Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi New Yorkissa 4 päivänä elokuuta 1995 tehdyn hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehdyn sopimuksen, sen voimaansaattamislain ja lain Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta.

Sopimuksen äänestyksettä hyväksynyt hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja vuosina 1993―1995 käsitellyt YK:n konferenssi kutsuttiin koolle YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa vuonna 1992 sovitun mukaisesti.

Sopimus täydentää YK:n merioikeusyleissopimuksen 63 ja 64 artiklan sisältämiä hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja koskevia määräyksiä, joissa kehotetaan kansainväliseen yhteistyöhön tällaisten lajien säilymisen turvaamiseksi ja hyödyntämiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla.

Sopimus koskee aavalla merellä tapahtuvaa kalastusta ja rakentuu kolmelle lähtökohdalle: varovaisuusperiaatteen mukaiseen ja parhaaseen tieteelliseen tietoon pohjautuville säilyttämis- ja hoitotoimenpiteille, sen varmistamiselle, että lajien pyynti ei heikennä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, sekä riitojen rauhanomaiselle ratkaisemiselle. Sopimus edellyttää rantavaltioiden ja sellaisten valtioiden, joiden kansalaiset kalastavat aavalla merellä, toimivan yhteistyössä alueellisten kalastusjärjestöjen puitteissa.

Sopimus sisältää määräyksiä sen avulla tehtävien järjestelyjen ulkopuolelle jäävien valtioiden asemasta ja lippuvaltion velvollisuuksista sekä sopimuksen täytäntöönpanosta. Lisäksi siinä on määräyksiä kehitysmaiden erityistarpeiden huomioon ottamisesta.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja lakiehdotus Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

---

Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (SopS 50/1996), jäljempänä merioikeusyleissopimus, määräykset meren elollisten luonnonvarojen hyödyntämisestä ja hallinnasta perustuvat lähtökohtaisesti vyöhykejakoon. Merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan nojalla rantavaltiolla on täysivaltaiset oikeudet päättää talousvyöhykkeellään olevien luonnonvarojen tutkimisesta, hyödyntämisestä, säilyttämisestä ja hoitamisesta. Tämä koskee myös talousvyöhykealueella kulloinkin liikkuvia kalakantoja riippumatta siitä, poistuvatko ne aika ajoin muille merialueille.

Hajallaan olevat kalakannat ja laajasti vaeltavat kalakannat muodostavat kuitenkin erityistapauksen, jota koskevat nimenomaiset määräykset on sijoitettu merioikeusyleissopimuksen 63 ja 64 artiklaan. Kyseisten artikloiden mukaan rantavaltioiden ja muiden valtioiden, joiden kansalaiset pyytävät hajallaan olevia kalakantoja (kahden tai useamman rantavaltion talousvyöhykkeellä tai sekä talousvyöhykkeellä että siihen liittyvällä sen ulkopuolisella alueella esiintyviä) tai laajasti vaeltavia kalakantoja (yleissopimuksen I liitteessä lueteltuja), tulee toimia suoraan tai asianomaisten aluetta tai sen osaa koskevien järjestöjen välityksellä yhteistyössä kantojen säilyttämiseksi sekä talousvyöhykkeellä että sen ulkopuolella. Alueilla, joilla ei ole tällaista kansainvälistä järjestöä, rantavaltioiden ja muiden valtioiden, joiden kansalaiset pyytävät niillä laajasti vaeltavia lajeja, tulee 64 artiklan nojalla yhteistoimin perustaa tällainen järjestö sekä osallistua sen toimintaan.

63 artiklalla ei sen 1 kappaleen mukaan ole vaikutusta merioikeusyleissopimuksen V osan muihin määräyksiin. Myös 64 artiklan määräyksiä sovelletaan sen 2 kappaleen mukaisesti muiden V osan määräysten ohella. Rantavaltion täysivaltaiset oikeudet talousvyöhykkeellä koskevat siten myös hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja. Artiklat sisältävät kuitenkin selvän kehotuksen kansainväliseen yhteistyöhön lajien säilyttämiseksi ja kalakantojen hyödyntämiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla. Kansainvälisen yhteisön toimivalta koskee hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja kuitenkin vain siltä osin kuin ne liikkuvat aavan meren alueella.

Merioikeusyleissopimuksen 116 artiklan mukaan kaikilla valtioilla on oikeus antaa kansalaistensa kalastaa aavalla merellä ottaen huomioon niiden sopimusvelvoitteet samoin kuin rantavaltioiden oikeudet, velvollisuudet ja edut, joista määrätään muun muassa 63 artiklan 2 kappaleessa ja 64 artiklassa. Yleissopimuksen 117 - 119 artikla velvoittavat valtioita ryhtymään toimenpiteisiin aavan meren alueiden elollisten luonnonvarojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Aavan meren kalastuksen vapautta rajoittavat valtioiden sopimat alueelliset sopimukset säilyttämis- ja hoitotoimenpiteistä.

Suomi ratifioi merioikeusyleissopimuksen 21 päivänä kesäkuuta 1996. Euroopan yhteisö vahvisti yleissopimuksen 1 päivänä huhtikuuta 1998.

Tammikuun 23 päivään 2001 mennessä kaikki Euroopan yhteisön jäsenvaltiot Tanskaa lukuun ottamatta ovat ratifioineet merioikeusyleissopimuksen.

Itämeren rantavaltiot ovat pitkälti ulottaneet kansallisen lainkäyttövaltansa kansainvälisen oikeuden mahdollistamaan enimmäislaajuuteen, minkä vuoksi aavan meren alue jää Itämerellä nykyisin varsin pieneksi. Itämerellä ei ole kalakantoja, jotka kuuluisivat merioikeusyleissopimuksen liitteessä mainittuihin laajasti vaeltaviin kalakantoihin. Itämerellä hajallaan olevia kalakantoja ovat lähinnä silakka, kilohaili, lohi ja turska. Ne kuuluvat kiintiöityihin kalalajeihin, joiden säilyttämis- ja hoitotoimenpiteistä vastaa Itämeren kansainvälinen kalastuskomissio (IBSFC). Täytäntöönpanosopimus kuitenkin koskee hajallaan olevia kalakantoja vain siltä osin kuin ne liikkuvat aavan meren alueella. Itämeren aavan meren alueilla suomalaiset kalastusalukset kalastavat käytännössä vain edellä mainittuja IBSFC:n säätelemiä lajeja, joten täytäntöönpanosopimuksen käytännön merkitys Suomelle jää vähäiseksi.

Suomalaiset kalastusalukset on suunniteltu lähinnä Itämeren olosuhteisiin, eivätkä ne kalasta tällä hetkellä Itämeren ulkopuolisella aavalla merellä. Suomella on pieni atlanto-skandisen sillin kiintiö Pohjanmerellä, joten periaatteessa olisi mahdollista, että suomalaisia kalastusaluksia toimisi myös Atlantilla. Kalastuksen aloittaminen siellä ei ole kuitenkaan todennäköistä lähitulevaisuudessa. Atlantin alueella toimivista alueellisista kalastusjärjestöistä merkittävimmät ovat Koillis-Atlantin kalastuskomissio (NEAFC), Luoteis-Atlantin kalastusjärjestö (NAFO) ja Kansainvälinen Atlantin tonnikalan suojelukomissio (ICCAT). Ne vastaavat alueillaan sopimuksessa mainituista säilyttämis- ja hoitotoimenpiteistä ja valvontasäännöistä. Euroopan yhteisö on jäsenenä näissä järjestöissä ja järjestöjen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä sekä valvontaa koskevista säännöksistä säädetään yhteisössä neuvoston asetuksilla, jotka velvoittavat suoraan yhteisön jäsenmaita ja niiden aluksia.

Euroopan yhteisön jäsenvaltiona Suomi on siirtänyt yhteisölle toimivallan merien kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevissa asioissa yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan mukaisesti. Euroopan yhteisön kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta säädetään Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetussa laissa (1139/1994), jäljempänä yhteisen kalastuspolitiikan laki.

Yhteisö päättää asiaankuuluvista säännöksistä ja sopii toimivaltansa rajoissa sitoumuksista kolmansien maiden tai toimivaltaisten järjestöjen kanssa. Hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn YK:n merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehty sopimus, jäljempänä täytäntöönpanosopimus, ei kuitenkaan kuulu yksinomaisesti yhteisön toimivaltaan. Tämän vuoksi on katsottu olevan tarpeen, että yhteisöstä ja sen jäsenvaltioista tulee sopimusvaltioita samanaikaisesti, jotta ne voivat yhdessä täyttää sopimuksessa määrättyjä velvoitteita sekä käyttää yhdessä oikeuksiaan jaettuun toimivaltaan kuuluvissa asioissa sopimuksen yhtenäisen soveltamisen varmistamiseksi yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa.

Koska yhteisöllä ei ole toimivaltaa kaikissa täytäntöönpanosopimuksen piiriin kuuluvissa asioissa, sen on allekirjoittaessaan ja ratifioidessaan sopimuksen annettava ilmoitus, josta käy ilmi, miltä osin sopimuksen täytäntöönpano on yhteisön ja miltä osin jäsenvaltioiden toimivallassa. Siltä osin kuin tässä ilmoituksessa ei muuta todeta, täytäntöönpanon katsotaan kuuluvan sopimuksen sopimuspuolena olevan jäsenvaltion toimivaltaan. Allekirjoittaessaan sopimuksen 27 päivänä kesäkuuta 1996 Euroopan yhteisö talletti toimivaltaansa koskevan ilmoituksen sekä seitsemän tulkintaselitystä. EU:n neuvosto on 8 päivänä kesäkuuta 1998 hyväksynyt myös ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä annettavan toimivaltaa koskevan ilmoituksen. Ilmoituksen mukaan jäsenvaltiot ovat siirtäneet yhteisölle toimivallan merien kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevissa asioissa. Toimivalta koskee sekä kansalliseen kalastuslainkäyttövaltaan kuuluvia alueita että aavaa merta. Ratifioidessaan sopimuksen Suomen tarkoituksena on todeta, että Euroopan yhteisön jäsenenä Suomi on siirtänyt tietyissä sopimuksen piiriin kuuluvissa asioissa toimivaltansa yhteisölle ja että siirretyn toimivallan luonnetta ja laajuutta koskeva ilmoitus tehdään erikseen sopimuksen 47 artiklan mukaisesti. Vastaavalla tavalla meneteltiin merioikeusyleissopimuksen ratifioinnin yhteydessä. Toimivaltaa koskeva ilmoitus on tämän esityksen liitteenä.

Päättäessään täytäntöönpanosopimuksen ratifioinnista Euroopan yhteisön puolesta EU:n neuvosto päätti myös, että yhteisön ratifiointia koskeva ratifioimiskirja talletetaan samanaikaisesti kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimiskirjojen kanssa ja että jäsenvaltiot vahvistavat samalla yhteisön sopimuksen ratifioinnin yhteydessä antamat sopimuksen tulkintaa koskevat lausumat, joita on kaikkiaan seitsemän. Näistä neljä on yksittäisiin artikloihin liittyviä ja niitä selostetaan yksityiskohtaisissa perusteluissa asianomaisissa kohdissa (21 ja 22 artikla). Lausumista kolme on luonteeltaan yleisempiä. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot tulkitsevat ensinnäkin, että käsitteillä "maantieteelliset erityispiirteet", "osa-alueen tai alueen ominaispiirteet", "yhteiskunnallis-taloudelliset, maantieteelliset ja ympäristölliset tekijät", "kyseisen meren luonnolliset ominaispiirteet" tai muilla samankaltaisilla, maantieteelliseen alueeseen viitattaessa käytetyillä käsitteillä ei rajoiteta kansainvälisen oikeuden mukaisia valtioiden oikeuksia ja velvollisuuksia. Toiseksi Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ymmärtävät, että mitään sopimuksen määräystä ei voida tulkita sillä tavalla, että tulkinta olisi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden tunnustaman aavan meren vapautta koskevan periaatteen kanssa. Kolmanneksi Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot tulkitsevat, että käsite "valtiot, joiden kansalaiset kalastavat aavalla merellä" ei luo mitään uusia aavalla merellä kalastavien henkilöiden kansalaisuudesta aiheutuvia perusteita lainkäyttövallalle, jotka ohittaisivat lippuvaltion lainkäyttövallan periaatteen. Sopimuksen tulkintaa koskevat lausumat ovat tämän esityksen liitteenä.

Täytäntöönpanosopimus täsmentää rantavaltioiden ja aavalla merellä kalastusta harjoittavien valtioiden yhteistyövelvoitetta hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Se myös sisältää yhteistyön menettelytapoja koskevia määräyksiä, joilla korostetaan erityisesti alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen roolia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden laatimisessa.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus yhteisen kalastuspolitiikan lain muuttamisesta. Ehdotuksen tavoitteena on mahdollistaa lippuvaltion (valtio, jonka lipun alla alus purjehtii, niin sanottu lippuvaltioperiaate) toimesta tapahtuva sopimuksen VI osan määräysten mukainen sopimuksen noudattamisen ja täytäntöönpanon tehokas toteuttaminen.

Täytäntöönpanosopimus velvoittaa lippuvaltiot toteuttamaan tarpeellisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että niiden lipun alla purjehtivat alukset noudattavat laadittuja säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä aavalla merellä. Täytäntöönpanosopimuksen noudattamisessa ja täytäntöönpanossa on osittain luovuttu aavalla merellä perinteisesti sovelletusta lippuvaltioperiaatteesta. Tietyissä tilanteissa toisen sopimusvaltion asianmukaisesti valtuutetut tarkastajat voivat nousta kalastusalukselle, tarkastaa sen ja jopa tuoda aluksen satamaan lisätutkimuksia varten. Myös satamavaltioilla on oikeus ja velvollisuus toteuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisia toimenpiteitä edistääkseen kalakantojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta.

Täytäntöönpanosopimus edellyttää lippuvaltiolta tehokkaita toimenpiteitä aavan meren osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi ja niiden rikkomusten tutkimiseksi. Lippuvaltion on muun muassa velvoitettava alukset antamaan väitettyyn rikkomukseen liittyviä tietoja. Sen on tarvittaessa pidätettävä alus, jos väitetystä rikkomuksesta on riittävästi todisteita. Lippuvaltion on myös varmistettava, ettei alus harjoita kalastusta aavalla merellä, ennen kuin kaikki lippuvaltion määräämät rangaistukset on suoritettu. Rikkomuksiin sovellettavien rangaistusten on oltava riittävän ankaria ja laittomasta toiminnasta saadut tuotot on määrättävä menetetyiksi. Lisäksi kalastusaluksen päällikkönä ja päällystönä toimimisen mahdollistava lupa on voitava evätä, peruuttaa ja pidättää. Täytäntöönpanosopimuksen 21 artiklan 11 kohdassa on lueteltu teot, jota on pidettävä vakavina rikkomuksina.

Rikoslain (39/1889) 1 luvun 2 §:n mukaan suomalaisessa aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty muun muassa aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka aluksen ollessa vieraan valtion alueella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö tai sen miehistön jäsen taikka sen matkustaja tai matkalla muuten mukana ollut (niin sanottu lippuperiaate). Suomen lakia sovelletaan myös suomalaisen aluksen päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä teollaan on rikkonut hänelle aluksen päällikkönä tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuuluvaa erityistä velvollisuutta. Rekisterivaltion tuomiovalta ulottuu aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen riippumatta aluksen tai ilma-aluksen sijaintipaikasta rikoksen tekohetkellä, rikoksen tekijästä tai rikoksen kohteesta. Rikoslain 1 luvun 12 §:n mukaan suomalaisessa aluksessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella tehtyä rikosta saa tutkia ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä.

Euroopan yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevat neuvoston asetukset ja niiden nojalla annetut päätökset ja määräykset sitovat jäsenvaltiota sellaisenaan. Kansallisella lainsäädännöllä on kuitenkin säädettävä muun muassa rangaistusseuraamuksista sekä määriteltävä yhteisön säännöksiä toimeenpanevat toimivaltaiset kansalliset viranomaiset. Yhteisen kalastuspolitiikan lain 7 §:n mukaan yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien säännöksien rikkomisesta tuomitaan sakkoon, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan kalastuslain (286/1982) 107 - 109 §:n säännöksiä sovelletaan myös yhteisen kalastuspolitiikan vastaiseen pyyntiin kielletyillä kalastusvälineillä tai pyyntitavoilla sekä vaaran tai vakavan vaaran aiheuttamiseen kalavedelle. Kalastuslain 107 §:n mukaisesta kalastusrikkomuksesta voi seurata sakkoa tai enintään 6 kuukautta vankeutta ja 108 §:n mukaisesta kalastusrikoksesta sakkoa tai enintään 2 vuotta vankeutta. Rikoslain 2 luvun 16 §:ssä säädetään rikoksen tekijälleen tai muulle henkilölle tuottaman taloudellisen hyödyn menetetyksi tuomitsemisesta. Käytännössä Suomessa voidaan rangaista kaikista täytäntöönpanosopimuksen 21 artiklan 11 kohdassa mainituista vakavista rikkomuksista riittävän ankarilla rangaistuksilla.

Kaikilla Euroopan yhteisön kalastusaluksilla on oltava lippuvaltion antama kalastuslisenssi, josta ilmenevät aluksen tunnistetiedot. Ilman voimassa olevaa kalastuslisenssiä aluksella ei saa kalastaa. Yhteisen järjestelmän perustamisesta kalastuslisensseihin sisällytettäviä vähimmäistietoja koskevien sääntöjen vahvistamiseksi annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 3690/93 annetaan tarkemmat säännökset muun muassa lisenssien hallinnoinnista. Kalastuksen kohdentumista ja määrää säännellään aluskohtaisilla kalastusluvilla, joista säädetään neuvoston asetuksissa (EY) N:o 1627/94, (EY) N:o 3317/94 ja (EY) N:o 779/97.

Yhteisen kalastuspolitiikan lain 10 §:n 2 kohdan mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi antaa tarkempia määräyksiä aluskohtaisista lisensseistä ja erityisistä kalastusluvista. Valtuutuksen nojalla annetuissa maa- ja metsätalousministeriön päätöksissä 1575/1994 ja 1369/1997 on määrätty tarkemmin suomalaisten alusten aluskohtaisista kalastuslisensseistä ja erityisistä kalastusluvista. Yhteisen kalastuspolitiikan lain 8 §:n mukaan se, joka tuomitaan rangaistukseen 7 §:n 1 momentin 1 kohdan tai 2 momentin nojalla, voidaan samalla määrätä menettäneeksi aluskohtainen lisenssi ja kalastuslupa enintään kolmen vuoden määräajaksi. Kyseeseen tulevat kalastaminen harjoitetun kalastusrajoituksen vastaisesti, kalastuksen harjoittaminen ilman aluskohtaista lisenssiä tai kalastuslupaa, sallitun pyyntimäärän ylittäminen, yhteisen kalastuspolitiikan vastainen pyynti kielletyillä kalastusvälineillä tai pyyntitavoilla sekä vaaran tai vakavan vaaran aiheuttaminen kalavedelle.

Tarkoituksena on lisätä yhteisen kalastuspolitiikan lakiin säännös, joka mahdollistaisi aluksen päällikön ja päällystöön kuuluvan pätevyyskirjan menettämisen silloin, kun hänet on tuomittu rangaistukseen edellä mainittujen 7 §:n 1 momentin 1 kohdan tai 2 momentin nojalla. Samoin lakiin lisättäisiin mahdollisuus keskeyttää Suomen lipun alla purjehtivan aluksen aavan meren kalastus peruuttamalla väliaikaisesti aluksen kalastuslupa sekä määrätä alus palaamaan satamaan.

Lakiin lisättäisiin myös sopimuksen mukaisten asianmukaisesti valtuutettujen toisten sopimusvaltioiden tarkastajien tiedonsaantioikeus. Heillä olisi oikeus nousta alukseen ja saada tarvittavat asiakirjat ja muut kalastusta koskevat tiedot. Lisäksi he voisivat ottaa haltuunsa kielletyt pyydykset ja niillä saatu saalis. Heillä olisi myös laadittujen osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden mukainen oikeus tuoda tarvittaessa alus satamaan.

Esityksellä ei ole taloudellisia vaikutuksia eikä myöskään organisaatio- tai henkilövaikutuksia. Täytäntöönpanosopimuksen voidaan sen sijaan katsoa edistävän merkittävästi meriympäristön suojelemiseksi tehtävää kansainvälistä yhteistyötä. Sopimus velvoittaa valtioita säilyttämään ja hoitamaan kestävällä tavalla tiettyjä aavalla merellä esiintyviä kalakantoja sekä ratkaisemaan kalastusriitansa rauhanomaisesti. Suomen kannalta sopimuksella ei ole suuria vaikutuksia, sillä suomalaiset kalastusalukset eivät harjoita sopimuksessa tarkoitettua kalastusta.

Vuonna 1982 tehty merioikeusyleissopimus tähtää siihen, että asianomaiset rantavaltiot ja näiden valtioiden kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolella hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja kalastavien alusten lippuvaltiot sopivat yhteisesti tällaisten kalakantojen säilyttämisestä ja hoitamisesta.

Meren luonnonvaroja koskevat kysymykset osoittautuivat kuitenkin varsin kiistanalaisiksi kymmenen vuotta myöhemmin kokoontuneessa YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa Rio de Janeirossa, jossa sovittiinkin hallitustenvälisen YK-konferenssin järjestämisestä merioikeusyleissopimuksen hajallaan olevia kalakantoja ja laajasti vaeltavia kalakantoja koskevien määräysten tehokkaan täytäntöönpanon edistämiseksi. YK:n yleiskokous päätti 47. istunnossaan syksyllä 1992 konferenssin koollekutsumisesta (päätöslauselma 47/192). Konferenssin mandaatti perustui yhtäältä ympäristö- ja kehityskonferenssissa hyväksytyn toimintaohjelman, Agenda 21:n, 17 lukuun ja toisaalta merioikeusyleissopimukseen. Agenda 21:ssä todettiin erityisesti, että konferenssin työn ja tulosten tulee olla täysin sopusoinnussa merioikeusyleissopimuksen määräysten, erityisesti rantavaltioiden ja aavalla merellä kalastavien valtioiden oikeuksien ja velvollisuuksien, kanssa.

Konferenssi kokoontui vuosina 1993 - 1995 kuuteen istuntoon. Sopimus hyväksyttiin äänestyksettä 4 päivänä elokuuta 1995 ja avattiin allekirjoitettavaksi 4 päivänä joulukuuta 1995. Sopimuksen on allekirjoittanut 59 valtiota ja Euroopan yhteisö. Suomi ja pääosa muista EU-maista sekä Euroopan yhteisö allekirjoittivat täytäntöönpanosopimuksen 27 päivänä kesäkuuta 1996.

Ulkoasiainministeriö pyysi täytäntöönpanosopimuksen allekirjoittamista varten syksyllä 1995 lausunnon maa- ja metsätalous-, ympäristö-, liikenne-, oikeus- sekä kauppa- ja teollisuusministeriöiltä. Vaikka sekä maa- ja metsätalousministeriön että ympäristöministeriön lausunnoissa todettiin, että täytäntöönpanosopimus ei soveltamisalansa puolesta juurikaan koske Suomea, niissä puollettiin täytäntöönpanosopimuksen allekirjoittamista Suomen harjoittaman kansainvälisen ympäristöpolitiikan näkökulmasta. Oikeusministeriön lausunnon mukaan täytäntöönpanosopimuksen voimaan saattaminen edellyttää lainsäädännön muuttamista, joskin lausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että Euroopan yhteisön sisällä käytiin tuolloin edelleen keskustelua täytäntöönpanosopimuksen kuulumisesta jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Hallituksen esitys on laadittu virkatyönä ulkoasiainministeriössä ja maa- ja metsätalousministeriössä. Siitä on pyydetty lausunto oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, liikenne -ja vientintäministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, Kalatalouden keskusliitolta, Suomen Ammattikalastajaliitolta, Lapin työvoima- ja elinkeinokeskukselta, Pohjanmaan TE-keskukselta, Kainuun TE-keskukselta, Varsinais-Suomen TE-keskukselta, Uudenmaan TE-keskukselta ja Kaakkois-Suomen TE-keskukselta.

1 artikla sisältää määritelmiä ja määrää sopimuksen soveltamisalan. Artiklan 2 kappaleesta ilmenee, että valtioiden ohella sopimus soveltuu myös tiettyihin merioikeusyleissopimuksessa tarkemmin määriteltyihin yhteisöihin. Näihin kuuluvat esimerkiksi sellaiset kansainväliset järjestöt kuin Euroopan yhteisö. Sopimusvaltion käsitteellä tarkoitetaan tässä sopimuksessa sopimuspuolena olevia valtioita ja muita yhteisöjä. 3 kappaleen mukaan sopimusta sovelletaan soveltuvin osin myös muihin kalastusta harjoittaviin yhteisöihin, joiden alukset kalastavat aavalla merellä.

2 artiklan mukaan sopimuksen tavoitteena on varmistaa hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen pitkäaikainen säilyttäminen ja kestävä käyttö merioikeusyleissopimuksen asiaankuuluvien määräysten tehokkaalla täytäntöönpanolla.

3 artikla koskee sopimuksen soveltamista. Artiklan 1 kappaleen mukaan lähtökohtana on soveltaminen hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiseen ja hoitoon alueilla, jotka ovat kansallisen lainkäyttövallan ulkopuolella eli aavalla merellä. Koska tällaiset kalakannat esiintyvät myös kansalliseen lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla, edellytetään 1 kappaleessa, että rantavaltiot soveltavat varovaisen lähestymistavan soveltamista koskevaa sopimuksen 6 artiklaa ja säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden yhteensopivuutta koskevaa 7 artiklaa myös näillä alueilla. 2 kappale ulottaa tämän velvoitteen soveltuvin osin myös sopimuksen 5 artiklassa lueteltujen yleisten periaatteiden soveltamiseen. Kehitysmaiden tukemiseksi näiden velvoitteiden täyttämisessä kansalliseen lainkäyttövaltaansa kuuluvilla alueilla 3 kappaleessa määrätään, että myös kehitysmaiden vaatimuksia koskevaa sopimuksen VII osaa sovelletaan soveltuvin osin alueisiin, jotka kuuluvat kansalliseen lainkäyttövaltaan.

4 artiklassa täsmennetään sopimuksen suhdetta merioikeusyleissopimukseen. Mikään sopimuksessa ei saa rajoittaa valtioiden yleissopimuksen mukaisia oikeuksia, lainkäyttövaltaa ja velvollisuuksia. Sopimusta tulkitaan ja sovelletaan yleissopimuksen yhteydessä ja yhdenmukaisesti sen kanssa.

5 artiklassa määritellään ne yleiset periaatteet, joita rantavaltioiden ja aavalla merellä kalastusta harjoittavien valtioiden on noudatettava toteuttaessaan merioikeusyleissopimuksen niille asettamaa yhteistyövelvoitetta hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Niiden on muun muassa hyväksyttävä toimenpiteitä tällaisten kalakantojen pitkäaikaisen kestävyyden varmistamiseksi ja edistettävä niiden parhaan mahdollisen hyödyntämisen tavoitetta, vähennettävä mahdollisimman paljon saastumista, jätteitä, hävinneiden tai hylättyjen pyydysten saaliita, muiden kuin kohdelajien pyyntiä sekä vaikutuksia liittyviin tai riippuvaisiin lajeihin ja suojeltava meriympäristön biologista monimuotoisuutta. Valtioiden on myös kerättävä ja jaettava hyvissä ajoin täydellistä ja täsmällistä tietoa kalastustoiminnasta koskien muun muassa alusten sijaintia, kohdelajien ja muiden lajien saaliita ja pyyntiponnistusta tietojen keruuta ja jakamista koskevia vaatimuksia täsmentävän I liitteen mukaisesti sekä tietoja kansallisista ja kansainvälisistä tutkimusohjelmista.

6 artiklassa velvoitetaan valtiot soveltamaan varovaista lähestymistapaa kalakantojen säilyttämiseen, hoitoon ja hyödyntämiseen sekä täsmennetään, miten sitä toteutetaan. Varovaisuuden on oltava korostetumpaa silloin, kun saatu tieto on epävarmaa, epäluotettavaa tai puutteellista. Varovaiseen lähestymistapaan kuuluu muun muassa, että valtiot määrittelevät parhaan mahdollisen saatavilla olevan tieteellisen tiedon perusteella vertailupisteet eri kalakannoille. Kun vertailupisteitä lähestytään, valtioiden on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että niitä ei ylitetä. Jos vertailupisteet ylitetään, valtioiden on viipymättä suoritettava ennakkoon tällaisen tilanteen varalta määrittelemänsä toimet kalakantojen palauttamiseksi ennalleen. II liitteessä annetaan suuntaviivoja varovertailupisteiden soveltamiseksi hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisessä ja hoidossa.

7 artiklassa korostetaan aavalle merelle ja kansalliseen lainkäyttövaltaan kuuluvalle alueelle laadittujen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden yhteensopivuuden tärkeyttä. Tätä varten rantavaltioiden ja aavalla merellä kalastusta harjoittavien valtioiden on toimittava yhteistyössä ja määriteltävä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteet artiklan 2 kappaleessa määriteltyjen kriteereiden mukaisesti. Jollei sopimukseen tällaisista toimenpiteistä päästä kohtuullisessa ajassa, mikä tahansa asianomaisista valtioista voi 4 kappaleen mukaan aloittaa VIII osassa määrätyt menettelyt riitojen ratkaisemiseksi. 5 kappale velvoittaa valtioita tekemään kaiken mahdollisen ryhtyäkseen väliaikaisiin luonteeltaan käytännöllisiin järjestelyihin, kunnes yhteensopivista toimenpiteistä päästään sopimukseen. Myös väliaikaisten toimenpiteiden aikaansaamiseksi voidaan riita antaa tuomioistuimen ratkaistavaksi VIII osan mukaisesti. 6 kappaleessa täsmennetään, mitä väliaikaisissa järjestelyissä tai toimenpiteissä on otettava huomioon. Sekä rantavaltioiden että aavalla merellä kalastavien valtioiden on tiedotettava säännöllisesti hyväksymistään toimenpiteistä.

Merioikeusyleissopimuksen mukaan asianomaiset valtiot voivat toteuttaa yhteistyövelvoitettaan joko suoraan tai asianomaisten kansainvälisten järjestöjen välityksellä. Sopimuksen III osassa täsmennetään tällaisen kansainvälisen yhteistyön menettelytapoja.

8 artiklan 2 kappaleen mukaan valtioiden on aloitettava vilpittömin mielin ja viipymättä neuvottelut sopivien järjestelyjen laatimiseksi hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisen ja hoidon varmistamiseksi, erityisesti silloin, kun on todisteita siitä, että kalakantoja saattaa uhata ylikalastus tai niiden osalta kehitellään uutta kalastusta. Jos osa-alueellisella tai alueellisella kalastuksenhoitojärjestöllä tai -järjestelyllä on toimivalta laatia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, asianomaisten valtioiden on 3 kappaleen mukaan ryhdyttävä tällaisen järjestön jäseniksi, osallistuttava tällaiseen järjestelyyn tai suostuttava soveltamaan tällaisen järjestön tai järjestelyn laatimia toimenpiteitä. Vain tällaiset valtiot pääsevät 4 kappaleen mukaan hyödyntämään kalavaroja, joihin näitä toimenpiteitä sovelletaan. Artiklan 5 ja 6 kappaleessa korostetaan osa-alueellisten tai alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tai -järjestelyjen merkitystä. Asianomaisten valtioiden on perustettava tällainen järjestö tai ryhdyttävä muihin sopiviin järjestelyihin kalakannan säilyttämisen ja hoidon varmistamiseksi sekä osallistuttava järjestön tai järjestelyn toimintaan. Tällaisen järjestön tai tällaiseen järjestelyyn osallistuvien valtioiden kanssa on neuvoteltava siinä tapauksessa, että toimet toivottaisiin hallitustenvälisen järjestön suoritettaviksi ja että tällainen toiminta vaikuttaisi merkittävästi toimivaltaisen osa-alueellisen tai alueellisen järjestön tai järjestelyn laatimiin toimenpiteisiin.

9 artiklan 1 kappaleessa luetellaan asioita, joista valtioiden on sovittava perustaessaan osa-alueellisia tai alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä tai sopiessaan osa-alueellisista tai alueellisista kalastuksenhoitojärjestelyistä. 2 kappale velvoittaa ilmoittamaan tällaisen järjestön tai järjestelyn perustamisesta muille valtioille, joiden tiedetään olevan kiinnostuneita toiminnasta. 10 artiklassa määrätään tällaisen järjestön tai järjestelyn tehtävistä ja 11 artiklassa niistä seikoista, jotka valtioiden on otettava huomioon määritellessään uusien jäsenten tai osallistujien osallistumista koskevien oikeuksien luonnetta ja laajuutta. 12 artiklassa korostetaan osa-alueellisten ja alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen tai -järjestelyjen toiminnan avoimuutta. Muun muassa muiden järjestöjen edustajien osallistumista kokouksiin tarkkailijoina koskevat menettelytavat eivät saa olla tarpeettoman rajoittavia. Myös järjestön tai järjestelyn asiakirjoihin ja kertomuksiin on voitava tutustua sitä koskevien menettelysääntöjen mukaisesti. 13 artiklassa kiinnitetään huomiota olemassaolevien järjestöjen ja järjestelyjen vahvistamiseen niiden tehokkuuden parantamiseksi.

14 artiklan 1 kappaleen mukaan valtioiden on varmistettava, että niiden lipun alla purjehtivat kalastusalukset toimittavat tarvittavia tietoja, jotta valtiot voisivat täyttää sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. Valtioiden on kerättävä ja vaihdettava tällaisia tietoja, varmistettava niiden riittävä yksityiskohtaisuus ja oikea-aikaisuus sekä ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin tietojen paikkansapitävyyden tarkistamiseksi. 2 kappaleen mukaan valtioiden on yhteistyössä sovittava tietojen tarkasta määrittelystä ja muodosta, jossa ne toimitetaan osa-alueellisille tai alueellisille kalastuksenhoitojärjestöille tai -järjestelyille, sekä kehitettävä ja jaettava analyysi- ja arviointimenetelmiä säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden parantamiseksi. Artiklan 3 kappale koskee merioikeusyleissopimuksen XIII osan mukaista yhteistyötä kalastusta koskevan tieteellisen tutkimuksen vahvistamiseksi ja edistämiseksi.

15 artikla sisältää sopimuksen täytäntöönpanoa suljetulla tai puolisuljetulla merialueella koskevia erityismääräyksiä. Valtioiden on otettava huomioon kyseisen merialueen luonnolliset ominaispiirteet ja toimittava merioikeusyleissopimuksen IX osan ja yleissopimuksen muiden asiaan kuuluvien määräysten kanssa sopusoinnussa olevalla tavalla. Suljetut ja puolisuljetut merialueet määritellään merioikeusyleissopimuksen 122 artiklassa. Suljetulla merialueella tarkoitetaan esimerkiksi Itämerta.

16 artikla koskee aavan meren alueita, joita ympäröi kauttaaltaan yhden valtion kansalliseen lainkäyttövaltaan kuuluva alue.

17 artiklan 1 kappaleessa todetaan, että sellainenkaan valtio, joka ei ole osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäsen tai osallistu osa-alueelliseen tai alueelliseen kalastuksenhoitojärjestelyyn ja joka ei muullakaan tavalla suostu soveltamaan tällaisen järjestön laatimia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä, ei vapaudu velvollisuudestaan toimia merioikeusyleissopimuksen ja sopimuksen mukaisesti yhteistyössä asianomaisten kalakantojen säilyttämisessä ja hoidossa. 2 kappaleen mukaan tällainen valtio ei saa sallia sen lipun alla purjehtivien alusten osalta kalastusta, joka kohdistuu tällaisten järjestöjen tai järjestelyjen laatimien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden alaisiin kalakantoihin. 3 kappale sallii 1 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettujen kalastusta harjoittavien yhteisöiden nauttia kalastukseen osallistumisen eduista sen mukaan, miten ne sitoutuvat noudattamaan säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä kalakantojen osalta. 4 kappale velvoittaa järjestön jäsenet tai järjestelyyn osallistuvat vaihtamaan sellaisten kalastusalusten toimintaan liittyviä tietoja, jotka purjehtivat sellaisen valtion lipun alla, joka ei ole järjestön jäsen tai osallistu järjestelyyn ja joka harjoittaa kyseisten kalakantojen kalastusta. Niiden on myös toteutettava sopimuksen ja kansainvälisen oikeuden kanssa sopusoinnussa olevia toimenpiteitä ehkäistäkseen sellaisia tällaisten alusten toimia, jotka heikentävät osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta.

V osan muodostava 18 artikla koskee lippuvaltion velvollisuuksia. 1 kappaleessa asetetaan yleinen velvollisuus toteuttaa tarpeellisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että alukset noudattavat osa-alueellisia tai alueellisia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä ja että ne eivät harjoita mitään sellaista toimintaa, joka heikentäisi näiden toimenpiteiden tehokkuutta.

Artiklan 2 kappaleen mukaan valtion on sallittava sen lipun alla purjehtivien alusten käytön kalastukseen aavalla merellä ainoastaan, jos se voi tehokkaasti toteuttaa yleissopimuksen ja sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan tällaisten alusten osalta. 3 kappaleessa määrätään toimenpiteistä, joita valtion on toteutettava sen lipun alla purjehtivien alusten osalta. Toimenpiteisiin kuuluu muun muassa alusten valvonta aavalla merellä kalastuslisenssien tai lupien ja niihin sisällytettävien ehtojen avulla kaikkien sovellettavien osa-alueellisella, alueellisella tai maailmanlaajuisella tasolla sovittujen menettelyjen mukaisesti. Lippuvaltion on myös varmistettava, että sen alukset eivät harjoita luvatonta kalastusta muiden valtioiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla.

Lippuvaltion on huolehdittava myös niiden kalastusalusten kansallisesta rekisteröinnistä, jotka saavat kalastaa aavalla merellä, kalastusalusten ja pyydysten merkitsemisestä tunnistamista varten yhdenmukaisten ja kansainvälisesti tunnistettavien merkintäjärjestelmien mukaisesti, kalastusta koskevien tietojen rekisteröimisestä ja oikea-aikaisesta tiedottamisesta sekä kohdelajien ja muiden lajien saaliiden tarkastamisesta. Lippuvaltion on myös mahdollistettava alustensa, niiden kalastustoiminnan ja muiden siihen liittyvien toimien seuranta, valvonta ja tarkkailu muun muassa sallimalla toisen valtion asianmukaisesti valtuutetun tarkastajan pääsy alukselle. Tästä määrätään yksityiskohtaisemmin 21 ja 22 artiklassa. Lippuvaltion tulee edelleen huolehtia jälleenlastausten säätelemisestä aavalla merellä sekä kalastustoiminnan säätelemisestä osa-alueellisten, alueellisten tai maailmanlaajuisten toimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi, mukaan lukien toimenpiteet, jotka tähtäävät muiden kuin kohdelajien saaliiden mahdollisimman voimakkaaseen vähentämiseen. Jos on voimassa osa-alueellisesti, alueellisesti tai maailmanlaajuisesti sovittu seuranta-, valvonta- ja tarkkailujärjestelmä, artiklan 4 kappale velvoittaa valtiot varmistamaan, että niiden lipun alla purjehtiville aluksille määrätyt toimenpiteet ovat yhteensopivia tällaisen järjestelmän kanssa.

Noudattamista ja täytäntöönpanoa koskevassa VI osassa tarkastellaan erikseen lippuvaltion ja satamavaltion roolia, kansainvälistä yhteistyötä sekä osa-alueellista ja alueellista yhteistyötä. Siinä täsmennetään myös toisen valtion lipun alla purjehtivaan alukseen nousua ja sen tarkastamista koskevat perusmenettelyt.

19 artiklan mukaan lippuvaltion on tutkittava välittömästi ja täydellisesti kaikki osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden väitetyt rikkomukset ja ilmoitettava tutkimuksen etenemisestä ja lopputuloksesta välittömästi väitteen tehneelle sekä asianomaiselle järjestölle tai järjestelylle. Lippuvaltion on vaadittava kaikilta sen lipun alla purjehtivilta aluksilta, että ne antavat tutkimuksesta vastaavalle viranomaiselle väitettyyn rikkomukseen liittyviä tietoja sekä luovutettava asia viipymättä viranomaisilleen vireillepanoa varten ja tarvittaessa pidätettävä alus, jos väitetystä rikkomuksesta on riittävästi todisteita. Silloin kun on todistettu, että alus on ollut mukana asianomaisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vakavassa rikkomuksessa, lippuvaltion on varmistettava, että alus ei harjoita kalastusta aavalla merellä, ennen kuin kaikki lippuvaltion rikkomuksen osalta määräämät rangaistukset on suoritettu. 2 kappaleessa korostetaan tutkinnan ja oikeudellisten menettelyjen nopeutta ja rikkomuksiin sovellettavien rangaistusten riittävää ankaruutta. Kalastusalusten päälliköihin ja muuhun päällystöön sovellettaviin toimenpiteisiin on sisällyttävä määräyksiä, jotka mahdollistavat tällaisten alusten päällikkönä ja päällystöön kuuluvana toimimista koskevan luvan epäämisen, peruuttamisen ja pidättämisen.

20 artikla tarjoaa mahdollisuuden pyytää apua miltä tahansa muulta valtiolta, jonka osallistuminen saattaa auttaa tutkinnan suorittamisessa. 2 kappaleen mukaan kaikkien valtioiden on pyrittävä vastaamaan lippuvaltion tällaisten tutkintojen yhteydessä esittämiin kohtuullisiin pyyntöihin. Lippuvaltio voi 3 kappaleen mukaan suorittaa tutkimuksia joko suoraan asianomaisten valtioiden tai kalastuksenhoitojärjestön tai -järjestelyn kautta. Tiedot tutkinnan edistymisestä ja lopputuloksesta on toimitettava kaikille valtioille, joita väitetty rikkomus koskee tai joihin se vaikuttaa. 4 kappale velvoittaa valtioita auttamaan toisiaan sellaisten alusten tunnistamisessa, joiden on ilmoitettu harjoittaneen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta heikentävää toimintaa, ja 5 kappale laatimaan, kansallisten lakien ja määräysten sallimissa rajoissa, järjestelyjä, jotka mahdollistavat väitettyihin rikkomuksiin liittyvien todisteiden luovuttamisen muiden valtioiden syytteeseenpanosta vastaaville viranomaisille.

Jos on perusteltuja syitä uskoa, että aavalla merellä oleva alus on syyllistynyt luvattomaan kalastukseen jonkin rantavaltion lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella, aluksen lippuvaltion on 6 kappaleen mukaan tutkittava asia välittömästi ja täydellisesti kyseisen rantavaltion pyynnöstä. Kyseisten valtioiden on toimittava yhteistyössä ja lippuvaltio voi valtuuttaa rantavaltion asianomaiset viranomaiset nousemaan alukselle ja tutkimaan sen aavalla merellä. Määräys ei kuitenkaan rajoita oikeutta välittömään takaa-ajoon koskevaa merioikeusyleissopimuksen 111 artiklaa.

7 kappaleessa todetaan, että sopimusvaltiot, jotka ovat osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäseniä tai osallistuvat osa-alueelliseen tai alueelliseen kalastuksenhoitojärjestelyyn voivat toteuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisia toimia estääkseen aluksia, jotka ovat harjoittaneet toimintaa, joka heikentää järjestön tai järjestelyn laatimien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta tai muuten rikkovat niitä vastaan, kalastamasta aavalla merellä kyseisellä osa-alueella tai alueella siihen saakka, kunnes lippuvaltio on toteuttanut tarpeelliset toimet.

21 artiklan 1 kappale antaa kaikilla osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestön tai -järjestelyn kattamilla aavan meren alueilla tällaisen järjestön jäsenenä olevalle tai järjestelyyn osallistuvalle sopimusvaltiolle oikeuden nousta asianmukaisesti valtuutettujen tarkastajiensa välityksellä toisen sopimusvaltion lipun alla purjehtivalle kalastusalukselle ja tarkastaa sen. Merkitystä ei ole sillä, kuuluuko tämä toinen sopimusvaltio asianomaiseen järjestöön tai osallistuuko se järjestelyyn. Toimenpiteiden tarkoituksena on sen varmistaminen, että järjestön tai järjestelyn laatimia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä noudatetaan, ja valtioiden on 2 kappaleen mukaan laadittava niitä koskevat, sopimuksen kanssa yhdenmukaiset ja syrjimättömät menettelytavat asianomaisen järjestön tai järjestelyn avulla. Laadituista menettelytavoista on tiedotettava asianmukaisesti. 4 kappale velvoittaa tiedottamaan myös asianmukaisesti valtuutetuille tarkastajille annettavasta tunnistamisen muodosta. Aluksille nousuun ja niiden tarkastamiseen käytetyt alukset on merkittävä selkeästi ja ne on voitava tunnistaa hallituksen palveluksessa oleviksi. Tullessaan sopimuksen sopimuspuoleksi Suomen tulee 4 kappaleen mukaisesti nimettävä viranomainen artiklan mukaisten ilmoitusten vastaanottajaksi ja tiedotettava nimityksestä asianomaisen osa-alueellisen tai alueellisen kalastusjärjestön tai - järjestelyn kautta.

3 kappaleessa todetaan, että jos kahden vuoden kuluessa sopimuksen hyväksymisestä, jokin järjestö tai järjestely ei ole laatinut menettelytapoja, alukseen nousu ja sen tarkastaminen 1 kappaleen mukaisesti sekä muut näitä seuraavat täytäntöönpanoa koskevat toimet on menettelytapojen laatimiseen saakka suoritettava 21 artiklan sekä 22 artiklassa esitettyjen perusmenettelyjen mukaisesti. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ilmoittavat ratifioinnin yhteydessä tulkintanaan, että sopimus ei anna millekään valtiolle oikeutta ylläpitää tai soveltaa yksipuolisia toimenpiteitä kappaleessa tarkoitetun siirtymävaiheen aikana. Jos yhteisymmärrystä ei saavuteta, valtioiden on sen jälkeen toimittava ainoastaan sopimuksen 21 ja 22 artiklassa olevien määräysten mukaisesti.

Artiklan 5 - 11 kappaleessa määrätään tarkastamisen johdosta mahdollisesti tarpeellisista toimenpiteistä. Jos on selkeät perusteet uskoa, että alus on harjoittanut säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vastaista toimintaa, tarkastuksesta vastaavan valtion on tarvittaessa hankittava todisteita ja ilmoitettava välittömästi lippuvaltiolle väitetystä rikkomuksesta. Lippuvaltion on vastattava tällaiseen ilmoitukseen määräajassa ja tutkittava asia tai annettava tarkastuksesta vastaavan valtion tutkia se. Lippuvaltio voi antaa tarkastuksesta vastaavan valtion suoritettavaksi myös sellaiset täytäntöönpanotoimet, jotka lippuvaltio voi määritellä aluksen osalta ja jotka ovat yhdenmukaisia niiden oikeuksien ja velvollisuuksien kanssa, jotka lippuvaltiolla sopimuksen mukaan on.

Jos on selkeät perusteet uskoa, että alus on syyllistynyt 11 kappaleessa tarkoitettuun vakavaan rikkomukseen ja että lippuvaltio on joko jättänyt vastaamatta tai on jättänyt asian tutkimatta tai täytäntöönpanotoimet toteuttamatta, tarkastajat voivat jäädä alukselle ja hankkia todisteita sekä vaatia aluksen päällikköä avustamaan lisätutkimuksissa, tarvittaessa myös tuomalla aluksen viipymättä satamaan. Tarkastuksen suorittavan valtion on ilmoitettava lippuvaltiolle ja asianomaiselle järjestölle tai asianomaiseen järjestelyyn osallistuville lisätutkimusten tuloksista. 10 kappaleessa asetetaan tarkastajien toimintaa aluksella koskevia rajoituksia.

Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ilmoittavat ratifioinnin yhteydessä käsittävänsä, että 21 artiklan 6 - 8 kappaleen määräyksiä sovellettaessa lippuvaltio voi nojautua oman oikeusjärjestelmänsä vaatimuksiin, joiden mukaisesti syyttäjäviranomaisilla on harkintavaltaa päätettäessä tapauksen kaikki tekijät huomioon ottaen syytteen nostamisesta. Tällaisiin vaatimuksiin perustuvia lippuvaltion päätöksiä ei voida tulkita vastaamisen tai toimintaan ryhtymisen laiminlyönniksi.

12 kappaleessa todetaan, että lippuvaltio voi milloin tahansa suorittaa toimet täyttääkseen omat velvollisuutensa väitetyn rikkomuksen osalta. 13 kappaleen mukaan artikla ei rajoita lippuvaltion oikeutta toteuttaa sen lakien mukaisia toimenpiteitä, mukaan lukien toimenpiteet rangaistusten määräämiseksi.

Sopimuksen 21 artiklan soveltamisen osalta Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ilmoittavat ratifioinnin yhteydessä käsittävänsä, että lippuvaltion julistaessa aikovansa käyttää 19 artiklan määräysten mukaisesti valtaansa kyseisen valtion lipun alla purjehtivaan kalastusalukseen, tarkastavan valtion viranomaiset eivät 21 artiklan määräysten nojalla pyri käyttämään pitemmälle menevää valtaa kyseiseen alukseen. Kaikki tältä osin ilmenevät riidat on ratkaistava sopimuksen VIII osassa määrättyjen menettelyjen mukaisesti. Mikään valtio ei tällaisen riidan perusteella voi pitää valvonnassaan alusta, joka ei purjehdi sen lipun alla.

14 kappaleessa laajennetaan artiklan soveltamisalaa tietyin edellytyksin myös tarkastuksen suorittavan valtion lainkäyttövaltaan kuuluvalle alueelle. 15 kappale mahdollistaa sopimisen 1 kappaleen soveltamisen rajoittamisesta järjestön jäsenten tai järjestelyyn osallistuvien kesken, mikäli järjestön tai järjestelyn laatimien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen varmistaminen ei ole niiden vastuulla.

16 kappaleessa korostetaan, että muiden valtioiden kuin lippuvaltion toteuttamat toimenpiteet alusten osalta, jotka ovat harjoittaneet osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden vastaista toimintaa on suhteutettava rikkomuksen vakavuuteen.

Kun on perusteltuja syitä epäillä, että aavalla merellä olevalla kalastusaluksella ei ole kansallisuutta, valtio voi 17 kappaleen mukaan nousta alukselle ja tutkia sen. Kun todisteet antavat siihen aihetta, valtio voi suorittaa sopivat kansainvälisen oikeuden mukaiset toimet.

18 kappaleessa todetaan, että valtiot ovat vastuussa niiden aiheuttamista vahingoista tai menetyksistä, jotka johtuvat artiklan mukaisesti suoritetuista toimista, silloin kun tällainen toimi on laiton tai ylittää sen, mitä saatavilla olevien tietojen perusteella on pidettävä kohtuullisena tämän artiklan määräysten täytäntöön panemiseksi. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ilmoittavat ratifioinnin yhteydessä katsovansa, että sanaa "laiton" olisi tulkittavissa koko sopimus ja etenkin sen 4 ja 35 artikla huomioon ottaen.

22 artiklassa määrätään 21 artiklan mukaista alukseen nousua ja sen tarkastamista koskevista perusmenettelyistä. Tarkastuksen suorittavan valtion on varmistettava, että sen asianmukaisesti valtuutetut tarkastajat toimivat näiden mukaisesti. Lippuvaltion on puolestaan varmistettava, että aluksen päällikkö toimii samoin ja tarvittaessa määrättävä tämä suostumaan välittömästi alukselle nousuun ja sen tarkastukseen kalastusluvan peruuttamisen ja välittömän satamaan palaamisen uhalla.

22 artiklan mukaan tarkastajien on muun muassa vältettävä voiman käyttöä, paitsi milloin ja niiltä osin kuin se on välttämätöntä tarkastajien turvallisuuden varmistamiseksi ja jos tarkastajia häiritään velvollisuuksiensa täyttämisessä. Käytetyn voiman määrä ei saa olla suurempi kuin mitä kyseisissä olosuhteissa on pidettävä kohtuullisena.

Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot eivät sopimusneuvottelujen yhteydessä olleet tyytyväisiä tähän määräykseen. Ratifioinnin yhteydessä tullaankin muistuttamaan, että kaikkien valtioiden on keskinäisissä suhteissaan pidättäydyttävä voimankäytöllä uhkaamisesta tai voimankäytöstä kansainvälisen oikeuden, YK:n peruskirjan ja merioikeusyleissopimuksen yleisten periaatteiden mukaisesti. Lisäksi Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot korostavat, että 22 artiklassa tarkoitettu voimankäyttö on poikkeustoimi, jonka on perustuttava suhteellisuusperiaatteen tarkalle noudattamiselle ja jonka väärinkäyttö asettaa tarkastavan valtion kansainväliseen vastuuseen. Kaikki tältä osin tapahtuvat rikkomukset on ratkaistava rauhanomaisin keinoin ja käytettävissä olevien riitojen ratkaisua koskevien menettelyjen mukaisesti. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot katsovat myös, että alukseen nousua ja sen tarkastusta koskevia sääntöjä olisi edelleen kehitettävä asiaankuuluvien kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaan asianomaisten alueellisten ja osa-alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen ja -järjestelyjen piirissä.

23 artikla koskee satamavaltion toteuttamia toimenpiteitä. Artiklan 1 kappaleen mukaan satamavaltiolla on oikeus ja velvollisuus toteuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisia toimenpiteitä edistääkseen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta syrjimättä minkään valtion aluksia. Tällaisia toimenpiteitä voivat 2 kappaleen mukaan olla muun muassa asiakirjojen, pyydyksien ja saaliiden tarkastaminen kalastusaluksilla, kun ne ovat vapaaehtoisesti kyseisen valtion satamissa tai merellä olevissa terminaaleissa. 3 kappaleen mukaan valtiot voivat hyväksyä määräyksiä, jotka valtuuttavat asianomaiset kansalliset viranomaiset kieltämään lastien purkamisen ja jälleenlastauksen silloin, kun on osoitettu, että saalis on pyydetty tavalla, joka heikentää säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tehokkuutta aavalla merellä.

24 artiklassa tunnustetaan kehitysmaiden erityisvaatimukset hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämisen ja hoidon sekä näiden kalakantojen kalastuksen kehittämisen osalta ja velvoitetaan valtiot auttamaan kehitysmaita tätä tarkoitusta varten. 25 artiklassa määrätään yksityiskohtaisemmin kehitysmaiden kanssa harjoitettavan yhteistyön muodoista. 26 artiklan mukaan valtioiden on toimittava yhteistyössä perustaakseen erityisiä rahastoja kehitysmaiden auttamiseksi sopimuksen täytäntöönpanossa, mukaan lukien kehitysmaiden auttaminen sellaisten kulujen kattamisessa, jotka aiheutuvat riitojenratkaisumenettelyistä, joihin ne ovat osallisia. Valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen olisi myös autettava kehitysmaita perustamaan uusia osa-alueellisia tai alueellisia kalastuksenhoitojärjestöjä tai -järjestelyjä taikka vahvistamaan olemassa olevia järjestöjä tai järjestelyjä hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi.

Sopimuksen VIII osa sisältää riitojen rauhanomaista ratkaisemista koskevat määräykset. 27 artiklassa asetetaan valtioille velvollisuus ratkaista riidat käyttämällä jotakin rauhanomaista keinoa oman valintansa mukaan. 28 artikla edellyttää valtioiden välistä yhteistyötä riitojen ehkäisemiseksi.

29 artiklan mukaan luonteeltaan teknistä kysymystä koskevat riidat voidaan antaa tilapäisen asiantuntijaraadin ratkaistavaksi. Sopimuksen samoin kuin muun hajallaan olevia kalakantoja tai laajasti vaeltavia kalakantoja koskevan kalastussopimuksen tulkintaan tai soveltamiseen liittyviin, sopimuksen sopimusvaltioiden välisiin riitoihin sovelletaan 30 artiklan 1 ja 2 kappaleen mukaan soveltuvin osin merioikeusyleissopimuksen XV osan määräyksiä riippumatta siitä, ovatko sopimusvaltiot myös merioikeusyleissopimuksen sopimuspuolia. 3 kappaleen mukaan sovelletaan tämän osan mukaiseen riitojen ratkaisemiseen niitä menettelyjä, jotka tämän sopimuksen ja merioikeusyleissopimuksen sopimusvaltio on hyväksynyt yleissopimuksen 287 artiklan mukaisesti. Suomi ilmoitti merioikeusyleissopimuksen ratifioinnin yhteydessä valitsevansa Kansainvälisen tuomioistuimen ja Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen keinoiksi yleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvien riitojen ratkaisemista varten (SopS 50/1996). 30 artiklan 4 kappaleessa on tällaisen ilmoituksen antamiseen tämän sopimuksen osalta liittyviä määräyksiä sellaisten sopimusvaltioiden osalta, jotka eivät ole yleissopimuksen sopimuspuolia. 5 kappaleessa on tuomioistuimessa sovellettavaa oikeutta koskevia määräyksiä.

31 artiklan 1 kappale asettaa riidan osapuolille velvoitteen pyrkiä kaikin keinoin sopimaan käytännöllisistä väliaikaisista järjestelyistä, kunnes riita on ratkaistu. 2 kappaleen mukaan riitaa VIII osan määräysten perusteella käsittelevä tuomioistuin voi määrätä väliaikaisia toimia, jotka se katsoo kyseisessä tilanteessa sopiviksi riidan osapuolien oikeuksien turvaamiseksi tai estääkseen kyseisten kalakantojen vahingoittumisen samoin kuin 7 artiklan 5 kappaleessa ja 16 artiklan 2 kappaleessa mainituissa tilanteissa. 2 kappaleen määräyksillä ei rajoiteta väliaikaisia toimia koskevaa merioikeusyleissopimuksen 290 artiklaa. 3 kappaleen mukaan tämän sopimuksen sopimusvaltio, joka ei ole merioikeusyleissopimuksen sopimuspuoli, voi kuitenkin ilmoittaa, että huolimatta merioikeusyleissopimuksen 290 artiklan 5 kappaleesta Kansainvälinen merioikeustuomioistuin ei voi määrätä, muuttaa tai peruuttaa väliaikaisia toimia ilman tällaisen valtion suostumusta.

32 artiklan mukaan merioikeusyleissopimuksen 297 artiklan 3 kappaletta sovelletaan myös tähän sopimukseen. Määräys mahdollistaa sen, että sopimusvaltiona oleva rantavaltio voi halutessaan saattaa sellaiset kalastusriidat, jotka liittyvät sen täysivaltaiseen oikeuteen määrätä talousvyöhykkeensä luonnonvaroista, sitovan riitojenratkaisumenettelyn ulkopuolelle. Tällöin tällaiset riidat ohjataan yleissopimuksen V liitteen 2 osaston mukaiseen ei-sitovaan sovitteluun, mikäli ne koskevat väitettä, jonka mukaan rantavaltio on laiminlyönyt velvollisuutensa talousvyöhykkeen luonnonvarojen säilyttämisen tai järkiperäisen hoidon suhteen tai esimerkiksi mielivaltaisesti määrittänyt suurimmat sallitut saalismäärät siten, että toiselta valtiolta on evätty sen oikeus nauttia näistä luonnonvaroista.

33 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on kannustettava sopimukseen kuulumattomia valtioita liittymään siihen ja hyväksymään sen määräysten mukaisia lakeja ja määräyksiä samoin kuin toteutettava tämän sopimuksen ja kansainvälisen oikeuden mukaisia toimenpiteitä ehkäistäkseen sellaista sopimukseen kuulumattomien maiden lipun alla purjehtivien alusten toimintaa, joka heikentää sopimuksen tehokasta täytäntöönpanoa.

34 artiklassa todetaan yleinen valtiosopimusoikeudellinen periaate, jonka mukaan sopimuksen mukaiset velvollisuudet on täytettävä vilpittömässä mielessä ja syyllistymättä oikeuksien väärinkäyttöön.

35 artiklan mukaan sopimusvaltiot ovat kansainvälisen oikeuden mukaisesti velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot ja menetykset sopimuksen osalta.

36 artikla sisältää neljän vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta koollekutsuttavaa tarkistuskonferenssia koskevia määräyksiä.

Sopimuksen 37 - 41 artiklat sisältävät pitkälti tavanomaisina pidettäviä määräyksiä sopimuksen allekirjoittamisesta, sen ratifioinnista ja siihen liittymisestä sekä sopimuksen voimaantulosta ja väliaikaisesta soveltamisesta. 42 artikla kieltää varaumien tai poikkeuksien tekemisen sopimukseen. Artikla ei kuitenkaan estä yleissopimuksen allekirjoittamisen tai ratifioinnin tai siihen liittymisen yhteydessä annettavia selityksiä ja muita ilmoituksia (43 artikla). 44 artiklassa määritellään sopimuksen suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin. 45 artikla sisältää sopimuksen muuttamista ja 46 artikla sopimuksen irtisanomista koskevat määräykset. 47 artikla mahdollistaa myös kansainvälisten järjestöjen osallistumisen sopimukseen. Tapauksissa, joissa merioikeusyleissopimuksen IX liitteen 1 artiklassa mainitulla kansainvälisellä järjestöllä ei ole toimivaltaa kaikissa sopimuksen piiriin kuuluvissa asioissa, sovelletaan 1 kappaleen mukaan joitakin määräyksiä lukuun ottamatta soveltuvin osin merioikeusyleissopimuksen IX liitettä tällaisten järjestöjen osallistumiseen tähän sopimukseen. Järjestön vahvistamiskirjan tulee sisältää ilmoitus, jossa määritellään ne sopimuksen piiriin kuuluvat asiat, joissa järjestön jäsenvaltiot ovat antaneet toimivallan järjestölle. 47 artiklan 2 kappaleen määräyksiä sovelletaan kansainvälisiin järjestöihin, joilla on toimivaltaa kaikissa sopimuksen piiriin kuuluvissa asioissa. 48 artiklassa määrätään, että sopimuksen liitteet ovat sen erottamaton osa, sekä menettelystä niiden tarkistamiseksi. Mikäli liitteen tarkistus hyväksytään sopimusvaltioiden kokouksessa yksimielisesti, se sisällytetään sopimukseen ja se tulee voimaan hyväksymispäivänä tai muuna tarkistuksessa mainittuna päivämääränä 49 artiklaan sisältyvät määräykset tallettajasta ja 50 artiklaan alkuperäisistä teksteistä.

1 §. Pykälä sisältää säännöksen siitä, että sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Sopimukseen ei voida tehdä varaumia. Suomen on kuitenkin tarkoitus antaa sopimuksen 47 artiklan mukainen Euroopan yhteisön toimivaltaa koskeva ilmoitus sekä sopimuksen 43 artiklan mukaiset sopimuksen tulkintaa koskevat lausumat.

2 §. Pykälän mukaan sopimuksen täytäntöönpanosta annettaisiin tarvittaessa tasavallan presidentin asetus.

3 §. Pykälä sisältää voimaantulosäännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Yleistä. Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi yhteisen kalastuspolitiikan lain muuttamisesta. Täytäntöönpanosopimuksen hyväksyminen edellyttää lainmuutoksia, koska nykyisessä lainsäädännössä ei ole mahdollisuutta peruuttaa aluksen kalastuslupa välittömästi epäillyn rikoksen tapahduttua eikä myöskään mahdollisuutta määrätä menetetyksi päällystön pätevyyskirja aavan meren kalastuksessa tapahtuneen rikoksen seurauksena. Sopimuksella myös poiketaan lippuvaltioperiaatteesta.

3 §. Valvonta. Yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevissa yhteisön asetuksissa ja muissa määräyksissä edellytetään tehokasta kalastuksen, pyyntivälineiden, saaliiden ja kalan markkinoinnin valvontaa. Yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpano ja siten myös valvonnan täytäntöönpano kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle. Valvonnan välitön suorittaminen kuuluu työvoima- ja elinkeinokeskuksille, jotka toimivat kalatalouden paikallishallintoviranomaisena. Pykälää selvennettäisiin maininnalla siitä, että myös maa- ja metsätalousministeriö huolehtii valvontasäännösten noudattamisen valvonnasta. Maaseutuelinkeinopiireille kuuluneista tehtävistä huolehtivat nykyään alueelliset työvoima- ja elinkeinokeskukset.

6 §. Valvonnan suorittaminen. Suomen lipun alla purjehtivat alukset ovat aavalla merellä kalastaessaan Suomen lainkäyttövallan alaisia. Ne ovat myös velvollisia noudattamaan alueellisia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä kalastuksessaan. Muilla valtioilla ei pääsääntöisesti ole oikeutta puuttua aavalla merellä vieraan lipun alla purjehtiviin aluksiin. Täytäntöönpanosopimuksessa lippuvaltioperiaatteesta on kuitenkin osittain luovuttu. Sopimuksen 21 artiklan mukaan sopimusvaltion asianmukaisesti valtuutetut tarkastajat voivat osa-alueellisten tai alueellisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden kattamilla aavan meren alueilla nousta toisen sopimusvaltion lipun alla purjehtivalle kalastusalukselle ja tarkastaa sen, riippumatta siitä onko tämä sopimusvaltio myös järjestön jäsen. Tarkastajilla on oikeus tarkastaa alus, sen lisenssi, pyydykset, välineet, kalat ja kalatuotteet asianmukaisten säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi. Aluksen päälliköllä on velvollisuus toimia yhteistyössä tarkastajien kanssa ja osallistua tarkastukseen. Jos alukselle nousun jälkeen on selkeät perusteet uskoa, että alus on syyllistynyt vakavaan rikkomukseen, tarkastajat voivat tuoda aluksen viipymättä sopimuksen 21 artiklan 8 kohdan mukaisesti lähimpään sopivaan satamaan tai muuhun sellaiseen satamaan, joka on määritelty osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestelyn toimesta. Tarkastuksesta vastaavan valtion on hankittava todisteita väitetystä rikkomuksesta sekä välittömästi ilmoitettava siitä lippuvaltiolle. Vakavalla rikkomuksella tarkoitetaan 21 artiklan 11 kohdan mukaisia tekoja. Myös sopimuksen alusten toiminnan seurantaa, valvontaa ja tarkkailua koskevaan 18 artiklaan (3 kappaleen g alakohdan i ja ii kohta) sisältyy vaatimus toisen valtion valtuutettujen tarkastajien tai tarkkailijoiden pääsystä alukselle.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen perustuva toisen sopimusvaltion oikeus tarkastaa aavalla merellä kalastava Suomen lipun alla purjehtiva alus. Valvonnan suorittamisen edellytyksenä on, että valvontaa suorittavat tarkastajat saavat tarpeelliset tiedon aluksesta ja sen kalastuksesta. Heidän on tarvittaessa voitava myös tuoda alus satamaan. Tarkemmat määräykset tarkastusmenettelyistä laaditaan kussakin alueellisessa tai osa-alueellisessa kalastuksenhoitojärjestössä. Menettelyjen hyväksyminen kuuluu Euroopan yhteisön toimivaltaan ja ne saatetaan voimaan yhteisön lainsäädännöllä.

8 §. Menettämisseuraamus. Eräiden kalastusalusten turvallisuudesta annetussa asetuksessa (65/2000) säädetään suomalaisen kalastusaluksen laivaväen pätevyydestä. Asetuksen 64 §:n 2 momentin mukaan merenkulkulaitos määrää aluskohtaisesti muun muassa miehitystä ja pätevyyttä koskevista lisävaatimuksista, jos kalastusalusta käytetään kalastukseen Itämeren alueen ulkopuolella.

Täytäntöönpanosopimus edellyttää, että rikkomuksiin sovellettaviin rangaistussäännöksiin on sisällyttävä määräyksiä, jotka mahdollistavat kalastusaluksen päällikkönä ja päällystöön kuuluvina toimimista koskevan luvan epäämisen, peruuttamisen ja pidättämisen (19 artiklan 2 kohta). Merilain (674/1994) 20 luvun 10 §:ssä säädetään pätevyyskirjan menettämisestä lähinnä merenkulun turvallisuuteen liittyvissä laiminlyönneissä. Aluksen päällikkö voidaan tällöin tuomita määräajaksi menettämään oikeutensa olla aluksen päällikkönä, milloin sitä varten on säädetty erityisiä kelpoisuusehtoja. Säännöstä voidaan eräissä tapauksissa soveltaa myös aluksen konepäällikköön, perämieheen, konemestariin ja radiosähköttäjään. Mainitut merilain säännökset eivät kuitenkaan ole sellaisenaan sovellettavissa täytäntöönpanosopimuksessa tarkoitettuihin vakaviin kalastusrikkomuksiin. Tämän vuoksi yhteisen kalastuspolitiikan lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 §:n 2 momentti , joka mahdollistaa pätevyyskirjan menettämisseuraamuksen soveltamisen kalastusaluksen päällikköön ja muuhun kansi- ja konepäällystöön eli perämieheen, konepäällikköön ja konemestariin. Aavan meren kalastuksessa tarvittava pätevyyskirja voitaisiin määrätä menetetyksi enintään kolmen vuoden määräajaksi, milloin toimen hoitamista varten on säädetty erityisiä kelpoisuusehtoja. Tuomioistuimen olisi viipymättä ilmoitettava seuraamuksesta merenkulkulaitokselle.

Mainittu seuraamus tulisi kyseeseen vain vakavina pidettävien aavan meren kalastusrikkomuksien kohdalla. Tällaisia olisivat lain 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainitut kalastuksen harjoittaminen asetetun kalastusrajoituksen vastaisesti, ilman lisenssiä tai pakollista kalastuslupaa taikka, sallitun pyyntimäärän ylittäminen sekä pykälän 2 momentissa tarkoitettu yhteisen kalastuspolitiikan vastainen pyynti kielletyillä kalastustavoilla tai välineillä sekä vaaran tai vakavan vaaran aiheuttaminen kalavedelle.

Täytäntöönpanosopimuksen 19 artiklan 1 kohdan mukaan lippuvaltion on varmistettava, ettei alus harjoita aavan meren kalastusta, ennen kuin kaikki lippuvaltion rikkomuksen osalta määräämät suorittamattomat rangaistukset on suoritettu. Yhteisen kalastuspolitiikan lain 8 §:n mukaan aluskohtainen lisenssi ja kalastuslupa voidaan määrätä menetetyksi enintään kolmen vuoden määräajaksi samalla kun henkilö tuomitaan eräistä lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetuista teoista. Kalastuslisenssin ja -luvan peruuttaminen estää aluksen kalastuskäytön joko kokonaan tai kalastusluvassa mainituilla merialueilla.

8 a §. Kalastusluvan peruuttaminen. Kalastuslupa antaa alukselle mahdollisuuden harjoittaa tiettyä kalastustoimintaa tietyllä alueella tietyn ajanjakson aikana. Kalastusluvat myöntää aluksen lippuvaltio. Yhdellä kalastusaluksella voi olla useita erillisiä kalastuslupia. Työvoima- ja elinkeinokeskukset myöntävät Suomen lipun alla purjehtiville yli 18 metriä pitkille aluksille niiden tarvitseman Itämeren erityiskalastusluvan. Se on yleensä voimassa toistaiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää kansainvälisten vesien kalastusluvan, joka tarvitaan kalastettaessa muun muassa Viron, Latvian ja Liettuan vesillä sekä aavalla merellä Itämeren ulkopuolella.

Yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2847/93 edellyttää, että yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjä rikkoneelle määrätään seuraamus joko hallinnollisessa menettelyssä tai rikosoikeudenkäynnissä. Seuraamus voi olla esimerkiksi sakko, takavarikointi, aluksen väliaikainen käytöstä poisto tai lisenssin määräaikainen keskeyttäminen tai peruuttaminen. Erityiskalastuslupia koskevista yleisistä säännöksistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1627/94 mukaan on tärkeää, että lippuvaltiona olevan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat hallinnollisen päätöksen perusteella ryhtyä toimiin erityiskalastusluvan keskeyttämiseksi tai peruuttamiseksi.

Täytäntöönpanosopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi olisi tarpeen voida määrätä kalastuslupa peruutetuksi väliaikaisesti ja alus palaamaan välittömästi satamaan, jos aluksen päällikkö kieltäytyy kansainvälisen sopimuksen mukaisesta tarkastuksesta aavalla merellä (22 artiklan 4 kohta). Sopimus edellyttää myös, että lippuvaltio voi pidättää aluksen tarvittaessa, jos aluksen väitetystä rikkomuksesta on riittävästi todisteita (19 artiklan 1 kohta). Tällaisessa tilanteessa kalastusluvan voimassaolon keskeyttäminen ja aluksen määrääminen palaamaan satamaan estäisi aavan meren kalastuksen jatkumisen.

Voimassa olevan 8 §:n mukaan kalastuslisenssi ja kalastuslupa voidaan määrätä menetetyksi enintään kolmen vuoden määräajaksi, jos sen haltija tuomitaan rangaistukseen kalastuksesta kalastusrajoituksen vastaisesti, pyynnistä kielletyillä kalastusvälineillä tai pyyntitavoilla taikka vaaran tai vakavan vaaran aiheuttamisesta kalavedelle. Uudessa 8 a §:ssä säädettäisiin mahdollisuudesta peruuttaa kalastuslupa väliaikaisesti ja määrätä alus palaamaan satamaan silloin, kun kalastusaluksen päällikkö ei suostu Suomea sitovan kansainvälisen sopimuksen edellyttämään tarkastukseen aavalla merellä. Lisäksi olisi voitava määrätä aavan meren kalastus keskeytettäväksi peruuttamalla kalastuslupa väliaikaisesti ja määräämällä alus palaamaan satamaan silloin, kun väitetystä aavan meren kalastusrikkomuksesta on riittävästi näyttöä ja kalastuksen keskeyttämistä on teon törkeyden vuoksi pidettävä välttämättömänä. Kalastuslupa voitaisiin peruuttaa väliaikaisesti, kuitenkin enintään siihen saakka kun tuomioistuin on ratkaissut asian. Kalastusaluksen määrääminen palaamaan satamaan ei tarkoita aluksen pidättämistä, vaan riittävänä on pidettävä satamaan palaamista, joka osoittaa kalastustoiminnan päättyneen.

Kalastusluvan peruuttamisesta ja peruuttamispäätöksen kumoamisesta päättäisi lupaviranomainen hallintomenettelylain (598/1982) mukaisessa menettelyssä. Lupaviranomaisen antama päätös tulisi noudatettavaksi heti sen antamisesta lukien. Päätöksestä tulisi ilmoittaa tuomioistuimelle, jos asian käsittely on vielä kesken. Tämä on tarpeen aavan meren kalastuksen välittömäksi keskeyttämiseksi tilanteissa, joissa on syytä epäillä vakavan rikkomuksen tapahtuneen ja toisaalta tarpeettomaksi osoittautuneen päätöksen mahdollisimman nopeaksi peruuttamiseksi.

Täytäntöönpanosopimus tulee 40 artiklansa mukaisesti voimaan 30 päivän kuluttua kolmannenkymmenennen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta. Sopimuksen on 23 päivään tammikuuta 2001 mennessä ratifioinut 27 valtiota. Niiden valtioiden tai yhteisöjen osalta, jotka ratifioivat sopimuksen tai liittyvät siihen sopimuksen kansainvälisen voimaantulon jälkeen, sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä kyseisen valtion tai yhteisön ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisesta.

EU:n neuvosto on 8 päivänä kesäkuuta 1998 päättänyt ratifioida sopimuksen Euroopan yhteisön puolesta. Samalla neuvosto päätti, että yhteisön ratifiointia koskeva ratifioimiskirja talletetaan samanaikaisesti kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimiskirjojen kanssa.

Sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n mukaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Esitykseen liittyvän voimaansaattamislain voimaan tulemiselle on siten saatava itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyminen. Jos Ahvenanmaa hyväksyy voimaansaattamislain, on tästä otettava asianmukainen maininta lain voimaantuloa koskevaan asetukseen.

Laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaan saattamisesta ja laki Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ehdotetaan tuleviksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on perustuslakivaliokunnan kannan mukaan luettava lainsäädännön alaan, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Täytäntöönpanosopimuksen 3 artiklassa määrätään sopimuksen alueellinen soveltamisala. Artiklassa määritellään siten sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisala. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 19 artikla koskee sopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa lippuvaltion toimesta. Seuraavista syistä määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Artiklan 1 kappaleen mukaan lippuvaltion on vaadittava aluksia antamaan tarkastuksista vastaaville viranomaisille kaikki tarvittavat tiedot aluksen sijainnista, saaliista, pyydyksistä ja kalastustoiminnasta ja muista siihen liittyvistä toimista väitetyn rikkomuksen alueella. Kalastusluvat ja -lisenssit on säilytettävä aluksella ja esitettävä pyynnöstä asianmukaisesti valtuutetulle tarkastajalle (18 artikla). Kyseessä on yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskeva määräys, josta on voimassa laintasoista sääntelyä yhteisen kalastuspolitiikan lain 5 ja 6 §:ssä. Kalastuksenvalvonnasta ja siihen liittyvästä virka-avusta säädetään lain tasolla yhteisen kalastuspolitiikan lain 3, 5 ja 6 §:ssä, rajavartiolaitoksesta annetun lain (320/1999) 57§:ssä ja poliisilain (493/1995) 40 §:ssä.

Artiklan 1 kappaleen b alakohdan mukaan lippuvaltion on tutkittava välittömästi ja täydellisesti kaikki väitetyt rikkomukset ja kappaleen a alakohdan mukaan pantava tarvittavat toimenpiteet täytäntöön riippumatta siitä, missä rikkomukset tapahtuivat. Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta säädetään lailla.

Artiklan 1 kappaleen e alakohdassa valtio velvoitetaan varmistamaan, että alus ei alakohdassa mainittujen edellytysten täytyttyä harjoita kalastusta aavalla merellä ennen kuin kaikki lippuvaltion rikkomuksen osalta määräämät suorittamattomat rangaistukset on sovitettu. Tällainen rajoitus on merkityksellinen perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinonvapauden kannalta.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään, että rikkomuksiin sovellettavien rangaistusten tulee olla riittävän ankaria. Perustuslain 8 §:stä johtuu, että rikosoikeudelliseen vastuuseen johtavista teoista tulee säätää laissa.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään myös, että rikkomuksiin sovellettavien rangaistusten on on vietävä rikkomuksen tekijältä laittomasta toiminnasta saadut tuotot. Menettämisseuraamuksesta säädetään rikoslain 2 luvun 16 §:ssä.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään lisäksi, että kalastusalusten päälliköihin ja muuhun päällystöön on voitava soveltaa määräyksiä, jotka mahdollistavat tällaisen aluksen päällikkönä ja päällystöön kuuluvana toimimista koskevan luvan epäämisen, peruuttamisen ja pidättämisen. Toimenpiteillä rajoitetaan perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattua elinkeinon- ja ammatinharjoittamisen vapautta. Tätä koskeva kohta ehdotetaan lisättäväksi yhteisen kalastuspolitiikan lain 8 §:ään.

Sopimuksen 20 artiklan 5 kappaleen mukaan valtioiden on laadittava järjestelyjä, jotka mahdollistavat väitettyihin rikkomuksiin liittyvien todisteiden luovuttamisen muiden valtioiden syytteeseenpanosta vastaaville viranomaisille. Tällaisissa menettelyissä on kyse kansainvälisestä oikeusavusta, josta Suomessa on voimassa laintasoisia säännöksiä. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimus merkitsee lippuvaltioperiaatteesta luopumista siltä osin kuin aluksen miehistön on suostuttava toisen valtion viranomaisten tekemään aluksen ja sen kalastuksen tarkastukseen ja satamaan viemiseen. Sopimuksen 21 artikla sisältää määräyksiä osa-alueellisesta ja alueellisesta yhteistyöstä. Seuraavista syistä määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Artiklan 1 ja 2 kappale koskevat sopimusvaltion asianmukaisesti valtuutettujen tarkastajien oikeutta nousta toisen sopimusvaltion lipun alla purjehtiville kalastusaluksille sekä tarkastettaessa noudatettavaa menettelyä. Jos näitä menettelyjä koskevia säännöksiä ei ole laadittu kahden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta, noudatetaan 3 kappaleen mukaan 22 artiklassa määrättyjä perusmenettelyjä. Artiklan 6 kappaleessa asetetaan lippuvaltiolle velvoite ryhtyä alusta koskeviin täytäntöönpanotoimiin tai sen vaihtoehtona velvollisuus antaa tarkastuksesta vastaavan valtion tutkia asiaa. Niin ikään 7 kappaleessa on määräys lippuvaltion mahdollisuudesta antaa tarkastuksesta vastaavan valtion suorittaa aluksen osalta kyseisessä kappaleessa tarkoitetut täytäntöönpanotoimet. Edelleen artiklan 8 kappaleessa on määräyksiä tarkastajien toimivaltuuksista vakavaa rikkomusta tutkittaessa (aluksen miehistön on muun muassa suostuttava aluksen satamaan viemiseen). Artiklan 11 kappaleessa on määritelty, mitä artiklassa tarkoitetaan vakavalla rikkomuksella. 10 kappaleessa on määräyksiä tarkastajien noudatettavina olevista määräyksistä, menettelyistä ja käytännöistä.

Myös sopimuksen alusten toiminnan seurantaa, valvontaa ja tarkkailua koskevaan 18 artiklaan (3 kappaleen g alakohdan i ja ii kohta) sisältyy vaatimus toisen valtion valtuutettujen tarkastajien tai tarkkailijoiden pääsystä alukselle. Lisäksi sopimuksen 20 artiklan 6 kappaleessa oikeusapua koskevana yhteistyön muotona mainitaan, että lippuvaltio voi valtuuttaa rantavaltion asianomaiset viranomaiset nousemaan alukselle ja tutkimaan sen aavalla merellä. Tällaiset määräykset tarkoittavat toisen valtion nimeämien tarkastajien oikeutta käyttää julkista valtaa Suomen lainkäyttövaltaan kuuluvalla aluksella. Määräykset koskettavat Suomen täysivaltaisuutta sillä tavoin, että ne kuuluvat lainsäädännön alaan. Tätä koskeva kohta ehdotetaan lisättäväksi yhteisen kalastuspolitiikan lain 6 §:ään.

Artiklan 12 kappaleessa on määräys siitä, että lippuvaltio voi milloin tahansa suorittaa ne toimet, joilla se täyttää 19 artiklan mukaiset velvollisuutensa väitetyn rikkomuksen osalta. Artiklan 13 kappaleen mukaan 21 artikla ei rajoita lippuvaltion oikeutta toteuttaa sen lakien mukaisia toimenpiteitä mukaan lukien toimet rangaistusten määräämiseksi. Määräykset vaikuttavat lainsäädännön alaan kuuluvien muiden määräysten soveltamiseen.

Artiklan 14 kappaleessa on määräyksiä 21 artiklan soveltamisesta alukselle nousun ja tarkastuksen yhteydessä silloin, kun suorittajana on sopimusvaltio, joka on osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäsen tai osallistuu osa-alueelliseen tai alueelliseen kalastuksenhoitojärjestelyyn. Artiklan 15 kappaleessa on määräyksiä siitä, millä edellytyksillä osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestön jäsenet tai tällaiseen järjestelyyn osallistuvat voivat sopia artiklan 1 kappaleen rajoittamisesta niiden välillä. Määräykset vaikuttavat lainsäädännön alaan kuuluvien muiden määräysten soveltamiseen.

Artiklan 16 kappaleessa on määräys muiden valtioiden kuin lippuvaltion toimenpiteitä koskevasta suhteellisuusperiaatteesta. Määräys vaikuttaa artiklan sisältämien, muiden valtioiden kuin lippuvaltion toimivaltaa koskevien määräysten soveltamiseen.

Artiklan 17 kappaleessa annetaan valtioille toimivalta nousta aavalla merellä alukseen silloin, kun on perusteltua syytä epäillä, ettei sillä ole kansallisuutta. Tällaisesta toimivallasta on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla.

Artiklan 18 kappaleessa määrätään valtioiden vahingonkorvausvastuusta artiklan mukaisesti suoritetuista toimista. Yleinen valtion vahingonkorvausvastuuta koskeva määräys sisältyy sopimuksen 35 artiklaan. Valtion vahingonkorvausvastuusta säädetään lailla.

Sopimuksen 22 artikla sisältää määräykset siitä niin sanotusta perusmenettelystä, jota on noudatettava suoritettaessa 21 artiklan mukainen nousu alukseen ja tarkastettaessa se. Artiklan 1 ja 2 kappaleessa on kyse viranomaistarkastuksia koskevista olennaisista menettelymääräyksistä. Lisäksi artiklan 1 kappaleen f alakohdassa on voimakeinojen käyttämiseen oikeuttava toimivaltamääräys. Tällaisista seikoista säädetään Suomessa lailla. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 22 artiklan 3 ja 4 kappaleessa on lippuvaltioon kohdistuvia yhteistyö- ja myötävaikutusvelvollisuuksia, joiden tarkoituksena on helpottaa tarkastuksen suorittamista. Määräysten mukaan lippuvaltion on muun muassa varmistettava, että aluksen päällikkö hyväksyy tarkastajien nousun alukseen ja helpottaa sitä. Tarvittaessa lippuvaltion on määrättävä aluksen päällikkö suostumaan välittömästi alukseen nousuun ja sen tarkastukseen. Jollei aluksen päällikkö noudata viimeksi mainittua määräystä, lippuvaltion on peruutettava aluksen kalastuslupa väliaikaisesti ja määrättävä alus palaamaan välittömästi satamaan (4 kappale). Tällaisista viranomaisten toimivaltuuksista säädetään Suomessa lailla. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Tätä koskeva uusi 8 a § ehdotetaan lisättäväksi yhteisen kalastuspolitiikan lakiin.

Sopimuksen 23 artiklassa määrätään satamavaltion oikeudesta toteuttaa toimenpiteitä. Artiklan 2 kappaleen mukaan satamavaltio voi muun muassa tarkastaa asiakirjoja, pyydyksiä ja saaliita kalastusaluksilla, kun nämä ovat vapaaehtoisesti sen satamissa tai merellä olevissa terminaaleissa. Tällaisista tarkastustoimivaltuuksista on säädettävä lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen VIII osa sisältää määräykset riitojen rauhanomaisesta ratkaisemisesta. Ainakin osa sopimuksen VIII osan sisältämistä riitojen ratkaisumenettelyistä johtaa valtiota sitovaan ratkaisuun. Tällöin voi tulla sitovasti ratkaistuksi myös lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä koskevia kysymyksiä. Tällaisten oikeudellisesti sitovien ratkaisumenettelyiden voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan, vaikka se ei kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvana seikkana olekaan ristiriidassa nykyaikaisen täysivaltaisuuskäsityksen kanssa. Sopimuksen VIII osan määräyksistä voidaan arvioida lainsäädännön alaan kuuluviksi 27, 28 ja 30 artikla, 31 artiklan 2 ja 3 kappale sekä 32 artikla.

Merioikeusyleissopimuksen hyväksymisen yhteydessä (HE 12/1996 vp) Suomi sitoutui Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen pakolliseen ja sitovaan riitojenratkaisumenettelyyn merioikeusyleissopimuksen sekä sen XI osan soveltamiseen liittyvän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvien riitojen ratkaisemista varten.

Sopimuksen 30 artiklan 3 kappaleen mukaan kaikkia merioikeusyleissopimuksen 287 artiklan mukaisesti hyväksymiä menettelyjä sovelletaan sopimuksen VIII osan mukaiseen riitojen ratkaisemiseen, jollei sopimusvaltio allekirjoituksen tai ratifioinnin yhteydessä tai missään muussa vaiheessa ole hyväksynyt muuta menettelyä VIII osan mukaiseen riitojen ratkaisemiseen. Suomen tarkoituksena ei ole hyväksyä muuta riitojenratkaisumenettelyä. Tämä merkitsee sitä, että Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen toimivalta laajenee käsiteltävänä olevan sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvien riitojen ratkaisemista varten. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Riidat voidaan ratkaista myös Kansainvälisessä tuomioistuimessa, jonka osalta Suomi on antanut yleisen toimivaltajulistuksen.

Perustuslakivaliokunta on pitänyt asianmukaisena, että eduskunta antaa nimenomaisella päätöksellään suostumuksensa myös eduskunnan toimivallan alaan kuuluvia sopimusmääräyksiä koskevien selitysten ja julistusten antamiseen (PeVL 2/1980 vp, PeVL 28/1997 ja PeVL 36/1997 vp). Edellä on todettu, että Suomen tarkoituksena on antaa sopimuksen ratifioinnin yhteydessä seitsemän lausumaa sopimuksen tulkinnasta. Niistä lausumat 4-7 koskevat 21 ja 22 artiklaa, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Nämä selitykset ovat luonteeltaan kuitenkin erilaisia kuin perustuslakivaliokunnan edellä mainituissa lausunnoissa tarkoitetut selkeät varaumat ja toimivaltajulistukset ja -selitykset. Koska varaumien tekeminen käsiteltävänä olevaan sopimukseen on kiellettyä, ei näiden lausumien voida katsoa vaikuttavan Suomen kansainvälisen velvoitteen sisältöön tai laajuuteen (PeVL 45/2000 vp). Siitä syystä esityksessä ei ole pyydetty selityksille erikseen eduskunnan suostumusta.

Aavalla merellä purjehtivien alusten on käytettävä maansa lippua ja ne ovat lippuvaltionsa lainkäyttövallan alaisia. Muilla valtioilla ei pääsääntöisesti ole oikeutta puuttua vieraan lipun alla aavalla merellä purjehtiviin aluksiin. Täytäntöönpanosopimus sisältää määräyksiä, jotka merkitsevät lippuvaltioperiaatteesta poikkeamista. Sopimuksen mukaan kaikilla osa-alueellisen tai alueellisen kalastuksenhoitojärjestelyn kattamilla aavan meren alueilla sopimusvaltion viranomaiset voivat nousta toisen sopimusvaltion lipun alla purjehtiville aluksille ja tarkastaa ne riippumatta siitä, onko tämä sopimusvaltio myös järjestön jäsen. Sopimuksen 21 artiklassa mahdollistetaan se, että sopimusvaltion tarkastajat voivat aavalla merellä nousta toisen sopimusvaltion kalastusalukseen ja suorittaa siellä tarkastuksen. Tarkastusmenettelyä koskevat perusmääräykset ovat sopimuksen 22 artiklassa. Tällaisessa tarkastustoiminnassa on kyse julkisen vallan käyttämisestä toisen valtion lainkäyttövallan piirissä.

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen kannan mukaan (esimerkiksi PeVL 15/1992 vp) Suomen täysivaltaisuutta koskevan hallitusmuodon 1 ja 2 §:n, nykyisin perustuslain 1 §:n, määräyksen kanssa ovat ristiriidassa muun muassa sellaiset kansainväliseen sopimukseen sisältyvät määräykset, jotka merkitsisivät viranomaisvaltuuksien käyttämistä yksityisiin oikeussubjekteihin Suomessa. Olennaista on se, ettei ulkomaisella viranomaisella saa olla Suomen alueella itsenäistä päätäntävaltaa. Perustuslain esitöiden mukaan sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan merkitse valtion täysivaltaisuuden loukkausta (HE 1/1998 vp). Tarkastajien toimivaltuudet on rajattu sopimuksessa ja myös tarkastusten kohderyhmä on rajoitettu kalastusaluksiin. Voidaan katsoa, että jos tarkastukset kohdistuisivat suomalaisiin aluksiin, kyse olisi sen tyyppisestä tarkastustoiminnasta, jota voidaan pitää tavanomaisena nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa.

Vaikka aavalla merellä purjehtivat alukset ovat lippuvaltion lainkäyttövallan alaisia, niiden ei sijaintinsa perusteella voida katsoa olevan Suomen alueella. Sopimuspuolen viranomaisen sopimuksen mukaista tarkastusoikeutta ei voida täten katsoa perustuslakivaliokunnan edellyttämäksi Suomen alueella tapahtuvaksi viranomaisvaltuuksien käytöksi.

Sopimuksen 22 artiklan 1 kappaleen f alakohdan mukaan valtion on varmistettava, että asianmukaisesti valtuutetut tarkastajat välttävät voiman käyttöä, "paitsi milloin ja niiltä osin kuin se on välttämätöntä tarkastajien turvallisuuden varmistamiseksi ja jos tarkastajia häiritään velvollisuuksiensa täyttämisessä". Tällöinkin voiman käytössä on noudatettava kohtuullisuutta. Kyseinen sopimusmääräys merkitsee kuitenkin sitä, että sopimuksen mukaisesti valtuutetut tarkastajat voivat tehtävänsä suorittamiseksi turvautua viime kädessä voimakeinojen käyttöön. Tällainen toisen valtion viranomaisen itsenäinen oikeus voimakeinojen käyttöön toisen valtion lainkäyttövallan piirissä on ristiriidassa valtion täysivaltaisuuden kanssa. Näin ollen sopimuksen 22 artiklan 1 kappaleen f alakohta on ristiriidassa perustuslain 1 ja 3 §:n kanssa ja edellyttää voimaansaattamislain käsittelemistä niin sanotussa supistetussa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyillä perusteilla ehdotetaan, että 1. lakiehdotus käsiteltäisiin perustuslain 95 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi New Yorkissa 4 päivänä elokuuta 1995 tehdyn hajallaan olevien ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanoa koskevan sopimuksen.

Koska sopimukseen kuuluu lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 95 §:n 2 momentissa määrätyllä tavalla, säädetään:

1 §

New Yorkissa 4 päivänä elokuuta 1995 tehdyn hajallaan olevien kalakantojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräysten täytäntöönpanosta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1139/1994) 3 § sekä

lisätään 6 §:ään uusi 3 momentti, 8 §:ään uusi 2 momentti ja lakiin uusi 8 a § seuraavasti:

3 §
Valvonta

Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa Euroopan yhteisön yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien säännösten noudattamisen valvontaa. Työvoima- ja elinkeinokeskusten tehtävänä on mainittujen säännösten noudattamisen valvonta alueellaan.

6 §
Valvonnan suorittaminen

---

Aavan meren kalastuksessa voi kalastuksen valvontaa Suomen viranomaisten lisäksi suorittaa myös toisen valtion kalastuksenvalvontaviranomainen niissä rajoissa, kuin Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa määrätään. Myös näillä viranomaisilla on valvontatehtävissä 5 §:ssä säädetty tiedonsaantioikeus. Valvontaviranomainen voi myös määrätä kalastusaluksen vietäväksi satamaan, jos Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa tai sen soveltamissäännöksissä niin säädetään tai määrätään.

8 §
Menettämisseuraamus

---

Kalastusaluksen päällikkö, konepäällikkö, perämies tai konemestari, joka tuomitaan rangaistukseen aavan meren kalastuksessa tekemänsä rikoksen johdosta 7 §:n 1 momentin 1 kohdan tai 2 momentin nojalla, voidaan samalla määrätä menettämään aavan meren kalastuksessa tarvitsemansa pätevyyskirjan enintään kolmen vuoden määräajaksi. Tuomioistuimen on viipymättä ilmoitettava pätevyyskirjan menettämisestä merenkulkulaitokselle.

8 a §
Kalastusluvan peruuttaminen

Kalastusluvan myöntänyt viranomainen voi väliaikaisesti peruuttaa kalastusluvan ja valvontaviranomainen määrätä kalastusaluksen palaamaan satamaan, jos aluksen päällikkö kieltäytyy 6 §:n 3 momentissa tarkoitetusta valvonnasta aavalla merellä tai jos aavan meren kalastuksessa tehdystä kalastusrikoksesta on riittävästi näyttöä ja kalastuksen keskeyttämistä on teon törkeyden vuoksi pidettävä välttämättömänä. Kalastusluvan peruuttaminen on voimassa enintään siihen saakka, kun tuomioistuin on antanut ratkaisunsa kalastusrikkomusta koskevaan asiaan.

Kalastusluvan väliaikaisesti peruuttanut viranomainen voi aikaisemman päätöksensä estämättä kalastusluvan haltijan pyynnöstä tai luvan haltijaa kuultuaan erityisestä syystä päättää, että luvanhaltija voi aloittaa uudestaan aavan meren kalastuksen. Päätöksestä tulee ilmoittaa tuomioistuimelle, jos asian käsittely on siellä kesken.

---

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja