Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

16.8.2016 10.10 Koirien omistaja syyllistyi eläimen vartioimatta jättämisen lisäksi vammantuottamukseen – 60 päiväsakkoa

Koirien omistaja syyllistyi eläimen vartioimatta jättämisen lisäksi vammantuottamukseen – 60 päiväsakkoa

Asiassa oli riidatonta, että B oli kokenut koirien hyökkäyksen joka oli ollut varsin pitkäaikainen ja se oli sisältänyt useita puremia ympäri kehoa. Koirien hyökkäystä voitiin pitää siten tapahtumana, joka on ollut hyvin järkyttävä ja laukaiseva tekijä. B:llä oli esiintynyt heti tapahtuman jälkeen oireita. Oireet olivat kuitenkin vasta myöhemmin todettu takotsubo-kardiomyopatiaksi. Se ei kuitenkaan poistanut sitä, ettei syy-yhteyttä koirien hyökkäyksen ja todetun sairauden välillä voisi olla. B:llä ei ollut todettu sydänsairauksia aikaisemmin. Käräjäoikeus katsoi, että kiistaton ja selvä syy-yhteys koirien hyökkäyksen ja takotsubo-kardiomyopatian välillä oli olemassa. Vastaaja A:n katsottiin siten syyllistyneen vammantuottamukseen syyttäjän esittämän teonkuvauksen mukaisesti. Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 16.8.2016)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.