Hakutulokset
- Uutiset
6.5.2024 13.51
Selvitys: ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden aseman parantaminen vaatii sääntelyn muuttamistaUlkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden asemaan liittyy nykymuodossaan merkittäviä riskejä. Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi poliittisen päätöksenteon tueksi selvityksen eri ratkaisuvaihtoehtojen taloudellisista vaikutuksista. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä on lisäksi tuottanut täydentävää vaikutusten arviointia vaihtoehdoista. Pellervon taloustutkimus PTT:n ja Vaasan yliopiston selvitys arvioi kahden eri sääntelyvaihtoehdon taloudellisia vaikutuksia luonnonmarjoja kerääviin ulkomaalaisiin, luonnonmarja-alan yrityksiin sekä julkiseen talouteen Suomessa. Vaihtoehdot ovat, että poimijat tulisivat jatkossa Suomeen työsuhteessa kausityöhön perustuen tai itsenäisessä asemassa elinkeinonharjoittajina. - Uutiset
26.4.2024 14.46
Raportti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella annetuista työrikostuomioistaRaporttiin on kerätty tiedot sellaisista ESAVI:n alueella vuonna 2023 annetuista työrikostuomioista, joiden käsittelyssä työsuojeluviranomainen on ollut kuultavana. On mahdollista, että työsuojeluviranomaista ei ole kuultu kaikissa tapauksissa, joissa se olisi voinut käyttää puhevaltaa. Tällaisista tuomioista raportissa ei ole tietoja. Raportissa on tarkasteltu sekä käräjäoikeuksien että hovioikeuksien tuomioita. Korkeimman oikeuden tuomioita alueen jutuista ei ole tullut vuonna 2023. - Uutiset
24.4.2024 14.44
Maahanmuuttovirasto ohjeistaa oleskeluluvalla Suomessa asuvia ja luvanhakijoita: Aiotko matkustaa Suomesta ulkomaille kesän aikana?Maahanmuuttovirasto saa tähän aikaan vuodesta paljon kysymyksiä ulkomaille matkustamisesta. - Uutiset
24.4.2024 12.44
Maahanmuuttovirasto aloittaa automaattisen jälkivalvonnan startup-yrittäjien oleskelulupiinStartup-yrittäjien oleskelulupien automaattinen jälkivalvonta alkaa 24.4.2024. Jälkivalvonnalla selvitetään, täyttävätkö startup-yrittäjät edelleen heille myönnetyn luvan edellytykset. - Uutiset
23.4.2024 9.19
KHO kumosi HAO:n päätöksen: Rajavartiolaitos oli voinut käännyttää unionin kansalaisen koronapandemian laajentumisen ehkäisemiseksiUlkomaalaisasia – Unionin kansalaisen käännyttäminen – Vapaa liikkuvuus – Kansanterveys – Koronapandemiasta johtuvat matkustusrajoitukset – Välttämättömyys – Suhteellisuusperiaate - Uutiset
19.4.2024 8.08
Hallitus esittää tiukennuksia kansainväliseen suojeluun ja vastaanottorahan väliaikaista pienentämistäHallitus aikoo muuttaa kansainvälisen suojelun luonteeltaan väliaikaiseksi. Kansainvälisen suojelun lupien kesto lyhennetään EU-oikeuden mahdollistamaan minimiin. Myös Suomessa tehty erityisen törkeä rikos tai kansallisen turvallisuuden vaarantaminen estäisi kansainvälisen suojelun saamisen. Valtioneuvosto antoi lakiesityksen eduskunnalle 18. huhtikuuta. Turvapaikkapolitiikkaa on tarkoitus tiukentaa hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ja EU:n määritelmädirektiivin mahdollistamalla tavalla. Ulkomaalaislain muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. syyskuuta 2024. - Uutiset
11.4.2024 10.13
Euroopan parlamentti hyväksyi lopullisesti EU:n uuden kymmenen säädöksen muuttoliike- ja turvapaikkapaketin – vaatii vielä neuvoston hyväksynnän- Turvapaikkahakemukset käsitellään nopeammin myös EU:n rajoilla ja palautuksia tehostetaan
- Maahantulijoiden tunnistaminen paranee; pakolliset turvallisuus- ja terveystarkastukset EU:hun laittomasti tuleville
- Jäsenmaat voivat valita ottavatko ne hakijoita vai antavatko rahallista tai operatiivista tukea
- Parempi kriisitilanteiden hallinta ja uusi vapaaehtoinen järjestelmä kolmansista maista tulevien pakolaisten uudelleensijoittamiseen. - Uutiset
8.4.2024 12.43
Lainsäädännön arviointineuvosto: Kuinka suuri vaikutus rajamenettelyn käyttöönottoa koskevalla esityksellä on turvallisuuteen?Lakiehdotuksessa tuodaan lyhyesti esille, miten Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan toimintaympäristö on muuttunut oleellisesti. Arviointineuvosto katsoo, että lakiehdotuksesta ei saa riittävää käsitystä, miten se vaikuttaa turvallisuuteen ja toisaalta kuinka suuri vaikutus esityksellä on. Vähentääkö uusi menettely esimerkiksi perusteettomien turvapaikkahakemusten määrää? Lisäksi esitysluonnoksessa voisi kuvata, mitä riskejä ja haasteita voi liittyä siihen, jos turvapaikanhakijan lähtömaa ei suostu vastaanottamaan kansalaisiaan takaisin. - Uutiset
8.4.2024 11.55
EIT: Puolasta Ukrainaan rajanylityspaikalta palautettujen kansainvälistä suojelua hakeneiden turvapaikanhakijoiden oikeuksia loukattiinAsia koski tadzikistanilaisten valittajien toistuvia yrityksiä joulukuusta 2016 helmikuuhun 2017 päästä Puolaan Ukrainan rajanylityspaikalla. Valittajilta oli evätty pääsy joka kerta rajavartijoiden haastattelujen jälkeen. Yhteenveto haastatteluista oli kirjattu viralliseen muistioon, jota valittajat eivät olleet lukeneet eivätkä allekirjoittaneet, minkä jälkeen valittajat oli palautettu Ukrainaan. - Uutiset
8.4.2024 9.11
KHO: Oleskelulupa perhesiteen perusteella ja karkottaminenUlkomaalaisasia – Oleskelulupa – Karkottaminen – Perheenyhdistäminen – Alaikäinen lapsi, joka on unionin kansalainen – Riippuvuussuhde – Johdettu oleskeluoikeus – Yleinen järjestys ja turvallisuus - Uutiset
5.4.2024 14.04
Lainsäädännön arviointineuvosto: Vastaanottorahan pienentämisen vaikutuksia kunnille ja hyvinvointialueille on arvioitava tarkemminLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon sisäministeriölle lakiehdotuksesta vastaanottorahan ja käyttörahan pienentämisestä. Lakiehdotukseen sisältyy useita informatiivisia taulukoita sekä euromääräisiä arvioita vaikutuksista. Ehdotuksessa on tunnistettu keskeisiä vaikutuksia kohderyhmiin. Vaikutuksia kunnille ja hyvinvointialueille tulisi arvioida. - Uutiset
5.4.2024 8.35
Hallitus esittää muutoksia kotoutumislain kokonaisuudistukseenKotoutumislain kokonaisuudistus tulee voimaan vuoden 2025 alussa, kun päävastuu kotoutumisesta siirtyy kunnille. Hallitus antoi 4.4.2024 eduskunnalle hallitusohjelmaan pohjautuvan esityksen muutoksista uudistukseen. Muun muassa kuntien ja hyvinvointialueiden laskennallista korvausaikaa lyhennettäisiin julkisen talouden vahvistamiseksi. - Uutiset
2.4.2024 12.39
Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta koskeva hallituksen esitys lausuntokierrokselle 12. toukokuuta 2024 astiSuomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus (Defence Cooperation Agreement, DCA) allekirjoitettiin 18. joulukuuta 2023 Washington DC:ssä. Ulkoministeriön johtaman työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle sopimuksen hyväksymisestä on 28. maaliskuuta 2024 lähetetty lausuntokierrokselle. Hallituksen esitysluonnos on valmisteltu laajassa poikkihallinnollisessa työryhmässä. - Uutiset
27.3.2024 13.12
Maahanmuuttoviraston vuoden 2023 toimintakertomusVuoden 2023 aikana Maahanmuuttoviraston toimintaympäristössä tapahtui monia muutoksia. Talouden taantuma vaikutti työperäisen maahanmuuton supistumiseen vuoden 2023 jälkimmäisellä puoliskolla, kun taas kansainvälisten opiskelijoiden määrä jatkoi voimakasta kasvua. - Uutiset
21.3.2024 14.45
Hovioikeus mittasi laittoman maahantulon järjestämisen rangaistusta – oikeudenkäynnin viivästyminen tuli riittävästi hyvitetyksi rangaistusseuraamuksessaHovioikeuden ratkaisussa katsottiin oikeudenkäynnin keston olleen kohtuuton ja nimenomaisesti yksilöity tämän viivästyksen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen. M:n kokonaisrangaistusta oli alennettu 60 päivällä, joka oli katsottava huomattavaksi vähennykseksi alkuperäisestä rangaistuksesta. Rangaistuksen alentaminen ja viivästyksen huomioiminen vapaudenmenetysajan vaikutusta koskevassa arvioinnissa oli lisäksi käytännössä johtanut käräjäoikeudenkin katsomin tavoin siihen, että M:lle ei ollut jäänyt vapaudenmenetysajan lisäksi enää muuta rangaistusseuraamusta. Nämä seikat puolsivat sitä, ettei M:lle tullut määrätä enää muuta hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä. (Vailla lainvoimaa 21.3.2024) - Uutiset
20.3.2024 9.11
KHO kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset: Työntekijän oleskeluluvan peruuttaminenOleskelulupaa ei olisi tullut peruuttaa selvittämättä, täyttyivätkö oleskeluluvan haltijan kohdalla ne edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnetään jatkolupa ulkomaalaislain 54 b §:n nojalla. - Uutiset
15.3.2024 13.21
Lakiluonnos välineellistetyn maahantulon torjumiseksi lausunnolleSisäministeriö lähetti perjantaina (15.3.) lausunnolle lakiluonnoksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Lausuntoaikaa on 25.3. saakka. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Laki olisi määräaikainen ja se olisi voimassa vuoden lain voimaantulosta. - Uutiset
11.3.2024 10.10
Sisäministeriön lainsäädäntösuunnitelma vaalikaudelle 2023–2027Sisäministeriön lainsäädäntösuunnitelma 2023–2027 sisältää tietoja ministeriössä käynnissä olevista ja vuosina 2023–2027 käynnistyvistä lainsäädäntöhankkeista. - Uutiset
6.3.2024 9.30
KHO: Hakemuksen tekohetki oli ratkaiseva määriteltäessä, oliko alaikäisenä turvapaikkahakemuksen tehnyttä pidettävä menettelyn keston aikana alaikäisenäVaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä EUT:lta hylättiin. HAO:n ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin. Asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
4.3.2024 12.43
Selvitys tarjoaa uutta tietoa Suomeen eri syistä muuttaneiden pärjäämisestä työmarkkinoillaTEM:n tilaaman selvityksen mukaan eri perusteilla Suomeen saapuneiden työllisyysaste ja keskitulot vaihtelevat etenkin asumisen alkuvaiheessa voimakkaasti. Erot maahanmuuttajien ja suomalaistaustaisten työllisyysasteessa ja tuloissa kapenevat Suomessa asutun ajan myötä.