Hakutulokset
- Uutiset
21.11.2013 13.18
Apulaisoikeuskansleri: Koulun huolehdittava työturvallisuudesta silloin kun se teettää oppilaalla töhryjen siivoustaKoulun oppilas oli ottanut töhryjen siivoamiseen mukaan pojan, joka ei ollut kyseisen koulun oppilas. Tälle pojalle sattui siivoamisessa vakava tapaturma ikkunalasin rikkoutuessa. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen muistuttaa koulujen velvollisuudesta huolehtia oppilaiden työturvallisuudesta myös tilanteessa, jossa oppilas siivoaa koulun omaisuudelle aiheuttamansa vahingot. - Uutiset
20.11.2013 19.01
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat muun muassa vuoroviikoin vanhempiensa luona asuvan lapsen elatusapua, kiinteistötoimitusmaksuun sovellettavaa vanhentumisaikaa sekä maksullisten televisiokanavien luvattomasta katselusta maksettavan korvauksen laskentaperustetta. - Uutiset
20.11.2013 13.45
Tutkimus: Lapsen vieraannuttamisella vakavia seurauksia lapsen ja vanhemman hyvinvoinnilleTutkimus osoitti, että lapsen vieraannuttamiseen käytettyjä toimintatapoja käytetään häikäilemättömästi ja yleisesti, useimmiten liittyen vieraannuttajavanhemman tietoiseen haluun tuhota lapsen ja vanhemman suhde. Monissa tapauksissa tämä tavoite oli saavutettu ja lapsen ja vanhemman yhteydenpito oli lakannut tai ainakin merkitsevästi vaikeutunut. - Uutiset
19.11.2013 14.17
Tutkimus ”Nuorten syrjäytyminen – tietoa, toimintaa ja tuloksia?” on valmistunutNuorten syrjäytymistä ehkäisevät julkiset palvelut vaativat kehittämistä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan Kuntoutussäätiön muodostamalta konsortiolta tilaama tutkimus ”Nuorten syrjäytyminen – tietoa, toimintaa ja tuloksia?” on valmistunut. Tutkimus toimii osana tarkastusvaliokunnan nuorten syrjäytymisen jatkokäsittelyssä. Jatkotyössään tarkastusvaliokunta kuulee aiheesta asiantuntijoita ja valmistelee asiasta mietinnön eduskunnan täysistuntoon kevätkaudelle 2014. - Uutiset
15.11.2013 17.27
Lakivaliokunta edellyttää lapsen tapaamisoikeutta koskevan lainsäädännön ja käytännön arviointiaEduskunnan lakivaliokunta päätti 15. marraskuuta yksimielisesti lähettää oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle kirjeen, jossa valiokunta edellyttää, että ministeriöt yhdessä kokonaisvaltaisesti arvioivat lapsen tapaamisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä ja käytäntöä sekä niiden kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. - Uutiset
15.11.2013 9.04
Tieto ja päätöksenteko eivät kohtaa lapsiasioissa - päätöksentekijöiden tueksi luvassa uutta tutkimustietoaLasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät haasteet tunnistetaan nykyisin hyvin. Haasteisiin ei kuitenkaan pystytä vastaamaan tarpeeksi ajoissa, eikä tutkimustietoa hyödynnetä tarpeeksi päätöksenteossa. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön uusi ohjelma haluaa tuoda tutkimustiedon kentän työntekijöiden ja päätöksentekijöiden avuksi. - Uutiset
14.11.2013 16.09
Huoltoriitojen sovittelu tuomioistuimessa tulossa valtakunnalliseksi keväällä 2014Kolmen vuoden ajan osassa Suomen käräjäoikeuksia kokeiltu huoltoriitojen asiantuntija-avusteinen sovittelumenettely aiotaan vakinaistaa koko maahan. Kokeilussa toteutetun seurannan perusteella saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Seuranta-aikana valtaosassa huoltoriitoja päästiin sovintoon, ja prosessi oli oikeudenkäyntiin verrattuna sekä nopeampi että edullisempi kaikkien osapuolten kannalta. - Uutiset
12.11.2013 12.21
Mietintö isyyslain uudistamisesta – myös äitiyttä koskevaa sääntelyä selvitettiinMietinnössä ehdotetaan, että nykyinen isyyslaki kumotaan ja säädetään uusi isyyslaki. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Mietintöön sisältyy myös muistio äitiyttä koskevasta sääntelystä. Työryhmä ehdottaa isyyden tunnustamismenettelyn ajanmukaistamista avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten osalta siten, että useimmissa tapauksissa isyys on mahdollista tunnustaa ennalta äitiysneuvolakäyntien yhteydessä. Tapauksissa, joissa esimerkiksi lapsen äiti ja oletettu isä eivät ole yksimielisiä isyydestä tai isyys halutaan selvittää oikeusgeneettisillä isyystutkimuksilla, isyyden selvittäminen ja tunnustaminen toimitetaan lastenvalvojan luona kuten nykyisin. - Uutiset
12.11.2013 8.01
EIT:n suuri jaosto: Avioliiton kaltaista rekisteröityä siviilioikeudellista parisuhdetta ei voi rajata ainoastaan eri sukupuolta olevilleEIT katsoi, että Kreikan avioliittolain rinnalle säädetty ns. "joustavampi" oikeudellinen kehys parisuhteen rekisteröimiseksi, jota sovellettiin ainoastaan eri sukupuolta oleviin pareihin ei ollut EIS:n mukainen. - Uutiset
7.11.2013 15.00
Pahoinpideltyjen lasten oikeusturvaa vahvistetaan – uusi selvitysmalli käyttöön vuoden 2014 alustaVuoden 2014 alusta lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyrikoksia aletaan selvittää samalla mallilla kuin seksuaalirikoksia. Valtio vastaa selvittämisestä aiheutuvista kustannuksista, ja yliopistolliset sairaanhoitopiirit vastaavat tutkimusten järjestämisestä. - Uutiset
25.10.2013 12.16
VATT: Osingot kasvavat ja investoinnit pienenevät sukupolvenvaihdoksen jälkeen – veroseuraamukset taustallaYrityksen osingonjako kasvaa sukupolvenvaihdoksen jälkeen keskimäärin viidenneksellä. Investoinnit puolestaan laskevat näissä yrityksissä jopa kolmanneksella. Sukupolvenvaihdoksen veroseuraamukset aiheuttavat lisäkustannuksia uudelle yrittäjälle. Tulokset käyvät ilmi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksesta sukupolven vaihdoksen vaikutuksista yrityksen toimintaan. - Uutiset
16.10.2013 15.22
Oikeudenkäyntikuluriski este tuomioistuinkäsittelylle - voisiko lautakunnista olla apua?Optulan vuonna 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan kantajan oikeudenkäyntikulut olivat keskimäärin 6 500 euroa ja vastaajan 5 500 euroa. Hävinnyt osapuoli joutui maksamaan vastapuolen kuluja yleensä yli 5 000 euroa. Osapuolten yhteenlasketut kulut tuomioistuimessa olivat peräti 43 prosentissa tapauksista suuremmat kuin riidan arvo. Voisiko lautakuntamenettelyjen vahvistamisella ja laajentamisella uusille alueille kehittää oikeusturvaa? - Uutiset
10.10.2013 16.16
Hallitus esittää rikostaustan tarkistamismenettelyä laajennettavaksi myös lasten parissa toimiviin vapaaehtoisiinRikostaustan tarkistamismenettelyä esitetään laajennettavaksi lasten kanssa työskentelevistä myös lasten parissa toimiviin vapaaehtoisiin. Rikostaustan tarkistaminen ei kuitenkaan tulisi pakolliseksi, vaan vapaaehtoistoiminnan järjestäjällä olisi tietyin edellytyksin oikeus saada nähtäväksi vapaaehtoisen rikosrekisteriote. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen laiksi lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 10. lokakuuta. - Uutiset
9.10.2013 15.17
Uudesta oppaasta apua lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien asioiden ratkaisemiseen perheväkivaltatilanteissaTHL on julkaissut oppaan, jossa kerrotaan, miten väkivalta voi vaikuttaa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeviin sopimuksiin, millaisia keinoja viranomaisilla on käytettävissä väkivaltaan puuttumiseen ja perheen tilanteen rauhoittamiseen sekä miten lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat ratkaistaan, jos niistä sopiminen ei ole mahdollista. Oppaasta on apua lastenvalvojien lisäksi huolto- ja riita-asioita käsitteleville tuomareille ja asianajajille. - Uutiset
7.10.2013 13.15
Euroopan neuvoston valtuuskunta kiirehtii perheväkivallan vastaisia toimia – sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsitteli lähisuhdeväkivaltaa ja perhesurmiaEuroopan neuvoston Suomen valtuuskunta kiirehtii perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen ratifiointia. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on vakava ihmisoikeusongelma Suomessa ja Istanbulin sopimuksen pikainen ratifiointi antaisi selkeän viestin, että Suomi haluaa toimia ongelman korjaamiseksi. Samaan aikaan myös sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsitteli kokouksessaan sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraporttia. Asialistalla oli muun muassa lähisuhdeväkivalta ja perhesurmat. - Uutiset
7.10.2013 12.30
Jussi-työ voitti kansallisen rikoksentorjuntakilpailun 2013Ensimmäisen kansallisen rikoksentorjuntakilpailun voitti Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työ. Kilpailun teemana oli lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen. Voittajahanke edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa (ECPA). Rikoksentorjuntaneuvoston järjestämään kilpailuun osallistui yhdeksän hanketta ja se oli hyvin tasaväkinen. Kolmen kärkeen sijoittuivat lisäksi Espoon Perheväkivalta rikosprosessissa -yhteistyömalli ja Setlementtiyhdistys Naapuri ry:n Perheväkivaltaklinikka Tampereelta. - Uutiset
4.10.2013 13.01
Yli sadan kansanedustajan lakialoite: Syyteoikeus lapsen törkeässä seksuaalisessa hyväksikäytössä ei vanhentuisiLakialoitteessa esitetään, ettei syyteoikeus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhenisi koskaan. Aloitteella halutaan muuttaa rikoslain 8 luvun 1 § kuulumaan seuraavasti: "Oikeus syyttää rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus, ei vanhennu. Sama koskee oikeutta syyttää lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä." - Uutiset
3.10.2013 14.42
Väitös: Papin vaitiolovelvollisuutta muutettava lasten edun vuoksiTeologian maisteri Johannes Alaranta esittää väitöskirjassaan "Taakkojen kantaja vai ilmiantaja?", että papin vaitiolovelvollisuutta pitäisi kansainvälisen oikeuden valossa muuttaa siten, että lapsen etu olisi aina ensisijainen. Papin pitäisi siis ryhtyä jatkossa toimiin aina kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa. - Uutiset
2.10.2013 11.00
Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa käsittelyssä muun muassa lasten ympärileikkauksetEuroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa tiistai-iltana 1. lokakuuta puhuneet suomalaiset kansanedustajat tuomitsivat lasten ympärileikkaukset. Lasten ihmisoikeuksiin kuuluu ruumiillinen koskemattomuus, Anne-Mari Virolainen (kok.), Pirkko Mattila (ps.) ja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) muistuttivat. - Uutiset
27.9.2013 15.56
Lausuntotiivistelmä asiantuntija-avusteisesta huoltoriitojen tuomioistuinsovittelustaOsassa käräjäoikeuksia on 1.1.2011 lukien kokeiltu asiantuntija-avustajan käyttämistä huoltoriitojen tuomioistuinsovittelussa. Oikeusministeriö esittää, että sovittelumenettely vakinaistettaisiin koko maahan. Valtaosa lausunnonantajista kannatti esitysluonnoksen keskeistä sisältöä.