Hakutulokset
- Uutiset
16.10.2014 16.30
Henkilökorttilakiin suunnitellaan muutoksia - mm. sormenjälkien käyttöönottoa henkilökorteissa selvitetäänSisäministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää henkilökorttilain muutostarpeet. Työryhmä pohtii muun muassa pitäisikö sormenjäljet ottaa käyttöön biometrisinä tunnisteina henkilökortissa. - Uutiset
17.7.2014 11.18
Maahanmuuttovirasto: Kansalaisuuslain kielitaitoedellytyksestä poiketaan vain harvoinSuomen kansalaisuuden saamisen yksi edellytys on riittävä kielitaito. Hakijan on osattava tyydyttävästi suomen tai ruotsin kieltä tai näiden sijasta vastaavaa suomalaista tai suomenruotsalaista viittomakieltä. - Uutiset
2.7.2014 10.11
KHO:n ratkaisu kansalaisuudettoman henkilön oleskeluluvan edellytyksistäMaahanmuuttovirasto oli hylännyt kansalaisuudeltaan tuntemattoman, Länsi-Saharan alueella syntyneen mutta pakolaisleirillä Algeriassa lähes koko elämänsä asuneen muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä päättänyt käännyttää hänet Marokkoon. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen. Korkein hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa asiassa oli olemassa edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle yksilöllisestä inhimillisestä syystä. - Uutiset
26.6.2014 14.11
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kansalaisuudesta ja työntekijän käsitteestä kun työt lopetetaan raskauden vuoksiSEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että nainen, joka lopettaa työn tekemisen tai työn hakemisen raskautensa myöhäisvaiheisiin tai synnytyksensä jälkivaikutuksiin liittyvän fyysisen rasituksen vuoksi, säilyttää aseman kyseisessä artiklassa tarkoitettuna työntekijänä, kunhan hän palaa työhönsä tai löytää toisen työpaikan kohtuullisen ajan kuluessa lapsensa syntymän jälkeen. - Uutiset
19.6.2014 6.48
Komissio vie järkevän sääntelyn ohjelmaa eteenpäinEU-komissio ilmoitti keskiviikkona, että sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan komission ohjelman (REFIT) täytäntöönpano on täydessä vauhdissa ja EU:n lainsäädäntö on todellakin muuttumassa kevyemmäksi ja yksinkertaisemmaksi ja sen aiheuttamat kustannukset ovat vähenemässä. Lisäksi komissio vauhdittaa toimia järkevän sääntelyn edistämiseksi tekemällä uusia yksinkertaistamisaloitteita, esittämällä joidenkin käsiteltävinä olevien ehdotusten peruuttamista ja joidenkin voimassa olevien säädösten kumoamista. - Uutiset
16.6.2014 14.45
KHO: Ristiriitaisia tietoja syntymäajastaan antaneelle turvapaikanhakijalle ei voitu myöntää Suomen kansalaisuuttaAfganistanilaisen turvapaikanhakijan, joka oli esiintynyt eri henkilötiedoilla Kreikassa ja Norjassa sekä esittänyt ristiriitaisia tietoja nimestään ja syntymäajastaan, henkilöllisyyttä ei voitu kokonaisharkinnankaan perusteella pitää luotettavasti selvitettynä. Suomen kansalaisuutta ei voitu myöntää. Asian selvittäminen ei edellyttänyt suullisen käsittelyn toimittamista. - Uutiset
13.6.2014 14.31
Työryhmä: Passien sormenjälkitietoja ei voida käyttää rikostorjunnassaLain muutos passirekisteriin talletettujen sormenjälkitietojen hyödyntämisestä vakavimpien rikosten torjumiseksi ei ole mahdollista. Tähän lopputulokseen päätyi enemmistö työryhmästä, joka luovutti raporttinsa 13. kesäkuuta. - Uutiset
13.6.2014 6.35
Passihakemuksen sähköistä vireillepanoa ja kevennettyä hakumenettelyä koskevien muutosten tarkoitus tulla voimaan lokakuussa 2014Jatkossa passinhakija voi pistää hakemuksensa vireille ja maksaa käsittelymaksun poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Hakemusta täydennettäisiin poliisin luona antamalla nimikirjoitusnäyte ja sormenjäljet, mutta asiointiin kuluisi nykyistä vähemmän aikaa. Tällä hetkellä passihakemus pitää jättää henkilökohtaisesti poliisille. Uusi passi voitaisiin tietyissä tilanteissa myöntää ilman henkilökohtaista käyntiä. - Uutiset
27.5.2014 11.37
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 23.4.2014–9.5.2014 koskevat todistustaakkaa, vahingonkorvausta aineettomista vahingoista, vahingonkorvausta käyttörajoituksen vuoksi, ne bis in idem -kieltoa ja palkkasaatavaa velkojien etusijajärjestyksessä. - Uutiset
21.5.2014 15.01
Oikeusalan kehittämiseen tarkoitetut EU-rahoitushankkeet on julkistettuEuroopan oikeusalueen kehittämiseen tarkoitettujen uusien EU-rahoitusohjelmien hankkeet vuodelle 2014 on julkistettu. Rahoitusohjelmia on kaksi: oikeusohjelman kautta on mahdollista hakea rahoitusta kansallisiin ja kansainvälisiin siviili- ja rikosasioiden yhteistyötä tukeviin hankkeisiin, ja perusoikeus-, tasa-arvo-, ja kansalaisuusohjelmasta puolestaan rahoitetaan esimerkiksi EU-kansalaisuuden suomien oikeuksien edistämiseen tarkoitettuja hankkeita. - Uutiset
16.5.2014 12.02
KHO:n ratkaisu kansalaisuuslain mukaisesta selvitetystä henkilöllisyydestäVäestötietojärjestelmään tehtyä syntymävuoden muutosta oli tapauksen olosuhteissa pidettävä kansalaisuuslain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettuna vähäisenä muutoksena eikä se siten ollut katkaissut kansalaisuuslain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun kymmenen vuoden määräajan kulumista, eikä X:n henkilöllisyyttä voitu pitää selvitettynä. - Uutiset
6.5.2014 12.00
Väitös: Alkuperäiskansojen vaatimukset haastavat kansallisvaltion oikeudenAlkuperäiskansat ovat nousseet vaatimaan oikeuksiaan viime vuosikymmeninä eri puolella maailmaa, myös Suomessa. Usein alkuperäiskansojen oikeudelliset käsitykset ovat ristiriidassa valtioiden etujen ja ideologian kanssa. Kun globalisaatio on heikentänyt kansallisvaltion asemaa, ovat länsimaiset oikeusjärjestelmät joutuneet antamaan tilaa oikeudelliselle moniarvoisuudelle. Näin myös alkuperäiskansojen asema on jatkuvasti kehittynyt, sanoo Lapin yliopistossa väittelevä teologian lisensiaatti, hallintotieteiden maisteri ja filosofian maisteri Jari Uimonen. - Uutiset
22.4.2014 12.19
KHO:n kaksi ratkaisua Turkin kansalaisia koskevissa oleskelulupahakemuksissaMuutoksenhakija ei ollut voinut terveydellisistä syistä jatkaa alalla, jolle hänen työlupansa oli alunperin myönnetty. Hän oli hankkinut vastuunalaisen yhtiömiehen osuuden kommandiittiyhtiöstä sen jälkeen, kun hänen työntekijän oleskelulupahakemuksensa oli hylätty. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että yhtiömiehen työskentelyä yrityksessä ei voitu pitää epätavallisena järjestelynä eikä osoituksena ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitetusta kiertotarkoituksesta. Toisessa tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, että Maahanmuuttovirastolla oli ollut perusteltua aihetta epäillä muutoksenhakijan oleskelulupahakemuksen tarkoitusta. Selvitystä yhtiöosuuden maksamisesta ei voitu pitää luotettavana. Muutoksenhakijan perhetilanne ja aikaisempi toisella perusteella haettu ja hylätty lupahakemus oli voitu ottaa harkinnassa huomioon. - Uutiset
10.4.2014 10.38
Tarkastusiskut työmailla paljastivat - pienet rakennusalan yritykset valmistautumattomia uuteen lainsäädäntöönPienistä ja keskisuurista rakennusalan yrityksistä yli 60 prosenttia on yhä valmistautumattomia harmaan talouden torjuntaan tarkoitettuun uuteen rakennusalan ilmoitusmenettelyyn. Laki urakka- ja työntekijätietojen ilmoittamisvelvollisuudesta tulee voimaan 1. heinäkuuta 2014. - Uutiset
8.4.2014 8.52
Einestehtaan työntekijöiden palkkaryhmittelyä koskeva kanne hylättiin työtuomioistuimessaSuomen Elintarviketyöläisten Liiton vaatimukset einestehtaan työntekijöiden sijoittamisesta tekemiensä työtehtävien vaativuuden perusteella korkeampaan palkkaryhmään 5 hylättiin. Työnantaja ei siten ollut rikkonut työehtosopimusta vahvistaessaan heidän tehtävänsä vaativuustasoon 4. - Uutiset
24.3.2014 10.05
Esitys lausunnoille: Poliisi tarvitsee matkustajarekistereiden tietoja rikosten estämiseen ja selvittämiseenSisäministeriö on lähettänyt lausunnoille hallituksen esityksen laiksi poliisin oikeudesta saada matkustajarekisterin tietoja rikosten estämiseksi, selvittämiseksi ja syytteeseen saattamiseksi sekä etsintäkuulutettujen tavoittamiseksi. Toimijalle, joka ei pyynnöstä huolimatta luovuta tietoja poliisille, voitaisiin asettaa uhkasakko. Tavoitteena on antaa poliisille vastaavanlaiset tiedonsaantioikeudet kuin tullilla ja rajavartiolaitoksella. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2014. Lausuntokierros kestää 5. toukokuuta saakka. - Uutiset
14.3.2014 9.04
Kansainvälistä suojelua hakevien lainsäädännöllistä asemaa tarkennetaanHallituksen esitys määritelmädirektiivin kansallisesta täytäntöönpanosta on annettu eduskunnalle. Direktiivissä määritellään, ketkä voivat saada kansainvälistä suojelua EU-maissa ja millaisia etuuksia suojelua saaville henkilöille myönnetään. Valtaosa uudelleen laadittuun määritelmädirektiiviin tehdyistä muutoksista ei aiheuta Suomessa lainmuutostarvetta. Tavoitteena on lähinnä täsmentää eräitä jo voimassa olevia säännöksiä lainsäädännön johdonmukaisuuden ja käsitteiden selkeyden varmistamiseksi. Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
4.3.2014 7.16
Vuosilomaltaan töihin palaamatta jääneen luottamusmiehen työsopimusta voitiin pitää purkautuneenaTyöntekijä oli toimittanut työnantajalle lääkärintodistuksia, jotka kattoivat poissaolon vasta noin kaksi viikkoa vuosiloman päättymisestä lukien. Tätä edeltävän poissaolon syystä ei ollut esitetty lääkärintodistuksia eikä muutakaan selvitystä kuin työntekijän pojan kertomus. Koska työntekijällä ei ollut pätevää syytä olla poissa työstä heti vuosilomansa päätyttyä, työnantaja oli saanut käsitellä hänen työsopimustaan purkautuneena vuosiloman päättymisestä lukien. - Uutiset
11.2.2014 14.04
Passin uusiminen onnistuu pian sähköisestiSisäministeriö on lähettänyt lausunnolle esityksen passilain sekä henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on sähköisen asioinnin mahdollistaminen passimenettelyssä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan lokakuussa 2014. - Uutiset
6.2.2014 13.04
KHO: Oleskelulupahakemusta perheenyhdistämisessä ei olisi tullut hylätä pelkästään matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksiKorkein hallinto-oikeus katsoi, että oleskeluluvan epääminen hakijalta sillä perusteella, että hänellä ei ole eikä hän voi myöskään saada Somalian valtiolta sellaista matkustusasiakirjaa, jonka Suomi hyväksyisi, rajoitti hakijan ja perheenkokoajan oikeutta perheenyhdistämiseen Suomessa enemmän kuin oli välttämätöntä. Maahanmuuttoviraston ei ollut tullut hylätä hakijan oleskelulupahakemusta pelkästään matkustusasiakirjan puuttumisen vuoksi.