Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

25.10.2023 11.00 Hovioikeus: Miehen olisi tullut naisen vähäisestä liikehdinnästä huolimatta selvittää naisen valveilla olo ja siten se, että seksuaaliseen kanssakäymiseen oli myös naisen tahto - asian saama julkisuus tuli ottaa rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon

Hovioikeus: Miehen olisi tullut naisen vähäisestä liikehdinnästä huolimatta selvittää naisen valveilla olo ja siten se, että seksuaaliseen kanssakäymiseen oli myös naisen tahto - asian saama julkisuus tuli ottaa rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon

Sillä, että asianosaiset olivat aiemmin molempien suostumuksin olleet sukupuoliyhteydessä, ei ollut asian arvioinnin kannalta merkitystä. Asiassa mainituilla perusteilla vastaajan oli tullut pitää mahdollisena sitä, että asianomistaja oli nukkunut sukupuoliyhteyden alkaessa. Vastaajan oli näin ollen näytetty menetelleen tahallisesti. Menettelyllään vastaaja oli syyllistynyt raiskaukseen. HO katsoi, että asian saama julkisuus tuli ottaa rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon. Julkisuuden rangaistusta lieventävästä vaikutuksesta lausuttu huomioon ottaen oikeudenmukainen seuraamus vastaajan syyksi luetusta menettelystä oli KO:n tuomitseman 2 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen asemasta 1 v 6 kk vankeutta. Estettä vankeusrangaistuksen määräämiselle ehdollisena ei tässä tapauksessa ollut. (Vailla lainvoimaa 25.10.2023)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.