Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

19.11.2019 9.53 KHO palautti aivoinfarktin sairastaneen lapsen kuljetuspalveluja koskevan riidan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaostolle uudelleen käsiteltäväksi

Vuonna 2004 syntynyt A oli sairastanut vuonna 2010 aivoinfarktin pääosin pikkuaivojen alueella. Tämän seurauksena A:lla oli lievää ataksiaa, tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta sekä oikealla alaneljänneksen näkökenttäpuutos. Lisäksi A:lla oli päässään pehmeä luuton kohta, joka ei kestä iskuja. X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n hakemuksen saada 20 tuntia kuukaudessa kuljetuspalveluja harrastustoimintaan ja vapaa-ajan viettoa varten. KHO:n päätöksen mukaan vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammainen lapsi oli erityisen tuen tarpeessa nuoren ikänsä ja vaikeavammaisuutensa vuoksi. A:n terveydentilasta ja liikkumisesta saatu selvitys huomioon ottaen A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi välttämättä kuljetuspalveluja vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan. Arvioitaessa kuljetuspalvelujen tarvetta lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettiin huomioon A:n ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia. A:lle sosiaalihuoltolain nojalla myönnetyllä tukihenkilötoiminnalla ei myöskään voitu korvata vammaispalvelulaissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.