Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry

Puutteelliset hakuehdot

Ajantasainen säädös - seurattu säädökseen 208/2024 saakka.

Laki rintamaveteraanien hammashuollon järjestämisestä ja korvaamisesta 3.8.1992/678

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 § (5.11.1999/1021) [HE 62/1999]

Henkilöllä, jolla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus, rintamatunnus, veteraanitunnus tai jolla on eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain (1039/1997) 2 §:ssä tarkoitettu todistus lain 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun miinanraivaustehtävään osallistumisesta, on oikeus saada korvausta hammashuollosta siten kuin tässä laissa säädetään.

Pykälän sanamuotoa on oikaistu.

2 §

Edellä 1 §:ssä tarkoitetulta henkilöltä ei peritä maksua terveyskeskuksessa suoritetusta hampaiden tarkastuksesta, ehkäisevästä hoidosta eikä protetiikkaan liittyvästä kliinisestä työstä.

3 §

Hammashuolto korvataan 1 §:ssä tarkoitetulle henkilölle sairausvakuutuslain 5 b ja 7 §:n mukaisesti, kuitenkin siten, että hammaslääkärin suorittamasta suun ja hampaiden tutkimuksesta sekä ehkäisevästä hoidosta peritystä palkkiosta korvataan 100 prosenttia tai, jos peritty palkkio on suurempi kuin noudatettavaksi vahvistettu taksa edellyttää, taksan mukainen määrä.

Lisäksi hammaslääkärin tai erikoishammasteknikon suorittamasta protetiikan kliinisestä työstä korvataan 100 prosenttia ja teknisestä työstä 50 prosenttia tai, jos peritty palkkio on suurempi kuin noudatettavaksi vahvistettu taksa edellyttää, taksan mukainen määrä. Korvausta ei suoriteta hammasimplantista. (7.11.1997/982) [HE 149/1997]

Hammashuollon korvaamisesta on muutoin voimassa, mitä sairausvakuutuslaissa tai sen...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.