Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Laki pelastuslain 6 ja 52 §:n muuttamisesta 1447/2007

Lain 6 §:ään lisättiin siviilipalveluskeskus, joka sijoittaa liikekannallepanon aikana siviilipalvelusvelvolliset palvelukseen ja vastaa ylimääräisen palveluksen järjestämisestä normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa.

Lain 52 §:ään puolestaan lisättiin siviilipalvelusviranomainen niihin tahoihin, joilta pelastusviranomaisilla on oikeus saada tietoja väestönsuojelutehtäviin liittyen.

 

Ks. myös lain viralliset perustelut: HE 140/2007.

 

6 §
Muiden viranomaisten tehtävät

Pelastusviranomaisten ohella velvollisia osallistumaan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun, siten kuin niiden tehtävistä kunkin toimialan säädöksissä tai muussa lainsäädännössä säädetään, ovat:

9) lääninhallitus;
10) kunnan eri toimialoista vastaavat virastot ja laitokset;
11) siviilipalveluskeskus.

Selostus:

Siviilipalveluskeskuksella on lainkohdan mukaan jatkossa merkittävä lakisääteinen rooli väestönsuojeluun ja pelastustoimintaan valmiuksia antavana viranomaisena sekä liikekannallepanotilanteen aikaisena toimijana. Pelastuslain 6 §:ään lisättiin tämän vuoksi siviilipalveluskeskus.

52 §
Viranomaisten tiedonsaantioikeus

Pelastusviranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä henkilöstön varaamiseksi väestönsuojelutehtäviin saada:

2) puolustusvoimilta maksutta tieto siitä, onko asevelvollinen vapautettu sodan aikaisesta palveluksesta;
3) muilta viranomaisilta ja yhteisöiltä maksutta tiedot niiden palveluksessa olevista henkilöistä koskien myös varattavan henkilön ikää, koulutusta, ammattia ja työkykyä sekä henkilön varaamista viranomaiselle tai yhteisölle sen oman toiminnan varmistamiseksi poikkeusoloissa;
4) siviilipalvelusviranomaisilta maksutta tieto siitä, onko siviilipalvelusvelvollinen vapautettu liikekannallepanon aikaisesta palveluksesta, sekä tieto siviilipalveluksen suorittaneiden henkilöiden palveluksessaan saamasta erityiskoulutuksesta.

Selostus:

Siviilipalvelusviranomainen lisättiin myös niihin tahoihin, joilta pelastusviranomaisella on oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada tietoja henkilöstön varaamiseksi väestönsuojelutehtäviin. Siviilipalvelusviranomaisen osalta luovutettavat tiedot koskevat sitä, onko siviilipalvelusvelvollinen vapautettu liikekannallepanon aikaisesta palveluksesta sekä tietoja siviilipalveluksen suorittaneiden henkilöiden siviilipalveluksen aikana saamasta erityiskoulutuksesta.

 

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

 

 

Johan Pråhl
Lakimies
Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy


Edelliselle sivulle

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.