Hakutulokset
- Uutiset
4.9.2006 8.44
Venäjällä voimaan tiukka nettipiratismilakiVenäjällä astui perjantaina 1.9. voimaan uusi tiukka laki, jolla pyritään hillitsemään laitonta musiikin levitystä internetissä. Nettipiratismin harjoittajat voivat lain mukaan saada jopa viiden vuoden vankeustuomiot. - Uutiset
1.9.2006 16.43
Tuottaja- ja tekijänoikeusjärjestöt tulivat hieman vastaan mobiili-tv-kiistassa - YLE:n mukaan kyseessä on silmänkääntötemppuTuottaja- ja tekijänoikeusjärjestöt järjestöt ovat valmiita helpottamaan kuluttajille maksuttomien dvb-h-rinnakkaislähetysten alkuvaihetta korvauksettomalla kaudella, esimerkiksi erikseen sovittavan porrastuksen mukaisesti. Mallia voi ottaa digitelevision alkuvaiheesta, jolloin maksuttomuus kytkettiin digiboxien myyntimääriin. Järjestöjen mukaan järjestelyn pitäisi kuitenkin olla osa pitkäaikaista ratkaisua. - Uutiset
1.9.2006 14.36
Useiden eliöntorjunta-aineiden käyttö kiellettiinSyyskuun alussa EU-alueen markkinoilta poistuu lukuisia eliöntorjunta- eli biosiditehoaineita ja niitä sisältäviä valmisteita. Näiden valmisteiden markkinointi ja käyttö on kielletty siten myös Suomessa. EU-alueella markkinoilta poistuu noin 60 % kaikista vanhoista tehoaineista, mutta useimmilla niistä ei ole ollut merkittävää käyttöä biosideina. Valmisteiden poisto on olennainen vaihe siirryttäessä käyttämään turvallisempia kemikaaleja. - Uutiset
1.9.2006 14.04
Työryhmä selvittämään yritysturvallisuuden parantamistaSisäasiainministeri Kari Rajamäki on asettanut kansallisen yhteistyöryhmän yritysturvallisuuden parantamiseksi yhteistyössä oikeusministeriön, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Keskuskauppakamarin kanssa. Päätös perustuu elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteiseen strategiaan elinkeinoelämään kohdistuvien rikosten ja väärinkäytösten torjumiseksi ja sitä koskevaan sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän päätökseen. - Uutiset
1.9.2006 12.21
EU:n kemikaaliasetus tarjoaa palveluyrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksiaEU:n käsittelyssä oleva REACH-kemikaaliasetus asettaa toteutuessaan kemianteollisuudelle, kemikaalien maahantuojille ja jatkokäyttäjille uusia velvoitteita, joiden täyttämiseen ne tarvitsevat palveluja. Tekesin ja Sitran teettämän selvityksen mukaan suurin palveluyritysten liiketoimintapotentiaali on testaustoiminnassa ja turvallisuusraporttien laadinnassa. Uusia merkittäviä mahdollisuuksia tarjoavat myös konsortion hallintapalvelut ja yleiskonsultointi. - Uutiset
1.9.2006 10.31
Ajankohtaista kuluttajaoikeudestaKuluttajaviraston uutiskirjeen Ajankohtaista kuluttajaoikeudesta 6/2006 aiheena ovat muun muassa tuotesijoittelu, kuluttajaneuvonnan laatu, markkinaoikeuden suoramarkkinointia koskeva "Helsingin Sanomat -päätös", matkapuhelin alaikäisen maksuvälineenä, luottomarkkinoiden vastuullisuus, riidattomat velkomusasiat, sähkön toimitusvelvollisuushinnat, laajakaistaliittymien sopimusehdot, katsastuspalvelut sekä takuu ja virhevastuu Pohjoismaissa. - Uutiset
31.8.2006 15.34
Verkkovierailuasetus alentaisi kännykkälaskuja ulkomailla, kuluttajille oikeus korvaukseen viestintäpalvelun virhetilanteissa, teleyritysten tietoturvamaksu puolittuuEuroopan komissio pyrkii alentamaan ja yhtenäistämään matkapuhelimen käytöstä ulkomailla perittäviä hintoja. Komissio haluaa määrätä muissa EU-maissa soitetuille tai vastaanotetuille puheluille hintakaton. Toteutuessaan ehdotus laskisi kuluttajahintoja vähintään puoleen nykyisestä. Valtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta. - Uutiset
31.8.2006 14.15
Tutkimus kuluttajan käyttäytymisestä digitalisoituvilla musiikkimarkkinoilla - lainmuutokset eivät olleet suurimmalle osalle vertaisverkkokäyttäjistä riittävä peruste muuttaa toimintaansaSäveltäjä Tuomas Kallio selvitti maalis-huhtikuussa 2006 musiikin sosiaalista käyttöympäristöä, musiikin hankintatapoja ja tuotekokemuksia sekä tapoja hankkia tietoa musiikista digitalisoituvilla musiikkimarkkinoilla. Kallio julkisti Helsingin yliopiston viestinnän laitokselle tekemänsä pro gradu -tutkielman tulokset 29.8. Teostossa, joka on tukenut tutkielman laatimista. - Uutiset
31.8.2006 11.57
Syyskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaSyyskuussa voimaantulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Uusi osakeyhtiölaki,
- Ympäristövaikutusten arviointimenettelylain muutokset sekä uusi YVA-asetus,
- Yhteisen työpaikan pelisäännöt työsuojelun valvontalakiin,
- Teollis- ja tekijänoikeussäädösten muutokset mm. tekijänoikeus-, tavaramerkki- ja mallioikeuslakiin,
- Kunnan vuokra-asuntojen asukasvalintaperusteisiin muutoksia,
- Rakentamisen valvonta ja tekninen tarkastus uudistuu, rakennustuotteiden tyyppihyväksyntä VTT:lle, uusia rakentamisen tyyppihyväksyntäasetuksia voimaan,
- Tuberkuloosirokotuksista eli BCG-rokotuksista luovutaan,
- Tarkastusmaksu laajenee koko maan linja-autoliikenteeseen,
- Toimeentulotuen omavastuu asumiskuluista poistuu,
- Laki kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä,
- Rautatielaki,
- Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tehtävät laajenevat,
- Yrityskauppalautakunta aloittaa toimintansa,
- Lapsiasianeuvottelukunta aloittaa toimintansa. - Uutiset
30.8.2006 16.24
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yritystoiminta vahvassa kasvussa – kuntien ostopalvelujen käyttö vaihtelevaaYritysten tuottamat palvelut ovat kasvaneet sekä sosiaali- että terveyspalveluissa nopeammin kuin julkisen sektorin tuottamat palvelut, selviää KTM:n tilastoselvityksestä. Sosiaalipalveluissa kasvuun on vaikuttanut erityisesti julkisen sektorin ostopalvelujen laajeneminen etenkin asumiseen liittyvissä palveluissa. Yksityinen sosiaalipalvelu on selvästi integroitunut osaksi julkisen sektorin rahoittamaa palvelutuotantoa. - Uutiset
30.8.2006 14.43
Sitran innovaatio-ohjelman raportti: Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaaSuomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa -raportti esittelee kansallisen ennakointiverkoston tuloksia. Sitran Innovaatio-ohjelma käynnisti vuoden 2006 alussa kansallisen ennakointiverkoston toiminnan. Verkoston tavoitteeksi asetettiin suomalaisen yhteiskunnan uusien tulevaisuudenhaasteiden tunnistaminen sekä niiden nostaminen suomalaisten päätöksentekijöiden tietoisuuteen ja julkiseen keskusteluun. - Uutiset
30.8.2006 13.07
KHO:n ratkaisu julkisen hankinnan tulkinnasta kaupungin ja pelastuslaitoksen välilläKun otettiin huomioon pelastuslaitoksen asema kaupungin alaisuudessa ja valvonnassa, kaupungin ja pelastuslaitoksen välisessä sopimuksessa ensihoitopalvelun järjestämisestä ei ollut kyse kahden muodollisesti erillisen ja päätöksenteon kannalta itsenäisen yksikön välisestä palveluhankinnasta, vaan kaupungin oman organisaation sisällä toteutetusta palvelusta. Näin ollen kaupungin ja pelastuslaitoksen välisessä sopimuksessa ei ollut kysymys julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitetusta hankinnasta. - Uutiset
30.8.2006 12.17
Kaupparekisterissä tehdään jälleen osakeyhtiöiden syyssiivousPatentti- ja rekisterihallitus (PRH) poistaa vuoden 2006 aikana kaupparekisteristä uuden osakeyhtiölain (642/2006) 20 luvun 4 §:n 3 kohdan perusteella osakeyhtiöitä, jotka eivät ole ilmoittaneet tilinpäätösasiakirjojaan rekisteröitäväksi. - Uutiset
30.8.2006 10.15
Työryhmä ehdottaa useita selkeytyksiä vakuutussopimuslakiinOikeusministeriön työryhmä selkeyttäisi vakuutussopimuslakia, jotta lain soveltamisessa ilmenneet ongelmat ja epäselvyydet saataisiin poistettua. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun asemaan ehdotetaan monia pieniä parannuksia. Nykyinen 11 vuotta voimassa ollut laki on osittain vanhentunut. - Uutiset
30.8.2006 7.42
Presidenttifoorumi pohti suomalaisen työn kilpailukykyäTasavallan presidentti Tarja Halonen järjesti suomalaista työtä käsittelevän keskustelutilaisuuden Presidentinlinnassa tiistaina 29. elokuuta 2006. Presidenttifoorumissa pohdittiin suomalaisen työn kilpailukykyä nykyisessä, nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. - Uutiset
29.8.2006 16.05
Suoramarkkinointiliitto ohjeisti "kerro kaverille" -toiminnon toteuttamisenSuomen Suoramarkkinointiliitto on laatinut suosituksen, jonka tarkoituksena on antaa peruskehys ns. Kerro kaverille -toiminnon (K2K) tyylikkääseen toteuttamiseen Internetissä, erityisesti kaupallisten sivustojen yhteydessä. Soveltuvin osin ohjetta voi käyttää myös muissa toimintaympäristöissä. - Uutiset
29.8.2006 12.13
KTM:n arviointi: Keksintösäätiön palveluille on yhä tarvettaSuomalaista keksintötoimintaa tukevan Keksintösäätiön toiminnasta on valmistunut arviointiraportti. Kauppa- ja teollisuusministeriön teettämän arvioinnin tarkoituksena oli selvittää Keksintösäätiön toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta yksityishenkilöiden ja pienyritysten keksintöjen edistämisessä. - Uutiset
29.8.2006 11.45
Tullilaboratorio: Yli 15 prosenttia tutkituista maahantuoduista elintarvike- ja kulutustavaraeristä sisälsi määräysten vastaisuuksiaTulli tutki tämän vuoden tammi-kesäkuussa 3.111 maahantuodun elintarvike- ja kulutustavaraerän määräysten mukaisuuden. Näistä 15,5 % sisälsi hylkäykseen johtavia määräysten vastaisuuksia. Hylättyjen erien suhteellinen osuus oli suurempi kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Tullilaboratorion elintarviketutkimukset ovat osa valtakunnallista elintarvikevalvontaohjelmaa. - Uutiset
29.8.2006 10.58
Rakentamiseen uusia tyyppihyväksyntäasetuksia 1.9. alkaenYmpäristöministeriö on julkaissut Suomen rakentamismääräyskokoelman erillisessä sarjassa uusia tyyppihyväksyntäasetuksia, jotka tulevat voimaan 1.9.2006. Asetukset (ei-velvoittavat ohjeet) koskevat muun muassa rakennuslevyjä, lattiapäällysteitä, vesikalusteita, sulkuventtiileitä, lattiakaivoja ja kupariputkia. - Uutiset
29.8.2006 8.49
Palveludirektiivi, REACH, laajentuminen ja EU:n budjetti Euroopan parlamentin syksyn asialistallaSyksyn tärkeimpiä aiheita Euroopan parlamentissa ovat palveludirektiivin 2. lukeminen, REACH eli kemikaalilainsäädännön uudistuspaketti, vuoden 2007 budjetti, sekä Romanian ja Bulgarian liittyminen Euroopan unioniin. Myös Turkin edistyminen EU-jäsenyysneuvotteluissa on asialistalla.