Hakutulokset
- Uutiset
7.9.2023 8.00
Jäätkö kummittelemaan verkkoon? Maksuttomat oppaat auttavat digijäämistön hallinnassaIkäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n tietotekniikkaopastuksissa on jo pitkään tullut esiin tilanteita, joissa omaiset kaipaavat apua kuolleen läheisen digitaalisten tietojen hallintaan. On havaittu, että fyysisen jäämistön hallinnoinnista on paljon tietoa, mutta digijäämistöstä ei niinkään. Yhdistys vastasi tarpeeseen laatimalla vuonna 2019 Digijäämistö-oppaat, jotka on nyt päivitetty. Esimerkiksi digisiivous on tuotu uutena teemana mukaan oppaisiin. Ensimmäinen opas käsittelee ennakointia ennen kuolemaa ja toinen omaisen digijäämistön selvittämistä kuoleman jälkeen. - Uutiset
6.9.2023 16.00
Hovioikeus palautti suomen ja englannin kieltä taitamattomalle menetetyn määräajan valitusta vartenAsiassa mainitut seikat antoivat kokonaisuutena arvioiden aiheen epäillä, ettei hakija ollut saanut oikeita ja riittäviä tietoja käräjäoikeuden ratkaisun sisällöstä siten, että hän olisi voinut niiden perusteella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla harkita muutoksenhakua asiassa. Tässä tilanteessa HO katsoi, että määräajan palauttamiselle valitusta varten oli OK 31 luvun 17 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
6.9.2023 15.00
Hovioikeus: Tekstiviestejä, ääniviestejä, sähköposteja ja kirjeitä lähettänyt sekä kukkalähetyksen naisen työpaikalle tuonut mies syyllistyi vainoamiseenOsapuolet olivat tutustuneet toisiinsa toukokuussa 2018 Tinder-sovelluksen kautta ja olivat tapailleet kesällä 2018. Asiassa oli ollut KO:ssa kysymys siitä, oliko miehen yhteydenottoja naiseen sen jälkeen, kun nainen oli halunnut päättää heidän välisen suhteen, pidettävä vainoamisen tunnusmerkistön täyttävänä menettelynä. KO oli katsonut miehen syyllistyneen vainoamiseen (syyte 1) ja tuominnut hänet 40 ps sakkorangaistukseen. Syyte 2 viestintärauhan rikkomisesta oli hylätty. HO:ssa oli miehen valituksen perusteella kysymys siitä, oliko hän syyllistynyt 1. syytekohdassa KO:n hänen syykseen lukemaan vainoamiseen. KO:n tuomiota ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
6.9.2023 14.05
Apulaisoikeusasiamies: Henkilökohtaisen avustajan työterveyshuollon maksujen hakeminenAOA saattoi Keski-Suomen hyvinvointialueen tietoon asiassa esittämänsä näkökohdat henkilökohtaisen avustajan työterveyshuollon kulujen korvaamisesta työnantajana toimivalle vaikeavammaiselle henkilölle. - Uutiset
6.9.2023 13.35
Kelan kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia muutetaanSTM pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta 18.9.2023 klo 16.15 mennessä. - Uutiset
6.9.2023 13.10
Työsuojeluvalvonta: kesätyöntekijöiltä jää tärkeitä tietoja saamattaMoni kesätyöntekijä jää ilman tärkeitä tietoja, jotka työnantajan kuuluisi hänelle antaa. Esimerkiksi tiedot työnteon ehdoista, työterveyshuollosta ja turvallisista työtavoista jäävät liian usein antamatta. Tämä selvisi kesätyöpaikkojen työsuojelutarkastuksilla, joita tehtiin kesän aikana eri puolella Suomea yhteensä 450. - Uutiset
6.9.2023 12.40
Hallinto-oikeus: AVI ei ollut voinut hylätä valittajan räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirjaa koskevaa hakemusta mainitsemillaan perusteillaAsiassa oli arvioitavana, oliko Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue voinut katsoa, ettei valittaja täytä panostajalain 9 §:n 5 momentin mukaista työkokemusvaatimusta ja siten hylätä valittajan räjäytystyön vastuuhenkilön pätevyyskirjaa koskevan hakemuksen. (Ei lainvoim. 6.9.2023) - Uutiset
6.9.2023 12.20
Ajankohtaista EU:sta työsuojelun alalla syksyllä 2023STM:n ajankohtaistiedotteeseen (2/2023) on koottu työsuojeluun liittyvät lainsäädäntö- ja muut hankkeet, jotka ovat STM:n työ- ja tasa-arvo-osaston vastuulla, joista annettava lainsäädäntö tulee työsuojeluviranomaisten valvottavaksi tai joilla on muutoin kiinteä yhtymäkohta työsuojeluviranomaisten toimintaan. Tiedotetta päivitetään noin kaksi kertaa vuodessa. - Uutiset
6.9.2023 11.50
Hovioikeus: Verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräysKäräjäoikeuden päätös ja ulosottoviraston antama päätös ulosottoasiassa kumottiin. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
6.9.2023 11.30
Työnantaja päätti varoittamatta ja kuulemistilaisuutta varaamatta kahden työntekijän työsuhteet käytännössä välittömin vaikutuksinKO oli katsonut, ettei yhtiöllä ollut TSL 7 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettua asiallista ja painavaa perustetta irtisanoa kantajien työsopimuksia. Kantajat olivat näin ollen oikeutetut TSL 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. HO ei myöntänyt yhtiölle jatkokäsittelylupaa. Vastavalituksen käsittely raukesi. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
6.9.2023 11.00
EIT: Rokotteiden hankintaepäselvyyksistä kertoneen mediayhtiön sananvapautta loukattiinAsia koski Serbian entisen apulaisterveysministerin mediayhtiötä vastaan ajamaa siviilioikeudenkäyntiä, jossa tuomioistuimet olivat katsonetet, ettei yhtiö ollut tarkastanut asian tosiasioita riittävän huolellisesti. - Uutiset
6.9.2023 10.45
Apulaisoikeusasiamies: Edunvalvonnan menettelyKantelijan mukaan edunvalvontatoimisto ei ollut hoitanut ydintehtäväänsä eli taloudellisten asioiden asianmukaista hoitamista. Laskutusosoite oli muutettu edunvalvontaan vasta omaisten pyynnöstä. Myöskään edunvalvonnan alkaessa sihteerille toimitettua kopiota testamentista ei ollut kirjattu eikä omaisten sähköpostitiedusteluihin ollut vastattu asianmukaisesti. AOA saattoi asiassa (kohdissa 3.2 ja 3.3) esittämänsä käsitykset Länsi-Uudenmaan edunvalvontatoimiston menettelystä sen tietoon. Lisäksi AOA kiinnitti toimiston huomiota kohdassa 3.5 esitettyihin yleisiin näkökohtiin. - Uutiset
6.9.2023 10.30
Apulaisoikeusasiamies piti Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymän menettelyä koronanäytteen otossa kehitysvamma-, potilas- ja tartuntatautilain vastaisenaAOA katsoi, että asiassa olisi ollut perusteita eduskunnan oikeusasiamiehestä säädetyn lain 10 §:n 1 momentin mukaisen huomautuksen antamiseen Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle. AOA saattoi tämän käsityksensä tiedoksi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, jolle vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on 1.1.2023 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymältä siirtynyt. - Uutiset
6.9.2023 10.00
EIT:n ratkaisu samaa sukupuolta olevan parin ulkomailla solmiman avioliiton tunnustamisen epäämisestäValittajien oikeutta yksityis- ja perhe-elämänsä kunnioittamiseen ei ollut taattu. EIS 8 artiklaa oli rikottu. - Uutiset
6.9.2023 9.40
Lausuntopyyntö 15. syyskuuta saakka: EU rahoittaa siirtymää puhtaaseen energiaan – ministerivaliokunta puolsi ehdotusta rahoituskohteiksi SuomessaSuomi edistää uudella REPowerEU-rahoituksella siirtymää puhtaaseen energiaan. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja ehdotuksesta rahoituksen käyttökohteiksi. EU pyrkii katkaisemaan riippuvuuden Venäjän fossiilisista polttoaineista ja nopeuttamaan siirtymää puhtaaseen energiaan. Tätä varten EU on käynnistänyt REPowerEU-suunnitelman, joka on osa elpymis- ja palautumistukivälinettä (RRF). - Uutiset
6.9.2023 9.09
KHO: Uskonnollisen yhteisön oli suoritettava oman käytön arvonlisäveroa opetushenkilöstölleen järjestämästä vastikkeettomasta henkilöstöateriapalvelustaHenkilöstöateriapalvelua ei ollut katsottava suoritetun arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisessa toiminnassa, vaan A:n liiketoiminta huomioon ottaen liiketoiminnan harjoittajan ominaisuudessa. Koska henkilöstöateriapalvelu katsotaan otetun omaan käyttöön myös silloin, kun sitä ei luovuteta verollisen liiketoiminnan yhteydessä, A:n oli suoritettava siitä arvonlisäveroa. - Uutiset
6.9.2023 8.06
Hallinto-oikeus: MaankäyttösopimusSiltä osin kuin valituksessa oli katsottu asemakaavaluonnoksen olevan maankäyttö- ja rakennuslain vastainen ja muutoin arvosteltu asemakaavan toteutusta ja asemakaavaluonnoksen sisältöä, hallinto-oikeus totesi, että valtuuston valituksenalaisella päätöksellä ei ollut päätetty, eikä ollut voitukaan päättää, asemakaavan sisällöstä. Valtuuston päätös hyväksyä maankäyttösopimus ei siten ollut myöskään valituksessa esitetyillä asemakaavoitukseen liittyvillä perusteilla lainvastainen. (Vailla lainvoimaa 6.9.2023) - Uutiset
5.9.2023 15.42
Liipolta tuoreita suosituksia - Uutiset
5.9.2023 14.22
Työryhmä asetettu selvittämään asuntorakentamisen suhdannetilannettaSelvityksen on tarkoitus tarkastella supistuvan asuntorakentamisen merkitystä talouskasvuun, työllisyyteen sekä asuntojen riittävään tarjontaan. Valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö asettavat työryhmän, jonka tavoitteena on arvioida asuntorakentamisen suhdannetilannetta sekä sen vaikutusta kokonaistaloudelliseen kehitykseen. Työryhmän on tarkoitus myös arvioida tilanteen mahdollisesti vaatimia toimenpiteitä. - Uutiset
5.9.2023 12.30
Uusi ohje: Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n opinto-ohjelmat verotuksessaNuorten yrittäjyys ja talous NYT ry (NYT) tarjoaa nuorille yrittäjyyskasvatusta tukevia ohjelmia. Verohallinnon ohjeessa käsitellään näiden opinto-ohjelmien verotusta koskevia kysymyksiä tuloverotuksessa, ennakkoperinnässä ja arvonlisäverotuksessa.