Hakutulokset
- Uutiset
13.5.2024 15.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi miehen käyttäneen sukulaisensa lapsia törkeästi seksuaalisesti hyväkseenHO katsoi näytetyksi, että vastaaja oli kohdassa 1 tehnyt tekoaikana 6-10-vuotiaalle sukulaisensa lapselle yhteensä ainakin 5-6 kertaa ja kohdassa 2 tekoaikana 7-12-vuotiaalle sukulaisensa lapselle 5-6 kertaa vuodessa koskettelemalla seksuaalisia tekoja. Teot olivat käsittäneet asianomistajien sukuelimen koskettelua vaatteiden alta ja pyrkimystä tyydyttää asianomistajia kädellä. Kohdassa 2 vastaaja oli lisäksi yhden kerran laittanut asianomistajan käden omalle sukuelimelleen. Kohdan 2 osalta HO arvioi rikoksen tekoajan alkaneen vasta vuonna 2009 ja päättyneen jo vuonna 2013. HO katsoi vastaajan menettelyn kohdissa 1 ja 2 täyttävän tekoaikaisten lakien törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 14.35
Petos: Hovioikeus poisti käräjäoikeuden tuomion tuomiovirheen vuoksiAsiassa oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu tuomiovirhe. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 14.00
Tuomareilla ja lääkäreillä hyvin erilaisia käsityksiä muistisairaiden edunvalvontaan määräämisen perusteistaMonitieteinen tutkimus osoitti edunvalvonnan tarpeen arvioinnin heikkouksia ja pyrkii siten parantamaan muistisairauksia sairastavien yhdenvertaisuutta. - Uutiset
13.5.2024 13.46
Hovioikeus: Korkeimman oikeuden ratkaisulla ei ollut vaikutusta ratkaistaessa nyt käsiteltävänä ollutta vuokrasopimukseen liittyvää velkomusasiaa - Uutiset
13.5.2024 13.16
Kuntaliitto: Lainsäädäntö etäopetuksesta on tuotava ajan tasallePerusopetuslaki ei ole pysynyt yhteiskunnan kehityksen tahdissa. Nykyään tarvittavat opetusjärjestelyt, kuten etäopetus ja etäyhteyksiä hyödyntävä opetus, eivät ole lain näkökulmasta selkeitä, Kuntaliitosta todetaan. - Uutiset
13.5.2024 12.56
Aalto-yliopisto: Tutkimus paljastaa ihmisten sokean luottamuksen tekoälyynPelkkä usko tekoälyn apuun saa ihmiset suoriutumaan tehtävistä paremmin. Vaikutus ei katoa edes silloin, kun kuvitteellisen tekoälyn kerrotaan heikentävän suoritusta. Uusi tutkimus osoittaa, että ihmiset suoriutuvat tehtävistä paremmin, jos he uskovat tekoälyn auttavan heitä. Tämä niin kutsuttu plasebo-vaikutus ei yllättäen katoa edes silloin, kun tekoälyjärjestelmän kerrotaan olevan epäluotettava ja jopa suoritukselle haitallinen. - Uutiset
13.5.2024 12.15
Hallinto-oikeus: Pelastusviranomaisen antama määräys asuinhuoneiston palokuorman vähentämiseksi oli tehty hallintolaissa edellytetyttä tavallaAsiaa kokonaisuutena arvioiden hallinto-oikeus katsoi A:lle annetusta määräyksestä käyvän hallintolaissa edellytetyllä tavalla riittävän yksilöidysti ilmi, mihin toimenpiteisiin hänet oli kyseisellä määräyksellä velvoitettu. Asiassa saadun selvityksen perusteella pelastuslaissa säädettyjen velvoitteiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa vaaraa A:n lisäksi taloyhtiön muille asukkaille ja mahdollisessa onnettomuustilanteessa myös pelastushenkilöstölle. Pelastusviranomainen oli ottanut huomioon asunnossa olleen suuren tavaramäärän asetetun määräajan pituudessa. Lisäksi pelastusviranomainen oli ohjeistanut A:ta hankkimaan apua asunnon tyhjentämiseen. Kun otettiin huomioon velvoitteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuva vaara, määräyksellä tavoiteltu päämäärä ja kyseisistä olosuhteista saatu selvitys, hallinto-oikeus katsoi, että korjausmääräyksille asetettu määräaika ei ollut liian lyhyt. Näin ollen valitus oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 11.47
Asianajaja Olli Hyvönen: Hankintojen valvonta – KKV:n toimivaltuudet laajenevat 1.6.2024Hankintalain (1397/2016) 141 §:n 1 momentin mukaan, jos hankintayksikkö on tehnyt EU-kynnysarvot ylittävän hankinnan tai kansalliset kynnysarvot ylittävän liitteessä E tarkoitetun palveluhankinnan tai käyttöoikeussopimuksen suorahankintana ilman hankintalaissa säädettyä perustetta ja jos asiassa jo on tehty hankintasopimus, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) voi esittää markkinaoikeudelle 1) tehottomuusseuraamuksen määräämistä, 2) seuraamusmaksun määräämistä, 3) sopimuskauden lyhentämistä tai 4) hankintapäätöksen kumoamista, edellyttäen, että virasto on esittänyt 1 kohdassa tarkoitetun seuraamuksen määräämistä. - Uutiset
13.5.2024 11.30
Vakuutusoikeuden ratkaisu palkkaturvan hakemisen määräajastaKyse siitä, määräytyikö palkkaturvan hakemisen määräaika palkkaturvalain 5 §:n 1 momentin ensimmäisen (yleissäännös) vai toisen (erityissäännös) virkkeen perusteella. A ja X Oy olivat tehneet sovintosopimuksen, jonka perusteella A:lle tuli maksaa vahingonkorvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Korvaussaatavaa koskevaa riitaa ei ollut ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla eikä sovintoa ollut vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla. Sovintosopimusta ei myöskään ollut solmittu vakiintunutta työmarkkinakäytäntöä noudattaen. Asiassa ei voitu soveltaa erityissäännöstä, koska säännöksen soveltamisen edellytykset eivät täyttyneet. Erityissäännöksen soveltamisalaa ei tullut myöskään tulkinnalla laajentaa. Asiassa tuli sovellettavaksi yleissäännös, jonka mukaan saatavaa on haettava palkkaturvana kolmen kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. - Uutiset
13.5.2024 11.08
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan tutkimus: Säädöskielen ymmärrettävyyteen on syytä panostaaOsana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa toteutettu hanke tutki, miten erilaiset lukijaryhmät ymmärtävät suomen- ja ruotsinkielisiä säädöstekstejä ja mitkä säädöskielen ominaisuudet estävät ja mitkä edistävät säädösten ymmärtämistä. Tutkittavia ryhmiä olivat muun muassa juristit, muut asiantuntijat ja maallikot. - Uutiset
13.5.2024 10.36
Hallinto-oikeus: Tuulivoimalan rakennuslupaRakennuslupa – Tuulivoimala – Luvan hakija – Rakennusluvan voimassaolo – Lupien väliset suhteet
(Vailla lainvoimaa 13.5.2024) - Uutiset
13.5.2024 10.10
Aluehallintovirasto on tehnyt päätökset HM-Asunnot Oy:n ja KKF-Saneeraus Oy:n poistamisesta välitysliikerekisteristäVälitystoimintaa saa harjoittaa vain sellainen yksityinen elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka on rekisteröity aluehallintoviraston välitysliikerekisteriin. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut lainvoimaiset päätökset, joilla se on poistanut kiinteistönvälitysliike KKF-Saneeraus Oy:n (y-tunnus 1054932-0) ja vuokrahuoneiston välitysliike HM-Asunnot Oy:n (y-tunnus 1469547-2) välitysliikerekisteristä. - Uutiset
13.5.2024 9.33
Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 2/2024Energiaköyhyyden juurisyihin on puututtava, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen. Vuoden 2022–2023 syksyn ja talven tilanne osoitti, että kuluttajien asema sähkömarkkinoiden poikkeustilanteissa on heikko. Iso kuluttajajoukko on jäänyt yksin kantamaan hintariskin poikkeuksellisessa tilanteessa, ja esimerkiksi sähkölaskuista johtuvat maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet. - Uutiset
13.5.2024 9.00
Hallitus linjasi kansaneläkkeen maksun lakkauttamisesta ulkomaille – Kela jatkaa toistaiseksi eläkkeiden maksua normaalistiHallitus kertoi kehysriihessä 16.4. säästöistä, jotka vaikuttavat toteutuessaan muun muassa kansaneläkkeen maksuun ulkomaille. Kelassa ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, millä aikataululla kansaneläkkeen maksu ulkomaille voitaisiin lakkauttaa ja mitä kansaneläkelain mukaisia etuuksia lakkauttaminen koskisi. - Uutiset
13.5.2024 8.24
Järjestöt vetoavat: Yrityslähestymiskielto tarvitaan pian – vakavat uhkatilanteet asiakaspalvelussa ja kauppaan kohdistuva rikollisuus jatkavat kasvuaanPääministeri Petteri Orpon hallitus on sitoutunut yrityslähestymiskiellon säätämiseen. Useat järjestöt peräänkuuluttavat nyt lupauksen toteuttamista käytännössä. Myymälävarkaudet ja häiriökäyttäytyminen kaupoissa ovat kovassa kasvussa, joten lainsäädäntötyön käynnistämistä ei tule enää lykätä. Uusi laki tarvitaan erityisesti työ- ja asiointiturvallisuuden takaamiseksi, sillä joukko asiakkaita aiheuttaa toistuvasti vakavan turvallisuusuhan kaupan henkilökunnalle ja samalla asiakkaille. - Uutiset
13.5.2024 8.00
Esi- ja perusopetuksen tukea koskeva lakiesitys lausuntokierrokselleOpetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Perusopetuslakia koskevat muutokset on valmisteltu pääministeri Orpon hallitusohjelman kirjausten pohjalta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024. Lausuntoja voi antaa 18.6.2024 saakka. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskuntaan syksyllä 2024, ja uudistettu lainsäädäntö tulee voimaan esi- ja perusopetuksessa 1.8.2025. - Uutiset
10.5.2024 16.00
Kela-petos: Vankeusrangaistus ja siitä mahdollisesti seuraava työ- ja opiskelupaikan menettäminen oli ollut ennakoitavissaKela oli maksanut vastaajalle perusteettomia etuuksia 1 vuoden ja 4 kuukauden aikana yht. 6.901,96 euroa. HO katsoi, ettei asiassa ollut perusteita rangaistuksen lieventämiselle tai kohtuullistamiselle. (Vailla lainvoimaa 10.5.2024) - Uutiset
10.5.2024 15.37
YK:n kidutuksen vastainen komitea antoi suosituksia SuomelleYhdistyneiden kansakuntien kidutuksen vastainen komitea tutki Suomen kidutuksen vastaisen yleissopimuksen nojalla antaman kahdeksannen määräaikaisraportin. Käsittelyn yhteydessä pidettiin Suomen valtuuskunnan julkinen, suullinen kuuleminen. Komitea julkisti loppupäätelmänsä ja suosituksensa Genevessä perjantaina 10. toukokuuta. - Uutiset
10.5.2024 15.30
Hallinto-oikeus hylkäsi editiovaatimuksen eikä siirtänyt osastonylilääkärin ylitöiden korvaamisesta tehtyä valitusta työtuomioistuimen tutkittavaksiHAO hylkäsi vaatimuksen määrätä hyvinvointialue toimittamaan asianajotoimiston laatima raportti. HAO ei tutkinut valitusta. HAO kumosi ja poisti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen oikaisuvaatimuspäätöksen 7.11.2023. HAO hylksi vaatimuksen asian siirtämisestä työtuomioistuimen käsiteltäväksi. HAO hylkäsi oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. (Ei lainvoim. 10.5.2024) - Uutiset
10.5.2024 15.00
Apulaisoikeuskanslerin sijaiselta huomautus käräjätuomarille, joka oli lukenut vastaajan syyksi syyteoikeudeltaan vanhentuneen rikoksenVirhe oli tapahtunut käräjätuomarille huolimattomuudesta tilanteessa, jossa hän oli lukenut vastaajan syyksi rikoksen lievemmän tekomuodon kuin mistä syyttäjä oli vaatinut rangaistusta. Asia tuli oikeuskanslerin tietoon hovioikeuden ilmoittamana.