Hakutulokset
- Uutiset
1.10.2015 13.48
Hovioikeus tulkitsi testamenttia – käräjäoikeuden tuomio kumottiinHovioikeus katsoi muun muassa, ettei asiassa esitetty näyttö, minkä osalta oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on vaadittu vahvaa näyttöä, kokonaisuudessaan riittänyt osoittamaan, että A:n ja B:n tahtona olisi ollut jokin muu kuin mitä testamentin sanamuoto osoitti. Näin ollen testamenttia oli pidettävä sanamuodon mukaisesti keskinäisenä täytenä omistusoikeustestamenttina, jossa ei ole perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettua toissijaismääräystä. Tämän vuoksi kanne oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 1.10.2015) - Uutiset
25.9.2015 8.00
Unionin yleinen tuomioistuin kumosi kolme kilpailuilmoitusta, joissa hakijat velvoitettiin valitseman saksa, englanti tai ranska toiseksi kieleksi ja yhteydenpitokieleksi EPSO:n kanssaEU:n henkilöstövalintatoimisto (EPSO) julkaisi EU:n virallisessa lehdessä kolme ilmoitusta, joissa vaadittiin, että hakijoilla on oltava yhden EU:n virallisen kielen (joita tuolloin oli 23) eli pääkielen perusteellinen taito sekä tyydyttävä taito toisessa kielessä, jonka kunkin hakijan oli valittava saksan, englannin tai ranskan väliltä. Valittua toista kieltä piti käyttää EPSO:n ja hakijoiden väliseen yhteydenpitoon sekä valintamenettelyyn ja kilpailun kokeiden järjestämiseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että hakijalla on oikeus laatia hakemus kaikkien virallisten kielten joukosta valitsemallaan kielellä ja että EPSO:n lähettämät viestit on laadittava hakijan valitsemalla kielellä. - Uutiset
15.9.2015 8.27
Hovioikeuden päätös sovellettavan lain valinnasta merimiesten työsuhteiden päättämistä koskevassa asiassaHelsingin hovioikeus katsoi, että kanteissa tarkoitettuihin merimiesten työsopimuksiin olisi lakiviittauksen puuttuessa sovellettava Saksan lakia. Se, mikä merkitys lakiviittauksen osoittaman Superfast Ferries S.A:n sekä Saksan ja Suomen merimiesliittojen välisen työehtosopimuksen määräyksille oli asiassa annettava, tuli arvioitavaksi myöhemmin, vasta Saksan lain pakottavia säännöksiä sovellettaessa. Asiassa ei ollut tarpeen pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta. (Ratkaisuun ei saa hakea erikseen muutosta) - Uutiset
11.9.2015 11.30
Verohallinnolta uusi kannanotto: Omistajattoman tilan testamentti ja testamentin saajan perintöverovelvollisuusVerohallinto on julkaissut kannanoton siitä, milloin perintöverotuksessa voi olla kyse testamenttiin perustuvasta omistajattomasta tilasta ja mikä vaikutus sillä on perintöverotukseen. - Uutiset
9.9.2015 9.00
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden ratkaisut ajalta 25.6.–8.7.2015 koskevat muun muassa seksuaalista hyväksikäyttöä, aikuisen henkilön adoption vahvistamista, itsenäistä väliintulo-oikeutta oikeudenkäynnissä, osakkeiden arvostamista kuolinpesän jaossa sekä asumisoikeusasunnon asukkaan vastuuta asunnosta. - Uutiset
1.9.2015 12.12
Työryhmä esittää perintökaareen säännöksiä perinnönjaon oikaisemisestaPerinnönjaon oikaisua pohtinut työryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi. Työryhmä ehdottaa, että perintökaareen lisätään uusi perinnönjaon oikaisua ja omaisuuden palautusvelvollisuutta koskeva luku. Ehdotettuja säännöksiä sovellettaisiin tilanteissa, joissa lapsen ja vanhemman suhde vahvistetaan vasta perinnönjaon jälkeen tai perillinen on sivuutettu aiemmin toimitetussa perinnönjaossa. Uuden perillisen tai perinnönjaossa sivuutetun tulisi itse vaatia oikaisua. - Uutiset
10.8.2015 13.22
EU:n perintöasetuksen soveltaminen alkaaKansainvälisiä perintöasioita koskevaa EU-asetusta aletaan soveltaa 17. elokuuta alkaen. Asetusta sovelletaan 17. elokuuta 2015 tai sen jälkeen kuolleiden henkilöiden perimykseen. Asetus yhtenäistää ja yksinkertaistaa sellaisten perintöasioiden hoitamista, joilla on liittymiä useampaan jäsenmaahan. Asetuksella ei ole vaikutusta kansallisten perintöasioiden hoitoon eikä se koske verotusta. - Uutiset
2.7.2015 15.02
Hovioikeus tulkitsi testamenttia ja hallintaoikeudella-sanan yliviivausta – käräjäoikeuden tuomio kumottiinHovioikeus katsoi, että kantaja ei kyennyt näyttämään, että kyseessä olisi ollut hallintaoikeustestamentti. Näin ollen testamenttia oli pidettävä sanamuodon mukaisesti keskinäisenä omistusoikeustestamenttina. B oli saanut omistusoikeuden kiinteistöön ja hänellä oli ollut oikeus myydä se G:lle ja H:lle. G:n ja H:n saantoa ei rasittanut väitetty virhe eikä kauppaa ja sen ehtojen muuttamista koskevaa sopimusta ollut julistettavaksi mitättömäksi tai pätemättömäksi. (Vailla lainvoimaa 2.7.2015) - Uutiset
30.6.2015 12.30
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimmain oikeuden ratkaisut ajalta 27.5.–5.6.2015 koskevat muun muassa valituksen raukeamista, ulkomaisen välitystuomion tunnustamista, valituksen hylkäämistä väliintuloa koskevassa asiassa sekä osakeyhtiön hallituksen toimikelpoisuutta. - Uutiset
29.6.2015 14.46
Hovioikeus tulkitsi Bryssel I -asetusta: Suomalainen tuomioistuin oli toimivaltainen ositusta, omaisuuden erottelua ja kuolinpesän jakamista koskevassa asiassa – käräjäoikeuden päätös kumottiinHovioikeus totesi muun muassa, että vaatimukset perustuvat pesänjakajan toimittamaan ositukseen ja erotteluun. Asiassa voi nousta esiin kysymys pesänjakajan ratkaisun tulkinnasta, ja kyseisen ratkaisun oikeellisuus voi tulla muutoin arvioitavaksi. Tältä osin kanteessa ja vastakanteessa on asiallisesti kysymys avioliittolain 127 §:n 2 momentissa tarkoitetusta asiasta, joka koskee Suomen tuomioistuimen määräämän pesänjakajan toimenpiteitä. Suomalainen tuomioistuin on viimeksi mainitun säännöksen nojalla toimivaltainen käsittelemään asian tältä osin. Espanjan lain mukaista lesken osuutta koskeva vaatimus on rahamääräinen suoritusvaatimus, joka on kohdistettu D:n perillisiin. Kun tässä vaatimuksessa on siten kyse yksittäisen henkilön eli lesken oikeudesta pesässä, hovioikeus katsoi, että vaatimus rinnastuu perintökaaren 26 luvun 2 §:n 2 momentissa mainittuihin vaatimuksiin. Vastaajilla eli A:lla ja B:llä on Suomessa asuin- tai kotipaikka. Näin ollen suomalainen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään kyseisen vaatimuksen. Asia palautettiin käräjäoikeuteen. (Vailla lainvoimaa 29.6.2015) - Uutiset
25.6.2015 9.00
Hovioikeus: Lapsen edunvalvojaksi tuli määrätä toinen henkilö ja lyhyemmäksi aikaa kuin isän testamentissa oli määrättyMaistraatin hakemus oli perustunut holhoustoimesta annetun lain 10 §:n 4 kohtaan eli C:n testamentissaan antamaan määräykseen. A oli katsonut kyseessä olevan saman lainkohdan 3 kohdan mukainen tilanne, jossa edunvalvoja määrätään valvomaan tulevan omistajan oikeutta ja hoitamaan omaisuutta tämän lukuun. Testamentissa on määrätty, että B saa omaisuuden täydellä omistusoikeudella. Testamentin määräystä, jonka mukaan A huolehtii omaisuudesta siihen asti, että B täyttää 21 vuotta, ei voitu tulkita omistusoikeuden siirtymistä tarkoittavaksi ehdoksi. Edunvalvojan määräämistä koskeva asia oli siten ratkaistava holhoustoimesta annetun lain 10 §:n 4 kohdan nojalla. (Vailla lainvoimaa 25.6.2015) - Uutiset
23.6.2015 13.56
KKO:n ratkaisu pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämisestäAviopuolisot Eeva P ja Eino P olivat määränneet keskinäisessä testamentissaan, että toisen heistä kuoltua leski sai käyttöoikeuden ensin kuolleen omaisuuteen ja että heidän omaisuutensa oli molempien kuoltua jaettava lain mukaan. Eeva P oli kuollut rintaperillisittä. Korkein oikeus katsoi, että Eeva P:n sukulaisia ei voitu testamentin perusteella pitää Eeva P:n kuolinpesän osakkaina. Heidän hakemustaan pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämiseksi Eeva P:n kuolinpesään ei sen vuoksi voitu hyväksyä. - Uutiset
22.6.2015 16.21
Hovioikeus: Oikeusvoima ei ulottunut valittajaan perintöasiassa – valitus jätettiin tutkimattaNyt käsiteltävänä olevassa asiassa C:n ja D:n kuolinpesät olivat tyytyneet käräjäoikeuden vahvistuskanteen hyväksyvään tuomioon ja vain A oli väliintulijana valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. A:lla on itsenäinen C:n ja D:n kuolinpesien muutoksenhausta riippumaton oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon vain silloin, kun jutussa annettavan tuomion sitova vaikutus, oikeusvoima, ulottuu häneen. Tässä asiassa annetulla tuomiolla ei ollut sitovaa vaikutusta A:han, minkä vuoksi hänen valituksensa tuli jättää oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 22.6.2015) - Uutiset
10.6.2015 14.00
Suomen tulli muistuttaa alkoholia myyviä keskieurooppalaisia verkkokauppoja veronmaksuvelvollisuudestaSuomen tulli tehostaa alkoholin verkkokaupan valvontaa ja verotusta. Alkoholin verkkokauppa on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti, ja siitä aiheutuu veromenetyksiä Suomen valtiontaloudelle. Tullin havaintojen mukaan alkoholin verkkokaupassa yleisesti laiminlyödään säädettyjen verojen maksamista Suomeen. Tämä koskee sekä etämyyntiä että etäostoa. - Uutiset
27.5.2015 14.05
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu piileviin arvonnousuihin kohdistuvan veron jaksotetusta kantamisesta ja jäsenvaltioiden välisen verotusvallan jaon säilyttämisestäSEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä Saksan kaltaiselle verolainsäädännölle, jossa säädetään, että kun kyseisen jäsenvaltion alueella sijaitsevan yhtiön hyödykkeitä siirretään sen toisen jäsenvaltion alueella sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan, ensiksi mainitun jäsenvaltion alueella näistä hyödykkeistä syntyneet piilevät arvonnousut on tuloutettava, näitä piileviä arvonnousuja on verotettava ja niihin kohdistuvan veron kantaminen on jaksotettava kymmenelle vuodelle. - Uutiset
27.5.2015 13.00
Jäämistöön kuului kolme rantakiinteistöä mutta niitä haluavia kuolinpesän osakkaita oli neljä – hovioikeus tulkitsi testamentintekijän tahtoaHovioikeus totesi, että yhteisomistussuhteen perustaminen yhteen rantatonttiin kahden A:n kuolinpesän osakkaan välille ei johda omaisuuden käytön kannalta järkevään taloudelliseen lopputulokseen eikä taloudellinen tasajako tällöin toteudu. Hovioikeus katsoi, ettei yhtä rantakiinteistöä voitu sopivasti jakaa osiin, tässä tapauksessa kahdelle osakkaalle, perustamalla siihen yhteisomistussuhde. Näin ollen rantakiinteistöt oli yksittäin pantava samaan osaan ja jaettava yksittäisten osakkaiden perintöosaan. (Vailla lainvoimaa 27.5.2015) - Uutiset
26.5.2015 13.06
Käräjäoikeuden ei olisi tullut hylätä kuolinpesän kannetta liian myöhään nostettunaHovioikeus totesi, että kuolinpesän kannetta ei olisi tullut käräjäoikeuden toteamin tavoin liian myöhään nostettuna hylätä. Käräjäoikeus oli ratkaisussaan ottanut kantaa ainoastaan pesänselvittäjän kanneoikeutta ja kohtuullista kanneaikaa koskeviin kysymyksiin. Näin ollen käräjäoikeuden päätös oli kumottava ja kuolinpesän kanteen käsittelyä oli jatkettava käräjäoikeudessa. (Vailla lainvoimaa 26.5.2015) - Uutiset
22.5.2015 10.36
Hovioikeus poisti oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan päätöksen käräjäoikeuden menettelyvirheen perusteellaOikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva KO:n päätös poistettiin, kun valittajien kirjallinen lausuma ei asiassa todetuin tavoin ollut KO:n käytettävissä sen tehdessä 27.6.2014 kysymyksessä olevaa ratkaisua oikeudenkäyntikuluista. KO:n asiakirjoista ilmeni mm., että valittajien asianajajan lähettämä telefax-viesti oli saapunut KO:een 26.6.2014 kello 14.27, mutta leimattu saapuneeksi vasta 30.6.2014. (Vailla lainvoimaa 22.5.2015) - Uutiset
21.5.2015 15.07
EU:n perintöasetusta aletaan soveltaa elokuussaKansainvälisiä perintöasioita koskevaa EU-asetusta aletaan soveltaa 17. elokuuta. Asetus yhtenäistää ja yksinkertaistaa sellaisten perintöasioiden hoitamista, joilla on liittymiä useampaan jäsenvaltioon. Asetuksella ei ole vaikutusta kansallisten perintöasioiden hoitoon eikä se koske verotusta. - Uutiset
28.4.2015 10.00
Professori Urpo Kangas: Testamentin tekijän taivuttelu testamentin moiteperusteenaInhimillinen kanssakäyminen perustuu hyvin paljon vaikuttamiselle. Sen varassa toimii koko yhteiskunta. Vaikuttamisella pyritään avoimesti omien intressien turvaamiseen päätöksentekotilanteessa. Testamentin taivuttelupätemättömyyttä koskevalla perintökaaren säännöksellä on sekä preventiivinen että reparatiivinen funktio. Se on tärkeä oikeusohje sen vuoksi, että se korostaa testamentin tekijän vapaan tahdonmuodostuksen keskeistä asemaa testamentin laatimisprosessissa. Professori Urpo Kankaan Edilexissä julkaistussa Defensor Legisin artikkelissa käsitellään testamentin tekijän taivuttelua testamentin moiteperusteena. Kirjoittaja käy läpi sallittua ja kiellettyä vaikuttamista testamentin tekijään. Lopuksi tarkastellaan testamentin peruuttamisen pätemättömyyttä sekä testamentin kohtuuttomuutta.