Hakutulokset
- Uutiset
30.5.2005 12.00
Veronmaksajat: Keskituloisen palkansaajan verotus kevenee yhteensä 1,3 prosenttiyksikköä vuosina 2006 ja 2007Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan hallituksen sairausvakuutusmaksuja koskeva esitys yhdistettynä tuporatkaisun tueksi tehtyihin veropäätöksiin merkitsee tavallisen suomalaisen palkansaajan kannalta paluuta kevenevään verotukseen vuosina 2006 ja 2007. - Uutiset
27.5.2005 10.49
Viinaveron alentaminen lisäsi väkevien alkoholijuomien myyntiä ja maahantuontiaStakesin tutkimuksen mukaan Alkon myyntiluvut osoittavat, että maaliskuun 2004 alussa toteutetun alkoholijuomien verojen alennuksen myötä alkoholin kuluttajat reagoivat uusiin hintoihin lisäämällä ostojaan merkittävästi heti veronalennuksen jälkeen. - Uutiset
25.5.2005 14.13
Perhon lakialoite kotitalousvähennyksen laajentamisesta saa kannatusta kansanedustajiltaKokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maija Perho esittää, että kotitalousvähennystä laajennettaisiin koskemaan verovelvollisen täysi-ikäisen lapsen käyttämässä asunnossa tehtyä työtä, mikäli tällä on alaikäinen tai alaikäisiä lapsia. Lakialoite on saanut taakseen 101 kansanedustajan tuen. - Uutiset
24.5.2005 10.11
Veroehdotuksia lähetettiin kahteen kertaanKouvolassa lähes 21 700, Keuruulla noin 5 300, Multialla noin 990 ja Mäntsälässä 2 010 asiakasta on saanut veroehdotuksensa kahteen kertaan. - Uutiset
23.5.2005 13.52
HAO:n ratkaisu hankintatyön maatilakohtaisesta verovapaudestaTapauksessa Vaasan hallinto-oikeus katsoi, että tiloja oli pidettävä eri maatiloina ja verovelvollinen oli oikeutettu tuloverolain 63 §:n 3 momentin mukaiseen verovapauteen erikseen hänen eri kunnissa omistamiensa maatilojen osalta. - Uutiset
23.5.2005 11.19
Pohjoismainen veroportaali avattuNordisk eTax -portaali on tarkoitettu luonnollisille henkilöille, joilla on tuloa tai varallisuutta toisessa pohjoismaassa. Portaalista saa kuudella kielellä verotietoa jokaisesta pohjoismaasta. - Uutiset
23.5.2005 10.43
KHO pyytää ennakkoratkaisua EY-tuomioistuimelta konserniavustusta koskevassa asiassaKHO:ssa vireillä olevassa asiassa on kysymys siitä, voiko Suomessa rekisteröity yhtiö A antaa verotuksessaan vähennyskelpoisen konserniavustuksen Iso-Britanniassa rekisteröidylle samaan konserniin kuuluvalle konserniyhtiö B:lle olosuhteissa, joissa Suomen konserniavustuslain mukaiset edellytykset täyttyvät kotimaisuusvaatimusta lukuunottamatta. - Uutiset
19.5.2005 16.06
Työryhmä pohtimaan yritysverotuksen kehittämistäTyöryhmän tehtävänä on arvioida, mitä muutostarpeita yritysverotukseen aiheutuu siitä, että yritykset saavat tietyin edellytyksin laatia tilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Työryhmän tehtävänä on myös arvioida, mitä muutostarpeita verolainsäädäntöön aiheutuu osakeyhtiölakisääntelyn alalla tapahtuvasta kehityksestä. - Uutiset
19.5.2005 14.40
Euroopan talousalueella toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto vapautetaan tuloverotuksestaEuroopan talousalueella toimeenpannuista arpajaisista saatu voitto vapautetaan kotimaisista arpajaisista saatujen voittojen tapaan tuloverotuksesta. EY-tuomioistuin on katsonut, että nykyinen tuloverolain 85 §:n säännös on ristiriidassa EY-oikeuden kanssa. - Uutiset
19.5.2005 14.22
Muutoksia arvonlisäverolakiinArvonlisäverolaki muuttuu ensi vuoden alussa siten, että vähäisen laskun enimmäismäärä alenee 1 000 eurosta 250 euroon. Vähäisten laskujen osalta voidaan soveltaa kevennettyjä laskun sisältövaatimuksia. - Uutiset
19.5.2005 14.13
Hallitus esittää uutta veronkantolakiaUusi veronkantolaki sisältää veron kantoa ja perintää koskevat säännökset. Perustuslain edellyttämällä tavalla lakiin sisällytetään säännökset, jotka nykyisin ovat veronkantoasetuksessa ja ministeriön päätöksissä. - Uutiset
19.5.2005 8.03
KVL:n ennakkoratkaisu käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksen verottamista koskevassa asiassaElinkeinotulon verotus - Pääomasijoitustoimintaa harjoittava yhtiö - Käyttöomaisuusosakkeiden luovutus - Uutiset
18.5.2005 10.53
Valtion paikallishallinnon palvelutavoitteet julkistettiin Valtion paikallishallinnon sekä Kansaneläkelaitoksen palvelutavoitteet ja niiden saavuttamisen kriteerit julkistettiin 18. toukokuuta Helsingissä sisäasiainministeriön järjestämässä seminaarissa. Palvelutavoitteet ovat viranomaisen lupaus esimerkiksi käsittelyajan enimmäispituudesta tai odotusajasta palveluun. Hallinnon näkökulmasta ohjaavan viranomaisen palvelutavoite on palvelua tarjoavaa virastoa sitova. Tavoitteet ovat osa normaalia ohjausprosessia ja niistä sovitaan kunkin viraston kanssa tulossopimuksessa. - Uutiset
18.5.2005 9.29
HAO:n ratkaisu autoedusta ja peitellystä osingostaKäyttäessään yhtiön autoa yksityisajoihinsa osakas on saanut yhtiöltä rahanarvoisen edun vastikkeetta. Vaikka osakas on työskennellyt yhtiössä, hän on yhtiön pääosakkaana ollut yhtiössä määräävässä asemassa. Tämän vuoksi ja kun autoetua ei ollut käsitelty osakkaan palkkana yhtiön kirjanpidossa, hallinto-oikeus katsoi osakkaan saaneen edun osakkuusasemansa perusteella. Etu on siten, myös vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen, verotettava peiteltynä osinkona. - Uutiset
17.5.2005 15.05
Vuoden 2005 lisätalousarvioHallitus sopi 17.5.2005 vuoden 2005 lisätalousarvion sisällöstä. Määrärahoja hallitus esittää lisättäväksi yhteensä 159 miljoonalla eurolla. - Uutiset
17.5.2005 11.22
HS: Poliisi tutkii kiusaustapausta Uudenmaan verovirastossaRikospoliisi tutkii Uudenmaan veroviraston korkeiden virkamiesten toimia, joiden vuoksi kokenut verotarkastaja joutui lähtemään varhaiseläkkeelle kaksi vuotta sitten, kirjoittaa Helsingin Sanomat. - Uutiset
17.5.2005 11.00
Verohallitus: Euroopan talousalueelta saatujen osinkojen verotusta oikaistaanHallituksen esitys laiksi Euroopan talousalueelta saadusta osingosta suoritetun veron palauttamisesta eräissä tapauksissa annettiin eduskunnan käsiteltäväksi viime viikolla. Lakiesitys koskee Euroopan talousalueelta vuosina 1998-2004 saatuja veronalaisia osinkoja. Osingonsaajan verotusta näiltä vuosilta oikaistaan. - Uutiset
16.5.2005 8.53
YLE: Veronalennukset olleetkin luultua epäedullisempiaTutkijoiden mukaan veronalennukset eivät olekaan niin edullisia valtiontalouden kannalta kuin on väitetty. Veronmaksajain keskusliiton taannoinen tutkimus veroalen vaikutuksista perustuu uusien laskelmien mukaan laskuvirheeseen, kertoi Ylen tv-uutiset perjantaina. - Uutiset
16.5.2005 8.27
KVL:n ennakkoratkaisu osakkeiden lyhyeksimyyntiä koskevassa asiassaElinkeinotulon verotus - Lyhyeksimyynti - Osakelainaus - Hankintamenon määrä ja jaksottaminen - Uutiset
13.5.2005 11.39
Yleisten verokantojen vähimmäistaso halutaan säilyttää laajentuneessa EU:ssaKomission ehdotuksen mukaan nykyisin sovellettavan lainsäädännön voimassaoloa jatkettaisiin ja yleisen verokannan alarajaksi vahvistettaisiin 15 prosenttia ajalle 1.1.2006-31.12.2010. - Uutiset
13.5.2005 10.34
Kiinteistöveron voi maksaa suoraveloituksellaTämän vuoden kiinteistöveroliput tulevat asiakkaille elokuun alkupäivinä. Kiinteistöveron eräpäivät ovat 15.9. (1. erä) ja 3.11. (2. erä). Vuoden 2005 kiinteistövero on ensimmäinen vero, jonka voi nyt maksaa suoraveloituksella. - Uutiset
13.5.2005 8.29
Euroopan talousalueelta saatujen osinkojen verokohtelu muuttuuHallitus esittää, että Euroopan talousalueelta saatuun osinkoon kohdistuva osingonsaajan verotus muutettaisiin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen määräysten mukaiseksi. Euroopan talousalueelta saadusta osingosta suoritettua veroa palautettaisiin yhtiöveron hyvityksestä annettua lakia soveltuvin osin noudattaen laskettu määrä. - Uutiset
12.5.2005 10.56
Asianosaisella on oikeus saada tietoonsa viranomaispäätöksen tehneiden virkamiesten nimetTämä oikeus voi perustua paitsi julkisuuslakiin, myös perustuslain 118 §:ään. Sen mukaan asianomistajalla on aina itsenäinen oikeus nostaa syyte virkamiestä vastaan ja vaatia vahingonkorvausta. Jotta tämä perustuslaissa taattu oikeus olisi toteutettavissa, yksilöllä on oikeus saada tietoonsa niiden virkamiesten nimet, jotka voivat olla vastuussa häntä koskevasta ratkaisusta, toteaa apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen verotoimiston menettelyä koskevassa ratkaisussaan. - Uutiset
11.5.2005 11.21
Veronmaksajat: Perintö- ja lahjaverotus peruskorjauksen tarpeessaVeronmaksajain Keskusliiton mukaan korjaustarvetta on ehtinyt kertyä runsaasti. Perintöverotuksen rakenteita ei ole uudistettu vuosikymmeniin ja veroasteikkokin on ollut jo vuodesta 1995 asti muuttumaton. - Uutiset
11.5.2005 10.13
Veroehdotusten postitus on alkanutKorjattu veroehdotus on palautettava verotoimistoon tai jätettävä palautuskuoressa postiin viimeistään 20.6.2005. Jäännösveron 1. erä on maksettava viimeistään 1.12.2005 ja toinen erä 1.2.2006. Veronpalautukset maksetaan joulukuun alkupuolella. - Uutiset
10.5.2005 11.17
Alkoholiveron laskun vaikutuksia selvitetty - alkoholin kulutus kasvanut rajustiAlkoholin kokonaiskulutus kasvoi 9,6 prosenttia edellisvuodesta eli 10,3 litraan sataprosenttisena alkoholina asukasta kohti. Suomessa ostettujen tuotteiden kulutus eli ns. tilastoitu kulutus kasvoi 6,5 prosenttia edellisvuodesta. Vastaavasti alkoholin matkustajatuonti lähes kaksinkertaistui edellisvuodesta, kun matkustajien alkoholijuomien tuonti kasvoi noin 70 prosenttia samalla kun tuonti väkevöityi. - Uutiset
10.5.2005 8.19
KVL:n ennakkoratkaisu työpaikkaruokailusta aiheutuvien kustannusten vähennysoikeudestaKoska A:n oma työnantaja ei ollut järjestänyt työpaikkaruokailua, A:lla oli oikeus vähentää ylimääräisiä elantokustannuksia tulonhankkimismenoina. KVL:n ennakkoratkaisun mukaan vähennyskelpoisena määränä voitiin pitää verohallituksen vuodelle 2004 vahvistaman verovapaan ateriakorvauksen määrää. - Uutiset
6.5.2005 9.56
Osinkoveroja maksetaan takaisinSadattuhannet osakkeenomistajat ovat saamassa verottajalta palautusta väärin perityistä osinkoveroista. - Uutiset
4.5.2005 11.04
Verohallituksen vuonna 2005 julkaisemat ohjeetVerohallitus on julkaissut alkuvuonna 2005 seuraavat ohjeet:- Eläkevakuutukset uudessa verojärjestelmässä,- Kotitalousvähennys,- Arvonlisäveron alarajahuojennus tuloverotuksessa. - Uutiset
28.4.2005 9.36
Kulttuurijärjestöt luovuttivat Kulttuuriseteli-selvityksen kulttuuriministerilleKulttuurijärjestöt luovuttivat keskiviikkona 27. huhtikuuta kulttuuriministeri Tanja Karpelalle selvitysmies Ralf Sundin raportin kulttuurisetelin toteuttamisen edellytyksistä. Raportissa päädytään lopputulokseen, jonka mukaan kulttuurisetelin verotuskäytäntö tulisi olla samanlainen kuin liikuntasetelillä, joka on tietyin edellytyksin saajalleen verovapaa etu. - Uutiset
27.4.2005 15.50
Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi –raporttiTurvatakseen menestyksensä Suomen on kehityttävä innovaatiotoiminnan kärkimaaksi. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston mukaan tarvitsemme dynaamisen innovaatioympäristön, joka houkuttelee osaajia ja investointeja. Juuri julkistetussa Sitran raportissa Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi alan 24 keskeistä päättäjää esittävät yhteisiä ja konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tavoitteen saavuttamiseksi. - Uutiset
27.4.2005 13.26
Ansiotulojen kehitys vuonna 2004 Verovuoden 2004 ansiotulojen kehitystä kuvaava tilasto on valmistunut. Tilasto perustuu työnantajien sekä eläke- ja vakuutuslaitosten verohallintoon toimittamiin vuosi-ilmoituksiin. Tilasto sisältää summatietoja Suomessa viime vuonna maksetuista palkka-, eläke-, työttömyys- ja sosiaaliturvaetuuksista sekä vertailun edellisen vuoden vastaaviin tietoihin. - Uutiset
26.4.2005 13.37
EK: Välilliset henkilöstökulut edelleen korkeitaVälilliset työvoimakustannukset eli henkilösivukulut ovat edelleen suuri kustannusrasite työnantajille, toteaa EK:n asiantuntija Seppo Saukkonen. EK:n arvion mukaan teollisuudessa sivukulujen osuus on vuonna 2005 noin 73 prosenttia tehdyltä työajalta maksetuista palkoista. - Uutiset
25.4.2005 10.17
KHO:n ratkaisu oman asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöksen soveltamisesta lesken osaltaKoska ensiksi kuolleen puolison perillisten ja lesken kesken ei ollut toimitettu ositusta ennen kuolleen puolison nimissä olleen vakituisen asunnon myyntiä, oman asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöstä ei voitu soveltaa lesken osalta, vaikka hän oli asunut puolisonsa omistamassa asunnossa yli kaksi vuotta tämän kuoleman jälkeen. - Uutiset
22.4.2005 10.05
Turpeen verotuksesta luovutaanHallitus esittää, että turpeen verotuksesta luovutaan ja turpeella tuotetun sähkön verotuki poistetaan 1.7.2005 alkaen. Verotukea ovat saaneet pienet, alle 40 MVA:n lämmitysvoimalaitokset. - Uutiset
22.4.2005 9.25
Arvonlisäverolakiin sisältyviä yritysjärjestelyjä koskevia säännöksiä muutetaanHallitus ehdottaa, että kiinteistön uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittyvää rakentamispalvelua ei enää katsota otetuksi omaan käyttöön silloin, kun kiinteistö siirtyy liikkeen tai sen osan luovutuksen yhteydessä liiketoiminnan jatkajalle, joka ryhtyy käyttämään kiinteistöä vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen. - Uutiset
21.4.2005 11.53
KPMG: Osinkoihin ja lähdeverotukseen liittyvät verojärjestelmät muutospaineessaEuroopan unionin jäsenvaltioiden vero-oikeusjärjestelmät ovat viime aikoina olleet erityisen voimakkaasti eurooppaoikeuden paineen alaisina. EY- ja Efta-tuomioistuinten päätökset saattavat muuttaa kansainvälisen vero-oikeuden peruslogiikkaa Euroopan unionissa, kirjoittaa KPMG:n veroasiantuntija Sebastian Kellas. - Uutiset
21.4.2005 10.13
Suomeen tilapäisesti töihin tulevalle suomalainen henkilötunnusSuomeen tilapäisesti töihin tuleva työntekijä voi toukokuun alusta alkaen saada suomalaisen henkilötunnuksen. Uusi menettely selkiyttää ja helpottaa asiointia eri viranomaisissa, koska henkilötiedot ovat saatavissa samanlaisina eri viranomaisten tietojärjestelmissä. - Uutiset
20.4.2005 10.20
KHO:n ratkaisu osakeyhtiön pääomanpalautusta koskevassa asiassaElinkeinotulon verotus - Käyttöomaisuusosakkeiden luovuttaminen - Pääomanpalautus - Uutiset
20.4.2005 9.43
Prof. Andersson: Ahnehtiiko verottaja kiinteistöverotuksessa?Veronmaksajain Keskusliiton puheenjohtaja, professori Edward Andersson varoittaa verottajaa liiasta ahnehtimisesta, kun kiinteistöveron arvostusnormeja valmistellaan. - Uutiset
19.4.2005 10.42
Veronmaksajat: Veronmaksajan oikeusturva etusijalle veroilmoitusuudistuksessaEnsi vuonna esitäytetyllä veroilmoituksella korvataan nykyiset veroilmoitukset ja -ehdotukset. Veronmaksajain Keskusliitto korostaa, ettei uudistus saa johtaa veronmaksajan oikeusturvan heikkenemiseen. - Uutiset
19.4.2005 10.05
KVL:n ennakkoratkaisu osinkona saadun osakkeen verottamisestaHenkilökohtaisen tulon verotus - Osinkona saadun osakkeen hankintameno - Uutiset
19.4.2005 8.29
KPMG: Konserniverotus muutostilassaJulkisasiamies katsoi ns. Marks & Spencer –tapauksen ratkaisussaan, että Iso-Britannian konserniverojärjestelmä, joka sallii kotimaisen konserniyhtiön tappioiden vähentämisen emoyhtiön tuloista, mutta ei muissa EU-valtioissa sijaitsevien tytäryhtiöiden tappioiden vähentämistä, on EY:n perustamissopimuksen 43 artiklan mukaisen vapaan sijoittautumisoikeuden vastainen. Tuomioistuimen lopullinen ratkaisu on odotettavissa aikaisintaan syksyllä 2005. - Uutiset
15.4.2005 11.41
KTM kustansi opaskirjan yrityksen perustamisesta KiinaanKiina – investointiopas 2005 julkistettiin 15.4.2005 kauppa- ja teollisuusministeriön, Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ja Finpron yhteisessä Kiina-seminaarissa. Kirjan pääpaino on ulkomaisen yrityksen perustamiseen liittyvissä toimenpiteissä, yrityksen hallinnon järjestämisessä ja yritysten toimintaa määrittävässä lainsäädännössä. Valtiovallan osallistuminen kirjan julkaisemiseen on jo herättänyt keskustelua: näinkö edistetään hallituksen lupausta luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa ja lisätään yritysten investointihalukkuutta Suomeen? - Uutiset
14.4.2005 10.07
Osuuskunnat vaativat korjausta hallituksen veropakettiinPellervo-Seuran hallituksen puheenjohtaja Marcus H. Borgström vaatii korjausta osuuskuntien voitonjaon verotukseen siten, että se saa lähtökohtaisesti samantasoisen verokohtelun kuin listaamattoman osakeyhtiön voitonjako. - Uutiset
13.4.2005 14.49
Paremman sääntelyn toimintaohjelman laatiminen käynnistyyValtioneuvoston kanslia asetti keskiviikkona 13. huhtikuuta elinkeino-, työmarkkina- ja kuluttajajärjestöjen sekä hallinnon ja tuomioistuinten edustajista koostuvan hankkeen, jonka tehtävänä on laatia paremman sääntelyn toimintaohjelma. Hankkeen tavoitteena on saada aikaan konkreettinen ohjelma, joka sisältää yhteisesti hyväksytyt säädöspoliittiset periaatteet ja linjaukset, jotta lainvalmistelu mahdollisimman hyvin tukisi kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä edistäisi ja turvaisi kansalaisten toimintamahdollisuuksia. Ohjelman avulla halutaan myös löytää menetelmät sille, että voimassa olevan lainsäädännön laadusta ja toimivuudesta kyetään jatkuvasti huolehtimaan. - Uutiset
13.4.2005 12.34
Konserniavustusjärjestelmä saattaa tulla tiensä päähänValtiovarainministeriön ylijohtaja Lasse Arvela ennakoi Taloussanomissa, että Suomen konserniavustusjärjestelmä saattaa joutua romukoppaan, jos EY-tuomioistuin päätyy samalle kannalle kuin tuomioistuimen julkisasiamies viimeviikkoisessa brittiläistä vähittäiskauppa Marks & Spenceriä koskevassa ratkaisuehdotuksessaan. - Uutiset
13.4.2005 10.27
Ecofin-neuvoston kokouksen 12.4.2005 lopputiedoteEU:n talous- ja valtiovarainministerit kokoontuivat tiistaina 12.4.2005 Luxemburgissa. Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Antti Kalliomäki. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa kehitysyhteistyön rahoitusta, verokysymyksiä sekä vakaus- ja kasvusopimusta. - Uutiset
12.4.2005 8.39
KHO:n ennakkoratkaisu valuuttajohdannaiskaupassa syntyneen erotuksen verottamisestaHenkilökohtaisen tulon verotus - Luovutusvoitto - Luovutustappio - Valuuttajohdannaiskauppa - Positiivinen tai negatiivinen erotus - Uutiset
11.4.2005 11.05
Keskuskauppakamari: Kokonaisveroastetta laskettava reilulla kolmella prosenttiyksikölläKeskuskauppakamarin mielestä kokonaisveroasteen osalta tavoitteena tulee olla keskimääräinen EU:n taso. Tämän saavuttaminen edellyttää, että kokonaisveroastetta lasketaan reilulla kolmella prosenttiyksiköllä.