Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi maastoliikennelaki, joka korvaisi nykyisen maastoliikennelain. Lain keskeisenä tarkoituksena olisi moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikkumisesta maastossa ja moottorikelkkailureitillä syntyvien haittojen ehkäiseminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen.

Maastoliikennelain soveltamisala ulotettaisiin koskemaan maa-alueiden lisäksi myös jääpeitteisiä vesialueita. Vesilain mukainen yleiskäyttöoikeus säilyisi, mutta alueellinen ympäristökeskus saisi mahdollisuuden kieltää tai rajoittaa moottorikäyttöisten ajoneuvojen liikennettä jääpeitteisillä vesialueilla. Puistoissa pysäköimisen valvonta ehdotetaan annettavaksi poliisin lisäksi myös kunnallisille pysäköinninvalvojille.

Moottorikelkkailureittien perustamisen edistämiseksi ehdotetaan reitin pitäjän vastuuta reitin käyttäjiä kohtaan lievennettäväksi. Maastossa ajaminen tapahtuisi pääsääntöisesti omalla vastuulla. Reittien pitäjinä voisivat toimia julkisyhteisöjen lisäksi myös yksityiset tahot, kuten elinkeinonharjoittajat ja alan yhdistykset.

Lain noudattamisen ja valvonnan tehostamiseksi ehdotetaan lainvastaisen menettelyn rangaistavuuden laajentamista. Maastoliikennerikkomuksia olisivat muun muassa kilpailujen ja harjoitusten järjestäminen ilman lupaa, yleisen nopeusrajoituksen ylittäminen ja viranomaisen pysähtymismerkin noudattamatta jättäminen. Poliisi saisi nimenomaisen oikeuden keskeyttää kilpailu tai harjoitus, jolle ei ole saatu lain edellyttämää lupaa.

Ehdotuksessa myös korjattaisiin nykyisessä maastoliikennelaissa olevaa rangaistussäännöstä siten, että rikosoikeudellisen vastuunalaisuuden alaikärajaksi tulisi myös maastoliikenteessä 15 vuotta.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan ennen seuraavaa moottorikelkkailukautta vuoden 1996 tammikuun alussa.

---

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttöä maastossa ja moottorikelkkailureitillä säännellään 1 päivänä heinäkuuta 1991 voimaan tulleella maastoliikennelailla (670/91) ja maastoliikenneasetuksella (1141/91). Maastoliikennelaissa maasto on määritelty siten, että se koskee vain maa-alueita.

Maastoliikennelain mukaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua maastossa ilman maan omistajan tai haltijan lupaa eräitä poikkeuksia lukuunottamatta.

Maastoliikennelaki on voimassa myös luonnonsuojelualueilla.

Maastoliikennelaissa maaston määritelmään sisältyvät myös puistot. Aikaisemmin eräissä kunnissa puistoissa pysäköintiä valvoivat kunnalliset pysäköinninvalvojat pysäköintivirhemaksusta annetun lain (248/70) 2 §:n nojalla. Pysäköintivirhemaksun määrääminen perustui tieliikennelain 105 §:n (843/90) ja 5 §:n (267/81) säännöksiin.

Maastoliikennelain tullessa voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991 kumottiin tieliikennelain 5 §:n 1 momentti, jolloin tieliikennelain 105 §:ää ei enää voitu soveltaa pysäyttämiseen ja pysäköintiin maastossa kuten puistossa. Tieliikennelaki ei enää koskenut puistoja maastoliikennelain määritelmän mukaan. Seuraamus luvattomasta pysäköinnistä maastossa määräytyy tämän jälkeen maastoliikennelain 24 §:n mukaan (luvaton maastoliikenne toisen maalla) ja on pysäköintivirhemaksun sijasta sakkorangaistus. Valvonta siirtyi samalla pysäköinninvalvojalta poliisille.

Maastoliikennelaissa on säädetty moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan alaikärajaksi maastossa 12 vuotta. Jos ajoneuvomallin käytöstä aiheutuu erityisen huomattavaa haittaa ympäristölle, valtioneuvosto voi kieltää sen käytön tai rajoittaa sitä. Lain nojalla lääninhallitus voi ympäristön suojelemiseksi rajoittaa moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämistä maastossa.

Laissa säädettyä menettelyä noudattaen voidaan perustaa moottorikelkkailureitti. Reittisuunnitelman hyväksyy kunnan ympäristönsuojelulautakunta. Lain perusteella metsätie voidaan sulkea ja käyttää sitä moottorikelkkailureittinä.

Lääninhallitus voi maastoliikennelain nojalla myöntää henkilölle, jonka liikuntakyky on rajoittunut, luvan ajaa toisen maalla ilman lupaa ja luvan poiketa lääninhallituksen määräämistä kielloista ja rajoituksista.

Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla suoritettavaan kilpailuun tai harjoitukseen maastossa on lain mukaan haettava kunnan ympäristönsuojelulautakunnan lupa.

Maastoliikennelaissa on säädetty maastoliikennerikkomuksesta ja luvattomasta maastoliikenteestä toisen maalla, joista voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Lain ylin valvonta kuuluu ympäristöministeriölle ja läänissä lääninhallitukselle. Poliisi ja rajavartiolaitos valvovat moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttöä maastossa ja moottorikelkkailureiteillä. Metsähallitus ja Metsäntutkimuslaitos valvovat maastoliikennettä hallinnassaan olevilla mailla.

Maastoliikenneasetuksessa on säännöksiä kielto- ja rajoitusasian käsittelystä, moottorikelkkailureittiä koskevan asian käsittelystä, maastoliikennemerkistä, maastoliikenteestä poronhoitotöissä ja yleisestä nopeusrajoituksesta maastossa.

Tieliikennelain 2 §:ssä on määritelty moottorikelkkailureitti tieksi. Moottorikelkkailureitillä noudatetaan siten tieliikennesääntöjä. Tieliikennelaissa on myös säädetty varovaisuuden noudattamisvelvollisuudesta moottoriliikenteessä tien ulkopuolella maastossa. Tieliikennelain mukaan moottorikelkkailijalla on suojakypärän käyttöpakko.

Ajoneuvojen käytöstä tiellä annetulla asetuksella (1257/92) on kielletty maastoajoneuvon käyttö tiellä. Suurin sallittu nopeus moottorikelkkailureitillä on 60 km/h. Tieliikennelaissa ja ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetussa asetuksessa (1256/92) on määritelty moottorikäyttöinen ajoneuvo. Moottorikäyttöisiä ajoneuvoja ovat moottoriajoneuvo, traktori, moottorityökone ja maastoajoneuvo. Maastoajoneuvo on henkilöiden tai tavaran kuljetukseen taikka muita ajoneuvoja vetämään tarkoitettu jäällä, lumessa tai vajottavassa maastossa taikka maahan tukeutuen kulkemaan rakennettu moottorikäyttöinen ajoneuvo, kuten moottorireki tai ilmatyynyalus. Maastoajoneuvoksi ei katsota kuitenkaan ajoneuvoa, joka on tarkoitettu kuljetettavaksi moottorikelkkailureitin lisäksi myös muualla tiellä.

Tieliikenneasetuksessa on määritelty moottorikelkkailureitin merkki. Liikenteen ohjauslaitteista annetussa liikenneministeriön päätöksessä (203/82) on määrätty moottorikelkkailureitin merkitsemisestä.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttö maastossa on yleistynyt huomattavasti parin viime vuosikymmenen aikana. Eniten maastossa liikutaan moottorikelkoilla lumipeitteen aikana. Muutoin maastossa liikkumiseen käytetään mopoja, moottoripyöriä, mönkijöitä, muita maastoajoneuvoja ja erilaisia työkoneita. Tarkkaa tietoa maastossa käytettävien ajoneuvojen määrästä ei ole, sillä moottorikelkkoja ei tällä hetkellä rekisteröidä ja maastossa käytettäviä mopoja ja moottoripyöriä ei ole mahdollista erotella muista rekisteröidyistä mopoista tai moottoripyöristä.

Moottorikelkkoja on rekisteröity lähes 70 000. Viime vuosina moottorikelkkoja on myyty noin 6 000 vuodessa. Lapissa moottorikelkkoja arvioidaan olevan noin 40 000―50 000. Ammatinharjoittamiseen liittyvässä liikenteessä arvioidaan näistä olevan 30―40 %. Moottorikelkkoja käytetään poronhoito- sekä maa- ja metsätaloustöissä, kalastuksessa ja erilaisissa huolto- ja virkatehtävissä sekä vapaa-ajanvietossa. Ruotsissa on noin 160 000 moottorikelkkaa ja Norjassa noin 40 000 moottorikelkkaa.

Moottorikelkkojen myynnin kokonaisarvo on noin 250―300 miljoonaa markkaa vuodessa koko maassa. Suomen Moottoriliitto on arvioinut moottorikelkkojen kuluttamaksi polttoainemääräksi noin 32 000 000 litraa, josta valtio saa verotuloja noin 100 miljoonaa markkaa.

Moottorikelkkailusta on muodostunut yksi Lapin matkailun vetovoimatekijöistä varsinkin ulkomaalaisten matkailijoiden kohdalla. Moottorikelkkasafarien järjestäminen on lisääntynyt Pohjois-Suomessa huomattavasti viime vuosina. Suurimmilla safareita järjestävillä matkailuyrityksillä on yli 10 000 moottorikelkkasafarille osallistuvaa asiakasta vuodessa. Kotimaisten kelkkamatkailijoiden merkitys Lapille tuloa tuottavana on noin 35―40 miljoonaa markkaa. Ulkomaalaisten matkailijaryhmien aiheuttama vastaava matkailutulo on 45―50 miljoonaa markkaa. Ohjelmapalveluyritysten kelkkailuaktiviteetteihin perustuva matkailutulo on matkailukaudessa noin 25 miljoonaa markkaa.

Laissa tarkoitettuja moottorikelkkailureittejä ei ole lainkaan tehty. Metsähallitus on rakentanut moottorikelkkailu-uria 5000 kilometriä hallinnassaan oleville maille. Lapissa yksityisille maille uria on rakennettu noin 1000 kilometriä. Kunnat ja moottorikelkkailukerhot ovat perustaneet jonkin verran moottorikelkkailu-uria. Urat on rakennettu lähinnä työllisyysvaroin.

Suomessa toimii 71 moottorikelkkailua harrastavaa rekisteröityä yhdistystä, joista suurin osa on Suomen Moottoriliiton alaisia järjestöjä. Edellä mainituissa yhdistyksissä on yli 12.000 jäsentä. Moottorikelkkakilpailulajeja harrastaa noin 500 henkilöä.

Lumettomana aikana mopoja ja moottoripyöriä käytetään liikuttaessa maastossa poronhoidon tai maa- ja metsätalouden sekä marjastuksen harjoittamiseen liittyvissä tehtävissä. Lisäksi näiden ajoneuvojen harrastusmainen maastokäyttö on lisääntynyt. Maastokäytön määrää ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida. Suuntaa antavana esimerkkinä harrastuskäytöstä voidaan mainita, että enduron harrastajia arvioidaan olevan noin 2000. Suomen Moottoriliiton järjestämiin endurokilpailuihin osallistuu vuosittain noin 600 kilpailijaa.

Jonkin verran maastossa liikutaan myös maastoautoilla. Eniten maastossa ajetaan Etelä- ja Keski-Suomessa. Autourheilun keskusliiton offroad- kilpailuoikeuksia on noin 100 kilpailijalla. Vuosittain järjestetään 5―10 kilpailua.

Mönkijöiden käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti. Poronhoito- sekä maa- ja metsätaloustöiden ja marjastuksen lisäksi niitä käytetään myös vapaa-aikana. Mönkijöitä myytiin vuonna 1992 noin 700. Yhteensä niitä arvioidaan olevan 3000―4000. Suurin osa mönkijöistä on käytössä Pohjois-Suomessa.

Hyväksyessään voimassa olevan maastoliikennelain eduskunta edellytti, että metsähallitus tai muu valtion viranomainen myöntää Utsjoen, Enontekiön ja Inarin kunnissa pysyvästi asuville pitkäaikaisia alueellisia lupia moottorikelkan käyttöön valtion mailla edellyttäen, että luvista ei aiheudu lain 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa. Metsähallitus onkin Enontekiöllä myöntänyt kelkkailulupia 68 kappaletta Utsjoella 86 kappaletta ja Inarissa 404 kappaletta vuonna 1995.

Metsähallitus on myös myöntänyt paikallisille asukkaille lupia, jotka oikeuttavat liikkumaan sovituilla urilla kesäaikaan metsähallituksen hallinnassa olevilla mailla. Ulkopaikkakuntalaisille ei ole pääsääntöisesti myönnetty kesäksi maastoliikennelupia. Enontekiöllä kesäaikaisia maastoliikennelupia myönnettiin vuonna 1995 yhteensä 103. Utsjoella maastoliikennelupia on vuoden 1995 aikana myönnetty paikkakuntalaisille 25 ja Inarissa 7.

Ajokorttiasetuksen 46 §:n mukaisia liukkaan kelin harjoitteluratoja on valmiina 29 ja suunnitteilla on lisäksi kaksi rataa. Liikenneministeriö päättää ajo-opetuksen antamiseen käytettävien ajoharjoitteluratojen sijoituspaikkakunnista ja on antanut tarkemmat määräykset ratojen mitoituksesta, rakenteesta ja varusteista. Katsastustoimipaikka valvoo radoilla annettavaa kuljettajaopetusta autorekisterikeskuksen antamien määräysten mukaan. Ajoharjoitteluradat on sijoitettu asutuksesta erikseen ja ratojen laskennallinen käyttötarve on keskimäärin 1500 ajokortin suorittajaa vuodessa. Radat on perustettu maalle ja liukasteena niissä käytetään pelti- tai massapinnoitteelle levitettävää vettä tai täydellisesti hajoavaa vesi-kasvisöljyseosta. Mikäli rataa ei ole liitetty vesi- ja viemäriverkkoon, on radalla suljettu vedenkierrätysjärjestelmä. Harjoittelurata ei ole maastoliikennelaissa tarkoitettua maastoa, jos se on rakennuslaissa (370/58) tarkoitetussa yksityiskohtaisessa kaavassa osoitettu liikennealueeksi tai radalla on terveydenhoitolaissa (469/65) tarkoitettu sijoituspaikkalupa.

Maastoliikenteen ympäristövaikutukset muodostuvat pakokaasupäästöistä, meluhaitoista sekä kasvillisuuteen, eläimistöön ja maaperään kohdistuvista vaikutuksista. Moottorikelkat kuluttavat keskimäärin 18―27 litraa bensiiniä/100 km. Tieliikenteen päästöihin verrattuna moottorikelkkojen päästöt ovat vähäisiä muiden kuin hiilimonoksidi- ja hiilivetypäästöjen osalta. Varsinkin moottorikelkkojen hiilivetypäästöt ovat huomattavan suuret tieliikenteen päästöihin verrattuna. Kokonaisuudessaan maastoliikenteen päästöt ovat tieliikenteen päästöihin verrattuna kuitenkin vähäisiä.

Maastoliikenteen meluhaittoja korostaa se, että maastossa ajetaan usein muutoin hiljaisilla ja rauhallisilla luonnonalueilla, jotka ovat tärkeitä myös ulkoilun ja retkeilyn kannalta. Luonnossa liikuttaessa luonnonrauhan ja hiljaisuuden kokeminen, rentoutuminen ja luonnon tarkkailumahdollisuus ovat hyvin tärkeitä. Yhdenkin moottorikelkan ääni voi häiritä retkeilijöitä varsin paljon. Tällä hetkellä Suomessa ei ole erityisiä moottorikelkkoja koskevia melunormeja.

Valtioneuvoston päätöksessä (993/92) on 29 päivänä lokakuuta 1992 on annettu melutason ohjearvot. Päätöksen mukaan asumiseen käytettävillä alueilla sekä virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä ei melutaso saa ylittää melun A-painotetun ekvivalenttitason päiväarvoa 55 dB eikä yöarvoa 50 dB. Vapaa-ajan asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 dB eikä yöohjearvoa 40dB. Moottorikelkan melu kymmenen metrin etäisyydeltä mitattuna ajonopeuksilla 40―60 km/h vaihtelee 78―81 dB. Kelkat ovat siis varsin meluisia ja niiden melu ylittää kymmenien metrien säteellä valtioneuvoston luonnonalueille antamat ohjearvot. Moottorikelkan kuljettaja tarvitsee melusuojaimet tai ajokypärän välttyäkseen kuulovaurioilta.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä jääpeiteisellä vesialueella on säädelty vuonna 1977 voimaan tulleella ja vuonna 1991 kumotulla moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön rajoittamisesta annetulla lailla (606/77). Tämän lain nojalla lääninhallitus on voinut määrätä jääliikenteeseen kieltoja ja rajoituksia. Lääninhallituksen kieltoja ja rajoituksia koskevan päätöksen vastainen ajo on ollut kumotun lain 6 §:n nojalla rangaistavaa. Näiden kahden säännöksen lisäksi ei laissa ole ollut muita jääliikennettä koskevia säännöksiä. Jääliikenteen rajoittamismahdollisuus olisi kuitenkin tarpeen erityisesti taajamien sisäisillä vesistöalueilla ja luonnonsuojelualueiden lähistöillä.

Lääninhallituksen määräämien kieltojen ja rajoitusten merkitsemisvastuu on epäselvä. Yksityisten hakemien rajoitusten merkitsemisvastuun sälyttämistä hakijalle on pidetty kohtuuttomana etenkin silloin, kun rajoitusta on haettu yleistä etua varten. Samoin kunnan ja valtion vastuu merkinnästä on ollut järjestämättä.

Laissa tarkoitettuja moottorikelkkailureittejä ei ole saatu lain voimassaoloaikana perustettua. Nykyiset urat ovat moottorikelkkailu-uria, joilla maan omistaja on sallinut yleisen moottorikelkkaliikenteen. Tälläisiä uria on Lapissa metsähallituksen mailla noin 5000 kilometriä. Maastoliikennelain tarkoituksena on ollut, että reitit perustetaan juuri laissa tarkoitettuina moottorikelkkailureitteinä. Näin voitaisiin turvata yleistä ja yksityistä etua, ja reitille saataisiin voimaan tieliikennelain mukaiset liikennesäännöt. Suurimpana syynä siihen, ettei laissa tarkoitettuja moottorikelkkailureittejä ole parustettu, on ollut tien pitäjän vastuu tien jatkuvasta turvallisesta liikennekelpoisuudesta. Reittien toteuttamista on myös haitannut rahoitusjärjestelmien puuttuminen. Valtaosa nykyisistä urista on rakennettu työllisyysvaroil- la.

Maastoliikennelain 23 §:n mukaan maastoliikennerikkomuksesta rangaistaan muun muassa sitä, joka rikkoo lain 5 §:n 2 momentin säännöksiä. Momentin mukaan ''kuljetettaessa moottorikäyttöistä ajoneuvoa maastossa on kuljettajan oltava 12 vuotta täyttänyt''. Lakia voi tältä osin rikkoa vain alle 12-vuotias ajoneuvon kuljettaja, varsinkin kun ajoneuvon luovuttaminen alle 12-vuotiaalle on erikseen kielletty lain 5 §:n 4 momentissa. Rangaistusuhka kohdistuu siten vain alle 12-vuotiaaseen.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan vasta 15 vuoden iästä. Sitä nuoremmat eivät ole syyntakeisia eikä heitä voi tuomita rangaistukseen. Rikoslain yleinen säännös syyntakeisuusrajasta koskee kaikkia rikoksia riippumatta siitä, mihin lakiin rangaistusäännös on sijoitettu.

Poliisin tai muun toimivaltaisen viranomaisen esittämän pysähtymismerkin noudattamatta jättäminen ei ole ollut rangaistavaa. Myös lain 26 §:n mukaisen luvan hakematta jättäminen ei ole ollut rangaistavaa.

Maastoliikennelaissa ei ole varovaisuussäännöstä, minkä johdosta haitalliseen ja vaaralliseen ajamiseen on ollut vaikea puuttua. Edelleen maanomistajan, reitin pitäjän ja ajajan välinen vastuu mahdollisista vahingoista on ollut epäselvä.

Maastoliikennelain tullessa voimaan tieliikennelain 105 §:ää ei enää voitu soveltaa pysäyttämiseen ja pysäköintiin maastossa kuten puistossa. Valvonta siirtyi pysäköinninvalvojalta poliisille, jolla ei ole voimavaroja tehokkaaseen pysäköinnin valvontaan.

Ruotsissa maastoliikennettä säännellään maastoliikennelailla (Terrängkörningslag 1975:1313). Sen mukaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajaminen on kielletty sulalla maalla ja lumipeitteisessä metsässä, joka on istutettua tai taimikkoa ja jos on ilmeistä, että ajo voi aiheuttaa metsän vahingoittumista.

Hallitus voi kieltää tunturialueilla maastoliikenteen muuallakin kuin edellä mainituilla alueilla. Rajoitukset eivät koske muun muassa virka-ajoa, tietoliikenne- ja sähköhuoltotöitä, maa-ja metsätalousajoa eikä porotalousajoa. Asetuksella on säädetty sallituiksi sulan maan aikaan muun muassa virka-ajo, tietoliikenne- ja sähköhuoltotyöajo, maa- ja metsätalousajo ja porotalousajo.

Hallitus tai sen määräämä viranomainen voi kieltää tai rajoittaa maastoliikennettä luonnonsuojelun tai yleisen edun vuoksi. Tällöin ei kuitenkaan saa tarpeettomasti estää paikallisten asukkaiden hyötyajoa, ammattimaista ajoa tai muuta hyödyllistä ajoa. Lääninhallitus voi myöntää poikkeuslupia erityisistä syistä. Maastoliikennelaki on parhaillaan uudistettavana.

Norjassa maastoliikennettä säännellään lailla moottoriajoneuvoliikenteestä maastossa ja vesistöissä (Lov om motorferdsel i utmark og vassdrag 82:1977). Laki kieltää moottorivene- ja ajoneuvoliikenteen maastossa ja vesistössä eräin poikkeuksin. Poikkeuksia ovat muun muassa virka-ajo, posti- ja telepalvelu, pysyvän asutuksen henkilö- ja tavarakuljetus, maa- ja metsätaloustyöt, poronhoitotyöt ja reittiliikenne. Ympäristöministeriö voi päättää poikkeuksista 2 km2:n suuruisissa tai sitä suuremmissa järvissä ja pienemmissä reittivesistöissä. Kunta voi sallia yleisesti moottoriajoneuvolla ajamisen maastossa tai jäällä metsästyksen, kalastuksen ja marjanpoiminnan kannalta tarpeellisiin kuljetuksiin tai muuhun erityisen perusteltuun tarkoitukseen. Kunta voi myöntää myös poikkeuslupia erityisestä syystä muuten kiellettyyn moottoriajoneuvo- ja vesiliikenteeseen.

Norjassa liikenneministeriön asettama työryhmä on selvittänyt moottorikelkkailuun liittyviä turvallisuus- ja ympäristönsuojelukysymyksiä.

Euroopan unionin maissa ei ole voimassa niin laajaa luonnon yleiskäyttöoikeutta kuin Pohjoismaissa. Maastolikenteeseen ei ole tehokkaan maankäytön ja myös talven puuttumisen vuoksi juurikaan käytännön mahdollisuuksia. Euroopan unioni ei ole säätänyt maastoliikennettä koskevia normeja.

Ehdotetulla lailla kumottaisiin nykyinen maastoliikennelaki ja -asetus. Aikaisempien lakien nojalla annetut lääninhallituksen päätökset jäisivät kuitenkin voimaan kyseisissä päätöksissä määrätyksi ajaksi.

Esityksessä ehdotetaan lain soveltamisalaa laajennettavaksi koskemaan myös jääpeitteisiä vesialueita. Lakiesityksellä ei ole tarkoitus muuttaa vesilain (264/61) 1 luvun 24 §:ssä säädettyä oikeutta liikkua vesialueella. Vesilain säännös koskee sekä jääpeitteistä että sulaa vesialuetta.

Lain tarkoituksena olisi ehkäistä haittoja, joita luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuu moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureitillä. Lain tarkoituksena on myös edistää liikenneturvallisuutta.

Lailla maastoliikennelain muuttamisesta (70/95) on maastoliikennelaissa mainitut lääninhallituksen tehtävät siirretty alueellisille ympäristökeskuksille. Alueellisten ympäristökeskusten ympäristönsuojelutehtävät on määritelty ympäristöhallintolaissa (55/95).

Alueellisella ympäristökeskuksella olisi mahdollisuus määrätä moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämiselle kieltoja tai rajoituksia laissa tarkoitettujen haittojen ehkäisemiseksi.

Lakia ei sovellettaisi yleisistä teistä annetussa laissa (243/54) tarkoitettuihin erityisiin talviteihin, jotka eivät olisi laissa tarkoitettua maastoa vaan teitä. Laki ei myöskään koskisi ilma-aluksia, aluksia eikä veneitä. Ilma-alusten laskeutumisesta ja nousemisesta on säädetty ilmailulain (595/64) 30, 32 ja 36 §:ssä. Ilmailuasetuksen (525/68) 76 § antaa ilmailulaitokselle saman kaltaisen mahdollisuuden rajoittaa ilma-alusliikennettä kuin maastoliikennelakiesityksessä ehdotetaan alueelliselle ympäristökeskukselle moottorikäyttöisten ajoneuvojen liikenteen osalta jääpeitteisillä vesialueilla.

Lakiin ehdotetaan sisällyttettäväksi valtuutus säätää yleisestä nopeusrajoituksesta asetuksella. Vastaavasti yleisen nopeurajoituksen rikkominen ehdotetaan rangaistavaksi. Yleinen nopeusrajoitus voisi olla eri suuruinen eri alueilla.

Erityisesti jääalueella saattavat ajoneuvojen nopeudet kasvaa niin suuriksi, että ympäristön turvallisuus heikentyy ja viihtyisyys vähenee. Tämän vuoksi ehdotetaan, että alueellisen ympäristökeskuksen määräämät aluekohtaiset nopeusrajoitukset voisivat olla yleistä nopeusrajoitusta alempia.

Alueellisten rajoitusten ja kieltojen merkitseminen ehdotetaan alueellisen ympäristökeskuksen tehtäväksi muissa paitsi sellaisissa tapauksissa, jossa yksityinen hakee rajoitusta yksityisen edun suojaamiseksi. Valtion mailla merkinnästä vastaisi se viranomainen, jonka hallinnassa maa on. Merkit voitaisiin sijoittaa toisen maalle ilman maanomistajan lupaa, jos siitä ei ole haittaa.

Järjestettyyn maastoliikenteeseen vaadittaisiin sen lisäksi, mitä muualla laissa on luvanvaraisuudesta säädetty, kunnan ympäristönsuojelulautakunnan lupa. Näin tulisivat ympäristönsuojelunäkökohdat otetuiksi huomioon moottorikäyttöisten ajoneuvojen kilpailuiden ja harjoitusten järjestämisessä myös jääpeitteisellä vesialueella. Kunnan ympäristönsuojelulautakunnan lupaa ei tarvittaisi erityistä talvitietä varten.

Moottorikelkkojen tunnistaminen on tärkeää maastoliikenteen sekä siihen liittyvän kalastuksen ja metsästyksen valvonnassa. Moottorikelkkojen tunnistamisen nykyaikainen tekninen ratkaisu on telamerkintä. Hallitus katsoo, että moottorikelkkojen telamerkinnän tulisi olla pakollista. Ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annettua asetusta (1256/92) tulisi tällöin muuttaa. Tavoitteena on antaa tällainen asetus ensi vuoden alkupuolella.

Poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisten yhteistoiminnasta annetusta asetuksesta (1051/78) ilmenevän periaatteen mukaisesti ehdotetaan, että myös tullilaitos toimisi valvontaviranomaisena.

Valvontaedellytysten parantamiseksi ehdotetaan, että ajoneuvon kuljettajan olisi pysähdyttävä poliisi-, tulli- tai rajavartiomiehen tai poliisivaltuudet omaavan metsähallituksen virkamiehen antamasta merkistä. Pysähtymättä jättäminen olisi rangaistavaa.

Ehdotuksen mukaan maastoliikennerikkomuksesta, jolla on loukattu vain yksityistä etua, saataisiin nostaa syyte vain, jos asianomistaja vaatii syytteeseenpanoa.

Maastoliikennelain säännös, jonka mukaan alle 12-vuotiaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo on ollut rangaistavaa, ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan muun lainsäädännön mukaista linjaa, jonka mukaan yleinen rikosoikeudellinen vastuuikäraja on 15 vuotta.

Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla suoritettavan kilpailun ja harjoituksen järjestämiseen vaadittaisiin maastoliikennelain 30 §:n nojalla kunnan ympäristönsuojelulautakunnan lupa. Etenkin harjoitusten osalta on pelättävissä, että luvan hakemista saatetaan välttää tarkoituksellisesti. Tämän vuoksi luvan hakematta jättäminen ehdotetaan säädettäväksi maastoliikennerikkomukseksi, josta seuraisi lain 25 §:n mukaan sakkorangaistus.

Maastoliikennelaissa tarkoitettuun maaston määritelmään sisältyvät myös puistot. Aikaisemmin eräissä kunnissa puistoissa pysäköintiä valvoivat kunnalliset pysäköinninvalvojat pysäköintivirhemaksusta annetun lain 2 §:n nojalla. Pysäköintivirhemaksun määrääminen perustui tieliikennelain 105 ja 5 §:n säännöksiin.

Liikenneministeriö teki 10 päivänä toukokuuta 1991 aloitteen ympäristöministeriölle maastoliikennelain 4 §:n 1 momentin muuttamisesta siten, että moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Aloitteen mukainen tavoite saavutetaan ottamalla maastoliikennelain 4 ja 26 §:ään säännökset siitä, että ajoneuvon pysäyttämisestä tai pysäköimisestä ilman maan omistajan tai haltijan lupaa voidaan määrätä suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu. Maksun määräämisessä sovellettaisiin pysäköintivirhemaksusta annettua lakia.

Ajoneuvon pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevien kieltojen ja rajoitusten rikkomisesta tuomitaan rangaistus vain, jos pysäköintivirheestä on aiheutunut tai voinut aiheutua vakaavaa vaaraa tai haittaa. Muutoin virheestä määrätään suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu.

Moottorikelkkailureittien perustamisen helpottamiseksi ehdotetaan, että moottorikelkkailureitin pitäjän vastuuta vähennetään nykyisestä. Reitin pitäjä vastaisi siitä, että reitti on vuosittain käyttöön otettaessa ajettavassa kunnossa ja että vaaralliset paikat on merkitty asianmukaisesti. Tienpitäjän velvollisuuksista poiketen reitin pitäjä ei olisi siten velvollinen huolehtimaan reitin jatkuvasta kunnossa pysymisestä. Koska monet reitit palvelevat muun muassa matkailua, ehdotetaan, että reitin pitäjänä voisi olla myös yritys tai elinkeinon harjoittaja. Reitin tulisi olla kuitenkin tässäkin tapauksessa yleinen eli kaikki kelkkailijat voisivat sitä käyttää.

Ehdotetun lain mukainen valvonta ja lain muut viranomaistehtävät on tarkoitus antaa pääasiallisesti samoille, voimassa olevassa maastoliikennelaissa todetuille viranomaisille. Näitä viranomaisia olisivat ympäristöministeriö, alueelliset ympäristökeskukset, poliisi, tullilaitos ja rajavartiolaitos sekä kuntien ympäristönsuojelulautakunnat.

Ehdotetusta uudistuksesta ei aiheutuisi viranomaisille olennaisia lisäkustannuksia eikä se vaadi henkilöstölisäyksiä.

Lakiehdotuksen keskeisin tarkoitus on vähentää maastoliikenteen ympäristöhaittoja. Maastoliikenne tulisi edelleenkin pääsääntöisesti pysymään maanomistajan tai haltijan luvan varaisena. Maastoliikenneoikeutta ei laajennettaisi nykyisestään juuri ympäristönsuojelusyiden vuoksi. Luvatonta maastoliikennettä on tarkoitus estää rangaistussäännöksiä täydentämällä. Jääratojen ja jääliikenteen ympäristöhaittoja on mahdollista vähentää, kun lain soveltamisala laajentuisi koskemaan jääpeitteisiä vesialueita. Talviaikainen maastoliikenne pyritään myös entistä tehokkaammin ohjaamaan moottorikelkkailureiteille.

Lakiehdotuksella ei ole tarkoitus puuttua voimassa olevassa maastoliikennelaissa tarkoitettuun liikkumisoikeuteen. Voimassa oleva maastoliikennelaki antaa erityisiä oikeuksia maastoliikenteeseen lähinnä ammattimaisia töitä varten. Myös ammattimaista kalastusta harjoittava ja syrjäisellä seudulla asuva on oikeutettu välttämättömään maastoliikenteeseen. Vaikeasti liikuntavammainen ja hänen saattajansa saisi liikkua moottorikäyttöisellä ajoneuvolla maastossa.

Valtion maille on Metsähallitus myöntänyt paikkakuntalaisille maastoliikennelupia tarpeellista liikkumista varten. Paikkakuntalaisten liikkumistarpeet voidaan jatkossakin riittävästi turvata lupamenettelyn kautta.

Hallituksen esityksessä (HE 95/90vp) maastoliikennelaiksi todettiin, että tarkoituksena on myöhemmin antaa esitys vesiliikennelaiksi, joka koskisi sekä jääpeitteistä että sulaa vesialuetta. Lain valmistelua varten liikenneministeriö asetti 24 tammikuuta 1991 toimikunnan, joka jätti mietintönsä (komiteanmietintö 1992:27) 27 päivänä toukokuuta 1992. Eduskunnan ponnessa esitetyn aikataulun vuoksi esitys jääliikennelaiksi oli tuolloin erikseen valmisteltavana.

Hyväksyessään maastoliikennelain eduskunta edellytti (liikennevaliokunnan mietintö 10/1990 vp.), että hallitus antaa pikaisesti jääliikennettä koskevan esityksen eduskunnalle ja että se tulisi voimaan jo talvikaudeksi 1991―92. Ympäristöministeriössä valmistellut säännösehdotukset olivat käytettävissä hallituksen yleisessä istunnossa 14 päivänä joulukuuta 1991, mutta ne siirrettiin vielä edelleen valmisteltaviksi.

Ympäristöministeriö asetti 7 päivänä syyskuuta 1992 työryhmän seuraamaan maastoliikennelain täytäntöönpanoa ja valmistelemaan tarvittaessa ehdotuksia lain muuttamisesta. Työryhmän tuli tarkastella myös jääliikennettä ja vesiliikennettä koskevia lainsäädäntöehdotuksia. Työryhmässä olivat edustettuina ympäristöministeriö, oikeusministeriö, sisäasianministeriö, liikenneministeriö, Metsähallitus, Suomen Kuntaliitto, Oulun lääninhallitus, Lapin lääninhallitus, Maa- ja Metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Autourheilun kansallinen keskusliitto.

Koska erityisesti Lapin läänissä oli esitetty useita kannanottoja maastoliikenteestä, ympäristöministeriö asetti työryhmälle jaoksen, jonka tehtävänä oli selvittää maastoliikennettä, erityisesti moottorikelkkailua Lapin läänissä. Jaoksessa olivat edustettuina Liikkuva poliisi, Lapin moottorikelkkailijat ry., Lapin seutukaavaliitto, Enontekiön kunta, Lapin luonnonsuojelupiiri ry., Eräoppaat ry., Paliskuntain yhdistys ry., Maataloustuottajain Lapin Liitto, Metsähallitus ja Olostunturi Oy.

Lapin jaosto teki Lapin läänin kuntia koskevan kuntakyselyn selvittääkseen maastoliikennelain epäkohtia. Kyselyn pohjalta jaosto teki ehdotuksensa työryhmälle. Jaosto esitti, että nykyinen maaomistajan lupaa edellyttävä järjestelmä säilytetään. Lapin läänissä paikalliselle väestölle ei myönnettäisi muuta väestöä laajempia maastoliikenneoikeuksia.

Maastoliikennetyöryhmän mietinnöstä pyydettiin lausunnot asiaan liittyviltä ministeriöiltä, keskusvirastoilta, lääninhallituksilta, kuntajärjestöiltä ja Lapin läänin kunnilta, luonnonsuojelujärjestöiltä, alan teollisuudelta sekä usealta yhdistykseltä, yhteensä 96 lausuntopyyntöä. Lausuntoja saatiin yhteensä 55 kappaletta, joiden joukossa olivat useimpien ministeriöiden ja Lapin kuntien lausunnot.

Lausunnon antajat puolsivat työryhmän periaatteellisia kannanottoja. Useat muutosehdotukset koskivat liikenneministeriön hallinnonalan säännöksiä liikenneturvallisuuden osalta. Nämä ehdotukset on tarkoitus käsitellä siinä yhteydessä, kun tieliikennelainsäädäntöä muutoinkin uudistetaan.

Työryhmän mietintöön sisältyi eriäviä mielipiteitä, jotka koskivat Lapin läänin paikallisen asukkaan oikeutta ajaa moottorikelkalla valtionmaalla ilman maanomistajan lupaa. Työryhmä ja sen Lapin jaosto katsoivat, että nykyinen maanomistajan lupa tulisi edelleenkin säilyttää. Lausunnon antajista suuri enemmistö ja myös merkittävät Lapin väestöä edustavat tahot olivat työryhmän kannalla.

Toisena keskeisenä kysymyksenä lausunnoissa oli maastoliikenteen maksullisuus. Työryhmä katsoi, että lain mukaisilla moottorikelkkailureiteillä ei tule periä liikkumisesta maksua niiden ollessa yleisiä teitä. Sen sijaan liikuttaessa maanomistajan luvalla maastossa, johon kuuluvat myös niin sanotut kelkkailu-urat, on maanomistajalla oikeus periä maksuja. Lapin läänissä Metsähallituksen hallinnassa olevilla valtionmailla maksun perimisestä on säädetty Metsähallituksesta annetun lain (1169/93) 9 §:ssä ja Metsähallituksesta annetun asetuksen (1525/93) 9 §:n 2 momentin 9 kohdassa. Säännösten mukaan Metsähallitus ei peri maksua paikallisilta asukkailta myöntäessään maastoliikennelain 4 §:ssä tarkoitetun luvan. Tällä hetkellä noudatettava maksukäytäntö ei vaadi muutoksia maastoliikennelakiin.

1 §. Lain tarkoitus. Maastoliikennelain keskeisenä tarkoituksena on ollut moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla liikkumisesta maastossa ja moottorikelkkailureiteillä aiheutuvien haittojen ehkäiseminen ennalta. Ehdotuksen mukaan myös liikenneturvallisuuden edistäminen olisi ympäristöhaittojen ehkäisemiseen rinnastettava lain tarkoitus. Maastoliikenteellä voi olla haitallisia vaikutuksia myös yksityiselle edulle kuten asutukselle. Sen vuoksi lain tarkoitukseen lisättäisiin yksityisen edun suojelu. Liikenneturvallisuuden edistämiseksi maastossa noudatettaisiin lisäksi, mitä muualla, ensisijaisesti tieliikennelaissa säädetään.

2 §. Soveltamisalan rajoitus. Maastoliikennelain soveltamisalaa on tarkoitus laajentaa koskemaan myös jääpeitteisiä vesialueita sekä sisävesistöissä että merialueilla lukuunottamatta näillä alueilla olevia yleisistä teistä annetussa laissa tarkoitettuja erityisiä talviteitä. Maaston käsite maa-alueiden osalta säilyisi ennallaan.

Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan laki ei koske ilma- aluksia, aluksia eikä veneitä. Säännös on tarpeen, koska lain soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan jääpeitteisiä vesialueita. Laki ei siten koskisi ilma-aluksia, jotka laskeutuisivat maahan tai jäälle. Laki koskisi kuitenkin aina ilmatyynyaluksia, koska ne liikkuessaan tukeutuvat maahan tai jäähän. Hydrokopteri rinnastettaisiin maastossa liikkuessaan moottorirekeen.

3 §. Määritelmät. Tässä laissa moottorikäyttöisen ajoneuvon määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan kulkuvälinettä, joka kulkee jäällä tai kulkiessaan tukeutuu siihen. Muutos on tarpeen, koska lain soveltamiala laajenisi koskemaan myös jääpeitteisiä vesialueita. Näin määriteltynä laki koskisi myös ilmatyynyaluksia jäällä. Moottorikäyttöisen ajoneuvon määritelmä vastaa tieliikennelainsäädännön vastaavaa määritelmää.

Lain merkityksellinen uudistus on maaston määritelmän ja siten myös lain soveltamisalan laajentaminen koskemaan jääpeitteisiä vesialueita. Maaston määritelmää selvennettäisiin nykyisestään. Kaikki muut alueet paitsi tieliikennelain 2 §:ssä tarkoitetut tiet ja kisko- tai ilmaliikenteeseen tarkoitetut alueet olisivat maastoa. Yleiset ja yksityiset tiet, kadut, rakennuskaavatiet, moottorikelkkailureitit, torit sekä muut yleiselle liikenteelle tarkoitetut tai yleisesti liikenteeseen käytetyt alueet ovat teitä, jotka siten jäävät maaston määritelmän ulkopuolelle. Tämä tieliikennelaissa oleva määritelmä on ristiriidassa tai ainakin päällekkäinen maaston määritelmän kanssa. Tästä syntyy ongelmia silloin, kun suunnittelemattomia väyliä syntyy maastoon.

4 §. Oikeus liikkua maastossa. Ehdotetun 4 §:n 1 momentin mukaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Voimassa olevassa laissa ei mainita pysähtymistä eikä pysäköimistä.

Poliisin, tullilaitoksen ja rajavartioston tehtävät edellyttävät usein maastossa liikkumista moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Sen johdosta ehdotetaan mainitut viranomaiset lisättävuksi sellaisiksi viranomaisiksi (2 momentin 1 kohta), jotka eivät tarvitsisi maanomistajan suostumusta moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajamiseen maastossa.

Poronhoitolaki (444/48) on uudistettu lailla (848/90). Pykälän 2 momentin 3 kohdan poronhoitolakia koskevaa viittausta ehdotetaan sen vuoksi tarkistettavaksi.

Koska maastoliikennelain tarkoituksena ei ole sallia ajo-oikeutta vapaa-ajan asunnolle, ehdotetaan selvyyden vuoksi säädettäväksi, että liikkumisoikeus koskee vain vakinaista asuntoa (2 momentin 5 kohta).

Säännöksissä on täsmennetty myös perusteita, joilla taajaman ulkopuolinen pysäköinti maastoon tien välittömään läheisyyteen olisi sallittu. Nykyistä käytäntöä ei ole tarkoitus muuttaa. Pykälässä tarkoitettua kohtuutonta haittaa voisi aiheutua esimerkiksi kiinteistölle johtavalle liittymälle tai pellolle pysäköimisestä siten, että alueelle kulku tai alueen käyttö vaikeutuu tai estyy. Myöskään pitkäaikainen pysäköiminen ei olisi sallittua.

Vesilain 1 luvun 24 §:ssä on säädetty oikeudesta kulkea vesialueella välttäen tarpeetonta häiriön aiheuttamista. Tämä oikeus koskee myös jääpeitteisiä vesialueita ja on tarkoitus pitää edelleen voimassa. Oikeutta maastoliikenteeseen jääpeitteisellä vesialueella voitaisiin kuitenkin rajoittaa 8 §:ssä tarkoitetulla alueellisella kiellolla tai rajoituksella.

Momentissa olisi lisäksi yhteisiä vesialueita koskeva säännös siltä varalta, että kulkeminen tai muu toiminta, esimerkiksi 30 §:ssä tarkoitettu kilpailun tai harjoituksen järjestäminen, yksittäistapauksessa vaatisi vesialueen omistajan tai haltijan luvan. Yhteisen vesialueen järjestäytymättömän osakaskunnan puolesta luvan voisi antaa myös kyseisen vesialueen kalastuskunnan johtokunta. Säännös on tarpeen, koska yhteisen vesialueen järjestäytymättömän osakaskunnan kokouksen koollekutsuminen käsittelemään yksittäistä lupapyyntöä on epätarkoituksenmukaista. Milloin kysymys on yleisestä vesialueesta, luvasta päättää se viranomainen, jonka hallinnassa alue on.

5 §. Moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttäminen maastossa. Pykälä koskee moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan velvollisuuksia kuljetettaessa maastoajoneuvoa tien ja moottorikelkkailureittien ulkopuolella. Moottoriajoneuvolla liikkumista varten perustetulla reitillä liikuttaessa reitin käyttäjän vastuu suhteessa reitin pitäjän vastuuseen määräytyy ehdotuksen 20 ja 21 §:n mukaisesti.

Pykälän 1 momentti vastaa sanamuodoltaan tieliikennelain 5 §:n (671/91) säännöstä. Informatiivisuuden vuoksi säännös ehdotetaan otettavaksi samansisältöisenä myös tien ulkopuolella liikkumista sääntelevään erityislakiin.

Maastoajoneuvon kuljettajalta voidaan edellyttää suurempaa huolellisuutta ja varovaisuutta kuin esimerkiksi tienkäyttäjältä. Maastoajoneuvon kuljettajan oman tarkkaavaisuuden ja huolellisuuden merkitys nimittäin korostuu ajettaessa rakennetun tiestön ulkopuolella olosuhteissa, jotka eivät aina ole edes soveliaita moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikkumiseen. Ajoneuvon kuljettaja valitsee itse ajoreittinsä sekä ajotapansa ja -nopeutensa ja vastaa myös valintojensa seurauksista. Esimerkiksi maanomistajan ei voida pääsääntöisesti edellyttää huolehtivan siitä, että hänen maa-alueellaan liikkuminen olisi turvallista. Ainoastaan rakennustyön yhteydessä syntyneet louhokset ja muut keinotekoisesti aikaansaadut vaarakohdat maanomistaja on velvollinen merkitsemään uhalla, että hän voi rikoslain 44 luvun 10 tai 11 §:n perusteella vastuuseen tällaisesti yllättävästä esteestä ulkopuoliselle aiheutuvasta vahingosta. Esimerkiksi metsänhakkuualueita ei kuitenkaan yleensä voitane pitää rikoslaissa tarkoitettuina erityisina vaarapaikkoina.

Ehdotetun 2 momentin mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan on maastossa liikkuessaan vältettävä vahingon ja haitan aiheuttamista luonnolle ja muulle ympäristölle, kiinteistölle ja luontaiselinkeinolle sekä tarpeettoman haitan aiheuttamista asutukselle ja muulle ympäristölle. Kuljettajan on valittava ajoreittinsä siten, ettei esimerkiksi moottorikelkan melu aiheuta häiriötä ranta-asukkaille tai eläimille. Jos kuljettajan tämän säännöksen vastainen menettely on omiaan aiheuttamaan ilmeistä vahinkoa tai haittaa, teko olisi ehdotuksen mukaan rangaistava.

6 §. Ikärajoitus. Alaikäraja maastoliikenteessä olisi edelleen 12 vuotta, mutta alaikäisen harjoittaman maastoliikenteen rangaistavuus poistettaisiin. ''Ilmeisesti''-sana ehdotetaan poistettavaksi, koska on tarpeen korostaa ajoneuvon haltijan vastuuta siitä, kenen käyttöön ajoneuvo luovutetaan. Alle 12-vuotias ei edelleenkään saisi kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa, koska muun muassa lasten käyttöön sopivia moottorikelkkoja ei ole tyyppikatsastettu eikä luokiteltu. Alaikäisten käyttöön ei saisi joutua aikuisille tarkoitettuja kulkuneuvoja. Moottorikelkkailureitillä ajamiseen sovelletaan tieliikenteen kuljettajavaatimuksia. Moottorikelkkailijalla tulee olla vähintään T-luokan ajokortti, jollaisen voi saada vain 15 vuotta täyttänyt.

7 §. Ajoneuvotyyppiä koskevat kiellot ja rajoitukset. Säännöksen käsitteet ehdotetaan yhdenmukaistettaviksi tieliikennelainsäädännön kanssa. Ajoneuvomalli korvattaisiin ajoneuvotyypillä.

8 §. Alueelliset kiellot ja rajoitukset. Alueellinen ympäristökeskus voisi antaa alueellisia kieltoja tai rajoituksia myös jääpeitteisille vesialueille. Säännös vastaa moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön rajoittamisesta annetun kumotun lain säännöstä. Mahdollisuus kieltää tai rajoittaa moottorikäyttöisten ajoneuvojen liikennettä jääpeitteisillä vesialueilla on tarpeen erityisesti taajamien lähialueilla ja uhanalaisten lajien kuten esimerkiksi Saimaan hylkeen pesimäalueilla. Nopeusrajoitus ei kuitenkaan saisi ylittää yleistä nopeusrajoitusta. Alueelliselle ympäristökeskukselle ehdotetaan oikeus määrätä nopeusrajoitus alemmaksi kuin 29 §:n nojalla säädetty yleinen nopeusrajoitus.

9 §. Kielto- ja rajoitusasiain käsittely. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että alueellinen ympäristökeskus voisi itsekin panna vireille kiellon tai rajoituksen määräämisen.

10 §. Kiellon ja rajoituksen voimaantulo. Nykyistä säännöstä vastaava pykälä ehdotetaan muotoiltavaksi uudelleen. Pykälän merkitys muuttuisi siten, että alueellisen ympäristökeskuksen päätös ei tulisi automaattisesti voimaan muutoksenhausta huolimatta, vaan voimaantulosta tulisi erikseen määrätä alueellisen ympäristökeskuksen päätöksessä.

11 §. Kiellon tai rajoituksen merkitseminen. Kiellon ja rajoituksen merkitseminen säädettäisiin alueellisen ympäristökeskuksen vastuulle, ellei merkitsemisestä päätöksessä ole muuta määrätty. Nykyisin vastaavaa säännöstä ei ole, mikä on aiheuttanut epäselvyyksiä merkitsemisvastuusta. Merkit voitaisiin sijoittaa myös jääpeitteiselle vesialueelle.

Jos kieltopäätös turvaisi yksinomaan yksityistä etua, esimerkiksi ranta-asukkaan suojaa jääliikenteeltä, olisi hakijan vastattava rajoituksen merkitsemisestä maastoon.

Kieltoa tai rajoitusta koskeva päätös olisi voimassa merkinnästä riippumatta. Jos rajoituksen tai kiellon noudattamatta jättäminen on aiheutunut puutteellisesta merkitsemisestä, ei syyllistä yleisen oikeuskäytännön perusteella kuitenkaan rangaistaisi, ellei voida osoittaa, että päätöksen noudattamatta jättänyt oli tietoinen kiellon tai rajoituksen voimassaolosta.

12 §. Päätöksen muuttaminen. Päätöksen muuttamisperusteista esitetään poistettavaksi myöhemmin todettu päätöksen perusteiden virheellisyys tarpeettomana. Hallintomenettelylain (598/82) 26 §:ssä on säädetty vastaavasta asiavirheen korjaamisesta.

13 §. Moottorikelkkailureitti. Moottorikelkkailureitti on tieliikennelain 2 §:ssä tarkoitettu tie ja sillä ajamisessa noudatetaan tieliikennelainsäädäntöä. Moottorikelkan käyttämisestä moottorikelkkailureitillä on säädetty tieliikenneasetuksessa, jonka nojalla moottorikelkan kuljettaminen moottorikelkkailureitillä on nimenomaisesti sallittu. Muiden ajoneuvojen kuin moottorikelkan kuljettaminen reitillä on puolestaan kielletty. Maastoajoneuvoa, kuten moottorikelkkaa, ei ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen 11 §:n mukaan saa käyttää tiellä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Metsähallitus ja Metsäntutkimuslaitos toimivat lähinnä valtion mailla. Tämän vuoksi pykälän 3 momentin sanontaa ehdotetaan täsmennettäväksi koskemaan valtion mailla olevia suojelualueita. Yksityisten luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräykset ovat moottorikelkkailureitin perustamistarpeeseen nähden ensisijaisia. Sen johdosta ehdotetaan, että moottorikelkkailureittiä yksityiselle luonnonsuojelualueelle perustettaessa noudatetaan, mitä luonnonsuojelulaissa on säädetty.

14 §. Reitin pitäjä. Vastuusuhteiden muututtua reitin pitäjänä voisi toimia muukin kuin julkisyhteisö. Tämän vuoksi reitin pitäjäksi ehdotetaan nykyisten valtion ja kunnallishallinnon tahojen lisäksi muutakin yhteisöä ja elinkeinonharjoittajaa.

Koska reitistä vastuussa olevan tahon tulee olla selvillä, esitetään, että reitin pitäjän määrää kunnan ympäristönsuojelautakunta hyväksyessään reittisuunnitelman. Jotta reitin pitäjän vaihtaminen ei olisi sidottu reittisuunnitelman hyväksymiseen, ehdotetaan, että reitin pitäjän vaihtamiseen tarvitaan kunnan ympäristönsuojelulautakunnan hyväksyminen.

15 §. Reittisuunnitelma. Vaikka kuntien ympäristönsuojelulautakunnat ovat kunnissa vähentyneet niin, että varsinaisia ympäristönsuojelulautakuntia on vain noin 15 prosentissa kunnista, ehdotetaan reittisuunnitelman hyväksyväksi tahoksi kunnassa edelleen ympäristönsuojelulautakuntaa. Ympäristönsuojelulautakunta on määritelty kuntien ympäristönsuojeluhallinnnosta annetussa laissa (64/86). Lain mukaan, jos kunnassa ei ole ympäristönsuojelulautakuntaa, sen tehtäviä hoitavaan muuhun lautakuntaan tai kunnanhallitukseen taikka toimielimeen sovelletaan ympäristönsuojelua koskevissa asioissa, mitä ympäristönsuojelulautakunnasta on säädetty. Reittisuunnitelman käsittely olisi kunnan ympäristönsuojelutehtävä.

Useiden kuntien aluetta koskevien moottorikelkkailureittisuunnitelmien vahvistamisvelvollisuus lääninhallituksissa ehdotetaan poistettavaksi. Reittisuunnitelmien yhteensovittaminen jäisi kuntien väliseksi asiaksi. Tarkoituksena on osaltaan lisätä kuntien vastuuta ympäristönsuojelutehtävien hoitamisessa.

Viitaukset ulkoilulain säännösten (3 § ja 4 §) soveltamisesta poistettaisiin ja lain täytäntöönpanon helpottamiseksi säädettäisiin vastaavista asioista maastoliikennelaissa. Reittisuunnitelman käsittelyssä sovellettaisiin hallintomenettelylakia (598/82). Lisäksi tarkempia säännöksiä annettaisiin asetuksella.

16 §. Moottorikelkkailureitin perustaminen. Moottorikelkkailureitin perustamisedellytyksenä olisi aina lainvoimainen reittisuunnitelma. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan reitin perustamisesta ei saa aiheutua yksityiselle edulle huomattavaa haittaa, koska moottorikelkkailureitit palvelevat lähinnä vapaa-ajan käyttöä.

Ammattimaiselle kalastukselle reitin perustamisesta aiheutuva haitta tulisi korvauksen piiriin, koska reittejä voisi perustaa myös jääpeitteiselle vesialueelle. Kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheutuvat haitat tulisivat korvattaviksi vahingonkorvauslainsäädännön nojalla. Korvaukset maksaisi reitin pitäjä.

Pykälää ei ole tarkoitettu sovellettavaksi kiinteistölle pääsyä koskevissa asioissa. Kiinteistölle, kuten vapaa-ajan asunnolle pääsy voidaan ensisijaisesti turvata yksityisistä teistä annetun lain (358/62) 8 §:n mukaisen tieoikeuden nojalla.

17 §. Reittitoimitus. Viitaukset ulkoilulain mukaiseen reittitoimitukseen poistettaisiin ja korvattaisiin vastaavalla säännöksellä pykälän 1 momentissa. Reittisuunnitelman merkitystä korostettaisiin ratkaisevana hyväksymisvaiheena. Reittitoimitusta olisi haettava yhden vuoden määräajassa reittisuunnitelman hyväksymisestä. Reitin perustamista koskevasta päätöksestä ehdotetaan edelleen tehtäväksi merkintä kiinteistörekisteriin.

18 §. Sopimukseen perustuvan reitin merkitseminen kiinteistörekisteriin. Sopimukseen perustuva, pysyväksi tarkoitettu reitti voitaisiin merkitä asianomaisen kiinteistön kohdalle kiinteistörekisteriin, jos reitin pitäjä sitä pyytäisi. Menettelyllä turvattaisiin reitin ennallaan pysyminen myös silloin, kun kiinteistön omistaja vaihtuu. Kiinteistörekisteriin merkittävien tietojen tarkkuuden ja luotettavuuden takaamiseksi myös sopimukseen perustuvan reitin osalta olisi suoritettava reittitoimitus. Toimitusta ei suoritettaisi silloin, kun reitin pitäjä ei pyydä reittiä merkittäväksi kiinteistörekisteriin.

19 §. Reitin käyttöönotto. Pykälän 1 momentiin ehdotetaan voimassa olevaan lakiin verrattuna muutosta, jonka mukaan reittitoimitus ei olisi enää edellytys käyttöoikeuden syntymiselle, vaan lainvoimainen reittisuunnitelma. Muutoksella on tarkoitus mahdollistaa myös sopimukseen, ilman toimitusta perustuvan reitin käyttöoikeuden syntyminen.

20 §. Reitin pitäjän tehtävät ja vastuu. Pykälässä säädetään siitä, miten laaja vastuu reitin pitäjällä on moottorikelkkailureitin kunnossapidosta. Reitin pitäjän on säännöksen mukaan aina huolehdittava siitä, että reitti on vuosittaisella käyttöönottohetkellä ajettavassa kunnossa. Reitin pitäjä vastaa myös siitä, että reitillä olevat liikennettä olennaisesti vaarantavat paikat on tuolloin asianmukaisesti merkitty.

Reitin pitäjän ei kuitenkaan voida edellyttää jatkuvasti tarkkailevan reitin kuntoa ajokauden aikana, koska reitit saattavat olla useita kymmeniä, jopa satoja kilometrejä pitkiä, ja luonnonolosuhteissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat jatkuvasti niiden kuntoon.

21 §. Vastuu vahingoista. Pykälässä säädetään siitä, milloin reitin pitäjä on korvausvelvollinen reittiä käytettäessä tapahtuneesta vahingosta. Pykälä koskee reittiä käytettäessä syntyviä yksittäisiä vahinkoja, joissa vahingonkärsijänä on reitillä liikkuneen moottoriajoneuvon kuljettaja, matkustaja tai muu reittiä käyttänyt henkilö, kuten hiihtäjä. Reitin pitäjän korvausvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä olisi ehdotuksen mukaan se, että hän on menetellyt huolimattomasti tai tahallisesti.

Reitin pitäjä olisi siis pykälän nojalla velvollinen korvaamaan reitin käyttämisestä aiheutuneen vahingon ainoastaan siinä tapauksessa, että vahinko on aiheutunut hänen tahallisesta tai huolimattomasta menettelystään. Huolellisuusvelvollisuutta arvioitaessa on merkitystä muun muassa ehdotetulla 20 §:llä, jonka mukaan reitin pitäjän on huolehdittava siitä, että reitti on vuosittaisella käyttöönottohetkellä ajettavassa kunnossa ja että sille on tuolloin asennettu tarpeelliset liikennemerkit.

Jos vahinko aiheutuisi reitille odottamattomasti syntyneessä vaarakohdassa, jota ei ole merkitty, reitin pitäjän olisi vastuusta välttyäkseen viipymättä vaaran havaittuaan tai siitä tiedon saatuaan ryhdyttävä toimenpiteisiin vaaran poistamiseksi tai siitä varoittamiseksi.

Pykälän mukaan korvaus vahingosta määrätään soveltuvin osin vahingonkorvauslain säännöksiä soveltamalla. Muun muassa vahingonkorvauslain 5 luvun säännökset korvattavan vahingon määrittämisestä, luvun 6 §:ää lukuunottamatta, sekä lain 6 luvun säännökset korvausvastuun jakautumisesta soveltuisivat myös maastoliikennelakiin perustuvan vahingonkorvauksen määräämiseen.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan selvyyden vuoksi viitattavaksi 16 §:n 4 momenttiin ja 17 §:n 2 momenttiin, joissa myös säädetään reitin pitäjän korvausvelvollisuudesta. Mainitun säännöksen nojalla reitin pitäjä on velvollinen korvaamaan haitan, joka reitin perustamisesta tai käytöstä aiheutuu kiinteistölle, maa-alueen omistajalle tai haltijalle, poronhoidolle tai ammattimaiselle kalastukselle. Näistä korvauksesta päätettäisiin reittitoimituksessa, kun taas 21 §:n mukaiset korvausasiat käsiteltäisiin yleisissä tuomioistuimissa.

22 §. Reitin siirtäminen. Olojen muuttuminen saattaisi edellyttää reitin siirtämistä. Jos siirto olisi pysyvä, tulisi menetellä soveltuvin osin kuten reitin perustamisessa. Koska reitin maastossa kulun muuttaminen olisi usein vähäistä ja tilapäistä, ehdotetaan, että reitin kulkua maastossa voitaisiin vähäisiltä osin tai tilapäisesti muuttaa kunnan ympäristönsuojelulautakunnan päätöksellä, jos maanomistaja tai haltija siihen suostuu.

23 §. Reitin lakkauttaminen. Reitin lakkauttamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että reitti lakkautettaisiin reitin pitäjän ilmoituksesta. Myös kunnan ympäristönsuojelulautakunta voisi lakkauttaa reitin tai sen osan, jos reittiin ei olosuhteiden muuttumisen vuoksi ole enää yleistä tarvetta tai jos lakkauttamiseen ilmenee muuta erityistä syytä, kuten esimerkiksi reitin pitämiseen tarvittavien varojen riittämättömyys tai reitin pitäjän konkurssi. Reitin lakkautuspäätöksessä on usein tarpeen määrätä muun muassa reittimerkkien poistamisesta ja reittiuran maisemoinnista.

24 §. Ajaminen metsätiellä. Nykyisen lain säännös, jonka mukaan tien pitäjä voi antaa yleisen oikeuden ajaa moottorikelkalla suljetulla metsätiellä, poistettaisiin tarpeettomana. Moottorikelkkailureitin perustaminen sisältää yleisen oikeuden ajaa moottorikelkkaa.

25 §. Maastoliikennerikkomus. Rangaistussäännökseen ehdotetaan otettavaksi yleisesti rikoslain uudistamisessa noudatetun kirjoitustavan mukaisesti syyksiluettavuusvaatimus, jolloin säännöksen alku kirjoitettaisiin: ''Joka tahallaan tai huolimattomuudesta...''. Rangaistussäännös ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan huolehtimisvelvollisuuden laiminlyöntiä maastossa (5§), yleisen nopeusrajoituksen ylittämistä (29 §), kilpailuiden ja harjoituksien järjestämistä ilman tarvittavia lupia (30§) ja pysähdysmerkin noudattamista jättämistä (33 §). Lain 5 §:n 2 momentin huolehtimisvelvollisuuden laiminlyömisen rangaistavuuden kynnys on rangaistussäännöksissä varsinaista huolehtimisvelvollisuutta korkeampi.

26 §. Ajoneuvon luvaton pysäyttäminen ja pysäköiminen. Ajoneuvon luvaton pysäyttäminen ja pysäköiminen toisen maalla tulisi pysäköintivirhemaksun piiriin, jollei toimesta olisi aiheutunut huomattavaa ympäristöhaittaa tai kohtuutonta haittaa maan omistajalle tai haltijalle, jolloin teosta tuomittaisiin sakkorangaistus 25 §:n perusteella. Kohtuuton haitta maan omistajalle tai haltijalle voisi olla esimerkiksi metsänhoitotoimien estyminen maastoonpysäköinnin seurauksena. Huomattavaa ympäristöhaittaa voisi aiheutua esimerkiksi pohjavesialueelle tai rauhoitettujen eläinten pesimäalueen välittömään läheisyyteen pysäköimisestä.

Pysäköintivirhemaksu voitaisiin määrätä, vaikka asianomistaja olisi vaatinut lain rikkojaa maastoliikennerikkomuksesta syytteeseen pantavaksi. Jos asianomistaja vaatii pysäköinnistä rangaistusta ja se johtaisi syytteen nostamiseen tai rangaistusvaatimuksen määräämiseen, palautettaisiin määrätty pysäköintivirhemaksu hakemuksesta asianomaiselle. Jos sen sijaan rikosilmoitus ei johtaisi syytteeseen tai rangaistusvaatimukseen, jäisi virhemaksu voimaan.

27 §. Syyteoikeus. Ehdotuksen tavoitteena on korostaa kiinteistön omistajan tai haltijan oikeutta määrätä kiinteistöstään.

28 §. Alueellisen ympäristökeskuksen erityislupa. Alueelliselle ympäristökeskukselle ehdotetaan säädettäväksi mahdollisuus antaa henkilölle, jonka liikuntakyky on iän, vamman tai sairauden vuoksi rajoittunut, lupa poiketa laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta kiellosta tai rajoituksesta.

29 §. Yleinen nopeusrajoitus. Lakiin sisällytettäisiin säännös yleisestä nopeusrajoituksesta. Vastaava säännös on nyt ohjeellisena asetuksessa, mutta rangaistavuuden sisällyttäminen lakiin edellyttää säännöksen siirtämistä lakiin.

Poliisin, tullilaitoksen ja rajavartiolaitoksen ajoneuvot sekä hälytysajoneuvot voivat ylittää yleisen nopeusrajoituksen, jos tehtävien hoito sitä edellyttää. Momentti vastaa tieliikennelain 25 § 3 momentin säännöstä.

30 §. Lupa kilpailuihin ja harjoituksiin. Kilpailujen ja harjoitusten järjestämistä koskevaan luvanvaraisuuteen ehdotetaan lisäperusteita: toiminnan tulisi olla toistuvaa ja pysyvää samassa maastossa. Lupa edellytettäisiin kuitenkin myös yksittäisistä tapahtumista niiden ollessa huomattavan haitallisia. Laissa säädettäisiin haitallisuuden perusteista.

Huomattava osa jääliikenteen ympäristöhaitoista aiheutuu perustetuilla jääradoilla järjestetystä toiminnasta. Nämä radat ovat usein lähellä asutusta. Moottorikäyttöisten ajoneuvojen kilpailujen ja harjoitusten ohjaaminen pois häiriöalttiilta alueilta edellyttää ympäristövaikutusten arviointia. Ehdotetun maaston määritelmän mukaan myös jääpeitteiset vesialueet olisivat maastoa ja siten jääalueilla toistuvat kilpailut ja harjoitukset tarvitsevat kunnan ympäristönsuojelulautakunnan luvan.

Koska yksityiskohtaisen kaavoituksen yhteydessä tai terveydenhoitolain sijoituspaikan hyväksymistä koskevassa ratkaisussa joudutaan hankkeiden ympäristövaikutukset selvittämään, ehdotetaan, että jos kilpa- tai harjoittelurata on perustettu siten, että se on tarkoitukseensa osoitettu rakennuslain tarkoittamassa yksityiskohtaisessa kaavassa tai jos alueelle on terveydenhoitolain 26 §:ssä tarkoitettu sijoituspaikkalupa tai ympäristölupamenettelylain (735/91) 2 §:ssä tarkoitettu ympäristölupa, ei 1 momentissa tarkoitettua lupaa tarvita.

Luvan myöntäjä, kunnan ympäristönsuojelulautakunta voisi antaa luvan vasta, kun tapahtumaan on alueen omistaja tai haltija myöntänyt 4 §:n 1 momentissa mainitun luvan kirjallisesti.

31 §. Muutoksenhaku. Maastoliikennelain mukaisista kunnallisista päätöksistä valitettaisiin kunnallislain mukaisesti kunnallisvalituksena lääninoikeuteen. Kilpailuja ja harjoituksia koskevasta päätöksestä valitettaisiin kuitenkin hallintovalituksena, joka on ympäristölaeissa yleisesti käytetty valitustie. Tarkoituksena on korostaa vahingonkärsijän valitusoikeutta ja tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Kunnan ympäristönsuojelulautakunnan kilpailuja tai harjoituksia koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta lääninoikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.

Pykälässä tarkoitettuja erityisen painavia syitä, joiden perusteella lupa voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, voivat olla muun muassa kilpailun merkittävyys verrattuna valittajan esittämiin epäkohtiin etenkin silloin, kun kilpailun ympäristövaikutusalueella asuvista valittaa vain vähäinen osa.

32 §. Valvonta. Lain noudattamisen valvonta kuuluisi alueelliselle ympäristökeskukselle ja kunnassa kunnan ympäristönsuojelulautakunnalle. Poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisten yhteistoiminnasta annetun asetuksen perusteella nämä viranomaiset valvovat yhdessä muun muassa meri- ja raja-alueita. Tämän vuoksi ehdotetaan lain 32 §:ään otettavaksi säännös siitä, että myös tullilaitos olisi maastoliikennelain valvontaviranomainen.

33 §. Pysähtymisvelvollisuus. Valvontatoimien tehostamiseksi ehdotetaan, että valvontaviranomaisen merkistä olisi pysähdyttävä. Säännöksen vastainen toiminta olisi rangaistavaa. Pysäytysmerkistä on säädetty tieliikenneasetuksen 6 luvussa.

34 §. Oikeus keskeyttää luvanvarainen toiminta. Poliisille ehdotetaan oikeutta keskeyttää kilpailu tai harjoitus, jolle ei ole saatu lain edellyttämää lainvoimaista lupaa.

35 §. Tarkemmat säännökset. Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella.

36 §. Ympäristöministeriön ohjeet. Kielto- ja rajoitusalueiden yhdenmukainen merkitseminen maastoon on tärkeätä kieltojen ja rajoitusten tarkoituksen toteutumisen kannalta. Tehtävä edellyttää, että ympäristöministeriö antaa tarvittavat ohjeet merkitsemisestä.

Ehdotetun maastoliikennelain täytäntöönpanosta on tarkoitus antaa tarkempia säännöksiä uudella maastoliikenneasetuksella.

Tarkoitus on myös antaa lain 36 §:ssä tarkoitettuja, yksityiskohtaisia ohjeita ympäristöviranomaisten ja liikenneviranomaisten yhteistoimin.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 1995 tammikuun alusta. Lain toimeenpanon edellyttämiin toimiin voitaisiin kuitenkin ryhtyä jo ennen kuin se tulee voimaan.

Lääninhallituksen tai alueellisen ympäristökeskuksen aikaisemman moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastokäytön rajoittamisesta annetun lain ja voimassa olevan maastoliikennelain nojalla määräämä kielto tai rajoitus, joka koskee maastoa tai jääpeitteistä vesialuetta, olisi voimassa sitä koskevassa päätöksessä mainitun ajan, jollei päätöstä tämän lain nojalla muuteta tai kumota.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on ehkäistä haittoja, joita luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuu moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureitillä, sekä edistää liikenneturvallisuutta.

Haittojen ehkäisemiseksi ja liikenneturvallisuuden edistämiseksi on noudatettava myös, mitä muualla laissa säädetään.

2 §
Soveltamisalan rajoitus

Tätä lakia sovelletaan moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämiseen maastossa ja moottorikelkkailureitillä.

Tämä laki ei koske ilma-aluksia, aluksia eikä veneitä.

3 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) moottorikäyttöisellä ajoneuvolla konevoimalla liikkuvaa kulkuvälinettä, joka kulkee maalla tai jäällä taikka kulkiessaan tukeutuu maahan taikka jäähän eikä kulje kiskoilla; ja

2) maastolla maa-aluetta ja jääpeitteistä vesialuetta, joka ei ole tie ja jota ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvo-, kisko-tai ilmaliikenteeseen.

2 luku

Maastoliikenteen haittojen ehkäiseminen

4 §
Oikeus liikkua maastossa

Moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ei saa liikkua eikä sitä saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa maa-alueella ilman maan omistajan tai haltijan lupaa.

Lupaa ei kuitenkaan tarvita:

1) poliisin, tullilaitoksen tai rajavartiolaitoksen virkatehtäviin tai sairaankuljetukseen taikka palo- ja pelastustoimen tehtäviin;

2) muihin kuin 1 kohdassa tarkoitettuihin virkatehtäviin, energia- tai tietoliikennelaitteiden huoltotöihin eikä liikkumiseen näissä tehtävissä tai töissä lumipeitteen aikana taikka lumettomassa maastossa erityisen tärkeistä syistä;

3) poronhoitoon kuuluviin töihin poronhoitolaissa (848/90) tarkoitetulla poronhoitoalueella lumipeitteen aikana eikä liikkumiseen näihin töihin kuuluvissa välttämättömissä tehtävissä lumettomassa maastossa;

4) kalastuksen vaatimaan, siitä merkityksellisen osan toimeentulostaan saavan henkilön kulkemiseen moottorikelkalla lumipeitteen aikana;

5) vaikeiden tieolojen ja vakinaisen asunnon sijainnin vuoksi välttämättömään kulkemiseen;

6) vaikeasti liikuntavammaisen henkilön ja hänen saattajansa liikkumiseenmaastossa; eikä

7) taajaman ulkopuolella moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäyttämiseen ja pysäköimiseen tien välittömään läheisyyteen, jos turvallinen pysäköinti sitä edellyttää eikä siitä aiheudu alueen omistajalle tai haltijalle kohtuutonta haittaa.

Jokaisella on oikeus liikkua jääpeitteisellä vesialueella, siten kuin siitä säädetään vesilain (264/61) 1 luvun 24 §:ssä, jollei tämän lain säännöksistä muuta johdu. Milloin liikkumiseen tai toimintaan tarvitaan vesialueen omistajan tai haltijan lupa, voi yhteisen vesialueen järjestäytymättömän osakaskunnan puolesta luvan antaa myös vesialueen kalastuskunnan johtokunta. Milloin kysymys on yleisestä vesialueesta, luvasta päättää se viranomainen, jonka hallinnassa alue on.

5 §
Moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttäminen maastossa

Moottorikäyttöistä ajoneuvoa tien ulkopuolella kuljetettaessa on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Moottorikäyttöistä ajoneuvoa on maastossa käytettävä siten, että vältetään vahingon ja haitan aiheuttamista luonnolle ja muulle ympäristölle, kiinteistölle ja luontaiselinkeinolle sekä tarpeettoman häiriön aiheuttamista asutukselle ja muulle ympäristölle.

6 §
Ikärajoitus

Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa maastossa kuljettaa 12 vuotta täyttänyt.

Edellä 1 momentissa säädetty ikävaatimusei koske moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa ajettaessa yksinomaan yleiseltä liikenteeltä eristetyllä työmaalla taikka tehdas-, satama-, varasto-, kilpailu- tai muulla vastaavalla alueella.

Moottorikäyttöistä ajoneuvoa ei saa muualla kuin 2 momentissa tarkoitetulla alueella tapahtuvaa ajamista varten luovuttaa alle 12-vuotiaan kuljetettavaksi.

7 §
Ajoneuvotyyppiä koskevat kiellot ja rajoitukset

Jos moottorikäyttöisen ajoneuvotyypin käyttämisestä maastossa aiheutuu erityisen huomattavaa haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle taikka yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle, valtioneuvosto voi kieltää ajoneuvotyypin maastossa käytön tai rajoitaa sitä.

8 §
Alueelliset kiellot ja rajoitukset

Alueellinen ympäristökeskus voi 1 §:ssä tarkoitettujen haittojen ehkäisemiseksi kieltää moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttämisen tietyllä maa-alueella tai jääpeitteisellä vesialueella muuhun kuin 4 §:n 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuun liikkumiseen taikka rajoittaa sitä. Kielto tai rajoitus on voimassa määräajan tai toistaiseksi.

Kielto tai rajoitus ei nopeusrajoitusta lukuunottamatta koske 4 §:n 2 momentin 3―6 kohdassa tarkoitettua ajoa, ellei alueellinen ympäristökeskus erityisen painavista syistä toisin määrää.

Alueellinen ympäristökeskus voi 1 momentissa tarkoitetussa päätöksessään määrätä nopeusrajoituksen maastossa alemmaksi kuin 29 §:n nojalla säädetty yleinen nopeusrajoitus.

9 §
Kielto- ja rajoitusasiain käsittely

Esityksen alueellisen kiellon tai rajoituksen määräämisestä voi tehdä asianomainen kunta tai kunnan jäsen, paliskunta taikka sellainen viranomainen, yhteisö ja maanomistaja, jota asia koskee. Kiellon tai rajoituksen määräämisen voi panna vireille myös alueellinen ympäristökeskus.

Alueellisen ympäristökeskuksen on ennen kiellon tai rajoituksen määräämistä kuultava kuntaa, jonka aluetta kielto tai rajoitus koskee, sekä varattava tilaisuus niille viranomaisille, yhteisöille ja maanomistajille sekä muille, joita asia koskee, tilaisuus tulla kuulluksi.

Jos kielto tai rajoitus määrätään kunnan esityksestä, se on määrättävä esityksen mukaisena, jollei esityksestä poikkeaminen ole tarpeen kansalaisten tasapuolisen kohtelun tai alueellisen yhtenäisyyden vuoksi taikka muusta erityisestä syystä.

10 §
Kiellon ja rajoituksen voimaantulo

Alueellinen ympäristökeskus voi määrätä, että kielto tai rajoitus tulee voimaan muutoksenhausta huolimatta päätöksessä määrätyllä tavalla sen jälkeen, kun päätöksestä on tiedotettu. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

11 §
Kiellon tai rajoituksen merkitseminen

Alueellinen kielto tai rajoitus on merkittävä alueelle, jota se koskee, tai sen läheisyyteen. Alueellisen ympäristökeskuksen tulee määrätä merkitsemisestä kieltoa tai rajoitusta koskevassa päätöksessä. Jollei merkitsemisestä ole päätöksessä muuta määrätty, kiellon tai rajoituksen merkitsemisestä vastaa alueellinen ympäristökeskus. Velvollisuus kiellon tai rajoituksen merkitsemiseen valtion maa-alueella tai jääpeitteisellä vesialueella on kuitenkin sillä viranomaisella, jonka hallinnassa alue on. Jos kielto tai rajoitus on annettu pelkästään yksityisen edun suojelemiseski, merkitsemisestä vastaa hakija.

Kieltoa tai rajoitusta osoittavat merkit saadaan asettaa toisen omaistamalle tai hallitsemalle alueelle riippumatta alueen omistajan tai haltijan suostumuksesta, jos merkeistä ei aiheudu omistajalle tai haltijalle mainittavaa haittaa.

12 §
Päätöksen muuttaminen

Alueellinen ympäristökeskus voi muuttaa 8 §:n nojalla annettua päätöstä, jos sitä tehtäessä vallinneet olot ovat olennaisesti muuttuneet. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä 9―11 §:ssä säädetään.

3 luku

Moottorikelkkailureitit

13 §
Moottorikelkkailureitti

Tässä laissa säädetyllä tavalla voidaan perustaa yleinen oikeus ajaa moottorikelkalla maastosta merkitsemällä erotetulla reitillä (moottorikelkkailureitti) lumipeitteen aikaan.

Moottorikelkkailureitti on tieliikennelain 2 §:ssä määritelty tie, joka on tarkoitettu moottorikelkkaliikenteeseen. Moottorikelkkailureittiin voivat kuulua myös pysyvästi tarvittavat levähdysalueet ja reitin huoltoalueet.

Moottorikelkkailureitin perustamisesta ja lakkauttamisesta luonnonsuojelulaissa (71/23) tarkoitetulla valtiolle kuuluvalla suojelualueella päättää alueen hallinnan mukaan Metsähallitus tai Metsäntutkimuslaitos. Tämän luvun säännösten sijasta näihin reitteihin sovelletaan Metsähallituksen tai Metsäntutkimuslaitoksen päätöksessä määrättyjä ehtoja. Perustettaessa moottorikelkkailureittiä yksityiselle luonnonsuojelualueelle noudatetaan, mitä näiden alueiden perustamisesta säädetään luonnonsuojelulaissa.

14 §
Reitin pitäjä

Reitin pitäjänä voi toimia kunta, kuntayhtymä, valtio tai yhteisö taikka elinkeinonharjoittaja.

Reitin pitäjän hyväksyy kunnan ympäristönsuojelulautakunta päättäessään reittisuunnitelmasta. Reitin pitäjän vaihtamiseen tarvitaan kunnan ympäristönsuojelulautakunnan hyväksyminen.

15 §
Reittisuunnitelma

Moottorikelkkailureitin perustamiseksi on laadittava reittisuunnitelma, jonka hyväksymisestä päättää kunnan ympäristönsuojelulautakunta.

Reittisuunnitelmassa on osoitettava reitin kulku ja reittiin kuuluvat levähdys- ja huoltoalueet niin, että ne voidaan suunnitelman perusteella tarvittaessa merkitä maastoon. Suunnitelmassa on myös mainittava ne kiinteistöt, joiden kautta reitti tulisi kulkemaan.

16 §
Moottorikelkkailureitin perustaminen

Moottorikelkkailureitti perustetaan lainvoimaisen reittisuunnitelman perusteella joko reittitoimituksessa tai maanomistajan ja reitin pitäjän välisellä kirjallisella sopimuksella.

Moottorikelkkailureittiä ei saa perustaa, jos sen käyttämisestä aiheutuisi luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, maa- ja metsätaloudelle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle huomattavaa haittaa.

Moottorikelkkailureitti voidaan perustaa riippumatta maa- alueen tai vesialueen omistajan tai haltijan suostumuksesta, jos reitin perustaminen on tarpeen yleisen kulkuyhteyden luomiseksi tai yleisen virkistyskäytön kannalta eikä reitistä aiheudu maa-alueen omistajalle tai haltijalle eikä poronhoidolle huomattavaa haittaa.

Moottorikelkkailureitistä kiinteistölle, maa-alueen omistajalle tai haltijalle, poronhoidolle tai ammattimaiselle kalastukselle aiheutuva vahinko ja haitta on reitin pitäjän korvattava.

17 §
Reittitoimitus

Reitin pitäjän on haettava reittitoimitusta maanmittaustoimistolta vuoden kuluessa siitä, kun reittisuunnitelma on hyväksytty lainvoimaisella päätöksellä.

Moottorikelkkailureitin perustamiseksi pidettävässä reittitoimituksessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä ulkoilulain (606/73) 5―8 §:ssä säädetään ulkoilureittitoimituksen hakemisesta, kustannuksista, toimitusmiehistä, toimituksen kulusta sekä korvauksista, jollei tämän lain säännöksistä muuta johdu.

Muusta menettelystä reittitoimituksessa, muutoksenhausta toimituksessa annettuun päätökseen tai suoritettuun toimenpiteeseen sekä kiinteistörekisteriin merkitsemisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä näistä seikoista säädetään yksityisistä teistä annetun lain (358/62) säännöksissä tietoimituksesta, jollei tämän lain säännöksistä muuta johdu.

18 §
Sopimukseen perustuvan reitin merkitseminen kiinteistörekisteriin

Sopimukseen perustuva, pysyväksi tarkoitettu moottorikelkkailureitti merkitään asianomaisen kiinteistön kohdalle kiinteistörekisteriin, jos reitin pitäjä sitä pyytää. Tällöin on suoritettava sopimukseen perustuva 17 §:ssä tarkoitettu reittitoimitus reitin sijainnin määrittämiseksi ja muiden sellaisten asioiden käsittelemiseksi, joihin sopimus antaa aihetta.

19 §
Reitin käyttöönotto

Kun reittisuunnitelma on saanut lainvoiman, korvaukset on suoritettu ja reitti merkitty maastoon, reitti voidaan ottaa yleiseen käyttöön.

Reitin pitäjällä on oikeus poistaa reitiltä ajoa haittaavia puita, pensaita sekä muita vähäisiä luonnonesteitä. Reitin pitäjän on tarvittaessa tehtävä reitillä olevaan aitaan sellainen portti, veräjä tai muu laite, ettei reitistä aiheudu haittaa kiinteistön tarkoituksenmukaiselle käytölle eikä poronhoidolle, ja pidettävä se kunnossa.

20 §
Reitin pitäjän tehtävät ja vastuu

Reitin pitäjän tehtävänä on huolehtia siitä, että moottorikelkkailureitti on vuosittaisella käyttöönottohetkellä ajettavassa kunnossa ja että reitin varrelle tällöin sijoitetaan reitin kulkua ja liikennettä olennaisesti vaarantavia paikkoja osoittavat sekä muut tarpeelliset liikennemerkit.

21 §
Vastuu vahingoista

Reitin pitäjä ei ole velvollinen korvaamaan reitin käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle reitin käyttämisestä aiheutuvaa vahinkoa, jollei vahinko ole johtunut reitin pitäjän huolimattomuudesta tai tahallisuudesta. Korvaus vahingosta määrätään noudattaen soveltuvin osin vahingonkorvauslain (412/74) säännöksiä.

Reittitoimituksessa määrättävistä korvauksista säädetään 16 §:n 4 momentissa ja 17 §:n 2 momentissa.

22 §
Reitin siirtäminen

Moottorikelkkailureitin pysyvästä siirtämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä reitin perustamisesta säädetään.

Kunnan ympäristönsuojelulautakunta voi antaa luvan tilapäisesti tai vähäisiltä osin siirtää reitin kulkua maastossa, jos maanomistaja tai haltija siihen suostuu.

23 §
Reitin lakkauttaminen

Moottorikelkkailureitti lakkautetaan reitin pitäjän ilmoituksesta. Kunnan ympäristönsuojelulautakunta voi lakkauttaa reitin tai sen osan myös, jos reittiin tai sen osaan ei olosuhteiden muuttumisen vuoksi enää ole yleistä tarvetta tai jos lakkauttamiseen ilmenee muuta erityistä syytä. Reitin lakkautuspäätöksessä voidaan määrätä niistä toimista, joita reitin lakkauttaminen edellyttää.

Kunnan on ilmoitettava reitin tai sen osan lakkauttamisesta kiinteistörekisterin pitäjälle, jonka asiana on huolehtia siitä, että reitin lakkauttamisesta tehdään tarpeelliset merkinnät kiinteistörekisteriin.

24 §
Ajaminen metsätiellä

Moottorikelkalla saa ajaa metsätiellä lumipeitteen aikana, jos tien pitäjä on sulkenut tien muiden moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuin moottorikelkkojen liikenteeltä.

Metsätie voidaan sulkea yksityisistä teistä annetun lain 96 §:n estämättä. Jos metsätien perustamiseen on saatu tai kunnossapitoon saadaan mainitun lain mukaista valtion tai kunnan avustusta, voidaan metsätie sulkea vain, mikäli kunta on sulkemisen hyväksy- nyt.

Suljetulle metsätielle voidaan perustaa moottorikelkkailureitti.

4 luku

Rangaistussäännökset

25 §
Maastoliikennerikkomus

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta

1) rikkoo 4 §:n säännöksiä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla liikkumisesta, pysäyttämisestä ja pysäköinnistä maastossa,

2) rikkoo 5 § 2 momentissa tarkoitettua huolehtimisvelvollisuutta ja teko on omiaan aiheuttamaan ilmeistä vahinkoa tai haittaa luonnolle, muulle ympäristölle, kiinteistölle tai luontaiselinkeinolle taikka huomattavaa häiriötä asutukselle,

3) luovuttaa moottorikäyttöisen ajoneuvon alle 12 -vuotiaan kuljetettavaksi vastoin 6 §:n säännöksiä,

4) käyttää moottorikäyttöistä ajoneuvoa maastossa vastoin valtioneuvoston 7 §:n taikka alueellisen ympäristökeskuksen 8 §:n perusteella antamaa kieltoa tai rajoitusta,

5) ylittää 29 §:n nojalla annetun yleisen nopeusrajoituksen maastossa,

6) rikkoo 30 §:n säännöksiä kilpailujen ja harjoitusten luvanvaraisuudesta tai

7) jättää noudattamatta 33 §:ssä mainitun pysähtymismerkin,

on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta tai 26 §:stä muuta johdu, maastoliikennerikkomuksesta sakkoon.
26 §
Ajoneuvon luvaton pysäyttäminen ja pysäköiminen

Edellä 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta moottorikäyttöisen ajoneuvon luvattomasta pysäyttämisestä tai pysäköimisestä toisen maalla voidaan määrätä suoritettavaksi pysäköintivirhemaksu siten kuin siitä pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa (248/70) säädetään.

Mikäli luvattomasta pysäköimisestä aiheutuu huomattavaa haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle taikka yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka kohtuutonta haittaa maan omistajalle tai haltijalle, tuomitaan rangaistus 25 §:n 1 kohdan mukaan.

27 §
Syyteoikeus

Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 25 §:n 1 tai 2 kohdassa tarkoitetusta teosta, jolla on loukattu ainostaan yksityisen etua tai oikeutta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi.

5 luku

Erinäiset säännökset

28 §
Alueellisen ympäristökeskuksen erityislupa

Alueellinen ympäristökeskus voi hakemuksesta myöntää henkilölle, jonka liikuntakyky on iän, vamman tai sairauden vuoksi rajoittunut, luvan poiketa 4 tai 8 §:ssä säädetystä kiellosta tai rajoituksesta.

29 §
Yleinen nopeusrajoitus

Yleisestä nopeusrajoituksesta maastossa säädetään asetuksella. Yleinen nopeusrajoitus ei koske 30 §:ssä tarkoitettua kilpailua tai harjoitusta eikä 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua yleiseltä liikenteeltä eristettyä aluetta.

Hälytysajoneuvon ja maastoliikenteen valvontaan käytettävän ajoneuvon kuljettaja saa ylittää 1 momentissa tarkoitetun suurimman sallitun nopeuden, jos tehtävän kiireellisyys sitä välttämättä edellyttää.

30 §
Lupa kilpailuihin ja harjoituksiin

Moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan kilpailujen ja harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samassa maastossa on haettava sen lisäksi, mitä luvan ja suostumuksenvaraisuudesta muualla säädetään, kunnan ympäristönsuojelulautakunnan lupa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita tätä tarkoitusta varten asema- tai rakennuskaavassa varatulle alueelle tai alueelle, jolle on annettu ympäristölupamenettelylaissa (735/91) tarkoitettu ympäristölupa.

Lupa on haettava myös yksittäisen tapahtuman järjestämiseen, jos tapahtumasta on odotettavissa huomattavia haittoja luonnolle, muulle ympäristölle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle, kalastukselle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Ympäristönsuojelulautakunnan lupaa ei kuitenkaan tarvita poliisin, palo- ja pelastustoimen viranomaisten tai puolustusvoimien harjoituksiin.

Tässä pykälässä tarkoitetun luvan myöntämisen edellytyksinä ovat, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle, sekä että toiminnan järjestämiseen on saatu alueen omistajan tai haltijan kirjallinen lupa.

31 §
Muutoksenhaku

Edellä 30 §:ssä tarkoitetusta luvasta valitettaessa sovelletaan muutoksenhausta hallintoasioissa annettua lakia (154/50).

32 §
Valvonta

Tämän lain toimeenpano ja lain noudattamisen ylin valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle. Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten yleinen valvonta kuuluu alueelliselle ympäristökeskukselle toimialueellaan ja kunnassa kunnan ympäristönsuojelulautakunnalle.

Moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä maastossa valvovat poliisi, tullilaitos ja rajavartiolaitos.

Metsähallitus ja Metsäntutkimuslaitos valvovat hallinnassaan olevilla alueilla moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämistä maastossa.

33 §
Pysähtymisvelvollisuus

Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajan on välittömästi pysähdyttävä virkapukuisen tai näkyvällä virkamerkillä varustetun poliisi-, tulli- tai rajavartiomiehen antamasta merkistä taikka sellaisen Metsähallituksen tai Metsäntutkimuslaitoksen virkamiehen antamasta merkistä, jolla on poliisivaltuudet.

34 §
Oikeus keskeyttää luvanvarainen toiminta

Poliisi voi keskeyttää 30 §:ssä tarkoitetun tapahtuman, jos tapahtumaan ei ole saatu lainvoimaista lupaa.

35 §
Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

36 §
Ympäristöministeriön ohjeet

Ympäristöministeriö antaa tarvittaessa ohjeita moottorikäyttöisten ajoneuvojen maastossa käyttämistä koskevien kieltojen ja rajoitusten määräämisestä ja merkitsemisestä, moottorikelkkailureiteistä ja niiden suunnittelusta sekä muusta moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä luonnolle tai muulle ympäristölle, luonnon yleiselle virkistyskäytölle taikka luontaiselinkeinolle aiheutuvien haittojen ehkäisemisestä.

37 §
Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Tällä lailla kumotaan 12 huhtikuuta 1991 annettu maastoliikennelaki (670/91) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

38 §
Siirtymäsäännös

Lääninhallituksen tai alueellisen ympäristökeskuksen 37 §:n 2 momentissa kumotun lain tai vastaavan aikaisemman lain nojalla määräämä kielto tai rajoitus on voimassa sitä koskevassa päätöksessä mainitun ajan, jollei päätöstä tämän lain nojalla muuteta tai kumota.

---

Helsingissä 13 päivänä lokakuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ympäristöministeri
Pekka Haavisto