Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä ehdotetaan uudistettavaksi samanaikaisesti opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmän sekä kuntien yleisen valtionosuusjärjestelmän kanssa. Uudistuksella muutettaisiin kuntien käyttökustannusten valtionosuus laskennallisten perusteiden mukaisesti määräytyväksi kaikissa mainituissa valtionosuusjärjestelmissä. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelujärjestelmä uudistuisi perusteellisesti. Uudistuksen yhteydessä ehdotetaan myös laajennettavaksi kuntien toimintavapautta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä.

Esitys sisältää ehdotukset uusiksi laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä ehdotukset muutoksiksi niihin sosiaali- ja terveydenhuollon lakeihin, joiden mukaiseen toimintaan ehdotettuja uusia lakeja sovellettaisiin. Palvelujen järjestämistä koskevia velvoitteita tällä esityksellä ei kuitenkaan muutettaisi.

Esitykseen sisältyvän sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen mukaan käyttökustannusten valtionosuus suoritettaisiin yksinomaan kunnille. Kuntakohtainen valtionosuus määräytyisi laskennallisesti pääasiassa kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta kuvaavien tekijöiden perusteella. Valtioneuvoston hyväksymässä sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisessa suunnitelmassa määriteltäisiin valtionosuuden määrä koko maassa sekä kuntakohtaisen valtionosuuden laskennan perusteena olevat valtionosuuden määrät asukasta kohden. Valtakunnallisessa suunnitelmassa esitettäisiin myös arvio kuntien järjestämän sosiaalihuollon ja terveydenhuollon käyttökustannusten yhteismäärästä.

Kunnalle suoritettava valtionosuus laskettaisiin asukasta kohden määräytyvistä valtionosuuksista ottamalla huomioon kunnan ikäryhmittäinen asukasmäärä ja kantokykyluokka sekä lisäksi kunnan työttömyysaste, asukkaiden sairastavuus, pinta-ala ja asukastiheys. Kunnalle suoritettava valtionosuus olisi lopullinen eikä sen käyttö olisi sidottu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen nykyiseen tapaan.

Valtioneuvosto hyväksyisi edelleenkin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman. Valtakunnallisen suunnitelman merkitys olisi kuitenkin olennaisesti toinen kuin nykyisin. Suunnitelman keskeisenä sisältönä olisi sosiaali- ja terveyspolitiikan valtakunnallisen linjan osoittaminen. Kuntien ja kuntainliittojen toimintaan kohdistuvasta sitovasta ohjauksesta luovuttaisiin pääosin.

Kuntien ja kuntainliittojen investointeja suunniteltaisiin ja niihin suoritettava valtionosuus määräytyisi esityksen mukaan jatkossakin pääpiirteissään samoin kuin nykyisin.

Esityksen mukaisen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän piiriin ehdotetaan otettavaksi kaikki voimassa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain piirissä olevat toiminnat entisessä laajuudessaan. Tällaisia toimintoja olisivat sosiaali- ja terveydenhuollon ohella myös eräät ympäristöterveydenhuoltoon ja ympäristönsuojelun hallintoon kuuluvat tehtävät. Ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun hallinnon osalta valtakunnallista suunnittelujärjestelmää ehdotetaan tässä yhteydessä kevennettäväksi siten, että niistä ei olisi enää tavoitteita ja ohjeita valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Esityksen mukainen uudistus ei aiheuttaisi muutoksia valtion ja kuntien väliseen kustannustenjakoon. Esityksessä ehdotetaan nimenomaisesti säädettäväksi, että valtion ja kuntien välinen kustannustenjako koko maan tasolla aiheutuneista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista säilytettäisiin sellaisena kuin se on lain voimaan tullessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon erityislainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi siten, että kuntien hallinnon järjestäminen tulisi aikaisempaa enemmän niiden itse ratkaistavaksi. Lisäksi kuntien päätösvalta lisääntyisi muun muassa palveluista perittävien maksujen, henkilökunnan kelpoisuusehtojen ja virkarakenteen määräämisessä.

Uudistus on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevan lainsäädännön sekä kuntien valtionosuuslain kanssa vuoden 1993 alusta.

---

1.1.1. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän kehitys

Kuntien ja kuntainliittojen valtionosuusjärjestelmiä uudistettaessa on tavoitteina ollut eri valtionosuuksien perusteiden yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen, eri valtionosuuksien kokoaminen yhteen suuremmiksi kokonaisuuksiksi sekä kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen ja taloudellisuuden lisääminen kuntien palvelutuotannossa. Valtionosuusjärjestelmän tulisi myös olla hallinnollisesti yksinkertainen ja selkeä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmien yhteensovittamiseen ja yhdenmukaiseen kehittämiseen ryhdyttiin 1970-luvun alussa. Tällöin annetuissa kansanterveyslaissa (66/72) ja lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/73) sekä muutetussa kunnallisista yleissairaaloista annetussa laissa (561/65) säädettiin uudenlaisesta ohjausjärjestelmästä, joka oli yhteydessä valtionosuusjärjestelmään. Näiden lakien mukaisissa ohjausjärjestelmissä oli keskeistä tehtäväkohtaiset valtakunnalliset suunnitelmat. Sosiaalihuolto jäi tuolloin valtaosin uudentyyppisen suunnittelujärjestelmän ulkopuolelle. Valtakunnallisten suunnitelmien avulla ohjattiin toimintojen järjestämistä usein melko yksityiskohtaisesti. Valtionosuuteen oikeuttavan toiminnan laajuutta säädeltiin määrittämällä valtionosuuden perusteena olevaa henkilökunnan ja investointien määrää.

Näiden tehtäväkohtaisten suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmien avulla pystyttiin saamaan aikaan merkittävä rakennemuutos erityisesti terveydenhuollossa ohjaamalla voimavaroja kansanterveyslain mukaisen peruspalvelujärjestelmän rakentamiseen. Myöhemmin 1970-luvun lopulla järjestelmiä kevennettiin ja niihin liittyviä hallintotehtäviä hajautettiin merkittävästi. Suunnittelujärjestelmien yksityiskohtaisuutta vähennettiin alkuperäisestä tasosta. Samalla tehtäviä ja toimivaltaa siirrettiin keskushallinnosta lääninhallituksille ja kunnallishallintoon.

Tehtäväkohtaisten suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmien ongelmana oli niiden erillisyys ja kirjavuus. Useilla eri lohkoilla oli kokonaan omat valtionosuusjärjestelmänsä ja toimintaan suoritettavan valtionosuuden määrät vaihtelivat huomattavasti eri lohkoilla. Yleisesti sosiaalihuollon sektorilla valtionosuudet olivat huomattavasti pienemmät kuin terveydenhuollossa. Siksi kunnat kehittivät monissa tapauksissa terveydenhuoltoa sosiaalihuollon jäädessä vähäisemmälle huomiolle. Useiden erillisten suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmien hallinnon järjestäminen ja seuraaminen oli lisäksi varsin raskasta.

Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmät olivat varsin yksityiskohtaisia. Niinpä 1970-luvun lopulle tultaessa oli todettavissa, että kuntien tehtävistä ja niihin suoritettavasta valtionosuudesta määrättiin tarpeettoman yksityiskohtaisesti, mikä rajoitti liiaksi kuntien liikkumavapautta. Toiminnan seuranta merkitsi myös runsaan ja yksityiskohtaisen tiedon keräämistä kunnista ja kuntainliitoista.

Esiintyneiden ongelmien korjaamiseksi 1970-luvun lopussa ryhdyttiin valmistelemaan uutta suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmää, joka yhdistäisi koko sosiaali- ja terveydenhuollon samaan lakiin yhtenäisen ohjausmenettelyn ja samansuuruisen valtionosuuden piiriin. Samalla oli tarkoitus yksinkertaistaa ja keventää hallinnollisia menettelyjä sekä lisätä kuntien ja kuntainliittojen vapautta toiminnan järjestämisessä.

Pitkään kestäneen valmistelun jälkeen säädettiin laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (677/82), jäljempänä SVOL, joka tuli voimaan vuoden 1984 alusta. Lain mukaisen yhtenäisen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän piiriin tuli lähes koko sosiaali- ja terveydenhuolto sekä eräitä ympäristöterveydenhuollon tehtäviä. Aikaisemmin sosiaalihuolto ja ympäristöterveydenhuolto olivat merkittäviltä osin kokonaan nykyisen kaltaisen suunnittelujärjestelmän ulkopuolella. Myöhemmin SVOL:n mukaisen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän piiriä on laajennettu ottamalla mukaan muun muassa raittiustyö ja ympäristönsuojelun hallinto.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokoaminen yhden suunnittelu- ja valtionosuuslain piiriin on pääosin merkinnyt edellä mainittujen valtionosuusjärjestelmien uudistamistavoitteiden toteutumista. Suunnittelun ja valtionosuudet yhdistänyt järjestelmä on myös osaltaan ollut edesauttamassa kansainvälisestikin verrattuna kattavan ja hyvin toimivan sekä kustannuksiltaan kohtuullisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakentamista.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä on kokemusten mukaan parantanut eri lohkojen välistä yhteistyötä ja mahdollistanut voimavarojen tarkoituksenmukaista ja tehokasta käyttöä. Lisäksi voimassa oleva suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä on mahdollistanut toiminnan painotuksen ja kehittämisen kohdentamisen laitoshuollosta monipuolisiin avopalveluihin.

1.1.2. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehitys

Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmällä ei ole itsenäistä asemaa, vaan se on väline väestön tarvitsemien palvelujen kehittämisessä. Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmien ohella näiden palvelujen kehittämistä ohjaavat keskeisesti toimintaa säätelevä lainsäädäntö sekä siinä asetetut tehtävät ja tavoitteet.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on 1970-luvulta lähtien ollut keskeisessä asemassa sekä palvelujen määrän lisääminen että palvelujen laadullinen kehittäminen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on lainsäädäntöä uudistettu asteittain eri lohkoilla. Uudistustyön perusteella on säädetty muun muassa kansanterveyslaki, laki lasten päivähoidosta ja laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/77), jotka tulivat voimaan 1970-luvulla. Sosiaalihuollon aineellista lainsäädäntöä on 1980-luvulla uudistettu perusteellisesti säätämällä muun muassa vuonna 1984 voimaan tulleet sosiaalihuoltolaki (710/82) ja lastensuojelulaki (683/83) sekä 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla voimaan tulleet laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/87) ja päihdehuoltolaki (41/86). Vuonna 1991 tuli voimaan erikoissairaanhoitoa koskeva lainsäädäntöuudistus. Lainsäädäntöuudistusten avulla on haluttu suunnata toiminnan kehittämisen paino yleisiin ennalta ehkäiseviin palveluihin sekä avohuoltoon. Nämä palvelumuodot ovat olleet sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän perustana ja tukeneet pitkälle erikoistuneita palveluja.

Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän avulla on voimavaroja voitu ohjata ensisijaisesti peruspalvelujärjestelmän rakentamiseen. Lisäksi lainsäädäntöuudistukset ovat mahdollistaneet erityisesti sosiaalihuollossa aiemmin erillisten palvelujärjestelmien kokoamisen kokonaisuuksiksi.

Sosiaalihuollossa toiminnan määrällistä lisäystä on ollut erityisesti lasten päivähoidossa, joka on laajentunut voimakkaasti 1970-luvulta lähtien. Samoin kodinhoitoapu on lisääntynyt merkittävästi. Sosiaalipalvelujen kehittämisessä onkin painotettu avohuoltoa laitoshuollon laajentamisen sijasta. Sosiaalihuollon toiminnan määrällistä kehittymistä kuvaa taulukko 1.

Taulukko 1. Sosiaalihuollon keskeiset suoritteet vuosina 1975-1989

LASTEN PÄIVÄHOITO	1975	1980	1989
Päiväkodit
- paikkoja	60 200	83 700	118 000
- paikat/tuhat 0-6 -vuotiasta lasta	140	188	268
Perhepäivähoito
- paikkoja	21 800	48 000	95 900
- paikat/tuhat 0-6 -vuotiasta lasta	51	108	218
Päivähoitopaikat yhteensä
- paikkoja	82 000	131 600	213 900
- paikat/tuhat 0-6 -vuotiasta lasta	191	296	487
KODINHOITOAPU
Apua saaneita kotitalouksia	124 600	167 800	212 100
- osuus kotitalouksista (%)	7,6	9,4	11,0
VANHAINKOTIHOITO
Vanhainkotien hoitopaikat	30 900	30 400	28 400
Hoitopaikat/tuhat 65-vuotiasta	61	53	43

Terveydenhuollossa kansanterveystyön avohoitokäyntien määrä on lisääntynyt vuodesta 1975 vuoteen 1989 noin 1,8 kertaiseksi eli 20,5 miljoonasta käynnistä noin 36,5 miljoonaan käyntiin. Terveyskeskusten vuodeosastojen hoitopäivien määrä on samana aikana kasvanut 2,2 miljoonasta hoitopäivästä 8,6 miljoonaan hoitopäivään. Vuodeosastojen hoitopäivien voimakkaaseen lisäykseen on vaikuttanut erityisesti hoitopaikkojen määrän kasvu 6 800:sta lähes 25 000:een, joskin 1980-luvulla kasvu oli vähäisempää.

Erikoissairaanhoidossa vuodesta 1970 lähtien sairaansijojen määrä ja samalla myös hoitopäivien määrä on vähentynyt merkittävästi. Vuonna 1970 hoitopäiviä erikoissairaanhoidossa oli noin 14 miljoonaa. Vuoteen 1989 mennessä hoitopäivien määrä väheni alle 10 miljoonan. Vähentyminen on ollut suhteellisesti saman suuruista yleissairaaloissa ja mielisairaanhoidossa, noin 40 prosenttia kummassakin. Avohoitokäyntien määrä on vastaavasti lisääntynyt vuoden 1979 3,2 miljoonasta käynnistä 4,3 miljoonaan käyntiin vuonna 1989.

Kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon vuodeosastojen hoitopäivien yhteenlaskettu määrä onkin edellä olevan mukaisesti noussut varsin vähän eli noin 16 miljoonasta vuonna 1975 noin 18 miljoonaan vuonna 1989. Samana aikana avohoitokäyntien määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Tämä kuvastaa avohoitotoiminnan painotusta vuodeosastohoidon sijasta.

Terveydenhuollon palvelujen määrällistä kehitystä kuvaa taulukko 2.

Taulukko 2. Terveydenhuollon keskeiset suoritteet vuosina 1975-1989

TERVEYSKESKUKSET	1975	1980	1985	1989
Avohoitokäynnit (milj.)	20,5	30,8	35,6	36,4
Vuodeosaston hoitopäivät (milj.)	2,2	5,4	7,3	8,6
Sairaansijat	6 800	15 800	20 700	24 600
ERIKOISSAIRAANHOITO
Avohoitokäynnit (milj.)	(3,7)	3,3	4,2	4,3
Vuodeosaston hoitopäivät (milj.)	13,9	12,8	11,2	9,3
Sairaansijat	46 200	42 200	38 500	32 700

Jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan kehityksen kannalta keskeisessä asemassa on vanhusväestön tarvitsemien palvelujen kehittäminen. Vanhusten määrä tulee olennaisesti lisääntymään. Vanhusten tarvitsemien palvelujen kehittämisessä on keskeisenä tavoitteena toimivan avopalvelujärjestelmän rakentaminen siten, että vanhusten laitostuminen ja eristyminen muusta yhteiskunnasta pystyttäisiin estämään. Tarvittavan palvelujärjestelmän luominen ja ylläpitäminen edellyttää erityisesti sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyötä. Tämän yhteistyön onnistuminen edellyttää lisäksi sitä, että sosiaalihuollon ja terveydenhuollon voimavaroja on voitava ohjata sektorirajojen asettamatta esteitä toiminnalle.

Samanaikaisesti vanhusväestön määrän lisääntymisen kanssa on alle kouluikäisten lasten tarvitsemien päivähoitopalvelujen kasvu pysähtymässä ja vähitellen kääntymässä laskuun. Tämä helpottaa nykyisin ongelmallista lasten päivähoidon järjestämistä ja myöhemmin saattaa mahdollistaa voimavarojen vähentämisen tästä toiminnasta. Tällaisessa tilanteessa on tärkeätä, että olemassa olevaa palvelurakennetta voidaan suunnata uudelleen kulloistenkin tarpeiden mukaisesti.

Terveydenhuollossa keskeiset ongelmat ovat tällä hetkellä peruspalvelujen saatavuudessa. Eräillä alueilla maata ei riittäviä palveluja ole saatavissa. Tämä aiheutuu erityisesti ammattitaitoisen henkilökunnan puutteesta. Erikoissairaanhoidossa uusia haasteita synnyttää jatkuvasti voimakkaasti kehittyvä lääketiede ja lääketieteen teknologia. Tämä kehitys mahdollistaa nykyistä pidemmälle menevät hoitotoimenpiteet, mutta aiheuttaa samalla merkittäviä kustannuspaineita.

Sosiaali- ja terveydenhuollon voimakas kehittäminen 1970- luvulta lähtien merkitsi samalla henkilökunnan määrän nopeaa lisääntymistä. Vuonna 1970 sosiaali- ja terveydenhuollossa oli yhteensä 94 600 virkaa. Niiden määrä kasvoi vuoteen 1980 mennessä 167 200 virkaan. Vuonna 1991 määrä on noussut 235 000 virkaan, johon sisältyy myös ostopalvelujen hankinnasta aiheutuvat 16 000 laskennallista virkaa. Virkojen lisäys oli siten 1970-luvulla 77 prosenttia ja 1980-luvulla 27 prosenttia. Tämän hetkisten arvioiden mukaan 1990-luvun alussa virkamäärän kasvu tulee supistumaan voimakkaasti ja on vuosittain alle yhden prosentin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen ohella on otettava huomioon käytettävissä olevat voimavarat. Henkilökunnan ja muiden voimavarojen määrällinen kasvu ei voine jatkua samanlaisena kuin se on toteutunut 1970-luvulta lähtien. Sosiaalipalvelujen virkamäärät ovat tähän saakka olleet pienemmät kuin terveydenhuollossa. Sosiaalipalvelujen virkamäärä on viime vuosina kuitenkin kasvanut ja kasvaa lähivuosina terveyspalveluja nopeammin. Niinpä 1990-luvun loppuun mennessä sosiaalipalvelujen virkojen määrä ylittänee terveydenhuollon virkojen määrän.

Henkilökunnan määrän kasvua rajoittaa lähivuosina talouden taantuma ja pidemmällä tähtäimellä rajoja asettavat erityisesti koulutetun työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat. Työajan lyheneminen ja eräät muut sosiaaliset etuudet ovat jatkuvasti vähentäneet käytettävissä olevaa työpanosta. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuolto eivät enää houkuttele aikaisemmassa määrin nuoria hakeutumaan näille aloille. Nämä ongelmat edellyttävät sitä, että voimavarojen ja toiminnan suunnittelussa joudutaan etsimään uusia ratkaisuja sekä kiinnittämään erityistä huomiota toiminnan taloudellisuuteen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon laajeneminen on merkinnyt myös kustannusten lisääntymistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvu on merkinnyt samalla voimakasta valtionosuuksien kasvua. SVOL:n mukaiset valtionosuudet ovat keskimäärin 48 prosenttia kustannuksista. Valtion budjettitaloudesta käytettiin vuonna 1984 SVOL:n mukaisiin valtionosuuksiin 11,4 prosenttia. Vuonna 1991 osuuden arvioidaan olevan 14,1 prosenttia. Osa kasvusta johtuu siitä, että SVOL:n mukaisten valtionosuuksien piiriin on tullut uusia tehtäviä.

Kuntien ja valtion rahoituksen ohella sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitukseen ovat osallistuneet palvelujen käyttäjät. Huomattavasta osasta sosiaali- ja terveyspalveluja peritään niitä käyttäviltä maksu. Perittävien maksujen suuruudet on säädetty erityislaeissa olevien valtuutussäännösten perusteella asetuksilla. Asiakasmaksuista saadut tulot ovat kattaneet keskimäärin noin 10 prosenttia toiminnan järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista. Tämä osuus on ollut suhteellisen vakaa 1970-luvulta lähtien.

1.1.3. Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän ongelmat ja tavoitteet

Sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta nykyinen yksittäisen kunnan ja kuntainliiton toimintaan sekä kustannuksiin sidottu suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä ei enää riittävästi korosta kuntien omaa vastuuta järjestää palvelut paikalliset olot huomioon ottaen parhaalla mahdollisella tavalla. Kustannusperusteisena valtionosuusjärjestelmä ei myöskään kannusta toimintojen järjestämiseen riittävän taloudellisesti. Järjestelmä on myös hallinnollisesti raskas. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön sekä muiden ministeriöiden hallinnonalojen valtionosuusjärjestelmät poikkeavat edelleenkin keskeisiltä osilta toisistaan. Tämä on vaikeuttanut erityisesti kunnissa valtionosuuksien kokonaisvaltaista tarkastelua.

Julkisessa hallinnossa yleisesti olevia ongelmia, jotka ovat osittain samansuuntaisia kuin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään liittyvät ongelmat, on 1980-luvulla ryhdytty laajasti selvittämään. Julkisen hallinnon kehittämistavoitteet ovat muuttuneet yhteiskunnan muutosten myötä. Erityisesti palvelunäkökulma on korostunut hallinnon toiminnassa. Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmässä tämä merkitsee erityisesti valtion ja kuntien välisten toimintatapojen uudistamista.

Valtioneuvosto teki 12 päivänä toukokuuta 1988 päätöksen toimenpiteistä hallinnon uudistamiseksi. Päätöksen 2 kohdan mukaan tarkoituksena on ollut parantaa valtioneuvoston mahdollisuuksia asettaa eri hallinnonalojen keskeisiä hankkeita tärkeysjärjestykseen sekä keventää lakisääteistä suunnittelua. Erillisiä lakisääteisiä suunnitelmia tuli päätöksen mukaan karsia ja kytkeä niitä hallinnonaloittaiseen keskipitkän aikavälin toiminta- ja taloussuunnitteluun.

Nimenomaisesti valtionosuusjärjestelmistä todettiin päätöksen 4 kohdassa, että kuntien päätösvaltaa ja vastuuta toiminnan taloudellisuudesta valtionaputehtävien hoitamisessa lisätään muuttamalla kuntien valtionosuus- ja avustusjärjestelmiä laskennallisiin perusteisiin pohjautuviksi ottaen huomioon kuntien erilaiset olosuhteet.

Valtioneuvoston 6 päivänä huhtikuuta 1990 eduskunnalle antamassa selonteossa julkisen hallinnon uudistamisesta todettiin selkeästi, että hallinnon kehittämisen tavoitteena on muun muassa kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen sekä kansalaisten palvelujen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Julkinen sektori katsottiin selonteossa liian hallintopainotteiseksi, minkä vuoksi sen arvioitiin olevan muodostumassa vanhakantaiseksi ja epätaloudelliseksi. Tämän mukaisesti päätavoitteeksi asetettiin kansalaisten palvelun parantaminen ja julkisen sektorin tuloksellisuuden ja tuottavuuden kohottaminen sekä kunnallisen itsehallinnon kohottaminen.

Nykyisen hallituksen hallitusohjelman mukaan hallinnon kehittämistyössä pääpaino on hallinnon tuloksellisuuden ja tuottavuuden lisäämisessä, hallinnon hajauttamisessa ja keventämisessä sekä ohjausjärjestelmien uudistamisessa. Samalla turvataan kansalaisten peruspalvelujen saatavuus koko maassa.

Valtionosuusjärjestelmän uudistamisen tavoitteena on nykyisen hallituksen ohjelman mukaan lisätä kuntien itsenäistä päätäntävaltaa ja edistää toimintojen taloudellisuutta ja tehokkuutta sekä turvata ja säilyttää kuntien velvollisuutena kaikissa kunnissa sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutuksen sekä kulttuurin peruspalvelujen järjestäminen joko kunnan omana tai ostopalvelutoimintana. Valtionosuusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä toteutetaan hallitusohjelman mukaan kuntien ohjaus- ja seurantajärjestelmien uudistus ja niihin liittyvä normien purku.

Kattavan ja eri puolilla maata pitkälti samantasoiset palvelut takaavan palvelujärjestelmän tultua rakennetuksi on suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän tavoitteita tarkistettava julkisen hallinnon kehittämislinjojen mukaisesti. Nykyistä suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmää onkin rationalisoitu viimeisten vuosien aikana merkittävästi edellä mainittujen hallinnon kehittämisen periaatteiden mukaisesti. Tehdyt uudistukset eivät ole vielä riittäviä suunnittelu- ja valtionosuuslainsäädännön peruslähtökohtien takia. Tavoitteena voidaan pitää järjestelmää, joka takaisi riittävät palvelut kaikille niitä tarvitseville, mutta olisi samalla taloudellinen, tehokas, mahdollistaisi kunnille laajan toimintavapauden ja olisi hallinnollisesti yksinkertainen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvelvoitteesta säädetään useassa eri laissa. Pääsääntöisesti nämä lait ovat puitelakeja, joilla ei yksityiskohtaisesti säännellä, miten palveluja tulisi järjestää. Kun kunnissa on tällä hetkellä kattava peruspalvelujärjestelmä, peruspalvelujen voidaan katsoa jatkossa tulevan järjestetyiksi asianmukaisesti ilman nykyisen kaltaista yksityiskohtaista suunnitteluohjausta.

Peruspalvelujärjestelmän kehittyminen täysin sääntelemättömänä voisi johtaa siihen, että palveluja käyttävät henkilöt joutuisivat kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan eri puolilla maata. Tämän takia uudessa suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmässä tulisi olla mahdollisuus osoittaa kunnille, mitkä ovat ne keskeiset tavoitteet, jotka palvelujen kehittämisessä tulisi ottaa huomioon sekä määritellä tärkeimmät uudistamiskohteet. Tarvittaessa olisi myös voitava kuntia sitovasti määrätä hyvinvoinnin kannalta keskeisistä palveluista laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla.

Todellisiin kustannuksiin perustuva ja tehtäviin sidottu valtionosuus ei kaikissa tapauksissa kannusta kuntia ja kuntainliittoja taloudelliseen ja tehokkaaseen toimintaan, koska lisäkustannuksista ne joutuvat vastaamaan ainoastaan osittain. Valtionosuuden tulisikin määräytyä kunnittaisesta kustannuskehityksestä riippumatta. Toiminnan tarpeellisuus ja tehokkuus nousisivat tällöin huomattavasti nykyistä tärkeämmiksi tekijöiksi.

Taloudellisen ja tehokkaan toiminnan edellytyksenä on myös se, että kunnat voivat järjestää toiminnan paikallisten olosuhteiden mukaisesti.

Valtionosuusjärjestelmät ovat perinteisesti edellyttäneet runsaasti kustannusten ja toimintojen selvittelyä ja eri viranomaisten päätöksiä. Hallinnollinen työ on aiheuttanut lisäkustannuksia, joka osaltaan saattaa alentaa palvelutoiminnan tehokkuutta. Jotta palvelujen järjestäminen ja niiden toimivuus muodostuisivat sosiaali- ja terveydenhuollossa kaikin osin keskeisiksi, tulisi tähän toimintaan vaikuttavaa valtionosuuksia koskevaa hallintomenettelyä yksinkertaistaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon jatkuvan kehittymisen kannalta on tärkeätä, että tämän toiminnan perusteella määräytyvä valtionosuus seuraa koko maan tasolla kustannusten kehittymistä. Sen takia valtion tulisi edelleen vastata samansuuruisesta osuudesta koko maan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista.

Ehdotettu uudistus liittyy laajempaan valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistukseen, johon sisältyvät myös opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet sekä kuntien yleiset valtionosuudet. Tämän kokonaisuudistuksen tavoitteet on selvitetty samanaikaisesti eduskunnalle annettavassa hallituksen esityksessä kuntien valtionosuuslaiksi.

1.1.4. Kuntien toimintavapauden lisääminen

Pitkän ajan kuluessa säädetyssä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä säätelevässä lainsäädännössä on usein yksityiskohtaisia säännöksiä hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, henkilökunnasta ja palveluista perittävistä maksuista. Näitä säännöksiä laadittaessa on lähtökohtana ollut yhtäläisten palvelujen turvaaminen maan eri osissa palveluja järjestävien kuntien erilaisuudesta huolimatta. Sääntely on ollut tarpeen erityisesti kattavaa palvelujärjestelmää rakennettaessa.

Monissa tapauksissa yksityiskohtainen sääntely on alkanut merkittävässä määrin rajoittaa kuntien mahdollisuuksia organisoida ja järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto paikalliset olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Esimerkiksi hallinnon järjestämistä koskevat säännökset eivät juurikaan vaikuta saataviin palveluihin, mutta ne voivat haitata yksittäistapauksissa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä osana koko kunnan palvelujärjestelmän kehittämistä.

Jotta toiminnan muotoja koskevat säännökset eivät vaikuttaisi haitallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sisällön kehittämiseen, olisikin kunnille voitava antaa mahdollisuus järjestää hallintonsa ja toiminnat parhaaksi katsomallaan tavalla. Samoin palveluja tuottavaa henkilökunnan määrää, kelpoisuutta ja toimintojen ryhmäkokoja koskevissa asioissa tulisi kunnilla olla mahdollisuus nykyistä laajempaan päätösvaltaan. Päätösvaltaa lisättäessä on kuitenkin taattava se, että palveluja saavien henkilöiden oikeusturva on riittävä muun muassa tahdosta riippumatonta hoitoa koskevissa asioissa. Myös palvelujen taso ja laadulliset tavoitteet on turvattava.

Palveluista perittävät maksut on sosiaali- ja terveydenhuollossa säännelty varsin yksityiskohtaisesti. Kunnilla on ainoastaan eräissä yksittäistapauksissa mahdollisuus poiketa laissa olevan säännöksen perusteella asetuksessa säädetystä tai sen nojalla määräytyvästä maksusta. Maksujen suuruutta koskevat säännökset ovat sitovia siten, että säädettyä maksua ei saa ylittää. Toisaalta säädetyn maksun alittaminen aiheuttaa kunnan tai kuntainliiton saaman valtionosuuden vähentämisen.

Samalla kun kuntien toimintavapautta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä on tarkoitus yleisesti lisätä, on kuntien toimintavapauden lisääminen palveluista perittävien maksujen suuruutta määriteltäessä katsottu tarpeelliseksi. Maksujen suuruutta koskevan päätösvallan lisääminen kunnissa on tarpeen muun muassa sen takia, että kunnat voisivat maksujen suuruutta säätelemällä ohjata palvelujen käyttöä olemassa olevan palvelujärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisesti.

Lisättäessä kuntien päätösvaltaa maksujen määräämisessä, tulisi samalla kuitenkin huolehtia siitä, että toteutettava maksupolitiikka ei vaarantaisi kuntalaisten mahdollisuuksia käyttää lakisääteisiä palveluja. Tämän takia lainsäädännöllä tulisi huolehtia siitä, että palvelut olisivat maksuttomia silloin, kun se olisi tarpeen maassa noudatetun sosiaali- ja terveyspotiikan toteuttamiseksi. Lisäksi tarvittaessa olisi oltava mahdollisuus säätää asetuksella palveluista perittävien maksujen enimmäismäärät, jotta ylisuuret maksut eivät aiheuttaisi palvelujen käyttäjille taloudellisia vaikeuksia.

1.2.1. Suunnittelujärjestelmä

Palvelujen kysynnän ja tarjonnan jatkuva epäsuhta edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan kohdentamista ensisijassa niihin palveluihin, jotka tyydyttävät kansalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämättömät tarpeet. Lisäksi palvelujen tarjonnassa tulee kyetä ottamaan huomioon tarpeiden muuntuvuus.

Palvelujen kohdentaminen ja niiden järjestämisen ajoittaminen edellyttävätkin sellaista suunnittelujärjestelmää, joka kykenee osoittamaan oikeat etenemistiet. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tällaisen suunnittelujärjestelmän tulisi kattaa kaikki keskeiset sosiaali- ja terveydenhuollon lohkot.

Suunnittelun tulisi olla sekä valtakunnallista, joka kykenee selvittämään yleiset palvelujen tarpeeseen vaikuttavat tekijät, että paikallista palvelujen järjestämiseen kohdistuvaa. Valtakunnallisessa suunnittelussa olisi keskityttävä selvittämään yleiset hyvinvointiin vaikuttavat tekijät ja osoittamaan ratkaisuvaihtoehdot sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien hoitamiseksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää ylläpitävät kunnat. Niinpä tämän palvelujärjestelmän käytännön toimivuus edellyttää sen kehittämistä kunnissa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Samalla on palvelujen käyttäjien kannalta kuitenkin tärkeätä, että paikallisten palvelujen kehittämisessä otetaan huomioon muualla maassa tapahtunut kehitys. Palvelujen kehittäminen voidaan toteuttaa parhaiten kunnissa tapahtuvan itsenäisen suunnittelun pohjalta. Kun peruspalvelujärjestelmä on jo pitkälti rakennettu koko maahan, kuntakohtainen ja yksittäisiin asioihin kohdistuva valtion päätösvalta tulisi kuntien toiminnan kehittämisessä pääsääntöisesti poistaa. Siksi nykyisistä toteuttamissuunnitelmista, jotka alistetaan lääninhallitusten vahvistettaviksi ja joiden noudattaminen on valtionosuuden saamisen ehtona, ehdotetaan luovuttavaksi.

Kunnallisen toiminnan ohjaaminen voisi tapahtua nykyistä huomattavasti yleisemmällä tasolla. Tämän ohjauksen tulisi keskittyä palvelujen kehittämistä koskevien keskeisten päälinjojen osoittamiseen. Näin kunnille jäisi mahdollisuus päättää itse ohjauksen soveltamisesta paikalliseen toimintaan. Tällaisen ohjausmahdollisuuden takaamiseksi ehdotetaan uuteen lakiin otettavaksi säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisesta suunnitelmasta, jonka valtioneuvosto hyväksyisi vuosittain valtion talousarvioesityksen antamisen yhteydessä.

Valtakunnallisessa suunnitelmassa tulisi olla toiminnan järjestämiselle asetettavat yleiset tavoitteet sekä ohjeita keskeisten toimintojen järjestämisestä. Nämä yleiset tavoitteet ja ohjeet eivät sitoisi kuntia niiden järjestäessä palveluja. Valtakunnallinen suunnitelma sisältäisi tältä osin lähinnä valtioneuvoston antamat suuntaviivat sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä.

Kuntien toiminnan ohjaaminen edellyttää toisaalta eräissä tapauksissa myös mahdollisuutta sitovien määräysten antamiseen. Tämä tulee kysymykseen tilanteissa, joissa väestön sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden takaamiseksi tarvitaan toimenpiteitä koko maassa. Tällaisissa tilanteissa pelkät ohjeet eivät aina takaisi palvelujen riittävän tehokasta järjestämistä. Tämän takia ehdotetaan, että uuden lainsäädännön mukaisessa valtakunnallisessa suunnitelmassa voisi olla myös kuntia sitovia määräyksiä silloin, kun laissa on yksilöity valtuutus tällaisten määräysten antamiseen. Lähtökohtana on kuitenkin se, että valtakunnallisessa suunnitelmassa ei pääsääntöisesti olisi määräyksiä.

Valtakunnallisen suunnitelman tavoitteet ja ohjeet koskisivat ehdotuksen mukaan ainoastaan varsinaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Suunnittelu- ja valtionosuuslainsäädännön piiriin kuuluvista ympäristöterveydenhuollosta ja ympäristönsuojelun hallinnosta ei näitä tavoitteita ja ohjeita ehdoteta enää jatkossa otettaviksi valtakunnalliseen suunnitelmaan. Perusteena tälle on se, että mainittuja tehtäviä koskevat lait ja muut säännökset käsittelevät lähinnä valvontatoimenpiteitä ja hallintoa eikä tämä toiminta koske juurikaan yksittäisiin henkilöihin kohdistuvia palveluja. Tämän vuoksi uudessa suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmässä ei olisi enää tarpeen sisällyttää valtakunnalliseen suunnitelmaan ympäristöterveydenhuollosta ja ympäristönsuojelun hallinnosta kuntiin kohdistuvaa ohjausta. Se tapahtuisi näitä tehtäviä koskevien muiden säännösten perusteella.

Toiminnallisen ohjauksen ohella valtakunnalliseen suunnitelmaan tulisi sisältyä voimavarojen ohjausta. Suunnitelma sisältäisi kuntakohtaisen laskennallisen valtionosuuden määrittämisen perusteena olevat valtionosuuden markkamäärät asukasta kohden. Suunnitelmassa käsiteltäisiin myös perustamishankkeita. Kokonaiskustannuksiltaan suuret hankkeet lueteltaisiin suunnitelmassa nykyisen käytännön mukaisesti ja muista perustamishankkeista suunnitelmassa olisi ainoastaan aloitettavien hankkeiden yhteissumma koko maan osalta.

Valtakunnallisessa suunnitelmassa voisi olla myös määräyksiä henkilökunnan enimmäismäärästä silloin, kun palvelujen tuottamisen kannalta keskeisessä asemassa olevan henkilöstön saatavuuteen liittyvät ongelmat olisivat selvästi vaarantamassa yhdenvertaisten palvelujen saamisen maan eri osissa.

Ehdotuksen mukaisessa valtakunnallisessa suunnitelmassa olisi arvio toiminnan järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista sekä tieto valtionosuuden perusteena olevan henkilökunnan määrästä. Lisäksi valtakunnallisessa suunnitelmassa määriteltäisiin kuntakohtaisen valtionosuuden laskennan perusteena olevat valtionosuuden määrät asukasta kohden.

Tähän asti sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisella suunnitelmalla ja sen mukaisilla toteuttamissuunnitelmilla on määritelty erityislakien mukaisen kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon laajuutta. Kun tämän uudistuksen yhteydessä poistettaisiin toteuttamissuunnitelmien laatimis- ja alistamisvelvollisuus, ei tällä kuitenkaan muutettaisi palvelujen järjestämisvelvollisuutta, sen laajuutta tai oikeudellista merkitystä nykyiseen verrattuna. Tämän mukaisesti kunta päättäisi edelleenkin eri palveluihin osoitettavista voimavaroista ottaen huomioon erityislaeissa asetetut velvoitteet. Näiden velvoitteiden huomioon ottaminen takaisi tasavertaisten peruspalvelujen saamisen asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta ja kielestä riippumatta.

Valtakunnallisen suunnitelman valmistelusta huolehtisivat ne ministeriöt, joiden hallinnonalalle kuuluviin toimintoihin ehdotettua lakia sovellettaisiin. Näitä ministeriöitä olisivat sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä ympäristöministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriö huolehtisi suunnitelmaa koskevien ehdotusten kokoamisesta ja suunnitelman esittelystä valtioneuvostolle.

1.2.2. Valtionosuus

Nykyinen SVOL:n mukainen valtionosuusjärjestelmä on kustannusperusteinen. Kunnat ja kuntainliitot saavat valtionosuutta kaikkiin niihin kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet valtion viranomaisen vahvistaman toteuttamissuunnitelman mukaisen toiminnan järjestämisestä. Menettelyn avulla valtio sekä kunnat ja kuntainliitot ovat sitoutuneet vastaamaan myös toimintaan liittyvistä yllätyksellisistä riskeistä. Lopullisen valtionosuuden selviäminen vasta jälkikäteen ei kuitenkaan ole parhaalla tavalla tukenut kuntien ja kuntainliittojen rationaalista ja hajautettua taloussuunnittelua.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä on keskeisenä lähtökohtana se, että kunnan tulee järjestää asukkailleen palvelut. Kunta voi järjestää nämä palvelut monella tavalla, esimerkiksi tuottamalla ne itse, olemalla jäsenenä kuntainliitossa tai ostamalla palveluja muualta. Kuntainliittojen järjestämän toiminnan osalta valtionosuus maksetaan nykyisin suoraan kuntainliitoille eikä palveluja käyttävälle kunnalle.

Jotta kunnalla olisi nykyistä suurempi mahdollisuus päättää asukkaiden tarvitsemien palvelujen järjestämistavasta, uudessa lainsäädännössä ehdotetaan käyttökustannusten valtionosuuden saajaksi yksinomaan kuntaa. Kuntainliitot saisivat järjestämäänsä toimintaan valtionosuuden kuntien niille suorittamissa maksuosuuksissa ja korvauksissa, jotka määräytyvät kuntainliiton jäsenyyden ja palvelujen käytön perusteella.

Valtionosuuksien maksaminen kokonaisuudessaan kunnille mahdollistaisi myös valtionosuuksien määrittelemisen laskennallisesti kunnan palvelujen tarpeen mukaan. Laskennallisen valtionosuuden suuruus voitaisiin myös määrittää etukäteen lopullisena. Kunta saisi jo ennen toiminnan järjestämistä tiedon siitä, paljonko sillä on käytettävissä valtionosuutta sille kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Valtionosuus maksetaan hakemuksetta.

Laskennallisessa valtionosuusjärjestelmässä tulisi valtionosuuden määräytymisperusteiden kuvata pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta. Näitä tekijöitä koskevat tiedot tulisi saada säännönmukaisesti yleisesti kerättävistä tilastoista kaikkia kuntia koskevina mahdollisimman tuoreina. Määräytymistekijän arvo ei myöskään saisi yleensä muuttua yksittäisten hallinnollisten päätösten takia.

Eri selvitysten perusteella kunnassa esiintyvää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta kuvaa parhaiten kunnan asukkaiden määrä ja ikärakenne. Kunnan asukkaiden ikärakenne vaikuttaa sekä sosiaalihuollossa että terveydenhuollossa merkittävästi palvelujen tarpeeseen. Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen tarve ei kuitenkaan määräydy samalla tavoin eri ikäryhmissä, minkä vuoksi näitä lohkoja on tarpeen tarkastella erikseen määriteltäessä valtionosuuden suuruuteen vaikuttavia tekijöitä. Kunnan asukkaiden ikärakennetta koskevat tiedot saadaan suoraan väestörekistereistä.

Palvelujen tarvetta kuvaavat varsin selkeästi myös eräät muut tekijät. Sosiaalihuollossa tällainen tekijä on kunnan asukkaiden tulotaso ja muut asukkaiden toimeentuloon vaikuttavat tekijät. Terveydenhuollossa palvelujen tarvetta kuvaava tekijä on asukkaiden sairastavuus. Näistä tekijöistä ei ole saatavissa suoraan valtionosuuden määrittämiseksi käyttökelpoisia tietoja. Niinpä näitä tekijöitä osoittamaan on käytetty epäsuoria mittareita, jollaisena sosiaalihuollossa on esimerkiksi työttömyys ja terveydenhuollossa sairastavuus. Työttömyyttä ja sairastavuutta ehdotetaankin käytettäväksi kuntakohtaisen valtionosuuden määrittelyssä.

Palvelujen tarvetta kuvaavien tekijöiden ohella laskennallisen valtionosuuden määrittelyssä ehdotetaan käytettäväksi tekijöitä, jotka kuvaavat palvelujen tuottamisesta aiheutuvia tavanomaista suurempia kustannuksia. Tällaisia olisivat ehdotuksen mukaan kunnan asukastiheys ja maapinta-ala.

Etukäteen vahvistettu valtionosuus voisi kuntien kannalta olla ongelmallinen tilanteessa, jossa yleinen kustannustaso on noussut olennaisesti enemmän kuin valtionosuuksia vahvistettaessa oletettiin. Vastaavasti valtion kannalta ei olisi järkevää suorittaa kunnille valtionosuutta todellista korkeampien kustannusten perusteella. Näiden epäkohtien estämiseksi olisi ennalta vahvistettavaa valtionosuutta voitava muuttaa siten, että todellisuudessa toteutunut kustannustason muutos otettaisiin jälkikäteen huomioon. Tämän takia uuteen valtionosuusjärjestelmään ehdotetaan otettavaksi säännökset, joiden perusteella valtionosuuden määrää korjattaisiin hakemuksetta jälkikäteen vastaamaan todellista kustannuskehitystä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset saattavat muuttua muistakin syistä kuin kustannustason muutoksen ja ennalta suunnitellun toiminnan laajuuden ja laadun muutosten vuoksi. Esimerkiksi terveydenhuollon teknologian kehittyminen on osaltaan aiheuttanut terveydenhuollon kustannusten kohoamista kustannustason yleistä nousua nopeammin. Jos näitä muutoksia ei otettaisi lainkaan huomioon, se merkitsisi vähitellen valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon muuttumista todennäköisesti kuntien kannalta epäedulliseen suuntaan. Jotta tällaista kehitystä ei tapahtuisi, lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset, joiden mukaan kustannustenjako säilytettäisiin samalla tasolla, kuin se on lain voimaan tullessa.

Valtionosuuksien saaminen edellyttää nykyisin kunnilta toteuttamissuunnitelmia, jotka pitää alistaa lääninhallitusten vahvistettaviksi. Vastaavasti toiminnan aiheuttamat kustannukset tulee selvittää vuosittain. Tämän selvityksen perusteella lääninhallitus päättää valtionosuuden lopullisen määrän. Menettely aiheuttaa runsaasti tuottamatonta työtä sekä kunnissa ja kuntainliitoissa että lääninhallituksissa.

Laskennallisin perustein määräytyvässä valtionosuusjärjestelmässä, jossa valtionosuuden perusteena ovat yleisistä tietojärjestelmistä saatavat tiedot, voitaisiin luopua tällaisten valtionosuuden perusteena olevien asiakirjojen laatimisesta. Tämä merkitsisi huomattavaa työvoiman säästöä kunnissa ja kuntainliitoissa sekä lääninhallituksissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeita koskevat säännökset on uudistettu vuoden 1990 alusta siten, että menettely on sekä kuntien ja kuntainliittojen että valtion kannalta yksinkertainen ja joustava. Menettely ehdotetaan säilytettäväksi lähes sellaisenaan uudessa suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmässä.

1.2.3. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen

Kuntien mahdollisuutta järjestää toimintansa aikaisempaa enemmän omista lähtökohdista voidaan lisätä poistamalla sellaisia säännöksiä, jotka määrittävät yksityiskohtaisesti kunnallisen hallinnon järjestämistä. Näitä ovat useissa erityislaeissa olevat säännökset, jotka määrittelevät hallinnon järjestämisen kunnallislaista (953/76) poiketen ja huomattavasti tätä tarkemmin. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kunnallislaki sisältää eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kunnallishallinnon järjestämistä koskevat tarpeelliset säännökset. Tällöin erityislaeista voidaan pitkälti poistaa ne säännökset, joilla hallinto on määrätty järjestettäväksi kunnallislaista poikkeavasti.

Hallintoa koskevia säännöksiä uudistettaessa on kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi kuitenkin tärkeätä, että sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaa nimenomaisesti näihin asioihin perehtynyt luottamushenkilöistä koostuva elin.

Kunnallisen palvelutoiminnan järjestämiseen olennaisesti vaikuttavan henkilökunnan osalta kunnille itselleen on välttämätöntä, että henkilökunta on määrältään ja ammattitaidoltaan riittävä. Siksi muun muassa henkilökuntarakennetta koskevien säännösten tarpellisuus tulee selvittää kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Esimerkiksi kunnan velvoittaminen perustamaan määrätyn nimisiä virkoja on pitkälti tarpeetonta. Tämän vuoksi uudistuksessa on lähdetty siitä, että kuntien ja kuntainliittojen henkilökunnan rakennetta ja määrää ei pääsääntöisesti enää ohjattaisi valtion viranomaisten toimesta.

Samalla kun kuntien toimintaa ohjaavia säännöksiä kumotaan ja väljennetään, on palveluja käyttävien näkökulmasta tarpeen turvata välttämättömien peruspalvelujen saatavuus. Tämän takia ehdotetaan uudistuksen yhteydessä perustettavaksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva perusturvalautakunta, joka voisi yksittäistapauksissa selvittää, onko kunta järjestänyt peruspalvelut siinä laajuudessa ja sen laatuisena kuin ne on yleensä muualla maassa järjestetty. Jos kunnan todettaisiin laiminlyöneen asianmukaisten peruspalvelujen järjestämisen eikä se korjaisi puutteita, voitaisiin kunnalta periä valtionosuus takaisin osittain tai kokonaan.

Vuoden 1984 alusta voimaan tullut sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettu laki on yhdistänyt suunnittelun ja valtionosuuden tiiviisti yhteen. Valtioneuvoston hyväksymän sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman osoittamien suuntaviivojen mukaisesti ja siinä annetut ohjeet huomioon ottaen kuntien ja kuntainliittojen on laadittava omaa toimintaansa koskeva toteuttamissuunnitelma. Valtionosuutta kunnille ja kuntainliitoille suoritetaan toteuttamissuunnitelman mukaisen toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmää on sen voimassaoloaikana muutettu siten, että kuntien ja kuntainliittojen toimintamahdollisuudet ovat lisääntyneet ja voimavarojen entistä joustavampi käyttö on helpottunut. Uudistukset on toteutettu muuttamalla lakia tai valtakunnallista suunnitelmaa.

Vuoden 1989 alusta voimaan tulleella sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muutoksella yhdistettiin aikaisemmin erilliset sosiaalihuollon valtakunnallinen suunnitelma ja terveydenhuollon valtakunnallinen suunnitelma yhdeksi sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseksi suunnitelmaksi. Samassa yhteydessä helpotettiin kunnan tai kuntainliiton mahdollisuutta saada vahvistettu toteuttamissuunnitelma muutetuksi. Samoin valtionosuuden ennakkojen tarkistamismahdollisuutta lisättiin. Kuntien ja kuntainliittojen omaisuuden käyttötarkoituksen muutoksesta päättäminen siirrettiin valtioneuvostolta lääninhallituksen tehtäväksi. Lisäksi valtakunnallisten palvelujen tuottajien toteuttamissuunnitelmat poistettiin.

Perustamiskustannushankkeiden käsittelyn yksinkertaistaminen toteutettiin vuoden 1990 alusta voimaan tulleella lailla. Tällöin luovuttiin näiden hankkeiden moninkertaisesta ja yksityiskohtaisesta käsittelystä valtion keskushallinnossa.

Vuosien 1990-1994 valtakunnallisella suunnitelmalla väljennettiin mahdollisuutta käyttää henkilökuntaa kunkin tehtäväryhmän sisällä supistamalla henkilökunnan käyttöä rajoittavien henkilökuntaryhmien määrää. Samalla suunnitelmalla annettiin kunnille myös aikaisempaa vapaammat mahdollisuudet toteuttaa 1,4-14,0 miljoonan markan käyttökustannushankkeita poistamalla aloittamisvaltuuden hankekohtainen vahvistaminen. Ostopalvelujen käyttö tehtiin niin ikään aikaisempaa joustavammaksi.

Vuoden 1991 alusta voimaan tulleilla uudistuksilla kunnille ja kuntainliitoille annettiin laajat mahdollisuudet siirtää henkilökuntaa ja hankkeiden aloittamisvaltuutta eri tehtäväryhmien välillä. Samoin oman henkilökunnan käytöstä ostopalveluihin siirtyminen ja vastaavasti päinvastoin tehtiin huomattavasti aikaisempaa yksinkertaisemmaksi. Lisäksi päätöksentekovaltaa siirrettiin lääninhallituksilta kunnille ja kuntainliitoille. Tätä kunnallisen päätösvallan lisäämistä jatketaan edelleen vuoden 1992 alusta.

Valtakunnallisen suunnitelman yleisiä tavoitteita ja ohjeita on erityisesti viimeisten vuosien aikana vähennetty ja niitä on selkeytetty. Yleisiä tavoitteita ja ohjeita on myös uudistettu siten, että ne ovat aikaisempaa selkeämmin muodostaneet sosiaali- ja terveyspoliittisesti tarkoituksenmukaisen kokonaisuuden.

SVOL:n mukaan valtakunnallinen suunnitelma sisältää toiminnalle asetettavat yleiset tavoitteet sekä ohjeet. Lisäksi suunnitelmassa hyväksytään sosiaali- ja terveydenhuoltoon tulevat uudet voimavarat kuten uusi henkilökunta ja investoinnit sekä ohjeet uusien voimavarojen kohdentamisesta. Henkilökunta ja hankkeet kohdennetaan tehtäväryhmittäin erikseen sosiaalipalveluihin, ympäristöterveydenhuoltoon ja ympäristönsuojelun hallintoon, kansanterveystyöhön sekä erikoissairaanhoitoon.

Valtioneuvosto hyväksyy valtakunnallisen suunnitelman vuosittain valtion tulo- ja menoarvioesityksen antamisen yhteydessä. Suunnitelma koskee hyväksymisvuotta seuraavaa viittä vuotta.

Valtakunnallisen suunnitelman laativat sosiaali- ja terveysministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö. Ministeriöiden alaiset keskusvirastot ovat olleet mukana valtakunnallisen suunnitelman valmistelussa. Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaa yhteen eri ministeriöiden laatimat esitykset ja esittelee valtakunnallisen suunnitelman valtioneuvostolle.

Kunnat ja kuntainliitot laativat vuosittain sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamissuunnitelman seuraavien viiden vuoden toiminnasta. Toteuttamissuunnitelman on perustuttava sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeisiin kunnan ja kuntainliiton toimialalla. Lisäksi suunnitelman on sopeuduttava valtakunnalliseen suunnitelmaan.

Toteuttamissuunnitelma sisältää selvityksen kunnassa tai kuntainliitossa tarpeellisista uusista järjestelyistä valtakunnallisessa suunnitelmassa annettujen yleisten tavoitteiden toteuttamiseksi, selvityksen toiminnan merkittävistä muutoksista, selvityksen henkilökunnan määrässä tapahtuvista muutoksista ja suunnitellut hankkeet sekä arvion kustannusten ja valtionosuuksien kokonaismääristä. Henkilökunta ja hankkeet on jaettu toteuttamissuunnitelmassa valtakunnallisen suunnitelman mukaisesti tehtäväryhmiin.

Toteuttamissuunnitelma on alistettava lääninhallituksen vahvistettavaksi. Lääninhallituksen on vahvistettava suunnitelma sitä muuttamatta. Toteuttamissuunnitelma on kuitenkin jätettävä vahvistamatta siltä osin kuin se on lain, asetuksen, valtakunnallisen suunnitelman tai sen perusteella annettujen ohjeiden vastainen ja siltä osin kuin siihen sisältyy sellaisia henkilökunnan lisäyksiä tai uusia hankkeita, joiden toteuttaminen ei ole mahdollista ottaen huomioon valtakunnallisessa suunnitelmassa osoitetut voimavarat sekä läänin muiden kuntien ja kuntainliittojen tarpeet.

Lääninhallitus suorittaa kunnille ja kuntainliitoille valtionosuuden ennakkoa vahvistetun toteuttamissuunnitelman perusteella. Toimintavuoden jälkeen kunnat ja kuntainliitot laativat valtionosuusselvityksen toiminnan aiheuttamista kustannuksista. Valtionosuusselvitys toimitetaan lääninhallitukselle, joka tekee selvityksen perusteella päätöksen lopullisesta valtionosuudesta. Kaikki toteuttamissuunnitelman mukaisen toiminnan aiheuttamat käyttökustannukset ovat valtionosuuteen oikeuttavia, vaikka toteutuneet kustannukset poikkeaisivatkin toteuttamissuunnitelmassa arvioiduista kustannuksista.

Valtionosuutta on suoritettu kunnille ja kuntainliitoille käyttökustannuksiin ja hankkeisiin kantokykyluokan mukaan määräytyvä osuus kustannuksista. Valtionosuus on vuoden 1989 alusta sovelletun väliaikaisen valtionosuusasteikon perusteella ensimmäisen kantokykyluokan kunnille 66 prosenttia kustannuksista ja kymmenennen kantokykyluokan kunnille 29 prosenttia kustannuksista. Kuntainliittojen valtionosuus määräytyy jäsenkuntien kantokykyluokan perusteella.

Jos lääninhallituksen tekemän valtionosuuspäätöksen mukaiset kustannukset poikkeavat kunnille ja kuntainliitoille suoritetuista valtionosuuden ennakoista, liikaa maksetut ennakot peritään takaisin valtiolle ja liian vähäisinä suoritettujen ennakkojen perusteella valtio suorittaa kunnille puuttuvat valtionosuudet. Käytännössä vahvistetussa toteuttamissuunnitelmassa olevaan kustannusten ja valtionosuuden arvioon perustuvat valtionosuuksien ennakot ovat poikenneet lähes säännönmukaisesti toteutuneista kustannuksista.

Hankkeet jaetaan kahteen ryhmään eli perustamiskustannushankkeisiin, joita vuonna 1991 ovat kokonaiskustannuksiltaan yli 15 miljoonan markan hankkeet ja käyttökustannushankkeisiin, joita ovat 1,5-15 miljoonan markan hankkeet. Alle 1,5 miljoonan markan hankkeista aiheutuvat kustannukset sisällytetään käyttökustannuksiin, joihin suoritetaan valtionosuus samojen perusteiden mukaan kuin muihin käyttökustannuksiin. Hankkeisiin sovellettava valtionosuusmenettely uudistettiin merkittäviltä osin vuoden 1990 alusta.

Lääninhallitus vahvistaa kunnille ja kuntainliitoille perustamiskustannushankkeet valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyn hankeluettelon perusteella. Käyttökustannushankkeet lääninhallitus vahvistaa sille jaetun aloittamisvaltuuskiintiön rajoissa kuntien ja kuntainliittojen esitysten perusteella. Perustamiskustannushankkeista vahvistetaan nimetty hanke ja sen enimmäiskustannukset. Käyttökustannushankkeista vahvistetaan ainoastaan aloittamisvaltuuden kokonaismäärä, jonka rajoissa kunta tai kuntainliitto voi toteuttaa haluamansa hankkeet.

Valtionosuutta hankkeeseen suoritetaan vahvistettuihin kustannuksiin tai toteutuneisiin kustannuksiin, jos toteutuneet kustannukset ovat tätä alhaisemmat. Perustamiskustannushankkeiden kustannuksia seurataan hankekohtaisesti. Käyttökustannushankkeiden osalta tarkastellaan ainoastaan aloittamisvaltuuden rajoissa toteutettujen hankkeiden kustannusten yhteismäärää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on säädetty usealla eri lailla kuntien tehtäväksi. Esimerkkinä voidaan todeta sosiaalihuoltolaki, lasten päivähoidosta annettu laki, kehitysvammaisten erityishuollosta annettu laki, kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki. Näissä laeissa on säädetty monin paikoin varsin yksityiskohtaisesti muun muassa toiminnan organisoinnista, henkilökunnasta ja palveluista perittävistä maksuista.

Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvista tehtävistä huolehtii sosiaalilautakunta. Lisäksi sosiaalihuoltolaissa on säädetty lautakunnan tehtävien delegoimisesta, lautakunnan jaostoista ja jaostojen jäsenistä. Samoin laissa säädetään kuntainliiton lautakunnasta. Sosiaalihuollon järjestämistä koskeva johtosääntö on säädetty pakolliseksi. Pitkälti vastaavansisältöiset säännökset on kansanterveyslaissa.

Kuntainliittojen tehtäväksi uskotun erikoissairaanhoidon hallinnosta on myös säädetty varsin kattavasti. Säännöksillä määritellään liittohallituksen asema, sen alaisista lautakunnista sekä eri sairaaloiden ja osavastuualueiden johtokunnista. Samoin kuntainliiton jäsenkuntien välisistä taloudellisista suhteista on laissa säännökset, joista voidaan sopimuksen perusteella poiketa.

Palvelujen tuottamisessa tarvittavasta henkilökunnasta on säännöksiä useissa laeissa. Lainsäädännöllä määritellään pakollisiksi joitakin virkanimikkeitä, henkilökunnan pakollisesta täydennyskoulutuksesta on säännöksiä ja eräissä tapauksissa henkilökunnan kelpoisuusehdot voidaan määrittää asetuksen perusteella.

Palveluista perittävät maksut on määritelty erityislaeissa olevien säännösten perusteella asetuksilla. Useissa palveluissa maksut ovat kiinteitä kaikille palvelujen käyttäjille, osassa palveluja maksut ovat sen sijaan riippuvaisia palvelun käyttäjän tuloista. Kunnilla ei juurikaan ole mahdollisuutta poiketa asetuksella säädetyistä maksuista.

Asian valmistelu liittyy kuntien valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistukseen, joka koskee paitsi sosiaali- ja terveydenhuoltoa myös opetus- ja kulttuuritointa sekä kuntien yleisiä valtionosuuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen valmistelu on perustunut tähän kokonaisuudistuksen valmisteluun, jota on selvitetty kuntien valtionosuuslakia ja siihen liittyvää lainsäädäntöä koskevassa hallituksen esityksessä.

Uudistuksen välitön valmistelu on perustunut valtioneuvoston kanslian 10 päivänä huhtikuuta 1990 valtionosuusuudistuksen valmistelua varten asettaman työryhmän 7 päivänä kesäkuuta 1990 tekemiin ehdotuksiin. Valtioneuvosto teki 28 päivänä kesäkuuta 1990 mainitun työryhmän ehdotusten perusteella periaatepäätöksen valtionosuusjärjestelmien uudistamisesta.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanemiseksi valtioneuvoston kanslia asetti 29 päivänä kesäkuuta 1990 johtoryhmän valmistelemaan valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistusta. Johtoryhmässä olivat edustettuina valtioneuvoston kanslia, oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, valtiovarainministeriö, opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä kuntien keskusjärjestöt.

Johtoryhmän johdolla valmisteltiin syksyllä 1990 ehdotukset valtionosuusuudistusta koskeviksi hallituksen esityksiksi.

Valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistuksesta ja siihen liittyvistä sisäasiainministeriön, opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalojen lakiluonnoksista järjestettiin 22 päivänä marraskuuta 1990 kuulemistilaisuus, johon kutsuttiin ministeriöt, eräitä keskusvirastoja, lääninhallitukset, kuntien keskusjärjestöt, ammattijärjestöjä ja muita järjestöjä. Kuulemistilaisuudessa esitettiin 23 kannanottoa, joista lähes kaikissa pidettiin valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistusta välttämättömänä.

Syksyllä 1990 valmisteltuja ehdotuksia ei kuitenkaan annettu eduskunnalle, vaan valtionosuusuudistuksen valmistelua jatkettiin edelleen vuoden 1991 aikana. Valtioneuvoston kanslia asetti 23 päivänä toukokuuta 1991 johtoryhmän jatkamaan valtionosuusuudistuksen valmistelua. Työssä piti ottaa huomioon valtioneuvoston 28 päivänä kesäkuuta 1990 tekemä periaatepäätös valtionosuusuudistuksesta sekä tämän jälkeen eri ministeriöissä ja kuntien keskusjärjestöissä tehty valmistelutyö. Johtoryhmässä olivat edustettuina oikeusministeriötä lukuun ottamatta samat tahot kuin 29 päivänä kesäkuuta 1990 asetetussa johtoryhmässä. Johtoryhmä jätti ehdotuksensa valtionosuusuudistuksesta 15 päivänä elokuuta 1991.

Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat olleet mukana niiden hallinnonalalle kuuluvien lakiehdotusten valmistelussa. Lisäksi kauppa- ja teollisuusministeriötä on kuultu sen hallinnonalaan kuuluviin lakeihin ehdotetuista muutoksista.

Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ehdotetulla tavalla aiheuttaisi huomattavia vaikutuksia sekä valtionhallinnossa että kunnissa. Ministeriöissä uudistuksen aiheuttamat muutokset perustuisivat suurelta osin suunnittelujärjestelmässä tapahtuviin muutoksiin, sillä ministeriöiden välittömät valtionosuustehtävät ovat nykyisin varsin vähäiset eikä niille juurikaan ole tulossa uusia valtionosuuksiin liittyviä tehtäviä.

Valtakunnallisen suunnitelman valmistelusta huolehtisivat sosiaali- ja terveysministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Näistä kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön tehtävät vähenisivät jonkin verran, koska ehdotuksen mukaan näiden ministeriöiden hallinnonalan lainsäädännön osalta valtakunnallisessa suunnitelmassa ei jatkossa olisi tavoitteita ja ohjeita eikä myöskään määräyksiä. Koska myös voimavarojen ohjaus vähenisi, uudistus merkitsisi näissä ministeriöissä suunnittelu- ja valtionosuuslakiin liittyvien suunnittelutehtävien vähenemistä. Sosiaali- ja terveysministeriön osalta valtakunnallisen suunnitelman valmistelu sen sijaan vaatisi pitkälti entisenlaisen työpanoksen.

Valtionosuuksien määräytyessä laskennallisesti tulisi ministeriöille uutena tehtävänä kuntakohtaisen laskennallisen valtionosuuden perusteena olevien valtionosuuden asukaskohtaisten markkamäärien vuotuisten muutosten selvittäminen. Tämä edellyttäisi aikaisempaa tarkempaa selvitystä mahdollisten uusien tehtävien aiheuttamista kustannuksista, jotka tulee ottaa huomioon hyväksyttäessä valtionosuuksia.

Nykyiseen valtionosuusjärjestelmään liittyvien toteuttamissuunnitelmien ja valtionosuusselvitysten lomakkeiden ja ohjeiden sekä näihin liittyvän muun ohjauksen poistuminen merkitsisi sosiaali- ja terveysministeriössä jonkin verran työn vähentymistä. Uuden valtionosuusjärjestelmän valtionosuuden asukaskohtaisten markkamäärien määrittely sekä kustannuskehityksen seuranta ja niihin liittyvien laskentajärjestelmien ylläpitäminen sen sijaan olisi uusi tehtävä.

Sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen tulisi ehdotuksen mukaan perustettavaksi erillinen perusturvalautakunta. Tämä lautakunta kokoontuisi ainostaan silloin, kun yksittäisen kunnan todettaisiin laiminlyöneen asianmukaisten peruspalvelujen järjestämisen.

Ministeriöiden alaisiin keskusvirastoihin uudistuksella ei olisi vaikutuksia. Lakkautettaessa sosiaalihallitus ja lääkintöhallitus 1 päivästä maaliskuuta 1991 ja perustettaessa samasta ajankohdasta lukien sosiaali- ja terveyshallitus, siirrettiin keskusvirastoilta pois viimeisetkin niillä olleet suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään liittyvät välittömät tehtävät. Sosiaali- ja terveyshallitus kuitenkin ylläpitää, kerää ja jalostaa muun muassa valtakunnallisessa päätöksenteossa tarvittavaa tietoa, mikä tukee esimerkiksi valtakunnallisen suunnitelman valmistelua.

Ehdotettu uudistus merkitsisi lääninhallituksissa huomattavaa työtehtävien uudistumista. Lääninhallitukset vahvistavat nykyisin kuntien ja kuntainliittojen toteuttamissuunnitelmat ja tekevät näitä koskevat valtionosuuspäätökset. Ehdotuksen mukaan sekä toteuttamissuunnitelmat että käyttökustannusten valtionosuusselvitykset jäisivät pois.

Uudessa järjestelmässä lääninhallitukset myöntäisivät käyttökustannusten valtionosuudet ja vahvistaisivat perustamishankkeiden aloittamisvaltuudet sekä tekisivät perustamishankkeita koskevat valtionosuuspäätökset. Lisäksi toiminnan järjestämisen kannalta keskeisessä asemassa olevan henkilökunnan enimmäismäärien jakaminen kunnille ja kuntainliitoille saattaisi eräissä tapauksissa tulla kysymykseen. Kun käyttökustannusten valtionosuuksien laskeminen tapahtuisi pitkälti automaattisen tietojenkäsittelyn avulla, tehtävien uudistuminen merkitsisi merkittävän työpanoksen vapautumista nykyisen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän edellyttämistä tehtävistä.

Lääninhallituksissa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuustehtävistä vapautuisi uudistuksen johdosta arviolta 30-40 henkilötyövuotta vastaava työpanos.

Kuntien ja kuntainliittojen näkökulmasta ehdotettu suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä uudistaisi täydellisesti nykyiset menettelyt. Kun nykyinen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä on ollut tehtäväsidonnainen ja vaatinut erilaisia valtion viranomaisille alistettavia tai toimitettavia asiakirjoja, näiden asiakirjojen poistuminen merkitsisi olennaista hallinnollisen työn vähenemistä ja uudelleen suuntautumista.

Toteuttamissuunnitelmien poistamisen johdosta kuntien ja kuntainliittojen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu ei olisi enää nykyisellä tavalla sidoksissa valtakunnalliseen suunnitelmaan. Suunnittelu voitaisiin organisoida siten, että se kohdistuisi nimenomaisesti kuntien ja kuntainliittojen toiminnan järjestämiseen sekä palvelisi sitä koskevaa päätöksentekoa. Koska valtionosuudet eivät ehdotuksen mukaan olisi tehtäväsidonnaisia, toimintojen suunnittelu voitaisiin vapauttaa myös tältä osin.

Kuntien hallinnon järjestämistä ja toiminnan järjestämistapoja koskevien säännösten väljentäminen lisäisi kuntien mahdollisuuksia järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut nykyistä tehokkaammin ja taloudellisemmin. Näiden säännösten väljentäminen mahdollistaisi myös kuntakohtaisten erojen huomioon ottamisen palveluja järjestettäessä.

Kuntien hallinnon järjestämistä koskevien säännösten uudistamisen vaikutukset olisivat pitkälti riippuvaisia siitä, miten kunnat käyttäisivät hyväkseen laajentuneita mahdollisuuksiaan. Kuntien hallinto-organisaatiot voisivat säilyä entisellään tai ne olisi mahdollista uudistaa kokonaisuudessaan. Uudistus antaisi kuitenkin merkittävän mahdollisuuden palvelujärjestelmän uudistamiseen ja tätä kautta toiminta voisi yksittäistapauksissa tehostua huomattavastikin.

Valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistuksen yleisiä taloudellisia vaikutuksia koko julkiseen talouteen on käsitelty kuntien valtionosuuslakia koskevassa esityksessä. Sen vuoksi tässä käsitellään ainoastaan uudistuksen valtion- ja kunnallistaloudellisia vaikutuksia sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta.

Esityksellä ei olisi välittömiä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Uudistus yhdessä muiden valtionosuusjärjestelmien uudistusten kanssa antaisi periaatteessa nykyistä paremman mahdollisuuden ennakoida valtion budjettitalouden menokehitystä. Jos neljän vuoden välein tehtävät selvitykset valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon säilymisestä edellyttäisivät valtiolta lisärahoitusta, nousisivat valtion menot ennakoitua enemmän. Tähän mahdollisuuteen vaikuttaisi keskeisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen nopeus kunnissa. Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon voidaan kuitenkin arvioida laajenevan aiempaan kehitysnopeuteen nähden maltillisemmin, mikäli kuntakohtaiset valtionosuudet määriteltäisiin laskennallisesti.

Valtionosuusjärjestelmän keventäminen hallinnollisesti vähentäisi valtionosuusasioiden edellyttämää työpanosta sekä ministeriöissä että lääninhallituksissa. Toteuttamissuunnitelmien ja valtionosuusselvitysten kaavojen valmistelu sekä niitä koskevien tietojärjestelmien käsittely poistuisivat. Vastaavasti lääninhallituksista poistuisi toteuttamissunnitelmien ja valtionosuusselvitysten käsittely. Tämä aiheuttaisi kustannussäästöjä, joiden suuruus olisi riippuvainen säästyneen työvoiman tulevasta käytöstä.

Kuntien kannalta esityksellä on merkittäviä sekä välittömiä että välillisiä vaikutuksia. Välittömistä vaikutuksista keskeisimmät olisivat käyttökustannusten nykyisen keskimääräisen valtionosuuden aleneminen noin seitsemällä prosenttiyksiköllä, valtionosuuksien maksaminen kuntainliittojenkin menojen osalta suoraan kunnille sekä valtionosuuden määräytymisen muuttuminen kustannusperusteisesta laskennallisten tekijöiden varaan. Lisäksi perustamishankkeiden valtionosuusprosentit muuttuisivat nykyisestä. Perustamishankkeita koskeva muutos olisi useimpien kuntien kannalta valtionosuuksia korottava. Välittömiin vaikutuksiin olisi luettava myös ne kokonaisuuteen nähden vähäiset säästöt, joita kunnat ja kuntainliitot saisivat nykyiseen valtionosuusjärjestelmään kuuluvan asiakirjatuotannon vähentyessä.

Kun uudistuksella siirretään sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksista lähes 15 prosenttia yleiseen valtionosuuteen ja verotulojen täydennykseen, alentuu nykyinen keskimääräinen noin 48 prosentin valtionosuus noin 41 prosenttiin. Tämä merkitsisi sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon perusteella suoritettavan valtionosuuden määrä vähenisi nykyisestä lähes kaikissa kunnissa, alimmissa kantokykyluokissa eniten.

Sosiaali- ja terveydenhuollon perusteella suoritettavan valtionosuuden alenemista korvaisi toisaalta yleisen valtionosuuden, verotulojen täydennyksen, harkinnanvaraisten avustusten ja siirtymäkauden järjestelyjen yhteenlaskettujen määrien muutokset. Lisäksi kuntien yleisiä valtionosuuksia on tarkoitus tasata seitsemän vuoden aikana siten, että voimaantulovuonna kunkin kunnan koko valtionosuus olisi likimain uudistuksen voimaantuloa edeltäneellä tasolla ja sen jäkeen useimpien kuntien valtionosuus muuttuisi asteittain puhtaasti laskennalliseksi. Osalla kuntia valtionosuuksien tasaus säilyisi siirtymäkauden jälkeenkin. Tämän vuoksi kunnilla olisi riittävästi aikaa sopeuttaa toimintansa valtionosuuden kokonaismäärän mahdolliseen muutokseen.

Kun useimmissa kunnissa nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuus vähenee, vaikuttanee kuntien järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen huomattavasti se, paljonko eri kunnissa kohdennettaisiin valtion yleistä rahoitustukea sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen. Lyhyellä aikavälillä ei kuitenkaan liene odotettavissa olennaisia muutoksia.

Valtionosuuksien maksamisen kokonaisuudessaan kunnille arvioidaan antavan hyvän yllykkeen tarkastella kunnissa koko sosiaali- ja terveydenhuollon tarkoituksenmukaista järjestämistapaa ja taloudellisuutta. Tämä saattaisi lujittaa kuntien otetta kuntainliittojen toiminnasta. Nykyinen käytäntö, jossa kuntainliitoille on maksettu suoraan valtionosuus, on tosiasiassa usein johtanut siihen, että kuntien talousarvioita laadittaessa kuntainliittomenoihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Tämä on aiheuttanut monia epätaloudellisia ja epätarkoituksenmukaisia menettelyjä.

Nykyiseen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään liittyvien toteuttamissuunnitelmien ja valtionosuusselvitysten pois jääminen merkitsee myös hallinnollisen työn vähenemistä. Kun toteuttamissuunnitelmat kuitenkin liittyvät läheisesti kuntasuunnitteluun ja valtionosuusselvitykset tilinpäätöksiin, ei näiden asiakirjojen poistuminen aiheuttane merkittäviä kustannussäästöjä yksittäisten kuntien ja kuntainliittojen kannalta.

Uudistuksen voidaan arvioida johtavan moniin merkittäviin välillisiin toiminnallisiin, taloudellisiin sekä työvoiman kysyntävaikutuksiin. Niiden muodoista ja suuruuksista voidaan tässä vaiheessa esittää enintään karkeita arvioita. Nämä vaikutukset riippuvat osaltaan ratkaisevasti siitä, miten kunnat tulevat järjestämään palvelutarjontansa, miten erityisesti sairaalakuntainliittojen kunnille myymien palvelujen laskutus mahdollisesti muuttuu sekä missä määrin kunnat perustavat tulevina vuosina palvelujen järjestämisen paikallisen julkisen palvelutuotannon varaan.

Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa annetaan eduskunnalle esitys kuntien valtionosuuslaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi sekä esitys laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksissä ehdotetaan kuntien yleisten valtionosuuksien sekä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksien uudistamista samojen lähtökohtien mukaisesti kuin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmä ehdotetaan muutettavaksi. Kaikissa valtionosuusjärjestelmissä valtionosuudet määräytyisivät laskennallisesti ja ne suoritettaisiin pääsääntöisesti suoraan kunnille.

Esitys on laadittu siten, että se tulee käsitellä yhdessä kuntien valtionosuuslakia ja siihen liittyvää lainsäädäntöä koskevan esityksen kanssa, koska tämän esityksen mukaan eräitä kuntien valtionosuuslain säännöksiä sovellettaisiin suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään.

1. luku. Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala. Lakia on tarkoitus soveltaa lakisääteisen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnitteluun ja valtionosuuteen eräitä vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Lisäksi lain piiriin tulisi samoin kuin voimassa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain, jäljempänä suunnittelu- ja valtionosuuslaki, piirissä olevat ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun hallinnon tehtävät. Koska lakia ei kuitenkaan sovellettaisi aivan kattavasti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen, ehdotetaan laissa säädettäväksi, että sitä sovellettaisiin vain sellaiseen toimintaan, jonka osalta asianomaisessa erityislaissa nimenomaisesti niin säädetään.

Laissa tarkoitettua valtionosuutta olisi kunnille myönnettävä käyttökustannusten laskennallinen valtionosuus, joka on laskettu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta kuvaavien laskennallisten kustannustekijöiden perusteella, sekä kunnille ja kuntainliitoille investointeihin suoritettava valtionosuus.

Suunnittelun osalta laki koskisi pääasiallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista suunnittelua. Kunnat ja kuntainliitot voisivat suunnitella ja järjestää oman toimintansa valtakunnallisen suunnittelun osoittamien periaatteiden mukaisesti paikalliset olosuhteet huomioon ottaen.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta tämän lain piiriin tulevia toimintoja olisivat esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa säännellyt sosiaalipalvelut, lastensuojelu, lasten päivähoito, kehitysvammaisten erityishuolto, vammaispalvelut, päihdehuolto, kunnallinen toimeentuloturva, raittiustyö, kansanterveystyö ja eräät muut kunnan terveyslautakunnan alaiset toiminnat sekä erikoissairaanhoito. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta lain soveltamisen piirissä olisi eläinlääkintähuoltoon kuuluvat tehtävät. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalta lain piirissä olisi elintarvike- ja kulutustavaravalvonta. Ympäristöministeriön hallinnonalalta lakia sovellettaisiin ympäristönsuojelun hallintoon.

Lain soveltamisen piiriin sisältyisi siten myös eräitä muita kuin sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja, jotka valtionhallinnossa kuuluvat eri hallinnonaloille. Nämä muut toiminnot ovat määrällisesti huomattavasti pienempiä kuin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Lisäksi ne ovat lähinnä valvontaa ja hallintoa. Tämän vuoksi niitä ei ole mainittu erikseen lain nimessä eikä lakitekstissä.

2 §. Suhde kuntien valtionosuuslakiin. Sosiaali- ja terveydenhuollossa ehdotettu laki olisi suunnittelua ja valtionosuutta koskeva yleislaki, joka sisältäisi suunnittelua koskevat säännökset sekä keskeiset valtionosuutta koskevat säännökset. Samanaikaisesti tämän lain kanssa on valmisteltu ehdotus kuntien valtionosuuslaiksi, jonka on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti tämän lain kanssa. Kuntien valtionosuuslaki on tarkoitettu yleiseksi valtionosuuslaiksi, jonka säännöksiä sovellettaisiin myös muuhun valtionosuustoimintaan, jos laissa niin erikseen säädetään.

Tämän lain mukaiseen toimintaan on tarkoitus soveltaa kuntien valtionosuuslain eräitä, lähinnä menettelytapoja koskevia teknisluonteisia säännöksiä.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoon sovellettaisiin edelleen myös muita yleisiä lakeja, jotka koskevat kaikkia hallinnonaloja kuten kunnallislakia.

3 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarat. Kunnille suoritettaisiin tämän lain mukaan valtionosuutta sosiaali- ja terveydenhuollon erityislakien mukaisen toiminnan perusteella. Valtionosuus määräytyisi laskennallisesti lähinnä palvelujen tarvetta kuvaavien tekijöiden perusteella. Kuntien saama valtionosuus ei kuitenkaan olisi sidottu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen.

Koska valtionosuuden suorittamisen perusteena olisi kuitenkin kunnan tehtäväksi säädetyn sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen, ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, jonka mukaan kunnan on osoitettava voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Voimavaroja ei laissa tarkemmin määriteltäisi, mutta lähtökohtana olisi edelleen, että kunta osoittaa voimavaroja nykyiseen tapaan erityislaeissa kunnan tehtäväksi säädettyjen palvelujen järjestämisen. Näiden erityislaeissa säädettyjen velvoitteiden toteuttaminen takaisi kaikille palvelujen käyttäjille tasavertaiset peruspalvelut asuinpaikasta, sosiaalisesta asemasta ja kielestä riippumatta.

Edellä olevan mukaisesti säännöksen tarkoituksena ei ole laajentaa kuntien velvollisuutta järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Säännös ainoastaan korostaisi sitä, että kuntien odotetaan omalta osaltaan edelleenkin varaavan voimavaroja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan.

4 §. Toiminnan järjestäminen. Voimassa olevan SVOL:n mukaan kunta voi järjestää toiminnan itse, sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa, olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntainliitossa tai hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntainliitolta taikka muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Vastaavasti myös kuntainliitto voi hankkia palveluja muualta. Tämän perusteella kunnat ja kuntainliitot saavat valtionosuutta eri tavoin järjestettyyn toimintaan.

Lain 4 §:n 1 momentiksi ehdotetaan otettavaksi säännös palvelujen järjestämistavasta samoin kuin voimassa olevassa laissa säädetään. Näin kunnat ja kuntainliitot voisivat järjestää tämän lain piirissä olevan toiminnan haluamallaan tavalla joko itse, yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai hankkimalla ne muualta.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi samoin kuin voimassa olevassa laissa, että palvelujen järjestämistapaa koskevat säännökset koskevat myös sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimivia kuntainliittoja.

Kuntien ja kuntainliittojen järjestäessä toimintansa eri tavoin on palveluja käyttävien henkilöiden kannalta tärkeätä, että palvelut ovat riittävän hyviä niiden järjestämistavasta riippumatta. Yksityisiltä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilta ei lainsäädännössä ole kaikilta osin edellytetty samaa laadullista tasoa kuin kunnalliselta toiminnalta. Jotta kaikki julkisin varoin kustannetut palvelut täyttäisivät samat laadulliset vähimmäisvaatimukset, ehdotetaan pykälään otettavaksi säännös, jonka mukaan yksityisiltä hankittavien palvelujen on vastattava sitä tasoa, joka vastaavilla kunnallisilla palveluilla on.

Kunnan ja kuntainliiton järjestäessä palveluja 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla hankkimalla ne yksityiseltä palvelujen tuottajalta syntyy kunnalle ja kuntainliitolle velvollisuus suorittaa korvaus hankitusta palvelusta yksityiselle palvelun tuottajalle. Yksityiset palvelujen tuottajat myyvät palveluja usein myös suoraan yksittäisille henkilöille. Tällaisissa tapauksissa on palvelua käyttänyt yksityinen henkilö myös velvollinen suorittamaan korvauksen palvelun tuottajalle. Eräissä tapauksissa yksittäisen henkilön käännyttyä suoraan palveluja myös kunnalle myyvän palvelun tuottajan puoleen ilman kunnan antamaa osoitusta tai maksusitoumusta, on kuitenkin syntynyt epäselvyyttä siitä, kuka on velvollinen suorittamaan korvauksen yksityisen palvelujen tuottajan antamasta palvelusta. Tämän vuoksi ehdotetaan lakiin selvyyden vuoksi otettavaksi säännös, jonka mukaan kunta on velvollinen suorittamaan korvauksen vain silloin, kun se on nimenomaisesti osoittanut henkilön käyttämään yksityistä palvelua. 2 luku. Suunnittelu

5 §. Valtakunnallinen suunnitelma. Lakiehdotuksen mukaan valtioneuvosto hyväksyisi vuosittain valtakunnallisen suunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä seuraavien neljän vuoden aikana. Suunnitelma olisi ensi sijassa sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten tavoitteiden asettelun väline, joka osoittaisi kunnille ja kuntainliitoille valtioneuvoston näkemyksen sosiaali- ja terveydenhuollon uusimmista ja tavoiteltavista kehityssuunnista. Lisäksi suunnitelmassa olisi kuntien valtionosuuksien laskemisessa keskeiset määrittelyperusteet.

Valtakunnallisen suunnitelman hyväksyminen tapahtuisi valtion talousarvioesityksen antamisen yhteydessä. Laissa tarkoitettu valtion talousarvio vastaa nykyistä valtion tulo- ja menoarviota. Uusi terminologia on 1 päivänä maaliskuuta 1992 voimaan tulevan Suomen Hallitusmuodon VI luvun muuttamisesta annetun lain mukainen. Tämä päätöksenteon yhtäaikaisuus turvaisi sen, että valtakunnallinen suunnitelma sekä talousarvioesitys olisivat asiaratkaisuiltaan yhtenevät. Ehdotettu menettely vastaisi jo nykyisin noudatettavaa menettelyä, joka on osoittautunut toimivaksi.

Valtakunnallinen suunnitelma käsittäisi nelivuotisjakson nykyisen valtakunnallisen suunnitelman viisivuotisjakson sijasta. Perusteena ehdotettuun muutokseen on se, että näin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen suunnittelu kytkeytyisi entistä tiiviimmin valtion hallinnonaloittaisiin toiminta- ja taloussuunnitelmiin, jotka laaditaan neljäksi vuodeksi.

6 §. Valtakunnallisen suunnitelman sisältö. Lakiehdotuksen mukainen valtakunnallinen suunnitelma poikkeaisi merkittävästi voimassa olevan SVOL:n mukaisesta valtakunnallisesta suunnitelmasta, vaikka asiakirjan nimi ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan. Suunnitelmassa olisi toiminnan ja sen sisällön kehittämiselle keskeiset valtakunnalliset tavoitteet ja ohjeet sekä valtionosuuksien määräämisen kannalta keskeiset tiedot. Nykyiseen verrattuna ehdotuksen mukainen valtakunnallinen suunnitelma sisältäisi huomattavasti vähemmän kuntiin kohdistuvaa sitovaa ohjausta.

Nykyinen suunnittelujärjestelmä perustuu varsin pitkälle valtion harjoittamaan kuntien ja kuntainliittojen toiminnan sisällön ja voimavarojen ohjaukseen. Ehdotuksen mukaisessa suunnittelujärjestelmässä tällaisesta sitovasta ohjauksesta luovuttaisiin valtaosin. Sitova toiminnallinen ohjaus olisi mahdollista vain laissa olevien yksilöityjen valtuutussäännösten perusteella. Voimavarojen ohjaus kohdistuisi lähinnä kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuden piiriin otettavien investointien sääntelyyn.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi suunnitelman sisällöstä seuraavasti:

1. kohta. Ehdotuksen mukaan valtakunnalliseen suunnitelmaan sisältyisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevat tavoitteet ja ohjeet, jotka muodostaisivat merkittävän osan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnallista ohjausta. Tavoitteet palvelisivat ensi sijassa strategista suunnittelua ja toimintalinjojen asettamista. Ohjeet olisivat jossain määrin tavoitteita yksityiskohtaisempia ja koskisivat esimerkiksi eri palvelumuotojen ja toimeentuloturvan järjestämistä. Tavoitteiden ja ohjeiden avulla valtioneuvosto ilmaisisi sosiaali- ja terveyspoliittisen linjansa ja pyrkisi ohjaamaan kuntien järjestämää toimintaa tämän suuntaiseksi.

Valtakunnallisen suunnitelman tavoitteet ja ohjeet eivät olisi kuntia ja kuntainliittoja sitovia. Kunnat ja kuntainliitot voisivat järjestää toimintansa paikalliset olosuhteet huomioon ottaen parhaaksi katsomallaan tavalla. Tavoitteena on kuitenkin, että samoja pääperiaatteita sovellettaisiin eri puolilla maata, jotta ainakin peruspalvelut olisivat kaikkien kansalaisten tasavertaisesti saatavissa asuinpaikasta riippumatta.

2. kohta. Ehdotuksen mukaan valtakunnallisessa suunnitelmassa voisi myös olla kuntiin ja kuntainliittoihin kohdistuvia määräyksiä. Määräykset täydentäisivät sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevia erityislakeja, jotka ovat eräin osin väljiä puitelakeja. Lait ovat saaneet sisältönsä käytännön toiminnasta ja toiminnan jatkuva kehittyminen on merkinnyt lakien asiallisen merkityksen vastaavaa kehittymistä. Esimerkkinä voidaan todeta erikoissairaanhoito, jossa lääketieteen jatkuva kehittyminen on merkinnyt erikoissairaanhoidon merkittävää kehittymistä ilman, että lainsäädännöllä olisi tarvinnut puuttua palvelujen sisältöön.

Kuitenkin on ilmennyt eräitä tilanteita, jolloin erityislakien säännökset ja kuntien viranomaisten toiminta eivät ole taanneet väestön sosiaalisen hyvinvoinnin tai terveyden kannalta tarpeellisten uusien toimintojen käynnistämistä riittävän laajasti koko maassa. Tällaisissa tilanteissa on valtakunnallisessa suunnitelmassa annettu kuntia ja kuntainliittoja sitovia määräyksiä, joiden avulla näiden palvelujen järjestäminen on voitu taata varsin nopeasti koko maassa. Näitä määräyksiä on annettu esimerkiksi sosiaalihuollossa asumispalvelujen järjestämisestä ja terveydenhuollossa rintasyöpäseulonnan järjestämisestä. Vastaavia tilanteita voi syntyä myös jatkossa, jolloin on tärkeätä, että kunnille ja kuntainliitoille voidaan joustavasti antaa määräyksiä välttämättömistä toiminnoista.

Valtakunnallisessa suunnitelmassa olisi ehdotuksen mukaan tällaisia erityislakien mukaisia palveluja koskevia määräyksiä ainoastaan silloin, kun erityislaissa olisi nimenomainen valtuutussäännös määräysten antamiseen. Menettely vastaisi tällöin viranomaisten määräyksiä ja ohjeita koskevista toimenpiteistä annetussa laissa (573/89) säädettyä menettelyä kuntia ja kuntainliittoja koskevien määräysten antamisesta, vaikka mainittu laki ei koskekaan valtioneuvoston antamia määräyksiä.

Lain voimaantulovaiheessa ei erityislakeihin ole kuitenkaan tarkoitus sisällyttää valtuutussäännöksiä määräysten antamiseen.

3. kohta. Lakiehdotuksen mukaan kunnille suoritettavat valtionosuudet määräytyisivät laskennallisesti. Kuntakohtaisten valtionosuuksien laskennan perusteena olisivat ikäryhmittäiset valtionosuudet ja sairastavuuden mukaan määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä asukasta kohden. Nämä ikäryhmittäiset markkamäärät ja sairastavuuden mukaan määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä samoin kuin arvio toiminnan järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista ja valtionosuuksien yhteismäärät sisältyisivät valtakunnalliseen suunnitelmaan.

4. kohta. Ehdotuksen mukaan valtakunnallisessa suunnitelmassa olisi arvioitu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi tarvittavan henkilökunnan kokonaismäärä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen on erittäin työvoimavaltaista ja toiminnan järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista noin kaksi kolmasosaa aiheutuu henkilökunnan palkkausmenoista. Henkilökunnan määrän avulla voidaan täten vaikuttaa varsin pitkälle koko toiminnan laajuuteen ja kustannuksiin. Valtakunnallisen suunnitelman arviot henkilökunnan määrästä eivät kuitenkaan olisi yksittäisiä kuntia ja kuntainliittoja sitovia. Ne voisivat jatkossa perustaa virkoja ja palkata työsopimussuhteista henkilökuntaa sekä hankkia palveluja muualta valtion viranomaisten päätöksistä riippumatta. Poikkeuksena olisi sellainen jäljempänä selvitetty henkilökunta, jonka lukumäärästä voisi antaa sitovia määräyksiä.

Valtakunnalliseen suunnitelmaan otettu arvio henkilökunnan kokonaismäärästä olisi kuitenkin kuntia ja kuntainliittoja sitova koko maan valtionosuuksia määriteltäessä siten kuin 18 §:ssä säädetään.

5. kohta. Kuntien ja kuntainliittojen toiminnan järjestämiseksi tarpeelliset sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeet olisivat erillisen valtionosuuden piirissä. Kokonaiskustannuksiltaan suuret perustamishankkeet, niiden valtionosuuteen oikeuttavat enimmäiskustannukset ja aloittamisvuodet lueteltaisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa. Pienemmistä hankkeista olisi suunnitelmassa niiden kustannusten enimmäismäärä koko maassa eli se markkamäärä, jonka rajoissa tällaisia hankkeita voisi toteuttaa. Ehdotus vastaisi asiallisesti nykytilannetta.

6. kohta. Valtakunnallisessa suunnitelmassa osoitetut uudet perustamishankkeet ja tarvittaessa jäljempänä 3 momentissa tarkoitetun henkilökunnan lukumäärä jaettaisiin lääninhallituksille, jotka jakaisivat ne edelleen kunnille ja kuntainliitoille. Periaatteet, joita sosiaali- ja terveysministeriön tulisi noudattaa jakaessaan voimavaroja lääneille ja joita lääninhallitusten tulisi noudattaa jakaessaan voimavaroja edelleen kunnille ja kuntainliitolle, hyväksyttäisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa. Näin valtioneuvosto voisi vaikuttaa voimavarojen jakautumiseen maan eri osiin. Ehdotus vastaisi asiallisesti nykytilannetta.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi 1 momentin 5 kohtaa täydentävä säännös. Sen mukaan valtakunnallisessa suunnitelmassa olisi määritelty perustamishankkeen vähimmäiskustannusten markkamäärä sekä se markkamäärä, jonka ylittävät perustamishankkeet katsottaisiin kokonaiskustannuksiltaan suuriksi hankkeiksi. Perustamishankkeisiin suoritettavasta valtionosuudesta olisi myös arvio suunnitelmassa. Ehdotus vastaisi asiallisesti nykytilannetta.

Poikkeuksena nykytilanteesta olisi kuitenkin se, että ehdotuksen mukaan valtakunnallisessa suunnitelmassa ei enää tarvitsisi ilmoittaa perustamishankkeiden kustannusten määrittämisen perusteena olevaa rakennuskustannusindeksin tasoa. Tämä muutos perustuu siihen, että yhdenmukaistettaessa opetus- ja kulttuuritoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankemenettelyjä, ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeissa luovuttavaksi keskeneräisten hankkeiden vuotuisista valtionosuuteen oikeuttavien kustannusten tarkistamisesta. Hankkeen toteutuksen kestoajan vaikutus sen kustannuksiin otettaisiin jatkossa huomioon jo silloin, kun hankkeen valtionosuuteen oikeuttavat kustannukset hyväksyttäisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Pykälän 3 momentin mukaan valtakunnallisessa suunnitelmassa voisi olla määräyksiä sellaisen henkilökunnan enimmäismäärästä, joka on palvelujen tuottamisen kannalta keskeisessä asemassa, mutta jota ei ammattitaitoisten henkilöiden vähäisyyden takia ole saatavissa riittävästi eri puolille maata ja jos tämä on selvästi vaarantamassa yhdenvertaisten palvelujen saannin maan eri osissa.

Lakiehdotuksessa tarkoitetun kaltainen tilanne on 1980- luvulla koskenut lääkäreiden määrää.

7 §. Valtakunnallisen suunnitelman valmistelu. Valtakunnallisen suunnitelman valmistelusta huolehtisivat edelleenkin asianomaiset ministeriöt siltä osin kuin niiden hallinnonaloilla on tämän lain piiriin kuuluvia tehtäviä. Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaisi eri ministeriöiden tekemän valmistelun pohjalta suunnitelman ja esittelisi sen valtioneuvostolle.

Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi valtakunnallisen suunnitelman kokoamisen yhteydessä kuulla kuntien keskusjärjestöjä. Tämä takaisi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä vastaavien kuntien näkemysten huomioon ottamisen toimintaan keskeisesti vaikuttavan asiakirjan valmistelussa.

Asianomaisten ministeriöiden tulisi tehdä valtakunnallista suunnitelmaa koskevat esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle viimeistään maaliskuun 15 päivänä. Esitysten tekoaika liittyisi valtion talousarvioesityksen valmistelun aikatauluun siten, että ministeriöiden valmistelemat ehdotukset valtion seuraavan vuoden talousarvioksi valmistuvat samoihin aikoihin.

8 §. Voimavarojen alueellinen jakaminen. Valtakunnallisessa suunnitelmassa vuosittain hyväksyttävät sosiaali- ja terveydenhuollon uudet voimavarat kuten perustamishankkeiden kustannusten enimmäismäärät sekä sellainen henkilökunta, jonka enimmäismäärästä on annettu määräyksiä, tulisi jakaa kunnille ja kuntainliitoille. Lainkohdassa säädettäisiin näiden voimavarojen jakamismenettelystä. Ehdotuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö jakaisi voimavarat lääninhallituksille, jotka jakaisivat ne edelleen lääninsä kunnille ja kuntainliitoille.

Jaettaessa uusia perustamishankkeita ja henkilökunnan määrää tulisi sosiaali- ja terveysministeriön ja lääninhallitusten noudattaa valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttyjä alueellisen jakamisen perusteita. Näin uudet voimavarat kohdentuisivat valtioneuvoston hyväksymien periaatteiden mukaisesti maan eri osiin.

Pykälän ehdotukset vastaisivat asiallisesti nykytilannetta.

9 §. Valtionosuuden saaja. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuus suoritettaisiin vuosittain kunnille hakemuksetta. Tämä valtionosuus määräytyisi laskennallisten perusteiden mukaisesti.

Käyttökustannusten valtionosuuden suorittaminen yksinomaan kunnille merkitsisi poikkeusta nykyisin vallitsevaan tilanteeseen, jonka mukaan käyttökustannusten valtionosuutta suoritetaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon alalla toimiville kuntainliitoille. Valtionosuuden suorittaminen kokonaisuudessaan kunnille korostaisi kuntien vastuuta toiminnan järjestäjänä ja kunnan mahdollisuutta toteuttaa tämä parhaimmaksi katsomallaan tavalla sekä antaisi kunnille aikaisempaa paremmat edellytykset vaikuttaa kuntainliittojen toimintaan.

10 §. Valtionosuuden hyväksyminen ja tarkistaminen. Valtakunnallisessa suunnitelmassa määriteltäisiin kuntien valtionosuuksien määräytymisen perusteena olevat asukaskohtaiset markkamäärät, jotka määriteltäisiin ikäryhmittäin erikseen sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon sekä terveydenhuollon valtionosuuteen vaikuttava sairastavuuden perusteella määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä asukasta kohden.

Lain voimaantulovuonna sovellettavat ikäryhmittäiset valtionosuudet ja sairastavuuden perusteella määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä perustuisivat ehdotuksen mukaan tämän lain siirtymäsäännöksissä olevan 45 §:n mukaan vuoden 1989 kustannustasossa laskettuihin markkamääriin. Myöhempinä vuosina eri ikäryhmien keskinäisiä suhteita voitaisiin muuttaa, jos esimerkiksi uusia palveluja kohdennettaisiin vain tietyille ikäryhmille tai ikäryhmien keskinäisten suhteiden todettaisiin muuttuneen.

Hyväksyttäessä valtakunnallisessa suunnitelmassa valtionosuuksien markkamääriä tulevalle vuodelle olisi lähtökohtana edellisessä valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyt valtionosuudet. Näitä valtionosuuksia tarkistettaessa otettaisiin huomioon valtionosuustehtävien laajuuden ja laadun sekä kustannustason muutos kuntien valtionosuuslain 5 §:ssä säädetyllä tavalla.

Valtionosuuksien markkamääriä hyväksyttäessä otettaisiin huomioon tapahtunut sekä toimintavuoden loppuun mennessä tapahtuvaksi arvioitu kustannustason muutos sekä toiminnan laajuuden ja laadun muutos. Toiminnan laajuuden tai laadun muutos voisi perustua esimerkiksi lakiin tai valtakunnalliseen suunnitelmaan.

Toimintavuodelle hyväksyttyjä ikäryhmittäisiä valtionosuuksia ja sairastavuuden perusteella määräytyvää valtionosuuden keskimääräistä markkamäärää tarkistettaisiin jälkikäteen sekä toimintavuonna että toimintavuoden jälkeen siten kuin kuntien valtionosuuslain 4 §:ssä säädetään. Tarkistuksilla taattaisiin se, että valtionosuudet seuraisivat toteutunutta kustannustason muutosta sekä toiminnan laajuuden ja laadun muutosta mahdollisimman hyvin.

Valtionosuuksien tarkistukset tehtäisiin vuosittain lokakuun loppuun mennessä muuttamalla asianomaisen vuoden valtakunnallista suunnitelmaa.

11 §. Ikäryhmittäiset valtionosuudet. Kuntien laskennallisen valtionosuuden määrittämiseksi hyväksyttäisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa ikäryhmittäiset valtionosuudet erikseen sosiaalihuollossa ja terveydenhuollossa. Valtionosuuden perusteena olevien ikäryhmittäisten valtionosuuksien erittely sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon perustuu siihen, että palvelujen tarve ja käyttö painottuvat eri tavoin. Sosiaalihuollossa palvelujen tarve kohdistuu lasten päivähoidon perusteella erityisesti alle kouluikäisiin lapsiin. Toinen merkittävä palvelujen käyttäjäryhmä on vanhukset. Terveydenhuollossa palvelujen tarve painottuu sen sijaan vanhusväestöön.

Ikäryhmittäiset valtionosuudet hyväksyttäisiin sosiaalihuollossa kutakin 0-6 -vuotiasta, 7-64 -vuotiasta, 65-74 -vuotiasta ja 75 vuotta täyttänyttä henkilöä kohden.

Terveydenhuollossa ikäryhmittäiset valtionosuudet hyväksyttäisiin samoin kutakin 0-6 -vuotiasta, 7-64 -vuotiasta, 65-74 -vuotiasta ja 75 vuotta täyttänyttä henkilöä kohden.

12 §. Kunnan valtionosuus. Kunnan käyttökustannusten valtionosuus määriteltäisiin erikseen sosiaalihuollon ja terveydenhuollon tarvetta osoittavien tekijöiden perusteella. Valtionosuus suoritettaisiin kunnalle hakemuksetta kuitenkin yhtenä kokonaisuutena. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuden määräytyminen palvelutarpeen ja eräiden muiden tekijöiden perusteella merkitsee sitä, että valtionosuus ei enää seuraa yksittäisen kunnan todellisia kustannuksia. Kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat velvoitteet määräytyisivät edelleen erityislakien perusteella.

Sosiaalihuollon perusteella määräytyvä valtionosuus laskettaisiin kertomalla valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyt ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asianomaiseen ikäryhmään kuuluvien asukkaiden määrällä. Näin saadut luvut laskettaisiin yhteen ja summa kerrottaisiin vielä kunnan työttömyysasteen ja kantokykyluokan mukaan määräytyvillä kertoimilla. Saatu markkamäärä olisi kunnan sosiaalihuollon laskennallinen valtionosuus.

Terveydenhuollon perusteella määräytyvä valtionosuus laskettaisiin vastaavasti kertomalla valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyt ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asianomaiseen ikäryhmään kuuluvien asukkaiden määrällä. Saadut markkamäärät laskettaisiin yhteen. Summaan lisättäisiin markkamäärä, joka laskettaisiin kertomalla sairastavuuden mukaan määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä kunnan sairastavuuden mukaisella kertoimella ja kunnan asukasluvulla. Näin saatu luku kerrottaisiin erikseen kertoimilla, jotka määräytyisivät asukastiheyden ja pinta-alan mukaan ja saadut markkamäärät lisättäisiin pohjalukuun. Terveydenhuollon valtionosuus saataisiin kertomalla edellä tarkoitettu luku kunnan kantokykyluokkaa vastaavalla kertoimella.

13 §. Työttömyysastekerroin. Kunnan sosiaalihuollon perusteella määräytyvään valtionosuuteen vaikuttaisi kunnan työttömyysaste, jos kunnan työttömyysprosentti on korkeampi kuin koko maan työttömyysprosentti. Työttömyysasteen mukaan määräytyvän kertoimen käyttö perustuu siihen, että sen avulla voidaan ottaa huomioon yksi merkittävä kunnan asukkaiden toimeentuloa kuvaava seikka ja näin sisällyttää valtionosuuden määräytymisperusteisiin myös kunnan suorittaman toimeentulotuen kokonaismäärään vaikuttava tekijä. Vaikka sosiaalihuollon järjestämisen laajuuteen vaikuttavia erityistekijöitä on työttömyyden lisäksi muitakin, ongelmalliseksi niiden käyttöönotolle muodostuu ennen kaikkea se, että niitä koskevia tietoja ei ole yksiselitteisesti saatavana yleisistä tilastoista kaikista kunnista.

Työttömyysastekerroin on määritelty siten, että se kasvattaisi koko maassa sosiaalihuollon perusteella määräytyvää valtionosuutta keskimäärin noin kahdella prosentilla.

Jos kunnan työttömyysprosentti olisi enintään koko maan työttömyysprosentin suuruinen, olisi kerroin yksi eikä työttömyydellä olisi vaikutusta kunnan valtionosuuteen. Kunnan työttömyysprosentin ylittäessä koko maan työttömyysprosentin korotettaisiin kerrointa ja tällöin kunnan saama valtionosuus suurenisi. Kerroin laskettaisiin laissa olevan kaavan mukaisesti.

Työttömyysasteen mukaista kerrointa laskettaessa käytettäisiin kaksi vuotta ennen toimintavuotta alkavan vuoden keskimääräistä työttömyysprosenttia. Työttömyysprosentit saadaan työministeriön laatimista tilastoista.

14 §. Sairastavuuskerroin. Terveydenhuollossa palvelujen tarpeeseen vaikuttaa keskeisesti väestön sairastavuus. Eri yhteyksissä on sairastavuutta ja sen mittaamista selvitetty runsaasti. Sairastavuutta kuvaavia mittareita on useitakin. Niistä voidaan mainita työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisestä väestöstä, erityiskorvattuja lääkkeitä saavien osuus väestöstä, sairauspäivien määrä suhteessa väestöön sekä erilaiset terveyspalvelujen käyttötiedot. Laskennalliselta valtionosuuden määräytymisperusteelta edellytetään muun muassa, että sitä koskeva tieto ei ole hallinnollisten päätösten takia muuttuva. Tästä syystä ensin mainitut sairastavuusindikaattorit eivät sovellu valtionosuuden määräytymisperusteiksi. Terveyspalvelujen käyttötiedot eivät myöskään sovi valtionosuuden määräytymistekijäksi, sillä ne kuvaavat pikemminkin palvelujen tarjontaa.

Ikävakioitua kuolleisuutta alettiin 1970-luvulla käyttää Englannissa terveydenhuollon voimavarojen alueellisen kohdentamisen keskeisenä jakoperusteena. Sittemmin tämän kriteerin käyttö on levinnyt muihinkin maihin. Suomessa ikävakioitua kuolleisuutta alettiin käyttää hallinnollisessa päätöksenteossa vuonna 1989 jaettaessa valtakunnallisen suunnitelman terveydenhuollon voimavaroja lääneille. Vaikka ikävakioidun kuolleisuuskriteerin käyttöön liittyy monia puutteellisuuksia, sitä pidetään edelleen käyttökelpoisimpana sairastavuudesta aiheutuvan palvelutarpeen kuvaajana. Mainittakoon, että esimerkiksi Hollannissa, jossa parhaillaan valmistellaan siirtymistä pakolliseen terveysvakuutusjärjestelmään, ollaan ottamassa ikävakioitu kuolleisuus yhdeksi kriteeriksi jaettaessa keskusrahastoon kertyviä pakollisia vakuutusmaksutuloja terveyspalveluja ostaville organisaatioille.

Kun koko maan ikävakioitua kuolleisuutta merkitään ykkösellä, tämä suhdeluku vaihtelee kunnittain noin 0,8:sta 1,25:een. Kuolleisuus on maan itäosissa edelleen korkeampaa kuin muualla maassa. Esimerkiksi Kuopion ja Pohjois-Karjalan lääneissä lähes kaikissa kunnissa ikävakioitu kuolleisuus ylittää maan keskiarvon. Sen sijaan esimerkiksi Vaasan läänin 57 kunnasta vain vajaalla kymmenellä on ikävakioitu kuolleisuus maan keskiarvoa suurempi. Ikävakioidun kuolleisuuden käyttö merkitsisikin sitä, että lähinnä Itä-Suomen kunnat saisivat sairastavuuden perusteella jaettua valtionosuutta asukasta kohden enemmän kuin Turun ja Porin sekä Vaasan läänien kunnat. Suurimmillaan ero olisi noin 200 markkaa asukasta kohden.

Ikävakioitu kuolleisuus lasketaan seuraavan kaavan mukaan:

KI(i) = sigma(k(ik)) / {sigma[sigmaK(jk)/sigmaP(jk)] * sigmaP(ijk)}

Kaavassa käytetyt lyhenteet:

KI(i) = kunnan i ikävalikoitu kuolleisuus

k(ik) = kunnassa i vuonna k kuolleiden lukumäärä

K(jk) = koko maassa ikäryhmässä j vuonna k kuolleet

P(jk) = koko maan väkiluku ikäryhmässä j vuonna k

P(ijk) = kunnan i väkiluku ikäryhmässä j vuonna k

Laskelmassa käytettävät ikäryhmät olisivat viiden vuoden jaotuksella (esimerkiksi 0-4 -vuotiaat, 5-9 -vuotiaat).

Kunnan asukkaiden ikävakioidun kuolleisuuden ollessa sama kuin koko maan väestön ikävakioitu kuolleisuus olisi sairastavuuskerroin yksi. Jos kunnan asukkaiden kuolleisuus poikkeaisi koko maan väestön kuolleisuudesta, muutettaisiin kerrointa poikkeaman mukaisesti.

Kerrointa määriteltäessä käytettäisiin kumulatiivisesti viiden viimeisen saatavissa olevan vuoden tietoja, jotta erityisesti pienessä kunnassa vuosittaiset satunnaistekijät eivät vaikuttaisi liiaksi kertoimen arvoon. Tämän vuoksi käytettäisiin kertoimen määrittelyssä kuusi vuotta ennen toimintavuotta alkaneen viisivuotiskauden tietoja.

15 §. Asukastiheyskerroin. Asukastiheyden mukaan määräytyvä kerroin korottaisi kunnan valtionosuutta, jos asukastiheys olisi pienempi kuin neljä asukasta maaneliökilometrillä. Perusteena valtionosuuden korottamiselle pienen asukastiheyden perusteella on harvan asutuksen aiheuttamat lisäkustannukset erityisesti avoterveydenhuollossa.

Kerroin on määritelty siten, että se lisäisi koko maassa terveydenhuollon perusteella suoritettavaa valtionosuutta noin 0,3 prosentilla. Kerroin laskettaisiin laissa olevan kaavan mukaisesti. Kerrointa laskettaessa käytettäisiin toimintavuotta edeltävän vuoden tammikuun 1 päivän asukastiheyttä.

Saaristokunnat ovat asutuksen hajanaisuuden vuoksi verrattavissa harvaan asuttuihin kuntiin, vaikka asukastiheys maapinta-alan mukaan laskettuna ei olisikaan poikkeuksellisen pieni. Tämän vuoksi ehdotetaan, että saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/81) 9 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla saaristokunnilla asukastiheyskerroin olisi aina 0,1. Kerroin korottaisi tällöin terveydenhuollon perusteella määräytyvää valtionosuutta 10 prosentilla.

16 §. Pinta-alakerroin. Pinta-alan mukaan määräytyvä kerroin korottaisi kunnan valtionosuutta silloin, kun kunnan maapinta-ala olisi suurempi kuin 1 250 neliökilometriä. Pinta-alakerroin kuvastaisi kunnan laaja-alaisuuden vaikutusta palvelujen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Kerroin laskettaisiin laissa olevan kaavan mukaisesti.

Kerroin on määritelty siten, että se lisäisi koko maassa terveydenhuollon valtionosuutta noin 0,7 prosentilla. Kerroin laskettaisiin toimintavuotta edeltävän vuoden alun pinta-alan mukaan.

17 §. Kantokykyluokkakerroin. Kantokykyluokissa 1-5 kantokykyluokan mukaan määräytyvä kerroin olisi 1,5. Tämä vastaisi 45 prosentin valtionosuutta käytetyistä laskennallisista kustannuksista. Kantokykyluokissa 6 - 10 kerroin alenisi 0,1:llä kussakin kantokykyluokassa, jolloin kerroin olisi 1,4-1,0, mikä vastaisi 42-30 prosentin valtionosuutta laskennallisista kustannuksista.

Nykyisin kuntien valtionosuudet ovat vuoden 1989 alusta sovelletun väliaikaisen valtionosuusasteikon mukaan 1-10 kantokykyluokissa 66 ja 29 prosentin välillä.

18 §. Kustannustenjaon säilyttäminen. Esityksen mukaan valtion ja kuntien välinen kustannustenjako valtakunnallisen suunnitelman mukaisessa laajuudessa järjestetyn sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista säilytettäisiin sillä tasolla, jolla se olisi tämän lain voimaan tullessa. Kustannustenjaon säilymistä tarkasteltaessa tarkoitettaisiin valtakunnallisen suunnitelman mukaisella laajuudella 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa mainitun henkilökuntamäärän rajoissa järjestettyä toimintaa. Jos kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa käytettäisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttyä enemmän henkilökuntaa, otettaisiin tämä huomioon toiminnasta aiheutuneita kustannuksia alentavasti. Valtiolta ja yksityisiltä ostetut palvelut otettaisiin huomioon laskennallisesti tarkasteltaessa toiminnan laajuutta.

Nykyisin voimassa olevassa kustannusperusteisessa valtionosuusjärjestelmässä valtion ja kuntien välinen kustannustenjako säilyy kunnittain vakaana, koska kunta saa aina kantokykyluokkaansa vastaavan valtionosuuden toteutuneisiin kustannuksiin. Samalla nykyinen järjestelmä on merkinnyt sitä, että myös koko maan tasolla valtion ja kuntien välinen kustannusten jako on pysynyt varsin vakaana. Valtionosuudet ovat olleet noin 48 prosenttia nykyisen suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän piirissä olevien toimintojen kustannuksista.

Koska ehdotettu uusi valtionosuusjärjestelmä olisi laskennallinen eikä toiminnan järjestämisestä aiheutuvia todellisia kustannuksia seurattaisi vuosittain, olisi mahdollista, että sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuskehitys sekä valtakunnallisen suunnitelman laajuudessa järjestetyn toiminnan toteutunut määrällinen ja laadullinen kehitys poikkeaisivat arvioidusta kehityksestä. Pitkään jatkuessaan tällainen kehitys merkitsisi sitä, että valtion ja kuntien välinen kustannustenjako muuttuisi. Jotta tällaista muutosta suuntaan tai toiseen ei syntyisi, lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan kustannustenjako säilytettäisiin sillä tasolla, jolla se oli ennen lain voimaantuloa.

Koska sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksista on uudistuksen yhteydessä tarkoitus siirtää kuntien yleisiin valtionosuuksiin noin 2,6 miljardia markkaa vuoden 1989 hintatasossa, tulisi tämä kuitenkin ottaa huomioon tarkasteltaessa vuoden 1992 kustannustenjakoa. Lakia säädettäessä käytettävissä olevien tietojen mukaan valtio vastaisi mainittu valtionosuuden siirto huomioon ottaen noin 36 prosentista sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksia. Kuntien osuus olisi näin noin 64 prosenttia käyttökustannuksista.

Jos kustannustenjako sosiaali- ja terveydenhuollossa poikkeaisi myöhemmin lain voimaan tullessa vallinneesta tasosta, korjattaisiin tällöin nimenomaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus laissa tarkoitetulle tasolle.

Kustannustenjaossa otettaisiin huomioon toteutuneet käyttökustannukset ja käyttökustannusten valtionosuus. Tarkastelussa ei siten ottetaisi huomioon perustamishankkeiden kustannuksia. Myöskään laskennallisia korkoja ja poistoja ja lainanhoitokustannuksia ei otettaisi huomioon kustannustenjaossa.

Kustannustenjaossa ei myöskään otettaisi huomioon toiminnasta kertyneitä tuloja, kuten palvelujen käyttäjiltä perittyjä maksuja. Tällaiset maksutulot tulisivat siten kokonaisuudessaan palvelut järjestävän kunnan hyväksi. Jos kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteydessä järjestettäisiin muuta kuin erityislakien mukaista toimintaa, josta kertyisi kunnalle tuloja, ei tällaisen toiminnan aiheuttamia kustannuksia otettaisi huomioon kustannustenjaossa.

Kustannustenjako tarkistettaisiin joka neljäs vuosi. Jos laki tulisi voimaan ehdotuksen mukaisesti vuonna 1993, tarkistus tehtäisiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Tällöin verrattaisiin tarkistusvuotta edeltävän vuoden eli vuoden 1995 kustannustenjakoa vuonna 1992 vallinneeseen kustannustenjakoon. Seuraavan kerran tarkistus tehtäisiin vuonna 2000, jolloin verrattaisiin vuoden 1999 kustannustenjakoa vuoden 1992 tilanteeseen. Vuoden 1992 kustannustenjako laskettaisiin uuden järjestelmän mukaisin valtionosuusperustein. Jos todettu kustannustenjako poikkeaisi ennen lain voimaantuloa vallinneesta kustannustenjaosta, tarkistettaisiin valtionosuuksien määriä siten, että kustannustenjako palautuisi alkuperäiselle tasolle.

Tarkistuksen edellyttämät korjaukset kunnille maksettaviin valtionosuuksiin tehtäisiin hakemuksetta tarkistusvuonna.

19 §. Neuvottelumenettely. Sosiaali- ja terveysministeriön olisi neuvoteltava valtion talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä asianomaisten ministeriöiden ja kuntien keskusjärjestöjen kanssa siitä, miten valtakunnallisen suunnitelman mukaisessa laajuudessa järjestettyjen toimintojen aiheuttamien kustannusten arvioidaan kehittyvän. Kustannusten kehittymiseen sisältyisi sekä toiminnan laajuudessa ja laadussa tapahtuvat muutokset että kustannustason muutos. Neuvottelujen ajankohta olisi valtion talousarvion valmisteluaikatauluun perustuen vuoden alkukuukausina.

Neuvottelujen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö tekisi valtion talousarvioon ehdotuksen valtionosuuden kokonaismääräksi ja sen pohjalta määräytyviksi ikäryhmittäisiksi valtionosuuksiksi sekä sairastavuuden mukaan määräytyväksi valtionosuudeksi. Talousarvioesityksen mukaiset valtionosuudet tulisivat hyväksyttäviksi myös valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Lainkohdassa tarkoitettuja asianomaisia ministeriöitä olisivat ne, joiden hallinnonalalle kuuluviin lakeihin sovellettaisiin tätä lakia. Näitä ministeriöitä olisivat maa- ja metsätalousministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä ympäristöministeriö.

Toimintavuoden valtionosuuksiin tehtävistä tarkistuksista sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon säilyttämisestä olisi lisäksi neuvoteltava kuntien keskusjärjestöjen kanssa siten kuin kuntien valtionosuuslain 7 §:n 2 momentissa säädetään.

20 §. Perustamishankkeeseen suoritettavan valtionosuuden saaja. Perustamishankkeeseen voitaisiin suorittaa valtionosuutta hankkeita toteuttaville kunnille ja kuntainliitoille. Perustamishankkeisiin suoritettavan valtionosuuden saajiin ei ehdotettu uudistus siten aiheuttaisi muutosta nykytilanteeseen verrattuna.

21 §. Perustamishanke. Pykälässä määriteltäisiin perustamishanke. Perustamishankkeiksi katsottaisiin edelleen pääosin samat toimenpiteet kuin nykyisin. Perustamishanke voisi siten olla esimerkiksi kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankkimista, rakentamistoimenpide, johon sisältyisi toiminnan kannalta tarpeellisen varustuksen hankinta tai olemassa olevan rakennuksen peruskorjaus. Merkittävimpänä erona nykyiseen nähden olisi kuitenkin se, että maa-alueen hankinta ehdotetaan suljettavaksi perustamishankekäsitteen ulkopuolelle. Tällä muutoksella yhdenmukaistettaisiin perustamishankekäsite opetus- ja kulttuuritoimessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Maa-alueiden jättämisellä perustamishankekäsitteen ulkopuolelle ei olisi hankkeita toteuttavien kuntien ja kuntainliittojen kannalta suurta taloudellista merkitystä, sillä jo nykyisin huomattava osa valtionapurakentamisesta suoritetaan kuntien omistamalle maalle, jolloin maa-alueen hankintaan ei ole tullut suoritettavaksi valtionosuutta.

Perustamishankkeen määrittelyssä olisi nykyiseen verrattuna uutta toiminnallisen kokonaisuuden käsite. Toiminnallinen kokonaisuus arvioitaisiin riippumatta siitä, miten hanke jakaantuisi eri kalenterivuosille tai siitä, olisiko kysymys yhdestä tai useammasta rakennus- tai laitehankinnasta. Käytännössä samaan toiminnalliseen kokonaisuuteen sisällytettäisiin kaikki ne toiminnot, jotka olisivat välttämättömiä ennen kuin toiminta voisi alkaa aiotussa muodossa tai joita ei voitaisi toteuttaa toisistaan riippumatta.

Perustamishankkeita olisivat valtakunnallisessa suunnitelmassa määritellyn markkamäärän ylittävät hankkeet. Lain voimaantulovuonna täksi rajaksi on suunniteltu kahta miljoonaa markkaa.

Kuntien ja kuntainliittojen erilaisesta taloudellisesta asemasta johtuen on kuitenkin tilanteita, jolloin on tarpeen voida pitää perustamishankkeena myös valtakunnallisessa suunnitelmassa vahvistetun markkamäärän alittavaa toimenpidettä. Tämän takia pykälän 2 momentiksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan perustamishankkeena voidaan pitää myös sellaista 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä, jonka arvioidut kustannukset ovat valtakunnallisessa suunnitelmassa vahvistettua markkamäärää pienemmät silloin, kun hankkeen rahoitus muodostuisi hanketta toteuttavan kunnan tai kuntainliiton jäsenkuntien asukasmäärän ja taloudellisen aseman takia kunnalle tai kuntainliitolle erityisen rasittavaksi.

22 §. Perustamishankkeiden hyväksyminen. Kokonaiskustannuksiltaan suuret perustamishankkeet, joita laissa kutsutaan suuriksi hankkeiksi, hyväksyttäisiin yksilöidysti valtakunnallisessa suunnitelmassa. Lisäksi 6 §:n 2 momentin perusteella hyväksyttäisiin se markkamäärä, jota kalliimmat perustamishankkeet katsottaisiin suuriksi hankkeiksi. Samalla hyväksyttäisiin kullekin suurelle hankkeelle valtionosuuden perusteena olevat enimmäiskustannukset ja aloittamisvuosi. Vahvistaessaan suuria hankkeita olisi lääninhallitus sidottu valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttyihin kustannuksiin ja aloittamisvuoteen.

Muita kuin suuria perustamishankkeita kutsutaan laissa pieniksi hankkeiksi. Pienistä hankkeista hyväksyttäisiin valtakunnallisessa suunnitelmassa ainoastaan niiden kustannusten enimmäismäärät koko maassa. Toteutettaviin hankkeisiin käytettävissä olevat enimmäiskustannukset jaettaisiin lääneille ja lääninhallitukset jakaisivat ne edelleen kunnille ja kuntainliitoille siten kuin 8 §:ssä säädetään.

Sekä suurten hankkeiden että pienten hankkeiden hyväksymismenettely vastaisi nykyisin sovellettavaa menettelyä.

23 §. Yhteinen perustamishanke. Kun sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus- ja kulttuuritoimen perustamishankkeiden valtionosuusasteikot ehdotetaan yhdenmukaistettaviksi ja rahoitusjärjestelmiä on muutenkin tarkoitus yhdenmukaistaa, helpottuu yhteishankkeiden toteuttaminen. Tällainen yhteishanke voisi olla muun muassa yhtenä rakennushankkeena toteutettava peruskoulu ja päiväkoti. Kun hankkeista kuitenkin päättäisivät valtion eri viranomaiset, on katsottu tarkoituksenmukaiseksi ottaa lakiin säännös, joka velvoittaisi asianomaisia valtionapuviranomaisia yhteistyöhön hankkeen ajoittamiseksi samalle vuodelle. Saman sisältöinen säännös on ehdotettu otettavaksi myös opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevaan lakiehdotukseen.

24 §. Perustamishankkeiden suunnittelu. Jotta perustamishankkeiden valtionosuudet voitaisiin jakaa tasapuolisesti kunnille ja kuntainliitoille, tulisi valtion viranomaisten saada tieto suunnitelluista hankkeista riittävän ajoissa. Tämän vuoksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan kuntien ja kuntainliittojen olisi toimitettava suunnitelmansa seuraavien neljän vuoden aikana toteutettavista hankkeista nelivuotiskauden alkua edeltävän vuoden loppuun mennessä lääninhallitukselle. Tässä suunnitelmassa yksilöitäisiin kunnan tai kuntainliiton hankkeet. Sekä suuret hankkeet että pienet hankkeet on tarkoitus yksilöidä suunnittelun tässä vaiheessa.

Lääninhallitusten saamien tietojen perusteella voitaisiin valmistella valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttävä suurten hankkeiden luettelo. Lisäksi lääninhallitukset voisivat suunnitella pienten hankkeiden jakamisen kunnille.

Suurista hankkeista olisi lisäksi tehtävä hankesuunnitelma, jossa olisi pääpiirteittäinen selostus perustamishankkeesta, sen toteuttamisen tarpeellisuudesta, toteuttamisajankohdasta ja kustannusarviosta. Näiden hankeselvityksessä olevien tietojen perusteella valmisteltaisiin valtakunnallisen suunnitelman luettelo suurista hankkeista.

Menettely vastaisi asiallisesti nykyisin sovellettavaa menettelyä.

25 §. Perustamishankkeen toteuttaminen. Perustamishankkeiden kustannusten enimmäismäärät sisällytettäisiin valtion kunkin vuoden talousarvioon ja vuosittain hyväksyttävään valtakunnalliseen suunnitelmaan. Perustamishanke olisi aloitettava pääsääntöisesti sinä vuonna, jolle se on valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytty ja jolloin lääninhallitus on vahvistanut sen toteutettavaksi. Joissain tapauksissa esimerkiksi suhdannepoliittisista syistä kunnan on taloudellisempaa aloittaa hanke vasta vahvistamista seuraavana vuonna. Tällöin hanke voitaisiin aloittaa myös vahvistamista seuraavana vuonna. Jos hanketta ei tällöinkään aloitettaisi, raukeaisi hankkeen toteuttaminen.

Valtionapuviranomainen voisi erityisestä syystä päättää, että hanke saadaan aloittaa ennen kuin se on vahvistettu toteutettavaksi. Tällaisena erityisenä syynä voisi olla esimerkiksi eri hallinnonalojen yhteishankkeen aloittaminen samana vuonna. Aikaistamisluvan saaneen hankkeen valtionosuus suoritettaisiin kuitenkin vasta, kun hanke on vahvistettu toteutettavaksi.

Jos hanke muussa kuin edellä mainitussa tapauksessa on aloitettu ennen kuin se on vahvistettu toteutettavaksi, ei valtionosuutta suoritettaisi.

26 §. Perustamishankkeiden valtionosuus. Perustamishankkeisiin suoritettava valtionosuus määräytyisi vahvistettujen kustannusten perusteella. Jos perustamishankkeen toteutuneet kustannukset alittaisivat vahvistetut kustannukset, valtionosuus suoritettaisiin ainoastaan toteutuneiden kustannusten perusteella. Jos toteutuneet kustannukset olisivat yhtä suuret tai suuremmat kuin vahvistetut kustannukset, suoritettaisiin valtionosuus vahvistettujen kustannusten perusteella. Suurten hankkeiden toteutuneita kustannuksia tarkasteltaisiin hankkeittain. Pienten hankkeiden kustannusten tarkastelu tapahtuisi sen sijaan toteutettujen hankkeiden yhteiskustannusten perusteella.

Perustamishankkeeseen suoritettaisiin valtionosuuden ennakkoa hankkeen aloittamisesta lukien 28 §:n perusteella siten, että ennakot vastaisivat vahvistettuja kustannuksia. Hankkeen toteutuminen vahvistettua halvemmalla merkitsisi tällöin sitä, että kunta tai kuntainliitto joutuisi palauttamaan valtiolle liikaa saamansa valtionosuuden ennakot. Menettely olisi sama kuin voimassa olevan lainsäädännön mukaan.

Vaikka kunnalle tai kuntainliitolle olisi vahvistettu toteutettavien perustamishankkeiden enimmäiskustannukset, ei valtionosuutta suoritettaisi sellaiseen hankkeeseen, jonka toteutuneet kustannukset alittaisivat valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyn perustamishankkeiden vähimmäismarkkamäärän. Tämä perustuu siihen, että toteutettu hanke ei tosiasiassa olisi tällöin 21 §:ssä ja valtakunnallisessa suunnitelmassa tarkoitettu perustamishanke. Tällaiset hankkeet kuuluisivat käyttökustannusten valtionosuuksien piiriin.

Poikkeuksena edellä mainitusta olisivat sellaiset pienet kunnat tai kuntainliitot, joiden osalta myös valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttyä markkamäärää pienemmät hankkeet voitaisiin katsoa perustamishankkeeksi 21 §:n 2 momentin mukaan.

27 §. Valtionosuusasteikko. Valtionosuus perustamishankkeeseen ehdotetaan suoritettavaksi edelleenkin kuntien kantokykyluokituksesta annetun lain (649/85) mukaisten kantokykyluokkien perusteella. Valtionosuus suoritettaisiin kalenterivuoden aikana syntyneisiin kustannuksiin sille vuodelle vahvistetun kantokykyluokan perusteella. Valtionosuus olisi vahvistetuista kustannuksista 1 kantokykyluokassa 70 prosenttia ja alenisi viidellä prosenttiyksiköllä kantokykyluokkaa kohden siten, että 10 kantokykyluokassa valtionosuus olisi 25 prosenttia vahvistetuista kustannuksista. Valtionosuusasteikko olisi sama kuin ehdotuksessa laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. Ehdotettu valtionosuusasteikko poikkeaisi voimassa olevasta asteikosta, joka on kantokykyluokan mukaan 66-29 prosenttia kustannuksista. Muutos perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja kulttuuritoimen perustamishankkeiden valtionosuusasteikkojen yhdenmukaistamiseen.

Kuntainliiton toteuttamissa perustamishankkeissa valtionosuus laskettaisiin vuosittain kuntainliiton jäsenkuntien kantokykyluokkien perusteella.

28 §. Perustamishankkeeseen suoritettavan valtionosuuden maksatus. Perustamishankkeeseen suoritettava valtionosuuden ennakko ehdotetaan maksettavaksi hankkeen toteuttavalle kunnalle tai kuntainliitolle kuukausittain hankkeen aloittamista seuraavasta kuukaudesta lukien tasasuuruisin erin hankkeen arvioituna toteuttamisaikana. Jos hankeen toteuttaminen olisi saatu aloittaa 25 §:n 2 momentin säännöksen perusteella jo ennen kuin se on vahvistettu toteutettavaksi, suoritettaisiin valtionosuus vahvistamista seuraavasta kuukaudesta. Tällöinkin valtionosuuden maksaminen jaksotettaisiin niin pitkälle ajalle kuin hankkeen toteuttaminen kestää ja valtionosuus suoritettaisiin kuukausittain tasasuuruisin erin.

Valtionosuus suoritettaisiin viimeistään kunkin kuukauden 20 päivänä. Tarkoitus on kuitenkin jatkaa nykyistä käytäntöä, jonka mukaan valtionosuuden ennakot maksetaan kunkin kuukauden 11 päivänä. Maksatus tapahtuisi siten samana aikana kuin käyttökustannusten valtionosuuden maksatus.

Perustamishankkeisiin suoritettavan valtionosuuden maksatusta koskeva menettely olisi yhdenmukainen opetus- ja kulttuuritoimen perustamishankkeissa noudatettavan maksatusmenettelyn kanssa. Menettely poikkeaisi nykyisestä käytännöstä siten, että myös ennen hankkeen toteuttamista aiheutuneet suunnittelu- ja muut vastaavat kustannukset jaksotettaisiin hankkeen arvioidulle toteuttamisajalle. Nykyisin näihin kustannuksiin suoritetaan valtionosuus hankkeen toteutuksen alkaessa.

29 §. Valtionosuusselvitys ja -päätös. Koska perustamishankkeeseen suoritettaisiin valtionosuus enintään todellisten kustannusten mukaan, tulisi hankkeen toteutuneista kustannuksista tehdä aina selvitys lääninhallitukselle. Selvitys tehtäisiin suurista hankkeista hankkeittain ja pienistä hankkeista yhteisesti kaikista vahvistettujen enimmäiskustannusten rajoissa toteutetuista hankkeista. Pieniä hankkeita koskevassa selvityksessä olisi kuitenkin eriteltävä toteutetut yksittäiset perustamishankkeet ja niiden kustannukset.

Perustamishankkeita koskeva valtionosuusselvitys tulisi tehdä lääninhallitukselle viimeistään hankkeen valmistumista seuraavan vuoden toukokuun 31 päivänä. Lääninhallituksen olisi tehtävä päätös lopullisesta valtionosuudesta kahden kuukauden kuluessa siitä, kun valtionosuusselvitys on saapunut lääninhallitukselle. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä.

30 §. Perustamishankkeeseen saadun valtionosuuden palautus. Jos perustamiskustannusten valtionosuutta saanut omaisuus myydään tai muuten luovutetaan pois sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta, on nykyisen lainsäädännön mukaan omaisuuden hankintaan saatua valtionosuutta vastaava suhteellinen osuus sen arvosta palautettava valtiolle, jollei valtioneuvosto toisin päätä. Poikkeuksena ovat ainoastaan ne tilanteet, jolloin luovutettua omaisuutta käytetään myös luovutuksen jälkeen toteuttamissuunnitelman mukaiseen toimintaan.

Kun valtionosuusuudistuksen yhteydessä opetus- ja kulttuuritoimen ja sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeiden valtionosuusasteikot yhtenäistettäisiin, olisi jatkossa tarpeetonta säilyttää palautusvelvollisuutta koskeva pääsääntö esimerkiksi silloin, kun entinen koulurakennus otettaisiin kunnan sosiaalitoimen käyttöön.

Ehdotuksen mukaan perustamishankkeen luovutuksen yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriö päättäisi siitä, onko valtionosuutta vastaava osuus luovutetun omaisuuden käyvästä arvosta palautettava valtiolle. Tällöin ratkaisevaa olisi se, mihin tarkoitukseen ja millä hinnalla omaisuus on luovutettu. Jos omaisuus säilyisi luovutuksen jälkeenkin kunnan tai kuntainliiton omistuksessa ja sitä käytettäisiin toimintaan, jonka perusteella kunnalle suoritetaan valtionosuutta, ei palautusvelvollisuus voisi pääsääntöisesti tulla kysymykseen ilman painavia perusteita. Palautusvelvollisuutta harkittaessa olisi lähtökohtana se, että palautusvelvollisuus syntyisi lähinnä silloin, kun omaisuus luovutettaisiin yksityisille henkilöille tai yhtiöille.

Jotta sosiaali- ja terveysministeriö saisi tiedon olosuhteiden muuttumisesta, olisi valtionosuuden saajan ilmoitettava muutoksesta ministeriölle kuuden kuukauden kuluessa omaisuuden luovutuksesta. Jos ilmoitusvelvollisuus laiminlyötäisiin, muuttuisi palautusvelvollisuus pääsäännöksi, josta vain erityisestä syystä voitaisiin poiketa. Lisäksi palautettavalle määrälle tulisi tällöin suorittaa Suomen Pankin peruskorkoa vastaava vuotuinen korko, jollei sosiaali- ja terveysministeriö erityisestä syystä toisin päättäisi.

Nykyisestä kuntien ja kuntainliittojen valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain 25 §:n mukaisesta monimutkaisesta ja vain muutaman kerran käytetystä arvon määräämismenettelystä ehdotetaan luovuttavaksi. 5 luku. Voimavarojen vahvistaminen ja valtionosuuden suorittaminen

31 §. Voimavarojen vahvistaminen. Lääninhallitus vahvistaisi vuosittain kunnille ja kuntainliitoille uudet suuret hankkeet sekä pienten hankkeiden kustannusten enimmäismäärän. Lisäksi lääninhallitus vahvistaisi kunnille ja kuntainliitoille sellaisen henkilökunnan enimmäismäärän, jonka enimmäismäärästä valtakunnallisessa suunnitelmassa olisi annettu määräyksiä lain 6 §:n 3 momentin perusteella.

Pienten hankkeiden aloittamisvaltuuden rajoissa kunnat ja kuntainliitot voisivat toteuttaa sellaisia hankkeita, joiden kustannukset ylittävät valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyn perustamishankkeen vähimmäiskustannuksen sekä alittavat pienten ja suurten hankkeiden markkamääräisen rajan. Kunnat eivät siten olisi sidottuja 24 §:ssä tarkoitetussa suunnitelmassa ilmoittamiinsa yksilöityihin hankkeisiin. Toteutettavien hankkeiden olisi kuitenkin kohdistuttava niiden palvelujen järjestämiseen, joiden perusteella kunta tai kuntainliitto on laatinut toteutettavia hankkeita koskevan suunnitelman.

Perustamishankkeiden toteuttamisen valmistelu edellyttää monissa tapauksissa pitkän suunnittelu- ja valmisteluajan. Koska kunnat voisivat ryhtyä toteuttamaan perustamishankkeita vasta sen jälkeen kun lääninhallitus on vahvistanut ne, saattaisi perustamishankkeen toteuttaminen lykkääntyä tarpeettoman pitkälle, jos toteuttamisesta ei saisi riittävän varmaa ennakkotietoa. Jotta kunnat ja kuntainliitot voisivat ajoissa varautua perustamishankkeiden toteuttamiseen, lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan lääninhallituksen olisi annettava toimintavuotta seuraavan vuoden perustamishankkeista sitova ennakkoratkaisu.

Kunnat ja kuntainliitot tarvitsevat mahdollisimman ajoissa tiedot myös 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilökunnan enimmäismäärää koskevista ratkaisuista. Tämän takia sitova ennakkoratkaisu annettaisiin ehdotuksen mukaan myös mainitun henkilökunnan enimmäismäärästä, jos siitä on annettu määräyksiä valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Lääninhallitus voisi poiketa sitovasta ennakkoratkaisusta ainoastaan silloin, kun seuraavasta valtion talousarviosta ja valtakunnallisesta suunnitelmasta aiheutuisi sellaisia muutoksia, joiden vuoksi ennakkoratkaisua ei voisi noudattaa. Ehdotettu menettely vastaisi nykyisen lainsäädännön ennakkoratkaisumenettelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan lääninhallituksen olisi annettava 1 ja 2 momentissa tarkoitetut päätökset viimeistään toimintavuoden helmikuun 28 päivänä.

32 §. Kuntien valtionosuuslain eräiden säännösten soveltaminen. Pykälässä ehdotetaan tämän lain mukaiseen voimavarojen vahvistamista ja valtionosuuden suorittamista koskevaan menettelyyn sovellettavaksi kuntien valtionosuuslain eräitä säännöksiä. Tällaisia olisivat 20 §:n säännös valtionosuuden ja rahoitusavustuksen myöntämisestä, 21 §:n säännös maksamisesta, 22 §:n säännös saamatta jääneen etuuden suorittamisesta, 23 §:n säännös perusteettoman edun palauttamisesta ja 24 §:n säännös suoritusvelvollisuuden raukeamisesta. Mainituista säännöksistä 20 ja 21 § koskisivat vain käyttökustannusten valtionosuutta, kun taas 22-24 § koskisivat sekä käyttökustannusten valtionosuutta että perustamishankkeiden valtionosuutta.

Valtionosuuden myöntämistä koskevan kuntien valtionosuuslain 20 §:n mukaan kunnalle myönnettäisiin käyttökustannusten valtionosuus hakemuksetta vuosittain viimeistään tammikuun 15 päivänä. Valtionosuuden myöntäjänä tulisi olemaan tämän lain 39 §:n mukaan lääninhallitus. Valtionosuus suoritettaisiin kuntien valtionosuuslain 21 §:n perusteella tasasuuruisina erinä viimeistään kunkin kuukauden 20 päivänä. 6 luku. Muutoksenhaku

33 §. Oikaisumenettely. Ehdotuksen mukaan lääninhallituksen päätökseen käyttökustannusten valtionosuuden myöntämisestä ja perustamishankkeeseen suoritettavasta lopullisesta valtionosuudesta voisi kunta tai kuntainliitto hakea muutosta vaatimalla lääninhallitusta oikaisemaan päätöksensä. Oikaisua olisi haettava kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun lääninhallituksen päätös on annettu tiedoksi kunnalle tai kuntainliitolle. Valtionosuutta koskevaan lääninhallituksen päätökseen olisi liitettävä oikaisuvaatimusosoitus. Ehdotettu oikaisumenettely vastaisi nykyisin noudatettavaa valtionosuuspäätösten oikaisumenettelyä.

34 §. Muutoksenhaku. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun lääninhallituksen päätökseen ja valtionosuuden takaisin perimistä koskevaan sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen saisi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään. Tämän mukaisesti muutosta olisi haettava korkeimmalta hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa siitä, kun lääninhallituksen oikaisuvaatimuksen johdosta antama päätös on annettu tiedoksi kunnalle tai kuntainliitolle. Oikaisuvaatimuksen takia annettavaan lääninhallituksen päätökseen olisi liitettävä muutoksenhakuosoitus.

Pykälän 2 momentin mukaan muihin kuin 1 momentissa tarkoitettuihin päätöksiin ei saisi hakea valittamalla muutosta. Muutoksenhakukielto koskisi siten esimerkiksi valtioneuvoston päätöstä valtakunnallisen suunnitelman hyväksymisestä sekä lääninhallituksen päätöstä perustamishankkeiden vahvistamisesta ja 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilökunnan enimmäismäärästä. 7 luku. Erinäiset säännökset

35 §. Perusturvalautakunta. Jotta palveluja käyttävien henkilöiden kannalta välttämättömien peruspalvelujen tasavertainen saatavuus eri puolilla maata voitaisiin turvata uuden suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän tullessa voimaan, ehdotetaan laissa säädettäväksi menettelystä, jolla yksittäisen kunnan palvelujärjestelmän riittävyys voitaisiin saattaa puolueettoman elimen tutkittavaksi. Tällainen elin olisi ehdotuksen mukaan perusturvalautakunta.

Jos yksittäisen kunnan todettaisiin laiminlyöneen yleistä tasoa vastaavien peruspalvelujen järjestämisen, voisi sosiaali- ja terveysministeriö saattaa peruspalvelujen asianmukaisuuden perusturvalautakunnan selvitettäväksi. Perusturvalautakunnan tulisi tällöin selvittää palvelujärjestelmän asianmukaisuus. Mikäli palvelujärjestelmä todettaisiin kunnasta johtuvista syistä vakavasti puutteelliseksi siten, että kunta ei ole järjestänyt yleistä tasoa vastaavia peruspalveluja, tulisi lautakunnan antaa kunnalle suositus siitä, miten ja missä ajassa puutteet tulee korjata.

Jos kunta ei korjaisi perusturvalautakunnan toteamia puutteita lautakunnan suositteleman ajan kuluessa, voisi sosiaali- ja terveysministeriö periä kunnan saaman valtionosuuden takaisin valtiolle kokonaan tai osittain. Perusteena valtionosuuden takaisin perimiselle olisi nimenomaan se, että palvelujärjestelmää ei olisi korjattu sille tasolle kuin perusturvalautakunta on suositellut. Ratkaisevaa ei siten olisi se, että palvelujärjestelmän voitaisiin nimenomaisesti todeta alittaneen laissa säädetyn laajuuden tai laadun. Valtionosuutta voitaisiin periä takaisin ainostaan siltä ajalta ja siltä osin kuin palvelujärjestelmän on todettu olleen puutteellinen.

Palvelujärjestelmän riittävyys voitaisiin tarvittaessa saattaa perusturvalautakunnan uudelleen arvioitavaksi sen jälkeen kun sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt päätöksen valtionosuuden takaisin perimisestä. Perusturvalautakunnan uuden päätöksen perusteella voitaisiin myös valtionosuuden takaisin periminen uudistaa. Tällöin valtionosuutta ei kuitenkaan saisi periä takaisin samalta ajalta, jolta perintä jo aikaisemmin on tapahtunut.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen valtionosuuden takaisin perimisestä voisi hakea muutosta siten kuin 34 §:ssä on säädetty. Perusturvalautakunnan suosituksiin ei sen sijaan saisi hakea muutosta.

36 §. Perusturvalautakunnan kokoonpano. Ehdotuksen mukaan perusturvalautakunta toimisi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Se asetettaisiin kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan ja siinä olisi seitsemän valtioneuvoston nimeämää jäsentä. Jäsenistä kolme nimitettäisiin kuntien keskusjärjestöjen esityksestä. Yhden jäsenen tulisi olla sellainen, joka ei edustaisi valtion tai kuntien keskusjärjestöjen etua. Kysymyksessä olisi lähinnä palvelujen käyttäjien näkemyksiä edustava henkilö. Kolme jäsentä olisi tällöin lähinnä valtion näkemystä edustavia henkilöitä. Kullekin jäsenelle tulisi nimetä kaksi henkilökohtaista varajäsentä samojen perusteiden mukaan kuin jäsenet nimetetään.

Nimettäessä lautakunnan jäseniä tulisi yksi jäsen määrätä samalla lautakunnan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Lautakunnalla voisi lisäksi olla yksi sivutoiminen sihteeri.

37 §. Kunnan asukas. Kunnan valtionosuutta laskettaessa ehdotetaan käytettäväksi yhtenä keskeisenä perusteena kunnan asukaslukua. Pykälän mukaan kunnan asukkaalla tarkoitettaisiin sellaista henkilöä, jolla on väestökirjalaissa (141/69) tarkoitettu kotipaikka kunnassa.

Valtionosuutta laskettaessa ehdotetaan kunnan asukaslukuna käytettäväksi toimintavuotta edeltävän vuoden alussa ollutta asukaslukua.

38 §. Kaavojen vahvistaminen. Kuntien ja kuntainliittojen tulee kuntien valtionosuuslain 28 §:n perusteella toimittaa lääninhallitukselle muun muassa kunnalliskertomus tarvittavilta osin. Kuntien ja kuntainliittojen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa koskevan yhdenmukaisen tiedonsaannin varmistamiseksi ehdotetaan sosiaali- ja terveysministeriölle annettavaksi valtuutus vahvistaa kaava kunnalliskertomuksen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan osan tai kunnalliskertomukseen liitettävän erillisen sosiaali- ja terveydenhuollon kertomuksen sisällöstä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja ohjauksen kehittäminen sekä toteutumisen seuranta edellyttävät tietoa palvelujen ja toimeentuloturvan toteutumisesta. Toimintaa koskevan yhdenmukaisen tietoaineiston saaminen olisi tärkeätä myös siksi, että ohjausjärjestelmän muuttuessa tarvittaisiin tietoa palvelujen saatavuudesta maan eri osissa. Yhdenmukainen tietosisältö on lisäksi edellytyksenä sille, että sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnasta voitaisiin laatia esimerkiksi kansainvälisessä yhteistyössä käytettävät tilastot Suomen sosiaali- ja terveydenhuollosta. Yhtenäinen tietosisältö on tarpeen myös perustamishankkeista vaadittavassa hankesuunnitelmassa ja valtionosuusselvityksessä.

Mainitun yhdenmukaisen tietosisällön turvaamiseksi ehdotetaan, että sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaisi kunnalliskertomuksen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan osan sekä hankesuunnitelman ja valtionosuusselvityksen tietosisällön.

Ennen kaavojen vahvistamista tulisi niistä pyytää lausunnot asianomaisilta ministeriöiltä, kuntien keskusjärjestöiltä ja asianomaisilta kunnallisilta keskusjärjestöiltä. Menettely vastaisi nykyisin voimassa olevaa käytäntöä.

39 §. Valtionapuviranomainen. Ehdotuksen mukaan lääninhallitukset hoitaisivat ne tehtävät, joista kuntien valtionosuuslain mukaan vastaa valtionapuviranomainen. Poikkeuksena tästä olisivat kuitenkin eräät suuria hankkeita koskevat asiat, joissa valtionapuviranomaisena olisi sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriö tekisi päätöksen suuren hankkeen aloittamisesta ennen kuin se on vahvistettu toteutettavaksi sekä ryhtyisi 23 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, jotka koskisivat yhteisen perustamishankkeen toteuttamisajankohtaa silloin, kun kysymyksessä on suuri hanke. Näissä suuria hankkeita koskevissa asioissa päätöksenteko kytkeytyisi läheisesti valtakunnallisen suunnitelman valmisteluun, minkä takia olisi tarkoituksenmukaisinta, että sosiaali- ja terveysministeriö valtakunnallisen suunnitelman valmistelijana olisi valtionapuviranomainen.

40 §. Lääninhallituksen alueellinen toimivalta. Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntainliittojen alueet poikkeavat useissa tapauksissa lääninrajoista. Jotta tällaisissa tapauksissa ei tulisi epäselvyyksiä siitä, mikä lääninhallitus on toimivaltainen käsittelemään kyseisen kuntainliiton toimintaan liittyviä asioita, ehdotetaan lakiin otettavaksi selventävä säännös, jonka mukaan kuntainliiton kotipaikka määräisi toimivaltaisen lääninhallituksen.

41 §. Määräykset. Lääninhallitusten hoitaessa valtionosuusjärjestelmään liittyviä tehtäviä olisi kuntien ja kuntainliittojen kannalta tärkeätä, että lääninhallitukset toimisivat yhdenmukaisesti. Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan lääninhallituksen olisi valtionosuusasioita ratkaistessaan noudatettava sosiaali- ja terveysministeriön tai muun ministeriön hallinnonalallaan antamia määräyksiä.

42 §. Kuntien valtionosuuslain eräiden säännösten soveltaminen. Tämän lain mukaiseen toimintaan ehdotetaan sovellettavaksi aiemmin mainittujen kuntien valtionosuuslain säännösten lisäksi 27 §:ssä olevaa säännöstä uhkasakosta ja 28 §:ssä olevaa säännöstä tietojen toimittamisesta.

43 §. Tarkemmat säännökset. Tarkoituksena on, ettei tämän lain soveltamisesta tarvitsisi antaa asetusta. Kun kuitenkin otetaan huomioon uudistuksen laajuus, on mahdollista, että myöhemmin havaitaan tarpeelliseksi antaa lain soveltamisesta tarkempia säännöksiä myös asetuksella. 8 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

44 §. Voimaantulo. Ehdotetun voimaantulosäännöksen mukaan lakiehdotuksen 2 ja 3 luvun säännöksiä suunnittelusta ja siihen liittyen käyttökustannusten valtionosuuksista sovellettaisiin jo ennen lain voimaantuloa valtakunnallisen suunnitelman laatimiseksi. Tämän perusteella voitaisiin laatia lain mukainen valtakunnallinen suunnitelma siten, että valtioneuvosto hyväksyisi sen normaalin aikataulun mukaisesti jo lain voimaantulovuotta koskevan valtion talousarvioesityksen antamisen yhteydessä.

Lailla ehdotetaan kumottavaksi voimassa oleva sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettu laki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ehdotuksen mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä myös muihin kuin 2 momentissa mainittuihin toimeenpiteisiin lain täytäntöönpanemiseksi. Tähän esitykseen sisältyvien lakiehdotusten voimaantuloa käsitellään tarkemmin jäljempänä jaksossa 3. voimaantulo.

45 §. Valtionosuuksien markkamäärät lain voimaantulovuonna. Lain voimaantulovuonna sovellettavat ikäryhmittäiset valtionosuudet sekä sairastavuuden mukaan määräytyvän valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä perustuisivat ehdotuksen mukaan vuoden 1989 kustannustasossa laskettuihin markkamääriin. Nämä markkamäärät on laskettu vuoden 1989 sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien pohjalta siten, että valtionosuuksista on siirretty noin 2,6 miljardia markkaa kuntien yleiseen valtionosuuteen. Näin on saatu ehdotetun lain mukainen kustannustenjako valtion ja kuntien välille. Valtio vastaisi tämän mukaisesti noin 41 prosentista valtakunnallisen suunnitelman mukaisessa laajuudessa järjestetyn sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista.

Markkamäärät laskettaisiin vuoden 1989 markkamääristä noudattaen soveltuvin osin 10 §:ssä säädettyä menettelyä. Tämä merkitsisi sitä, että voimaantulovuoden markkamääriä vahvistettaessa olisi otettava huomioon vuoden 1989 jälkeen tapahtunut kustannustason muutos ja toiminnan laajuudessa ja laadussa tapahtuneet muutokset. Mainitulla tavalla lain voimaantulovuodelle lasketut ikäryhmittäiset ja sairastavuuden mukaan määräytyvät valtionosuuden markkamäärät hyväksyttäisiin ensimmäisessä tämän lain mukaisessa valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Ikäryhmittäisten valtionosuuksien keskinäiset suhteet on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöä kuvaavista tilastoista ja selvityksistä lähinnä 1980-luvun puolivälin tilanteen mukaan. Lisäksi on otettu huomioon viimeisten vuosien aikana voimaan tulleen lainsäädännön ja väestörakenteen muutokset sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisissa suunnitelmissa olleet tavoitteet ja ohjeet palvelujen kehittämisestä.

Sosiaalihuollossa ikäryhmittäisiä valtionosuuksia laskettaessa on 0-6 -vuotiaiden osuus ollut 50,0 prosenttia, 7-64 -vuotiaiden osuus 18,0 prosenttia, 65-74 -vuotiaiden osuus 18,0 prosenttia ja 75 vuotta täyttäneiden osuus 12,0 prosenttia edellä mainitusta sosiaalihuollon valtionosuuden määrästä. Jäljelle jäävä 2 prosenttia määräytyy kunnan työttömyysasteen perusteella siten kuin 12 ja 13 §:ssä säädetään.

Terveydenhuollossa ikäryhmittäisiin valtionosuuksiin on käytetty 75 prosenttia terveydenhuollon valtionosuuden kokonaismäärästä. Tästä osuudesta on 0-6 -vuotiaiden osuus ollut 7,5 prosenttia, 7-64 -vuotiaiden osuus 60,0 prosenttia, 65-74 - vuotiaiden osuus 15,0 prosenttia ja 75 vuotta täyttäneiden osuus 17,5 prosenttia.

Sairastavuuden mukaan määräytyvän valtionosuuden keskimääräistä markkamäärää laskettaessa on käytetty 24 prosenttia terveydenhuollon valtionosuudesta.

Terveydenhuollon valtionosuudesta yksi prosentti määräytyy kunnan asukastiheyden ja pinta-alan mukaan siten kuin 12, 15 ja 16 §:ssä säädetään.

46 §. Aikaisempien säännösten soveltaminen. Lakiehdotuksen mukainen valtionosuusjärjestelmä muuttaa täydellisesti käyttökustannusten perusteella suoritettavan valtionosuuden määräytymisen ja käsittelyn. Kun ennen tämän lain voimaantuloa syntyneisiin kustannuksiin suoritettavien lopullisten valtionosuuksien selvittäminen jatkuu lain voimaantulon jälkeenkin, lakiin ehdotetaan otettavaksi siirtymäsäännös, jonka mukaan ennen tämän lain voimaantuloa syntyneisiin kustannuksiin suoritettaisiin valtionosuus aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Perustamis- ja käyttökustannushankkeiden osalta on mahdollista, että niiden toteuttaminen jatkuu pitkään tämän lain voimaantulon jälkeenkin. Tämän vuoksi perustamis- ja käyttökustannushankkeiden osalta ehdotetaan säädettäväksi, että ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin hankkeisiin sovellettaisiin aikaisempia säännöksiä myös siltä osin kuin hankkeiden toteuttaminen jatkuu ehdotetun lain voimassa ollessa. Poikkeuksena aikaisemman lainsäädännön soveltamisesta ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, jonka mukaan omaisuuden luovuttamiseen ja käyttötarkoituksen muuttamiseen sovellettaisiin tämän lain voimaantulon jälkeen aina 30 §:ää. Mainitun säännöksen mukaan valtionosuutta vastaava suhteellinen osa omaisuuden arvosta olisi palautettava valtiolle ainoastaan silloin, kun asianomainen ministeriö niin päättää.

Tämän lain voimaan tullessa saattaa eri valtionapuviranomaisissa olla vireillä esimerkiksi toteuttamissuunnitelmiin liittyviä asioita. Koska ne ovat yhteydessä valtionosuuteen, ehdotetaan, että vireillä olevat asiat käsitellään loppuun asianomaisessa viranomaisessa aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

47 §. Yksityisen toimintayksikön henkilökunnan eläketurva. Ennen vuotta 1984 sovellettiin yksityisten valtionapua saavien toimintayksiköiden henkilökunnan eläkkeisiin eräistä valtion varoista suoritettavista eläkkeistä annettua lakia (382/69), jäljempänä VEL. Nykyisen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 22 ja 23 §:ssä säädetään näiden yksityisten laitosten henkilökunnan eläkkeiden määräytymisestä asiallisesti aikaisemman käytännön mukaisesti.

Eläkkeiden rahoittamiseksi ovat edellä tarkoitetut yksityiset laitokset suorittaneet valtiolle eläkekustannusosuutena 12,5 prosenttia laitosten palveluksessa oleville henkilöille maksetuista palkoista. Tämä laissa säädetty prosenttiosuus perustui voimassa olevaa suunnittelu- ja valtionosuuslakia säädettäessä siihen, että eläketurvan kattamiseksi tarvittava osuus maksetuista palkoista on VEL:n mukaan 25 prosenttia. Koska näiden laitosten palveluja ostaville kunnille ja kuntainliitoille on suoritettu valtionosuutta keskimäärin puolet kustannuksista, on valtiolle suoritettavaksi eläkekustannusosuudeksi säädetty edellä mainittu 12,5 prosenttia.

Uudistettaessa valtionosuusjärjestelmä laskennalliseksi katkeaa valtionosuuksien ja mainittujen yksityisten laitosten tuottamien palvelujen välillä ollut yhteys. Tämän vuoksi ei uuden lain voimaan tullessa ole enää tarkoituksenmukaista alentaa valtiolle suoritettavaa eläkekustannusosuutta laskennallisesti valtionosuutta vastaavalla määrällä.

Edellä olevan perusteella ehdotetaan laissa määritelty VEL:n mukainen eläkekustannusosuus muutettavaksi 25 prosentiksi eläketurvan piiriin kuuluvien henkilöiden palkkasummasta. Mainittu eläkekustannusosuus on saman suuruinen kuin vuoden 1990 alusta voimaan tulleessa ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetun lain 8 a §:ssä (1375/89) säädetty ammatillista peruskoulutusta antavien yksityisten oppilaitosten eläkekustannusosuus.

Jos VEL:n piirissä olevan henkilökunnan palkkojen perusteella suoritettava eläkekustannusosuus nostetaan ehdotuksen mukaisesti 12,5 prosentista 25 prosentiksi, merkitsisi tämä samalla huomattavaa kustannusten nousua niille yksityisille laitoksille, joissa on VEL:n piirissä olevaa henkilökuntaa. Vuonna 1990 valtiolle maksetut eläkekustannusosuudet olivat 87 miljoonaa markkaa. Eläkekustannusosuuden kaksinkertaistaminen merkitsisi siten vuositasolla vastaavan suuruista lisäkustannusta. Tämän vuoksi ehdotetaan, että eläkekustannusosuuden korottaminen 25 prosenttiin tehdään asteittain viiden vuoden kuluessa. Vuosittaiseksi korotukseksi ehdotetaan 2,5 prosenttiyksikköä.

Samalla kun VEL:n piirissä olevan henkilökunnan palkkojen perusteella suoritettava eläkekustannusosuus ehdotetaan korotettavaksi, ehdotetaan VEL:n soveltaminen rajoitettavaksi siihen henkilökuntaan, joka on pykälässä tarkoitettujen laitosten palveluksessa lain voimaantullessa. Lain voimaantulon jälkeen laitosten palvelukseen tulevien henkilöiden eläketurva ehdotetaan järjestettäväksi työntekijäin eläkelain (395/61), jäljempänä TEL, mukaisesti. Tällöin uuden henkilökunnan eläketurva olisi järjestetty samojen perusteiden mukaisesti kuin muiden yksityisten laitosten palveluksessa olevan henkilökunnan eläketurva. TEL:n mukainen eläkekustannusosuus on tällä hetkellä noin 17 prosenttia palkkakustannuksista.

1 §. Palvelusta perittävä maksu. Ehdotuksen mukaan kuntien ja kuntainliittojen järjestämistä sosiaali- ja terveyspalveluista voitaisiin periä maksu palvelun käyttäjältä. Palvelun käyttäjällä tarkoitettaisiin henkilöä tai perhettä, johon palvelu kohdistuu. Yleisimmin palvelu kohdistuu yksittäiseen henkilöön kuten sairaalahoitoa saaneeseen henkilöön. Palvelu kohdistuu perheeseen esimerkiksi silloin, kun lapsi saa päivähoitoa tai perhe saa kodinhoitoapua.

Maksun perimisestä ja sen suuruudesta määräisi palvelun järjestänyt kunta tai kuntainliitto, jollei laista tai sen nojalla annetusta asetuksesta muuta johtuisi. Lailla voitaisiin kuitenkin säätää palveluja maksuttomiksi. Tämä lähtökohta poikeaa osittain nykyisestä käytännöstä. Erityisesti terveydenhuollossa on lähtökohtana se, että maksuja voidaan periä vain silloin, kun laissa tai asetuksessa niin säädetään. Samoin sosiaalihuollon puolella tilanne on monien palvelujen osalta sama.

Palvelusta perittävä maksu voisi olla joko tasasuuruinen tai se voisi määräytyä palvelun käyttäjän maksukyvyn mukaan. Ratkaisun maksun perimisestä tasasuuruisena tai maksukyvyn mukaan tekisi maksun määräävä kunta tai kuntainliitto, jollei asetuksella toisin säädetä. Asetuksella voitaisiin nimenomaisesti säätää palvelusta perittävä maksu määräytymään aina maksukyvyn mukaan.

2 §. Maksun enimmäismäärä. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat valtaosaltaan kansalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä peruspalveluja, eikä näiden palvelujen järjestämisellä tulisi kerätä tuloja kunnan muuhun toimintaan. Tämän takia palvelusta perittävä maksu saisi olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Palvelusta aiheutuvina kustannuksina otettaisiin huomioon lähinnä toiminnan järjestämisestä aiheutuvat käyttökustannukset. Käyttökustannuksilla tarkoitetaan tässä niitä kustannuksia, joiden perusteella käyttökustannusten valtionosuus määritellään sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen mukaan.

Asetuksella voitaisiin lisäksi säätää muista kuin laissa maksuttomiksi määrätyistä palveluista perittävän maksun enimmäismäärä ja maksu määräytyväksi maksukyvyn mukaan. Silloin kun palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä säädetään asetuksella, voisi palvelun järjestävä kunta tai kuntainliitto päättää perittävän maksun suuruuden kuitenkin siten rajoitettuna, että enimmäismaksua ei saisi ylittää.

Maksukyvyn mukaan määräytyväksi on ensi sijassa tarkoitus säätää maksut samoista palveluista, joista jo nykyisin peritään maksukyvyn mukaisia maksuja. Tällaisia ovat sosiaalipalveluissa esimerkiksi lasten päivähoidon maksut ja pitkäaikaisen laitoshoidon maksut sekä terveydenhuollossa lähinnä pitkäaikaisen laitoshoidon maksut.

3 §. Käyttämättä jätetystä ajasta perittävä maksu. Nykyisten maksuja koskevien säännösten mukaan maksu voidaan periä ainostaan saadusta palvelusta. Sen sijaan maksua ei ole voitu periä silloin, kun henkilö on varannut ajan esimerkiksi terveyskeskuksen hammaslääkäriltä, mutta ei kuitenkaan ole saapunut varaamalleen vastaanottoajalle. Nimenomaan terveyskeskusten hammaslääkäreiden vastaanotoilta poisjäämisiä on ollut varsin paljon, mikä on aiheuttanut palvelujen vajaakäyttöä ja asiakasmaksujen menetyksiä.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion tulo- ja menoarvioksi vuodelle 1992 on ehdotettu käyttämättä jätetystä ajasta perittävän maksun käyttöönottoa terveyskeskuksen hammaslääkärikäynneiltä pois jäämiseen ja sairaaloissa kaikilta käynneiltä pois jäämiseen. Tähän liittyen hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi kansanterveyslain 21 §:n ja erikoissairaahoihtolain 37 §:n muuttamisesta (HE 104/91 vp), jossa ehdotetaan varatun ja peruuttamatta jääneen hammaslääkärikäynnin ja poliklinikkakäynnin tekemistä maksulliseksi.

Mainittujen vuoden 1992 alusta voimaan tulevaksi ehdotettujen maksusäännösten mukaisesti ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, jonka mukaan kaikista ennalta varatuista mutta käyttämättä jätetyistä sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanottoajoista voitaisiin periä asetuksella säädettävä maksu.

Vaikka ehdotettu säännös koskee yleisesti kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, tulisi se käytännössä sovellettavaksi terveydenhuollossa, sillä sosiaalihuollossa ei juurikaan ole sellaisia maksullisia palveluja, joita säännös voisi koskea. Terveydenhuollossa maksun periminen tulisi ensi sijassa koskemaan samoja palveluja, joiden osalta vastaava poisjääntimaksu voitaisiin tulo- ja menoarvioesityksen mukaan periä jo vuonna 1992.

Käyttämättä jätetystä ajasta voitaisiin periä maksu vain silloin, kun asianomaisella henkilöllä ei ole hyväksyttävää syytä jäädä pois vastaanotolta. Hyväksyttävä syy pois jääntiin olisi silloin, kun ajan varannut on viimeistään päivää ennen varattua aikaa peruuttanut varatun ajan tai sen jälkeen hänelle on tullut ylivoimainen este saapua vastaanotolle. Ylivoimainen este voisi johtua esimerkiksi äkillisestä sairastumisesta tai tapaturmasta, joka estäisi saapumisen vastaanotolle.

4 §. Maksuttomat sosiaalipalvelut. Maksuttomiksi sosiaalipalveluiksi ehdotetaan säädettäväksi samat palvelut, jotka nykyisinkin ovat maksuttomia. Lisäksi ehdotetaan maksuttomiksi sosiaalipalveluiksi sosiaalihuoltoasetuksen 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetut palvelut, joiden maksuttomuudesta on tarkoitus säätää maksuasetuksen muutoksella vuotta 1992 koskevien kotipalvelujen maksujen korotuksen yhteydessä. Maksuttomiksi ehdotetaan säädettäväksi tämän mukaisesti:

1 kohta. Ehdotuksen mukaan maksutonta olisi sosiaalihuoltolain (710/82) 17 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sosiaalityö sekä momentin 2 kohdassa tarkoitettu kasvatus- ja perheneuvonta sekä 3 kohdassa tarkoitettuna kotipalveluna sosiaalihuoltolain 6 §:ssä tarkoitetun toimielimen ja yksityisen henkilön välillä tehtävään sopimukseen perustuva vanhuksen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan kotona tapahtuva hoito tai muu huolenpito. Maksutonta olisi siten muun muassa sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittama ohjaus, neuvonta ja sosiaalisten ongelmien selvittäminen sekä kasvatus- ja perheasioissa annettava asiantuntija-apu ja lapsen kehitystä edistävä sosiaalinen, psykologinen sekä lääketieteellinen tutkimus ja hoito.

2 kohta. Ehdotuksen mukaan maksuttomaksi säädettäisiin kehitysvammaisten erityishuolto kehitysvammaiselle annettavaa ylläpitoa lukuun ottamatta ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 39 §:ssä tarkoitettu kuljetus. Maksutonta olisi myös alle 16-vuotiaiden osittainen ylläpito ja lain 28 §:ssä tarkoitettua opetusta saavan lapsen osittainen ylläpito sen lukuvuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 16 vuotta. Näiden palvelujen maksuttomuus perustuu nykyisin kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/77).

3 kohta. Ehdotuksen mukaan maksutonta olisi peruskoululain (476/83) 32 §:n 3 momentissa tarkoitetulle vammaiselle lapselle annettava päiväkotihoito silloin, kun lapsen peruskouluopetus järjestetään päiväkodissa annettavan hoidon yhteydessä peruskouluopetukseksi katsottavan hoidon ajalta. Peruskoululain 10 a §:n 1 momentin mukaan kunta voi järjestää esiasteen opetusta myös päiväkodeissa.

4 kohta. Ehdotuksen mukaan maksutonta olisi lastensuojelulaissa (683/83) tarkoitettu lasten ja nuorten huolto kuten tukihenkilö- sekä loma- ja virkistystoiminta ja koulupsykologin sekä koulukuraattorin palvelut. Lastensuojelulain nojalla lapselle tai nuorelle järjestetystä laitoshuollosta, perhehoidosta ja asumispalveluista voitaisiin kuitenkin nykyisen käytännön mukaisesti edelleen periä maksu 7 §:ssä olevan säännöksen perusteella.

5 kohta. Ehdotuksen mukaan maksutonta olisi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/87) 8 §:n 1 momentissa tarkoitetut palvelut, 8 §:n 2 momentissa tarkoitetut tulkkipalvelut ja palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut sekä 11 §:ssä tarkoitetut tutkimukset. Palveluasumisen erityiskustannuksista voitaisiin kuitenkin periä maksu esimerkiksi silloin, kun henkilö saa vakuutuslainsäädännön mukaisia korvauksia vastaavaan tarkoitukseen.

6 kohta. Ehdotuksen mukaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 §:n 2 momentissa tarkoitettu suojatyö olisi maksutonta kuljetusta ja aterioita lukuun ottamatta. Mainitun lainkohdan mukaan suojatyöhön sovelletaan edelleen kumotun invaliidihuoltolain (907/46) 1-4, 22, 22 a, 22 c ja 22 d §:ää. Invaliidihuoltolain 22 d §:n mukaan suojatyöntekijältä voidaan hänelle järjestetystä ruokailusta ja kuljetuksesta periä kohtuullinen maksu.

7 ja 8 kohta. Ehdotuksen mukaan olisi maksutonta polikliininen päihdehuolto sekä avioliittolaissa (234/29), isyyslaissa (700/75), lapseksiottamisesta annetussa laissa (153/85), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75), lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/83), lapsen elatuksen turvaamisesta annetussa laissa (122/77) ja eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetussa laissa (660/66) kunnan tehtäväksi säädetyt palvelut. Kohdat 8 ja 9 sisältävät palveluja, jotka on rinnastettu sosiaalityöhön ja katsottu tällä perusteella maksuttomiksi sosiaalipalveluiksi. Koska maksuista ei ole tarkoitus säätää asetuksella enää yksityiskohtaisesti, ehdotetaan asian selventämiseksi, että sosiaalityöhön rinnastettavat palvelut säädetään erikseen maksuttomiksi. Maksutonta olisi siten muun muassa perheasioiden sovittelu, ottolapsineuvonta, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien sopimusten vahvistaminen ja selvityksen antaminen, lapsen ja puolison elatusta koskevien sopimusten vahvistaminen sekä lastenvalvojan toimenpiteet isyyden selvittämistä ja vahvistamista sekä lapsen elatusavun turvaamista koskevissa asioissa.

9 kohta. Lainkohdassa ehdotetaan nykyisen käytännön mukaisesti, ettei henkilölle hänen sosiaalihuoltoaan koskevissa asioissa annetuista asiakirjoista perittäisi maksua.

5 §. Maksuttomat terveyspalvelut. Maksuttomiksi terveyspalveluiksi ehdotetaan säädettäväksi samat palvelut, jotka nykyisinkin ovat maksuttomia. Poikkeuksena tästä olisivat kuitenkin terveyskeskuksessa tehtävät laboratorio- ja röntgentutkimukset, jotka on tarkoitus saattaa maksullisiksi jo vuoden 1992 alusta valtion tulo- ja menoarvioesitykseen liittyen. Maksuttomiksi ehdotetaan säädettäväksi tämän mukaisesti:

1 kohta. Ehdotuksen mukaan kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 1-6 ja 9 kohdassa ja 14 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut palvelut ja hoitoon kuuluvat aineet olisivat maksuttomia. Hoitoon kuuluviin aineisiin eivät sisältyisi nykyisen käytännön mukaisesti terveyskeskuksen avohoidon yhteydessä määrätyt lääkkeet.

Mainituista kansanterveyslain tarkoittamista palveluista voidaan todeta lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotolla käynnit sekä äitiys- ja lastenneuvolatoiminta. Lisäksi ehkäisevään terveydenhuoltoon liittyvät rokotukset ja seulonnat ovat maksuttomia. Maksuttomia olisivat lisäksi kaikki hoitoon liittyvät aineet siltä osin kuin ne annetaan hoitoon liittyvinä terveyskeskuksesta.

Maksu voitaisiin periä nykyisen käytännön mukaisesti fysikaalisesta hoidosta, sairaankuljetuksesta, potilaan ylläpidosta terveyskeskuksen sairaansijalla sekä hoitoon liittymättömistä lääkärin ja hammaslääkärin todistuksista ja lausunnoista. Tällaisia hoitoon liittymättömiä lääkärintodistuksia ovat esimerkiksi erilaiset terveystodistukset, joita tarvitaan työpaikkaa, virkaa tai esimerkiksi ajokorttia haettaessa. Lisäksi vuoden 1992 valtion tulo- ja menoarvioesitykseen liittyvässä hallituksen esityksessä eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 §:n ja erikoissairaanhoitolain 37 §:n muuttamisesta ehdotetaan laboratorio- ja röntgenkäynnit lisättäväksi niihin palveluihin, joista voitaisiin periä maksu.

2 kohta. Ehdotuksen mukaan kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 1-6 kohdassa ja erikoissairaanhoitolain (1062/89) 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin palveluihin liittyvät apuvälineet ja niiden tarpeellinen uusiminen ja huolto olisivat maksuttomia.

Apuvälineet eivät kuitenkaan olisi maksuttomia silloin, kun niiden tarve aiheutuu tapaturmavakuutuslain (608/48), maatalousyrittäjäin tapaturmavakuutuslain (1026/81), sotilasvammalain (404/48), liikennevakuutuslain (279/59), potilasvahinkolain (585/86) tai näitä vastaavan aikaisemman lain mukaan korvattavasta vahingosta tai ammattitaudista. Näissä tapauksissa saa apuvälineen käyttäjä korvauksen apuvälineen aiheuttamista kustannuksista vakuutusyhtiöltä asianomaisen vakuutuksen perusteella.

3 kohta. Lainkohdassa säädettäisiin maksuttomiksi kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu hampaiden tutkimus ja hoito alle 19-vuotiaille. Ehdotus vastaa valtion vuoden 1992 tulo- ja menoarvioesityksessä ehdotettua käytäntöä. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tutkimus ja hoito on maksutonta alle 17-vuotiaille sekä tutkimus ja ehkäisevä hoito vuonna 1956 tai sen jälkeen syntyneille 17 vuotta täyttäneille.

4 kohta. Ehdotuksen mukaan erikoissairaanhoitolain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuun lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluva neuvonta, kuntoutustarvetta ja -mahdollisuuksia selvittävä tutkimus sekä sopeutumisvalmennus- ja ohjaustoiminta ja muut näihin rinnastettavat toiminnat olisivat maksuttomia. Mainitut lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyvät toimenpiteet ovat lisäksi maksuttomia 1 kohdan perusteella silloin, kun lääkinnällisen kuntoutuksen järjestää terveyskeskus.

5 kohta. Hengityshalvauspotilaille, joiden hengityshalvaus on sen laatuista kuin asetuksella säädetään, tulee järjestää maksuton hoito hengityshalvauspotilaiden hoitokustannuksista annetun lain (129/57) mukaan. Samoin hoitoon kuuluvat kuljetukset ovat maksuttomia. Mainittua käytäntöä ehdotetaan edelleen jatkettavaksi.

6 kohta. Ehdotuksen mukaan maksutonta olisi nykyisen käytännön mukaisesti alle 18-vuotiaalle henkilölle annettava hoito ja ylläpito siltä osin kuin ne ovat kestäneet kalenterivuoden aikana yli seitsemän päivää sekä sarjassa annettava lääkinnällinen kuntoutus ja hyposensibilisaatio-, puhe- ja äänihäiriö-, säde- ja sytostaattihoito ja muu vastaava hoito sekä jatkuva dialyysihoito.

6 §. Maksukykyyn perustuva maksuttomuus. Silloin kun asetuksella säädettäisiin palvelusta perittävä maksu määräytymään maksukyvyn mukaan, voitaisiin asetuksella myös säätää tuloraja, jonka alittuessa tällainen palvelu olisi maksuton. Sen sijaan mainittu tuloraja ei koskisi niitä maksuja, jotka kunta tai kuntainliitto on omalla päätöksellään määrittänyt maksukyvyn mukaan määrytyväksi. Näissä tapauksissa mahdollisen maksuttomuuden määrittely jäisi maksut määräävän kunnan tai kuntainliiton harkittavaksi.

7 §. Lastensuojelun maksut. Lastensuojelussa on yleensä kysymys erityisissä taloudellisissa ja sosiaalisissa vaikeuksissa olevista perheistä. Tämän vuoksi ei lastensuojelulain nojalla järjestetystä palvelusta tai hoidosta tulisi periä maksua, ellei siihen ole riittäviä perusteita. Säännöksen mukaan lastensuojelulain nojalla avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona lapselle annetusta perhehoidosta, laitoshuollosta taikka asumispalveluista aiheutu- vien kustannusten korvaamiseksi voitaisiin edelleen periä maksu lapsen vanhemmilta, milloin se on asianomaisten toimeentulon edellytykset ja huollolliset näkökohdat huomioon ottaen perusteltua. Vanhemmalta perittävä maksu voisi olla kuitenkin enintään saman suuruinen kuin hänen vastuunsa lapsen elatuksesta olisi lapsen elatuksesta annetun lain 1- 3 §:n mukaan.

Koska vanhempi vastaa lapsen elatuksen kustannuksista vahvistetun elatusavun määrällä, ehdotetaan, että kunnalla olisi edelleenkin oikeus maksua määräämättä nostaa ja periä vanhemman suoritettavaksi vahvistettu elatusapu ja käyttää se vastaavalta ajalta laitoshuollosta, perhehoidosta taikka asumispalveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen. Säännöksen tarkoituksena on, ettei elatusvelvollisuuden täyttämistä voitaisi vaatia vanhemmalta kahteen kertaan, ensin kunnalle sosiaalipalvelumaksuna ja toistamiseen elatusapuna lapselle. Laitoshuollon ja perhehoidon kustannuksena on pidettävä myös lapselle tai nuorelle annettavia käyttövaroja.

Säännöksen mukaan kunta voisi edelleen periä laitoshuollosta, perhehoidosta ja asumispalveluista aiheutuneiden kustannusten korvaukseksi kohtuulliseksi katsottavaa maksua myös muista lapsen tai nuoren 14 §:n mukaisista tuloista, korvauksista ja saamisista.

8 §. Työterveyshuollon maksut. Terveyskeskuksen järjestäessä kansanterveyslaissa tarkoitettua työterveyshuoltoa tai tuottaessa työnantajalle muita sairaanhoito- ja työterveydenhuoltopalveluja, suorittaa työnantaja kansanterveyslain 21 §:n 2 momentin mukaan asetuksella säädettävät maksut ja korvaukset terveyskeskukselle. Näitä palveluja käyttävä työntekijä ei siten joudu suorittamaan mitään korvauksia terveyskeskukselle. Yrittäjän tai muun omaa työtään tekevän on kansanterveyslain 21 §:n 3 momentin mukaan suoritettava asetuksella säädettävät maksut ja korvaukset terveyskeskukselle. Asetuksella säädettävien maksujen tulisi kansanterveyslain 21 §:n 4 momentin mukaan vastata keskimääräisiä todellisia kustannuksia. Uudistuksen yhteydessä nämä työterveyshuollon maksuja koskevat säännökset ehdotetaan sisällytettäväksi sellaisenaan tähän lakiin.

9 §. Erikoismaksuluokan maksut. Erikoissairaanhoitolain 38 §:n mukaan muissa kuin psykiatrisissa sairaaloissa voi asetuksella säädettävien yleisten maksuluokkien lisäksi olla erikoismaksuluokka niitä potilaita varten, jotka haluavat päästä sellaisen lääkärin hoitoon, jolla on lääninhallituksen myöntämässä laajuudessa oikeus hoitaa potilaita erikoismaksuluokassa. Erikoismaksuluokassa hoidettavilta potilailta voidaan periä lisämaksuja sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

Pykälä vastaa nykyistä lainsäädäntöä. Asetuksella on tarkoitus yksityiskohtaisemmin määritellä erikoismaksuluokassa perittävät lisämaksut.

10 §. Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tekijät. Erityisesti sosiaalihuollossa on maksukyvyn mukaan määräytyviä lasten päivähoitomaksuja määriteltäessä ollut ongelmana se, miten niin sanotut uusperheet otetaan huomioon. Pitkään oli vakiintuneena käytäntönä se, että myös perheen tosiasiallisen huoltajan tulot otettiin huomioon, olipa tämä solminut avioliiton lapsen vanhemman kanssa tai ei. Korkeimman hallinto-oikeuden syksyllä 1990 antaman päätöksen mukaan tämä noudatettu käytäntö ei ole voimassa olevan lainsäädännön mukainen. Niinpä maksuja määrättäessä ei aina ole mahdollista ottaa huomioon tosiasiallista huoltajaa.

Esiintyneen ongelman poistamiseksi ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös, jonka mukaan maksukykyä arvioitaessa ja maksun suuruutta määrättäessä voidaan, sen estämättä mitä muussa laissa on säädetty, ottaa huomioon henkilön eläminen samassa taloudessa, henkilön tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut maksukykyyn vaikuttavat seikat sekä lapsen elatuksesta annetussa laissa tarkoitettu elatusvelvollisuus siten kuin siitä asetuksella tarkemmin säädetään.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että henkilön maksukykyä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon perheessä vallitsevat tosiasialliset olosuhteet riippumatta perheenjäsenten yksityisoikeudellisista suhteista. Tarkoituksena on siten ainoastaan sosiaalihuoltolain nykyisten valtuutussäännösten täsmentäminen tosiasiallisiin perhesuhteisiin liittyvän maksukyvyn arviointiperusteiden osalta.

Maksukyvyn mukaan määräytyvää maksun suuruutta määriteltäessä on lisäksi tärkeätä, että asianomaisten henkilöiden tulot otetaan huomioon yhtenäisten perusteiden mukaisesti. Tämän takia pykälän 2 momentiksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan asetuksella voitaisiin säätää siitä, mitkä tulot otetaan huomioon maksukykyä määriteltäessä ja miten tämä huomioon ottaminen käytännössä tapahtuisi. Myös nykyisin määritellään asetuksella maksun perusteena olevat tulot.

11 §. Maksun perimättä jättäminen tai alentaminen. Sosiaalihuoltolain 28 §:n 3 momentin mukaan sosiaalipalvelusta perittävä maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Tämä säännös ehdotetaan sisällytettäväksi lakiehdotukseen siten, että se koskisi myös terveydenhuollon maksuja.

Ehdotettu säännös mahdollistaisi sen, että pykälässä mainitut edellytykset täyttävältä henkilöltä ei tarvitsisi periä asiakasmaksua esimerkiksi silloin, kun henkilö ei itse pysty vastaamaan maksusta, vaan se tulisi kunnan sosiaalitoimen suoritettavaksi toimeentulotukena. Tällaisissa tapauksissa olisi tarkoituksenmukaista, että palvelusta perittävää maksua voitaisiin suoraan alentaa tai jättää se kokonaan perimättä, jolloin asianomaisen henkilön ei tarvitsisi erikseen hakea toimeentulotukea maksun suorittamiseksi.

12 §. Ostetusta palvelusta perittävä asiakasmaksu. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan asiakkaalta on perittävä samat maksut riippumatta siitä, onko kunta tai kuntainliitto järjestänyt palvelun itse tai hankkinut palvelun muualta, esimerkiksi yksityiseltä palvelun tuottajalta. Tämä on taannut sen, että perittävät maksut ovat olleet yhtenäiset riippumatta palvelun järjestämistavasta. Ehdotettu pykälä vastaisi asiallisesti nykyistä käytäntöä, jolloin palvelun käyttäjän kannalta ei palvelujen järjestämistavalla olisi merkitystä.

13 §. Ulkomaalaiselta perittävä maksu. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain, kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain mukaan muulta kuin Suomen kansalaiselta voidaan asetuksella säätää perittäväksi maksu ja korvaus muutoin maksuista säätystä poikkeavin perustein. Näin voitaisiin menetellä niiden valtioiden kansalaisten osalta, joiden valtioiden kanssa ei ole sopimusta toisenlaisesta menettelystä. Mainituista säännöksistä huolimatta toistaiseksi ei ole annettu asetusta, jonka perusteella muiden maiden kansalaisilta voitaisiin periä eri maksuja kuin suomen kansalaisilta.

Mainittuja kehitysvammahuollon, kansanterveyslain ja erikoissairaanhoidon maksuja koskevia säännöksiä vastaava säännös muiden kuin suomalaisten hoidosta perittävistä maksuista ehdotetaan otettavaksi tähän lakiin. Ehdotettu säännös koskisi kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

14 §. Tulojen, korvausten tai saamisten periminen kunnalle. Sosiaalihuoltolain 29 §:n mukaan sosiaalilautakunta voi periä laitoshuoltoa tai perhehoitoa saaneelle henkilölle tulevat tulot, korvaukset ja saamiset sekä käyttää niitä hoidosta tai huollosta määrätyn maksun korvaamiseen. Mainitut tulot, korvaukset ja saamiset voidaan periä enintään siltä ajalta, jonka asianomainen on laitoshuollossa tai perhehoidossa. Mainitun sosiaalihuoltolain 29 §:ssä omaksutun periaatteen mukaisesti ehdotetaan, että kunta voisi periä laitoshoidossa tai -huollossa taikka perhehoidossa olevan henkilön tulot, korvaukset ja saamiset mainitun hoidon ajan ja käyttää ne hoidosta tai ylläpidosta määrättyjen maksujen korvaamiseen. Ehdotuksen mukaan näin voitaisiin tehdä aikaisemmasta poiketen myös terveydenhuollossa, koska esimerkiksi pitkäaikaishoidon järjestäminen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon toimintayksikössä on usein sattumanvaraista ja nämä hoidot voivat olla luonteeltaan pitkälti saman tyyppisiäkin.

15 §. Muutoksenhaku. Nykyisin asiakasmaksuja koskevat muutoksenhakusäännökset poikkeavat osittain toisistaan. Sosiaalihuoltolain 7 luvussa, jossa käsitellään muutoksenhakua, on lähdetty siitä, että sosiaalilautakunnan alaisen viranhaltijan päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta. Päätökseen tyytymättömällä on kuitenkin oikeus saattaa päätös sosiaalilautakunnan ratkaistavaksi. Sosiaalilautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla lääninoikeuteen. Lääninoikeuden päätöksestä ei pääosin saa hakea muutosta muun muassa siltä osin kuin se koskee sosiaalipalvelusta määrätyn maksun suuruutta.

Terveydenhuollon lainsäädännössä sovelletaan yllä kuvatun kaltaista muutoksenhakumenettelyä pitkäaikaishoidon maksuihin. Muiden maksujen osalta ei ole erityisiä muutoksenhakusäännöksiä, vaan muutoksenhaku määräytyy kunnallislain mukaan. Tällöin viranomaisen päätökseen haetaan muutosta kunnanhallitukselta, jonka päätökseen voidaan hakea muutosta lääninoikeudelta ja edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Muutoksenhakusäännösten yhdenmukaistamiseksi ehdotetaan lakiin otettavaksi yhtenäiset muutoksenhakusäännökset. Ehdotuksen mukaan muutosta haettaisiin samoin kuin nykyisin sosiaalihuollon maksuja koskeviin päätöksiin. Tällöin viranhaltijan päätökseen haettaisiin oikaisua sosiaalihuollon tai terveydenhuollon toimeenpanosta vastaavalta toimielimeltä ja sen päätöksestä edelleen lääninoikeudelta. Lääninoikeuden päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla.

16 §. Viivästyskorko. Jotta asiakasmaksut tulisivat suoritetuksi nykyistä paremmin asetetussa määräajassa, ehdotetaan lakiin otettavaksi säännös viivästyskorosta. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen suorituksen viivästyessä ei maksun suorittajalta ole voitu periä viivästyskorkoa nykyisten säännösten perusteella. Tämä on eräissä tapauksissa voinut johtaa siihen, että maksujen suorittamista on tarkoituksellisesti lykätty mahdollisimman pitkälle. Palveluja järjestävien kuntien ja kuntainliittojen kannalta maksujen viivästyminen on aiheuttanut ylimääräistä työtä silloin, kun maksuja on jouduttu perimään useaan otteeseen. Lisäksi viivästyneet maksut ovat aiheuttaneet perimiskustannuksia ja korkotappioita.

Perittäväksi viivästyskoroksi ehdotetaan 16 prosenttia, joka on samansuuruinen kuin korkolain (633/82) mukainen viivästyskorko. Koron maksuvelvollisuus alkaisi maksulle määrätystä eräpäivästä. Eräpäivä saisi ehdotuksen mukaan olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta, jotta palvelun käyttäjällä olisi riittävästi aikaa varautua maksun suorittamiseen.

17 §. Maksujen ulosotto. Palvelusta perittävä maksu saataisiin periä nykyisen käytännön mukaisesti ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin säädetään.

18 §. Tarkemmat säännökset. Lain täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset säännökset voitaisiin antaa asetuksella.

19 §. Voimaantulo. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu- ja valtionosuusuudistuksen kanssa.

Lailla kumottaisiin hengityshalvauspotilaiden hoitokustannuksista 15 päivänä maaliskuuta 1957 annettu laki (129/57) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Mainittuun lakiin sisältyvät säännökset hengityshalvauspotilaiden hoidon maksuttomuudesta ehdotetaan sisällytettäväksi tämän lain 5 §:n 5 kohtaan. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon erityislaeista kumottaisiin samalla erilliset maksuja koskevat säännökset. Kuhunkin erityislakiin jäisi ainoastaan viittaussäännös, jonka mukaan maksut määräytyisivät tämän lain mukaan.

11 a §. Sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvaukset on tarkoitettu alentamaan yksityisten terveyspalvelujen käyttämisestä vakuutetulle aiheutuneita kustannuksia. Jos kunta hankkii yksityiseltä palvelun tuottajalta terveyspalveluja, ei niistä aiheutuneita kustannuksia ole tarkoitus korvata valtionosuusjärjestelmän lisäksi sairausvakuutuksesta. On kuitenkin ollut eräitä yksittäistapauksia, jolloin kunta on toiminut siten, että se on pyrkinyt saamaan yksityisiltä palvelujen tuottajilta hankkimiinsa palveluihin korvausta sairausvakuutuksesta.

Edellä olevan perusteella ehdotetaan sairausvakuutuslain 11 a §:ään lisättäväksi selvyyden vuoksi uusi 3 momentti, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla järjestetyn sairaanhoidon kustannuksista ei suoriteta sairausvakuutuslain mukaista korvausta vakuutetulle eikä kunnalle. Korvausta ei myöskään maksettaisi, jos kysymys tosiasiassa on järjestelystä, jota mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan.

2 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

5 §. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuuutta koskevan lakiehdotuksen 4 §:ään, jossa on tarkoitus säätää toiminnan järjestämistavoista.

Pykälän 3 momentissa todetaan nykyisin, että sosiaalihuollon kuntainliittoon ja kuntainliiton jäsenkuntien asukkaisiin sovelletaan, mitä laissa on säädetty kunnasta. Lainkohdasta ehdotetaan poistettavaksi 6 §:ään ehdotettujen muutosten takia tarpeettomaksi käyneet säännökset kuntainliiton liittohallituksesta, sen jaostoista ja kuntainliiton viranhaltijoista.

6, 7, 7 a ja 9 §. Pykälissä säädetään sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtiminen sosiaalilautakunnalle sekä lautakunnan tehtävistä, jaostoista ja johtosäännöstä. Ehdotuksen mukaan pakollisesta lautakunnasta luovuttaisiin. Sosiaalihuoltoon kuuluvien tehtävien hoito tulisi 6 §:n 1 momentin mukaan kuitenkin antaa kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle. Toimielin olisi kunnallislain perusteella luottamushenkilöelin. Kysymykseen voisi tulla kunnanhallitus, lautakunta, johtokunta tai toimikunta.

Toimielimen tehtävänä olisi ehdotetun 6 §:n 2 momentin perusteella nykyisen käytännön mukaisesti myös edustaa kuntaa, valvoa kunnan oikeutta ja käyttää puhevaltaa sosiaalihuollon yksilöllistä toimeenpanoa koskevissa asioissa. Lisäksi toimielin tekisi kunnan puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet mainituissa asioissa.

Mahdollisuus antaa toimielimen tehtäviä sen jaostolle ehdotetaan säädettäväksi 6 §:n 3 momentissa saman laajuisena kuin sosiaalilautakunnan osalta nykyisin on mahdollista. Delegointimahdollisuus on siten laajempi kuin mitä kunnallislain 71 a § mahdollistaa.

Silloin kun kunnan koko sosiaalihuolto olisi annettu kuntainliiton hoidettavaksi, asettaisi edellä tarkoitetun toimielimen 7 §:n mukaan kuntainliitto eikä kunnassa olisi tällöin erillistä toimielintä. Menettely vastaa asiallisesti nykyistä käytäntöä.

Lain 7 a ja 9 §:ssä olevat säännökset sosiaalilautakunnan jaostoista ja jaostojen jäsenistä sekä johtosäännöstä ehdotetaan kumottaviksi. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tehtävien jakaminen jaostoille ja johtosäännön laatiminen määräytyisivät ehdotuksen mukaan kunnallislain perusteella.

8, 15, 16, 17, 34, 38, 40, 43 ja 54 §. Pykälissä on nykyisin säännöksiä sosiaalilautakunnan tehtävistä. Koska sosiaalilautakuntaa koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi ja sosiaalihuollon järjestäminen kuuluisi jatkossa kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle, ehdotetaan pykäliin tehtäväksi tätä koskevat tekniset muutokset.

10 §. Nykyisin pykälän 1 momentin mukaan kunnassa on oltava sosiaalijohtaja tai sosiaalisihteeri sekä tarpeellinen määrä muuta sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lainkohdassa ei olisi enää määräyksiä sosiaalijohtajasta eikä sosiaalisihteeristä. Sosiaalihuollon hallinnon järjestäminen jäisi tältä osin kuntien itsensä päätettäväksi. Lainkohtaan jäisi tällöin velvoite, jonka mukaan kunnassa tulee olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä. Säännöksellä turvattaisiin tällöin se, että kunnan sosiaalihuollon toimeenpanoa varten kunnissa olisi ammattitaitoista henkilökuntaa.

Nykyisin pykälän 2 momentin mukaan kunnassa tulee olla lastenvalvojan virka. Lastenvalvojan tehtävistä säädetään muun muassa isyyslaissa (700/75) ja isyyslain voimaanpanosta annetussa laissa (701/75). Sosiaalihuoltolain 17 §:n 2 momentin mukaan kunnan on huolehdittava muun muassa niistä tehtävistä, jotka mainituissa laeissa kuuluvat lastenvalvojalle. Tämän takia säännös ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi. Samalla lain 17 §:n 2 momentin säännöstä on tarkoitus täsmentää siten, että siitä käy aikaisempaa selkeämmin esille kunnan velvollisuus hoitaa muissa laeissa lastenvalvojalle säädetyt tehtävät.

Pykälän 3 momentin mukaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilökunnan kelpoisuusehdoista säädetään asetuksella. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalihuollon muun ammatillisen henkilökunnan yleisistä kelpoisuusehdoista säädettäisiin asetuksella.

12 §. Nykyisin pykälän 1 momentin mukaan sosiaalilautakunnan päätösvaltaa voidaan johtosäännöllä siirtää lautakunnan alaisille viranhaltijoille. Tämä tehtävien siirto ei kuitenkaan voi koskea henkilölle annettavaa tahdonvastaista huoltoa koskevia päätöksiä. Koska 6 §:n lautakuntasäännökset on ehdotettu muutettavaksi siten, että sosiaalihuollosta vastaisi monijäseninen toimielin, ehdotetaan pykälä muutettavaksi siten, että hallintosäännösten muutos otetaan huomioon.

Tahdonvastaista huoltoa koskevien kiireellisten päätösten tekemisestä säädetään pykälän 2 momentissa, jonka mukaan nykyisin sosiaalijohtajalla ja sosiaalisihteerillä on kiireellisissä tapauksissa oikeus päättää sosiaalihuollon antamisesta ja siihen liittyvistä muista toimenpiteistä sekä ryhtyä eräisiin muihin toimenpiteisiin. Erityisesti suurten kuntien virkarakenteesta johtuen kiireellisistä tapauksista voi käytännössä päättää ainoastaan sosiaalijohtaja, koska näitä tehtäviä ei voi siirtää muille viranhaltijoille. Käytännön toiminnan kannalta tällainen päätösten keskittyminen yhdelle henkilölle ei aina mahdollista asioiden nopeaa ja joustavaa ratkaisemista. Kun samalla lain 10 §:n 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sosiaalijohtajan ja sosiaalisihteerin viran perustaminen jää kunnan harkintaan, on säännöstä tarpeen muuttaa.

Edellä olevan perusteella ehdotetaan pykälän 2 momenttia muutettavaksi siten, että sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen määräämä johtava sosiaalihuollon viranhaltija voisi kiireellisissä tapauksissa päättää sosiaalihuollon antamisesta ja muista lainkohdassa tarkoitetuista asioista.

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi 2 momentin muutoksesta aiheutuva tekninen muutos, jolla lainkohtaan lisättäisiin maininta johtavasta sosiaalihuollon viranhaltijasta.

13 §. Koska uudessa valtionosuusjärjestelmässä kunta ei enää laatisi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevaa toteuttamissuunnitelmaa, sitä koskeva maininta ehdotetaan poistettavaksi pykälän 1 momentin johdantokappaleesta. Muutoksen tarkoituksena ei ole laajentaa palvelujen järjestämisvelvollisuutta eikä muuttaa sen oikeudellista luonnetta.

27 §. Nykyisin pykälän 1 momentin mukaan kunnan käyttöön on perustettava, hankittava tai muutoin varattava paikallista tarvettava vastaava määrä palvelu- ja tukiasuntoja sekä laitospaikkoja. Säännöksen velvoite on liittynyt voimassa olevaan suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmään, jonka perusteella kuntakohtaisesti on määritelty ne voimavarat, jotka kunnan on osoitettava sosiaalihuoltoon. Suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyen ehdotetaan säännöstä selvyyden vuoksi muutettavaksi siten, että kunta voi hankkia pykälässä mainittuja asuntoja tai laitospaikkoja.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi 6 §:n muutoksesta johtuva tekninen muutos siten, että siinä mainittaisiin sosiaalilautakunnan sijasta 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin.

28, 29 ja 59 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota tässä esityksessä ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän takia sosiaali- ja terveydenhuollon erityislaeissa olevat säännökset perittävistä maksuista ehdotetaan kumottaviksi. Erityislakeihin otettaisiin ainoastaan viittaussäännös, jonka mukaan maksuihin sovelletaan mainittua ehdotettua lakia.

Tämän vuoksi sosiaalipalveluista perittäviä maksuja koskevaa 28 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä ainoastaan viitattaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Eräiden tulojen perimistä sosiaalilautakunnalle koskeva 29 § ja henkilölle sosiaalihuoltoa koskevissa asioissa annettavan asiakirjan maksuttomuutta koskeva 59 § ehdotetaan kumottavaksi. Vastaavat säännökset on tarkoitus sisällyttää ehdotettuun uuteen lakiin.

41 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi 10 §:n 1 momentin muuttamisesta aiheutuva tekninen muutos siten, että lainkohdassa puhuttaisiin sosiaalijohtajan ja sosiaalisihteerin sijasta johtavasta sosiaalihuollon viranhaltijasta.

45, 46 ja 47 §. Nykyisin pykälissä säädetään sosiaalilautakunnan alaisen virkamiehen ja sosiaalilautakunnan tekemää päätöstä koskevista muutoksenhakumenettelyistä. Koska sosiaalilautakuntaa koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi ja sosiaalihuollon järjestäminen kuuluisi jatkossa kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle, ehdotetaan pykäliin tehtäväksi tätä koskevat tekniset muutokset.

Kotipalvelua koskevaan sosiaalilautakunnan päätökseen ei palvelusta määrättyä maksua lukuun ottamatta saa hakea valittamalla muutosta 46 §:n 2 momentin perusteella. Vastaavaa valituskieltoa ei ole säädetty muista sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista. Valtion viranomaisten ohjaus palvelujen järjestämisessä valtionosuusuudistuksen yhteydessä vähenisi. Asiakkaiden mahdollisuudet valvoa etujaan palvelujen järjestämisessä tulevat entistä keskeisemmiksi. Näin ollen on tarpeen antaa myös kotipalvelun asiakkaalle mahdollisuus valittaa palvelua koskevasta päätöksestä. Tämän vuoksi nykyisin pykälän 2 momentissa oleva muutoksenhakukielto ehdotetaan kumottavaksi.

Kotipalvelua koskevan muutoksenhakukiellon takia ehdotetaan 46 §:n 2 momenttiin tehtäväksi lisäksi tarvittavat tekniset muutokset.

52 §. Nykyisin pykälässä säädetään sosiaalihuollon toimintayksiköiden käyttämisestä sosiaalihuollon koulutustoimintaan. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto voi velvoittaa kunnan tekemään koulutustoimintaa koskevan sopimuksen oppilaitoksen kanssa, mikäli sopimusta ei muutoin ole saatu aikaan. Pakollista sopimusmenettelyä koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi, koska sosiaalihuollon toimintayksikön käyttäminen opetustoimintaan vastoin kunnan tahtoa ei ole tarkoituksenmukaista. Samoin vastaavansisältöinen kansanterveyslain 15 a §:n 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi kansanterveyslain muuttamista koskevassa lakiehdotuksessa.

53 §. Nykyisin kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että sosiaalilautakunnan alainen henkilökunta osallistuu toimialansa täydennyskoulutukseen sosiaali- ja terveyshallituksen ohjeiden mukaisesti vähintään kerran viidessä vuodessa.

Henkilökunnan täydennyskoulutus on toiminnan tuloksellisuuden kannalta välttämätöntä. Niinpä kunnan edun mukaista on huolehtia henkilökunnan täydennyskoulutuksesta. Siksi kunnat huolehtivat tarpeellisesta henkilökunnan täydennyskoulutuksesta silloinkin, kun tähän ei ole lakisääteistä velvoitetta. Täydennyskoulutuksen tarvetta on lisäksi korostettu kuntien keskusjärjestöjen antamissa suosituksissa koulutukseen varattavasta määrärahasta. Tämän takia lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoite ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi. Kansanterveyslain vastaavan sisältöinen 41 § ehdotetaan samoin kumottavaksi.

55 §. Nykyisin sosiaalilautakunnan on annettava lääninhallitukselle tietoja kunnan sosiaalihuollosta. Koska lääninhallitus voi saada tarpeelliset tiedot kunnan sosiaalihuollosta myös kunnallislain 145 §:n ja lääninhallituslain (1233/87) 6 §:n perusteella, ehdotetaan pykälä tarpeettomana kumottavaksi.

66 §. Nykyisin lääninhallitus on voinut myöntää määräajaksi vapautuksen sosiaalijohtajan ja sosiaalisihteerin virkojen perustamisesta. Koska 10 §:n 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi sosiaalijohtajan ja sosiaalisihteerin virkojen perustamista koskeva velvoite, ehdotetaan vastaavasti myös 66 § kumottavaksi.

Siirtymäsäännös. Lakiehdotuksen voimaan tullessa on henkilökunnan kelpoisuusehtoja koskevia säännöksiä tarkoitus muuttaa. Tällöin saattaa käydä niin, että kaikki nykyisin virassa olevat henkilöt eivät täytä uusien kelpoisuusehtojen mukaisia vaatimuksia. Heidän asemansa turvaamiseksi ehdotetaan, että lain voimaantullessa virassa oleva henkilö on edelleen kelpoinen vastaavan virkaan tai tehtävään.

5 §. Suhde muihin lakeihin. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

46 §. Maksut ja käyttövarat. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän takia sosiaali- ja terveydenhuollon erityislaeissa olevat säännökset perittävistä maksuista ehdotetaan kumottaviksi. Erityislakeihin otettaisiin ainoastaan viittaussäännös, jonka mukaan maksuihin sovelletaan ehdotettua uutta lakia. Edellä olevan perusteella 46 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 1-3 momentissa olevat säännökset lastensuojelusta perittävistä maksuista kumottaisiin ja niiden sijasta viitattaisiin ehdotettuun uuteen lakiin. Pykälän 4 momentissa oleva säännös käyttövaroista ehdotetaan otettavaksi sellaisenaan muutettavan pykälän 2 momentiksi.

4 §. Pykälän mukaan päiväkodissa tulee olla lapsen hoidolle ja kasvatukselle sopivat toimitilat ja toimintavälineet sekä tehtävään soveltuva ja riittävä henkilökunta. Pykälä ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi.

12 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

14, 19, 20 ja 22-25 §. Pykälissä säädetään nykyisin erityishuoltopiirin kuntainliiton hallinnosta. Näistä pykälistä ehdotetaan kumottaviksi liittohallitusta ja lautakuntia koskeva 19 §, erityishuoltoneuvostoa koskeva 20 §, erityishuoltopiirin johtajaa koskeva 22 §, vastaavaa johtajaa koskeva 24 § ja johtosääntöä koskeva 25 §. Säännösten kumoamisen jälkeen kuntainliiton hallinnon järjestäminen määräytyisi kunnallislain säännösten mukaisesti. Mainittujen pykälien kumoamisen takia ehdotetaan 14 §:n 2 momenttiin tehtäväksi tarpeelliset tekniset muutokset.

Erityishuoltopiirin johtoryhmän kokoonpanoa koskevaan 23 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi 22 §:n kumoamisesta aiheutuva tekninen muutos. Nykyisin johtoryhmään kuuluu erityishuoltopiirin johtaja sekä vähintään kaksi muuta jäsentä siten, että johtoryhmässä on edustettuna lääketieteellinen, kasvatustieteellinen ja sosiaalihuollollinen asiantuntemus. Ehdotuksen mukaan johtoryhmään kuuluisi vähintään kolme jäsentä, jotka edustaisivat lääketieteellistä, kasvatustieteellistä ja sosiaalihuollollista asiantuntemusta.

43 ja 84 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 43 § ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin. Lisäksi ehdotetaan kumottavaksi maksusäännösten uudistamisen takia tarpeettomaksi käyvä 84 §, jossa nykyisin säädetään maksujen perimisestä ulosottotoimin.

45 §. Lain 44 §:n mukaan erityishuoltopiirin kuntainliiton muulle kuin sanottuun kuntainliittoon kuuluvasta kunnasta olevalle henkilölle järjestämän erityishuollon aiheuttamista kustannuksista on sen kuntainliiton, johon henkilön kotikunta kuuluu, suoritettava korvaus. Korvauksen määräämistä koskevasta 45 §:n 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus valtionosuuden perusteena oleviin käyttökustannuksiin, koska laskennallisessa valtionosuusjärjestelmässä kuntainliiton käyttökustannukset eivät ole kunnalle tätä toimintaa varten suoritettavan valtionosuuden perusteena.

48 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

68 §. Pykälässä säädetään mahdollisuudesta yhdistää erityishuoltopiirin kuntainliiton toiminta terveydenhuoltoalan kuntainliiton toimintaan. Nykyisin toiminnan yhdistäminen edellyttää 1 momentin mukaan valtioneuvoston suostumusta. Toisaalta valtioneuvosto voi velvoittaa 3 momentin mukaan erityishuoltopiirin ja terveydenhuoltoalan kuntainliiton liittymään yhteen. Lisäksi 2 momentin mukaan vapaaehtoinen liittyminen tulee tehdä kuntainliittojen liittovaltuustoissa kahden kolmasosan enemmistöllä.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteenliittymisestä voisivat päättää asianomaiset kuntainliitot ilman valtioneuvoston suostumusta. Valtioneuvosto ei myöskään voisi velvoittaa kuntainliittoja yhdistymiseen. Liittymiselle asetettu kahden kolmasosan enemmistö liittovaltuustoissa ehdotetaan myös poistettavaksi.

69 §. Nykyisin erityishuoltopiirin liityttyä terveydenhuoltoalan kuntainliittoon, sovelletaan terveydenhuoltoalan kuntainliittoon soveltuvin osin, mitä erityishuoltopiirin kuntainliitosta on säädetty. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi 68 §:n muutoksesta aiheutuvat tekniset muutokset.

70 §. Nykyisin pykälässä säädetään 68 §:ssä tarkoitetun yhteenliittymisen vaikutuksista jäsenkuntien osuuksiin erityishuoltopiirin kuntainliiton varoista ja veloista. Säännös on dispositiivinen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, sillä kunnallislain 124 §:n mukaan kuntainliiton johtosäännössä on aina oltava määräykset jäsenkuntien osuudesta kuntainliiton varoihin ja velkoihin.

4 §. Suhde muihin lakeihin. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

12 §. Lyhytaikainen hoito väkivaltaisuuden perusteella. Päätöksen alistaminen. Nykyisin pykälässä säädetään sosiaalijohtajan tai sosiaalisihteerin mahdollisuudesta määrätä henkilö tahdosta riippumatta hoitoon väkivaltaisuuden perusteella. Sosiaalihuoltolain 6 ja 10 §:iin ehdotettujen muutosten takia ehdotetaan pykälään tehtäväksi tarvittavat tekniset muutokset. Ehdotettujen muutosten mukaan tahdosta riippumattomaan hoitoon voisi määrätä henkilön sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen määräämä sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai hänen estyneenä ollessa toimielimen puheenjohtaja.

4 §. Nykyisin kunnassa on raittiuslautakunta, joka huolehtii lain mukaisista tehtävistä. Kunnanvaltuusto voi kuitenkin päättää, että raittiuslautakunnan tehtävistä huolehtii muu lautakunta tai kunnanhallitus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi yhdenmukaisesti sosiaalilautakuntaa ja terveyslautakuntaa koskevien säännösten kanssa siten, että raittiustyön toimeenpanosta huolehtisi kunnan määräämä monijäseninen toimielin.

Tähän toimielimeen sovellettaisiin lisäksi, mitä muissa laeissa säädetään raittiuslautakunnasta.

5 §. Nykyisessä pykälässä säädetään raittiuslautakunnan jäsenten lukumäärästä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi 4 §:n muutokseen liittyen.

6 §. Pykälän 1 momentin mukaan kunnassa voi olla yksi tai useampi viranhaltija raittiuslautakunnalle kuuluvia tehtäviä varten. Säännös ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi, sillä tarvittavien virkojen perustaminen on mahdollista ilman nimenomaista säännöstä.

Pykälän 3 momentissa nykyisin oleva valtuutussäännös raittiustyön viranhaltijoiden kelpoisuusehtojen sääätämisestä asetuksella on tarkoitus säilyttää siten muutettuna, että jatkossa kelpoisuusehtoja voisi säätää ainoastaan raittiustyön ammatillisen henkilökunnan osalta. Säännökseen ehdotetaan lisäksi tehtäväksi 1 momentissa olevan säännöksen kumoamisesta johtuvat tekniset muutokset.

7 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

Siirtymäsäännös. Lakiehdotuksen voimaan tullessa on henkilökunnan kelpoisuusehtoja koskevia säännöksiä tarkoitus muuttaa. Tällöin saattaa käydä niin, että kaikki nykyisin virassa olevat henkilöt eivät täytä uusien kelpoisuusehtojen mukaisia vaatimuksia. Heidän asemansa turvaamiseksi ehdotetaan, että lain voimaantullessa virassa oleva henkilö on edelleen kelpoinen vastaavan virkaan tai tehtävään.

4 §. Suhde muihin lakeihin. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

5 §. Suunnittelu ja rahoitus. Voimassa olevassa pykälässä on viittaussäännös, jonka mukaan laissa tarkoitettuun toimintaan sovelletaan suunnittelu- ja valtionosuuslakia. Pykälän 2 momentissa säädetään lisäksi, että suunnittelu- ja valtionosuuslain mukainen valtionosuus suoritetaan lain 8 §:n 2 momentin ja 9 §:n 3 momentin mukaan erityisen järjestämisvelvollisuuden piirissä olevien palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin, vaikka kysymys ei olisikaan toteuttamissuunnitelmassa vahvistetusta toiminnasta. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, on maininta määrättyihin kustannuksiin suoritettavasta valtionosuudesta tarpeeton. Tämän vuoksi pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä olisi ainoastaan viittaus ehdotettuun uuteen suunnittelu- ja valtionosuuslakiin.

10 §. Nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisessa suunnitelmassa voidaan antaa ohjeita laissa tarkoitettujen palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä. Koska palvelujen ja tukitoimien järjestämistä koskevia ohjeita koskeva säännös on tarkoitus säilyttää, ehdotetaan pykälän 2 momenttia muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin uuteen lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

14 §. Palvelusta perittävät maksut. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 14 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin.

15 §. Vakuutuslaitoksen korvaus. Jos vakuutuslaitoksen tulee antaa vammaiselle henkilölle korvausta pykälässä mainittuihin lakeihin perustuvan vakuutuksen perusteella, on kunnalla oikeus saada mainittu korvaus 8 ja 9 §:ssä mainittujen palvelujen ja tukitoimien osalta silloin, kun kunta on järjestänyt näitä palveluja. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi tämän lain voimaantulon jälkeen säädetty potilasvahinkolaki (585/86), jolloin myös sen mukaiset korvaukset tulisivat mainituin edellytyksin suoritettavaksi kunnalle.

Lisäksi pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi 1 päivänä lokakuuta 1991 voimaan tulleiden tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (625/91) ja liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/91) aiheuttamat tekniset muutokset.

22 §. Pykälän 2 momentin mukaan suojatyöhön sovelletaan edelleen eräitä kumotun invaliidihuoltolain säännöksiä. Koska suojatyötoimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, soveltamissäännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin uuteen lakiin.

13 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

28 §. Koska laissa tarkoitettuun toimintaan on tarkoitus soveltaa ehdotettua lakia sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta, pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus tähän lakiin.

5 §. Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvostolla on erityisistä syistä valta velvoittaa kunnat perustamaan kansanterveystyön kuntainliitto. Kansanterveyslain oltua voimassa jo lähes kaksikymmentä vuotta ja toiminnan vakiinnuttua ei enää ole tarpeen säilyttää pakkokuntainliitot mahdollistavaa säännöstä. Tämän vuoksi pykälän 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi.

6 ja 6 a §. Pykälissä säädetään pakollisesta terveyslautakunnasta ja lautakunnan jaostoista. Yhdenmukaisesti sosiaalihuoltoon ja raittiustyöhön ehdotetun uudistuksen kanssa ehdotetaan, että pakollisista terveyslautakunnista luovuttaisiin. Kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtisi muutettavaksi ehdotetun 6 §:n 1 momentin mukaan kunnan määräämä monijäseninen toimielin. Toimielin koostuisi kunnallislain perusteella luottamushenkilöistä. Kysymykseen voisi tulla kunnanhallitus, lautakunta, johtokunta tai toimikunta.

Silloin kun kunnan kansanterveystyö olisi annettu kuntainliiton hoidettavaksi, asettaisi pykälän 2 momentin mukaan edellä tarkoitetun toimielimen kuntainliitto eikä kunnassa olisi tällöin erillistä toimielintä. Vastaavasta menettelystä on säädetty myös nykyisin.

Mahdollisuus antaa toimielimen tehtäviä sen jaostolle ehdotetaan säädettäväksi 6 §:n 3 momentissa saman laajuisena kuin terveyslautakunnan osalta nykyisin on mahdollista. Delegointimahdollisuus on siten laajempi kuin mitä kunnallislain 71 a § mahdollistaa.

Lain 6 a §:ssä olevat säännökset terveyslautakunnan jaostoista ja jaostojen jäsenistä ehdotetaan kumottaviksi. Kansanterveystyöstä vastaavan toimielimen tehtävien jakaminen jaostoille määräytyisi ehdotuksen mukaan kunnallislain perusteella.

9, 11, 12, 47 ja 48 §. Nykyisin pykälissä on säännöksiä terveyslautakunnan tehtävistä. Koska terveyslautakuntaa koskevat säännökset ehdotetaan kumottaviksi ja kansanterveystyön järjestäminen kuuluisi jatkossa kunnan määräämälle monijäseniselle toimielimelle, ehdotetaan pykäliin tehtäväksi tätä koskevat tekniset muutokset.

10 §. Pykälän mukaan kansanterveystyötä ohjaavalla ja valvovalla valtion viranomaisella on oikeus ilmoittamaansa asiaa varten vaatia, että terveyslautakunta kutsutaan koolle. Säännöksen soveltaminen on ollut äärimmäisen harvinaista eikä kansanterveystyöhön kuuluvien tehtävien hoitaminen edellytä enää tällaisen säännöksen säilyttämistä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi.

13 §. Pykälän mukaan terveyslautakunnan on annettava lääninhallitukselle tietoja kunnan suorittamasta kansanterveystyöstä. Koska lääninhallitus voi saada tarpeelliset tiedot kunnan kansanterveystyöstä myös kunnallislain 145 §:n ja lääninhallituslain 7 §:n perusteella, ehdotetaan säännös tarpeettomana kumottavaksi.

14 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen johdosta ehdotetaan pykälän 1 momentin johdantokappaleesta poistettavaksi maininta toteuttamissuunnitelmasta, koska uudessa valtionosuusjärjestelmässä kunnat eivät enää laatisi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia toteuttamissuunnitelmia. Muutoksen tarkoituksena ei ole laajentaa palvelujen järjestämisvelvollisuutta eikä muuttaa sen oikeudellista luonnetta.

Järjestelmällisen hammashuollon laajuus on nykyisin säännelty valtakunnallisen suunnitelman ohjeilla. Koska jatkossa valtakunnalliseen suunnitelmaan ei pääsääntöisesti olisi tarkoitus ottaa toiminnan sisältöä koskevia määräyksiä, on järjestelmällisen hammashuollon turvaamiseksi tarpeellista lisätä pykälään asetuksen antamiseen oikeuttava valtuutussäännös. Tämän vuoksi pykälän 1 momentin 4 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi siten, että kunnan tulisi ylläpitää hammashuoltoa siinä laajuudessa kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Nykyisin pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan kunnan tulee kansanterveystyöhön kuuluvana velvollisuutena ylläpitää kouluterveydenhuoltoa, johon luetaan kunnassa sijaitsevien kansa- ja keskikoulujen, peruskoulujen, lukioiden sekä yleisten ammattikoulujen terveydenhuolto.

Eräiden koululainsäädännön muutosten takia lainkohtaan ehdotetaan tehtäväksi tarpeelliset tekniset muutokset. Lisäksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että yleiset ammattikoulut, nykyisin ammattioppilaitokset, siirtyisivät kouluterveydenhuollon piiristä opiskelijaterveydenhuollon piiriin yhdenmukaisesti muiden ammattillisten oppilaitosten kanssa.

Uusien toimintamuotojen vakiinnuttamiseksi on tarpeellista säilyttää eräitä nykyiseen sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliseen suunnitelmaan sisältyviä normeja. Toimintamuotoina tulisivat tällöin kysymykseen esimerkiksi rintasyöpäseulontaa koskevat ja muut joukkotarkastukset. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi uusi 9 kohta, jonka mukaan kunnan tulisi järjestää seulontaa ja muita joukkotarkastuksia siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Pykälän 1 momenttiin lisättäväksi ehdotetun uuden 9 kohdan takia momentin 7 ja 8 kohtaan on tehty lisäksi teknisiä tarkistuksia.

14 a §. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen johdosta pykälän 1 momentin johdantokappaleesta ehdotetaan poistettavaksi maininta toteuttamissuunnitelmasta, koska uudessa valtionosuusjärjestelmässä kunnat eivät enää laatisi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia toteuttamissuunnitelmia. Muutoksen tarkoituksena ei ole laajentaa palvelujen järjestämisvelvollisuutta eikä muuttaa sen oikeudellista luonnetta.

15 a §. Pykälässä säädetään terveyskeskuksen käyttämisestä terveydenhuoltohenkilökunnan koulutukseen. Nykyisin pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvosto voi velvoittaa kunnan tekemään koulutusta koskevan sopimuksen oppilaitoksen kanssa, mikäli sopimusta ei muutoin ole saatu aikaan. Pakollista sopimusmenettelyä koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi, koska terveyskeskuksen käyttäminen opetustoimintaan vastoin kunnan tai kuntainliiton tahtoa ei ole tarkoituksenmukaista. Vastaava muutos on ehdotettu tehtäväksi sosiaalihuoltolakiin.

19 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen otetaan viittaus ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta. Voimassa oleva säännös on mahdollistanut sen, että kansanterveysasetuksessa (205/72) olevalla ostopalvelurajoituksella on poikettu sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain yleisestä palvelujen järjestämistä koskevasta 3 §:n pääsäännöstä. Koska enää ei ole perusteita asetuksella säädettäviin poikkeuksiin, säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vain lailla voitaisiin poiketa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetusta laista. Säännös vastaisi muita sosiaali- ja terveydenhuollon erityislakeja.

20 §. Nykyisin kansanterveystyön järjestämisestä määrätään tarkemmin johtosäännöllä. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, jolloin johtosäännön antaminen määräytyisi kunnallislain perusteella.

21, 21 a ja 21 b §. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 21 § ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin. Lisäksi 21 a ja 21 b § ehdotetaan kumottavaksi, koska vastaavat säännökset on sisällytetty edellä tarkoitettuun lakiin.

41 §. Nykyisin kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että kansanterveystyötä tekevä viranhaltija osallistuu toimialansa täydennyskoulutukseen sosiaali- ja terveyshallituksen ohjeiden mukaisesti vähintään kerran viidessä vuodessa. Henkilökunnan täydennyskoulutus on toiminnan tuloksellisuuden kannalta välttämätöntä. Niinpä kunnan edun mukaista on huolehtia henkilökunnan täydennyskoulutuksesta. Siksi kunnat huolehtivat tarpeellisesta henkilökunnan täydennyskoulutuksesta silloinkin, kun tähän ei ole lakisääteistä velvoitetta. Täydennyskoulutuksen tarvetta on lisäksi korostettu kuntien keskusjärjestöjen antamissa suosituksissa koulutukseen varattavasta määrärahasta. Tämän takia lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoite ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi. Sosiaalihuoltolain vastaavan sisältöinen 53 § ehdotetaan samoin kumottavaksi.

3 §. Pykälässä on säädetty poikkeuksia kansanterveyslain 21 §:ssä säädettyyn palvelujen maksuttomuuteen. Koska maksuja koskevat säännökset ehdotetaan kokonaisuudessaan sisällytettäväksi ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, ehdotetaan pykälä kumottavaksi.

5 §. Nykyisen käytännön säilyttämiseksi valtionosuuden palautusvelvollisuutta koskevassa asiassa pykälä ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 30 §:ään.

4 ja 10 §. Pykälien viittaussäännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi uuden sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen mukaisesti.

18-20, 22, 23, 26 ja 27 §. Nykyisin pykälissä säädetään sairaanhoitopiirin kuntainliiton hallinnon järjestämisestä kuten liittohallituksesta, sairaaloiden johtokunnista, johtokuntien jäsenistä, johtokunnan tehtävistä, johtosäännöstä sekä yliopistollisen sairaalan johtokunnasta ja ylilääkäritoimikunnasta. Säännökset ehdotetaan kumottaviksi 18 §:n 3 momenttia lukuun ottamatta. Ehdotus vastaa muihin sosiaali- ja terveydenhuollon lakeihin ehdotettuja muutoksia.

Hallinnon järjestämistä koskevista säännöksistä ehdotetaan säilytettäväksi erikielisiä ja kaksikielisiä kuntia käsittävän sairaanhoitopiirin vähemmistökielisiä lautakuntia ja osavastuualueita sääntelevät 18 §:n 3 momentti ja 21 § kielellisten vähemmistöjen aseman turvaamiseksi.

28 §. Pykälässä säädetään yliopiston professoreiden oikeudesta toimia sairaanhoitopiirin kuntainliiton sivuvirassa. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi 26 ja 27 §:n kumoamisesta aiheutuvat tekniset muutokset.

37-41 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 37 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin. Lisäksi 38-41 §:t ehdotetaan kumottaviksi, koska vastaavat säännökset on sisällytetty edellä tarkoitettuun lakiin.

47 §. Koska uuden suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmän mukaan kunnille ja kuntainliitoille ei enää suoritettaisi nykyiseen tapaan kustannusperusteista valtionosuutta, ehdotetaan 47 §:n 3 momentissa oleva säännös nykymuotoisen valtionosuuden piiriin tulevien kustannusten määrittelystä kumottavaksi.

11 luku ja 54 §. Nykyisin 50-53 §:ssä säädetään kuntien maksuosuuksista sairaanhoitopiirin pääoma- ja käyttömenoihin. Vastaavasti 54 §:ssä säädetään jäsenkuntien osuuksista sairaanhoitopiirin kuntainliiton varoihin ja vastuusta sen veloista. Säännökset ovat sopimuksenvaraisia. Säännöksiä sovelletaan, jollei toisin ole sovittu. Säännökset ehdotetaan tarpeettomina kumottaviksi, koska kunnallislain 124 §:n mukaan kuntainliiton johtosäännössä on aina oltava määräykset jäsenkuntien osuudesta kuntainliiton varoihin ja vastuusta sen veloista sekä kuntainliiton taloudesta ja niistä perusteista, joiden mukaan menojen suorittamiseksi tarvittavat määrät peritään jäsenkunnilta niiden maksuosuuksina.

12 luku. Luvun otsikko ehdotetaan muutettavaksi, koska 54 §:n kumoamisen jälkeen luvussa ei enää säädettäisi nykyisen otsikon mukaisesti jäsenkuntien osuuksista kuntainliiton varoihin ja vastuusta veloista. Ehdotuksen mukaan luvun uusi otsikko vastaisi 55 §:n sisältöä.

56 §. Pykälän mukaan kelpoisuudesta sairaanhoitopiirin kuntainliiton virkoihin voidaan tarvittaessa säätää asetuksella. Pykälä ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi. Siinä tarkoitettua asetusta ei ole annettu.

23 §. Voimassa olevan säännöksen mukaan perustamishankkeeseen saadun valtionosuuden palautusvelvollisuutta koskevaa yleissäännöstä ei sovelleta laissa tarkoitettuihin omaisuuden luovutuksiin. Asiantilan säilyttämiseksi ennallaan valtionosuussäännösten muuttuessa pykälää ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että siinä suljettaisiin pois sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 30 §:n soveltaminen.

2 §. Sairaalan tehtävät. Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 5 §:ssä tarkoitettuun valtakunnalliseen suunnitelmaan.

6 §. Viittaussäännös. Pykälän 3 momentin mukaan Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kuntainliitolla on oltava erikoissairaanhoitolain 23 §:ssä tarkoitettu johtosääntö. Koska mainittu erikoissairaanhoitolain 23 § on ehdotettu kumottavaksi, ehdotetaan vastaavasti myös 6 §:n 3 momentti kumottavaksi.

7 §. Valtionosuus. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusuudistuksen johdosta ehdotetaan pykälästä poistettavaksi maininnat toteuttamissuunnitelmasta, koska uudessa valtionosuusjärjestelmässä kunnat eivät enää laatisi sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevia toteuttamissuunnitelmia. Samoin pykälästä ehdotetaan poistettavaksi viittaus sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettuun lakiin. Lisäksi pykälästä ehdotetaan poistettavaksi viittaus erikoissairaanhoitolain 47 §:n 3 momenttiin, koska mainittu säännös ehdotetaan kumottavaksi.

Selkeyden vuoksi ehdotetaan lisäksi, että Helsingin yliopistollisen keskussairaalan kuntainliitolle sekä Lastenlinnan sairaalan kuntainliitolle suoritettavaa erikoissairaanhoitolain 47 §:n 1 momentin mukaista valtionosuutta koskevat viittaussäännökset yhdistettäisiin yhteen momenttiin.

9 §. Maksut. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 9 § ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin.

12 §. Ylilääkäritoimikunta. Pykälässä säädetään sairaalan ylilääkäritoimikunnasta. Säännös ehdotetaan kumottavaksi yhdenmukaisesti yliopistollisen sairaalan ylilääkäritoimikuntaa koskevan erikoissairaanhoitolain 27 §:n kanssa.

15 §. Kuntien maksuosuudet sekä osuudet kuntainliiton varoista ja vastuu veloista. Pykälän mukaan maksuosuudet kuntainliiton menoihin sekä vastuu kuntainliiton varoista ja veloista määräytyy sen mukaan, mitä erikoissairaanhoitolain 50-54 §:ssä säädetään. Koska mainitut erikoissairaanhoitolain pykälät ehdotetaan kumottaviksi, ehdotetaan 15 § kumottavaksi.

19 §. Erinäiset säännökset. Pykälän mukaan lain mukaiseen toimintaan sovelletaan eräitä erikoissairaanhoitolain säännöksiä. Koska osa viitattavista säännöksistä ehdotetaan kumottavaksi, ehdotetaan pykälään tehtäväksi tarpeelliset tekniset muutokset.

3 §. Mielenterveyspalvelujen järjestäminen. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

3 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

1 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmän uudistuessa ei ole enää perusteita säilyttää erillistä lainsäädäntöä reumasairauksien hoitolaitosten valtionavusta. Vuoden 1991 alusta voimaan tullut erikoissairaanhoitolaki muodostaa toiminnallisen perustan myös näiden tautien erikoissairaanhoidolle. Tämän vuoksi ehdotetaan reumatautisten hoitolaitosten valtionavusta annettu laki (687/51) kumottavaksi.

2 §. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain voimaantulosta.

1 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusjärjestelmän uudistuessa ei ole enää perusteita säilyttää erillistä lainsäädäntöä epilepsiaa sairastavien hoitolaitosten valtionavusta. Vuoden 1991 alusta voimaantullut erikoissairaanhoitolaki muodostaa toiminnallisen perustan myös näiden tautien erikoissairaanhoidolle. Tämän vuoksi ehdotetaan kaatumatautisten hoitolaitosten valtionavusta annettu laki (367/51) kumottavaksi.

2 §. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi lain voimaantulosta.

10 §. Nykyisin kunnassa voi olla terveydenhuoltoa varten terveystarkastajan virkoja ja muuta henkilöstöä. Säännös ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi, koska tällaista henkilökuntaa voi olla myös ilman nimenomaista säännöstä.

11 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

7 ja 36 §. Pykälissä on säädetty eräistä sairaanhoitopiirin kuntainliitolle kuuluvista tehtävistä. Mainittuja säännöksiä ei ole muutettu vastaamaan 1 päivänä tammikuuta 1991 voimaan tullutta erikoissairaanhoitolakia. Tämän takia 7 §:n 2 momentti ja 36 §:n 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi siten, että niissä mainitaan erikoissairaanhoitolain mukaisesti sairaanhoitopiirin kuntainliitto.

8 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta. Vastaavin perustein kuin kansanterveyslain 19 §:n osalta on ehdotettu, ehdotetaan momenttia muutettavaksi siten, että vain lailla voidaan poiketa ehdotetusta sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettavasta laista.

26 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja koskevat säännökset on tarkoitus koota ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. Tämän vuoksi 26 § ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin tähän lakiin.

61 §. Valtionosuus kunnille. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

8 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

4 a §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

5 a §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

9 ja 11 §. Lain 11 §:n mukaan eläinlääkintähuollon ja kunnaneläinlääkärin tehtävien järjestämisestä määrätään tarkemmin johtosäännössä. Johtosäännössä tulee olla määräykset kunnaneläinlääkäreiden toiminta-alueista ja keskinäisestä tehtäväjaosta. Mainittu säännös ehdotetaan kumottavaksi, sillä se rajoittaa kunnan mahdollisuutta järjestää toiminta parhaalla tavalla.

Erityisesti eläinlääkintähuoltolain 2 §:ssä mainittujen eläinlääkintähuoltoon kuuluvien tehtävien hoitaminen kunnassa, jossa on useita eläinlääkäreitä, edellyttää kuitenkin selkeää työnjakoa eläinlääkäreiden kesken. Tämän takia ehdotetaan työnjaosta säädettäväksi 9 §:ään lisättävässä uudessa 3 momentissa. Sen mukaan kunnan olisi määrättävä kunnaneläinlääkäreiden keskinäisestä tehtäväjaosta silloin, kun kunnassa on kaksi tai useampia kunnaneläinlääkärin virkoja.

13 §. Voimassa olevan säännöksen mukaan kunnan on perittävä klinikkamaksu eläimen vastaanottokäynnistä silloin, kun se on järjestänyt tilat ja välineet korkeatasoisten ja erityistä perehtyneisyyttä vaativien eläinlääkäripalvelujen antamista varten. Klinikkamaksun suuruus on määrättävä kunnalle vastaanottokäynnistä aiheutuvien todellisten kustannusten mukaan.

Lainmuutoksella ehdotetaan luovuttavaksi maksun pakollisesta perimisestä. Sen sijaan periminen jäisi kunnan itsensä harkittavaksi. Lisäksi ehdotetaan, että kunta voisi periä klinikkamaksun myös peruseläinlääkäripalvelujen osalta. Tällöin maksu voitaisiin kuitenkin periä vain muiden kotieläinten kuin hyötyeläinten omistajilta. Eläinlääkärin vastaanotolla käynti on tälläkin hetkellä eläinten omistajille maksullista ja lääkkeet sekä tarvikkeet hankkii ja kustantaa eläinlääkäri. Siten klinikkamaksun määrääminen peruseläinlääkäripalveluista ei olisi yleensä tarkoituksenmukaista. Lainmuutos on kuitenkin katsottu tarpeelliseksi, sillä näin lisätään kuntien mahdollisuuksia vapaasti päättää toiminnastaan siten, että paikalliset olosuhteet voidaan ottaa huomioon.

Voimassa olevan 13 §:n 2 momentin mukaan kunta voi lisäksi periä maksun eläimen ylläpidosta silloin, kun eläintä joudutaan säilyttämään kunnan järjestämissä tiloissa korkeampitasoisten palvelujen kuin peruseläinlääkäripalvelujen antamista varten. Kunnan oikeutta periä maksu eläimen ylläpidosta ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan myös peruseläinlääkäripalveluja. Maksu voisi kuitenkin kohdistua vain muihin kotieläimiin kuin hyötyeläimiin.

15 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

16 §. Voimassa olevan säännöksen perusteella kunta on velvollinen korvaamaan hyötyeläimen omistajalle eläinlääkärinkäynnistä aiheutuneet kustannukset tietyin perustein käyntimaksun ja matkakustannusten osalta. Korvausten maksamisesta kunnalle aiheutuneet kustannukset ovat valtionosuuteen oikeuttavia. Lisäksi kunta voi harkintansa mukaan osallistua myös toimenpidemaksuista eläimen omistajalle johtuneisiin kustannuksiin. Nämä kustannukset luetaan laissa mainituin edellytyksin valtionosuuteen oikeuttaviksi.

Lainkohdassa säädetty kuntien pakollinen osallistuminen eläinten omistajille eläinlääkärinkäynnistä aiheutuviin kustannuksiin ei enää sovellu uuteen valtionosuusjärjestelmään. Sen vuoksi 16 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunta voisi itse harkita, missä laajuudessa ja missä määrin se tukisi hyötyeläimille annettavia eläinlääkäripalveluja. Säännöksen sisällyttäminen lakiin on tarpeen, koska muuten aiheutuneita kustannuksia ei voitaisi ottaa huomioon valtionosuuksia määrättäessä. Lisäksi tällaisten korvausten suorittamisen sisältyminen kunnallislain 5 §:ssä tarkoitettuun kunnan toimialaan olisi epäselvä ilman nimenomaista säännöstä.

23 §. Kunta on pykälän mukaan velvollinen määräämään kunnaneläinlääkärin osallistumaan täydennyskoulutukseen silloin, kun maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto pitää sitä tarpeellisena ja koulutus on osaston itsensä järjestämää tai hyväksymää. Koulutus tulee kuitenkin järjestää vähintään kerran viidessä vuodessa.

Henkilökunnan täydennyskoulutus on toiminnan tuloksellisuuden kannalta välttämätöntä. Niinpä kunnan edun mukaista on huolehtia henkilökunnan täydennyskoulutuksesta. Siksi kunnat huolehtivat tarpeellisesta henkilökunnan täydennyskoulutuksesta silloinkin, kun tähän ei ole lakisääteistä velvoitetta. Täydennyskoulutuksen tarvetta on lisäksi korostettu kuntien keskusjärjestöjen antamissa suosituksissa koulutukseen varattavasta määrärahasta. Tämän takia lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoite ehdotetaan tarpeettomana kumottavaksi.

21 §. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 6 §:ssä on säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman sisällöstä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan suunnitelma sisältäisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet sekä laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset. Tavoitteet, ohjeet ja mahdolliset määräykset olisivat kiinteästi yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoimintaan.

Ympäristöterveydenhuolto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

7 §. Viranhaltijat. Pykälän 1 momentissa on määritelty ympäristönsuojelun hallinnon virkojen järjestämistavat ja 2 momentissa on annettu ympäristöministeriölle valtuus määrittää valtionosuuden perusteena olevien virkojen kelpoisuusehdot.

Virkamuotoja koskevat perussäännökset sisältyvät kunnallislain 7 lukuun. Tämän vuoksi ympäristönsuojelun hallinnon virkojen järjestämistapoja koskeva erillinen säännös on tarpeeton.

Valtionosuuden määräytymistä koskevien säännösten muuttuessa ei virkojen kelpoisuusehdoilla ja viranhaltijoiden koulutuksella olisi vaikutusta yksittäisen kunnan valtionosuuteen. Näin ollen laissa ei ole tarvetta antaa ympäristöministeriölle valtuutusta asettaa ympäristönsuojelun hallinnon virkojen kelpoisuusehtoja.

Edellä olevan perusteella pykälä ehdotetaan kumottavaksi.

8 §. Suunnittelu- ja valtionosuuslain soveltaminen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä viitattaisiin ehdotettuun lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta.

Ympäristönsuojelun hallinto ei ole yksilöön kohdistuvaa terveydenhuollon palvelutoimintaa niin kuin terveydenhuolto yleensä, vaan se muodostuu pääasiassa hallinnollisista ja valvonnallisista tehtävistä. Näiden tehtävien osalta ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa edellä mainittuja säännöksiä valtakunnallisen suunnitelman tavoitteista, ohjeista ja määräyksistä. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa ehdotetaan, ettei edellä mainitun lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan säännöksiä sovellettaisi tämän lain mukaiseen toimintaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja valtionosuutta koskevan lakiehdotuksen 41 §:n mukaan lain täytäntöönpanosta annettaisiin tarvittaessa tarkemmat säännökset asetuksella. Tarkoituksena kuitenkin on, että lain täytäntöönpanosta ei annettaisi asetusta.

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon erityislakien muuttamisen johdosta olisi muutettava eräitä asetuksia muun muassa henkilökunnan kelpoisuusehtojen, ryhmäkokoja ja maksuja koskevien säännösten osalta. Nämä muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan saman aikaisesti tähän hallituksen esitykseen sisältyvien lakien kanssa.

Ehdotus liittyy samanaikaisesti valmisteltuun ja voimaantulevaksi tarkoitettuun valtionosuusjärjestelmien kokonaisuudistukseen. Valtionosuusjärjestelmien uudistamisen kiirellisyyden takia lait ehdotetaan tuleviksi voimaan vuoden 1993 alusta.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

1 §

Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnitteluun ja valtionosuuteen, jos muussa laissa (erityislaki) niin säädetään.

2 §

Suhde kuntien valtionosuuslakiin

Valtionosuuteen sovelletaan tämän lain ohella kuntien valtionosuuslakia ( / ) siltä osin kuin tässä laissa niin säädetään.

3 §

Sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarat

Kunnan on osoitettava voimavaroja valtionosuuden perusteena olevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

4 §

Toiminnan järjestäminen

Kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät:

1) hoitamalla toiminnan itse;

2) sopimuksin yhdessä muun kunnan taikka muiden kuntien kanssa;

3) olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntainliitossa; tai

4) hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntainliitolta tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta.

Mitä 1 momentin 4 kohdassa säädetään kunnasta, sovelletaan myös tässä laissa tarkoitettua toimintaa hoitavaan kuntainliittoon.

Hankittaessa palveluja 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulta yksityiseltä palvelujen tuottajalta kunnan ja kuntainliiton on varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta.

Kunta ja kuntainliitto ovat velvollisia suorittamaan 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulle yksityiselle palvelun tuottajalle korvausta vain osoittamiensa henkilöiden käyttämistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.

2 luku

Suunnittelu

5 §

Valtakunnallinen suunnitelma

Valtioneuvoston on kalenterivuosittain valtion talousarvioesityksen antamisen yhteydessä hyväksyttävä valtakunnallinen suunnitelma sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä hyväksymisvuotta seuraavan neljän vuoden aikana (valtakunnallinen suunnitelma).

6 §

Valtakunnallisen suunnitelman sisältö

Valtakunnallinen suunnitelma sisältää:

1) sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle asetettavat tavoitteet ja ohjeet;

2) laissa olevan valtuutussäännöksen nojalla annettavat määräykset;

3) sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon suoritettavien valtionosuuksien määrät, ikäryhmittäiset valtionosuudet asukasta kohden ja sairastavuuden perusteella määräytyvän valtionosuuden keskimääräisen markkamäärän asukasta kohden sekä arvion kuntien järjestämien sosiaalihuollon ja terveydenhuollon käyttökustannusten yhteismäärästä;

4) valtionosuuden määrittämisen perusteena olevan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määrän;

5) luettelon kokonaiskustannuksiltaan suurista perustamishankkeista, niiden valtionosuuteen oikeuttavat enimmäiskustannukset ja aloittamisvuoden sekä muiden perustamishankkeiden kustannusten enimmäismäärän; sekä

6) voimavarojen alueellisen jakamisen perusteet.

Lisäksi suunnitelma sisältää perustamishankkeen vähimmäiskustannusten markkamäärän sekä kokonaiskustannuksiltaan suurten perustamishankkeiden ja muiden perustamishankkeiden markkamääräisen rajan ja arvion perustamishankkeisiin suoritettavasta valtionosuudesta.

Jos palvelujen tuottamisen kannalta keskeisessä asemassa olevan henkilöstön saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat selvästi vaarantamassa yhdenvertaisten palvelujen saamisen maan eri osissa, voi valtakunnallisessa suunnitelmassa olla määräyksiä sellaisen henkilöstön enimmäismäärästä.

7 §

Valtakunnallisen suunnitelman valmistelu

Valtakunnallisen suunnitelman valmistelusta huolehtivat sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, kauppa-ja teollisuusministeriö sekä ympäristöministeriö. Ministeriöiden alaiset keskusvirastot sekä lääninhallitukset avustavat tarvittaessa ministeriöitä valtakunnallisen suunnitelman valmistelussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö kokoaa ja esittelee valtakunnallisen suunnitelman. Kokoamisen yhteydessä on kuultava kuntien keskusjärjestöjä.

Maa- ja metsätalousministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä ympäristöministeriön on viimeistään 15 päivänä maaliskuuta toimitettava valtakunnallista suunnitelmaa koskeva esityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle.

8 §

Voimavarojen alueellinen jakaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyn hankkeiden kustannusten enimmäismäärän sekä 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilöstön määrän lääninhallituksille.

Lääninhallitukset jakavat sosiaali- ja terveysministeriön niille kohdentaman hankkeiden kustannusten enimmäismäärän ja henkilöstön määrän edelleen lääninsä alueen kunnille ja kuntainliitoille.

Jakaessaan hankkeita ja henkilöstön määrää sosiaali- ja terveysministeriön sekä lääninhallitusten on noudatettava valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksyttyjä alueellisen jakamisen perusteita.

3 luku

Käyttökustannusten valtionosuus

9 §

Valtionosuuden saaja

Kunnalle suoritetaan vuosittain sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuus, joka määräytyy laskennallisten perusteiden mukaisesti jäljempänä säädetyllä tavalla.

10 §

Valtionosuuden hyväksyminen ja tarkistaminen

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksien kokonaismäärät sekä valtionosuuden perusteena olevat markkamäärät asukasta kohden hyväksytään vuosittain valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Valtionosuuksia hyväksyttäessä otetaan huomioon valtionosuustehtävien laajuuden ja laadun sekä kustannustason muutos siten kuin kuntien valtionosuuslain 5 §:ssä säädetään.

Toimintavuoden valtionosuuksia tarkistetaan toimintavuonna ja sen jälkeen siten kuin kuntien valtionosuuslain 4 §:ssä säädetään. Tarkistus tehdään vuosittain lokakuun loppuun mennessä muuttamalla tarvittaessa valtakunnallista suunnitelmaa.

11 §

Ikäryhmittäiset valtionosuudet

Valtionosuuksien markkamäärät kunnan asukasta kohti hyväksytään erikseen sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon iän mukaan ryhmiteltynä seuraavasti:

0- 6 -vuotiaat

7-64 -vuotiaat

65-74 -vuotiaat

75 vuotta täyttäneet

12 §

Kunnan valtionosuus

Kunnan käyttökustannusten valtionosuus suoritetaan yhtenä kokonaisuutena, joka on laskettu erikseen sosiaalihuollon ja terveydenhuollon valtionosuuksina.

Sosiaalihuollon valtionosuus saadaan kertomalla ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asianomaiseen ikäryhmään kuuluvien asukkaiden määrällä ja laskemalla näin saadut markkamäärät yhteen. Saatu markkamäärä kerrotaan kunnan työttömyysasteen ja kantokykyluokan mukaan määräytyvillä kertoimilla.

Terveydenhuollon valtionosuus saadaan kertomalla ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asianomaiseen ikäryhmään kuuluvien asukkaiden määrällä ja laskemalla näin saadut markkamäärät yhteen. Saatuun markkamäärään lisätään markkamäärä, joka lasketaan kertomalla sairastavuuden mukaan määräytyvä keskimääräinen markkamäärä kunnan asukkaiden sairastavuuden mukaisella kertoimella ja kunnan asukasluvulla. Yhteenlaskun tuloksena saatu markkamäärä (perusluku) kerrotaan erikseen asukastiheys- ja pinta-alakertoimilla ja saadut markkamäärät lisätään peruslukuun. Lisätty perusluku kerrotaan kunnan kantokykyluokan mukaisella kertoimella.

13 §

Työttömyysastekerroin

Työttömyysasteen mukaan määräytyvä kerroin on yksi, jos kunnan työttömyysprosentti on pienempi tai yhtä suuri kuin koko maan työttömyysprosentti. Jos kunnan työttömyysprosentti on koko maan työttömyysprosenttia korkeampi, korotetaan kerrointa. Korotettu kerroin lasketaan seuraavan kaavan mukaan:

kerroin = 1 + [1,4 x (työttömyysprosentti kunnassa - työttömyysprosentti koko maassa) / 100]

Kerrointa laskettaessa käytetään kaksi vuotta ennen toimintavuotta alkavan vuoden keskimääräistä työttömyysprosenttia.

14 §

Sairastavuuskerroin

Sairastavuutta kuvaava kerroin määräytyy ikävakioidun kuolleisuuden perusteella. Ikävakioitu kuolleisuus lasketaan ikäryhmittäisten kuolemantapausten määrän perusteella viiden vuoden keskiarvona. Kunnan asukkaiden ikävakioidun kuolleisuuden ollessa sama kuin koko maan väestön ikävakioitu kuolleisuus on kerroin yksi. Jos kunnan ikävakioitu kuolleisuus ylittää koko maan ikävakioidun kuolleisuuden, korotetaan kerrointa ja jos kunnan ikävakioitu kuolleisuus alittaa koko maan ikävakioidun kuolleisuuden, alennetaan kerrointa. Kerrointa korotetaan ja alennetaan siten, että kertoimen prosentuaalinen muutos vastaa kunnan asukkaiden kuolleisuuden poikkeamaa koko maan väestön kuolleisuudesta.

Kerrointa määriteltäessä käytetään kuusi vuotta ennen toimintavuotta alkavan viisivuotisjakson kuolleisuuslukuja.

15 §

Asukastiheyskerroin

Asukastiheyden mukaan määräytyvä kerroin on nolla, jos kunnan asukastiheys maaneliökilometriä kohden on neljä asukasta tai enemmän. Jos asukastiheys on tätä pienempi, korotetaan kerrointa. Korotettu kerroin lasketaan seuraavan kaavan mukaan: kerroin = 4 x (4 - kunnan asukastiheys) / 100

Kerrointa laskettaessa käytetään toimintavuotta edeltävän vuoden tammikuun 1 päivän asukastiheyttä.

Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/81) 9 §:n 1 momentissa tarkoitettujen saaristokuntien kerroin on 1 momentista poiketen 0,1.

16 §

Pinta-alakerroin

Pinta-alan mukaan määräytyvä kerroin on nolla, jos kunnan maapinta-ala on enintään 1 250 neliökilometriä. Jos maapinta-ala on suurempi kuin 1 250 neliökilometriä, korotetaan kerrointa. Korotettu kerroin lasketaan seuraavan kaavan mukaan: kerroin = (4 x kunnan maapinta-ala) / (1 250 x 100)

Kerroin lasketaan toimintavuotta edeltävän vuoden tammikuun 1 päivän pinta-alan mukaan.

17 §

Kantokykyluokkakerroin

Kuntien kantokykyluokituksesta annetussa laissa (649/85) tarkoitettujen kantokykyluokkien mukaan määräytyvät kertoimet ovat seuraavat:

Kunnan kanto-
kykyluokka	Kerroin
1	1,5
2	1,5
3	1,5
4	1,5
5	1,5
6	1,4
7	1,3
8	1,2
9	1,1
10	1,0

18 §

Kustannustenjaon säilyttäminen

Valtion ja kuntien välinen kustannustenjako valtakunnallisen suunnitelman mukaisessa laajuudessa järjestetyn kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista pysytetään sellaisena kuin se on tämän lain voimaan tullessa.

Kustannustenjaossa otetaan huomioon erityislakien mukaisten toimintojen järjestämisestä aiheutuvat käyttökustannukset ja käyttökustannusten valtionosuus. Käyttökustannuksiin ei sisälly perustamishankkeiden kustannuksia, laskennallisia korkoja ja poistoja eikä lainanhoitokustannuksia.

Kustannustenjako selvitetään joka neljäs vuosi (tarkistusvuosi). Jos toteutunut kustannustenjako koko maan tasolla laskettuna tarkistusvuotta edeltävänä vuonna poikkeaa tämän lain voimaan tullessa vallinneesta kustannustenjaosta, on valtionosuuksien määriä tarkistettava siten, että kustannustenjako palautuu alkuperäiselle tasolle tarkistusvuoden alusta.

19 §

Neuvottelumenettely

Ennen kuin sosiaali- ja terveysministeriö tekee ehdotuksen valtion talousarvioon seuraavaa toimintavuotta koskevaksi sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuden kokonaismääräksi, ikäryhmittäisiksi valtionosuuksiksi, sairastavuuden perusteella määräytyväksi valtionosuuden keskimääräiseksi markkamääräksi ja arvioksi valtionosuuden perusteena olevista kustannuksista, sen on neuvoteltava asianomaisten ministeriöiden ja kuntien keskusjärjestöjen kanssa sen toteamiseksi, miten erityislakien mukaisista tehtävistä valtakunnallisessa suunnitelmassa tarkoitetussa laajuudessa järjestettyjen palvelujen aiheuttamat kustannukset kehittyvät.

Toimintavuoden valtionosuuden tarkistamisesta sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon säilyttämistä koskevista neuvotteluista säädetään kuntien valtionosuuslain 7 §:n 2 momentissa.

4 luku

Perustamishankkeiden valtionosuus

20 §

Perustamishankkeeseen suoritettavan valtionosuuden saaja

Kunnalle ja kuntainliitolle voidaan suorittaa valtionosuutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi tarpeellisiin perustamishankkeisiin.

21 §

Perustamishanke

Perustamishankkeella tarkoitetaan toiminnallisen kokonaisuuden muodostavaa tilojen rakentamista, hankintaa, peruskorjausta tai muun omaisuuden hankintaa taikka niitä vastaavaa toimenpidettä, jos toimenpiteen arvioidut kustannukset ovat vähintään valtakunnallisessa suunnitelmassa vahvistetun markkamäärän suuruiset. Maa-alueen hankkimista ei pidetä perustamishankkeena.

Perustamishankkeena voidaan pitää myös sellaista 1 momentissa tarkoitettua toimenpidettä, jonka arvioidut kustannukset ovat valtakunnallisessa suunnitelmassa vahvistettua markkamäärää pienemmät, jos hankkeen rahoitus muodostuisi kunnan tai kuntainliiton jäsenkuntien asukasmäärän ja taloudellisen aseman vuoksi kunnalle tai kuntainliitolle erityisen rasittavaksi.

22 §

Perustamishankkeiden hyväksyminen

Kokonaiskustannuksiltaan suuret perustamishankkeet (suuri hanke), niiden valtionosuuden perusteena olevat enimmäiskustannukset sekä aloittamisvuosi hyväksytään valtakunnallisessa suunnitelmassa.

Muista perustamishankkeista (pieni hanke) hyväksytään valtakunnallisessa suunnitelmassa niiden kustannusten enimmäismäärä.

23 §

Yhteinen perustamishanke

Jos tarkoituksena on toteuttaa useamman hallinnonalan yhteinen perustamishanke, on asianomaisten valtionapuviranomaisten ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta hankkeen toteuttaminen voidaan kokonaisuudessaan aloittaa samana vuonna.

24 §

Perustamishankkeiden suunnittelu

Kunnan ja kuntainliiton on toimitettava vuoden loppuun mennessä lääninhallitukselle suunnitelmansa seuraavan neljän vuoden aikana toteutettavista perustamishankkeista.

Suunnitelmaan tulee sisältyä suurista hankkeista hankesuunnitelma, jossa on pääpiirteittäinen selvitys hankkeen toteuttamisen tarpeellisuudesta ja toteuttamisajankohdasta sekä kustannusarvio.

25 §

Perustamishankkeen toteuttaminen

Perustamishanke on aloitettava sinä vuonna, jona se on vahvistettu toteutettavaksi, tai sitä seuraavana vuonna.

Sosiaali- ja terveysministeriö voi erityisestä syystä kunnan tai kuntainliiton hakemuksesta päättää, että perustamishankkeen toteuttamiseen saadaan ryhtyä ennen kuin hanke on vahvistettu toteutettavaksi.

26 §

Perustamishankkeiden valtionosuus

Perustamishankkeisiin suoritetaan valtionosuutta enintään lääninhallituksen vahvistamiin kustannuksiin. Jos suuren hankkeen toteutuneet kustannukset alittavat valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyt ja lääninhallituksen vahvistamat kustannukset tai pienten hankkeiden yhteenlasketut kustannukset alittavat lääninhallituksen vahvistaman kustannusten enimmäismäärän, suoritetaan valtionosuus toteutuneisiin kustannuksiin. Valtionosuutta ei kuitenkaan suoriteta valtakunnallisessa suunnitelmassa hyväksytyn markkamäärän alittaviin perustamishankkeisiin, ellei kysymyksessä ole 21 §:n 2 momentissa tarkoitettu perustamishanke.

27 §

Valtionosuusasteikko

Perustamishankkeen valtionosuus lasketaan kunnittain kuntien kantokykyluokituksesta annetussa laissa tarkoitettujen kantokykyluokkien perusteella seuraavasti:

Kantokyky-	Valtionosuus
luokka	prosentteina
	kustannuksista
1	70
2	65
3	60
4	55
5	50
6	45
7	40
8	35
9	30
10	25

28 §

Perustamishankkeeseen suoritettavan valtionosuuden maksatus

Perustamishankkeeseen suoritettava valtionosuus maksetaan kunnalle tai kuntainliitolle kuukausittain viimeistään kuukauden 20 päivänä yhtä suurissa erissä hankkeen arvioituna toteuttamisaikana. Ensimmäinen erä suoritetaan hankkeen aloitusta koskevan ilmoituksen saapumista seuraavan kuukauden aikana. Jos hanke on aloitettu 25 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ennen kuin hanke on vahvistettu toteutettavaksi, ensimmäinen erä suoritetaan vahvistamispäätöksen tekemistä seuraavan kuukauden aikana.

29 §

Valtionosuusselvitys ja -päätös

Perustamishankkeeseen suoritettavan lopullisen valtionosuuden määrittämiseksi kunnan ja kuntainliiton on tehtävä lääninhallitukselle selvitys suuren hankkeen toteuttamisesta aiheutuneista kustannuksista sekä toteutetuista pienistä hankkeista ja niiden kustannusten yhteismäärästä. Selvitys toteutuneista kustannuksista on toimitettava lääninhallitukselle viimeistään perustamishankkeen valmistumista seuraavan vuoden toukokuun 31 päivänä.

Lääninhallituksen on tehtävä päätös perustamishankkeeseen suoritettavasta lopullisesta valtionosuudesta kahden kuukauden kuluessa valtionosuusselvityksen saapumisesta.

30 §

Perustamishankkeeseen saadun valtionosuuden palautus

Perustamishankkeeseen saatua valtionosuutta vastaava suhteellinen osa hankitun omaisuuden käyvästä arvosta voidaan kokonaan tai osaksi määrätä palautettavaksi valtiolle, jos hankittu omaisuus luovutetaan toiselle taikka jos toiminta lopetetaan tai omaisuuden käyttötarkoitusta muutetaan pysyvästi eikä omaisuutta käytetä muuhun valtionosuuteen oikeuttavaan toimintaan.

Jos omaisuus, johon on saatu valtionosuutta, tuhoutuu tai vahingoittuu, voidaan valtionosuutta vastaava suhteellinen osa vakuutus- tai muusta korvauksesta kokonaan tai osaksi määrätä palautettavaksi valtiolle tai vähentää uuden perustamishankkeen valtionosuudesta.

Palautusvelvollisuudesta ja korvauksen vähentämisestä päättää sosiaali- ja terveysministeriö. Valtionosuuden saajan on ilmoitettava sosiaali- ja terveysministeriölle kuuden kuukauden kuluessa 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta olosuhteiden muuttumisesta. Jos myöhemmin käy ilmi, ettei ilmoitusta ole tehty määräajassa, on valtionosuutta vastaava suhteellinen osa omaisuuden arvosta palautettava valtiolle Suomen Pankin peruskorkoa vastaavine vuotuisine korkoineen, jollei sosiaali- ja terveysministeriö erityisestä syystä toisin päätä.

5 luku

Voimavarojen vahvistaminen ja valtionosuuden suorittaminen

31 §

Voimavarojen vahvistaminen

Lääninhallitus vahvistaa kunnan ja kuntainliiton 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilöstön enimmäismäärän, toimintavuonna aloitettavat suuret hankkeet sekä pienten hankkeiden kustannusten enimmäismäärän.

Lääninhallituksen on annettava kunnalle ja kuntainliitolle perustamishankkeiden vahvistamisen yhteydessä ennakkoratkaisu toimintavuotta seuraavana vuonna aloitettavista suurista hankkeista ja pienten hankkeiden kustannusten enimmäismäärästä sekä 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilöstön enimmäismäärästä. Ennakkoratkaisu sitoo lääninhallitusta sen vahvistaessa seuraavana vuonna aloitettavat hankkeet ja 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun henkilökunnan enimmäismäärän, jollei valtion talousarviosta tai valtakunnallisesta suunnitelmasta muuta johdu.

Lääninhallituksen on annettava 1 ja 2 momentissa tarkoitetuista asioista päätös viimeistään toimintavuoden helmikuun 28 päivänä.

32 §

Kuntien valtionosuuslain eräiden säännösten soveltaminen

Voimavarojen vahvistamiseen ja valtionosuuden suorittamiseen sovelletaan lisäksi seuraavia kuntien valtionosuuslain säännöksiä:

1) 20 §:n säännöstä valtionosuuden ja rahoitusavustusten myöntämisestä;

2) 21 §:n säännöstä maksamisesta;

3) 22 §:n säännöstä saamatta jääneen etuuden suorittamisesta;

4) 23 §:n säännöstä perusteettoman edun palauttamisesta; sekä

5) 24 §:n säännöstä suoritusvelvollisuuden raukeamisesta.

6 luku

Muutoksenhaku

33 §

Oikaisumenettely

Milloin kunta tai kuntainliitto on tyytymätön kuntien valtionosuuslain 20 §:ssä tarkoitettuun päätökseen valtionosuuden myöntämisestä tai päätökseen perustamishankkeeseen suoritettavasta lopullisesta valtionosuudesta, kunnalla ja kuntainliitolla on oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä lääninhallitukselle kirjallinen vaatimus päätöksen oikaisemisesta. Päätökseen on liitettävä oikaisuvaatimusosoitus.

34 §

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen ja 35 §:n 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen valtionosuuden takaisin perimisestä saa hakea valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta niin kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään.

Muihin kuin 1 momentissa tarkoitettuihin tämän lain nojalla annettuihin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

7 luku

Erinäiset säännökset

35 §

Perusturvalautakunta

Jos kunta ei ole järjestänyt asukkailleen erityislaeissa tarkoitettuja palveluja siten, että välttämättömät peruspalvelut vastaavat maassa yleisesti hyväksyttyä tasoa, voi sosiaali- ja terveysministeriö saattaa palvelujärjestelmän asianmukaisuuden perusturvalautakunnan arvioitavaksi.

Perusturvalautakunnan on selvitettävä kunnan palvelujärjestelmän asianmukaisuus. Jos lautakunta toteaa, että palvelujärjestelmässä on kunnasta johtuvasta syystä vakavia puutteita, voi lautakunta antaa kunnalle suosituksen siitä, miten ja missä ajassa palvelujärjestelmässä olevat puutteet tulee korjata.

Jos kunta ei ole korjannut palvelujärjestelmässään olevia puutteita perusturvalautakunnan suosituksessaan määrittämässä ajassa, voi sosiaali- ja terveysministeriö periä kunnan valtionosuuden takaisin valtiolle kokonaan tai osittain siltä ajalta ja siltä osin kuin palvelujärjestelmän on todettu olleen perusturvalautakunnan toteamalla tavalla puutteellinen.

Valtionosuuden periminen takaisin kunnalta voidaan uudistaa sen jälkeen kun perusturvalautakunta on käsitellyt palvelujärjestelmän puutteet uudelleen 1 ja 2 momentissa säädetyllä tavalla. Valtionosuuden takaisin periminen ei tällöin saa kohdistua aikaan, jolta valtionosuutta on jo aikaisemmin peritty takaisin.

36 §

Lautakunnan kokoonpano

Perusturvalautakunta toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä. Lautakunta asetetaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Lautakunnassa on seitsemän jäsentä, jotka valtioneuvosto nimeää. Valtioneuvosto määrää samalla yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Kolme jäsentä nimetään kuntien keskusjärjestöjen esityksestä. Lisäksi yhden jäsenen tulee olla henkilö, jonka ei voida katsoa edustavan valtion tai kuntien keskusjärjestöjen etua. Kullekin jäsenelle nimetään samojen perusteiden mukaan kaksi varajäsentä.

Lautakunnassa voi olla sivutoiminen sihteeri.

37 §

Kunnan asukas

Kunnan asukkaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on väestökirjalaissa (141/69) tarkoitettu kotipaikka kunnassa.

Laskettaessa 12 §:ssä tarkoitettua kunnan valtionosuutta käytetään kunnan asukaslukuna toimintavuotta edeltävän vuoden alussa ollutta asukaslukua.

38 §

Kaavojen vahvistaminen

Kunnalliskertomuksen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva osa tai kunnalliskertomukseen liitettävä erillinen sosiaali- ja terveydenhuollon kertomus sekä hankesuunnitelma ja perustamishankkeista tehtävä valtionosuusselvitys on laadittava tarkoitusta varten vahvistettujen kaavojen mukaan. Kaavat vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö hankittuaan sisäasiainministeriön, valtiovarainministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, ympäristöministeriön sekä kuntien keskusjärjestöjen ja asianomaisten kunnallisten keskusjärjestöjen lausunnot.

39 §

Valtionapuviranomainen

Kuntien valtionosuuslaissa tarkoitettu valtionapuviranomainen on tässä laissa tarkoitetuissa asioissa lääninhallitus. Sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin valtionapuviranomainen asioissa, jotka koskevat 23 §:ssä tarkoitettuja neuvotteluja yhteisen hankkeen aloittamisvuodesta silloin, kun kysymyksessä on suuri hanke.

40 §

Lääninhallituksen alueellinen toimivalta

Kuntainliittoja koskevissa asioissa toimivaltainen on sen läänin lääninhallitus, jonka alueella kuntainliiton kotipaikka on.

41 §

Määräykset

Lääninhallituksen on valtionosuusasioita ratkaistessaan noudatettava sosiaali- ja terveysministeriön tai muun ministeriön oman toimialansa osalta antamia määräyksiä.

42 §

Kuntien valtionosuuslain eräiden säännösten soveltaminen

Sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään, sovelletaan tämän lain mukaiseen toimintaan kuntien valtionosuuslain 27 §:n säännöstä uhkasakosta ja 28 §:n säännöstä tietojen toimittamisesta.

43 §

Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

8 luku

Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

44 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Lain 2 ja 3 luvun säännöksiä sovelletaan ensimmäisen kerran jo vuonna 199 vuosia 199 -199 koskevaa valtakunnallista suunnitelmaa laadittaessa ja hyväksyttäessä.

Tällä lailla kumotaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 17 päivänä syyskuuta 1982 annettu laki (677/82) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

45 §

Valtionosuuksien markkamäärät lain voimaantulovuonna

Lain voimaantulovuonna sovellettavat valtionosuuksien markkamäärät asukasta kohden hyväksytään valtakunnallisessa suunnitelmassa siten, että vuoden 1989 kustannustasossa laskettuja valtionosuuksien markkamääriä tarkistetaan soveltuvin osin siten kuin 10 §:ssä säädetään.

Sosiaalihuollon laskennalliset ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asukasta kohti vuoden 1989 kustannustasossa ovat seuraavat:

Ikäryhmä	Valtionosuuden
	markkamäärä
0- 6 -vuotiaat	5 237 markkaa
7-64 -vuotiaat	215 markkaa
65-74 -vuotiaat	2 180 markkaa
75 vuotta täyttäneet	1 993 markkaa

Terveydenhuollon laskennalliset ikäryhmittäiset valtionosuudet kunnan asukasta kohti vuoden 1989 kustannustasossa ovat seuraavat:

Ikäryhmä	Valtionosuuden
	markkamäärä
0- 6 -vuotiaat	776 markkaa
7-64 -vuotiaat	709 markkaa
65-74 -vuotiaat	1 795 markkaa
75 vuotta täyttäneet	2 873 markkaa

Sairastavuuden mukaan määräytyvä valtionosuuden keskimääräinen markkamäärä kunnan asukasta kohti vuoden 1989 kustannustasossa on 294 markkaa.

46 §

Aikaisempien säännösten soveltaminen

Kustannuksiin, jotka ovat syntyneet ennen tämän lain voimaantuloa, suoritetaan valtionosuus tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Ennen tämän lain voimaantuloa aloitettuihin kokonaiskustannuksiltaan merkittäviin hankkeisiin ja käyttökustannushankkeisiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä siltä osin kuin hankkeen toteuttaminen jatkuu tämän lain voimassa ollessa. Kaikkiin tämän lain voimaantulon jälkeen suoritettuihin omaisuuden luovutuksiin ja käyttötarkoituksen muutoksiin sovelletaan kuitenkin 30 §:n säännöksiä.

Tämän lain voimaan tullessa valtionapuviranomaisessa vireillä oleva asia käsitellään siellä loppuun aikaisemmin voimassa olleiden säännösten mukaisesti lukuun ottamatta 2 momentissa tarkoitettuja omaisuuden luovutuksia ja käyttötarkoituksen muutoksia.

47 §

Yksityisen toimintayksikön henkilökunnan eläketurva

Sellaisen 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun yksityisen palvelujen tuottajan, johon ennen 1 päivää tammikuuta 1984 on sovellettu eräistä valtion varoista suoritettavista eläkkeistä annettua lakia (382/69), palveluksessa tämän lain voimaan tullessa olevalla henkilöllä on oikeus valtion varoista suoritettavaan vanhuus-,työkyvyttömyys-, työttömyys- ja osa-aikaeläkkeeseen soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- ja työsuhteessa valtioon olevalla henkilöllä.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun henkilön kuoltua suoritetaan hänen jälkeensä valtion varoista perhe-eläkettä soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- tai työsuhteessa valtioon olleen henkilön jälkeen.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu työnantaja on velvollinen vuosineljänneksittäin kunkin vuosineljänneksen päättymistä seuraavan kuukauden aikana maksamaan valtiolle eläkekustannusosuuden, jonka määrä on 25 prosenttia 1 momentissa tarkoitetuille henkilöille maksetuista palkoista. Edellä olevasta poiketen eläkekustannusosuus on kuitenkin lain voimaantulovuonna 15 prosenttia, toisena voimassaolovuotena 17,5 prosenttia, kolmantena voimassaolovuotena 20 prosenttia ja neljäntenä voimassaolovuotena 22,5 prosenttia.

Tämän lain mukainen eläkekustannusosuus sekä sille suorituksen viivästymisen ajalta laskettu 16 prosentin vuotuinen viivästyskorko saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä niin kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa (367/61) säädetään.

Jos työnantajana on yhteisö tai yhtymä, jonka velvoitteista osakas tai yhtiömies vastaa niin kuin omasta velastaan, voidaan tämän lain mukainen eläkekustannusosuus sekä sille viivästyksen ajalta laskettu korko ulosottaa osakkaalta tai yhtiömieheltä niin kuin 4 momentissa säädetään.

Tämän lain voimaantulon jälkeen 1 momentissa tarkoitetun yksityisen palvelujen tuottajan palvelukseen tulevien henkilöiden eläketurvasta on voimassa, mitä työntekijäin eläkelaissa (395/61) säädetään.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Palvelusta perittävä maksu

Kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan.

2 §

Maksun enimmäismäärä

Palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

Asetuksella voidaan säätää palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä ja maksu määräytyväksi maksukyvyn mukaan.

3 §

Käyttämättä jätetystä ajasta perittävä maksu

Jos henkilö on varannut ennakolta vastaanottoajan palvelun saamiseksi ja hän on ilman hyväksyttävää syytä jäänyt saapumatta varattuna aikana vastaanotolle, voidaan häneltä periä enintään asetuksella säädettävä maksu.

4 §

Maksuttomat sosiaalipalvelut

Sosiaalipalveluista ovat maksuttomia:

1) sosiaalihuoltolain (710/82) 17 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sosiaalityö, 2 kohdassa tarkoitettu kasvatus- ja perheneuvonta sekä 3 kohdassa tarkoitettuna kotipalveluna sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja yksityisen henkilön välillä tehtävään sopimukseen perustuva vanhuksen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan kotona tapahtuva hoito tai muu huolenpito;

2) kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/77) tarkoitettu erityishuolto ja lain 39 §:ssä tarkoitettu kuljetus; kehitysvammaisen ylläpidosta voidaan kuitenkin periä maksu lukuun ottamatta alle 16-vuotiaalle annettavaa osittaista ylläpitoa ja lain 28 §:ssä tarkoitettua opetusta saavan lapsen osittaista ylläpitoa sen lukuvuoden loppuun, jonka aikana hän täyttää 16 vuotta;

3) peruskoululain (476/83) 32 §:n 3 momentissa tarkoitetulle vammaiselle lapselle annettava päiväkotihoito silloin, kun lapsen peruskouluopetus järjestetään päiväkodissa annettavan hoidon yhteydessä peruskouluopetukseksi katsottavan hoidon ajalta;

4) lastensuojelulaissa (683/83) tarkoitettu lasten ja nuorten huolto;

5) vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/87) 8 §:n 1 momentissa tarkoitetut palvelut, 8 §:n 2 momentissa tarkoitetut tulkkipalvelut ja palveluasumiseen liittyvät erityispalvelut sekä 11 §:ssä tarkoitetut tutkimukset; palveluasumisen erityiskustannuksista voidaan kuitenkin periä maksu silloin, kun henkilö saa niihin korvausta muun lain kuin vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain nojalla;

6) vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 §:n 2 momentissa tarkoitettu suojatyö, kuljetusta ja aterioita lukuun ottamatta;

7) polikliininen päihdehuolto;

8) avioliittolaissa (234/29), isyyslaissa (700/75), lapseksiottamisesta annetussa laissa (153/85), lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75), lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/83), lapsen elatuksen turvaamisesta annetussa laissa (122/77) ja eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetussa laissa (660/66) kunnan tehtäväksi säädetyt palvelut; sekä

9) henkilölle hänen sosiaalihuoltoaan koskevissa asioissa annetut asiakirjat.

5 §

Maksuttomat terveyspalvelut

Terveydenhuollon palveluista ovat maksuttomia:

1) kansanterveyslain (66/72) 14 §:n 1 momentin 1-6 ja 9 kohdassa sekä 14 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut palvelut ja hoitoon kuuluvat aineet lukuun ottamatta laboratoriopalveluja, röntgenpalveluja, fysikaalista hoitoa, sairaankuljetusta ja ylläpitoa sekä lääkärin ja hammaslääkärin antamia todistuksia ja lausuntoja, jotka eivät liity potilaan hoitoon;

2) kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 1-6 kohdassa ja erikoissairaanhoitolain (1062/89) 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin palveluihin liittyvät apuvälineet sekä niiden tarpeellinen uusiminen ja huolto paitsi silloin, kun apuvälineen tarve aiheutuu tapaturmavakuutuslain (608/48), maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/81), sotilasvammalain (404/48), liikennevakuutuslain (279/59), potilasvahinkolain (585/86) tai näitä vastaavan aikaisemman lain mukaan korvattavasta vahingosta tai ammattitaudista;

3) kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu hampaiden tutkimus ja hoito alle 19-vuotiaille;

4) erikoissairaanhoitolain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuun lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluva neuvonta, kuntoutustarvetta ja -mahdollisuuksia selvittävä tutkimus sekä sopeutumisvalmennus- ja ohjaustoiminta ja muut näihin rinnastettavat toiminnat;

5) hengityshalvauspotilaalle annettava hoito ja ylläpito sekä hoitoon liittyvät kuljetukset siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään; sekä

6) alle 18-vuotiaalle henkilölle annettava hoito ja ylläpito siltä osin kuin hoitopäiviä kalenterivuodessa on kertynyt yli seitsemän sekä sarjassa annettava lääkinnällinen kuntoutus ja hyposensibilisaatio-, puhe- ja äänihäiriö-, säde- ja sytostaattihoito sekä muu vastaava hoito samoin kuin jatkuva dialyysihoito.

6 §

Maksukykyyn perustuva maksuttomuus

Milloin maksu peritään henkilön maksukyvyn mukaan, asetuksella voidaan säätää tuloraja, jonka alittuessa palvelu on maksuton.

7 §

Lastensuojelun maksut

Edellä 4 §:n 4 kohdassa säädetystä poiketen lastensuojelulain nojalla avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona lapselle annetusta perhehoidosta tai laitoshuollosta taikka asumispalveluista aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi voidaan, milloin se on asianomaisten toimeentulon edellytykset ja huollolliset näkökohdat huomioon ottaen perusteltua, periä lapsen vanhemmilta maksu, joka saa määrältään olla enintään lapsen elatuksesta annetun lain 1-3 §:n perusteella määräytyvän elatusavun suuruinen.

Kunta voi maksua vahvistamatta periä ja nostaa lapselle tulevat elatusavut siltä ajalta, jolloin lapsi saa tässä pykälässä tarkoitettuja perhehoitoa tai laitoshuoltoa taikka asumispalveluja sekä käyttää ne perhehoidosta, laitoshuollosta tai asumispalveluista aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi.

Lastensuojelulaissa tarkoitetuista perhehoidosta tai laitoshuollosta taikka asumispalveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi voidaan periä 4 §:n 4 kohdasta poiketen kohtuulliseksi katsottava maksu myös muista lapsen tai nuoren 14 §:n mukaisista tuloista, korvauksista tai saamisista.

8 §

Työterveyshuollon maksut

Terveyskeskuksen tuottamista kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja 14 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista työterveyshuoltopalveluista tai terveyskeskuksen työnantajalle järjestämistä kansanterveyslain 15 §:n 4 momentissa tarkoitetuista sairaanhoito- ja muista terveydenhuoltopalveluista työnantaja on velvollinen suorittamaan terveyskeskukselle asetuksella säädettävien perusteiden mukaan määräytyvät maksut ja korvaukset terveydenhuollon eri toimenpiteistä ja toiminnoista.

Terveyskeskuksen järjestämästä kansanterveyslain 14 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetusta työterveyshuollosta yrittäjä tai muu omaa työtään tekevä on velvollinen suorittamaan terveyskeskukselle asetuksella säädettävien perusteiden mukaan määräytyvät maksut ja korvaukset terveydenhuollon eri toimenpiteistä ja toiminnoista.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen maksujen ja korvausten perusteet on asetuksella määrättävä sellaisiksi, että maksut ja korvaukset peittävät kunnalle keskimäärin aiheutuvat todelliset kustannukset.

9 §

Erikoismaksuluokan maksut

Erikoissairaanhoitolaissa tarkoitetuissa muissa kuin psykiatrisissa sairaaloissa voi olla erikoismaksuluokka potilaita varten, jotka haluavat päästä sellaisen lääkärin hoitoon, jolla on lääninhallituksen myöntämässä laajuudessa oikeus hoitaa potilaita erikoismaksuluokassa.

Erikoismaksuluokassa hoidettavilta potilailta voidaan periä lisämaksuja sen mukaan kuin asetuksella säädetään.

Lääkärillä on oikeus saada palkkiona erikoismaksuluokassa hoitamiltaan potilailta perittäviä lisämaksuja vastaava määrä.

10 §

Maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavat tekijät

Maksukykyä arvioitaessa ja maksun suuruutta määrättäessä voidaan, sen estämättä mitä muussa laissa säädetään, ottaa huomioon henkilön eläminen yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa, alaikäisten lasten eläminen samassa taloudessa, henkilön tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut maksukykyyn vaikuttavat seikat sekä lapsen elatuksesta annetussa laissa tarkoitettu elatusvelvollisuus siten kuin niistä asetuksella tarkemmin säädetään.

Maksukyvyn mukaan määräytyvän maksun suuruutta määrättäessä otetaan huomioon palvelua käyttäneiden henkilöiden tulot siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

11 §

Maksun perimättä jättäminen tai alentaminen

Palvelusta määrätty maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos henkilön elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä.

12 §

Ostetusta palvelusta perittävä asiakasmaksu

Kunnan tai kuntainliiton järjestäessä palveluja sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain ( / ) 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla on palvelun käyttäjältä perittävä samat maksut ja korvaukset kuin kunnan tai kuntainliiton itse järjestämistä vastaavista palveluista.

13 §

Ulkomaalaiselta perittävä maksu

Muulta kuin Suomen kansalaiselta voidaan asetuksella säätää perittäväksi maksu ja korvaus tässä laissa säädetystä poikkeavin perustein, jollei vastavuoroisesta järjestelystä valtioiden kesken toisin sovita.

14 §

Tulojen, korvausten tai saamisten periminen kunnalle

Milloin kunta on järjestänyt henkilölle laitoshoitoa tai - huoltoa taikka perhehoitoa, voi kunta periä ja nostaa hänelle tulevat eläkkeet, elinkorot, elatusavut, avustukset tai muut jatkuvat taikka kertakaikkiset tulot, korvaukset tai saamiset siltä ajalta, jonka laitoshoito tai perhehoito kestää. Kunta voi periä ja nostaa mainitut tulot, korvaukset ja saatavat sen estämättä, mitä muussa laissa säädetään sekä käyttää niitä hoidosta, ylläpidosta tai huollosta määrätyn maksun korvaamiseen ottaen kuitenkin huomioon, mitä sellaisten varojen käyttämisestä muualla säädetään.

Jos kunta on ilmoittanut 1 momentissa tarkoitetun tulon, korvauksen tai saamisen suorittajalle vähintään kaksi viikkoa ennen maksupäivää, että tuloa, korvausta tai saamista ei saa suorittaa henkilölle itselleen, voi suoritus tapahtua laillisin vaikutuksin vain kunnalle.

15 §

Muutoksenhaku

Maksua koskevaan viranhaltijan päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.

Jos maksuvelvollinen on tyytymätön 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen, hänellä on oikeus saattaa sosiaalipalvelusta perittävää maksua koskeva päätös sosiaalihuoltolain 6 §:ssä tarkoitetun toimielimen ja terveyskeskuksen järjestämästä palvelusta perittävää maksua koskeva päätös kansanterveyslain 6 §:ssä tarkoitetun toimielimen käsiteltäväksi sekä sairaanhoitopiirin järjestämästä erikoissairaanhoidosta ja erityishuoltopiirin järjestämästä kehitysvammaisten erityishuollosta perittävää maksua koskeva päätös sen toimielimen päätettäväksi, jonka alainen päätöksen tehnyt viranhaltija on.

Vaatimus päätöksen oikaisemisesta on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun maksuvelvollinen on saanut päätöksestä tiedon. Päätökseen on liitettävä ohjeet sen saattamiseksi toimielimen käsiteltäväksi.

Maksun määräämistä koskevaan 2 momentissa tarkoitettuun toimielimen päätökseen haetaan muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetyssä järjestyksessä muutosta valittamalla lääninoikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Valitus voidaan sanotun ajan kuluessa antaa myös toimielimelle, jonka on toimitettava se oman lausuntonsa ohella lääninoikeudelle. Lääninoikeuden päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.

16 §

Viivästyskorko

Jos palvelusta määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien enintään 16 prosenttia.

Viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta.

17 §

Maksujen ulosotto

Tämän lain perusteella määrätyt maksut saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin säädetään.

18 §

Tarkemmat säännökset

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella.

19 §

Voimaantulo

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Tällä lailla kumotaan hengityshalvauspotilaiden hoitokustannuksista 15 päivänä maaliskuuta 1957 annettu laki (129/57) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

3.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun sairausvakuutuslain (364/63) 11 a §:ään, sellaisena kuin se on 26 päivänä kesäkuuta 1981 annetussa laissa (471/81), uusi 3 momentti seuraavasti:

11 a §

Tämän lain mukaista korvausta ei suoriteta sairaanhoidon kustannuksista 1 momentissa tarkoitettua sairaankuljetuksen korvausta lukuun ottamatta, jos sairaanhoito on järjestetty sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain ( / ) 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla tai jos tosiasiassa kysymys on mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta järjestelystä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

4.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 17 päivänä syyskuuta 1982 annetun sosiaalihuoltolain (710/82) 7 a, 9 ja 29 §, 52 §:n 2 momentti sekä 53, 55, 59 ja 66 §,

sellaisina kuin niistä ovat 7 a § 12 päivänä heinäkuuta 1985 annetussa laissa (599/85) ja 53 § 17 päivänä tammikuuta 1991 annetussa laissa (93/91), sekä

muutetaan 2 §, 5 §:n 2 ja 3 momentti, 6-8, 10 ja 12 §, 13 §:n 1 momentin johdantokappale, 15 §:n 2 momentti, 16 §:n 1 ja 2 momentti, 17 §:n 2 momentti, 27 ja 28 §, 34 §:n 1 momentin johdantokappale, 38 §, 40 §:n 1 ja 3 momentti, 41 §:n 1 momentti, 43 §, 45 §:n 1 ja 2 momentti, 46 §, 47 §:n 1 momentti ja 54 §,

näistä 17 §:n 2 momentti sellaisena kuin se on 3 päivänä huhtikuuta 1987 annetussa laissa (381/87), seuraavasti:

2 §

Tässä laissa tarkoitettuun kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

5 §

Sosiaalihuollon järjestämisestä kunta voi huolehtia siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:ssä säädetään.

Mitä tässä laissa säädetään kunnasta ja kunnan asukkaasta, sovelletaan vastaavasti kuntainliiton hoidettavaa sosiaalihuoltoa koskevilta osin kuntainliittoon ja sen jäsenkunnan asukkaaseen, jollei sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetusta laista muuta johdu.

6 §

Sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä monijäseninen toimielin (toimielin), jonka sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, on huolehdittava niistä tehtävistä, jotka muissa laeissa säädetään sosiaalilautakunnan tehtäväksi.

Toimielimen tehtävänä on myös edustaa kuntaa, valvoa sen oikeutta ja käyttää puhevaltaa sosiaalihuollon yksilöllistä toimeenpanoa koskevissa asioissa ja tehdä sen puolesta näissä asioissa sopimukset ja muut oikeustoimet.

Toimielimen jaostolle voidaan antaa ratkaistavaksi muitakin kuin kunnallislain 71 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja asioita.

7 §

Milloin kahden tai useamman kunnan koko sosiaalihuollosta huolehtii kuntainliitto, sen on asetettava 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin yhteisesti jäsenkuntia varten. Tälle toimielimelle on annettava myös muissa laeissa sosiaalilautakunnalle säädetyt tehtävät.

8 §

Valtion virkamies, jonka tehtäviin kuuluu sosialihuollon ohjaus ja valvonta, ei ole virka-alueellaan vaalikelpoinen 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuun toimielimeen.

10 §

Sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä varten kunnassa tulee olla sosiaalihuollon ammatillista henkilöstöä.

Sosiaalityöntekijän ja sosiaalihuollon muun ammatillisen henkilöstön yleisistä kelpoisuusehdoista säädetään asetuksella.

12 §

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätösvaltaa voidaan johtosäännöllä siirtää toimielimen alaisille viranhaltijoille, henkilölle annettavaa tahdonvastaista huoltoa koskevia päätöksiä lukuun ottamatta.

Toimielimen määräämällä johtavalla sosiaalihuollon viranhaltijalla on oikeus toimielimen vahvistamien perusteiden ja yleisten ohjeiden mukaisesti toimielimen puolesta päättää kiireellisissä tapauksissa sosiaalihuollon antamisesta ja siihen liittyvistä muista toimenpiteistä, panna vireille korvaus- ja muut hakemukset, antaa lausuntoja, tehdä esityksiä ja hakea muutoksia päätöksiin samoin kuin itse tai asiamiehen välityksellä käyttää toimielimen puhevaltaa.

Mitä 2 momentissa säädetään johtavasta sosiaalihuollon viranhaltijasta sovelletaan toimielimen puheenjohtajaan, jos kunnassa ei ole mainittua viranhaltijaa taikka tämä on estynyt tai esteellinen tehtävää suorittamaan.

13 §

Sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään:

15 §

Milloin laitoshuollon tarpeen arvioidaan kestävän yli 14 vuorokautta, 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen on viipymättä ilmoitettava laitoshuollon järjestämisestä sen kunnan toimielimelle, jolle huollon järjestäminen olisi 13 §:n mukaan kuulunut.

16 §

Milloin muulle kuin kunnan asukkaalle on annettu 15 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa laitoshuoltoa, jonka tarve arvioidaan pitkäaikaiseksi, voi lääninoikeus oikeuttaa 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen toimittamaan henkilön siihen kuntaan, jonka asukas hän on.

Laitoshuoltoa saavan henkilön pyynnöstä on 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen kuitenkin aina ryhdyttävä 1 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin henkilön siirtämiseksi siihen kuntaan, jonka asukas hän on.

17 §

Kunnan on myös huolehdittava lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon, kehitysvammaisten erityishuollon, vammaisuuden perusteella järjestettävien palvelujen ja tukitoimien sekä päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjien huoltoon kuuluvien palveluiden, lastenvalvojalle säädettyjen tehtävien ja muiden isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen, elatusavun turvaamiseen, ottolapsineuvontaan ja perheasioiden sovitteluun kuuluvien toimenpiteiden sekä muiden sosiaalipalveluiden järjestämisestä sen mukaan kuin niistä lisäksi erikseen säädetään.

27 §

Kunta voi perustaa, hankkia tai muuten varata paikallista tarvetta vastaavan määrän palvelu- ja tukiasuntoja sekä laitospaikkoja.

Kunta voi lisäksi hankkia tai varata 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen käyttöön tarpeen mukaan myös muita asuntoja 23 §:ssä tarkoitettujen henkilöiden asumisen järjestämistä varten.

28 §

Sosiaalipalveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

34 §

Päättäessään toimeentulotuen myöntämisestä 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin voi samalla määrätä, että toimeentulotuki tai osa siitä peritään takaisin:

38 §

Milloin toimeentulotukea on myönnetty joko kokonaan tai osaksi ennakkona odotettavissa olevaa eläkettä, elinkorkoa, elatusapua, avustusta tai muuta jatkuvaa taikka kertakaikkista tuloa, korvausta tai saamista vastaan, voi 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin periä ja nostaa sen estämättä, mitä muussa laissa säädetään, henkilölle tulevat edellä tarkoitetut tulot, korvaukset ja saamiset siltä ajalta, jolta tukea on annettu ennakkona ja käyttää niitä ennakkona annetun tuen takaisin perintään. Toimielimen on suoritettava toimeentulon takaisin perintään käytettyjen varojen jälkeen jäljelle jäävät varat välittömästi tuen saajalle.

Jos toimielin on ilmoittanut 1 momentissa tarkoitetun tulon, korvauksen tai saamisen suorittajalle vähintään kaksi viikkoa ennen maksupäivää, että tuloa, korvausta tai saamista ei saa suorittaa tuen saajalle itselleen, voi suoritus tapahtua laillisin vaikutuksin vain toimielimelle.

40 §

Sosiaalihuollon asiakkaan ja hänen holhoojansa on annettava viranhaltijalle ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle ne tiedot, jotka ovat välttämättömiä sosiaalihuollon toteuttamisessa. Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus saada tieto sellaisesta sosiaalihuollon viranhaltijan ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen hallussa olevasta asiakirjasta ja muusta aineistosta, jolla on merkitystä häntä koskevassa asiassa.

41 §

Milloin sosiaalihuollon ilmeisessä tarpeessa olevan henkilön etu terveyden, kehityksen tai turvallisuuden vakavan vaarantumisen vuoksi sitä välttämättä vaatii eikä sosiaalihuollon tarve muutoin ole selvitettävissä, sosiaalityöntekijällä on oikeus 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen määräämän johtavan sosiaalihuollon viranhaltijan määräyksestä huollon tarpeen selvittämiseksi päästä tällaisen henkilön asuntoon tai muuhun olinpaikkaan.

43 §

Muun kuin valtion tai kunnan järjestämä sosiaalihuollon palvelutoiminta on lääninhallituksen sekä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun kunnan toimielimen valvonnassa.

45 §

Päätökseen, jonka 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen alainen viranhaltija on tehnyt, ei saa valittamalla hakea muutosta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen tyytymättömällä on oikeus asetuksessa tarkemmin säädettävällä tavalla saada päätös 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen käsiteltäväksi, jos hän 14 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan sitä vaatii. Päätökseen on liitettävä ohjeet sen saattamisesta toimielimen käsiteltäväksi.

46 §

Muutosta 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätökseen haetaan valittamalla lääninoikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta. Valitus voidaan antaa sanottuna aikana myös toimielimelle, jonka tulee oman lausuntonsa ohella toimittaa se lääninoikeudelle.

Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, milloin muutoksenhausta on säädetty toisin tai se on kielletty eikä milloin päätös kunnallislain mukaan voidaan siirtää kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

47 §

Päätös, jonka 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimielin on tehnyt, voidaan muutoksenhausta huolimatta panna täytäntöön, jos se on laadultaan sellainen, että se on viivytyksettä täytäntöönpantava, tai jos päätöksen voimaantulemista ei voida sosiaalihuollon järjestämisestä johtuvista syistä siirtää tuonnemmaksi ja toimielin on määrännyt päätöksen heti täytäntöön pantavaksi.

54 §

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen on tarpeen mukaan oltava yhteistoiminnassa kunnan muiden viranomaisten, naapurikuntien toimielinten ja kansanterveyslain (66/72) 6 §:n 1 momentissa tarkoitettujen toimielinten sekä kunnassa toimivien sellaisten yhteisöjen kanssa, joiden toiminta liittyy kunnan sosiaalihuollon tehtäviin.

Toimielimen on myös pyrittävä edistämään kunnan alueella sosiaalihuollon alalla toimivien yhteisöjen keskinäistä yhteistoimintaa sekä siinä tarkoituksessa tehtävä tarpeellisia esityksiä ja aloitteita.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Sen estämättä, mitä 10 §:n nojalla säädetään sosiaalityöntekijän ja sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta on tämän lain voimaan tullessa mainitussa virassa oleva henkilö edelleen kelpoinen vastaavaan virkaan tai tehtävään.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

5.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 5 päivänä elokuuta 1983 annetun lastensuojelulain (683/83) 5 ja 46 §, näistä 46 § sellaisena kuin se on 9 päivänä helmikuuta 1990 annetussa laissa (139/90), seuraavasti:

5 §

Suhde muihin lakeihin

Tämän lain nojalla kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

46 §

Maksut ja käyttövarat

Perhe- ja yksilökohtaisesta lastensuojelusta voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

Kun lapsen tai nuoren hoito ja kasvatus on järjestetty tämän lain 14 §:n tai 5 ja 6 luvun mukaisesti kodin ulkopuolella tai 34 §:n mukaisena jälkihuoltona, on hänen opintojaan, harrastuksiaan ja henkilökohtaisia tarpeitaan varten annettava käyttövaroja sekä itsenäistymistä varten varattava riittävä määrä varoja siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

6.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan lasten päivähoidosta 19 päivänä tammikuuta 1973 annetun lain (36/73) 4 § sekä

muutetaan 12 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (698/82), seuraavasti:

12 §

Tämän lain nojalla kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

7.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan kehitysvammaisten erityishuollosta 23 päivänä kesäkuuta 1977 annetun lain (519/77) 19, 20, 22, 24, 25, 70 ja 84 §,

sellaisina kuin niistä ovat 19, 20 ja 22 § osittain muutettuina 13 päivänä tammikuuta 1984 annetulla lailla (26/84) ja 25 § 19 päivänä joulukuuta 1980 annetussa laissa (952/80), sekä muutetaan 14 §:n 2 momentti, 23 §:n 2 momentti, 43 §, 45 §:n 2 momentti sekä 48, 68 ja 69 §,

sellaisina kuin niistä ovat 14 §:n 2 momentti mainitussa 13 päivänä tammikuuta 1984 annetussa laissa, 43 § osittain muutettuna 27 päivänä toukokuuta 1983 annetulla lailla (484/83) ja 48 § 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (702/82), seuraavasti:

14 §

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa tapauksessa kunnasta on soveltuvin osin voimassa, mitä 32, 33, 35, 39 ja 42 §:ssä sekä 4 - 6 ja 10 luvussa säädetään erityishuoltopiirin kuntainliitosta.

23 §

Erityishuollon johtoryhmän jäseninä on vähintään kolme kuntainliiton johtavaa viranhaltijaa siten, että johtoryhmässä on edustettuna lääketieteellinen, kasvatustieteellinen ja sosiaalihuollollinen asiantuntemus.

43 §

Erityishuollosta voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

45 §

Korvauksen määräämiseksi toimintayksikön edellisen varainhoitovuoden käyttökustannusten kokonaismäärään lisätään 10 prosenttia. Näin saadusta määrästä vähennetään 43 §:n mukaiset maksut ja korvaukset ja toimintayksikön muut käyttötulot, lukuun ottamatta korkotuloja, valtionosuutta ja kuntien maksuosuuksia käyttökustannuksiin sekä muita tässä laissa säädettyjä erityishuollon korvauksia samoin kuin tuloja, jotka kunta tai kuntainliitto saa sellaisesta toiminnasta, minkä kustannuksiin valtionosuutta ei suoriteta. Erotus jaetaan luvulla, jona käytetään käyttöpäivien tai käyntikertojen kokonaismäärää toiminnan laadusta riippuen, minkä jälkeen osamäärä kerrotaan kysymyksessä olevan henkilön käyttöpäivien tai käyntikertojen luvulla. Saatuun määrään lisätään kutakin käyttöpäivää tai käyntikertaa kohti henkilön suoritettavaksi säädetyn korvauksen määrä, milloin korvausta tai maksua ei peritä.

48 §

Tämän lain nojalla järjestettävään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

68 §

Erityishuoltopiirin kuntainliitto voi sopia sellaisen terveydenhuoltoalan kuntainliiton kanssa, jonka toimialue käsittää erityishuoltopiirin alueen, että erityishuoltopiirin kuntainliiton varat ja velat siirtyvät terveydenhuoltoalan kuntainliitolle.

69 §

Edellä 68 §:ssä mainitun sopimuksen voimaantulosta lukien terveydenhuoltoalan kuntainliitosta on soveltuvin osin voimassa, sen lisäksi mitä muuten on säädetty, mitä erityishuoltopiirin kuntainliitosta tässä laissa säädetään.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

8.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 17 päivänä tammikuuta 1986 annetun päihdehuoltolain (41/86) 4 ja 12 § seuraavasti:

4 §

Suhde muihin lakeihin

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

12 §

Lyhytaikainen hoito väkivaltaisuuden perusteella.

Päätöksen alistaminen

Sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen määräämä sosiaalihuollon johtava viranhaltija voi määrätä henkilön tahdostaan riippumatta hoitoon väkivaltaisuuden perusteella päihteiden käytön katkaisemiseksi enintään viideksi vuorokaudeksi. Jos kunnassa ei ole johtavaa sosiaalihuollon viranhaltijaa taikka tämä on estynyt tai esteellinen tehtävää suorittamaan, päätöksen hoitoon määräämisestä voi tehdä sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen puheenjohtaja.

Päätös tehdään 1 momentissa tarkoitetun toimielimen alaisen sosiaalityöntekijän esityksestä tai, jos esitystä ei voida tehdä, sosiaalityöntekijän suostuttua päätökseen hoitoon ryhtymisestä. Suostumuksen voi antaa sosiaalityöntekijä, joka toimii sosiaalihuollon tehtäviä hoitavassa kuntainliitossa tai sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja palveluja kunnalle tuottavassa toimintayksikössä.

Päätös, jolla henkilö on määrätty hoitoon tahdostaan riippumatta, on alistettava heti lääninoikeuden vahvistettavaksi.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

9.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 19 päivänä marraskuuta 1982 annetun raittiustyölain (828/82) 5 § sekä muutetaan 4, 6 ja 7 §,

sellaisina kuin ne ovat, 4 § osittain muutettuna 31 päivänä maaliskuuta 1988 ja 1 päivänä helmikuuta 1991 annetuilla laeilla (296/88 ja 213/91), 6 § osittain muutettuna 31 päivänä joulukuuta 1987 annetulla lailla (1276/87) ja 7 § mainitussa 31 päivänä joulukuuta 1987 annetussa laissa, seuraavasti:

4 §

Raittiustyön toimeenpanoon, raittiuden edistämiseen ja alkoholiolojen seuraamiseen kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä monijäseninen toimielin, jonka sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, on huolehdittava niistä tehtävistä, jotka muissa laeissa säädetään raittiuslautakunnan tehtäväksi.

Raittiustyöstä vastaavan toimielimen on toimittava yhteistyössä erityisesti kunnan terveys-, sosiaali- ja koulutoimen kanssa. Toimielimen tehtävistä säädetään asetuksella.

6 §

Raittiustyön ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista säädetään asetuksella.

7 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Sen estämättä, mitä 6 §:n nojalla säädetään raittiustyön ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta on tämän lain voimaan tullessa mainitussa virassa oleva henkilö edelleen kelpoinen vastaavaan virkaan tai tehtävään.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

10.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan lasten kotihoidon tuesta 11 päivänä tammikuuta 1985 annetun lain (24/85) 4 § seuraavasti:

4 §

Suhde muihin lakeihin

Kunnan tämän lain nojalla suorittamaan lasten kotihoidon tukeen sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ) ja sosiaalihuoltolakia (710/82), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

11.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 päivänä huhtikuuta 1987 annetun lain (380/87) 5 §, 10 §:n 2 momentti, 14 §, 15 §:n 1 momentti ja 22 §:n 2 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 14 § osittain muutettuna 17 päivänä kesäkuuta 1988 annetulla lailla (574/88) ja 22 §:n 2 momentti 9 päivänä joulukuuta 1988 annetussa laissa (1071/88), seuraavasti:

5 §

Suunnittelu ja rahoitus

Tässä laissa tarkoitettuun kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

10 §

Yksityiskohtainen sääntely

Tämän lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä noudatetaan lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 5 §:ssä tarkoitetussa valtakunnallisessa suunnitelmassa annettuja ohjeita.

14 §

Palveluista perittävät maksut

Tämän lain mukaisista palveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

15 §

Vakuutuslaitoksen korvaus

Jos vakuutuslaitoksen tulee suorittaa vammaiselle henkilölle korvausta tapaturmavakuutuslain (608/48), maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/81), valtion viran- ja toimenhaltijain tapaturmakorvauksesta annetun lain (154/35), ammattitautilain (638/67), sotilasvammalain (404/48), liikennevakuutuslain (279/59), potilasvahinkolain (585/86) tai näitä vastaavan aikaisemman lain nojalla ja kunta on antanut hänelle samaan tarkoitukseen ja samaan aikaan kohdistuvia tämän lain 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuja palveluja tai tukitoimia, siirtyy oikeus korvaukseen kunnalle tilitystä vastaan sellaisena kuin vakuutuslaitoksen olisi tullut suorittaa korvaus vammaiselle henkilölle, jollei kunta olisi tätä palvelua tai tukitointa antanut. Kunnan oikeudesta korvaukseen tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (625/91) ja liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/91) perusteella on säädetty erikseen

22 §

Kumottavat säännökset

Suojatyöhön sovelletaan kuitenkin edelleen invaliidihuoltolain 1 §:n 1-3 momenttia sekä 2-4, 22, 22 a, 22 c ja 22 d §:ää. Näiden säännösten nojalla kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

12.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 22 päivänä heinäkuuta 1948 annetun sotilasavustuslain (566/48) 13 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (708/82), seuraavasti:

13 §

Tämän lain nojalla järjestettävään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

13.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan lapsen elatuksen turvaamisesta 28 päivänä tammikuuta 1977 annetun lain (122/77) 28 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (707/82), seuraavasti:

28 §

Tämän lain nojalla kunnan järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

14.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 28 päivänä tammikuuta 1972 annetun kansanterveyslain (66/72) 5 §:n 3 momentti, 6 a, 10 ja 13 §, 15 a §:n 3 momentti sekä 20, 21 a, 21 b ja 41 §,

sellaisina kuin niistä ovat 5 §:n 3 momentti ja 41 § 17 päivänä tammikuuta 1991 annetussa laissa (71/91), 6 a § 12 päivänä heinäkuuta 1985 annetussa laissa (598/85), 13 ja 21 b § 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (684/82), 20 § 19 päivänä joulukuuta 1980 annetussa laissa (930/80) sekä 21 a § muutettuna 4 päivänä tammikuuta 1980 annetulla lailla (2/80), mainitulla 17 päivänä syyskuuta 1982 annetulla lailla ja 5 päivänä elokuuta 1983 annetulla lailla (674/83),

muutetaan 6, 9, 11 ja 12 §, 14 §:n 1 momentin johdantokappale sekä 4, 5, 7 ja 8 kohta, 14 a §:n 1 momentin johdantokappale, 19 ja 21 §, 47 §:n 1 momentti ja 48 §

sellaisina kuin niistä ovat 6 § muutettuna 23 päivänä joulukuuta 1988 ja 19 päivänä huhtikuuta 1991 annetuilla laeilla (1183/88 ja 730/91), 11 § 29 päivänä syyskuuta 1978 annetussa laissa (744/78), 14 §:n 1 momentin johdantokappale, 14 a §:n 1 momentin johdantokappale ja 19 § mainitussa 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa, 14 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohta 2 päivänä syyskuuta 1976 annetussa laissa (788/76) sekä 7 ja 8 kohta mainitussa 17 päivänä tammikuuta 1991 annetussa laissa, 21 § muutettuna mainitulla 29 päivänä syyskuuta 1978 annetulla lailla sekä 24 päivänä elokuuta 1979 ja 14 päivänä joulukuuta 1990 annetuilla laeilla (675/79 ja 1117/90) ja 47 §:n 1 momentti 10 päivänä maaliskuuta 1989 annetussa laissa (257/89), sekä

lisätään 14 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on osittain muutettuna mainituilla 2 päivänä syyskuuta 1976, 29 päivänä syyskuuta 1978, 17 päivänä syyskuuta 1982 ja 14 päivänä joulukuuta 1990 annetuilla laeilla sekä 29 päivänä marraskuuta 1985 annetulla lailla (903/85), uusi 9 kohta, seuraavasti:

6 §

Kansanterveystyön toimeenpanoon kuuluvista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä monijäseninen toimielin (toimielin), jonka sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, on huolehdittava niistä tehtävistä, jotka muissa laeissa on säädetty terveyslautakunnan tai terveydenhoitolautakunnan tehtäväksi. Yksilön elinympäristöön kohdistuva terveydenhoito ja siihen liittyvä toiminta voidaan kuitenkin antaa myös muun toimielimen tai sen jaoston tehtäväksi.

Milloin kansanterveystyöstä huolehtii kuntainliitto, sen on asetettava 1 momentissa tarkoitettu toimielin yhteisesti jäsenkuntia varten. Jos kuntainliittoon on yhden tai useamman jäsenkunnan ympäristönsuojelulautakunnan tehtäviä varten asetettu toimielimen lisäksi erityinen lautakunta, sen tehtäväksi voidaan kyseisten jäsenkuntien osalta antaa myös yksilön elinympäristöön kohdistuva terveydenhuolto ja siihen liittyvä toiminta.

Toimielimen jaostolle voidaan antaa ratkaistavaksi muitakin kuin kunnallislain 71 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja asioita.

9 §

Valtion virkamies, jonka tehtäviin kuuluu kansanterveystyön ohjaus ja valvonta, ei ole virka-alueellaan vaalikelpoinen 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuun toimielimeen.

11 §

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla toimielimellä on oikeus saada tehtävänsä hoitamista varten tarvitsemiaan tietoja valtion, seurakunnan ja kunnallisilta viranomaisilta, 14 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa työnantajalta sekä kaikilta niiltä, jotka suorittavat kansanterveystyötä, jollei salassapitovelvollisuutta koskevista säännöksistä muuta johdu.

12 §

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen alaisella viranhaltijalla on oikeus suorittaa toimialaansa kuuluvia tarkastuksia kaikkialla, missä on aihetta epäillä ilmenevän terveydellistä vaaraa tai haittaa. Asunnontarkastuksesta säädetään kuitenkin erikseen.

14 §

Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee:

4) ylläpitää hammashuoltoa, johon luetaan valistus- ja ehkäisytoiminta sekä kunnan asukkaiden hampaiden tutkimus ja hoito siinä laajuudessa kuin asetuksella tarkemmin säädetään;

5) ylläpitää kouluterveydenhuoltoa, johon luetaan kunnassa sijaitsevien peruskoulujen sekä lukioiden terveydellisten olojen valvonta ja niiden oppilaiden terveydenhoito sekä oppilaan terveydentilan toteamista varten tarpeellinen erikoistutkimus, niin kuin viimeksi mainitusta asetuksella tarkemmin säädetään;

7) tuottaa kunnan alueella sijaitsevissa työ- ja toimipaikoissa työskenteleville työntekijöille työnantajan järjestettäväksi työterveyshuoltolain 2 §:ssä tai muissa säädöksissä säädettyjä ja niiden nojalla määrättyjä työterveyshuoltopalveluja;

8) järjestää kunnan alueella toimiville yrittäjille ja muille omaa työtään tekeville soveltuvin osin työterveyshuoltolain 2 §:ssä ja sen nojalla annetuissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitettua työterveyshuoltoa; sekä

9) järjestää seulontaa ja muita joukkotarkastuksia siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

14 a §

Sen lisäksi mitä 14 §:ssä säädetään, kunnan, jonka tehtäväksi se asetuksella säädetään, tulee kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä:

19 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

21 §

Tämän lain mukaisista palveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

47 §

Muutosta 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätökseen haetaan valittamalla lääninoikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.

48 §

Edellä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen päätös saadaan panna täytäntöön, ennen kuin se on saanut lainvoiman, siten kuin kunnallislain 146 §:ssä säädetään. Sanotun säännöksen estämättä voidaan päätös muutoksenhausta huolimatta panna täytäntöön, jos se on laadultaan sellainen, että se on viivytyksettä täytäntöönpantava, tai jos päätöksen voimaantulemista ei voida terveydenhoidollisista syistä siirtää tuonnemmaksi ja toimielin on määrännyt päätöksen heti täytäntöönpantavaksi.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

15.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan kansanterveyslain voimaanpanosta 28 päivänä tammikuuta 1972 annetun lain (67/72) 3 §,

sellaisena kuin se on osittain muutettuna 5 päivänä joulukuuta 1980, 22 päivänä joulukuuta 1983 ja 22 päivänä joulukuuta 1989 annetuilla laeilla (796/80, 1071/83 ja 1256/89), sekä

muutetaan 5 §:n 2 momentti,

sellaisena kuin se on 18 päivänä heinäkuuta 1975 annetussa laissa (593/75), seuraavasti:

5 §

Jos 1 momentissa tarkoitettua omaisuutta ei enää käytetä kansanterveyslaissa tarkoitettuun toimintaan, on noudatettava, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain ( / ) 30 §:ssä säädetään.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

16.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun erikoissairaanhoitolain (1062/89) 18 §:n 1, 2, 4 ja 5 momentti, 19, 20, 22, 23, 26, 27 ja 38-41 §, 47 §:n 3 momentti, 11 luku sekä 54 ja 56 §, sekä

muutetaan 4 §, 10 §:n 5 momentti, 28 §:n 1-3 momentti, 37 § ja 12 luvun otsikko seuraavasti:

4 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

10 §

Sairaanhoitopiirin kuntainliiton 1-4 momentissa säädetyistä tehtävistä annetaan tarkempia ohjeita sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 5 §:ssä tarkoitetussa valtakunnallisessa suunnitelmassa.

28 §

Yliopistollisessa sairaalassa toimivan yliopiston lääketieteellisen koulutusyksikön professorit voivat toimia sairaanhoitopiirin kuntainliitolle antamansa suostumuksen mukaisesti samalla yliopistollisen sairaalan ylilääkärin sivuviran tai -toimen haltijoina. Yliopiston muut opettajat voivat sairaanhoitopiirin kuntainliitolle antamansa suostumuksen mukaisesti samalla toimia yliopistollisen sairaalan lääkärin tai muun sivuviran tai -toimen haltijana sen mukaan, kuin sairaanhoitopiirin kuntainliitto tarkemmin määrää.

Jos professori ei ole käytettävissä ylilääkärin tehtävien hoitoon tai jos sairaanhoitopiirin kuntainliitto katsoo siihen olevan erityistä syytä, kuntainliitto voi enintään viideksi vuodeksi kerrallaan professorin sijasta määrätä ylilääkäriksi yliopiston apulaisprofessorin tai sairaalan viranhaltijan, jolla on vähintään dosentin pätevyys.

Yliopistollisessa sairaalassa voi olla myös muu sairaanhoitopiirin kuntainliiton valitsema ylilääkäri kuin yliopiston viranhaltija.

37 §

Tämän lain mukaisista palveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

12 luku

Korvauksen suorittaminen sairaanhoitopiirijakoa muutettaessa

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

17.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan erikoissairaanhoitolain voimaanpanosta 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun lain (1063/89) 23 § seuraavasti:

23 §

Mitä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain ( / ) 30 §:ssä säädetään, ei sovelleta tässä laissa säädettyihin luovutuksiin.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

18.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun lain (1064/89) 6 §:n 3 momentti sekä 12 ja 15 § sekä

muutetaan 2 §:n 4 momentti sekä 7, 9 ja 19 § seuraavasti:

2 §

Sairaalan tehtävät

Sairaalan 1 momentin 1-3 kohdassa säädetyistä tehtävistä annetaan tarkempia ohjeita sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain ( / ) 5 §:ssä tarkoitetussa valtakunnallisessa suunnitelmassa.

7 §

Valtionosuus

Kuntainliitolle ja erillisenä kuntainliittona toimivalle Lastenlinnan sairaalan kuntainliitolle suoritetaan toiminnan järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin erikoisairaanhoitolain 47 §:n 1 momentin mukainen valtionosuus.

9 §

Maksut

Tämän lain mukaisista palveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

19 §

Erinäiset säännökset

Erikoissairaanhoitolain 57 ja 58 §:ää sekä erikoissairaanhoitolain voimaanpanosta annetun lain 22 ja 23 §:ää noudatetaan soveltuvin osin tässä laissa tarkoitettuun toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

19.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 14 päivänä joulukuuta 1990 annetun mielenterveyslain (1116/90) 3 §:n 3 momentti seuraavasti:

3 §

Mielenterveyspalvelujen järjestäminen

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

20.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan aluesairaaloiden ja sairasmajojen lakkauttamisesta 9 päivänä maaliskuuta 1951 annetun lain (142/51) 3 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (685/82), seuraavasti:

3 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ) sekä kansanterveyslakia (66/72), jollei lailla toisin säädetä.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

21.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Täten kumotaan reumatautisten hoitolaitosten valtionavusta 22 päivänä joulukuuta 1951 annettu laki (687/51) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

2 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

22.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Täten kumotaan kaatumatautisten hoitolaitosten valtionavusta 14 päivänä kesäkuuta 1951 annettu laki (367/51) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

2 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

23.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 27 päivänä elokuuta 1965 annetun terveydenhoitolain (469/65) 10 §,

sellaisena kuin se on muutettuna 17 päivänä syyskuuta 1982 ja 17 päivänä tammikuuta 1991 annetuilla laeilla (679/82 ja 73/91), sekä

muutetaan 11 §,

sellaisena kuin se on mainitussa 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa, seuraavasti:

11 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

24.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 25 päivänä heinäkuuta 1986 annetun tartuntatautilain (583/86) 7 §:n 2 momentti, 8 ja 26 § sekä 36 §:n 1 momentti seuraavasti:

7 §

Erikoissairaanhoitolain (1062/89) 7 §:ssä tarkoitetun sairaanhoitopiirin kuntainliiton tulee ohjata tartuntatautien vastustamistyötä sekä järjestää tartuntatautien erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirin alueella siten kuin mainitussa laissa ja tässä laissa säädetään. Sairaanhoitopiirin kuntainliiton tulee osallistua muuhun tartuntatautien vastustamistyöhön siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään.

8 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Tartuntatautien vastustamistyötä järjestettäessä noudatetaan lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 5 §:ssä tarkoitetussa valtakunnallisessa suunnitelmassa annettuja ohjeita.

26 §

Tämän lain mukaisista palveluista voidaan periä maksuja siten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa ( / ) säädetään.

36 §

Sairaanhoitopiirin kuntainliitto voi 7 §:n 2 momentissa säädetyn velvoitteen täyttämiseksi tehdä toisen sairaanhoitopiirin kuntainliiton tai terveyskeskuksen erikoislääkärijohtoista sairaalaa ylläpitävän kunnan tai kuntainliiton kanssa sopimuksen tartuntatautipotilaiden hoitamisesta.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

25.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 14 päivänä elokuuta 1989 annetun kemikaalilain (744/89) 61 § seuraavasti:

61 §

Valtionosuus kunnille

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

26.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 3 päivänä heinäkuuta 1941 annetun elintarvikelain (526/41) 8 §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (680/82), seuraavasti:

8 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

27.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 19 päivänä heinäkuuta 1946 annetun maidontarkastuslain (558/46) 4 a §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (681/82), seuraavasti:

4 a §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

28.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 25 päivänä maaliskuuta 1960 annetun lihantarkastuslain (160/60) 5 a §, sellaisena kuin se on 17 päivänä syyskuuta 1982 annetussa laissa (682/82), seuraavasti:

5 a §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

29.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 17 päivänä elokuuta 1990 annetun eläinlääkintähuoltolain (685/90) 11 ja 23 §,

muutetaan 13, 15 ja 16 § sekä

lisätään 9 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

9 §

Jos kunta ylläpitää kahta tai useampaa kunnaneläinlääkärin virkaa, kunnan on määrättävä kunnaneläinlääkäreiden keskinäisestä tehtäväjaosta.

13 §

Kunta voi periä eläimen omistajalta tai haltijalta klinikkamaksun eläimen vastaanottokäynnistä silloin, kun kunta on järjestänyt toimitilat ja toimintavälineet 8 §:n 2 momentissa mainittuja eläinlääkäripalveluja varten.

Kunta voi lisäksi 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittujen eläinlääkäripalvelujen osalta periä muun kotieläimen kuin hyötyeläimen omistajalta tai haltijalta klinikkamaksun eläimen vastaanottokäynnistä.

Kunta voi myös periä maksun eläimen ylläpidosta silloin, kun eläintä joudutaan säilyttämään kunnan järjestämissä tiloissa 1 ja 2 momentissa mainittuihin palveluihin kuuluvaa eläinlääkärinavun antamista varten.

15 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

16 §

Kunta voi osallistua eläinlääkärin hyötyeläimelle antamasta eläinlääkärinavusta johtuneista käyntimaksusta, matkakustannusten korvauksesta sekä toimenpidemaksuista eläimen omistajalle tai haltijalle aiheutuneisiin kustannuksiin.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

30.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 12 päivänä joulukuuta 1986 annetun tuoteturvallisuuslain (914/86) 21 § seuraavasti:

21 §

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

31.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta 24 päivänä tammikuuta 1986 annetun lain (64/86) 7 §,

sellaisena kuin se on osittain muutettuna 19 päivänä huhtikuuta 1991 annetulla lailla (729/91), sekä

muutetaan 8 §,

sellaisena kuin se on 2 päivänä kesäkuuta 1989 annetussa laissa (512/89), seuraavasti:

8 §

Suunnittelu- ja valtionosuuslain soveltaminen

Kunnan tämän lain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ( / ), jollei lailla toisin säädetä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta tämän lain mukaiseen toimintaan.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

---

Helsingissä päivänä kuuta 199

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Pääministeri
Esko Aho