökuormitusta rajoittavassa ympäristöohjauksessa tulisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Kehitettävät asiat liittyvät toisaalta toimenpiteiden kohdentamiseen ja toisaalta ohjauksen kannustavuuteen. - Uutiset
23.8.2007 13.35
KHO:n päätös arvonlisäverosta valittamista koskevassa asiassaKHO 22.8.2007 T 2070
Arvonlisävero - Muutoksenhaku - Päätöksen tiedoksianto - Valitusaika - Uutiset
8.8.2007 10.17
Suomen Syöpäyhdistys: Tupakkaveroa korotettavaSuomen Syöpäyhdistys esittää tupakkatuotteiden verotuksen lisäämistä siten, että tupakka-askin hinnaksi tulisi keskimäärin viisi euroa. Lisäksi yhdistys toivoo, että tupakan verotusta ja hintaa tulisi tarkistaa vähintään kahden vuoden välein. - Uutiset
1.8.2007 7.34
Peruspalveluministeri haluaa pikaisen korotuksen tupakkaveroonPeruspalveluministeri Paula Risikon (kok.) mielestä tupakkaveron korottamista on ryhdyttävä valmistelemaan välittömästi. - Uutiset
26.7.2007 13.00
Korkeimman oikeuden ratkaisu kätkemisrikos- ja rahanpesuasiassaA:n katsottiin syyllistyneen törkeään kätkemisrikokseen ja törkeään rahanpesuun, kun tämä oli ottanut vastaan, käyttänyt ja muuntanut B:n veropetoksella hankittuja varoja. KKO joutui ottamaan kantaa muun muassa siihen, onko veropetos voinut olla rahanpesun esirikos ennen 1.4.2003. - Uutiset
18.6.2007 16.45
Tulli vaatii järeitä keinoja kaksoislaskutuksen kitkemiseenTulli tahtoo järeämmät keinot puuttua Venäjän kaupan vero- ja tullipetoksiin. Pääjohtaja Tapani Erling vaatii lakia tulliselvitysrikoksesta, joka antaisi tullille oikeuden kotietsintään ja joihinkin pakkokeinoihin. - Uutiset
14.6.2007 8.37
Verohallituksen ohje arpajaisverostaVerohallitus on julkaissut 13.6.2007 uusitun ohjeen arpajaisverosta, Drno 870/32/2007. Arpajaisveroa suoritetaan valtiolle Suomessa toimeenpannuista arpajaisista. Arpajaisverovelvollinen on arpajaisten toimeenpanija. Jos toimeenpanijoita on useita, on kukin vastuussa veron koko määrästä. - Uutiset
1.6.2007 13.20
Ulkomaille eläkettä saavilla mahdollisuus lähdeveron palautukseenVerohallitus palauttaa jatkossa lähdeveroa ulkomailla asuville eläkkeensaajille ja Suomessa tilapäisesti työskenneille lähdeveron, jos Suomesta saatu ansiotulo on vähintään 75 prosenttia koko vuoden ansiotuloista.