Hakutulokset
- Uutiset
4.10.2023 10.33
Lakimies 5/2023 on julkaistu EdilexissäLehden aiheita ovat muun muassa tuomioistuinten toimivalta käsitellä valtiojohdon tekemiä kansainvälisiä rikoksia, samanarvoisuusvaatimus epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen rangaistavuuden edellytyksenä, yhteisen rangaistuksen mittaamisen ennakoitavuus, poliisin oikeus saada potilaan henkilöllisyystietoja selvitettäessä rikosta, johdon oikeudellinen vastuu valtion erityistehtäväyhtiössä, sekä osakkeenomistajakeskeisyys, sidosryhmät ja yhteiskuntavastuu osakeyhtiöoikeuden järjestelmässä. - Uutiset
4.10.2023 10.19
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Psykoterapiatoimijalle hallinnollinen seuraamusmaksu asiakkaan tarkastusoikeuden puutteellisesta toteutuksestaTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on syyskuun alussa määrännyt 1.600 euron hallinnollisen seuraamusmaksun psykoterapiapalveluita tarjoavalle yritykselle. Yritys ei ollut ilmoittanut asiakkaalle syytä siihen, miksi potilasasiakirjamerkintöjä psykoterapiakäynneistä ei voitu toimittaa. (Vailla lainvoimaa 4.10.2023) - Uutiset
3.10.2023 16.00
ASA-lakia muutetaan - työnantajan tulisi jatkossa pitää luetteloa myös lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä ja niille altistuvista työntekijöistäEsityksessä ehdotetaan, että työnantajan tulisi pitää luetteloa myös lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä ja niille altistuvista työntekijöistä. Työnantajan tulisi säilyttää tiedot 5 vuotta viimeisen tiedon merkitsemisestä. Tietoja lisääntymiselle vaarallisille tekijöille altistuneista työntekijöistä ei ilmoitettaisi eteenpäin valtakunnalliseen ASA-rekisteriin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan ASA-lakiin eräitä muita täsmennyksiä ja selkeytyksiä. STM pyytää esityksestä lausuntoja 6.11.2023 mennessä. Syöpädirektiivin päivitysdirektiivistä johtuvat muutokset on saatettava kansallisesti voimaan viimeistään 5. huhtikuuta 2024. - Uutiset
3.10.2023 10.30
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei olisi saanut tutkia Digi- ja väestötietoviraston edunvalvontahakemusta lis pendens -vaikutuksen vuoksi - menettely oli käsittelyjärjestyksen osalta ollut siinä määrin virheellistä, että asia oli sen vuoksi palautettava käräjäoikeuteenAsiassa oli perusteltua ensin ratkaista valituksessa esitetyt väitteet KO:n virheellisestä menettelystä. Siltä osin HO:ssa oli ensiksi kysymys siitä, oliko KO saanut tutkia myöhemmin vireille tulleen Digi- ja väestötietoviraston hakemuksen (lis pendens -vaikutus). Toiseksi oli kysymys siitä, oliko KO ratkaissut asian oikeassa käsittelyjärjestyksessä laillisia menettelytapoja noudattaen. (Vailla lainvoimaa 3.10.2023) - Uutiset
2.10.2023 15.40
Asianajaja Iiris Kivikari: Tunnetko EU:n datastrategian? Moni yritys ei ole varautunut muutoksiin riittävästiEU:n datastrategiaan kohdistuvat muutokset tuovat datan yhä useamman saataville. Muutokset tulevat koskemaan lähes kaikkia suomalaisia yrityksiä ja julkista sektoria lähivuosina ja niihin kannattaa varautua jo nyt. Mikä datastrategia ja mikä Big 5? Datasäädös (DA), tekoälysäädös (AIA), datanhallinta-asetus (DGA), digimarkkinasäädös (DMA) ja digipalvelusäädös (DSA) tulevat tulevat muokkaamaan datavetoisen talouden toimintaympäristöä lähitulevaisuudessa. Editan kouluttajan Iiris Kivikarin mukaan suomalaiset pörssiyritykset huomioivat tällä hetkellä etenkin datasäädöksen ja tekoälysäädöksen. Iiris Kivikari on immateriaalioikeuksiin, datan sääntelyyn ja tietosuojaan erikoistunut asianajaja. - Uutiset
2.10.2023 13.31
Hallinto-oikeus kumosi tietosuojavaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion päätökset, jotka koskivat Liikennevakuutuskeskuksen tekemiä tietopyyntöjä potilastiedoistaHelsingin hallinto-oikeus kumosi 2.10.2023 antamallaan päätöksellään tietosuojavaltuutetun ja tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion päätökset, jotka koskivat Liikennevakuutuskeskuksen potilastietoihin kohdistuvia tietopyyntöjä. Tietosuojavaltuutettu oli katsonut, että Liikennevakuutuskeskus tekee järjestelmällisesti liian laajoja korvauksenhakijoiden potilastietoihin kohdistuvia tietopyyntöjä. Seuraamuskollegio oli määrännyt Liikennevakuutuskeskukselle 52.000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun. - Uutiset
2.10.2023 7.37
Yhteinen lausunto: Euroopan tietosuojavaltuutettu ja tietosuojaneuvosto toivovat rajat ylittävien asioiden käsittelyä sujuvoittavan asetuksen nopeaa hyväksymistä – suosituksia myös digimarkkinasäädöksen mukaisen kuluttajien profilointitekniikoiden kuvauksen sisältöönEuroopan tietosuojaneuvosto ja Euroopan tietosuojavaltuutettu ovat antaneet yhteisen lausunnon komission säädösehdotuksesta, jolla pyritään yhdenmukaistamaan hallinnollisia menettelyjä EU-maiden rajat ylittävien asioiden käsittelyssä. Uuden säädösehdotuksen tarkoituksena on tehostaa eurooppalaisten tietosuojaviranomaisten yhteistyötä tapauksissa, jotka koskevat ihmisiä useassa EU-maassa. - Uutiset
28.9.2023 11.59
Julkisasiamies: Käytettyyn IP-osoitteeseen yhdistettyjen henkilöllisyyttä koskevien tietojen säilyttäminen ja saaminen olisi sallittava silloin, kun tällaiset tiedot ovat ainoa tutkintakeino yksinomaan internetissä tapahtuneiden rikosten tekijöiden tunnistamiseksiJulkisasiamies Szpunarin mukaan tekijänoikeuksien suojaamisesta Ranskassa vastaavan hallintoviranomaisen toteuttama porrastetun reagoinnin menettely on henkilötietojen suojaa koskevien unionin oikeuden vaatimusten mukainen. - Uutiset
28.9.2023 11.50
Hovioikeus: Oikeusnotaarin seminaarityötä ei voi pitää julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieteellisenä tutkimuksena, jota varten tutkimuslupa aineiston salassa pidettävään osaan voitaisiin myöntääHO totesi, että tieteellistä tutkimusta ei ole määritelty julkisuuslaissa tai sen esitöissä eikä tutkimuksen tieteellisyydelle ole muutoinkaan esitettävissä yleispäteviä kriteereitä. Oikeuskäytännössä muun muassa pro gradu -tutkielmaa on pidetty julkisuuslain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tieteellisenä tutkimuksena (KKO:n julkaisematon ratkaisu 4.6.2019 nro 954 ja THO 13.1.2022 nro 18). Sen sijaan yksittäisen tehtävänannon suorittamista osana koulutusta ei ole katsottu voitavan rinnastaa tieteelliseen tutkimukseen (THO 22.9.2022 numero 550). Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tieteellisyyden vähimmäisedellytyksenä on, että tutkimus perustuu asianmukaiseen suunnitelmaan ja että tutkimuksen tekijällä on riittävä tieteellinen pätevyys. Tutkimuksen tulee täyttää myös julkisuuden ja riippumattomuuden vaatimukset. (Mäenpää, Olli: Julkisuusperiaate, 2020, s. 239). (Vailla lainvoimaa 28.9.2023) - Uutiset
27.9.2023 15.00
Edunvalvojan vuositilin 2020 tarkastamiseen kului noin 2 v ja 2 kk ja vuositilin 2021 tarkastamiseen noin 1 v - AOA:lta huomautus Digi- ja väestötietovirastolle lainvastaisesta menettelystäAOA katsoi Digi- ja väestötietoviraston menetelleen lainvastaisesti, kun edunvalvojana toimivan kantelijan laatimia vuositilejä ei ollut tarkastettu holhoustoimilaissa edellytetyllä tavalla viipymättä. - Uutiset
27.9.2023 14.13
HAO palkkatiedoista: Valittajalla oli oikeus saada tietopyynnössä pyydetyt tiedot sen jälkeen kun hallinto-oikeuden päätös oli saanut lainvoimanTietosuoja – Nimikirjalaki – Asiakirjajulkisuus – Henkilörekisteri – Käyttötarkoitus – Yksityinen käyttö – Asiakirjan antamistapa
Asiassa oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Kymsote) henkilöstöjohtaja voinut hylätä valittajan tietopyynnön, jolla valittaja oli pyytänyt saada itselleen omat ja tietopyynnöistä tarkemmin ilmenevän yhdeksän muun Tules-kirurgian ortopedin ja käsikirurgin palkkatiedot koostettuna. (Vailla lainvoimaa 27.9.2023) - Uutiset
27.9.2023 11.01
Oikeusministeriö muutti kuntalaisaloitepalvelua väärinkäytösten välttämiseksiOikeusministeriö on tehnyt muutoksen kuntalaisaloitepalveluunsa. Jatkossa kunkin aloitteen yhteydessä ilmoitetaan ainoastaan kannattajien lukumäärä, ei nimitietoja. Muutoksen syynä on palveluun kohdistunut väärinkäyttö. - Uutiset
27.9.2023 7.30
EIT:n suuri jaosto ei käsittele Jehovan todistajien nimiluetteloita koskevaa asiaaEIT:n suuren jaoston paneeli päätti 25.9.2023, ettei se käsittele Jehovan todistajien nimiluetteloita koskevaa asiaa. Näin ollen EIT:n toisen jaoston 2.5.2023 antama tuomio jää lopulliseksi. Tuomiossaaan EIT katsoi, ettei EIS 6 (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) eikä EIS 9 artiklaa (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus) ollut loukattu. - Uutiset
27.9.2023 6.55
Tietosuojavaltuutettu poisti väliaikaisen päätöksensä: Yango-taksipalvelu saa jatkaa toimintaansa Suomessa toistaiseksi – tiedonsiirtojen valvonta jatkuu Euroopan tietosuojaviranomaisten yhteistyössäTietosuojavaltuutetun toimisto sekä Alankomaiden ja Norjan tietosuojaviranomaiset ovat selvittäneet Yango-taksipalvelun toimintaa sekä sopineet käsittelyn seuraavista vaiheista. Koska Venäjän taksilainsäädäntöä ei uusien selvitysten perusteella sovelleta Yangon toimintaan Suomessa, tietosuojavaltuutettu on poistanut elokuussa antamansa määräaikaisen kiellon siirtää henkilötietoja Venäjälle. Yango-taksipalvelun tiedonsiirtojen valvonta jatkuu tietosuojaviranomaisten yhteistyössä. - Uutiset
26.9.2023 8.21
Turun yliopisto: Kyberturvan pelisäännöt pienyrityksille -kirja on julkaistu avoimesti ja ilmaiseksiTurun yliopisto on julkaissut 25.9.2023 kirjan ’Kyberturvan pelisäännöt pienyrityksille’, joka sisältää ohjeita kyberturvan hallintaan ja kehitykseen etenkin pienten yritysten näkökulmasta. Kyberturvakirja on kirjoitettu helposti lähestyttäväksi ja yleisymmärrettäväksi oppaaksi kyberturvan hallinnoinnin ja kehityksen perusperiaatteisiin. Kirjan kirjoitti järjestelmäarkkitehti Juhani Naskali yhdessä IT-palveluarkkitehti Mikko Vermasen ja erikoistutkija Jani Koskisen kanssa osana Kokonaisvaltainen Kyberturvallisuus Kestävälle Kasvulle -hanketta (4K-hanke). - Uutiset
22.9.2023 10.45
Apulaisoikeusasiamies: Kotihoito menetteli lainvastaisesti, kun edunvalvottavan näöntarkastusta ei missään vaiheessa järjestetty eikä silmälasien tarvetta selvitettyAOA korostaa, että tehtävässään edunvalvojien on itsenäisesti arvioitava ja vaadittava päämiehen perusoikeuksien toteutumista. Tässä asiassa edunvalvojan yhteydenotoista huolimatta hänen päämiehensä näöntarkastusta ei missään vaiheessa järjestetty eikä silmälasien tarvetta AOA:n näkemyksen mukaan selvitetty asianmukaisesti. AOA saattoi asiassa (kohdassa 3.2.) esittämänsä käsityksen kotihoidon lainvastaisesta menettelystä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen tietoon. - Uutiset
21.9.2023 16.00
Hovioikeus vahvennetussa istunnossa: Käräjäoikeuden olisi tullut määrätä 11-vuotiaalle lapselle edunvalvoja väliaikaismääräyksellä huoltajia kuulemattaKuten käräjäoikeus oli todennut, oikeus tulla kuulluksi on perustuslain 21 §:ssä turvattu perusoikeus. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että voimassa olevan esitutkintalain tai holhoustoimilain esitöistä ei voi johtaa sellaista lainsäätäjän tarkoitusta, että huoltajien kuulematta jättäminen tilanteessa, jossa heitä tai jompaakumpaa heistä epäillään lapseensa kohdistuneesta väkivaltarikoksesta, olisi tarkoitettu harvinaiseksi poikkeukseksi. Huoltajien kuuleminen voidaan nimenomaisen säännöksen perusteella sivuuttaa silloin, kun laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kuulemisperiaatteen soveltamista on arvioitava punnitsemalla kussakin tapauksessa eri intressejä keskenään. Hovioikeus katsoi, että käsillä olevassa asiassa ottaen erityisesti huomioon asianomistajana olevan lapsen haavoittuvainen asema, lapsen suojaamisen tarve sekä riski siitä, että huoltajilla olisi mahdollisuus vaikuttaa lapsen kuulemiseen ja kertomukseen, asia oli ollut sellainen, ettei sitä ollut voinut holhoustoimilain 79 §:ssä tarkoitetulla tavalla viivyttää. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden olisi tullut määrätä hakemuksessa mainitulle 11-vuotiaalle lapselle edunvalvoja väliaikaismääräyksellä lapsen huoltajia kuulematta. (Vailla lainvoimaa 21.9.2023) - Uutiset
21.9.2023 8.13
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Irlannin tietosuojaviranomaiselta 345 miljoonan euron seuraamusmaksu TikTokille lasten tietosuojaan liittyvistä rikkomuksistaIrlannin tietosuojaviranomainen on määrännyt TikTok Technology Limitedille seuraamusmaksun yleisen tietosuoja-asetuksen vastaisista käytännöistä lasten henkilötietojen käsittelyssä. Euroopan tietosuojaneuvoston antaman sitovan päätöksen myötä Irlanti määräsi TikTokin korjaamaan lapsiin kohdistuvat harhaanjohtavat muotoiluratkaisut kolmen kuukauden sisällä. - Uutiset
19.9.2023 13.20
Apulaisvaltakunnansyyttäjä: Syyttäjällä ei ollut toimivaltaa esitutkinnan päättämiseen hänen katsottuaan, ettei asiassa ollut syytä epäillä rikosta - Uutiset
19.9.2023 11.30
Hallinto-oikeus: Kaupunki syrji hakijaa kunnaneläinlääkärin virantäytössäEsitetystä selvityksestä ei ilmennyt, että hakijoita olisi vertailtu viranhaltijalaissa ja tasa-arvolaissa edellytetyllä tavalla yleiset nimitysperusteet huomioon ottaen tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Haastattelematta jätetyn valittajan ansioita ei ollut tasapuolisesti verrattu valituksi tulleeseen hakijaan. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset olivat siten puutteellisen ja virheellisen valmistelun johdosta syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Kaupunki ei myöskään ollut esittänyt sellaista selvitystä, joka kumoaisi valittajan valituksessa esittämän selvityksen perusteella syntyneen syrjintäolettaman. Kaupungin oli katsottava työnantajana asettaneen valittajan virantäytössä epäedulliseen asemaan sen jälkeen, kun valittajat oli aiemmin vedonnut tasa-arvolaissa säädettyihin oikeuksiinsa. Kaupunki oli menetellyt tasa-arvolain 8 a §:ssä säädetyn vastatoimien kiellon vastaisesti ja syrjinyt kielletyllä tavalla valittajaa virantäytössä. Toimialajohtajan ja ympäristöterveyslautakunnan päätökset tuli virheellisessä järjestyksessä syntyneinä ja muutoinkin lainvastaisina kumota. (Ei lainvoim. 19.9.2023) - Uutiset
15.9.2023 10.00
EUT: Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään oikeudesta eläkkeen lisään vain naisille, on välitöntä syrjintää - vahinko korvattava täysimääräisesti (Espanja)Kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu mainitusta päätöksestä nostettu kanne, on velvoitettava kyseinen viranomainen paitsi myöntämään asianomaiselle vaadittu eläkkeen lisä, myös maksamaan hänelle korvaus, jolla kyetään täysin korvaamaan vahinko, jonka hän on syrjinnästä tosiasiallisesti kärsinyt, mukaan lukien hänelle oikeudenkäynnissä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja asianajajan palkkiot, sovellettavien kansallisten oikeusääntöjen mukaan, siinä tapauksessa, että kyseinen päätös on tehty sellaisen hallintokäytännön mukaisesti, jonka mukaan mainitun lainsäädännön soveltamista jatketaan kyseisestä tuomiosta huolimatta, mikä näin ollen velvoittaa asianomaisen henkilön vaatimaan tuomioistuimessa oikeuttaan mainittuun lisään. - Uutiset
14.9.2023 12.45
Hallinto-oikeus: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta esitti päätöksessään erityisen syyn sille, ettei Töölön ala-asteen koulun johtokuntaan ollut valittu tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaisesti vähintään 40 prosenttia miehiäKun otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksessä todettu miesehdokkaiden lukumäärä henkilöstöryhmien ehdokkaiden ja huoltajien ehdokkaiden osalta suhteessa täytettävänä olleisiin johtokunnan jäsenten ja varajäsenten paikkoihin, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jaosto oli päätöksessään esittänyt erityisen syyn sille, ettei Töölön ala-asteen koulun johtokuntaan ollut valittu tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaisesti vähintään 40 prosenttia miehiä. Jaoston päätös ei siten ollut tasa-arvolain vastainen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta oli voinut valituksenalaisella päätöksellään hylätä valittajan oikaisuvaatimuksen. (Vailla lainvoimaa 14.9.2023) - Uutiset
14.9.2023 11.51
Julkisasiamies: Kansallinen antidopingviranomainen, joka julkaisee internetissä dopingrikkomukseen syyllistyneen ammattiurheilijan henkilötietoja, ei riko yleistä tietosuoja-asetustaTästä seuraava tietosuojaa koskevaan oikeuteen puuttuminen voi olla tällaisen julkaisemisen ennaltaehkäisevän tavoitteen perusteella oikeutettua. - Uutiset
14.9.2023 11.31
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta merkittävä päätös vammaisen lapsen oikeudesta esteettömään koulunkäyntiinPäätös oli ensimmäinen, jossa lautakunta suositti hyvityksen suorittamista syrjitylle. Liikuntarajoitteinen apuvälineitä liikkumiseensa tarvitseva lapsi kävi koulua, jossa koulun remontin takia osa oppilaista siirrettiin väistötiloihin. Väistötilojen esteetön sisäänkäynti sijaitsi siten, että liikuntarajoitteinen lapsi joutui päivittäin kulkemaan useasti toistuen huomattavasti pidemmän ja hankalamman reitin kuin muut esteellistä sisäänkäyntiä käyttäneet lapset. Opetuksen järjestäjä ei ollut ryhtynyt toteuttamaan esteettömyysasiamiehen kanssa käydyissä neuvotteluissa esitettyä suunnitelmaa koulun pihalle johtavan pääsisäänkäynnin esteettömyydestä. - Uutiset
14.9.2023 9.59
Valtioneuvoston U-kirjelmä: Haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelua halutaan parantaa EU:ssaValtioneuvosto antoi 13.9.2023 eduskunnalle kirjelmän Euroopan komission ehdotuksista haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten suojelemiseksi rajat ylittävissä tilanteissa. Uudistuksella sujuvoitettaisiin esimerkiksi edunvalvontaa koskevien asioiden käsittelyä, kun henkilö liikkuu yli rajojen. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten oikeuksia vahvistetaan. - Uutiset
12.9.2023 12.00
Anonyymi rekrytointi on mahdollinen työkalu syrjinnän vähentämiseksiTuoreessa tutkimuksessa selvitettiin Helsingin kaupungin anonyymin rekrytoinnin pilotin vaikutuksia palkkauspäätöksiin sekä palkattujen menestymiseen töissä. Tulokset antavat viitteitä, että anonyymi rekrytointi voi olla tehokas työkalu syrjinnän vähentämiseksi. Etenkin henkilöitä, joilla on ulkomaalaisen kuuloinen nimi, palkataan anonymisoinnin seurauksena enemmän. - Uutiset
12.9.2023 11.11
KHO ei muuttanut HAO:n päätöstä jolla seuraamuskollegion päätös hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä oli kumottu: Henkilötietojen kerääminen työhönottoprosessissaTietosuoja – Hallinnollinen seuraamusmaksu – Viranomaisen selvitysvelvollisuus – Syyttömyysolettama – Henkilötietojen kerääminen työhönottoprosessissa - Uutiset
12.9.2023 9.12
KHO kumosi HAO:n päätöksen: Seuraamuskollegio oli yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisen takia voinut määrätä Posti Oy:lle 100.000 euron suuruisen hallinnollisen seuraamusmaksunTietosuoja – Hallinnollinen seuraamusmaksu – Henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyys – Tietojen toimittaminen rekisteröidylle – Postin sähköinen osoitteenmuutospalvelu – Sähköinen muuttoilmoitus – Yhteystietojen luovuttaminen
Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja seuraamuskollegion päätös saatettiin voimaan. - Uutiset
11.9.2023 11.50
EUT:n ennakkoratkaisu sähköiseen viestintään liittyvien henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisten käyttöön vakavan rikollisuuden torjumiseksi (Liettua)Sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 2002/58/EY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/136/EY, 15 artiklan 1 kohtaa, luettuna EU:n perusoikeuskirjan 7, 8 ja 11 artiklan sekä 52 artiklan 1 kohdan valossa, on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että sähköiseen viestintään liittyviä henkilötietoja, joita sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat ovat säilyttäneet kyseisen säännöksen nojalla annetun lainsäädännöllisen toimenpiteen mukaisesti ja jotka on tämän jälkeen annettu kyseisen toimenpiteen mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten käyttöön vakavan rikollisuuden torjumiseksi, voidaan käyttää tutkittaessa korruptiota muistuttavia virkavirheitä. - Uutiset
11.9.2023 11.11
Tasa-arvovaltuutettu: Eheytystoiminta on itsessään syrjivääHenkilö otti tasa-arvovaltuutettuun yhteyttä postilaatikoihin jaetusta transvihamielisestä aineistosta. Aineistossa todettiin, että Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi – muita sukupuolia ei ole, ja ohjattiin nettisivulle, joka sisältää niin kutsuttuun eheyttämiseen liittyvää materiaalia. - Uutiset
11.9.2023 10.53
Tietosuojavaltuutetun toimisto: Yrityshakemiston ylläpitäjälle 23.000 euron seuraamusmaksu puhelutallenteiden antamista koskevista rikkomuksistaTietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegio on määrännyt 23.000 euron hallinnollisen seuraamusmaksun Suomen Yritysrekisteri Oy:lle, joka ylläpitää yrityshakemistoa. Yhtiö ei ollut toimittanut puhelutallenteita niitä pyytäneille henkilöille tietosuojasäännösten mukaisesti. Yhtiö oli lisäksi jättänyt noudattamatta apulaistietosuojavaltuutetun aikaisempaa määräystä korjata toimintansa lainmukaiseksi. - Uutiset
8.9.2023 16.00
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Digi- ja väestötietoviraston huomiota holhoustilitysten käsittelyn viipymättömyyteenKantelijan vuositilin tarkastamiseen oli kulunut noin puolitoista vuotta ja päätöstilin tarkastamiseen lähes 11 kuukautta. - Uutiset
8.9.2023 14.00
Apulaisoikeusasiamies: Edunvalvonnan menettelyKantelijan mukaan edunvalvonnan alkamisen jälkeen hänelle oli kertynyt vuokravelkaa ja hänen laskunsa olivat menneet useasti maksuun perintätoimiston kautta. Lisäksi hänelle ei ollut haettu asiakasmaksujen alentamista tai perimättä jättämistä. Hän ei ollut saanut asumistukea useaan kuukauteen, koska sitä ei ilmeisesti ollut haettu ajoissa. Kantelijan mukaan edunvalvoja ei ollut ehtinyt osallistua hänen asioitansa koskevaan verkostotapaamiseen eikä hän ollut ehdottanut toista tapaamisaikaa. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2–3.5) esittämänsä käsitykset Länsi-Uudenmaan edunvalvontatoimiston tietoon. - Uutiset
7.9.2023 8.00
Jäätkö kummittelemaan verkkoon? Maksuttomat oppaat auttavat digijäämistön hallinnassaIkäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n tietotekniikkaopastuksissa on jo pitkään tullut esiin tilanteita, joissa omaiset kaipaavat apua kuolleen läheisen digitaalisten tietojen hallintaan. On havaittu, että fyysisen jäämistön hallinnoinnista on paljon tietoa, mutta digijäämistöstä ei niinkään. Yhdistys vastasi tarpeeseen laatimalla vuonna 2019 Digijäämistö-oppaat, jotka on nyt päivitetty. Esimerkiksi digisiivous on tuotu uutena teemana mukaan oppaisiin. Ensimmäinen opas käsittelee ennakointia ennen kuolemaa ja toinen omaisen digijäämistön selvittämistä kuoleman jälkeen. - Uutiset
5.9.2023 11.45
EUT: Tanska voi asettaa Tanskan kansalaisuuden säilyttämisen edellytykseksi todellisen yhteyden TanskaanJos kyseisellä henkilöllä ei ole toisen jäsenvaltion kansalaisuutta, jolloin Tanskan kansalaisuuden menettäminen aiheuttaa myös unionin kansalaisen aseman menettämisen, hänen on voitava saattaa kansalaisuuden menettämisen oikeasuhteisuus tutkittavaksi. - Uutiset
5.9.2023 11.30
EUT: Komissiolla ei ollut velvollisuutta keskeyttää Yhdysvaltojen kansalaisten viisumivapautta vastavuoroisen kohtelun puuttumisen vuoksiKomissiolla on laaja poliittinen harkintavalta sen arvioidessa tällaisen keskeyttämisen tarkoituksenmukaisuutta, kun kolmas maa asettaa yhden tai useamman jäsenvaltion kansalaisille viisumipakon. - Uutiset
4.9.2023 13.00
Tasa-arvovaltuutettu: Syrjintäepäily perheenhuoltovelvollisuuden vuoksi työsuhdetta päätettäessäA työskenteli kiinteistöpalvelualan yrityksessä siivoojana noin kuukauden ajan. Hän oli tilapäisellä hoitovapaalla sairaan alle 10-vuotiaan lapsen hoitamiseksi ensin 4 työpäivää ja myöhemmin yhden työpäivän ajan. Hän otti yhteyttä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon sen jälkeen, kun hänen työsuhteensa päätettiin näiden poissaolojen jälkeen. Aluehallintovirasto siirsi asian hallintolain nojalla tasa-arvovaltuutetulle, kun kyseessä oli epäilys syrjinnästä vanhemmuuden ja perhehuoltovelvollisuuden perusteella. - Uutiset
31.8.2023 15.04
Poliisi: Vastaamo-tietomurron esitutkinta on valmistunutPoliisi on syksystä 2020 lähtien tutkinut Psykoterapiakeskus Vastaamoon liittyvää rikoskokonaisuutta, jossa epäillään törkeää tietomurtoa, törkeän kiristyksen yritystä ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä. Esitutkinta on nyt valmistunut ja siirtyy syyteharkintaan. Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneesta epäillystä törkeästä tietomurrosta, yli 30 000 Vastaamon asiakkaan arkaluontoisten tietojen levittämisestä ja uhrien törkeän kiristyksen yrityksestä epäillään 26-vuotiasta suomalaismiestä. Epäilty otettiin kiinni Ranskassa ja luovutettiin Suomeen helmikuussa 2023, mistä lähtien hän on ollut vangittuna. - Uutiset
31.8.2023 14.22
Valtioneuvosto hyväksyi tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksiValtioneuvosto hyväksyi 31. elokuuta eduskunnalle annettavan tiedonannon toimista, joilla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa.
”Hallitus sitoutuu yhdenvertaisuuden edistämiseen laaja-alaisesti ja koko vaalikauden ajan. Rasismille Suomessa ei ole tilaa. Poliittisten päättäjien on näytettävä esimerkkiä turvallisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa, ja koko yhteiskunnan panosta tarvitaan”, pääministeri Petteri Orpo sanoi tiedonannon julkistamisen yhteydessä. - Uutiset
31.8.2023 14.11
Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimuksen täytäntöönpanon kieltämiseksi koskien tietosuojavaltuutetun päätöstä kieltää Yango-taksipalvelua siirtämästä henkilötietoja Suomesta Venäjälle – tietosuojaviranomaiset jatkavat tietojen siirron tutkintaaTietosuojavaltuutettu on 4.8.2023 antanut Ridetech International B.V.:lle ja Yandex LLC:lle määräyksen keskeyttää Yango-taksipalvelussa kerättyjen henkilötietojen siirtäminen Venäjälle ja lopettaa kerättyjen henkilötietojen käsittely. Tietosuojavaltuutetun antama väliaikainen määräys tulee voimaan 1.9.2023 ja on lähtökohtaisesti voimassa 30.11.2023 saakka. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan Venäjällä 1.9.2023 alkaen voimaan tuleva lainsäädäntöuudistus heikentää merkittävästi Yango-taksipalvelua käyttävien henkilötietojen suojaa. - Uutiset
31.8.2023 13.29
Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelmaa arvioiva raportti julkaistuEuroopan neuvoston tilaaman arvioinnin mukaan Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelma täyttää Euroopan komission asettamat kriteerit arvosanalla varsin hyvin. Arviointiraportti analysoi toimintaohjelmaa Euroopan komission laatimien kansallisten rasisminvastaisten toimintaohjelmien kriteereiden avulla. Arviointiraportin on tilannut Euroopan neuvosto, ja se julkaistaan oikeusministeriön julkaisusarjassa. Arviointiraportti on osa Yhdenvertainen Suomi -toimintaohjelman arviointia. - Uutiset
29.8.2023 12.35
Kauppakamarien kysely: Pienten ja keskisuurten yritysten hallitusten jäsenistä 71 prosenttia on miehiäPienten ja keskisuurten yritysten hallitusten jäsen on keskimäärin 53-vuotias mies, selviää kauppakamarien tuoreimmasta kyselystä. Nuorin hallituksen jäsen on keskimäärin 41-vuotias. Kyselyyn vastasi 788 yritysjohtajaa eri puolelta Suomea. Keskuskauppakamari kannustaa hallitusjäseniä valittaessa monimuotoisuuteen ja muistuttaa, että monimuotoisuus edistää usein myös yritysten vastuullisuutta. - Uutiset
28.8.2023 15.15
Uusi laki selkeyttää kotikunnan määräytymistä – ota kantaa lain ehdotuksiin 20. lokakuuta 2023 mennessäUudessa kotikuntalaissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin, miten ihmisten kotikunta ja asuinpaikka määräytyvät. Kotikunnan ehdot säilyisivät ennallaan. Jatkossakin henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu. Valtiovarainministeriö pyytää nyt lausuntoja ja mielipiteitä kotikuntalain uudistamisesta. Viranomaiset, yritykset ja järjestöt voivat jättää lausuntoja lausuntopalvelu.fi-sivustolla, ja kansalaiset voivat ilmaista mielipiteensä otakantaa.fi-sivuston kyselyssä. Kyselyiden määräaika on 20. lokakuuta. Uusi laki korvaisi alkuperäisen kotikuntalain, joka on vuodelta 1994. - Uutiset
28.8.2023 8.00
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea: Vammaisten henkilöiden oikeuksia ei loukattu koronaviruspandemian torjunnassa keväällä 2020Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea totesi 25.8.2023 julkistetussa ratkaisussaan, ettei uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaista vammaisten henkilöiden oikeutta terveyden suojeluun eikä syrjinnänkieltoa tai vammaisten henkilöiden oikeutta yhteiskuntaan sopeutumiseen ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumiseen oltu loukattu koronaviruspandemian torjunnassa keväällä 2020. - Uutiset
24.8.2023 11.30
Hovioikeus: Koeaikapurulle ei ollut kaupungin väittämiä asiallisia ja tasapuolisia syitä, minkä vuoksi työsopimus oli purettu työsopimuslain vastaisesti - kaupunki ei ollut tilapäisen perhevapaan käyttämisen johdosta syrjinyt työntekijääHO hyväksyi KO:n tuomion perustelut ja lopputuloksen siitä, ettei kaupunki ollut näyttänyt väittämiensä purkamisperusteiden olleen todellisia ja TSL:n 1 luvun 4 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla asiallisia ja tasapuolisia. HO katsoi, ettei kaupunki ollut KO:n tuomiossa todetulla tavalla eli tilapäisen perhevapaan käyttämisen johdosta kuitenkaan syrjinyt kantajaa purkaessaan tämän työsopimuksen koeajalla. HO vapautti kaupungin velvollisuudesta suorittaa työntekijälle yhdenvertaisuuslain mukaista hyvitystä 5.700 euroa. Kaupungin oikeudenkäyntikuluvaatimus HO:ssa hylättiin. (Vailla lainvoimaa 24.8.2023) - Uutiset
21.8.2023 9.49
Kyberturvan abc yrittäjille -hanke: Sosiaali- ja terveysalan yrityksiltä vaaditaan yhä vahvempaa tietoturvaa – uusi tietopankki auttaa maksuttaSosiaali- ja terveysalojen yritysten tietoturvaan kohdistuu monia tuoreita säädöksiä ja vaatimuksia, esimerkiksi ajantasainen tietoturvasuunnitelma, Kanta-liittyminen ja omavalvontaohjelman laadinta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) tuottama sote-yrittäjän tietopankki tietoturvasta auttaa näissä asioissa maksutta. Kanta-liittyminen tietoturvakäytäntöineen koskee kaikkia sote-alan yrityksiä tulevien vuosien aikana. Syyskuuhun 2024 mennessä julkisten sosiaalihuollon palvelutuottajien ja julkisen sosiaalihuollon lukuun toimivien yksityisten palveluntarjoajien pitää liittyä Kanta-palveluun. Esimerkiksi hoivakodit kuuluvat sosiaalipalvelujen piiriin. - Uutiset
16.8.2023 11.15
Aluehallintovirasto kieltää Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n toiminnan kuukaudeksi – syynä toistuva vakava lainvastainen toimintaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää Suomen Löytötavarapalvelu Oy:n löytötavaratoimistotoiminnan yhden kuukauden määräajaksi 12.9.–11.10.2023. Löytötavaratoimisto on toistuvasti ja vakavalla tavalla toiminut vastoin löytötavaralakia ja -asetusta. - Uutiset
16.8.2023 9.00
Apulaisoikeusasiamies: Turvakotipalveluiden esteettömyys ja saavutettavuusAOA:n saamasta selvityksestä ilmeni, että kaikki THL:n järjestämisvastuulla olevat turvakodit eivät vielä olleet olleet esteettömiä loppuvuodesta 2022. AOA piti tätä puutteena haavoittuvassa asemassa olevien vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. AOA katsoo, että turvakotien ja turvakotipalvelujen yleisen esteettömyystilanteen viivytyksetön parantaminen on välttämätöntä vammaisten henkilöiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi ja laissa säädettyjen oikeuksien turvaamiseksi. - Uutiset
14.8.2023 16.03
Yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja sen soveltamiseen liittyvistä kokemuksista voi lausua 6. syyskuuta 2023 saakkaKomissio suorittaa yleisen tietosuoja-asetuksen arvioinnin ja uudelleentarkastelun nyt toista kertaa. Tarkastelun pohjalta julkaistava komission kertomus on tarkoitus julkaista kesällä 2024. EU:n neuvoston näkemys, jonka komissio ottaa huomioon arvioinnissa, valmistellaan neuvoston tietosuojatyöryhmässä ja tavoitteena on neuvoston näkemyksen hyväksyminen joulukuun 2023 alussa. Tämä prosessi huomioon ottaen tämän lausuntopyynnön tarkoituksena on selvittää yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamiskokemuksia ja toimivuutta Suomessa. - Uutiset
14.8.2023 11.45
Euroopan tietosuojaneuvosto antoi kiistanratkaisupäätöksen lasten henkilötietojen käsittelystä TikTokissaEuroopan tietosuojaneuvosto on 2. elokuuta antanut kiistanratkaisupäätöksen Irlannin tietosuojaviranomaisen päätösluonnoksesta, joka koskee lasten henkilötietojen käsittelyä TikTokissa. Tietosuojaneuvosto julkaisee kiistaratkaisupäätöksen sen jälkeen, kun Irlanti on antanut TikTok Technology Limitedille lopullisen päätöksensä.