Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Jäteverolain mukaisia viranomaistehtäviä hoitaa jatkossa Verohallinto

Laki jäteverolain muuttamisesta 1186/2016

Jäteverolakia (1126/2010) muutettiin osana lainsäädäntöhanketta, jolla valmiste- ja autoverotustehtävät siirretään Tullilta Verohallinnolle. Uudistuksen tavoitteena on keskittää verotus entistä selvemmin yhteen asiantuntijaorganisaatioon ja näin mahdollistaa verovelvollisille yhden luukun periaatteen toteutuminen verotuksessa.

Verohallinto vastaa jatkossa valmisteverotuksen toimittamisesta, yleisestä verovalvonnasta ja muista viranomaistehtävistä. Verohallinto kantaa jatkossa veron myös niissä tapauksissa, joissa Euroopan unionin alueelta saapuvien matkustajien tuomiset tulevat verotettaviksi. Tullille jäi kuitenkin valmisteverotuksen valvontatehtäviä, jotka kattavat muun muassa matkustajatuonnin valvonnan. Jäteverotus siirtyi muun valmisteverotuksen tavoin Verohallinnon tehtäväksi. Verohallinto käsittelee siirron jälkeen jäteverovelvollisten verovelvolliseksi rekisteröitymistä koskevat ilmoitukset sekä muut valmisteverotuksen rekisteröitymisilmoitukset. Lakimuutoksella tehtiin tarvittavat muutokset lain viittaussäännöksiin, joissa viitataan jatkossa Verohallintoon.

Lakimuutos tuli voimaan 1.1.2017.

Ks. myös hallituksen esitys HE 159/2016 vp.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan jäteverolain (1126/2010) 2, 9, 10 ja 12 §, sellaisina kuin niistä ovat 2 § laissa 970/2012 ja 10 § laissa 1072/2014, seuraavasti:

2 §
Toimivaltainen viranomainen

Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain (182/2010) 4 §:ssä säädetään.

Selostus:

Pykälää muutettiin viittaamalla toimivaltaisen viranomaisen osalta valmisteverotuslain (182/2010) 4 §:än.

9 §
Rekisteröitymisvelvollisuus

Kaatopaikan pitäjän on tehtävä ennen kaatopaikkatoiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus Verohallinnolle verovelvolliseksi rekisteröitymistä varten. Myös kaatopaikan käytöstä poistamisesta on tehtävä ilmoitus.

Verohallinto merkitsee verovelvollisiksi rekisteröityneet valmisteverotuslain 30 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin.

Selostus:

Pykälää muutettiin toimivaltaisen viranomaisen osalta jäteverotuksen siirtyessä Verohallinnon hoidettavaksi.

10 §
Ilmoitusvelvollisuus

Verovelvollisen on annettava Verohallinnolle veroilmoitus kultakin verokaudelta viimeistään verokautta seuraavan kalenterikuukauden 18 päivänä. Veroilmoitus on annettava kustakin kaatopaikasta erikseen.

Verovelvollisen on annettava Verohallinnolle 1 momentissa säädetyssä määräajassa kultakin verokaudelta ilmoitus kaatopaikalle toimitetuista sellaisista jätteistä, joita ei ole mainittu liitteen verotaulukossa, jäteluettelon mukaisesti jaoteltuina.

Selostus:

Pykälää muutettiin toimivaltaisen viranomaisen osalta jäteverotuksen siirtyessä Verohallinnon hoidettavaksi.

12 §
Viranomaisten tietojenvaihto

Toimivaltaisella viranomaisella on oikeus saada tässä laissa tarkoitettua verotusta ja sen valvontaa varten tarpeellisia tietoja ja asiakirjoja ympäristöviranomaiselta, jolle on ympäristölainsäädännössä säädetty kaatopaikkoja koskeva lupa- tai valvontatehtävä.

Toimivaltaisella viranomaisella on oikeus antaa tässä laissa tarkoitettua verotusta varten saamiaan tietoja ja asiakirjoja 1 momentissa tarkoitetuille viranomaisille näille säädettyä tehtävää varten. Tiedot voidaan antaa valmisteverotuslain salassapitosäännösten estämättä.

Selostus:

Pykälässä säädetään tietojenvaihtomahdollisuudesta ympäristö- ja veroviranomaisten välillä. Koska pykälässä tarkoitettu tietojenvaihto voi koskea sekä Verohallinto että Tullia, jolle jää edelleen valvontatehtäviä, käytetään pykälässä jatkossa termiä toimivaltainen viranomainen.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 2217
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.