Hakutulokset
- Uutiset
29.9.2005 16.02
Komissiolta ehdotus kuluttajille myytävien palvelujen verotuspaikasta - alv kannettaisiin kulutusmaassaKomission ehdotuksen tarkoituksena on varmistaa, että kuluttajille myytävien palvelujen verotus tapahtuu kulutusmaassa, sekä estää nykysäännöistä aiheutuva yritysten uudelleensijoittautuminen. Komissio ehdottaa muun muassa, että kuluttajille tarjottavien etäpalvelujen verotuspaikka olisi asiakkaan sijoittautumisvaltio. - Uutiset
29.9.2005 11.12
Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käsitellään työsuhdeautojen verotustaEuroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Luxemburgissa järjestetään torstaina 29. syyskuuta suullinen käsittely komission Suomea vastaan nostamassa kanneasiassa, joka koskee ulkomaiselta työnantajalta saatujen työsuhdeajoneuvojen verotusta ja rekisteröintiä Suomessa. - Uutiset
29.9.2005 10.34
Professorit ehdottavat sokeri- ja rasvaveroaKuopion yliopiston terveysasiantuntijat ehdottavat sokerin ja rasvan hinnan korottamista. Käytännössä asia hoituisi verottamalla sokeria ja rasvaa sisältäviä tuotteita ankarammin kuin nyt. - Uutiset
29.9.2005 8.46
Vanhanen säilyttäisi perintö- ja lahjaveronPääministeri Matti Vanhasen mielestä perintö- ja lahjaverotus tulee säilyttää, tosin korjattuna ja kevennettynä osana suomalaista verotusjärjestelmää. Vanhanen haluaisi parantaa muun muassa avopuolison asemaa perinnönjaossa. - Uutiset
28.9.2005 11.49
Professori Tikka: Valtiot eivät pääse pakoon kansainvälistä veropoliittista kehitystäKansainväliseen veropoliittiseen kehitykseen voidaan jättää reagoimatta, mutta valtiot eivät pääse sitä pakoon. Suomi on pieni ja sielultaan vakaa maa. Sille ei sovi ryntäily veropolitiikassakaan, mutta valpas sopeutujan rooli istuu hyvin, sanoi professori Kari S. Tikka Keskuskauppakamarin veropäivässä keskiviikkona. - Uutiset
28.9.2005 10.56
Komissio haluaa eroon huonoista ja turhista säädöksistäEuroopan komissio aikoo tekemänsä arvioinnin perusteella peruuttaa kolmanneksen lainsäädäntöehdotuksistaan. Eräät ehdotuksista eivät ole uuden kasvua ja työllisyyttä edistävän kumppanuuden (Lissabonin tavoitteiden) mukaisia tai eivät täytä sääntelyn parantamista koskevan aloitteen vaatimuksia, toiset taas ovat juuttuneet lainsäädäntöprosessin rattaisiin tai ovat yksinkertaisesti vanhentuneita. - Uutiset
27.9.2005 9.16
KHO:n ratkaisu veronkorotuksen määräämistä koskevassa asiassaKHO:n mukaan veronkorotuksen määräämisen edellytykset ja korotuksen määrä on arvioitava yksityiskohtaisesti kunkin tuloon lisättävän erän osalta erikseen silloin, kun verovelvollinen on tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta antanut olennaisesti väärän veroilmoituksen, tiedon tai asiakirjan. - Uutiset
27.9.2005 6.27
Yrityksen perustajan opas myös venäjäksiKeskuskauppakamarin julkaisemaa Yrityksen perustajan opasta on saatavilla nyt myös venäjäksi. Suomen- ja ruotsinkielistä opasta on tuotettu 80-luvulta lähtien uusien yritysten perustamisen vauhdittamiseksi. Venäjänkielisen oppaan toivotaan madaltavan venäläisten kynnystä perustaa yritys Suomeen. - Uutiset
26.9.2005 15.23
Verokysely: Yritysjohtajat kannattavat tasaveroaLähes 70 prosenttia yritysjohtajista valitsisi tasaveron ja kaksi kolmesta luopuisi kokonaan perintöverosta. Hallituksen veropolitiikka saa yrittäjiltä kouluarvosanan 7-. - Uutiset
26.9.2005 9.43
KHO:n ratkaisu asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä aiheutuneiden kustannusten verovähennysoikeudestaKysymys siitä, oliko työntekijällä oikeus vähentää tuloverolain 29 §:n nojalla viikonloppumatkoista kotipaikkakunnalla sijaitsevan asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä aiheutuneet kustannukset. - Uutiset
23.9.2005 15.46
Osuuskuntiin kuuluvien maatilojen verotukseen suunitellaan muutoksiaValtiovarainministeriössä valmistellaan uutta lakia, joka kiristäisi osuuskuntien jäseninä olevien maatilojen verotusta huomattavasti, Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa. - Uutiset
23.9.2005 8.05
Tuontiautojen valitusruuhka jatkuuVanhat tuontiautoveropäätökset tukkivat yhä tullipiirejä ja hallinto-oikeuksia, vaikka lainsädäntöä muutettiin yli kaksi vuotta sitten, Yle:n TV-uutiset kertoi torstaina. - Uutiset
22.9.2005 14.02
Luhtanen haluaa valtiolle yhteiset pelisäännöt työsuhdelipun käyttöönLiikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen haluaa, että työsuhdematkalipun käyttöön valtionhallinnossa saadaan pian yhteiset pelisäännöt ja ohjeistukset, jotta lipun käyttöönotto eri virastoissa ja laitoksissa olisi helpompaa. - Uutiset
22.9.2005 9.17
Kunnan järjestämä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole arvonlisäverotonta sosiaalihuoltoaSTM mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaa ei voida pitää sosiaalihuoltona, koska palvelu liittyy opetustoimeen ja säännökset sisältyvät perusopetuslakiin. Toimintaa ei ole säädetty sosiaalihuoltolaissa kunnan järjestettäväksi sosiaalihuolloksi. Siksi sitä ei verohallituksen mukaan voida pitää arvonlisäverotuksessakaan verottomana sosiaalihuoltona. - Uutiset
20.9.2005 7.55
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä esitetään kaksinkertaistettavaksiHallitus esittää kotitalousvähennyksen enimmäismäärän kaksinkertaistamista 1 150 eurosta 2 300 euroon siltä osin kuin kyse olisi tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä. Remonttitöissä vähennyksen enimmäismäärä pysyisi 1 150 eurossa. - Uutiset
19.9.2005 11.49
Esitys vuoden 2006 tuloveroasteikkolaiksi annettiinVuodelta 2006 sovellettavan progressiivisen tuloveroasteikon ensimmäistä ja neljättä marginaaliveroprosenttia alennetaan 1,5 prosenttiyksiköllä ja muita yhdellä prosenttiyksiköllä. Vuonna 2007 valtion progressiivisesta tuloveroasteikosta on tarkoitus poistaa yksi tuloluokka. - Uutiset
16.9.2005 14.23
Budjettiesitys annettiin eduskunnalleHallitus on antanut eduskunnalle vuoden 2006 talousarvioesityksen. Budjetin loppusumma on 39,5 miljardia euroa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Mukana on mm. köyhyypaketti ja varallisuusveron poisto. Työsuhdematkalippu otetaan käyttöön. Budjettiriihessä kiistaa aiheuttaneet liikennehankkeet saatiin myös ratkaistua. - Uutiset
16.9.2005 8.06
Julkisasiamiehen mielestä kiinteistöinvestointiin liittyvien hankintojen vähennysoikeuden rajoitukset eivät ole direktiivin mukaisiaEuroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamiehen mielestä Suomen arvonlisäverolainsäädännössä määritelty alv-palautuksen puolen vuoden määräaika kiinteistön uudisrakentamista ja perusparantamista koskevista menoista ei ole kuudennen arvonlisädirektiivin mukainen. - Uutiset
15.9.2005 6.03
Merenkulkupoliittisen selvitysryhmän loppuraporttiMerenkulkupoliittisia kysymyksiä käsitellyt selvitysryhmä on jättänyt loppuraporttinsa. Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman ryhmän tehtävänä oli selvittää, kuinka hyvin merenkulun tukijärjestelmä vastaa alan tarpeisiin. Valtiovarainministeriön edustaja jätti työryhmän raportista eriävän mielipiteen ja työryhmän puheenjohtaja lausuman, ettei työryhmä ole VM:n kannan takia voinut täyttää tehtäväänsä asianmukaisesti. - Uutiset
14.9.2005 10.08
Ruotsi ei laske väkevien alkoholien verotustaRuotsin sosiaalidemokraattisen hallituksen esitys seurata Suomen esimerkkiä ja laskea väkevien alkoholien verotusta ei näillä näkymin toteudu, Taloussanomat kirjoittaa. - Uutiset
14.9.2005 8.52
Metsäverotuksen muutos luo keinotteluaMetsäverotuksen uudistus on johtamassa siihen, että tuhannet pinta-alaverotuksen piirissä olevat metsänomistajat hakevat jatkoaikaa verotuksen siirtymäkauteen. Hakkuille haetaan pari vuotta lisäaikaa pankkien rahoittamilla metsäkaupoilla, Aamu-TV kertoo. - Uutiset
14.9.2005 6.47
Ministeri Manninen: Kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä kokonaistarkastelussaKuntien rahoitus- ja valtionosuusuudistuksen ensimmäisessä vaiheessa on hallitusohjelman mukaisesti arvioitu valtionosuusjärjestelmää kokonaisuutena ja tehty tarvittavia tarkistuksia, sanoi alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen 13. syyskuuta valtionosuusuudistuksen lähetekeskustelussa eduskunnassa. - Uutiset
13.9.2005 11.12
Kiinalaisten tekstiilien tuontijoustot voimaan 14.9.Euroopan komission asetus, jolla säädetään lievennyksiä Kiinasta peräisin olevien tekstiili- ja vaatetustuotteiden tuonnille, on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Asetus tulee voimaan 14.9.2005. - Uutiset
13.9.2005 11.06
KVL: Kulttuuriseteli on veronalaista ansiotuloaTyönantajan henkilökunnalleen kustantamaa mahdollisuutta käyttää ns. kulttuuriseteliä maksuvälineenä erilaisissa kulttuurilaitoksissa ja –tapahtumissa ei pidetty työnantajan järjestämänä verovapaana virkistys- ja harrastustoimintana. - Uutiset
12.9.2005 8.52
Verolippujen postitus on alkanutVerolippu on selvitys vuoden 2004 verotuksesta ja siitä selviää mm. veronpalautuksen tai jäännösveron määrä. Tähän mennessä verolipun on saanut jo noin 300 000 henkilöä eri puolilla Suomea. - Uutiset
12.9.2005 8.13
Rakennusliitto: Verokarhun herääminen vähentäisi harmaata talouttaRakennusliiton mielestä kaikille Suomessa toimiville yrityksille pitää säätää velvoite rekisteröityä ennakonperintärekisteriin. Liiton mukaan tämä mahdollistaisi verottajien yhteistyön yli rajojen ja veronkierron estämisen. - Uutiset
9.9.2005 21.03
Maksamattomat ajoneuvoverot ovat poliisin arkipäivääSuomalaisten tiedossa ja tahdossa maksaa ajoneuvoveroa on edelleen runsaasti parantamisen varaa. Esimerkiksi Lahdessa verottomat autot ovat poliisin arkea lähes päivittäin, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. - Uutiset
9.9.2005 12.40
EK:n viisivuotisohjelma tähtää yrittäjyysyhteiskuntaanPK-yritysten kiikarissa 160 000 uutta työpaikkaa - verotusta tulisi muuttaa kannustavaksi ja työllisyyttä edistäväksiPK-yritysten on mahdollista tarjota tällä vuosikymmenellä jopa 160 000 uutta työpaikkaa, jos Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ehdottamiin toimiin ryhdytään. Arvio sisältyy EK:n PK-ohjelmaan, joka hahmottelee yrittäjyyden nykytilaa ja toimintalinjoja vuoteen 2010. - Uutiset
8.9.2005 13.31
Komissio haluaa yksinkertaistaa yritysten alv-velvoitteitaKomissio haluaa yksinkertaistaa yritysten velvoitteita ja luoda hyvin toimivan alv-järjestelmän, joka lisää eurooppalaisten yritysten, erityisesti pk-yritysten, kilpailukykyä Lissabonin strategian mukaisesti. Euroopan parlamentti hyväksyi mietinnön arvonlisäveroa koskevasta yhden luukun järjestelmästä keskiviikkona Strasbourgissa. - Uutiset
8.9.2005 11.58
Rahoitusala laajentaisi säästöjen veroetuaKertaalleen jo kuopattu idea kannustaa verotuksella pitkäaikaissäästämiseen on saanut uudestaan vauhtia. Veroedun laajentamista ajavat nyt Suomen sijoitusrahastoyhdistys, Pankkiyhdistys ja Vakuutusyhtiöiden keskusliitto, kertoo Nelosen uutiset. - Uutiset
8.9.2005 9.22
Eduskunnassa haluja alentaa polttoaineveroaHelsingin Sanomien keskiviikkona tekemässä kyselyssä 80 kansanedustajaa ilmoitti kannattavansa polttonesteiden verotuksen alennusta. - Uutiset
8.9.2005 8.28
Arvonlisäverolain vähäisen laskun enimmäismäärä alenee 250 euroksiArvonlisäverolain muutos tulee voimaan ensi vuoden alussa. Muutoksen voimaantultua loppusummaltaan yli 250 euron suuruisia laskuja koskevat yleiset laskumerkintävaatimukset. Tämän vuoden loppuun saakka vähäisen laskun enimmäismäärä on 1 000 euroa. - Uutiset
7.9.2005 11.22
Eteläinen tullipiiri kantoi alkuvuonna veroja hiukan edellisvuotta vähemmänAlkoholiveroa ja arvonlisäveroa kertyi edellisvuotta vähemmän. Sen sijaan autoveroa kannettiin lähes kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Esitutkinnassa olevien rikosten määrä kasvoi ja etenkin törkeät huumausainerikokset lisääntyivät. Huumeita yritetään nykyään tuoda maahan aiempaa suuremmissa erissä. - Uutiset
6.9.2005 16.21
Linja-autoliitto: Verotuotoista ohjattava joukkoliikenteeseen lisärahoitustaLinja-autoliitto vaatii joukkoliikenteeseen lisärahoitusta, koska polttoaineen ennätyskorkeahinta luo korotuspaineita matkalippujen hintoihin. Liiton mukaan valtio saa polttoaineesta sen hinnannousun myötä entistä enemmän verotuloja. - Uutiset
6.9.2005 9.03
Eduskunnan syysistuntokauden asioitaEduskunta aloittaa syysistuntokautensa tiistaina 6.9. Syksyn aikana eduskunta käsittelee vuoden 2006 budjetin ja monia merkittäviä lakihankkeita, kuten tekijänoikeuslain uudistusta sekä hedelmöityshoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Syksyn kuluessa eduskunta saa hallitukselta selonteot EU:n perustuslaista, koulutuspolitiikasta, maatalouspolitiikasta, ilmasto- ja energiastrategiasta sekä kaupan aukioloajoista. - Uutiset
5.9.2005 8.09
Heinäluoman ehdotus kuntaveromalliksi saa kannatusta ja kritiikkiäSDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma ehdottaa, että kunnat voisivat itse kerätä verotulot kulujensa kattamiseksi. Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne ja Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa pitävät veroehdotusta oikean suuntaisena. Veronmaksajien Lehtinen pitää avausta rohkeana ja ennakkoluulottomana, mutta varoittaa kovista riskeistä. - Uutiset
2.9.2005 14.42
SKAL: Kuorma-autoliikenteen verotusta alennettavaPerjantaina toteutunut dieselöljyn hinnankorotus nosti ammattimaisen tavaraliikenteen jo ennestään ennätyskorkean polttoaineen hinnan monen kuljetusyrityksen taloudellisen kantokyvyn yläpuolelle. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Seppo Sainio vaatii nyt kuorma-autoliikenteen verotuksen alentamista. - Uutiset
2.9.2005 11.17
Toinen Schengen-jälkitarkastus Suomessa syys- ja lokakuussaPohjoismaiden toinen Schengen-tarkastus tehdään syys- ja lokakuussa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kyseessä on viimeinen Schengeniä jo soveltavien maiden kokonaisvaltainen jälkitarkastus ennen uusien jäsenvaltioiden Schengen-tarkastusten aloittamista vuonna 2006. Edellinen Schengen-tarkastus Pohjoismaissa tehtiin vuosina 2000-2001. - Uutiset
1.9.2005 14.31
Uusi osakeyhtiölaki tarkoitus saada voimaan 1.9.2006Osakeyhtiölain uudistus etenee. Hallitus hyväksyi esityksen sisällön torstaina 1.9. ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle presidentin esittelyssä 2.9.2005 ja saada voimaan 1.9.2006. Uusi laki olisi nykyistä selkeämpi ja kattavampi. - Uutiset
1.9.2005 12.58
Maankäyttö- ja rakennuslaki pääosin toimivaRunsaat viisi vuotta voimassa ollut maankäyttö- ja rakennuslaki on siitä tehdyn kokonaisarvion perusteella pääosin toimiva, eikä tarvetta merkittäviin lain tarkistuksiin ole. Lain myötä suunnittelu on muuttunut avoimempaan suuntaan ja suunnittelujärjestelmä yleensäkin on osoittautunut toimivaksi. Myös merkkejä ympäristön ja rakentamisen laadun paranemisesta viiden vuoden aikana on havaittu. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on kuitenkin edelleen ongelma. - Uutiset
1.9.2005 10.07
EK: Voimalaitosten kiinteistöveron korotus perusteetonBudjettiriihen yhteydessä valtioneuvosto päätti yllättäen korottaa voimalaitosten kiinteistöveroprosenttien ylärajoja. Korotuksen taso jätettiin jatkovalmisteluun, mutta sisäasiainministeriö esittää kaikkien voimalaitosten veron ylärajaksi 3,5 prosenttia. - Uutiset
31.8.2005 15.23
Vesivoimaloiden kiinteistöveron korotus jakaa mielipiteitäEhdotus vesivoimaloiden kiinteistöveron korottamisesta jakaa mielipiteitä. Ehdotuksen kannattajat näkevät korotuksen helpotuksena kuntien talousahdinkoon. Vastustajien mielestä ehdotus lyö korvalle juuri sovittuja ilmastopolitiikan pelisääntöjä, vaarantaa uusinvestointien kannattavuuden ja koituu lopulta kuitenkin sähkönkäyttäjien maksettavaksi. - Uutiset
31.8.2005 9.25
Työn verokiila yhä 54,7 prosenttiaTyönantajan palkkakustannuksesta kuluu keskituloisen kohdalla tänä vuonna 54,7 prosenttia ns. verokiilaan. Verokiila on se osa työkustannuksesta, joka menee yhteiskunnalle erilaisina veroina ja veroluonteisina maksuina. Verokiila on kaventunut 5,6 prosenttiyksikköä vuodesta 1995, jolloin palkkaverotus Suomessa oli kireimmillään ja verokiila oli vielä 60,3 prosenttia. - Uutiset
30.8.2005 10.04
Kiinteistöveron suoraveloitusvaltuutus tehtävä 31.8. mennessäKiinteistöveron maksu suoraveloituksella on nyt mahdollista. Tähän mennessä jo yli 15 000 asiakasta on tehnyt kiinteistöveron suoraveloitusvaltuutuksen pankissaan. - Uutiset
26.8.2005 5.59
Ulkomailla asuvien eläkkeensaajien ja lyhytaikaisesti Suomessa työskentelevien palkansaajien lähdeverotukseen esitetään muutoksiaHallitus esittää muutoksia rajoitetusti verovelvollisten lähdeverotukseen. Uudistusten seurauksena useimpien ulkomailla asuvien eläkkeensaajien sekä lyhytaikaisesti Suomessa työskentelevien palkansaajien verotuksen arvioidaan alenevan. Ehdotettujen muutosten arvioidaan pienentävän verotuottoja vähintään 20 miljoonaa euroa vuodessa. - Uutiset
26.8.2005 5.46
Kunta- ja peruspalveluhankkeen vetäjältä radikaali esitys: verotusoikeus vain 20 aluekunnalleKunta- ja palvelurakenneuudistus -hankkeen projektipäällikkö Jukka Peltomäki (sd) esitteli torstaina 25.8. alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk) johtamassa kunta- ja palvelurakenneryhmän kokouksessa linjauksiaan rakennemuutoksen malleista. Peltomäki korosti suuren remontin tarpeellisuutta esittämällä muun muassa uuden aluekuntamallin. - Uutiset
25.8.2005 13.58
VTT:n tutkimus: Kotimaisten liikenteen biopolttoaineiden kaupallistaminen edellyttää verotukeaVTT:n selvityksen mukaan kotimaisista raaka-aineista tuotettujen liikenteen biopolttoaineiden osuus tieliikenteen polttoaineista voitaisiin nostaa vuonna 2010 kolmeen prosenttiin. Viime vuonna lähinnä tuontiin perustuvien biopolttoaineiden osuus oli vain 0,1 % tieliikenteen polttoaineiden kokonaiskulutuksesta. Jotta nykyiset biopolttoainevaihtoehdot olisivat liiketaloudellisesti kannattavia, tarvittaisiin viranomaisten tukitoimenpiteitä, erityisesti verotukea. - Uutiset
25.8.2005 10.55
Verohallituksen ohje peruskoron käytöstäVerohallitus on 25.8. antanut ohjeen "Peruskorko pysyy ennallaan". Ohjeessa kerrotaan, missä tilanteissa peruskorkoa käytetään. - Uutiset
25.8.2005 8.40
Budjetti 2006 sisältää muun muassa köyhyyspaketin, matalapalkkatuen, veronkevennyksiä ja helpotuksia tonttipulaanHallitus sopi keskiviikkona 24.8.2005 vuoden 2006 talousarvioesityksen sisällöstä. Hallitusohjelman mukaisesti ehdotetut määrärahalisäykset ja veroratkaisut pyrkivät tukemaan työllisyyttä ja edistämään talouskasvua. Hallitus parantaa myös kaikkein pienituloisimpien asemaa. - Uutiset
23.8.2005 10.28
KHO:n päätös konserniavustusta koskevassa asiassaKHO 22.8.2005 T 2063
Elinkeinotulon verotus - Konserniavustus - Vähennyskelpoisuus - Verovuosi - Kaksi tilikautta - Elinkeinotoiminnan tappio