Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

3.2.2021 16.00 Hovioikeus: Puolustaja voitiin määrätä rikoksista epäillylle hakemuksesta, joka oli tehty esitutkinnan päätyttyä ja syyttäjän tehtyä syyttämättäjättämispäätöksen

Hovioikeus: Puolustaja voitiin määrätä rikoksista epäillylle hakemuksesta, joka oli tehty esitutkinnan päätyttyä ja syyttäjän tehtyä syyttämättäjättämispäätöksen

HO katsoi, ettei oikeusapulain 13 §:n 1 momenttia voida tulkita vastoin sen sanamuotoa ja lain esitöitä. Kun puolustajan määräyksen antamisen taannehtivasti on ROL 2 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetty tapahtuvan oikeusapulain 13 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin, taannehtivan puolustajan määräyksen edellytyksiä tulee arvioida samalla tavoin kuin oikeusapulain mukaan. Kun epäiltyjä rikoksia koskevaa asiaa ei ole ratkaistu tuomioistuimessa, puolustajan määräyksen antamiselle ei muodosta estettä se, että hakemus on tehty syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen. Puolustajan määräystä koskevat edellytykset ilmenevät ROL 2 luvun 1 §:stä. Kun valittajaa oli esitutkinnassa epäilty muun muassa törkeästä petoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, hänelle oli pyynnön mukaisesti määrättävä puolustajaksi asianajaja 28.11.2019 lukien. KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 3.2.2021)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.