Hakutulokset
- Uutiset
6.5.2024 12.21
Hallinto-oikeus: Uhkasakko ja teettämisuhka rakennusvalvonta-asiassaHallinto-oikeus oli aiemmin päätöksessään 4.3.2021 katsonut muun ohella, että valittajalla tontin osaomistajana oli katsottava olevan tosiasiallinen mahdollisuus ryhtyä toimiin rakennuksen ympäristön kunnosta huolehtimiseksi ja päätöksessä yksilöityjen tavaroiden poistamiseksi ja ettei asian arvioinnissa merkitystä ollut sillä, että toinen osaomistajista yksin omistaa tavarat. Hallinto-oikeus totesi, ettei valittaja valituksessaan esittänyt mitään sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella asiaa olisi nyt syytä arvioida toisin. Kunnan rakennus- ja lupalautakunnan päätös oli uhkasakon tuomitsemisen ja teettämisuhan asettamisen osalta lainmukainen. (Vailla lainvoimaa 6.5.2024) - Uutiset
6.5.2024 11.53
Vierashuoneessa Senior Associate Johanna Tuohino: Tekoälysarja 2/5 – Tekoälyn turvallisuus juristin tasapainotestissäTekoälyhankkeissa juristin tehtävänä on huolehtia osaltaan riskien hallinnasta, joten juristi saa tekoälyhankkeissa usein toppuuttelijan roolin – halusi sitä tai ei. Osaava juristi pystyy kuitenkin toimimaan tekoälyhankkeissa tasapainoisesti uhkien ja mahdollisuuksien keskellä. - Uutiset
6.5.2024 11.30
Valvira: Työnantajan on tarkistettava uuden työntekijän oikeudet ja osaaminen, erityisesti opiskelijoita rekrytoidessaTyönantajien pitää varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ajantasainen ammatinharjoittamisoikeus. Ammattihenkilön ammattipätevyyden voi tarkistaa luotettavasti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin julkisesta tietopalvelusta JulkiTerhikistä tai JulkiSuosikista. Rekisterien tiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa. Huomioi, että samannimisiä ammattihenkilöitä saattaa olla useampia. - Uutiset
6.5.2024 11.01
KKV: Sähköyhtiö Väre markkinoi määräaikaisia sähkösopimuksia vaillinaisilla hintatiedoillaKuluttaja-asiamies on puuttunut sähköyhtiö Väre Oy:n kahteen määräaikaista sähkösopimusta markkinoivaan mainokseen. Printtimainoksessa ei kerrottu kuluttajansuojalain edellyttämällä tavalla tietoa sähkösopimuksen hinnan määräytymisen perusteista. Väreen verkkosivujen mainoksessa puolestaan annettiin harhaanjohtava kuva sähkösopimuksen edullisuudesta. Väre sitoutui muuttamaan hintamarkkinointiaan kuluttaja-asiamiehen edellyttämällä tavalla. - Uutiset
6.5.2024 10.30
Hovioikeus: Voitiinko rikosperusteinen korvaussaaminen kuitataYleistä kieltoa käyttää rikosperusteista korvaussaamista kuittaukseen ei ole. (Vailla lainvoimaa 6.5.2024) - Uutiset
6.5.2024 9.49
Hallinto-oikeus: Kunnanhallituksen pöytäkirja voitiin salata siltä osin kun tietoja voitaisiin mahdollisesti käyttää kuntaa vastaan myöhemmässä kyberhyökkäyksessäKysymyksessä oleva kunnanhallituksen pöytäkirjan asiakohta 14 oli liittynyt palvelun ostamiseen kyberhyökkäyksen vahinkojen torjumiseksi ja korjaamiseksi. Hallinto-oikeus arvioi pöytäkirjan ja muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että pöytäkirja sisältää peitellyiltä osin julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 7 kohdan perusteella salassa pidettäviä tietoja, koska ei ole ilmeistä, että tietojen antaminen ei vaaranna kunnan tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. - Uutiset
6.5.2024 9.19
KKO äänesti: Koska kunnianloukkausta koskevan rangaistusvaatimuksen teonkuvaus ei täyttänyt väärän ilmiannon tunnusmerkistöä, vastaajaa ei voitu korkeimmassa oikeudessa tuomita vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen perusteella väärästä ilmiannostaA:lle oli vaadittu käräjäoikeudessa rangaistusta ensisijaisesti väärästä ilmiannosta ja vaihtoehtoisesti kunnianloukkauksesta. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen. Asianomistaja B oli hakenut muutosta hovioikeudelta vain vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen osalta mutta vaati Korkeimmassa oikeudessa rangaistusta myös ensisijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti väärästä ilmiannosta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että arviointi Korkeimmassa oikeudessa saattoi kohdistua ainoastaan vaihtoehtoisen syytteen mukaiseen teonkuvaukseen. Koska kunnianloukkausta koskevan rangaistusvaatimuksen teonkuvaus ei täyttänyt väärän ilmiannon tunnusmerkistöä, A:ta ei voitu Korkeimmassa oikeudessa tuomita vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen perusteella väärästä ilmiannosta. (Ään.)
Kysymys myös siitä, oliko A syyllistynyt kunnianloukkaukseen. - Uutiset
6.5.2024 8.50
Mainonnan eettiseltä neuvostolta neljä huomautusta - Uutiset
6.5.2024 8.00
Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta on julkaissut uusia ratkaisusuosituksia- Käyttöhyödyn menetys. Seisonta-aika. Korjauksen viivästyminen LV 23/808
- Fysioterapian ja liikennevahingon välinen syy-yhteys. Luottamuksensuoja LV 23/470
- Yhtiön velvollisuus tehdä uusi korvauspäätös tai ratkaisusuosituspyyntö lautakunnalle LV 23/1116
- Korvausvastuu. Myötävaikutus LV 23/489 ja LV 23/1000 - Uutiset
3.5.2024 16.00
Apulaisoikeusasiamies: Virkamies oli ollut esteellinen käsittelemään itseensä kohdistunutta reklamaatiotaLaillisuusvalvontakäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että viranhaltija tai virkamies on ollut hallintolain yleislausekejääviyden perusteella esteellinen osallistumaan häneen kohdistuvan hallintokantelun tai toiselle viranomaiselle annettavan lausunnon käsittelyyn, kun lausuntoa on pyydetty sellaisen kantelun johdosta, jossa hänen menettelyään arvosteltiin. On myös korostettu sitä, että kantelun kohteena olevan kuuleminen asian selvittämisen tarkoituksessa on eri asia kuin pyydetyn, kantelun kohteena olevan menettelyn laillisuutta ja hyvän hallinnon mukaisuutta koskevan arvion sisältävän lausunnon laatiminen. - Uutiset
3.5.2024 15.15
Hallinto-oikeus: Liikennettä kadulla ei voida pitää sellaisena toimintana, jota koskevia velvoitteita tai määräyksiä voitaisiin antaa ympäristönsuojelulain nojallaKadunpitäjää ei myöskään voida pitää sellaisena toiminnanharjoittajana, johon kysymyksessä olevat velvoitteet tai määräykset olisivat kohdistettavissa. Ympäristölautakunta ei ollut voinut ympäristönsuojelulain nojalla määrätä kadunpitäjälle hakemuksessa vaadittuja velvoitteita. (Ei lainvoim. 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 14.40
Elintarviketehtaassa käytössä ollut vaarallinen kone toi sakkoja työturvallisuusrikoksestaItä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi elintarvikealan yrityksen 20 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi kaksi työnjohtajaa sekä päätyönjohtaja tuomittiin 15 päiväsakon sakkorangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta ja tuotantopäällikkö 20 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja työsuojelurikkomuksesta. Käsiteltävänä oli marraskuussa 2020 Keravalla tapahtunut työtapaturma ja sen tutkinnassa havaitut puutteet työturvallisuudessa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 14.03
Arviomuistioluonnos datasäädöksen kansallisesta toimeenpanosta lausunnoilleLiikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja arviomuistioluonnoksesta, joka koskee EU:n datasäädöksen kansallista toimeenpanoa. Lausuntoja voi antaa 31.5.2024 saakka. Ministeriö julkaisee samalla Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) toteuttaman selvityksen datasäädöksen soveltamisalaan kuuluvista markkinoista Suomessa. Datasäädös julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 22.12.2023 ja sen soveltaminen alkaa pääosin 12. syyskuuta 2025. - Uutiset
3.5.2024 13.35
Vakuutusoikeus: Yhdistyksessä palkatta työskentelyä jatkaneella IT-tukihenkilöllä ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen (ään. 10–7)A oli työskennellyt IT-tukihenkilönä B ry:ssä ajalla 1.12.2020–30.11.2021. Välittömästi palkkatukijakson päättymisen jälkeen A oli jatkanut samoissa tehtävissä työskennellen tarvittaessa ja vastikkeetta, keskimäärin yksi-kaksi tuntia viikossa. Vakuutusoikeus katsoi ottaen erityisesti huomioon, että A oli aiemmin työskennellyt työsuhteessa samoissa tehtävissä, joissa työskentelyä hän oli jatkanut työsuhteen päättymisen jälkeen palkatta, että hän oli työttömyysturvalaissa ja sitä koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla työskennellyt 1.12.2021 alkaen palkatta sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta työmarkkinatukeen kyseisestä ajankohdasta lukien. - Uutiset
3.5.2024 13.07
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan huomiota menettelyyn tietopyyntöjen käsittelyssäApulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan huomiota vastaisen varalle asiakirjapyyntöjen käsittelyä koskevien vastuiden järjestämiseen tiedonhallintalaissa säädetyllä tavalla, tietopyyntöjen käsittelyyn julkisuuslaissa edellytetyllä joutuisuudella ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamiseen tiedustelujen käsittelyssä. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan tietopyyntöjen käsittely tulisi järjestää siten, etteivät asiakkaiden oikeudet vaarannu puutteellisesti määriteltyjen sisäisten käytäntöjen tai toimintavastuuta koskevien epäselvyyksien vuoksi. - Uutiset
3.5.2024 12.25
KHO:n päätös rakennuslupa-asiassa, jossa oli kysymys muun muassa suunnittelutarveratkaisun tarpeesta (Inkoo)Asiassa oli KHO:ssa Inkoon kunnan valituksesta ensin ratkaistava, edellyttikö kysymyksessä oleva rakentaminen MRL 137 §:ssä tarkoitettua suunnittelutarveratkaisua. Lisäksi asiassa oli A:n ja B:n valitus HAO:lle huomioon ottaen arvioitava, edellyttikö rakentaminen MRL 171 §:ssä tarkoitettua poikkeamista. - Uutiset
3.5.2024 11.40
Hovioikeus arvioi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä määrättävän korvauksen ja yhteistoimintalain mukaisen hyvityksen suuruutta toisin kuin käräjäoikeus (ään.)Yhtiö velvoitettiin suorittamaan kantajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä TSL 12 luvun 2 §:n mukaisena korvauksena KO:n tuomitseman 18.932,72 euron asemesta 12.216,72 euroa ja yhteistoimintalain (2007/334) 62 §:n mukaista hyvitystä KO:n tuomitseman 5.000 euron asemesta 3.000 euroa. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi hyvityksen kohtuulliseksi määräksi 5.000 euroa. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 11.15
Pakottaminen seksuaaliseen tekoon - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, ettei rikos ollut sakolla sovitettavissaVastaajan menettely oli sisältänyt asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia tekoja, joista vakavin oli ollut asianomistajan sukupuolielimen koskettelu. Vastaaja oli jatkanut menettelyään asianomistajan vastustamisesta huolimatta ja menettelystä oli aiheutunut asianomistajalle kipua ja mustelmia. HO katsoi, ettei tekoa voitu pitää omassa lajissaan moitittavuudeltaan vähäisenä. (Vailla lainvoimaa 3.5.2024) - Uutiset
3.5.2024 10.57
Euran kunnalle huomautus hankintalain noudattamatta jättämisestä – metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys ei oikeuta suorahankintaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto antoi Euran kunnalle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä. Kunta hankki metsänhoitoyhdistykseltä metsänhoidon palveluita ilman lainmukaista suorahankintaperustetta. - Uutiset
3.5.2024 10.37
Peliriippuvuus ja rikosperusteiset velat - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi velkajärjestelyn (10 a §)Asiassa toimitetun selvityksen perusteella hakijan velkaantuminen oli käynnistynyt poikkeuksellisen traagisen henkilökohtaisen tapahtuman seurauksena. Velkaantumisen syynä olivat olleet rahapelit, joihin hakija oli ensin käyttänyt noin 18-vuotiaana mainittujen traagisten tapahtumien seurauksena saamansa rahavarat ja perimänsä asunnon arvon. Edelleen selvityksestä ilmeni, että hakija oli hakeutunut hoitoon peliriippuvuutensa vuoksi. Hakijan henkilökohtaisten olosuhteiden oli katsottava voimakkaasti puoltavan velkajärjestelyn myöntämistä. Hakijalle oli myönnettävä yksityishenkilön velkajärjestely VJL 10 a §:n nojalla. - Uutiset
3.5.2024 10.00
Muutoksia satunnaisen linja-autoliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoihinEU:n ajo- ja lepoaika-asetuksen muutokset julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 2.5.2024. Asetukseen tehtiin erityissääntöjä, joilla muutetaan satunnaisen henkilöliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoja. Yleisimmin satunnainen henkilöliikenne tarkoittaa linja-autoilla harjoitettavaa tilausajoliikennettä. Satunnaiseen linja-autoliikenteeseen liittyy erityispiirteitä, joita tavaraliikenteessä tai säännöllisessä linja-autoliikenteessä ei ole. - Uutiset
3.5.2024 9.33
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalayhtiön verkkoyhtiölle suorittaman sähköverkon liittymismaksun jaksottamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan. KHO katsoi, että liittymismaksu oli vähennettävä yhtiön verotettavista tuloista vuotuisina poistoina. KHO myös katsoi, että yhtiö voi vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa EVL 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
3.5.2024 9.00
Talousvyöhykkeen tuulivoimasääntelyä täsmennetään – valtioneuvostolta nyt kielteinen päätös nykylain pohjalta tehtyihin hyödyntämishakemuksiinValtioneuvosto teki torstaina 2.5.2024 kielteisen päätöksen 16:een talousvyöhykkeen merituulivoimaa koskevaan hyödyntämisoikeushakemukseen. Monet näistä Pohjanlahdella sijaitsevista alueista ovat keskenään päällekkäisiä. - Uutiset
3.5.2024 8.32
Silakankalastukseen asetettiin ensimmäistä kertaa kuturauhoitus – tavoitteena suurten vuosiluokkien syntyminenValtioneuvosto antoi torstaina 2.5. asetuksen, jolla tarkennetaan silakan ja kilohailin kalastuksen säätelyä. Heikentyneitä silakkakantoja elvytetään ensimmäistä kertaa kuturauhoituksella. - Uutiset
3.5.2024 8.00
Kela maksaa osittaista hoitorahaa 1. ja 2. luokalla olevan lapsen vanhemmalleOsittaista hoitorahaa voidaan maksaa 1.8. alkaen sinä vuonna, kun lapsi aloittaa koulun. Jos lapsi kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista hoitorahaa voi saada myös esikoulun ja 3. luokan ajalta. Osittaista hoitorahaa voi jo hakea syksylle 2024. - Uutiset
2.5.2024 16.01
Hallinto-oikeus: Virkasuhde voitiin purkaa koeajallaHAO katsoi, että valittajan virkasuhteen purkamiselle esitetyt valittajan työtehtävien hoitoon ja käyttäytymiseen liittyvät perusteet olivat olleet koeajan tarkoitukseen ja luonteeseen nähden asianmukaisia ja riittäviä. Virkasuhteen purkamisen perusteena olleita seikkoja ei ollut pidettävä valittajan puutteellisesta perehdyttämisestä johtuneina eikä virkasuhteen purkamisen voitu katsoa johtuneen tosiasiassa myöskään valittajan epäkohtina pitämien asioiden esille nostamisesta. Kun otettiin huomioon asiassa saatu selvitys kokonaisuudessaan, asiassa ei ollut ilmennyt, että koeaikapurku olisi muutoinkaan perustunut epäasiallisiin syihin. (Ei lainvoim. 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 15.36
Lisää ajoneuvoja liikennevakuutuslain piiriin - eduskunta hyväksyi liikennevakuutuslain muutoksetLiikennevakuutuslakiin, Liikennevakuutuskeskuksesta annettuun lakiin ja vakuutusyhtiölakiin tehdään muutoksia, joilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin neuvoston liikennevakuutusdirektiivin (EU) 2021/2118 muutokset kansallisesti. Lait tulevat voimaan 1. kesäkuuta 2024. Tasavallan presidentti vahvisti lait perjantaina 3.5.2024. - Uutiset
2.5.2024 15.02
Raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö nuorena henkilönä - hovioikeus äänesti asianomistajan pelkotilan hyväksikäyttämisen osaltaKO oli katsonut, ettei asiassa ollut näytetty asianomistajan olleen sellaisessa pelkotilassa tai muussa avuttomassa tilassa, jonka johdosta hän olisi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Tältä osin syyte oli hylätty. HO hyväksyi KO:n ratkaisun siltä osin kuin kysymys oli ollut asianomistajan pelkotilasta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos sen sijaan katsoi, että asiassa oli näytetty vastaajan käyttäneen teossa hyväkseen asianomistajan pelkotilaa. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 14.25
Uusi EU-lain synnystä kertova video sekä päivitettyjä EU-materiaaleja saatavillaEurooppatiedotuksen suosituimpia julkaisuja on päivitetty. Uudistetut versiot ovat saatavilla EU-perusteoksesta, EU lyhyesti -esitteestä, Euroopan kartasta sekä suosituista kirjanmerkeistä. Lisäksi Eurooppatiedotuksen Youtubesta löytyy EU-lain synnystä kertova uusi video, joka sopii hyvin esimerkiksi opetuskäyttöön. - Uutiset
2.5.2024 13.46
Hovioikeus: Kirvesmurhasta tuomittu nainen voidaan vapauttaa elinkautisesta vankeudesta, kun hän on tullut suorittaneeksi vapausrangaistustaan noin 14 v 6 kkKaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena punnitessaan ja ottaessaan huomioon, että suoritetun elinkautisen vankeusrangaistuksen kesto suhteessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen laatuun on otettava vapauttamisharkinnassa keskeisenä tekijänä huomioon, HO katsoi, että hakija voidaan vapauttaa elinkautisesta vankeudesta, kun hän on tullut suorittaneeksi vapausrangaistustaan noin 14 vuotta 6 kuukautta. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 13.05
Kilpailuoikeudellinen vuosikirja 2022 on julkaistu EdilexissäVuosikirjan artikkeleissa käsitellään muun muassa alustatalouden kysymyksiä, joiden painopiste on entisestään kasvanut ratkottaessa digitaalisia markkinoita koskevia kilpailuoikeuskysymyksiä. Lisäksi vuosikirjassa on artikkeleita muun muassa kansallisen yrityskauppavalvonnan ilmoituskynnyksen alentamisesta Suomessa ja tähän liittyvistä lakimuutoksista, KHO:n vuosikirjaratkaisusta EPS-kartelliasiassa ja näytön arvioinnin vaatimuksista sekä Euroopan komission luonnoksesta uudeksi markkinamäärittelytiedonannoksi. Julkaisussa käsitellään myös Norjan korkeimman oikeuden ns. Nettbil-yrityskauppa-asiassa antamaa ratkaisua sekä Tanskan viimeaikaista kilpailuoikeudellista kehitystä. - Uutiset
2.5.2024 12.25
Hevosten hyvinvointiasetus lausunnolleAsetuksella täydennetään vuoden alusta voimaan tullutta eläintenhyvinvointilakia hevosten hyvinvointia koskevien vaatimusten osalta. Lausuntoaika päättyy 12.6.2024. - Uutiset
2.5.2024 11.45
Hovioikeus korotti raiskauksesta nuorelle tuomitun 1 vuoden 11 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen ehdottomaksi 2 vuoden 2 kuukauden rangaistukseksi - kuristaminen oli ollut voimakastaHO ei muuttanut KO:n tuomiota syyksilukemisen eikä vastaajan (s. 2002) asianomistajalle maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen (kärsimyksestä 5 500 euroa) osalta. HO katsoi, että vastaajan asianomistajaan kohdistama kuristaminen oli ollut voimakasta. HO otti rangaistuksen mittaamisessa kohtuullistamisperusteena huomioon vastaajan nuoren iän. HO tuomitsi vastaajan 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. HO hylkäsi syyttäjän vaatimuksen vastaajan määräämisestä vangittavaksi. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 11.10
Hovioikeuden päätös oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteen muuttamisesta ja oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta välitystuomion täytäntöönpanoa koskevassa asiassaA Oy oli esittänyt käräjäoikeudessa oikeudenkäyntikuluvaatimuksen ja perustanut sen OK 21 luvun 2 §:ään. Tällaisen perusteen ilmoittamisen osalta ei ollut kysymys OK 25 luvun 17 §:ssä tarkoitetusta oikeustosiseikasta. Näin ollen A Oy:llä oli oikeus oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa perusteena vedota OK 21 luvun 1 §:ään. Pääasian osalta ratkaistavana oli kysymys siitä, sovellettiinko asiassa OK 21 luvun 1 § vai 2 §:ää. Asiassa mainituilla perusteilla HO katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus asiassa määräytyi OK 21 luvun 1 §:n perusteella. Näin ollen B Oy oli asian hävitessään velvollinen korvaamaan A Oy:lle tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. (Vailla lainvoimaa 2.5.2025) - Uutiset
2.5.2024 10.56
Lainsäädännön arviointineuvosto: Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan noston yritysvaikutuksia täsmennettäväLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle arvonlisäverovelvollisuuden alarajan muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksesta ilmenee nykytilan ongelmat ja tarve lainmuutokselle. Ehdotuksen vaikutuksia tulisi monin paikoin täsmentää. - Uutiset
2.5.2024 10.23
Puremajälki nenässä - hovioikeus arvioi pysyvän kosmeettisen haitan korvaukseksi 3.000 euroaHO katsoi asiassa selostetun kirjallisen todistelun perusteella, että asianomistajalle oli aiheutunut vastaajan syyksi luetusta pahoinpitelystä nenään puremajäljestä jäänyt arpi, joka oli ympyrän muotoinen ja halkaisijaltaan noin kolme senttimetriä. HO katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että asianomistaja oli esittänyt riittävän selvityksen siitä, että hänelle oli aiheutunut arvesta pysyvä kosmeettisen haitta. (Vailla lainvoimaa 2.5.2024) - Uutiset
2.5.2024 10.00
Asianajaja Anne Björklund: Tiedonsaantia koskeva vaatimus markkinaoikeudessaMarkkinaoikeuden julkisia hankintoja koskevasta ratkaisukäytännöstä käy ilmi, että pääasian yhteydessä esitetään usein myös vaatimus tiedonsaannista. Säännönmukaisesti kyse on siitä, että valittaja vaatii markkinaoikeutta luovuttamaan sille voittaneen tarjoajan tarjouksessa liikesalaisuuksiksi nimettyjä tietoja tai asiakirjoja. Yhtä säännönmukaisesti markkinaoikeus hylkää vaatimuksen, ellei vaatimuksessa ole kyse tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta. Markkinaoikeus on 13.3.2024 antanut päätöksen MAO:151/2024, jossa se hyväksyi valittajan tiedonsaantia koskevan vaatimuksen liittyen ulkopuolisen asiantuntijan hankintayksikölle laatimaan asiakirjaan. Päätös koskee valitusta hankintayksikön muutosilmoituksista, joilla hankintayksikkö ilmoitti jatkavansa eräiden palvelujen hankintaa aikaisemmalta sopimuskumppanilta. Sopimusmuutosilmoituksia edelsi hankintapäätös valittajan valinnasta uudeksi palveluntuottajaksi. - Uutiset
2.5.2024 8.53
Joka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, määrä edelleen kasvussaJoka kuudennesta 13–15-vuotiaasta tehtiin lastensuojeluilmoitus vuonna 2023, selviää THL:n tuoreista tilastoista. Ilmoitusten määrä on kasvanut vuosittain, mutta vuonna 2023 kasvu oli poikkeuksellisen suurta. - Uutiset
2.5.2024 8.00
STM pyytää lausuntoja vakuutusmeklarien vastuuvakuutuksen vähimmäiseuromäärien tarkistamisestaSTM pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi vakuutusten tarjoamisesta annettua lakia ja vakuutusyhtiölakia. Vakuutusten tarjoamisesta annettuun lakiin ehdotetun muutoksen tarkoitus on päivittää laki vastaamaan muutettua vakuutusten tarjoamisesta annettua direktiiviä. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Lausunnot pyydetään toimittamaan 11.6.2024 mennessä. - Uutiset
30.4.2024 16.00
Neuvostolta lopullinen hyväksyntä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa koskevan suojelutoimenpiteen jatkamiselleNeuvosto on hyväksynyt asetuksen verkkovälitteisen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan torjuntaa koskevan väliaikaisen toimenpiteen jatkamisesta. Väliaikaisen toimenpiteen voimassaoloa jatketaan 3. huhtikuuta 2026 saakka. Asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenmaissa. - Uutiset
30.4.2024 15.21
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Aleksanteri Kivimäen 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseenLänsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 30.4. Aleksanteri Kivimäen Vastaamo-asiassa 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä tietomurrosta, törkeän kiristyksen yrityksestä, 9.231 törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, 20.745 törkeän kiristyksen yrityksestä ja 20 törkeästä kiristyksestä. Käräjäoikeus ei siten hylännyt syyttäjien syytettä miltään osin. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 15.15
Huomattava osa yli 550 000 euron veloista rikosperusteisia - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus myönsi velkajärjestelyn (10 a §)Ottaen huomioon erityisesti painavien syiden arviointijärjestys ja keskinäinen painoarvo HO katsoi kokonaisarvion perusteella toisin kuin käräjäoikeus, että asiassa oli VJL 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä myöntää velkajärjestely esteestä huolimatta. - Uutiset
30.4.2024 14.40
Helsingin hallinto-oikeuden vuoden 2023 toimintakertomus on julkaistuHelsingin hallinto-oikeuden vuoden 2023 toimintakertomuksessa avataan menneen vuoden tapahtumia, toimintaa ja tunnuslukuja. - Uutiset
30.4.2024 14.00
Hallinto-oikeus kumosi ja poisti tilintarkastusyhteisölle annetun huomautuksenValittajan ei voitu katsoa menetelleen huolimattomasti tai tilintarkastuslain vastaisesti päävastuullisen tilintarkastajan toimien valvonnan osalta. Kun otettiin huomioon päätöksessä mainitut seikat, hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen ja poisti valittajalle annetun huomautuksen. (Vailla lainvoimaa 30.4.2024) - Uutiset
30.4.2024 13.29
Euroopan tietosuojaneuvoston toimintakertomus 2023: ihmisten digitaalisia oikeuksia turvaamassaEuroopan tietosuojaneuvosto on julkaissut vuoden 2023 toimintakertomuksensa. Kertomuksessa annetaan katsaus neuvoston työhön ja keskeisimpiin saavutuksiin viime vuodelta. Lisäksi kertomuksessa esitellään EU-maiden tietosuojaviranomaisten välistä yhteistyötä ja kansallisia päätöksiä. - Uutiset
30.4.2024 13.00
Perheoikeudellisten sopimusten määrät vaihtelevat huomattavasti hyvinvointialueittainPerheoikeudellisten sopimusten määrissä on selviä alueellisia eroja. Perheoikeudellisiin sopimuksiin kuuluvat sopimukset lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta. - Uutiset
30.4.2024 12.26
Yleisen arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron korotukset lausuntokierrokselleYleistä arvonlisäverokantaa ja vakuutusmaksuverokantaa esitetään korotettavaksi 1,5 prosenttiyksiköllä. Muutokset on suunniteltu tulevan voimaan 1. syyskuuta 2024. - Uutiset
30.4.2024 11.55
Toukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta
- sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 6 §:n muuttamisesta
- laki väestön rekisteröinnistä Viron kanssa tehdystä sopimuksesta - Uutiset
30.4.2024 11.51
KHO: Ympäristötiedon julkisuusAsiakirjajulkisuus – Ympäristötieto – Tekopohjavesilaitos – Tarkkailuohjelma – Havaintoputkien ja kaivojen sijaintitiedot – Århusin yleissopimus – Ympäristötietodirektiivi – Tiedon aikaisempi julkisuus - Uutiset
30.4.2024 11.50
EUT: Yksityiselämä ja vakavien rikosten syyteharkintaTuomioistuimella, joka on toimivaltainen myöntämään luvan saada puhelutietoja sellaisen rikoksen tekijöiden tunnistamiseksi, jonka syyteharkintaa varten kansallisessa laissa säädetään tällaisesta tietojensaannista, on oltava valtuus evätä tietojensaanti tai rajoittaa sitä.