Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Asetus oikeusrekisterikeskuksesta 15.2.1996/98

Aiempi ajantasamuoto - seurattu muutossäädökseen 24.1.1997/69

Tämä asetus on kumoutunut 1.4.2013 alkaen. Ks. L 625/2012.

Oikeusministerin esittelystä säädetään oikeusrekisterikeskuksesta 17 päivänä marraskuuta 1995 annetun lain (1287/95) 3 §:n nojalla:

1 § (24.1.1997/69)

Organisaatio

Oikeusrekisterikeskuksessa on hallintoyksikkö, tuomioistuinseuraamusyksikkö, rikkomusyksikkö ja rekisteriyksikkö. Lisäksi oikeusrekisterikeskuksessa voi olla muita toimintayksilöitä sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään.

2 §

Johto

Oikeusrekisterikeskuksen päällikkönä on johtaja.

Oikeusrekisterikeskuksen toimintayksiköiden päälliköinä on apulaisjohtajia.

Oikeusrekisterikeskuksessa on johtoryhmä, johon kuuluvat johtaja, apulaisjohtajat sekä henkilöstön edustaja.

3 §

Asioiden ratkaiseminen

Oikeusrekisterikeskuksessa päätettävät asiat ratkaisee johtaja, apulaisjohtaja tai muu virkamies siten, kuin työjärjestyksessä määrätään.

Johtaja voi yksittäistapauksessa pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka ratkaiseminen työjärjestyksen mukaan kuuluu hänen alaiselleen virkamiehelle.

Asiat ratkaistaan esittelystä, jollei työjärjestyksessä toisin määrätä.

4 §

Virkamiesten kelpoisuusvaatimukset

Johtajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tutkinto ja hyvä perehtyneisyys virkaan kuuluviin tehtäviin sekä johtamiskokemus.

Apulaisjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tutkinto ja hyvä perehtyneisyys toimialaansa kuuluviin tehtäviin.

5 §

Virkamiesten nimittäminen ja muun henkilöstön ottaminen

Johtajan nimittää valtioneuvosto.

Apulaisjohtajan nimittää oikeusministeriö oike...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.