Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Ympäristö

9.12.2013 8.04 EU:n ruoka-apua tarjolla jatkossakin – käytännön järjestelyjä selvitetään

EU:n ruoka-apua tarjolla jatkossakin – käytännön järjestelyjä selvitetään

Suomessa on jaettu EU:n ruoka-apua vähävaraisille vuodesta 1996 lähtien. EU:n ruoka-apuohjelman alkuperäisenä tarkoituksena on ollut käyttää järkevällä tavalla maatalouden ylijäämät. Samalla se on tarjonnut monelle vähävaraiselle kaivattua tukea toimeentuloon. Ylijäämiä ei kuitenkaan enää ole käytettävissä entiseen tapaan ja ohjelma nykyisessä muodossaan päättyy vuoden 2013 lopussa. Vuoden 2014 alusta lähtien ruoka-avun hallinnointi, perusteet ja käytännön järjestelyt muuttuvat.  Aiemman ohjelman korvaa uusi EU:n vähävaraisimmille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.