Liiketoimintasiirtoa pidettiin AVL 62 §:ssä tarkoitettuna yritysjärjestelynä. Lainkohdassa tarkoitettu tavaroiden ja palveluiden luovutuksen verottomuus ei koskenut siirron kohteena oleviin varoihin sisältyviä kiinteistöjä. Niiden luovutusta pidettiin siis arvonlisäverolain 33 §:ssä tarkoitettuna myyntinä tai muuna kuin vähennykseen oikeuttavana käyttöönottona. Kiinteistöjen uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittynyt rakentamispalvelu katsottiin siten otetuksi omaan käyttöön lainkohdassa tarkoitetuin tavoin. Oman käytön verotuksessa on asiallisesti kysymys rakentamispalveluista tehdyn vähennyksen oikaisemisesta. Koska liiketoimintasiirron suorittava yhtiö oli tehnyt aikanaan nämä vähennykset, sen oli myös suoritettava vähennykseen oikaisua merkitsevä oman käytön vero. Se oli siten velvollinen palauttamaan uudisrakentamiseen ja perusparantamiseen liittyvät rakentamisvähennykset viiden vuoden ajalta. Tätä menoerää ei pidetty siirrettävän liiketoiminnan varoihin kohdistuvana velkana, eikä sitä siten voitu siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Merkitystä ei ollut sillä, että veron suorittamisvelvollisuus johtui niistä vähennyksistä, joita siirtävä yhtiö oli aikanaan tehnyt siirrettävään liiketoimintaan kuuluvien kiinteistöjen uudisrakentamisesta tai perusparannuksista aiheutuneista menoista. Erän siirto vastaanottavan yhtiön vastattavaksi olisi merkinnyt vastaavansuuruista ja liiketoimintasiirrossa kiellettyä käteisvastiketta. Verovuosi_2000 ja verovuosi_2001. Äänestys 6-2.

Arvonlisäverolaki_1_§_1_mom, Arvonlisäverolaki_17_§, Arvonlisäverolaki_18_§, Arvonlisäverolaki_30_§_2_mom, Arvonlisäverolaki_33_§_1_mom, Arvonlisäverolaki_33_§_2_mom, Arvonlisäverolaki_62_§_1_mom, Arvonlisäverolaki_62_§_3_mom, Arvonlisäverolaki_104_§, ElinkVL_52_d_§