Hakutulokset
- Uutiset
2.5.2022 9.29
EU ja kansainväliset kumppanit antoivat julkilausuman internetin tulevaisuudestaEuroopan unioni, Yhdysvallat ja useat kansainväliset kumppanit antoivat 28.4.2022 internetin tulevaisuutta koskevan julkilausuman, jossa esitetään visio luotettavasta internetistä ja sitä koskevat periaatteet. Kumppanit kannattavat tulevaisuuden internetiä, joka on avoin, vapaa, maailmanlaajuinen, yhteentoimiva, luotettava ja turvallinen, sekä vahvistavat sitoutumisensa ihmisoikeuksien suojeluun ja kunnioittamiseen verkossa ja digitaalisessa maailmassa. Tähän mennessä 60 maata, mukaan lukien kaikki EU-maat, on hyväksynyt julistuksen, ja lähiviikkoina on odotettavissa, että lisää maita liittyy joukkoon. - Uutiset
2.5.2022 8.59
Tuomioistuinlaitoksen ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu – myös Syyttäjälaitoksen vastuullisuusraportti on julkaistuTuomioistuinlaitoksen historian ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu Tuomioistuinviraston verkkosivuilla. Raportti perustuu Valtiokonttorin ohjeistukselle asiasta ja siinä kuvataan, miten tuomioistuinlaitos omalla toiminnallaan edistää YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoitteiden saavuttamista. Perustehtäviään laadukkaasti toteuttamalla tuomioistuimet edistävät useita kestävän kehityksen tavoitteita. Yhteiskunnan toiminnan kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että kansalaiset, yritykset ja yhteisöt voivat luottaa tuomioistuinten toimintaan. Tuomioistuinvirasto pyrkii omalta osaltaan lisäämään tuomioistuinlaitoksen merkityksen ymmärrystä yhteiskunnassa ja myös tätä kautta edistämään vastuullisuustavoitteiden toteutumista. - Uutiset
2.5.2022 8.46
Digi- ja väestötietovirasto: Monelle tuntemattoman asiakirjan tarve kasvaa Suomessa jatkuvasti – edunvalvontavaltuutus kuuluu jokaisen suomalaisen asiakirjasalkkuunVäestön ikääntyminen lisää edunvalvonnan tarvetta tulevina vuosina merkittävästi. Edunvalvontavaltuutus on monelle suomalaiselle perinteistä edunvalvontaa tuntemattomampi, mutta ketterämpi tapa huolehtia omien asioiden hoitamisesta toimintakyvyttömyyden hetkellä. Digi- ja väestötietoviraston (DVV) nostaa tärkeää aihetta esille yhdessä noin 50 suomalaisen organisaation kanssa käynnistämällä toukokuussa Omissa käsissä -kampanjan. Edunvalvontavaltuutuksella toisen henkilön voi valtuuttaa tekemään esimerkiksi talouteen ja terveyteen liittyviä päätöksiä tilanteessa, jossa oma toimintakyky on heikentynyt. Toimintakyvyttömyys voi tulla eteen esimerkiksi vakavan sairauden, onnettomuuden tai vaikkapa muistisairauden myötä. - Uutiset
2.5.2022 8.36
Verosopimusten artiklatVerohallinnon ohjeessa tarkastellaan verosopimusten tavallisimpia määräyksiä. Ohjeessa käsitellään näitä määräyksiä yleisellä tasolla. - Uutiset
2.5.2022 8.29
Lausuntotiivistelmä luonnoksesta hallituksen esitykseksi lunastuslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksiLausunnonantajat ovat yleisesti kannattaneet hankkeen tavoitteena olevaa lunastettavan omaisuuden haltijan aseman parantamista, lunastuslain korvausperusteiden uudistamista sekä lunastusmenettelyn yksinkertaistamista ja tehostamista koskevia muutosehdotuksia. - Uutiset
2.5.2022 7.59
Eduskunnan kirjastolta tietopaketti kirkkolainsäädännön kokonaisuudistuksestaSuomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa ohjaava kirkkolaki on ollut voimassa vuodesta 1993 lähtien. Vuosien aikana siihen on tehty yli 50 muutosta. Lukuisten muutosten johdosta kirkkolaista on tullut epäjohdonmukainen ja vaikeasti hahmotettava. Kirkkolain kokonaisuudistus on ollut eri tavoin vireillä vuodesta 2005 lähtien. Kun uudistusta yritettiin tehdä vuonna 2020, eduskunnan hallintovaliokunta ja perustuslakivaliokunta keskeyttivät asian käsittelyn eduskunnassa, koska ne katsoivat esityksen sisältävän sekä teknisiä että valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. - Uutiset
29.4.2022 16.15
Asianajaja Emilia Hodge: Huomioi nämä, kun järjestät arvontoja tai kilpailuja somessaJärjestätkö arvontoja tai kilpailuja esimerkiksi somessa yrityksen tileillä? Editan kouluttaja ja immateriaalioikeuksiin, kuluttaja- ja markkinointijuridiikkaan sekä tietosuojakysymyksiin erikoistunut asianajaja Emilia Hodge sanoo, että arvontoihin ja kilpailuihin liittyviä juridisia riskejä voi hallita toteuttamalla niiden ehdot paremmin. - Uutiset
29.4.2022 16.00
Työnantajan tulee ilmoittaa vuosiloman ajankohdasta hyvissä ajoinTyösuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan tulee ilmoittaa työntekijälle vuosiloman ajankohta viimeistään kuukausi ennen loman alkua. Jos tämä ei ole mahdollista, loman ajankohdasta voidaan ilmoittaa myöhemmin. Siitä on kuitenkin ilmoitettava viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista. - Uutiset
29.4.2022 15.30
Päivitetty ohje: Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminenVerohallinnon ohjeeseen on lisätty lukuun 3.1 tietoa Ahvenanmaan mediamaksusta. Lukuun 3.3 (Käänteinen hyvitys) on tehty täsmennyksiä. Lukua 3.4.2 (Progressioehtoisen vapautusmenetelmän soveltaminen erityisryhmien verotuksessa) on muutettu ja päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden 30.4.2021 antaman päätöksen KHO 2021:54 johdosta. Lisäksi ohjeen tekstiä on joiltain osin tarkennettu. Ohje on voimassa 27. huhtikuuta 2022 lukien toistaiseksi. - Uutiset
29.4.2022 15.15
Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen uusien kirjallisten todisteiden esittämisestä ja uuden todistajan kuulemisestaA ei saattanut todennäköiseksi, ettei hän olisi voinut nimetä todistajaa jo käräjäoikeudessa tai että hänellä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. A ei esittänyt mitään syytä sille, miksi hän ei ollut nimennyt kirjallisia todisteita jo käräjäoikeudessa. A ei siten saattanut todennäköiseksi, ettei hän olisi voinut nimetä kyseisiä todisteita jo käräjäoikeudessa tai että hänellä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. (Ratkaisuun saa hakea muutosta pääasian yhteydessä) - Uutiset
29.4.2022 14.30
Oikeusasiamies: Edunvalvonnan lakkauttaminen kesti liian kauanKantelijan asiaa ei ollut käsitelty lain edellyttämin tavoin ilman aiheetonta viivytystä, kun hakemus oli otettu varsinaiseen käsittelyyn vasta sen jo oltua vireillä noin puoli vuotta. Oikeusasiamies ei kuitenkaan katsonut aiheelliseksi moittia kenenkään yksittäisen virkamiehen menettelyä. Moitearviossa oikeusasiamies otti huomioon myös sen, että asian käsittelyä oli jo ennen varsinaisen käsittelijän määräytymistä edistetty antamalla kantelijalle ohjausta puutteellisen hakemuksen täydentämiseksi. - Uutiset
29.4.2022 14.14
Oikeusministeriön tilaama selvitys: Seksikaupan uhrit jäävät vaille riittävää suojaaOikeusministeriön tilaama selvitys seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttösäännöksen soveltamiskäytännöstä on valmistunut. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva rikoslain säännös on ollut voimassa vuodesta 2006. Säännöksessä säädetään rangaistavaksi seksin ostaminen ihmiskaupan uhrilta tai parituksen kohteelta. Tutkimushankkeessa säännöksen soveltamiskäytäntöä arvioitiin poliisilta, Syyttäjälaitokselta ja tuomioistuimista vuosilta 2010–2020 kerätyn aineiston ja haastattelujen pohjalta. Keskeisenä havaintona on, että säännöstä on sovellettu huomattavan vähän suhteessa paritusta ja ihmiskauppaa koskevien tapausten määrään. - Uutiset
29.4.2022 14.00
Kuluttaja-asiamies: Huutokauppa.com:n ylläpitäjä Mezzoforte muutti autokaupan kohtuuttomia käytäntöjäänKuluttaja-asiamies on selvittänyt Huutokaupat.com-verkkokauppaa ylläpitävän Mezzoforte Oy:n kanssa kaupan peruuttamista koskevia kohtuuttomia sopimusehtoja ja käytäntöjä. Ongelmia on ollut erityisesti ajoneuvojen kaupan peruutustilanteissa. Mezzoforte uudisti sopimusehtojaan ja sitoutui kaikkiin kuluttaja-asiamiehen vaatimuksiin. - Uutiset
29.4.2022 13.30
Väkivallan uhkaa tulee ehkäistä työpaikalla: työsuojelutarkastuksia toukokuussa Vantaalla ja EspoossaEtelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen työsuojelutarkastajat tekevät tehostetusti väkivallan uhkaan keskittyviä tarkastuksia Vantaalla ja Espoossa 2.–13.5.2022. Tarkastuksia tehdään juna-asemilla toimiviin sekä niiden läheisyydessä sijaitseviin yrityksiin ja ostoskeskuksiin. - Uutiset
29.4.2022 13.00
Lainsäädännön arviointineuvosto Ahvenanmaan uutta itsehallintolakia koskevasta esityksestä: Olennaisten vaikutusten merkityksestä ja suuruusluokasta on vaikea saada kattava kokonaiskuvaLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon oikeusministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta uudeksi Ahvenanmaan itsehallintolaiksi. Esitys on laaja ja sitä on valmisteltu pitkään. Lakiehdotus on paikoin liian seikkaperäinen ja lakiehdotuksessa tulisi keskittyä sen perustelemiseen ja avaamiseen, mitä lakiehdotuksessa esitetään. Lisäksi ehdotuksessa pitäisi tuoda esille vaikutukset ymmärrettävästi ja johdonmukaisella tavalla. Esitysluonnoksen yksityiskohtaisuus haittaa luettavuutta ja olennaisten asioiden hahmottamista. Muutoksen konkreettisista vaikutuksista on esitysluonnoksen perusteella vaikea saada selkoa. - Uutiset
29.4.2022 12.15
Tulli tutki suomalaisten verkkokauppojen ravintolisiä – tehovalvonnassa lähes 80 % tutkituista todettiin määräysten vastaisiksi: lääkeaineita, kiellettyjä lisäaineita sekä virheellisiä pakkausmerkintöjä ja terveysväittämiäTulli valvoi suomalaisissa verkkokaupoissa myytäviä ravintolisiä tehostetusti alkuvuodesta 2022. Lähes joka kolmannesta tutkitusta tuotteesta löytyi lääkeainetta tai rohdoskasvia. Lisäksi kielletyt lisäaineet sekä virheelliset pakkausmerkinnät ja terveysväittämät antoivat aiheita huomautuksiin tai tuotteen hylkäämiseen. Tullin tutkimista 24:stä ravintolisästä 13 osoittautui sopimattomiksi kuluttajille tai tuotaviksi Suomeen. - Uutiset
29.4.2022 11.38
Toukokuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2022 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- Yritysten perintäkuluille katto
- Uusi työvoimapalvelumalli tulee voimaan 2. toukokuuta 2022
- Kuluttajansuojaan tulee lukuisia muutoksia
- Tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan
- Sellaisista toimenpiteistä säätäminen, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä sekä edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestöä altistumiselta niiden savulle
- Arvolisäverolain 40 § muuttaminen
- Työllisyyden edistämistä koskevan kuntakokeilusta annetun lain muuttaminen. - Uutiset
29.4.2022 11.30
Työnantaja menetteli sairauslomalla olleen työntekijän osalta syrjivästi pikkujoulun, Teboilin luottokortin ja joulukinkun osalta - työntekijällä oli oikeus purkaa työsopimus heti päättyväksiTyöntekijä oli ollut sairauslomalla 21.9.2019-29.2.2020 leikkaushoitoa vaatineiden selkäkipujen vuoksi. Työntekijän mukaan häntä ei ollut sairausloman aikana kutsuttu työpaikan pikkujoulun ruokailun jälkeen olleeseen stand up-esitykseen, hänelle ei ollut annettu joulukinkkua eikä hänelle ollut tarjottu Teboil-korttia. Lisäksi työntekijä oli katsonut, että työnantajan menettely oli ollut syrjivää töihin paluun osalta työntekijän sairausloman päättyessä. (Vailla lainvoimaa 29.4.2022) - Uutiset
29.4.2022 11.15
Hovioikeus: Velat eivät olleet vanhentuneetEsitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden myös hovioikeus päätyi siihen, että asiassa oli näytetty, että Y Oy:llä oli X Ky:ltä ja A:lta kanteessa vaaditut huoltolaskuista erilliset velkakirjasaatavat. Näiden saatavien maksamisesta puolestaan ei esitetty riittävää näyttöä. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden velan vanhentumista koskevat perustelut. Y Oy:n maksettavaksi vaatimat velat eivät olleet vanhentuneet. (Vailla lainvoimaa 29.4.2022) - Uutiset
29.4.2022 11.00
Ylinopeutta ainakin 115 kilometriä tunnissa - hovioikeus kovensi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta nuorelle tuomitun sakkorangaistuksen ehdolliseksi vankeusrangaistukseksiVastaaja (s. 2002) oli ylittänyt Nelostiellä huomattavasti suurimman sallitun enimmäisnopeuden ajamalla keskinopeusmittarilla 3.570 metrin matkalta mitattuna 215 kilometrin tuntivauhdilla liikennemerkillä osoitetulla 100 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella, jolloin sallitun nopeuden ylitys oli ollut ainakin 115 kilometriä tunnissa. Hän oli ohittanut neljä ajoneuvoa. Tien ajourat olivat olleet kuivat, mutta tien piennar ja reunat paikoitellen jäiset tai lumiset. Vastaajan kyydissä oli ollut yksi matkustaja. Vastaajalle tuomittu 120 päiväsakon sakkorangaistus kovennettiin 60 päivän ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. (Vailla lainvoimaa 29.4.2022)