Hakutulokset
- Uutiset
14.5.2024 11.50
KHO äänesti: Voitiinko sovintoneuvottelujen seurauksena maksettu sovintokorvaus katsoa hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa hakijan ansiotuloista vähennyskelpoiseksi TVL 29 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneeksi menoksiEnnakkoratkaisun antaminen siihen kysymykseen, minkä suuruisia vähennyksiä hakija voi verovuoden 2022 tuloverotuksessaan maksamansa sovintokorvauksen perusteella tehdä, ei ollut annettujen tietojen perusteella mahdollista. Tämän vuoksi keskusverolautakunnan päätös oli kumottava ja ennakkoratkaisu oli puutteelliseen selvitykseen perustuvana poistettava. Hakijan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
14.5.2024 11.30
KHO: Oliko perintätoimiston pyytämien henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvalle luovuttamiselle Verohallinnon henkilörekisteristä julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset (ään.)HAO oli katsonut, että Verohallinto oli voinut julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa säädetyn harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta tietoja valittajan pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olisivat käsillä. A Oy:llä olevasta julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesta käsittelyperusteesta huolimatta Verohallinnolla oli ollut laissa säädetyn harkintavallan nojalla oikeus kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä vuoden 2017 julkisia verotietoja sähköisessä muodossa. Julkisuusperiaate asiassa toteutui kuitenkin siten, että tieto valittajan pyytämästä asiakirjasta voitiin antaa julkisuuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tavoilla. KHO ei muuttanut HAO:n päätöksen lopputulosta. - Uutiset
14.5.2024 10.19
Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyä pyritään parantamaan uudella Kela-korvausmallilla - STM pyytää lausuntojaSTM pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta uudesta Kela-korvausmallista, jossa ehdotetaan muutoksia sairausvakuutuslakiin hoitoon pääsyyn parantamiseksi, hyvinvointialueiden taakan keventämiseksi ja perusterveydenhuollon hoitojonojen purkamiseksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2025. Lausunnot pyydetään toimittamaan 23.6.2024 mennessä. - Uutiset
14.5.2024 9.19
KKO: Aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottaminenKorkein oikeus katsoi, ettei aikaisemmin tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta ole mahdollista rikoslain 7 luvun 6–9 §:n nojalla katsoa riittäväksi seuraamukseksi myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta eikä tällaisen rangaistuksen perusteella myöskään voida jättää rangaistusta tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 5 kohdan nojalla. Merkitystä ei näiltä osin ole myöskään ehdolliseen vankeusrangaistukseen liittyvällä oheisvalvonnalla. - Uutiset
14.5.2024 8.56
Traficom: Veneilijän navigointitaitoja ei voi korvata teknisin apuvälinein GPS-häiriötilanteessa – ilmoita radiohäiriöistäSähköisiä navigointiapuvälineitä käytetään paljon myös pienissä veneissä. Tekniset apuvälineet eivät kuitenkaan korvaa veneilijän hyviä navigointitaitoja yllättävissä tilanteissa kuten satelliittinavigoinnin häiriintyessä. Pidä turvallisuutesi vuoksi merikartat mukana. Ilmoita radiohäiriöistä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. - Uutiset
14.5.2024 8.11
Maahanmuuttovirasto: Avustajien etäosallistumiseen muutoksia turvapaikkapuhutteluissaMaahanmuuttovirasto noudattaa turvapaikkapuhuttelujen riittävän tietoturvallisuustason määrittelyssä kansallista tietoturvallisuuskriteeristöä. Maahanmuuttovirasto on poikennut kansallisen tietoturvallisuuskriteeristön vaatimuksista koronaviruspandemian aikana, jolloin avustajien on ollut mahdollista osallistua turvapaikkapuhutteluihin videoyhteydellä muualta kuin Maahanmuuttoviraston hallinnoimista puhuttelutiloista ja laitteilta. Perusteena on ollut henkeen ja terveyteen kohdistuneet uhat koronaviruspandemiasta johtuen. Nämä uhat ovat sellaisinaan laantuneet, joten poikkeamiselle ei ole enää perusteita. - Uutiset
13.5.2024 16.29
Eurooppalainen kansalaisaloite: Komissio rekisteröi kasvihuonekaasupäästöjen verottamista ajavan kansalaisaloitteenEuroopan komissio rekisteröi 13.5.2024 kansalaisaloitteen ”Pelastetaan maapallo siirtämällä verotusta työnteosta kasvihuonekaasupäästöihin”. - Uutiset
13.5.2024 15.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen käyttäneen sukulaisensa lapsia törkeästi seksuaalisesti hyväkseenHO katsoi näytetyksi, että vastaaja oli kohdassa 1 tehnyt tekoaikana 6-10-vuotiaalle sukulaisensa lapselle yhteensä ainakin 5-6 kertaa ja kohdassa 2 tekoaikana 7-12-vuotiaalle sukulaisensa lapselle 5-6 kertaa vuodessa koskettelemalla seksuaalisia tekoja. Teot olivat käsittäneet asianomistajien sukuelimen koskettelua vaatteiden alta ja pyrkimystä tyydyttää asianomistajia kädellä. Kohdassa 2 vastaaja oli lisäksi yhden kerran laittanut asianomistajan käden omalle sukuelimelleen. Kohdan 2 osalta HO arvioi rikoksen tekoajan alkaneen vasta vuonna 2009 ja päättyneen jo vuonna 2013. HO katsoi vastaajan menettelyn kohdissa 1 ja 2 täyttävän tekoaikaisten lakien törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 14.35
Petos: Hovioikeus poisti käräjäoikeuden tuomion tuomiovirheen vuoksiAsiassa oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu tuomiovirhe. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 14.00
Tuomareilla ja lääkäreillä hyvin erilaisia käsityksiä muistisairaiden edunvalvontaan määräämisen perusteistaMonitieteinen tutkimus osoitti edunvalvonnan tarpeen arvioinnin heikkouksia ja pyrkii siten parantamaan muistisairauksia sairastavien yhdenvertaisuutta. - Uutiset
13.5.2024 13.46
Hovioikeus: Korkeimman oikeuden ratkaisulla ei ollut vaikutusta ratkaistaessa nyt käsiteltävänä ollutta vuokrasopimukseen liittyvää velkomusasiaa - Uutiset
13.5.2024 13.16
Kuntaliitto: Lainsäädäntö etäopetuksesta on tuotava ajan tasallePerusopetuslaki ei ole pysynyt yhteiskunnan kehityksen tahdissa. Nykyään tarvittavat opetusjärjestelyt, kuten etäopetus ja etäyhteyksiä hyödyntävä opetus, eivät ole lain näkökulmasta selkeitä, Kuntaliitosta todetaan. - Uutiset
13.5.2024 12.56
Aalto-yliopisto: Tutkimus paljastaa ihmisten sokean luottamuksen tekoälyynPelkkä usko tekoälyn apuun saa ihmiset suoriutumaan tehtävistä paremmin. Vaikutus ei katoa edes silloin, kun kuvitteellisen tekoälyn kerrotaan heikentävän suoritusta. Uusi tutkimus osoittaa, että ihmiset suoriutuvat tehtävistä paremmin, jos he uskovat tekoälyn auttavan heitä. Tämä niin kutsuttu plasebo-vaikutus ei yllättäen katoa edes silloin, kun tekoälyjärjestelmän kerrotaan olevan epäluotettava ja jopa suoritukselle haitallinen. - Uutiset
13.5.2024 12.15
Hallinto-oikeus: Pelastusviranomaisen antama määräys asuinhuoneiston palokuorman vähentämiseksi oli tehty hallintolaissa edellytetyttä tavallaAsiaa kokonaisuutena arvioiden hallinto-oikeus katsoi A:lle annetusta määräyksestä käyvän hallintolaissa edellytetyllä tavalla riittävän yksilöidysti ilmi, mihin toimenpiteisiin hänet oli kyseisellä määräyksellä velvoitettu. Asiassa saadun selvityksen perusteella pelastuslaissa säädettyjen velvoitteiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa vaaraa A:n lisäksi taloyhtiön muille asukkaille ja mahdollisessa onnettomuustilanteessa myös pelastushenkilöstölle. Pelastusviranomainen oli ottanut huomioon asunnossa olleen suuren tavaramäärän asetetun määräajan pituudessa. Lisäksi pelastusviranomainen oli ohjeistanut A:ta hankkimaan apua asunnon tyhjentämiseen. Kun otettiin huomioon velvoitteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuva vaara, määräyksellä tavoiteltu päämäärä ja kyseisistä olosuhteista saatu selvitys, hallinto-oikeus katsoi, että korjausmääräyksille asetettu määräaika ei ollut liian lyhyt. Näin ollen valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 11.47
Asianajaja Olli Hyvönen: Hankintojen valvonta – KKV:n toimivaltuudet laajenevat 1.6.2024Hankintalain (1397/2016) 141 §:n 1 momentin mukaan, jos hankintayksikkö on tehnyt EU-kynnysarvot ylittävän hankinnan tai kansalliset kynnysarvot ylittävän liitteessä E tarkoitetun palveluhankinnan tai käyttöoikeussopimuksen suorahankintana ilman hankintalaissa säädettyä perustetta ja jos asiassa jo on tehty hankintasopimus, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) voi esittää markkinaoikeudelle 1) tehottomuusseuraamuksen määräämistä, 2) seuraamusmaksun määräämistä, 3) sopimuskauden lyhentämistä tai 4) hankintapäätöksen kumoamista, edellyttäen, että virasto on esittänyt 1 kohdassa tarkoitetun seuraamuksen määräämistä. - Uutiset
13.5.2024 11.30
Vakuutusoikeuden ratkaisu palkkaturvan hakemisen määräajastaKyse siitä, määräytyikö palkkaturvan hakemisen määräaika palkkaturvalain 5 §:n 1 momentin ensimmäisen (yleissäännös) vai toisen (erityissäännös) virkkeen perusteella. A ja X Oy olivat tehneet sovintosopimuksen, jonka perusteella A:lle tuli maksaa vahingonkorvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Korvaussaatavaa koskevaa riitaa ei ollut ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla eikä sovintoa ollut vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla. Sovintosopimusta ei myöskään ollut solmittu vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen. Asiassa ei voitu soveltaa erityissäännöstä, koska säännöksen soveltamisen edellytykset eivät täyttyneet. Erityissäännöksen soveltamisalaa ei tullut myöskään tulkinnalla laajentaa. Asiassa tuli sovellettavaksi yleissäännös, jonka mukaan saatavaa on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. - Uutiset
13.5.2024 11.08
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Säädöskielen ymmärrettävyyteen on syytä panostaaOsana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutettu hanke tutki, miten erilaiset lukijaryhmät ymmärtävät suomen- ja ruotsinkielisiä säädöstekstejä ja mitkä säädöskielen ominaisuudet estävät ja mitkä edistävät säädösten ymmärtämistä. Tutkittavia ryhmiä olivat muun muassa juristit, muut asiantuntijat ja maallikot. - Uutiset
13.5.2024 10.36
Hallinto-oikeus: Tuulivoimalan rakennuslupaRakennuslupa – Tuulivoimala – Luvan hakija – Rakennusluvan voimassaolo – Lupien väliset suhteet
(Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 10.10
Aluehallintovirasto on tehnyt päätökset HM-Asunnot Oy:n ja KKF-Saneeraus Oy:n poistamisesta välitysliikerekisteristäVälitystoimintaa saa harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity aluehallintoviraston välitysliikerekisteriin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut lainvoimaiset päätökset, joilla se on poistanut kiinteistönvälitysliike KKF-Saneeraus Oy:n (y-tunnus 1054932-0) ja vuokrahuoneiston välitysliike HM-Asunnot Oy:n (y-tunnus 1469547-2) välitysliikerekisteristä. - Uutiset
13.5.2024 9.33
Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 2/2024Energiaköyhyyden juurisyihin on puututtava, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen. Vuoden 2022–2023 syksyn ja talven tilanne osoitti, että kuluttajien asema sähkömarkkinoiden poikkeustilanteissa on heikko. Iso kuluttajajoukko on jäänyt yksin kantamaan hintariskin poikkeuksellisessa tilanteessa, ja esimerkiksi sähkölaskuista johtuvat maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet.