Laki jätelain muuttamisesta 714/2021

Selostettavalla lailla muutettiin jätelakia (646/2011) lisäämällä lakiin uusia säännöksiä, jotka koskevat mm. jätteiden erilliskeräysvaatimuksia, jätteen uudelleenkäytön edistämistä, yhdyskuntajätteen kuljetusten järjestämistä sekä tuottajavastuujärjestelmiä. Uudet säännökset mm. tiukensivat kunnille, jätteen haltijoille ja pakkausten tuottajille asetettuja erilliskeräysvaatimuksia ja asettivat toimijoille aikaisempaa tiukempia velvoitteita jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseksi sekä jätteen uudelleenkäytön edistämiseksi. Tuottajavastuujärjestelmiä koskevaa sääntelyä puolestaan tarkennettiin mm. siten, että tuottajayhteisöille asetettiin velvollisuus edistää tuottajien mahdollisuutta hoitaa eri tuotteita koskevat tuottajavastuuvelvoitteensa yhden toimijan kautta, pakkausten tuottajayhteisön toimialaa laajennettiin ja tuottajavastuusääntely ulotettiin koskemaan myös niitä, jotka myyvät tuotteita kansainvälisellä etäkaupalla. Lakiin tehdyt muutokset kohdistuivat myös kunnan jätteenkuljetuksiin ja erityisesti ns. kiinteän yhdyskuntajätteen kuljetuksissa sovellettuun kaksoisjärjestelmään, joka lakimuutoksen myötä lakkautettiin. Myös sivutuotteita ja jätteeksi luokittelun päättymistä, selvilläolo-, tiedonanto-, kirjanpito- ja raportointivelvollisuuksia, syyksiluettavuuskynnystä ja kunnan toissijaista jätehuoltopalvelua koskevia säännöksiä muutettiin.

Muutokset olivat tarpeen kansallisen jätelainsäädännön kehittämiseksi ja EU:ssa hyväksyttyjen uusien jätealan säädösten täytäntöönpanemiseksi. Lakimuutosten taustalla on erityisesti EU:ssa kesällä 2018 hyväksytty jätesäädöspaketti, jonka keskeisenä tavoitteena on tehostaa jätehierarkian noudattamista ja lisätä materiaalien resurssitehokasta käyttöä ja kierrätystä. Jätesäädöspaketti sisältää neljä jätealan direktiiviä: jätteistä annetun direktiivin 2008/98/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU 2018/851), pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun direktiivin 94/62/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU 2018/852), kaatopaikoista annetun direktiivin 1999/31/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU 2018/850) sekä romuajoneuvoista annetun direktiivin 2000/53/EY, paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista annetun direktiivin 2006/66/EY ja sähkö- ja elektroniikkaromusta annetun direktiivin 2012/19/EU muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU 2018/849).

Lakimuutosten taustalla on lisäksi uudelleenlaadittu pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU 2019/1021, POP-asetus) ja tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämisestä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU 2019/904, SUP-direktiivi).

Katso myös hallituksen esitys 40/2021 vp.

Laki tuli voimaan 19.7.2021.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan jätelain (646/2011) 5 §:n 2–5 momentti sekä 45, 89 ja 90 §, sellaisena kuin niistä on 89 § laissa 328/2016,

muutetaan 1 §, 3 §:n 1 momentti, 6 ja 9 §, 10 §:n johdantokappale ja 6 kohta, 12 §:n 3 momentti, 15 §, 17 §:n 1 momentti, 20 §, 23 §:n 1 momentti, 25 §:n 4 momentti, 27 ja 32 §, 33 §:n 2 momentti, 35 §, 36 §:n 3 momentti, 37 §, 39 §:n otsikko ja 2 momentti, 41 §, 43 §:n 3 momentti, 46 ja 47 §, 48 §:n 1 momentin johdantokappale, 51, 54, 60, 62–66, 66 a, 68, 69, 80, 81, 87, 88, 91 ja 93 §, 102 §:n 2 momentti, 117, 118, 119 ja 121 §, 122 §:n 1 momentti, 127 §, 129 §:n 1 momentti, 131 §:n 1 momentti ja 2 momentin 5 ja 8 kohta sekä 136, 143, 146 ja 147 §,

sellaisina kuin niistä ovat 3 §:n 1 momentti osaksi laissa 195/2012, 6 § osaksi laissa 410/2014, 25 §:n 4 momentti laissa 757/2018, 32 § osaksi laissa 445/2018, 33 §:n 2 momentti laissa 438/2019, 41 § osaksi laissa 528/2014, 66 a ja 121 § sekä 131 §:n 2 momentin 5 kohta laissa 410/2014, 118 § osaksi laeissa 528/2014 ja 757/2018, 122 §:n 1 momentti laeissa 1104/2011 ja 757/2018, 127 § osaksi laissa 25/2014, 129 §:n 1 momentti laissa 528/2014, 146 § laissa 686/2018 ja 147 § laeissa 626/2017 ja 757/2018, sekä

lisätään lakiin uusi 5 a, 5 b, 11 a, 15 a, 15 b, 26 a, 41 a, 49 a–49 d, 53 a, 63 a, 66 b, 66 c, 80 a, 117 b, 117 c, 118 a ja 121 a § seuraavasti:

1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on edistää kiertotaloutta ja luonnonvarojen käytön kestävyyttä, vähentää jätteen määrää ja haitallisuutta, ehkäistä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle, varmistaa toimiva jätehuolto sekä ehkäistä roskaantumista.

Selostus:

Pykälä muutettiin kuvaamaan paremmin yhteiskunnan ja jätepolitiikan nykytilaa, jossa jätteet nähdään enenevässä määrin hyödyntämättömänä resurssina. Pykälään lisättiin kiertotaloutta koskeva viittaus, mutta muilta osin pykälä säilyi sisällöltään muuttumattomana.

3 §
Soveltamisalan rajoitukset

Tätä lakia ei sovelleta seuraaviin jätteisiin:

1) ilmaan johdettaviin päästöihin;

2) hiilidioksidiin, joka on otettu talteen ja siirretty geologista varastointia varten tai varastoitu geologisesti siltä osin kuin siitä säädetään muualla laissa eikä hiilidioksidin geologiseen varastointiin, jos aiottu varastoitava kokonaismäärä on alle 100 000 tonnia ja tarkoituksena on uusien tuotteiden ja menetelmien tutkiminen, kehittäminen tai testaaminen;

3) jäteveteen siltä osin kuin siitä säädetään muualla laissa;

4) vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetussa laissa (390/2005) tarkoitettuun räjähteeseen, ydinenergialaissa (990/1987) tarkoitettuun ydinjätteeseen eikä säteilylaissa (859/2018) tarkoitettuun radioaktiiviseen jätteeseen;

5) pilaantumattoman ruoppausmassan sijoittamiseen, joka tehdään vesilain (587/2011) 2 luvun 6 §:n nojalla tai joka edellyttää mainitun lain 3 luvun 2 tai 3 §:n nojalla lupaa;

6) eläimistä saataviin sivutuotteisiin siltä osin kuin niistä säädetään muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta (sivutuoteasetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 (sivutuoteasetus), mukaan lukien sivutuoteasetuksen soveltamisalaan kuuluva lanta ja käsitellyt tuotteet; lakia sovelletaan kuitenkin sellaisiin sivutuotteisiin ja niistä johdettuihin tuotteisiin, jotka on tarkoitettu poltettaviksi, kaatopaikalle sijoitettaviksi tai käytettäviksi biologisessa käsittelylaitoksessa;

7) kallio- tai maaperästä irrottamattomaan pilaantuneeseen maa-ainekseen;

8) muihin kuin 6 kohdassa tarkoitettuihin aineisiin, jotka on tarkoitus käyttää rehuaineina sellaisina kuin ne on määritelty rehun markkinoille saattamisesta ja käytöstä, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1831/2003 muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 79/373/ETY, komission direktiivin 80/511/ETY, neuvoston direktiivien 82/471/ETY, 83/228/ETY, 93/74/ETY, 93/113/EY ja 96/25/EY ja komission päätöksen 2004/217/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 767/2009 3 artiklan 2 kohdan g alakohdassa.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momenttiin lisättiin uusi 8 kohta, jolla suljettiin jätelain soveltamisalan ulkopuolelle ne rehuaineet, joita rehun markkinoille saattamisesta ja käytöstä, Europan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1831/2003 muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 79/373/ETY, komission direktiivin 80/511/ETY, neuvoston direktiivien 82/471/ETY, 83/228/ETY, 93/74/ETY, 93/113/EY ja 96/25/EY ja komission päätöksen 2004/217/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY 767/2009) tarkoitetaan. Lisäksi pykälän 1 momentin 4 kohtaan päivitettiin uuden säteilylain (859/2018) säädöskokoelmanumero. Muutoin momentin kohdat säilyivät ennallaan.

5 a §
Sivutuotteet

Aine tai esine ei ole jäte, vaan sivutuote, jos se syntyy sellaisessa tuotantoprosessissa, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole tämän aineen tai esineen valmistaminen, ja:

1) aineen tai esineen jatkokäytöstä on varmuus;

2) ainetta tai esinettä voidaan käyttää suoraan sellaisenaan tai sen jälkeen, kun sitä on muunnettu enintään tavanomaisen teollisen käytännön mukaisesti;

3) aine tai esine syntyy tuotantoprosessin olennaisena osana; sekä

4) aine tai esine täyttää sen suunniteltuun käyttöön liittyvät tuotetta sekä ympäristönja terveydensuojelua koskevat vaatimukset eikä sen käyttö kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista sivutuotteeksi luokittelun edellytyksistä sivutuotteittain eriteltyinä.

Selostus:

Pykälään siirrettiin sellaisenaan aikaisemmin voimassaolleen lain 5 §:n 2 ja 3 momentit koskien sivutuotteiden määritelmää.

5 b §
Jätteeksi luokittelun päättyminen

Jäte, joka on kierrätetty tai muuten hyödynnetty, ei ole enää jätettä, jos:

1) sitä on määrä käyttää erityisiin tarkoituksiin;

2) sillä on markkinat tai kysyntää;

3) se täyttää käyttötarkoituksensa mukaiset tekniset vaatimukset ja on vastaaviin tuotteisiin sovellettavien säännösten ja standardien mukainen; ja

4) sen käyttö ei kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yksityiskohtaisista arviointiperusteista 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten soveltamiseksi tiettyihin jätelajeihin. Arviointiperusteisiin on sisällytettävä vähintään:

1) jätemateriaalit, jotka on sallittua toimittaa hyödyntämistoimeen;

2) sallitut käsittelyprosessit ja -tekniikat;

3) tuotteisiin sovellettavien säännösten ja standardien mukaiset laatuvaatimukset materiaaleille, joita ei hyödyntämisen seurauksena enää luokitella jätteeksi, mukaan lukien tarvittaessa epäpuhtauksien raja-arvot;

4) hallintajärjestelmille asetettavat vaatimukset, joilla osoitetaan jätteeksi luokittelun päättymistä koskevien arviointiperusteiden noudattaminen, mukaan lukien vaatimukset laadunvalvonnasta ja omavalvonnasta sekä tarvittaessa akkreditoinnista; ja

5) vaatimustenmukaisuudesta ilmoittaminen.

Jos tietyn jätteen jätteeksi luokittelun päättymisen arviointiperusteista ei säädetä Euroopan unionin lainsäädännössä tai 2 momentin mukaisella valtioneuvoston asetuksella, ympäristölupaviranomainen voi päättää tapauskohtaisesti jätteeksi luokittelun päättymisestä 1 momentissa säädettyjen edellytysten perusteella. Päätöksenteossa on tarvittaessa noudatettava, mitä 2 momentissa säädetään, ja otettava huomioon materiaalia koskevat epäpuhtauksien raja-arvot sekä materiaalista mahdollisesti aiheutuva vaara tai haitta terveydelle tai ympäristölle. Asian käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään ympäristöluvan myöntämisestä tai sen muuttamisesta.

Jätteeksi luokittelun päätyttyä materiaalin markkinoille saattajan on varmistettava, että materiaali on kemikaali- ja tuotelainsäädännön mukaista. Jos materiaalia ei ole saatettu markkinoille, varmistamisvelvollisuus on materiaalin ensimmäisellä käyttäjällä.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään kierrätyksen tai muun hyödyntämistoimen läpikäyneen jätteen jätteeksi luokittelun päättymisestä jätteistä annetun direktiivin (2008/98/EY, jätedirektiivi) mukaisesti. Pykälän sääntely vastaa muutetuin osin aikaisemmin voimassaolleen lain 5 §:n 4 ja 5 momentteja, jotka selostettavan muutoslain myötä kumottiin.

Pykälän 1 momentin nojalla jätteen, joka on kierrätetty tai muuten hyödynnetty, katsotaan lakanneen olemasta jätettä, jos se täyttää samanaikaisesti momentin eri kohdissa säädetyt edellytykset. Momentin 2–4 kohdissa säädetyt edellytykset vastaavat asiasisällöltään aikaisemmin voimassaollutta sääntelyä. Momentin 1 kohta muuttui siten, ettei aineelta tai esineeltä enää edellytetä sitä, että ainetta tai esinettä käytetään yleisesti tiettyihin tarkoituksiin, vaan riittää, että aineelle tai esineelle on selkeästi tiedossa oleva käyttökohde. Kevennetyllä vaatimuksella pyritään tukemaan innovaatioita ja edistämään materiaalien uusien käyttötarkoitusten syntymistä.

Pykälän 2 momentissa säädetään valtioneuvoston valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä yksityiskohtaisista arviointiperusteista 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten soveltamiseksi tiettyihin jätelajeihin. Momentissa säädetyt arviointiperusteita koskevat sisällölliset vähimmäisvaatimukset vastaavat jätedirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädettyjä vaatimuksia.

Pykälän 3 momentissa säädetään tapauskohtaisesta jätteeksi luokittelun päättymisestä. Tapauskohtainen ratkaisu voidaan säännöksen mukaan tehdä sellaisen jätteen osalta, jolle ei ole Euroopan unionissa tai 2 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella säädetty arviointiperusteita. Asian käsittelyssä noudatetaan tällöin ympäristönsuojelulain (527/2014) säännöksiä ympäristölupa-asian käsittelystä, ja asia arvioidaan ja perustelut laaditaan pykälän 1 momentissa säädettyjen arviointiperusteiden mukaisesti. Päätöksenteossa on tarvittaessa noudatettava valtioneuvoston asetuksella pykälän 2 momentin nojalla säädettyjä sisältövaatimuksia ja otettava huomioon materiaalia koskevat epäpuhtauksien raja-arvot sekä materiaalista mahdollisesti aiheutuva vaara tai haitta terveydelle tai ympäristölle. Tiedot tapauskohtaisista ratkaisuista on merkittävä ympäristönsuojelulain 223 §:n mukaisesti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Lisäksi päätös on julkaistava lupaviranomaisen internetsivuilla ympäristönsuojelulain 85 §:n 3 momentin mukaisesti. Valtion lupaviranomaisen on julkaistava lupa-asiaa koskevat tiedot ympäristönsuojelulain 85 a §:n mukaisesti myös ympäristölupa-asioiden tietopalvelussa.

Pykälän 4 momentissa säädetään ensimmäisen käyttäjän tai markkinoille saattajan velvollisuudesta varmistua siitä, että materiaali on kemikaali- ja tuotelainsäädännön mukaista. Yleensä tämä varmistamisvastuu kohdistuu säännöksen nojalla materiaalin markkinoille saattajaan, mutta jos materiaalia käytetään ennen sen markkinoille saattamista, ensimmäinen käyttäjä vastaa materiaalin kemikaali- ja tuotelainsäädännönmukaisuudesta.

6 §
Muut määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) vaarallisella jätteellä jätettä, jolla on jokin vaarallinen ominaisuus (vaaraominaisuus) ja vaarattomalla jätteellä jätettä, jolla ei ole vaaraominaisuuksia;

2) yhdyskuntajätteellä vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvää jätettä, mukaan lukien paperi-, kartonki-, lasi-, metalli-, muovi-, tekstiili- ja biojäte sekä käytöstä poistetut sähkö- ja elektroniikkalaitteet, paristot, akut ja suurikokoiset esineet, sekä laadultaan siihen rinnastettavaa hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnassa syntyvää jätettä, ei kuitenkaan saostus- ja umpisäiliölietettä;

3) saostus- ja umpisäiliölietteellä talousjätevedestä saostussäiliössä, umpisäiliössä, pienpuhdistamossa tai muussa vastaavassa käsittelyjärjestelmässä muodostuvaa lietettä;

4) sekalaisella yhdyskuntajätteellä yhdyskuntajätettä, joka jää jäljelle, kun jätteestä on sen syntypaikalla kerätty erilleen jätelajeittain yksilöidyt jakeet;

5) rakennus- ja purkujätteellä rakennuksen tai muun kiinteän rakennelman uudis- ja korjausrakentamisessa ja purkamisessa, maa- ja vesirakentamisessa sekä muissa rakennus- ja purkutoiminnoissa syntyvää jätettä;

6) biojätteellä asumisessa, toimistoissa, ravintoloissa, tukkuliikkeissä, ruokaloissa, ateriapalveluissa, vähittäisliikkeissä ja muissa vastaavissa toiminnoissa syntyvää biologisesti hajoavaa elintarvike- ja keittiöjätettä, elintarviketuotannossa syntyvää vastaavaa jätettä sekä biologisesti hajoavaa puutarha- ja puistojätettä;

7) elintarvikejätteellä elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 178/2002 2 artiklassa tarkoitettua elintarviketta, josta on tullut jätettä;

8) POP-jätteellä jätettä, joka sisältää pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/1021 liitteessä IV lueteltuja yhdisteitä vähintään mainitussa liitteessä säädetyn pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina;

9) kotitalouden sähkö- ja elektroniikkalaitteella kotitaloudessa käytettävää sähkö- ja elektroniikkalaitetta sekä laadultaan ja määrältään siihen rinnastettavaa kaupassa, teollisuudessa, laitoksissa ja muussa toiminnassa käytettävää sähkö- ja elektroniikkalaitetta; laitetta, jota todennäköisesti käytetään sekä kotitaloudessa että muussa toiminnassa, pidetään kotitalouden sähkö- ja elektroniikkalaitteena;

10) jätteen tuottajalla sitä, jonka toiminnasta syntyy jätettä tai jonka esikäsittely-, sekoittamis- tai muun toiminnan tuloksena jätteen ominaisuudet tai koostumus muuttuvat;

11) jätteen haltijalla jätteen tuottajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta, jonka hallussa jäte on;

12) kiinteistön haltijalla kiinteistön omistajaa tai vuokraoikeuden haltijaa;

13) jätteen kuljettajalla sitä, joka vastaa jätteen kuljetuksesta;

14) jätteen välittäjällä sitä, joka ammattimaisesti ostaa tai myy jätettä taikka välittää jätettä tai jätehuollon palveluita muiden lukuun, mukaan lukien välittäjä, joka ei ota jätettä fyysisesti haltuunsa;

15) tuottajalla ammattimaisesti tuotteita markkinoille saattavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka eritellään tuotekohtaisesti tarkemmin 48 §:ssä;

16) jätehuollolla jätteen keräystä, kuljetusta, hyödyntämistä ja loppukäsittelyä, mukaan lukien tällaisen toiminnan tarkkailu ja seuranta sekä loppukäsittelypaikkojen jälkihoito ja toiminta välittäjänä;

17) jätteen keräyksellä jätteen kokoamista kiinteistön haltijan, kunnan, tuottajan, jakelijan tai muun järjestämään vastaanottopaikkaan omatoimista käsittelyä varten tai jätteen kuljettamiseksi käsittelyyn, mukaan lukien jätteen alustava lajittelu ja tilapäinen varastointi;

18) jätteen erilliskeräyksellä jätteen keräystä siten, että lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet pidetään toisistaan erillään uudelleenkäytön valmistelun, kierrätyksen, muun hyödyntämisen taikka muun erityisen käsittelyn helpottamiseksi;

19) jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisellä sellaista toimintaa ennen kuin tuotteesta tulee jätettä, jolla edistetään tuotteen uudelleenkäyttöä, pidennetään sen käyttöikää tai ehkäistään muulla tavoin jätteen syntymistä taikka vähennetään tuotteessa olevien vaarallisten ja muiden haitallisten aineiden määrää tai syntyvän jätteen haitallisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia;

20) uudelleenkäytöllä tuotteen tai sen osan käyttämistä uudelleen samaan tarkoitukseen kuin mihin se on alun perin suunniteltu;

21) uudelleenkäytön valmistelulla jätteen tarkistamiseksi, puhdistamiseksi tai korjaamiseksi toteutettavaa toimintaa, jolla käytöstä poistettu tuote tai sen osa valmistellaan siten, että se voidaan käyttää uudelleen ilman muuta esikäsittelyä;

22) jätteen kierrätyksellä toimintaa, jossa jäte valmistetaan tuotteeksi, materiaaliksi tai aineeksi joko alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen; jätteen kierrätyksenä ei pidetä jätteen hyödyntämistä energiana eikä jätteen valmistamista polttoaineeksi tai maantäyttöön käytettäväksi aineeksi;

23) jätteen hyödyntämisellä toimintaa, jonka ensisijaisena tuloksena jäte käytetään hyödyksi tuotantolaitoksessa tai muualla taloudessa siten, että sillä korvataan kyseiseen tarkoitukseen muutoin käytettäviä aineita tai esineitä, mukaan lukien jätteen valmistelu tällaista tarkoitusta varten;

24) materiaalina hyödyntämisellä muuta jätteen hyödyntämistä kuin jätteen hyödyntämistä energiana taikka jätteen valmistamista polttoaineeksi tai muutoin energianlähteenä käytettäväksi materiaaliksi;

25) maantäytöllä jätteen hyödyntämistä, jossa tarkoitukseen soveltuvaa vaaratonta jätettä käytetään louhittujen alueiden kunnostamisessa tai maisemointiin liittyvissä maarakennustöissä;

26) jätteen loppukäsittelyllä jätteen sijoittamista kaatopaikalle, polttoa ilman energian talteenottoa tai muuta näihin rinnastettavaa toimintaa, joka ei ole jätteen hyödyntämistä, vaikka toiminnan toissijaisena seurauksena on jätteen sisältämän aineen tai energian hyödyntäminen, mukaan lukien jätteen valmistelu loppukäsittelyä varten;

27) jätteen käsittelyllä jätteen hyödyntämistä tai loppukäsittelyä, mukaan lukien hyödyntämisen tai loppukäsittelyn valmistelu;

28) tuotteen jakelijalla tuotteen ammattimaista myyjää tai muuta tahoa, joka tarjoaa tuotteen käyttäjän saataville;

29) jätteen kansainvälisellä siirrolla jätteiden siirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1013/2006, jäljempänä jätteensiirtoasetus, tarkoitettua jätteen siirtoa Suomesta toiseen maahan, toisesta maasta Suomeen ja jätteen siirtoa Suomen kautta.

Mitä tässä laissa säädetään kunnasta, koskee myös pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevasta yhteistoiminnasta annetun lain (829/2009) 2 §:ssä tarkoitettua kuntayhtymää ja muuta kuntayhtymää siltä osin kuin sille on annettu kunnalle tässä laissa tai sen nojalla säädettyjä tehtäviä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä jätteiden luokittelusta vaarallisiin ja vaarattomiin jätteisiin. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös siitä, mitkä toimet ovat 1 momentin 20–26 kohdassa tarkoitettuja toimintoja, sekä 1 momentin 28 kohdassa tarkoitetun tuotteen jakelijan määrittelemiseksi.

Jätteen vaaraominaisuuksista annetaan tarkemmat säännökset jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY mukaisesti valtioneuvoston asetuksella.

Selostus:

Pykälän 1 momenttiin tehtiin pääosin jätedirektiivin edellyttämät muutokset. Samalla pykälän numerointia muutettiin.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan vaarallisen jätteen määritelmää muutettiin kirjoitusasultaan yleisemmäksi. Määritelmässä viitataan yleisesti jätteen sisältämiin vaaraominaisuuksiin ja siitä poistettiin viittaukset esimerkkeinä mainittuihin vaaraominaisuuksiin. Asiasisällöltään määritelmä säilyi ennallaan. Pykälän 4 momentin mukaan vaaraominaisuuksista säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, kuten aikaisemminkin voimassaolleen sääntelyn mukaan. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättiin lisäksi vaarattoman jätteen määritelmä, joka vastaa jätedirektiivin määritelmää. Vaarattomalla jätteellä tarkoitetaan säännöksen mukaan jätettä, jolla ei ole vaaraominaisuuksia. Toisin sanoen vaarattomalla jätteellä tarkoitetaan muuta kuin vaaralliseksi luokiteltavaa jätettä. Koska myös vaarattomalla jätteellä on usein haitallisia ominaisuuksia, vaarattomankin jätteen käsittely ja muu jätehuolto tulee aina järjestää asianmukaisesti jätelakia ja ympäristönsuojelulakia noudattaen.

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettyyn yhdyskuntajätteen määritelmään tehtiin jätedirektiivin edellyttämät täsmennykset. Määritelmään lisättiin direktiiviä vastaavasti yhdyskuntajätteeksi katsottavista jätejakeista luettelo, joka kattaa  paperi-, kartonki-, lasi-, metalli-, muovi-, tekstiili- ja biojätteet sekä käytöstä poistetut sähkö- ja elektroniikkalaitteet, paristot, akut ja suurikokoiset esineet. Luettelo ei ole tyhjentävä. Lisäksi määritelmää muutettiin siten, että yhdyskuntajätteen määritelmästä poistettiin saostus- ja umpisäiliölietteet. Muilta osin määritelmä vastaa aikaisemmin voimassaolleen sääntelyn mukaista yhdyskuntajätteen määritelmää.

Pykälän 1 momentin 3 kohtaan lisättiin saostus- ja umpisäiliölietteen määritelmä, jonka mukaan saostus- ja umpisäiliölietteellä tarkoitetaan talousjätevedestä saostussäiliössä, umpisäiliössä, pienpuhdistamossa tai muussa vastaavassa käsittelyjärjestelmässä muodostuvaa lietettä.

Pykälän 1 momentin 5 kohtaan lisättiin rakennus- ja purkujätteen määritelmä. Määritelmä vastaa jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (179/2012, jäteasetus) mukaista rakennus- ja purkujätteen määritelmää. Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukainen rakennus- ja purkujäte kattaa kaiken rakentamisessa ja purkamisessa syntyvän jätteen ja kaikki jätelajit, jotka sisältyvät jäteasetuksen liitteessä 4 tarkoitetun jäteluettelon nimikeryhmään 17, sekä rakentamisessa ja purkamisessa syntyvän pakkausjätteen, vaikka se luokitellaankin jäteasetuksen liitteessä 4 jäteluettelon nimikeryhmään 15. Lisäksi rakennus- ja purkujätteen määritelmä kattaa yksityisten kotitalouksien pienimuotoisista itse tehtävistä rakennus- ja purkutoiminnoista syntyvän jätteen.

Pykälän 1 momentin 6 kohtaan siirrettiin muutettuna jäteasetuksen 1 §:n 3 kohdasta biojätteen määritelmä. Määritelmää muutettiin siten, että määritelmässä käytetty sana "kotitalous" korvattiin sanalla "asuminen". Lisäksi määritelmää muutettiin täsmentämällä, että biojäte kattaa asumisessa, ravintoloissa ja ateriapalveluissa syntyvien biologisesti hajoavien elintarvike- ja keittiöjätteiden lisäksi myös toimistoissa, tukkuliikkeissä ja ruokaloissa syntyvät biologisesti hajoavat elintarvike- ja keittiöjätteet sekä sellaiset biologisesti hajoavat elintarvike- ja keittiöjätteet, jotka syntyvät edellä lueteltuja kohteita vastaavissa muissa toiminnoissa. Säännöksessä tarkoitettuja muita toimintoja ovat esimerkiksi päiväkodit ja vanhainkodit, joissa ei ole ruokalaa, mutta joissa silti syntyy määritelmässä tarkoitettua biojätettä.

Pykälän 1 momentin 7 kohtaan lisättiin elintarvikejätteen määritelmä, jonka mukaan elintarvikejätteellä tarkoitetaan koko elintarvikeketjussa syntyvää sellaista Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY 178/2002, yleinen elintarvikeasetus) 2 artiklassa tarkoitettua elintarviketta, josta on tullut jätettä. Yleisessä elintarvikeasetuksessa elintarvikkeella tarkoitetaan mitä tahansa ainetta tai tuotetta, myös jalostettua, osittain jalostettua tai jalostamatonta tuotetta, joka on tarkoitettu tai jonka voidaan kohtuudella olettaa tulevan ihmisten nautittavaksi. Määritelmä kattaa myös kaikki aineet, jotka on tarkoituksellisesti lisätty elintarvikkeeseen sen valmistuksen tai käsittelyn aikana (ml. juomat, purukumi ja vesi). Määritelmään eivät sisälly rehut, elävät eläimet (pois lukien ne, jotka on tarkoitus saattaa markkinoille ihmisten ravinnoksi), kasvit ennen niiden korjuuta, lääkkeet, kosmeettiset valmisteet, tupakka ja tupakkatuotteet, huumeet ja psykotrooppiset aineet eivätkä jäämät ja epäpuhtaudet. Elintarvikejätteellä ei säännöksessä tarkoiteta myöskään sellaista ruokahävikkiä, joka koostuu syömäkelpoisesta ruoasta ja joka esimerkiksi lahjoitetaan edelleen ihmisravinnoksi tai joka toimitetaan rehukäyttöön.

Pykälän 1 momentin 8 kohtaan lisättiin POP-jätteen määritelmä, joka kattaa kaikki jätteet, jotka sisältävät POP-asetuksen liitteessä IV lueteltuja yhdisteitä vähintään kyseisessä liitteessä säädetyn pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina. Lisäksi POP-jätteen määritelmä kattaa sellaiset jätteet, joiden osa sisältää pysyviä orgaanisia yhdisteitä vähintään mainitun pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina. POP-asetuksen liitteen V osan 1 mukaan tällaiset osat on eroteltava ja loppukäsiteltävä asetuksen vaatimusten mukaisesti.

Pykälän 1 momentin 9 kohtaan siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 3 a kohdan määritelmä koskien kotitalouden sähkö- ja elektroniikkalaitetta, 10 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 4 kohdan määritelmä koskien jätteen tuottajaa, 11 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 5 kohdan määritelmä koskien jätteen haltijaa, 12 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 6 kohdan määritelmä koskien kiinteistön haltijaa, 13 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 7 kohdan määritelmä koskien jätteen kuljettajaa ja 15 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 8 kohdan määritelmä koskien jätteen välittäjää. Mainitut määritelmät säilyivät sanatarkasti ennallaan.

Pykälän 1 momentin 15 kohtaan lisättiin tuottajavastuusääntelyssä käytetty tuottajan käsite, jolla tarkoitetaan säännöksen mukaan tuotteita markkinnoille saattavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka kuitenkin määritellään tarkemmin tuotekohtaisesti lain 48 §:ssä.

Pykälän 1 momentin 16 kohtaan siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 9 kohdan määritelmä koskien jätehuoltoa, 17 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 10 kohdan määritelmä koskien jätteen keräystä ja 18 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 10 a kohdan määritelmä koskien jätteen erilliskeräystä. Mainitut määritelmät säilyivät sanatarkasti ennallaan.

Pykälän 1 momentin 19 kohtaan siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 11 kohdan määritelmä jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisestä. Määritelmää täsmennettiin samalla muuttamalla määritelmässä ollut ilmaisu haitallisten aineiden vähentämisestä ilmaisuksi vaarallisten ja muiden haitallisten aineiden määrän vähentämisestä.

Pykälän 1 momentin 20 kohtaan siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 12 kohdan määritelmä koskien uudelleenkäyttöä, 21 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 13 kohdan määritelmä koskien uudelleenkäytön valmistelua, 22 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 14 kohdan määritelmä koskien jätteen kierrätystä ja 23 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 15 kohdan määritelmä koskien jätteen hyödyntämistä. Mainitut määritelmät säilyivät sanatarkasti ennallaan.

Pykälän 1 momentin 24 kohtaan lisättiin materiaalina hyödyntämisen määritelmä, joka kattaa jätteen muunlaisen hyödyntämisen kuin hyödyntämisen energiana taikka jätteen valmistamisen polttoaineeksi tai muutoin energianlähteenä käytettäväksi materiaaliksi.

Pykälän 1 momentin 25 kohtaan lisättiin maantäytön määritelmä, joka kattaa vaarattoman jätteen hyödyntämistoimet louhittujen alueiden kunnostamisessa tai maisemointiin liittyvissä maanrakennustöissä. Määritelmään sisältyy viittaus jätteen hyödyntämisen määritelmään, jonka myötä maantäytön määritelmään sisältyy edellytys, jonka mukaan maantäyttöön käytettävällä jätteellä tulee korvata materiaaleja, jotka eivät ole jätettä ja jotka soveltuvat mainittuihin tarkoituksiin.

Pykälän 1 momentin 26 kohtaan siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 16 kohdan määritelmä koskien jätteen loppukäsittelyä, 27 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 18 kohdan määritelmä koskien tuotteen jakelijaa ja 29 kohtaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 1 §:n 1 momentin 19 kohdan määritelmä koskien jätteen kansainvälistä siirtoa. Mainitut määritelmät säilyivät sanatarkasti ennallaan.

Pykälän 2 momentti säilyi ennallaan.

Pykälän 3 momentissa olevia asetuksenantovaltuuksia täsmennettiin siten, että valtioneuvoston asetuksella voidaan jatkossa muun ohella antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitkä toimet ovat pykälän 1 momentissa tarkoitettua uudelleenkäytön valmistelua, kierrätystä, hyödyntämistä, materiaalina hyödyntämistä, maantäyttöä tai loppukäsittelyä. Lisäksi momentista kumottiin valtuus antaa tarkempia säännöksiä jätteen vaaraominaisuuksista. Kyseinen sääntely korvattiin uudella pykälän 4 momentilla, jossa säädetään valtioneuvoston valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä jätteen vaaraominaisuuksista. Valtioneuvoston valtuus samalla rajattiin nimenomaan jätedirektiivin nojalla annettujen täytäntöönpanosäädösten voimaan saattamiseen.

9 §
Tuotteita koskevat huolehtimisvelvollisuudet ja kiellot

Tuotteen valmistajan on tämän lain tavoitteiden saavuttamiseksi huolehdittava siitä, että:

1) valmistuksessa käytetään säästeliäästi raaka-aineita ja raaka-aineina käytetään jätteitä, jätteestä valmistettuja raaka-aineita tai käytettyjä tuotteita tai niiden osia;

2) valmistuksessa vältetään ympäristölle ja terveydelle haitallisia aineita sisältävien raaka-aineiden käyttöä ja ne korvataan haitattomammilla raaka-aineilla;

3) tuotantomenetelmä valitaan siten, että valmistuksessa syntyy mahdollisimman vähän jätettä ja syntyvä jäte on terveydelle ja ympäristölle mahdollisimman haitatonta;

4) tuotetta ei pakata tarpeettomasti;

5) tuote on resurssitehokas, elinkaareltaan ja käyttöiältään kestävä, korjattava, päivitettävä ja uudelleenkäytettävä sekä jätteenä kierrätettävä ja siitä ja sen käytöstä syntyy mahdollisimman vähän jätettä;

6) tuotteesta ei jätteenä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle tai roskaantumista eikä huomattavaa haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle;

7) kriittisiä raaka-aineita sisältävä tuote on mahdollisuuksien mukaan uudelleenkäytettävä ja jätteenä kierrätettävä.

Tuotteen valmistajan on tarpeen mukaan huolehdittava siitä, että:

1) tuotteessa on sen ominaisuuksia selventävät ja käyttöä, lajittelua, uudelleenkäyttöä, jätehuoltoa ja tuottajavastuun kohdentamista helpottavat merkinnät tai että siihen liitetään tiedot näistä seikoista;

2) tuotteen käyttäjille tiedotetaan tuotteeseen tehdyistä merkinnöistä ja niiden merkityksestä sekä lajittelun, uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestelyistä;

3) jätehuollon toimijoille annetaan tarpeelliset tiedot tuotteen tai sen osien uudelleenkäytöstä, purkamisesta ja kierrätyksestä sekä vaarallisten aineiden ja osien sijainnista tuotteessa;

4) saatavilla on varaosia, käyttöohjeet, tekniset tiedot taikka muut välineet, laitteet tai ohjelmistot, jotka mahdollistavat tuotteen laadukkaan korjauksen ja turvallisen uudelleenkäytön.

Tuotteen markkinoille saattajan ja jakelijan on tämän lain tavoitteiden saavuttamiseksi mahdollisuuksien mukaan varmistuttava siitä, että tuote täyttää 1 momentin 4–7 kohdassa säädetyt vaatimukset ja että tuote merkitään sekä siitä tiedotetaan ja annetaan tietoja 2 momentin mukaisesti.

Jos tuotteen valmistuksessa, käytössä tai käytöstä poistamisessa syntyy jätettä, jonka on todettu tai voidaan perustellusti odottaa aiheuttavan huomattavaa haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle taikka vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, näiden tuotteiden valmistus, markkinoille saattaminen, vienti tai käyttö voidaan kieltää tai rajoittaa taikka asettaa sille ehtoja.

Selostus:

Pykälän otsikkoa muutettiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä.

Pykälän 1 momentin johdannosta poistettiin sanat "mahdollisuuksien mukaan", sillä määre sisältyy jo niihin momentin kohtiin, joita mahdollisuuksien mukaan sovelletaan.

Pykälän 1 momentin 5 kohdan sääntelyä muutettiin siten, että tuotteen valmistajalle asetettiin velvollisuus huolehtia muun ohella tuotteidensa resurssitehokkuudesta ja päivitettävyydestä. Päivitettävyydellä tarkoitetaan tällöin mahdollisuutta vaihtaa laitteiden ja koneiden osia uudempiin ja modernimpiin tai esimerkiksi laitteen digitaalisten toimintojen päivittämistä. Pykälän 1 momentin 5 kohtaa muutettiin myös siten, että kohdassa tarkoitettua kestävyyttä täsmennettiin koskemaan nimenomaan tuotteen elinkaarta ja käyttöikää.

Pykälän 1 momenttiin lisättiin uusi 7 kohta, jossa säädetään tuotteen valmistajan velvollisuudesta huolehtia mahdollisuuksien mukaan siitä, että niin sanottuja kriittisiä raaka-aineita sisältävä tuote on uudelleenkäytettävä ja jätteenä kierrätettävä. Kriittisten raaka-aineiden luettelo on vahvistettu syyskuussa 2020 Euroopan komission tiedonannossa (COM(2020) 474 final). Vuoden 2020 luetteloon sisältyviä kriittisiä raaka-aineita ovat esimerkiksi antimoni, koboltti, germanium, litium, magnesium, raakafosfaatti, fosfori, skandium, tantaali ja volframi.

Pykälän 2 momenttia muutettiin siten, että momentin 1 ja 2 kohtaan lisättiin jätteen lajittelu seikaksi, jota koskevaa tietoa tulee tarpeen mukaan sisällyttää tuotteen merkintöihin tai tuotteen mukaan liitettävään aineistoon ja jonka järjestelyistä tuotteen käyttäjiä on tiedotettava. Momentin 4 kohtaan puolestaan lisättiin tuotteen valmistajalle tuotteen laadukkaan korjauksen ja turvallisen uudelleenkäytön edellyttämän datan saatavuutta koskeva huolehtimisvelvoite.

10 §
Valtioneuvoston asetukset tuotteista

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tuotteen valmistajaan, markkinoille saattajaan ja jakelijaan kohdistuvista 9 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyistä tuotantoa ja tuotteita koskevista vaatimuksista sekä 9 §:n 4 momentissa tarkoitetusta kiellosta, rajoituksesta tai ehdosta tarkempia säännöksiä:

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

6) muusta 1–5 kohtaan rinnastettavasta ja Euroopan unionin asianomaisten säädösten täytäntöön panemiseksi tarpeellisesta toimintaa tai tuotetta koskevasta kiellosta tai vaatimuksesta ja sen noudattamisen valvonnasta sekä siihen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta.

Selostus:

Pykälää muutettiin siten, että valtioneuvoston asetuksenantovaltaa laajennettiin koskemaan jätelain 9 §:n 1 momentin 5 ja 6 kohdan lisäksi kaikkia muita kyseisen momentin eri kohdissa tarkoitettuja, tuotteen valmistajaan kohdennettuja tarkempia säännöksiä. Lisäksi pykälän kohdan 6 mukaista valtuutta muutettiin siten, että valtuus kattaa selvästi myös tuotteen kieltämisen.

11 a §
Uudelleenkäytön valmistelun edistäminen

Kunnan, tuottajan tai muun jätteen ammattimaista keräystä harjoittavan on jätteen keräyksen yhteydessä varattava uudelleenkäytön valmistelua harjoittaville yrityksille ja yhteisöille tasapuolinen mahdollisuus saada uudelleenkäytön valmisteluun soveltuva jäte osoittamastaan vastaanottopaikasta siltä osin kuin se ei itse järjestä kyseisen jätteen uudelleenkäytön valmistelua. Jätettä vastaanotettaessa ja kerättäessä on toimittava siten, ettei mahdollisuus jätteen uudelleenkäytön valmisteluun heikenny.

Jätteen luovuttamisesta uudelleenkäytön valmisteluun on tehtävä kirjallinen sopimus. Jätteen luovuttaja voi periä uudelleenkäytön valmistelua harjoittavalta yritykseltä tai yhteisöltä jätteen kustannustehokkaasta keräyksestä ja varastoinnista aiheutuneet kustannukset. Uudelleenkäytön valmistelua harjoittavan yrityksen ja yhteisön on annettava jätteen käsittelyä koskevat tiedot jätteen luovuttajalle.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen sisällöstä ja kustannusten perusteista.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä koskien jätteen uudelleenkäytön valmistelun edistämisvelvoitetta. Jätteen uudelleenkäytön valmistelu määritellään lain 6 §:n 1 momentin 21 kohdassa, jonka mukaan uudelleenkäytön valmistelulla tarkoitetaan jätehuoltotoimea, jossa käytöstä poistettu tuote tai sen osa tarkistetaan, puhdistetaan tai korjataan siten, että se voidaan käyttää uudelleen ilman muuta esikäsittelyä. Jätelain 11 a §:ssä säädetty jätteen uudelleenkäytön valmistelun edistämisvelvollisuus ei koske ammattimaiseksi katsottavaa keräystä, kuten jakelijoiden järjestämää poistettujen kulutustuotteiden vastaanottoa myymälöissä tai vapaaehtoisia keräystapahtumia.

Pykälän 1 momentin mukaan kunnan, tuottajan ja muun jätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan tulee varata uudelleenkäytön valmistelua harjoittaville yrityksille ja yhteisöille tasapuolinen mahdollisuus uudelleenkäytön valmisteluun soveltuvan jätteen saamiseen osoittamastaan vastaanottopaikasta silloin, kun ne eivät itse järjestä uudelleenkäytön valmistelua kyseiselle jätteelle. Ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan on lisäksi jätettä vastaanottaessa ja kerättäessä toimittava siten, ettei mahdollisuus jätteen uudelleenkäytön valmisteluun heikenny. Jätelain 29 §:ssä edistämisvelvollisuutta täsmennetään säätämällä, että ammattimaisen kerääjän on ennen jätteen luovuttamista varmistettava, että vastaanottajalla on tarvittavat hyväksynnät ja valmiudet järjestää uudelleenkäytön valmistelu asianmukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan jätteen luovuttamisesta uudelleenkäytön valmisteluun on tehtävä kirjallinen sopimus jätteen luovuttajan ja vastaanottavan tahon välillä. Sopimuksen ja siinä asetettujen ehtojen avulla jätteen keräystoiminnan harjoittaja voi varmistua uudelleenkäytön valmistelua harjoittavan yrityksen tai yhteisön asianmukaisuudesta ja siitä, että luovutettavat jätteet päätyvät uudelleenkäytön valmisteluun. Sopimusehdoissa voidaan huomioida myös esimerkiksi tietoturvaan, tuote- ja työturvallisuuteen sekä tuotevastuuseen liittyvät näkökohdat. Edelleen sopimus mahdollistaa keräyskustannusten perimisen jätettä saavilta yrityksiltä ja yhteisöiltä. Jotta luovutettava jäte saadaan mukaan valtakunnallisiin tilastoihin, jätettä saavan yrityksen tai yhteisön on 2 momentin mukaan lisäksi annettava jätteen käsittelyä koskevat tiedot jätteen luovuttajalle.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pykälän 2 momentissa tarkoitetun sopimuksen sisällöstä ja kustannusten perusteista.

12 §
Selvilläolo- ja tiedonantovelvollisuus

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:

1) jätteen haltijan velvollisuudesta seurata ja tarkkailla jätteen ja jätteen käsittelyn ympäristö- ja terveysvaikutuksia sekä seurata jätteen koostumusta ja alkuperää;

2) jätettä ja jätteen käsittelyä koskevien tietojen antamisesta jätteen aikaisemmalle haltijalle tai käsittelijälle;

3) muista 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuihin toimiin rinnastettavista toimista 2 momentissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi.

Selostus:

Pykälän 3 momentissa säädettyjä asetuksenantovaltuuksia täydennettiin siten, että valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa säätää jätteen haltijan velvollisuudesta tehdä selvityksiä paitsi jätteen ja jätteen käsittelyn ympäristö- ja terveysvaikutuksista myös jätteen koostumuksesta ja alkuperästä.

15 §
Jätteiden erilliskeräysvelvollisuus

Lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet on etusijajärjestyksen toteuttamiseksi kerättävä toisistaan erillään, eikä niitä saa sekoittaa muihin jätteisiin tai materiaaleihin.

Jätteiden erilliskeräysvelvollisuudesta voidaan poiketa vain, jos jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy:

1) erilaisten jätteiden yhteiskeräys ei heikennä niiden laatua eikä vähennä mahdollisuuksia valmistella ne uudelleenkäyttöön, kierrättää ne tai hyödyntää ne muulla tavoin etusijajärjestyksen mukaisesti;

2) erilliskeräys ei johda parhaaseen mahdolliseen kokonaistulokseen, kun otetaan huomioon jätteen jätehuollon kokonaisvaikutukset ympäristöön;

3) erilliskeräys ei ole teknisesti toteutettavissa, kun otetaan huomioon jätteen keräyksen hyvät käytännöt;

4) erilliskeräyksen kustannukset olisivat kohtuuttomia ottaen huomioon mahdollisuudet parantaa erilliskeräyksen kustannustehokkuutta, erilliskerätyn jätteen ja siitä jalostetun uusioraaka-aineen myynnistä saatavat tulot sekä kustannukset, jotka syntyvät lajittelemattoman jätteen keräyksen ja käsittelyn kielteisistä ympäristö- ja terveysvaikutuksista.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:

1) jätteen erillään pitämistä koskevista vaatimuksista, lajiltaan ja laadultaan erilaisten jätteiden yhdistämisen edellytyksistä sekä 2 momentissa tarkoitettujen poikkeusten soveltamisesta tiettyyn jätteeseen;

2) kunnan, tuottajan, kiinteistön haltijan ja jätteen haltijan velvollisuudesta järjestää jätteen erilliskeräys, jota koskevat vaatimukset voivat olla erilaisia eri alueilla ottaen huomioon alueen väestötiheys, syntyvän jätteen määrä ja hyödyntämismahdollisuudet sekä erilliskeräyksen järjestämisestä aiheutuvat ympäristövaikutukset ja kustannukset.

Selostus:

Pykälässä säädetty jätteiden erilläänpitovelvollisuus muutettiin erilliskeräysvelvollisuudeksi jätedirektiivin mukaisesti.

Pykälän 1 momentissa säädetään lähtökohtaisesta velvollisuudesta kerätä lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet toisistaan erillään sekä kiellosta sekoittaa erilaatuisia jätteitä keskenään. Säännökseen tehdyt muutokset tiukensivat erilliskeräysvelvoitetta aiemmasta erilläänpitovelvoitteesta. Muutokset myös täsmensivät jätteiden sekoittamiskieltoa. Edelleen sääntely muuttui siltä osin, että momentista poistettiin viittaus erilliskeräyksen tekniseen ja taloudelliseen toteutettavuuteen sekä tarpeellisuuteen jätehuollon asianmukaiseksi järjestämiseksi.

Pykälään lisättiin uusi 2 momentti, jossa säädetään erilliskeräyksestä poikkeamisen edellytyksistä. Säännöksen mukaisen poikkeamisperusteen olemassaolo tulee osoittaa vapaamuotoisella selvityksellä, jonka laajuutta ja siinä käytettäviä menetelmiä tulee arvioida tilannekohtaisesti. Mitä suurempaa jätemäärää poikkeaminen koskee, sitä perusteellisempaa selvitystä edellytetään.

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädetään jätteiden yhteiskeräykseen perustuvasta poikkeamisperusteesta. Säännöksen mukaan erilaiset jätteet saa kerätä yhteiskeräyksessä vain, jos se ei heikennä jätteiden laatua eikä vähennä mahdollisuuksia valmistella ne uudelleenkäyttöön, kierrättää ne tai hyödyntää ne muulla tavoin etusijajärjestyksen mukaisesti. Yhteiskeräyksellä tarkoitetaan säännöksessä keräystä, jossa lajiltaan tai laadultaan erilaista jätettä kerätään esimerkiksi kustannustehokkuussyistä samaan keräysastiaan tai autoon niin, että ne sekoittuvat keskenään, mutta tarkoituksena on tämän jälkeen vielä lajitella jätteen erilleen uudelleenkäytön valmistelua, kierrätystä tai muuta hyödyntämistä varten. Etusijajärjestyksellä viitataan puolestaan jätelain 8 §:ssä säädettyyn jätehierarkiaan, jonka mukaan ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta, mutta jos jätettä kuitenkin syntyy, jätteen haltijan on valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten ja toissijaisesti kierrätettävä se. Jos kierrättäminenkään ei ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä muulla tavoin, kuten energiana. Jos tämäkään ei ole mahdollista, jäte on loppukäsiteltävä.

Pykälän 2 momentin 2 kohdassa säädetään poikkeamisperusteesta, jonka mukaan erilliskeräysveloitteesta voidaan poiketa, jos erilliskeräys ei johda parhaaseen mahdolliseen kokonaistulokseen, kun otetaan huomioon jätteen jätehuollon kokonaisvaikutukset ympäristöön. Säännöksen mukainen poikkeamisperuste voi tulla kyseeseen esimerkiksi harvaan asutuilla tai vaikeakulkuisilla alueilla, jossa jätteiden kuljettamisesta hyödyntämislaitoksiin aiheutuvat päästöt ja luonnonvarojen kulutus ylittävät tietystä tai tietyistä hyödyntämistavoista saatavat ympäristöhyödyt. Harva asutus tai hankalat liikenneyhteydet eivät kuitenkaan sellaisenaan oikeuta erilliskeräyksestä poikkeamiseen, vaan ensisijaisesti tulee aina arvioida, voidaanko erilliskeräys toteuttaa tehokkaasti esimerkiksi uusien teknisten ratkaisujen tai uusien keräyskäytäntöjen avulla. Ympäristövaikutusten arvioinnissa on varsinaisten jätehuoltotoimien vaikutusten lisäksi huomioitava myös erilliskeräyksestä aiheutuva luonnonvarojen säästyminen.

Pykälän 2 momentin 3 kohdassa säädetään poikkeamisperusteesta, jonka mukaan erilliskeräysvelvoitteesta voidaan poiketa, jos erilliskeräys ei ole teknisesti toteutettavissa ottaen huomioon jätteiden keräyksen hyvät käytännöt. Tekninen mahdottomuus voi liittyä esimerkiksi keräysalueen tai -paikan vaikeisiin olosuhteisiin kuten keräyspaikkojen tai keräysreittien ahtauteen tai vaikeakulkuisuuteen. Jos tällaisiin olosuhteisiin on kuitenkin kehitetty keräystekniikoita tai käytäntöjä, joiden on osoitettu toimivan käytännössä, säännöksen mukainen poikkeus ei tule kyseeseen.

Pykälän 2 momentin 4 kohdassa säädetään poikkeamisperusteesta, jonka mukaan erilliskeräysvelvoitteesta voidaan poiketa, jos siitä aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia. Kohtuuttomuuden arvioinnissa tulee tällöin ottaa huomioon mahdollisuudet parantaa erilliskeräyksen kustannustehokkuutta, erilliskerätyn jätteen tai siitä valmistetun uusioraaka-aineen myynnistä mahdollisesti saatavat tulot sekä ne erilliskeräyksen johdosta vältettävät kustannukset, jotka syntyvät keräyksen ja käsittelyn kielteisistä ympäristö- ja terveysvaikutuksista siinä tapauksessa, että jätettä ei lajitella ja kerätä erikseen.

Pykälän 3 momentissa säädetään aikaisemmin voimassaolleen lain 15 § 2 momentin tapaan asetuksenantovaltuuksista. Sääntelyä kuitenkin täydennettiin siten, että momentin 1 kohdan mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös lajiltaan ja laadultaan erilaisten jätteiden yhteiskeräyksestä ja muiden 2 momentissa tarkoitettujen poikkeusperusteiden soveltamisesta sekä eri toimijoiden velvollisuudesta järjestää jätteen erilliskeräys. Sääntelyä täydennettiin myös siten, että momentin 2 kohdan mukainen asetuksenantovaltuus voi kohdistua nimenomaan kunnan, tuottajan, kiinteistön haltijan tai jätteenhaltijan erilliskeräysvelvoitteeseen.

15 a §
Kielto polttaa tai sijoittaa kaatopaikalle uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä

Uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä ei saa toimittaa poltettavaksi eikä sijoitettavaksi kaatopaikalle. Erilliskerätyn jätteen myöhemmästä käsittelystä syntyvä jäte voidaan kuitenkin polttaa tai sijoittaa kaatopaikalle, jos näin saavutetaan etusijajärjestyksen kannalta paras tulos.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jonka mukaan uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä ei saa toimittaa poltettavaksi eikä sijoitettavaksi kaatopaikalle. Kielto ei koske erilliskerätyn jätteen myöhemmästä käsittelystä syntyvää jätettä, kuten lajittelurejektejä, eikä energiana hyödyntämistä varten erilliskerättyä niin kutsuttua energiajätettä. Kielto ei myöskään estä kierrätystä varten erilliskerätyn jätteen polttamista tai sijoittamista kaatopaikalle, jos jäte on esimerkiksi onnettomuudesta, epätavallisista sääolosuhteista tai muusta niihin rinnastettavasta jätteen haltijasta riippumattomasta syystä muuttunut laadultaan uudelleenkäytön valmisteluun tai kierrätykseen kelpaamattomaksi.

15 b §
Hyödynnettävän jätteen laadun varmistaminen

Ammattimaisesti tai laitosmaisesti jätettä hyödyntävän toiminnanharjoittajan on ennen hyödyntämistä tai sen aikana poistettava jätteestä vaaralliset aineet, seokset tai osat, jos se on tarpeen jätteen käsittelemiseksi etusijajärjestyksen mukaisesti tai 13 §:ssä tarkoitetun vaaran tai haitan aiheutumisen estämiseksi.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista vaarallisista aineista, seoksista tai osista sekä toimista niiden poistamiseksi.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jonka mukaan ammattimaisesti tai laitosmaisesti jätettä hyödyntävän toiminnanharjoittajan on ennen hyödyntämistä tai sen aikana poistettava jätteestä vaaralliset aineet, seokset tai osat, jos se on tarpeen jätteen käsittelemiseksi jätelain 8 §:ssä tarkoitetun etusijajärjestyksen tai jätelain 13 §:ssä tarkoitetun vaaran tai haitan aiheuttamisen estämiseksi. Valtioneuvoston asetuksella voidaan pykälän 2 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä vaarallisia aineita, seoksia tai osia on poistettava jätteestä, sekä poistamisen tavoista ja toimenpiteistä.

17 §
Vaarallisten jätteiden sekoittamiskielto

Vaarallista jätettä ei saa laimentaa eikä muulla tavoin sekoittaa lajiltaan tai laadultaan erilaiseen jätteeseen taikka muuhun aineeseen. Sekoittamiskiellosta voidaan poiketa, jos sekoittaminen on jätteen käsittelemiseksi tarpeellista ja toimintaan on ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Jätteet on eroteltava, jos vaarallista jätettä on sekoitettu kiellon vastaisesti ja jos erottelu on tarpeen terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi ja teknisesti mahdollista.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutettiin tiukentamalla sääntelyä siten, että pykälässä säädetyn sekoittamiskiellon vastaisesti sekoitetut jätteet on säännöksen mukaan aina eroteltava, jos erottelu on teknisesti mahdollista ja tarpeen terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi. Erottelua ei säännöksen mukaan siten voi jättää tekemättä kohtuuttomien kustannusten perusteella, kuten ennen.

20 §
Aiheuttamisperiaate

Jätteen alkuperäinen tuottaja taikka nykyinen tai aiempi jätteen haltija vastaa jätehuollon kustannuksista mukaan lukien tarvittavasta infrastruktuurista ja sen toiminnasta aiheutuvat kustannukset.

Selostus:

Pykälää muutettiin täsmentämällä, että jätteen tuottajan tai haltijan vastuu jätehuollon kustannuksista kattaa myös tarvittavasta infrastruktuurista, kuten keräysjärjestelmistä ja käsittelylaitoksista, ja sen toiminnasta aiheutuvat investointi- ja ylläpitokustannukset. Oikeustila ei pykälään tehdyn täsmennyksen myötä muuttunut.

23 §
Kunnan jätehuoltoviranomainen

Kunnalle kuuluvista tämän lain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa (410/2015) tarkoitettu toimielin (kunnan jätehuoltoviranomainen).

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälää muutettiin teknisluonteisesti siten, että kuntalain (410/2015) säädöskokoelmanumero päivitettiin.

25 §
Muut valvontaviranomaiset

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Verohallinto valvoo toimialallaan 68 §:ssä tarkoitettuja juomapakkauksia koskevien tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista. Tulli valvoo yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa jätteiden kansainvälisiä siirtoja. Tulli valvoo lisäksi elohopea-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tuontia jätteenä koskevan rajoituksen noudattamista.

Selostus:

Pykälän 4 momentissa tarkoitettu juomapakkausten valvontatehtävä kuuluu valmisteverotuslain (182/2010) 4 §:n mukaan Verohallinnolle ja säännöstä päivitettiin tältä osin.

26 a §
Valtioneuvoston asetus viranomaisten tehtävistä

Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin edellä 22, 24 ja 25 §:ssä tarkoitetuista viranomaisten tehtävistä.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin jätelain 22, 24 ja 25 §:ssä tarkoitetuista viranomaisten tehtävistä.

27 §
Asiantuntijaviranomaiset ja -laitokset

Valtion viranomaiset ja tutkimuslaitokset voivat toimia tämän lain mukaisina asiantuntijaviranomaisina tai -laitoksina antamalla lausuntoja sekä tekemällä tutkimuksia ja selvityksiä tämän lain mukaisille viranomaisille. Ne voivat myös vastata tämän lain mukaisesta jätteitä tai tuotteita koskevien seurantatietojen kokoamisesta ja tietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle. Asiantuntijaviranomaisista ja -laitoksista sekä niiden tehtävistä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Selostus:

Pykälää muutettiin täydentämällä, että asiantuntijaviranomaisen tai -laitoksen tehtävänä voi olla myös jätelain mukaisten jätteitä ja tuotteita koskevien seurantatietojen kokoaminen ja tietojen toimittaminen Euroopan komissiolle.

32 §
Kunnan velvollisuus järjestää jätehuolto

Kunnan on järjestettävä seuraavien, muiden kuin vaarallisten jätteiden jätehuolto:

1) vakinaisessa asunnossa, vapaa-ajan asunnossa, asuntolassa ja muussa asumisessa syntyvä jäte, mukaan lukien kotitalouden pienimuotoisessa itse tehtävässä rakennus- ja purkutoiminnassa syntyvä jäte;

2) kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvä yhdyskuntajäte;

3) liikehuoneistossa syntyvä yhdyskuntajäte, joka kerätään kiinteistöllä yhdessä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa;

4) muu yhdyskuntajäte, joka kerätään yhdessä 1–3 kohdassa tarkoitetun jätteen kanssa alueellisessa putkikeräys- tai muussa vastaavassa keräysjärjestelmässä.

Kunnan on lisäksi järjestettävä:

1) 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa toiminnassa syntyvän saostus- ja umpisäiliölietteen jätehuolto;

2) asumisessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely;

3) maa- ja metsätaloudessa syntyvän vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely, jollei kysymys ole kohtuuttomasta määrästä jätettä.

Kunnan 1 ja 2 momentin mukainen velvollisuus ei koske jätettä, joka toimitetaan 6 tai 7 luvun mukaisesti tuottajan tai jakelijan järjestämään jätehuoltoon. Kunnan ja pakkausten tuottajan velvollisuudesta järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäinen erilliskeräys yhteistoiminnassa säädetään 49 a §:ssä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, mikä jäte ja missä toiminnoissa syntyvä jäte on 1 momentissa tarkoitettua jätettä.

Selostus:

Pykälää täsmennettiin yhdyskuntajätteen määritelmään ja pakkausjätteen erilliskeräysvelvollisuuksiin tehtyjen muutosten johdosta.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättiin viittaus kotitalouden pienimuotoisessa itse tehtävässä rakennus- ja purkutoiminnassa syntyvään jätteeseen, jonka jätehuollon järjestämisestä kunta säännöksen mukaan vastaa. Viittauksen lisääminen säännökseen oli tarpeen, koska jätettä ei enää jätelain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan luokitella yhdyskuntajätteeksi, vaan jätelain 6 §:n 1 momentin 3 a kohdan mukaiseksi rakennus- ja purkujätteeksi.

Kunnan muita jätehuollon järjestämisvelvollisuuksia koskevaan pykälän 2 momenttiin lisättiin viittaus saostus- ja umpisäiliölietteen jätehuollon järjestämiseen, josta aiemmin säädettiin pykälän 1 momentissa. Termi "sako- ja umpikaivoliete" korvattiin samalla termiksi "saostus- ja umpisäiliöliete". Lisäksi pykälän 2 momentin rakennetta muutettiin jäsentämällä eri jätteitä koskevat velvollisuudet luettelon muotoon.

Pykälän 3 momenttiin lisättiin säännös, jonka mukaan kunnan ja pakkausten tuottajan velvollisuudesta järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäinen erilliskeräys yhteistoiminnassa säädetään jätelain 49 a §:ssä. Säännökseen tehty lisäys on luonteeltaan informatiivinen.

33 §
Kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Jos kysymyksessä on muusta kuin ennalta arvaamattomasta kiireestä johtuva kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu, jonka arvo on vähintään 2 000 euroa vuodessa, 1 momentissa tarkoitetun muun palvelutarjonnan puutteen toteamisen ja kunnan toissijaista jätehuoltopalvelua koskevan pyynnön edellytyksenä on, että jätteen haltija on julkaissut 143 a §:ssä tarkoitetussa jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustassa tarjouspyynnön tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta ja että tarjouspyyntöä vastaavaa palvelua ei ole kohtuullisesti saatavilla jätteen haltijan asettamassa vähintään 14 vuorokauden määräajassa. Edellytys ei koske julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 5 §:ssä eikä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016) 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä silloin, kun se tekee hankintailmoituksen tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälässä säädetään kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä muun kuin jätelain 32 §;ssä tarkoitetun jätteen jätehuolto, jos jätteen haltija tätä muun palvelutarjonnan puutteen vuoksi pyytää ja jäte laadultaan ja määrältään soveltuu kuljetettavaksi tai käsiteltäväksi kunnan jätehuoltojärjestelmässä. Pyynnön voi jätteen haltijan puolesta esittää jätteen kuljettaja tai muu toimija osana tarjoamaansa jätepalvelua, kun pyyntö koskee jätteen käsittelyä. Pykälän 1 momenttia ei muutoslailla muutettu.

Pykälän 2 momentissa säädetään jätteen haltijan velvollisuudesta selvittää markkinaehtoisten jätehuoltopalvelujen saatavuus ennen kuin pyyntö kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta tehdään. Momentin mukaan, jos kysymyksessä on muusta kuin ennalta arvaamattomasta kiireestä johtuva kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu, jonka arvo on vähintään 2000 euroa vuodessa, muun palvelutarjonnan puutteen toteamisen ja kunnan toissijaista jätehuoltopalvelua koskevan pyynnön edellytyksenä on, että jätteen haltija on julkaissut tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta tarjouspyynnön jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustassa (Materiaalitori) ja että tarjouspyyntöä vastaavaa palvelua ei kohtuullisesti ole saatavilla jätteen haltijan asettamassa vähintään 14 vuorokauden määräajassa. Pykälän 2 momenttia muutettiin siten, että sääntelyä täydennettiin muutoslailla siten, ettei erillistä tarjouspyyntöä jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustassa edellytetä silloin, kun julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 5 §:ssä tai vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016, erityisalojen hankintalaki) 5 §:ssä tarkoitettu hankintayksikkö on tehnyt tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta hankintailmoituksen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi (Hilma-ilmoituspalvelu). Silloin kun jätehuoltopalvelun hankintailmoitus julkaistaan Hilma-ilmoituspalvelussa, hankintailmoituksen laatimisessa tulee kiinnittää huomiota jätehuoltopalvelun saatavuutta koskevaan kohtuullisuusarviointiin, mikä tarkoittaa, että hankintailmoitusta laadittaessa hankinnan vaatimukset tulee pyrkiä määrittämään siten, että saatavat tarjoukset ovat jätelain 33 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen tarkoittamalla tavalla kohtuullisia.

Käytännössä pyyntö toissijaisen jätehuoltopalvelun järjestämisestä esitetään kunnan jätelaitokselle Materiaalitoriin luodun menettelyn mukaisesti. Tämä koskee myös tilanteita, joissa hankintayksikkö on selvittänyt markkinaehtoisten palvelujen saatavuutta julkaisemalla hankintailmoituksen Hilma-ilmoituspalvelussa. Pyyntöä tehdessään hankintayksikkö vahvistaa tällöin Materiaalitorissa tehneensä tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta hankintailmoituksen ja perustelee kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun tarpeensa. Sopimus kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta voidaan tehdä Materiaalitorissa tai sen ulkopuolella. Sopimuksen tulee kuitenkin vastata hankintailmoituksen tai Materiaalitoriin tehdyn tarjouspyynnön sisältöä. Tiedot sopimuksista tallennetaan Materiaalitoriin jätelain 33 §:n 3 momentin mukaisesti.

Jätelain 33 §:n 3 momenttia ei muutettu.

35 §
Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen

Kunnan on huolehdittava siitä, että 32 §:n 1 momentissa ja 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun jätteen kuljetus järjestetään kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta 36 tai 37 §:n mukaisesti, jollei 41 tai 41 a §:stä muuta johdu (kiinteistöittäinen jätteenkuljetus).

Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestämistavasta riippumatta järjestettävä niin, että tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin.

Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa on noudatettava kunnan jätehuoltomääräyksiä. Jäte on toimitettava kunnan määräämään vastaanotto- tai käsittelypaikkaan.

Kunta voi päättää, että sekalaisen yhdyskuntajätteen kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta ei järjestetä alueella, jossa on hankalat kulkuyhteydet, vähän jätteen haltijoita tai vähän kuljetettavaa jätettä, jollei kuljetusta ole ympäristö- tai terveyssyistä pidettävä tarpeellisena.

Selostus:

Pykälään tehtiin teknisluonteisia ja säännösten keskinäistä suhdetta selventäviä muutoksia, jotka eivät vaikuttaneet sääntelyn sisältöön.

Pykälän 1 momenttiin lisättiin selvennys, jonka mukaisesti kunnan velvollisuus järjestää vastuulleen kuuluvan jätteen keräys kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta ei koske poikkeustapauksia, joista säädetään jätelain 41 §:n 2 momentissa ja 41 a §:ssä. Lisäksi momentista poistettiin tarpeettomana viittaus kunnan mahdollisuuteen järjestää erilliskerätyn pakkausjätteen kiinteistöittäinen kuljetus.

Pykälän 4 momenttia muutettiin täsmentämällä, että kunnan päätös poiketa kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestämisvelvollisuudesta voi koskea vain sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljetusta.

36 §
Kunnan järjestämä jätteenkuljetus

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Kunnan on kiinteistöittäisten jätteenkuljetuspalvelujen hankintoja suunnitellessaan tehtävä markkinakartoitus. Tarjouspyynnössä jätteenkuljetuspalvelujen kesto on määriteltävä sekä hankinnat ajoitettava siten, että kaiken kokoisilla yrityksillä on mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuihin. Kuljetushankinnat on kilpailutettava osiin jaettuina siten, että useampi kuin yksi yritys voidaan valita palvelun tuottajaksi. Jakamisvelvoitteesta voidaan poiketa vain, jos jakaminen heikentäisi merkittävästi hankinnan kustannustehokkuutta tai muusta vastaavasta, hyvin perustellusta syystä. Poiketen siitä, mitä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 146 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetään, edellä tässä pykälässä tarkoitettu hankinnan jakamatta jättäminen voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, joka tarkentaa kunnan jätteenkuljetusurakoiden kilpailuttamista koskevaa sääntelyä. Momentin sääntelyllä poiketaan yleisestä hankintasääntelystä.

Ensinnäkin momentin mukaan kunnalla on velvollisuus tehdä markkinakartoitus kuljetuspalvelujen hankintojen suunnittelun yhteydessä. Velvoittava sääntely eroaa hankintalaista, jossa markkinakartoitus on säädetty vapaaehtoiseksi.

Toiseksi momentin mukaan kunnalla on velvollisuus määritellä sopimusajat ja toteuttaa kilpailutukset siten, että kaiken kokoisilla yrityksillä on mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuihin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sopimusajat määritetään sellaisiksi, että ne mahdollistavat investoinnit keräyskalustoon ja liiketoiminnan pitkäjänteisen suunnittelun, ja sitä, että hankinnat jaksotetaan niin, että markkinoilla olevien kuljetusyritysten toimintaedellytykset säilyvät ja että uusille yrityksille on säännöllisesti mahdollisuuksia tulla markkinoille.

Jätteenkuljetusyritysten tasapuolisten kilpailuolosuhteiden turvaamiseksi momentissa säädetään kolmanneksi, että kunnalla on velvollisuus jakaa yhtä aikaa kilpailutettavat kuljetusurakat osiin siten, että useampi kuin yksi yritys voidaan valita palvelun tarjoajiksi. Jakamisvelvoitteesta voidaan säännöksen mukaan poiketa vain hyvin perustellusta syystä. Hyvin perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että hankinnan kohteena oleva alue on niin pieni, että se soveltuu sellaisenaan esimerkiksi alle 10 työntekijän mikroyrityksille, sekä sitä, että jakaminen heikentää merkittävästi hankinnan kustannustehokkuutta. Vähäinen kustannusten lisäys ei kuitenkaan oikeuta poikkeamaan jakamisvelvoitteesta. Päätös jättää kuljetusurakka jakamatta osiin voidaan edelleen momentin mukaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Jakamisvelvoitetta koskeva säännös poikkeaa hankintalain sääntelystä, jossa hankinnan jakaminen osiin on säädetty vapaaehtoiseksi.

Muilta osin kuljetusten kilpailutuksissa tulee noudattaa yleistä hankintasääntelyä. Kunnan tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulee siten hankintalain 83 §:n mukaisesti liittyä hankinnan kohteeseen ja ne tulee suhteuttaa hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimusten asettaminen esimerkiksi tarjoajan kokemukselle, vähimmäisliikevaihdolle ja kalustolle on harkittava tapauskohtaisesti ja niitä tulee arvioida suhteessa toiminnasta aiheutuviin riskeihin.

37 §
Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus

Kunta voi päättää, että 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa toiminnassa syntyvän sekalaisen yhdyskuntajätteen ja 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun saostus- ja umpisäiliölietteen kiinteistöittäinen kuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa, jos:

1) näin järjestetty jätteenkuljetus täyttää 35 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset;

2) jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle;

3) päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan.

Jos kunta päättää siirtyä kiinteistön haltijan järjestämästä jätteenkuljetuksesta kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, päätöksessä on määrättävä kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lakkaamisajankohdasta, joka voi olla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä. Kunta voi kuitenkin päättää aikaisemmasta lakkaamisajankohdasta alueella, jolla jätteenkuljetuspalvelua ei ole tarjolla tai sen saatavuus on merkittävästi heikentynyt ja tästä voi seurata roskaantumista taikka haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle.

Kunnan on seurattava ja valvottava 1 momentissa tarkoitetun päätöksen täytäntöönpanoa ja sen edellytysten täyttymistä sekä tarvittaessa käsiteltävä jätteenkuljetusta koskeva asia uudelleen.

Selostus:

Kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden kuljetuksessa on ollut 1970-luvulta lähtien kaksoisjärjestelmä: kunta on voinut järjestää jätteenkuljetuksen keskitetysti tai päätöksellään siirtää kuljetuksen tilaamisen kiinteistön haltijoiden tehtäväksi. Koska kaksoisjärjestelmä on aiheuttanut jatkuvaa sääntelytaakkaa kunnille, hallintotuomioistuimille ja jätealan toimijoille, jätelain 37 §:ää päätettiin muuttaa siten, että kunta voi jatkossa soveltaa kaksoisjärjestelmää vain sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetukseen. Kunnilta poistettiin siten mahdollisuus siirtää kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen kiinteistön haltijan vastuulle erilliskerättävän kiinteän yhdyskuntajätteen, ts. biojätteen, pienmetallijätteen, kuitujätteen, lasijätteen, metallijätteen ja muovipakkausjätteen sekä muiden mahdollisten erilliskerättävien jätelajien osalta.

Edellä kerrotun mukaisesti pykälän 1 momenttia muutettiin siten, että momentin nojalla kunta voi päättää, että sen vastuulle kuuluvan sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kiinteistöittäinen kuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa.

Pykälän 2 momentti, jonka mukaan kunta voi päättää, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus koskee lajiltaan ja laadultaan tietyntyyppistä jätettä, kumottiin tarpeettomana, koska pykälän 1 momentti rajaa kunnan madollisuuden päättää kiinteistön haltijan järjestämän kuljetuksen käytöstä vain sekalaiseen yhdyskuntajätteeseen ja saostus- ja umpisäiliölietteeseen.

Pykälän uudessa 2 momentissa selvennetään kunnan päätöksentekoa tämän päättäessä siirtyä kiinteistön haltijan järjestämästä kuljetuksesta kunnan järjestämään kuljetukseen. Momentin mukaan kunnan tulee päätöksessä määrätä kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lakkaamisajankohdasta, joka voi olla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä.

Muilta osin pykälä säilyi ennallaan.

39 §
Tiedot jätteen noutamisesta kiinteistöiltä

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Jätteen kuljettajan on vähintään neljännesvuosittain annettava sähköisesti muokattavassa muodossa ajantasaiset tiedot kunnan jätehuoltoviranomaiselle kiinteistöistä, joilta jätettä on 35 §:n tai 41 §:n 3 momentin mukaisesti noudettu, sekä jäteastioiden tyhjennyskerroista kiinteistöittäin ja jätelajeittain. Kuljettajan on lisäksi vuosittain annettava sähköisesti muokattavassa muodossa jätelajeittain tiivistelmä kiinteistöiltä kerätyn jätteen määrästä ja toimituspaikoista. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä ilmoitettavista tiedoista

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän otsikko muutettiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä. Lisäksi pykälän 2 momentin sääntelyä tiukennettiin siten, että jätteen kuljettajan on säännöksen mukaan annettava tiedot kiinteistöiltä noudettavista jätteistä kunnan jätehuoltoviranomaiselle vähintään neljännesvuosittain. Aikaisemmin voimassaolleen sääntelyn mukaan vähimmäisvaatimuksena oli tietojen toimittaminen vuosittain. Edelleen pykälän 2 momenttia muutettiin siten, että tiedonantovelvollisuus koskee säännöksen mukaan jätelain 35 §:n mukaisesti kiinteistöiltä noudettuja kunnan vastuulla olevia yhdyskuntajätteitä ja saostus- ja umpisäiliöjätteitä sekä kiinteistön haltijan tilauksesta 41 §:n 3 momentin mukaisesti noudettuja bio- ja pakkausjätteitä. Lisäksi pykälän 2 momenttia muutettiin lisäyksellä, jonka mukaan tiedot tulee toimittaa viranomaiselle sähköisesti muokattavassa muodossa, jollaiseksi voidaan katsoa esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmalla luotu tiedosto. Muilta osin pykälä säilyi ennallaan.

41 §
Jätteen luovuttaminen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan

Kiinteistön haltijan tai muun jätteen haltijan on luovutettava 32 §:n mukaisesti kunnan vastuulle kuuluva jäte alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai kunnan järjestämään alueelliseen vastaanottopaikkaan.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, jätteen haltija voi järjestää sellaisen jätteen kuljetuksen, joka poikkeuksellisen kokonsa, suuren määränsä tai muun ominaisuutensa vuoksi ei sovellu kuljetettavaksi tavanomaisessa kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa, jos kuljetus on hyväksytty kunnan jätehuoltomääräyksissä tai ympäristönsuojelulain 202 §:n nojalla annetuissa kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, kiinteistön haltija voi järjestää erilliskerätyn biojätteen ja pakkausjätteen kuljetuksen, jos kiinteistö ei kuulu 15 §:n 3 momentin nojalla annetuissa säännöksissä tarkoitettujen erilliskeräysvelvoitteiden tai kunnan 91 §:n nojalla antamien jätehuoltomääräysten mukaan kiinteistöittäisen erilliskeräyksen piiriin. Pakkausjäte on toimitettava tuottajan ja biojäte kunnan järjestämään jätehuoltoon. Kuljetuksessa on muutoin noudatettava, mitä tässä laissa säädetään kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta.

Selostus:

Pykälän 1 momentti säilyi sisällöllisesti ennallaan.

Pykälän 2 momenttiin tehtiin teknisluonteinen muutos, jolla selvennettiin momentin viittausta pykälän 1 momenttiin. Lisäksi 2 momentin toisen virkkeen sääntely koskien kiinteistöllä tapahtuvaa pienimuotoista jätteen käsittelyä siirrettiin uuteen jätelain 41 a §:ään.

Pykälän 3 momentin sääntely ulotettiin koskemaan pakkausjätteen lisäksi myös biojätettä. Momentin mukaan kiinteistön haltija voi järjestää erilliskerätyn biojätteen ja pakkausjätteen kuljetuksen, jos kiinteistö ei kuulu jätelain 15 §:n 3 momentin nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitettujen erilliskeräysvelvoitteiden tai kunnan jätehuoltomääräyksissä määriteltyjen kiinteistöittäistä erilliskeräystä koskevien velvoiterajojen piiriin.

41 a §
Kiinteistöllä tapahtuva pienimuotoinen jätteen käsittely

Poiketen siitä, mitä 41 §:n 1 momentissa säädetään, jätteen haltija voi itse käsitellä 32 §:ssä tarkoitetun jätteen kiinteistöllään tai luovuttaa biojätteen, saostus- ja umpisäiliölietteen tai siihen rinnastettavan muun jätteen käsiteltäväksi naapurikiinteistöllä tai muulla lähellä sijaitsevalla kiinteistöllä, jos omatoiminen tai yhteinen käsittely on pienimuotoista ja käsittely on hyväksytty kunnan jätehuolto- tai ympäristönsuojelumääräyksissä.

Jätteen haltijan on annettava tiedot biojätteen kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Kun biojätteen käsittely kiinteistöllä loppuu, jätteen haltijan on ilmoitettava siitä kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Kunnan jätehuoltoviranomaisen on merkittävä tiedot 143 §:ssä säädettyyn rekisteriin.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta jätteen käsittelystä ja biojätteen käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle annettavista tiedoista sekä niiden toimittamisen määräajasta.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, johon koottiin säännökset kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta jätteen käsittelystä. Pykälän 1 momenttiin siirrettiin sisällöltään muuttumattomana aikaisemmin voimassaolleen jätelain 41 §:n 2 momentin säännös.

Pykälän 2 momenttiin lisättiin säännös, jonka nojalla jätteen haltija on velvollinen antamaan tiedot kiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen pienimuotoisesta käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Jätehuoltoviranomaiselle tulee säännöksen nojalla tehdä ilmoitus myös, jos jätteen haltija lopettaa biojätteen käsittelyn. Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä uusia biojätteen käsittelijöitä että sellaisia, jotka jo kompostoivat kunnan jätehuoltomääräysten nojalla. Kunnan jätehuoltoviranomaisen on merkittävä tiedot jätelain 143 §:ssä säädettyyn rekisteriin.

Pykälän 3 momenttiin lisättiin säännös, jonka nojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä koskien tietoja, joita jätehuoltoviranomaiselle on pykälän nojalla annettava kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta jätteen käsittelystä ja biojätteen käsittelystä.

43 §
Kunnan jätehuollon palvelutehtävien siirtäminen kuntien omistamalle yhtiölle

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Palvelujen hankinnasta säädetään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa.

Selostus:

Pykälän 3 momenttiin tehtiin teknisluonteinen muutos, jolla viittaus kumottuun hankintalakiin korvattiin viittauksella hankintalakiin.

46 §
Tuottajan vastuu jätehuollosta ja sen kustannuksista

Tuottajan on järjestettävä markkinoille saattamiensa 48 §:ssä tarkoitettujen tuotteiden jätehuolto sekä vastattava siitä aiheutuvista kustannuksista, jollei jäljempänä toisin säädetä. Tuottajan velvollisuus koskee käytöstä poistettuja tuotteita, jotka luovutetaan 49, 49 a tai 56 §:ssä tarkoitettuun vastaanottopaikkaan tai kuljetukseen.

Tuottajan 1 momentin mukainen velvollisuus koskee tuottajan Suomen markkinoille saattamia tuotteita ja etäkaupalla suoraan käyttäjille myymiä tuotteita sekä tuottajan markkinaosuuteen nähden kohtuulliseksi katsottavaa osuutta muista vastaavista tuotteista riippumatta tuotteiden markkinoille saattamisen ajankohdasta

Selostus:

Pykälän 1 momenttiin, jossa säädetään tuottajan jätehuollon järjestämis- ja kustannusvastuun laajuudesta, lisättiin viittaus jätelain 49 a §:ään, jossa säädetään kunnan ja tuottajan yhteistoiminnassa järjestämästä pakkausjätteen erilliskeräyksestä. Huomattakoon, ettei tuottajan velvoite ottaa vastaan jätettä koske muiden tuottajien tai tuottajayhteisön keräämiä tuotteita, ellei jätteen luovuttaja ole kyseisen vastaanottojärjestelmän järjestäneen tuottajayhteisön jäsen tai sopinut siitä kyseisen tuottajayhteisön kanssa.

Pykälän 2 momenttiin lisättiin viittaus etäkaupalla myytäviin tuotteisiin, jotka näin ollen myös kuuluvat tuottajavastuun piiriin.

47 §
Tuottajan ensisijainen oikeus järjestää jätehuolto

Tuottajalla on ensisijainen oikeus järjestää vastuulleen kuuluvien käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuolto. Muut toimijat saavat perustaa käytöstä poistettujen tuotteiden keräys- tai vastaanottojärjestelmiä taikka tarjota tähän liittyviä palveluita vain, jos tämä tehdään yhteistyössä tuottajan kanssa.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, muu toimija kuin tuottaja saa tarjota tuotteiden uudelleenkäyttöön tai sen valmisteluun liittyviä palveluita.

Kunta voi osana 5 luvun mukaan järjestämäänsä jätehuoltoa täydentää käytöstä poistettujen tuotteiden kuljetusta ja vastaanottoa siltä osin kuin tuottaja ei sitä järjestä. Tällöin käytöstä poistetut tuotteet on toimitettava tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Kunnan ja pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäinen keräys yhteistoiminnassa säädetään 49 a §:ssä.

Selostus:

Pykälän 1 momentista poistettiin sana "rinnakkaisia", koska se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä tuottajien ja muiden toimijoiden välisistä järjestämisvastuista. Säännöksen mukaan tuottajalla on ensisijainen oikeus järjestää vastuulleen kuuluvien käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuolto, ja muut toimijat voivat järjestää jätteen vastaanottoa ja keräystä ainoastaan yhteystyössä tuottajien kanssa, jolloin keräys tai vastaanotto on käytännössä osa tuottajan järjestämää jätehuoltoa, eikä sen ulkopuolella tapahtuvaa "rinnakkaista" toimintaa.

Pykälän 2 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälän 3 momenttiin lisättiin informatiivinen viittaus jätelain 49 a §:ään.

48 §
Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja tuottajat

Tuottajavastuu koskee myyntitavasta riippumatta seuraavia tuotteita ja niitä ammattimaisesti markkinoille saattavia tai etäkaupalla suoraan käyttäjille myyviä tuottajia:

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momenttiin tehtiin etäkauppaa koskeva tarkennus tuottajavastuun soveltamisalan laajentumisen mukaisesti. Lisäyksellä varmistetaan, että tuottajavastuuta sovelletaan myös muualta Euroopan talousalueelta tai kolmansista maista Suomeen ja vastaavasti Suomesta etäkaupalla toiseen valtioon myyviin toimijoihin.

49 a §
Kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön yhteistoiminta pakkausjätteen erilliskeräyksessä

Kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön on vähintään kaksi kolmasosaa Suomen asukkaista kattavalla sopimuksella sovittava 32 §:n 1 momentissa tarkoitetussa toiminnassa syntyvän pakkausjätteen erilliskeräyksen järjestämisestä yhteistoiminnassa siten, että:

1) kuntien järjestämä kiinteistöittäinen keräys ja tuottajayhteisön järjestämä alueellinen vastaanotto muodostavat maantieteellisesti kattavan ja väestötiheys huomioon ottaen kiinteistön haltijoita hyvin palvelevan keräysverkoston;

2) pakkausjäte saadaan talteen tehokkaasti ja jäte on laadultaan kierrätykseen soveltuvaa;

3) pakkausjäte kerätään mahdollisuuksien mukaan yhdessä muiden samaa materiaalia olevien jätteiden kanssa;

4) jätteen keräys ja kuljetus järjestetään kustannustehokkaasti ja niin, että päästöt ympäristöön sekä haitat asuinympäristön viihtyisyydelle ja turvallisuudelle ovat mahdollisimman vähäiset.

Kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön on lisäksi yhteistoiminnassa:

1) järjestettävä riittävästi neuvontaa ja tiedotusta sekä toteutettava muita toimia, joilla tehostetaan pakkausjätteen lajittelua kiinteistöillä;

2) seurattava erilliskeräyksen toimivuutta ja tehokkuutta sekä arvioitava tarvetta lisätoimenpiteisiin kerätyn pakkausjätemäärän lisäämiseksi tai pakkausjätteen laadun parantamiseksi.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien yhteistoimintavelvoitteesta jätelain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa toiminnoissa syntyvän pakkausjätteen erilliskeräyksessä sekä siihen liittyvässä neuvonnassa, tiedotuksessa ja seurannassa. Pykälässä säädetty yhteistoiminta tarkoittaa käytännössä sitä, että kunta järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäisen erilliskeräyksen ja kuljetuksen tuottajan järjestämään käsittelyyn sekä mahdollisesti täydentää tuottajan järjestämää alueellista vastaanottoa. Pakkausten tuottajayhteisö huolehtii vuorostaan kunnan keräämän pakkausjätteen vastaanotosta omiin vastaanottoterminaaleihinsa ja sen jälkeisestä jätehuollosta sekä riittävän kotitalouksille suunnatun, jätelain 49 §:n 1 momentin mukaisen alueellisten vastaanottopaikkojen verkoston ylläpidosta.

Pykälän 1 momentissa säädetään valtakunnallisesta sopimuksesta kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön välillä. Sopimuksen tulee säännöksen mukaan kattaa vähintään kaksikolmasosaa Suomen väestöstä. Pakkausten tuottajien puolesta sopimuksen tekee tuottajarekisteriin hyväksytty pakkausten tuottajayhteisö. Kunnan puolesta sopimusosapuolena voi puolestaan olla myös jätehuollon operatiivisia tehtäviä hoitava jätelaitos, kuten esimerkiksi kuntayhtymä tai jätelain 43 §:ssä tarkoitettu jätehuoltoyhtiö. Kunta tai jätelaitos voi myös valtuuttaa esimerkiksi Kuntaliiton tai jätelaitoksia edustavan yhteistyöjärjestön edustamaan sopimusneuvotteluissa itseään.

Edelleen pykälän 1 momentissa säädetään tarkemmin yhteistoimintaa ohjaavista vaatimuksista. Pykälän 1 momentin 1 kohta asettaa yhteistoiminnalle edellytyksen, jonka mukaan eri keräysjärjestelmien on muodostettava alueellisesti toimivia kokonaisuuksia. Säännöksen nojalla pakkausten tuottajayhteisön on esimerkiksi huolehdittava pakkausjätteen alueellisten vastaanottopaikkojen sijoittumisesta niin, että ne palvelevat hyvin kiinteistöittäisen keräyksen ulkopuolelle jääviä asukkaita. Pykälän 1 momentin 2 kohta puolestaan asettaa yhteistoiminnalle edellytyksen, jonka mukaan pakkausjäte on saatava talteen tehokkaasti ja siten, että jäte on laadultaan keräykseen soveltuvaa. Edelleen pykälän 1 momentin 3 kohdassa edellytetään, että pakkausjäte on mahdollisuuksien mukaan kerättävä yhdessä muiden samaa materiaalia olevien jätteiden kanssa. Lopuksi pykälän 1 momentin 4 kohdassa edellytetään, että jätteen keräys ja kuljetus järjestetään kustannustehokkaasti ja siten, että päästöt ympäristöön ja haitat asuinympäristön viihtyisyydelle ja turvallisuudelle ovat mahdollisimman vähäiset.

Pykälän 2 momentissa säädetään kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön yhteistoimintavelvoitteeseen kuuluvasta neuvonnasta, tiedottamisesta ja seurannasta. Säännöksen mukaan kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön on yhteistoiminnassa ensinnäkin järjestettävä riittävästi neuvontaa ja tiedotusta sekä toteutettava muita toimia, joilla tehostetaan pakkausjätteen lajittelua kiinteistöillä. Toiseksi kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön on säännöksen mukaan seurattava erilliskeräyksen toimivuutta ja tehokkuutta sekä arvioitava tarvetta lisätoimenpiteisiin kerätyn pakkausjätemäärän lisäämiseksi tai pakkausjätteen laadun parantamiseksi. Lisätoimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi alueellisten vastaanottopaikkojen lisäämiseen, kiinteistökohtaisen erilliskeräyksen laajentamiseen taikka erilliskeräystä tukevien jätetaksojen määräämiseen.

49 b §
Kunnille maksettavat korvaukset ja pakkausten tuottajien kustannusvastuu

Pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien on 49 a §:ssä tarkoitetussa sopimuksessa määritettävä pakkausmateriaaleittain korvaukset, jotka tuottajayhteisö maksaa kunnille pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta asuinkiinteistöiltä tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Korvaukset on maksettava kunnille mahdollisimman tasapuolisin perustein ottaen huomioon kerätty pakkausjätemäärä ja keräyksen tehokkuuteen vaikuttavat alueelliset olosuhteet. Kuntien on huolehdittava siitä, että korvaukset otetaan täysimääräisesti ja materiaaleittain huomioon määrättäessä erilliskerättyä pakkausjätettä koskevia jätemaksuja.

Pakkausten tuottajien on sopimuksen seurauksena vastattava pakkausmateriaaleittain laskettuna vähintään 80 prosentista pakkausjätehuollon kokonaiskustannuksista, joihin lasketaan kuuluvaksi:

1) pakkausjätteiden erilliskeräys asuinkiinteistöiltä, jonka kunnat järjestävät 15 §:ssä tai sen nojalla annetussa asetuksessa säädettyjen vaatimusten taikka 91 §:n 3 momentin nojalla annetun, asetuksessa säädettyä suppeamman erilliskeräyksen sallivan kunnan jätehuoltomääräyksen mukaisesti; kustannuksia määriteltäessä on otettava lähtökohdaksi kustannustehokkaat keräyspalvelut;

2) pakkausjätteen alueellinen vastaanotto, jonka tuottajat järjestävät 49 §:n 1 momentin tai sen nojalla annetun asetuksen mukaisesti;

3) 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun sekä tuottajien järjestämään jätehuoltoon toimitetun muun pakkausjätteen jatkokuljetus ja käsittely;

4) käytöstä poistettaviin pakkauksiin ja niiden jätehuoltoon liittyvä 51 §:n mukainen tiedotus ja neuvonta sekä 54 §:n mukainen kirjanpitotietojen ilmoittaminen.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien velvollisuudesta sopia tuottajayhteisön maksamasta korvauksesta osana lain 49 a §:ssä tarkoitettua valtakunnallista sopimusta sekä tuottajien kustannusvastuun määräytymisen perusteista.

Pykälän 1 momentin mukaan pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien on sovittava korvauksista, jotka tuottajayhteisö maksaa kunnille pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta asuinkiinteistöiltä tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Pakkausmateriaalikohtaiset korvaukset on säännöksen mukaan maksettava kunnille tasapuolisin perustein ottaen huomioon kerätty pakkausjätemäärä ja keräyksen tehokkuuteen vaikuttavat alueelliset olosuhteet. Alueellisilla olosuhteilla tarkoitetaan säännöksessä mm. maantieteellisiä olosuhteita, keräyksen piirissä olevaa väestömäärää sekä väestötiheyttä. Lisäksi momentissa säädetään kuntien tehtäväksi huolehtia, että korvaukset otetaan täysimääräisesti ja materiaaleittain huomioon määrättäessä pakkausjätettä koskevia jätemaksuja.

Pykälän 2 momentissa säädetään pakkausten tuottajien vähimmäiskustannusvastuusta ja samalla kunnille maksettavien korvausten yleisistä perusteista. Säännöksen mukaan kunnille maksettavan korvauksen perusteena on pakkausjätehuollon materiaalikohtaiset kokonaiskustannukset, joihin lasketaan kustannukset, joita syntyy kunnan asuinkiinteistöillä järjestämästä pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta tuottajan järjestämään jätehuoltoon (kohta 1), tuottajien jätelain 49 §:n perusteella järjestämästä pakkausjätteen alueellisesta vastaanotosta (kohta 2), edellä mainittujen kunnan tai tuottajien keräämien sekä muulla tavoin tuottajan haltuun päätyneiden pakkausjätteiden jatkokuljetuksesta ja käsittelystä (kohta 3), käytöstä poistettaviin pakkauksiin ja niiden jätehuoltoon liittyvästä kuluttajille ja yrityksille suunnatusta tiedotuksesta ja neuvonnasta sekä lainmukaisesta kirjanpitotietojen ilmoittamisesta valvovalle viranomaiselle (kohta 4). Pykälän 2 momentin mukaan tuottajayhteisö maksaa kunnille korvausta näistä kokonaiskustannuksista siten, että tuottajien osuus pakkausjätehuollon kokonaiskustannuksista pakkausmateriaaleittain on vähintään 80 prosenttia. Korvaukset on maksettava kunnille pakkausmateriaaleittain ja mahdollisimman tasapuolisin perustein ottaen huomioon kerätty pakkausjätemäärä ja keräyksen tehokkuuteen vaikuttavat alueelliset olosuhteet. Kunnan on huolehdittava, että korvaukset otetaan täysimääräisesti ja materiaalikohtaisesti huomioon määrättäessä erilliskerättyä pakkausjätettä koskevia jätemaksuja ja tiedottaessaan niistä jätelain 78 ja 79 §:n mukaisesti.

Huomattakoon, ettei tuottajien kustannusvastuuseen kuitenkaan lasketa niiden pakkausjätteiden erilliskeräys- ja kuljetuskustannuksia, jotka kunta kerää kiinteistökohtaisesti jätelain 15 §:n 3 momentin nojalla annettua valtioneuvoston asetusta tai tuottajille säädettyä aluekeräysvaatimusta laajemmin. Esimerkiksi kunnan 91 §:n nojalla antamat asetusta laajemmat erilliskeräysvaatimukset eivät laajenna tuottajien kustannusvastuuta. Tuottajien kustannusvastuuseen ei myöskään kuulu jätelain 41 §:n 3 momentissa tarkoitettu kiinteistön haltijan järjestämä pakkausjätteen erilliskeräys.

49 c §
Sovittelu ja yhteistoiminnasta poikkeaminen

Jos 49 a §:ssä tarkoitettua sopimusta ei synny, pakkausten tuottajayhteisö voi käynnistää sovittelun ilmoittamalla siitä ympäristöministeriölle. Ympäristöministeriön on viipymättä kuultava molempia osapuolia ja tehtävä esitys sovinnon aikaansaamiseksi.

Jos sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa sovittelun käynnistäneestä ilmoituksesta, pakkausten tuottajayhteisön on järjestettävä asuinkiinteistöjen pakkausjätteen erilliskeräys siten kuin 15 ja 49 §:ssä säädetään sekä siihen liittyvä tiedotus, neuvonta ja kirjanpitotietojen ilmoittaminen maksutta, alkaen kolmen vuoden kuluttua sovittelulle annetun määräajan päättymisestä. Siirtymäaikana kuntien on järjestettävä pakkausjätteen erilliskeräys tuottajayhteisön järjestämään jätehuoltoon. Pakkausten tuottajayhteisön on korvattava erilliskeräys kunnille viimeksi voimassa olleen sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrää voidaan kuitenkin olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta tarkistaa.

Jos yksittäinen kunta ei liity 49 a §:ssä tarkoitettuun sopimukseen, sillä ei ole oikeutta pakkausten tuottajayhteisön maksamaan korvaukseen. Kunnan on tällöin kuitenkin järjestettävä pakkausjätteen erilliskeräys 15 §:n tai sen nojalla annetun asetuksen tai siitä poikkeavan 91 §:n 3 momentin nojalla annetun kunnan jätehuoltomääräyksen mukaisesti ja luovutettava jäte pakkausten tuottajayhteisön järjestämään jätehuoltoon.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön välisestä sovittelusta ja tuottajayhteisön mahdollisuudesta järjestää jätteen keräys asuinkiinteistöiltä itse siltä varalta, että osapuolet eivät pääse sopimukseen yhteistoiminnan sisällöstä ja korvauksen määrästä.

Pykälän 1 momentissa säädetään sovittelun käynnistymisestä. Säännöksen mukaan sovittelu käynnistyy, kun tuottajayhteisö ilmoittaa ympäristöministeriölle, ettei sopimusta ole syntymässä tai että voimassa oleva sopimus on vaarassa päättyä osapuolten välisen erimielisyyden vuoksi. Ilmoituksen saatuaan ympäristöministeriön on viipymättä kuultava osapuolia ja tehtävä sovintoesitys.

Pykälän 2 momentissa säädetään pakkausjätteen erilliskeräyksestä tapauksessa, jossa sovintoa ei synny kuudessa kuukaudessa sovittelun käynnistäneestä ilmoituksesta. Säännöksen mukaan, jos sopimusta ei synny kuuden kuukauden kuluessa sovittelun käynnistäneestä ilmoituksesta, pakkausten tuottajayhteisön on kolmen vuoden siirtymäajan päätyttyä järjestettävä maksutta pakkausjätteiden erilliskeräys valtioneuvoston asetuksessa säädettyjen velvoiterajojen mukaan koko maassa, mukaan lukien siihen liittyvä tiedotus, neuvonta ja kirjanpitotietojen ilmoittaminen valvontaviranomaiselle. Siirtymäaikana sovelletaan ennen sovittelua voimassa ollutta sopimusta ja siinä määritettyjä korvausperusteita.

Pykälän 3 momentissa säädetään kunnan asemasta siinä tapauksessa, että se ei liity yhteistoimintasopimukseen. Säännöksen mukaan tällöin kunta ei voi vaatia jätteiden erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta korvausta pakkausten tuottajayhteisöltä, mutta sen on kuitenkin järjestettävä erilliskeräys ja toimitettava jätteet tuottajan järjestämään vastaanottoon.

Pykälää koskevien siirtymäsäännösten mukaan ensimmäinen sopimus tuottajien ja kuntien välillä on tehtävä kuuden kuukauden kuluttua muutoslain voimaantulosta. Jos ensimmäistä sopimusta ei synny siirtymäsäännöksen määräaikaan mennessä, toimivaltainen valvontaviranomainen voi turvautua jätelain 128 §:n mukaiseen laiminlyönnin oikaisemiseen ja tarpeen mukaan jätelain 129 §:ssä säädettyyn uhkasakkoon.

49 d §
Sopimusta koskevien tietojen antaminen valvontaviranomaiselle

Pakkausten tuottajayhteisön on vuosittain toimitettava Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteenveto kuntien kanssa edellisenä kalenterivuonna tehdystä 49 a §:ssä tarkoitetusta sopimuksesta ja sen toimeenpanosta. Yhteenvetoon on sisällytettävä ainakin tiedot sopimuksen osapuolista ja voimassaoloajasta sekä kiinteistöiltä ja alueellisista vastaanottopaikoista kerätyn pakkausjätteen määristä. Yhteenvetoon on myös liitettävä ammattitaitoisen ja riippumattoman tarkastajan arvio tuottajan kustannusvastuun toteutumisesta, mukaan lukien tiedot kiinteistöittäisen erilliskeräyksen kustannusten korvaamisesta kunnille ja jätteen haltijoille.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä yhteenvedon toimittamisajankohdasta ja siihen sisällytettävistä tiedoista sekä riippumattoman tarkastajan pätevyysvaatimuksista.

Selostus:

Pykälään lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta toimittaa tuottajavastuun valvontaviranomaisena toimivalle Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle yhteenveto kuntien kanssa edellisenä kalenterivuonna tehdystä sopimuksesta ja sen toimeenpanosta. Yhteenvedon tulee sisältää sopimuksen oleellisen sisällön ja pakkausjätteiden keräystä koskevien tietojen lisäksi myös riippumattoman tarkastajan arvio tuottajien kustannusvastuun toteutumisesta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan pykälän 2 momentin mukaisesti säätää tarkemmin raportoinnin yksityiskohdista sekä riippumattoman tarkastajan pätevyysvaatimuksista.

51 §
Tuottajan tiedotus- ja neuvontavelvollisuus

Tuottajan on tiedotettava käytöstä poistettujen tuotteiden vastaanottopaikkojen sijainnista ja aukioloajoista, niissä vastaanotettavista jätteistä sekä muista vastaanoton toimivuuden kannalta tarpeellisista asioista. Tuottajan on lisäksi tiedotettava ja neuvottava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä ja uudelleenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua koskevista toimista sekä roskaantumisen ehkäisemisestä. Tuottajan on tarvittaessa järjestettävä tiedottaminen ja neuvonta yhdessä kunnan ja muiden jätehuollon toimijoiden kanssa.

Tuottajan on vuosittain toimitettava selvitys järjestämästään tiedotuksesta Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi määrätä 1 ja 2 momentissa säädettyä suppeamman tiedotusvelvollisuuden tuottajalle, joka saattaa markkinoille ainoastaan yritysten käyttöön tarkoitettuja tuotteita silloin, kun se on toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuottajan 1 ja 2 momentin mukaisista velvollisuuksista.

Selostus:

Pykälän 1 momentin sääntely, jonka mukaan tuottajan on tiedotettava käytöstä poistettujen tuotteiden vastaanottopaikkojen sijainnista ja aukioloajoista, niissä vastaanotettavista jätteistä sekä muista vastaanoton toimivuuden kannalta tarpeellisista asioista, säilyi muuttumattomana. Momenttia kuitenkin täydennettiin siten, että tuottajan on edellä kerrotun lisäksi tiedotettava ja neuvottava myös jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä ja uudeellenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua koskevista toimista sekä roskaantumisen ehkäisemisestä. Samalla pykälän otsikko muutettiin vastaamaan paremmin tuottajan laajentuneita tiedotus- ja neuvontavelvollisuuksia. Muutokset koskivat myös pykälän 1 momentin viimeistä virkettä: muutoksen myötä tuottajan on tarvittaessa järjestettävä tiedottamisen lisäksi myös neuvonta yhdessä kunnan ja muiden jätehuollon toimijoiden kanssa.

Pykälän 2 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, joka mahdollistaa ainoastaan yrityskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden osalta suppeamman tiedottamisen ja neuvonnan. Tällaisten tuotteiden osalta Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus arvioi tiedotus- ja neuvontavelvollisuuden laajuuden ja määrää tarvittaessa suppeammasta tiedotus- ja neuvontavelvollisuudesta ottaen huomioon kyseisen tuottajan markkinoille saattamien tuotteiden laadun ja toiminnan laadun ja laajuuden.

Pykälän 4 momenttiin siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen lain 51 §:n 3 momentti sellaisenaan.

53 a §
Tuottajan omavalvonta

Tuottajan on valvottava säännöllisesti ja suunnitelmallisesti tässä luvussa säädettyjen velvoitteiden toteutumista sekä kehitettävä tätä koskevan tiedon luotettavuutta (omavalvonta). Omavalvonnan tueksi on tarvittaessa teetettävä säännöllinen tarkastus riippumattomalla ja ammattitaitoisella henkilöllä. Tuottajan on laadittava omavalvonnasta kirjallinen suunnitelma, joka on liitettävä 101 §:ssä tarkoitettuun hakemukseen tuottajarekisteriin hyväksymiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitetussa suunnitelmassa on oltava vähintään seuraavat tiedot:

1) tuottajan 54 §:n 1 momentissa tarkoitetun kirjanpidon toteuttaminen ja sitä koskevien tietojen luotettavuuden arviointi ja kehittäminen;

2) tuottajan 46 ja 49 b §:ssä tarkoitetun kustannusvastuun täyttymisen arviointi;

3) tuottajan 63 a §:ssä tarkoitettujen maksuosuuksien seuranta ja kehittäminen;

4) omavalvonnan tueksi tehtävät tarkastukset.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hyväksyä poikkeuksen 2 momentissa tarkoitetusta vaatimuksesta, jos se on perusteltua tuottajan toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa säädetyn tarkastuksen sisällöstä, sen suorittamisen ajankohdasta ja tarkastuksia tekevän henkilön ammatillisista pätevyysvaatimuksista sekä 2 momentin 1–3 kohdassa säädetyistä vaatimuksista.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään tuottajan omavalvonnasta. Omavalvonta kattaa pykälän 1 momentin mukaan yhtäältä säännöllisen ja suunnitelmallisen tuottajavastuuta koskevien velvoitteiden valvonnan ja toisaalta valvonnassa tuotetun tiedon luotettavuuden kehittämisen. Tarvittaessa omavalvonnan tueksi on pykälän 1 momentin mukaan teetettävä säännöllinen tarkastus riippumattomalla ja ammattitaitoisella henkilöllä. Omavalvonnasta on lisäksi laadittava pykälän 1 momentin mukaan kirjallinen suunnitelma, joka on liitettävä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle jätelain 101 §:n mukaisesti tehtävään hakemukseen tuottajarekisteriin hyväksymiseksi.

Pykälän 2 momentissa säädetään omavalvontasuunnitelman vähimmäissisällöstä. Momentin 1–4 kohdassa edellytetyistä tiedoista 3 kohta koskee vain tuottajayhteisöjä, ei yksittäisiä tuottajia.

Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeamisesta pykälän 2 momentin vaatimuksista koskien omavalvontasuunnitelman sisältöä. Säännöksen mukaan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hyväksyä poikkeuksen 2 momentin mukaisesta omavalvontasuunnitelman sisältövaatimuksesta, jos se on perusteltua tuottajan toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen. Säännös mahdollistaa kevennetyn omavalvontasuunnitelman pienille tuottajille, joille suunnitelman laatiminen muutoin olisi kohtuuttoman raskasta.

Pykälän 4 momentissa säädetään asetuksenantovaltuuksista. Säännöksen nojalla voidaan antaa tarkempia säännöksiä omavalvontasuunnitelman sisältövaatimuksista, tarkastuksen sisällöstä ja ajankohdasta sekä riippumattoman tarkastajan ammatillisista pätevyysvaatimuksista.

54 §
Tuottajan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus

Tuottajan on pidettävä tuotetyypeittäin kirjaa markkinoille saattamiensa tuotteiden ja vastaanottamiensa käytöstä poistettujen tuotteiden sekä niistä syntyneiden jätteiden lajista, laadusta ja määrästä samoin kuin muista niihin rinnastettavista tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi tarpeellisista seikoista. Kirjanpidossa on lisäksi eriteltävä tarvittaessa toimituskohteittain uudelleenkäyttöön, uudelleenkäytön valmisteluun, kierrätykseen, muuhun hyödyntämiseen ja loppukäsittelyyn toimitetut tuotteet ja jätteet. Kirjanpidossa on oltava vastaavat tiedot myös 48 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen ajoneuvojen ja 3 kohdassa tarkoitettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden osista sekä niistä syntyvistä jätteistä samoin kuin toiseen maahan viedyistä käytöstä poistetuista tuotteista ja jätteistä.

Tuottajan on toimitettava tiivistelmä 1 momentissa tarkoitetuista tiedoista sekä tiedot 53 a §:n 1 momentissa tarkoitetun suunnitelman mukaisista toimista ja tarkastuksista Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kalenterivuosittain taikka tämän määräyksestä useammin, jos se on tarpeen tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi. Tuottajan on myös 1 momentissa tarkoitettujen tietojen perusteella julkaistava vuosittain yleisessä tietoverkossa tiedot jätteen erilliskeräystä ja hyödyntämistä koskevien velvollisuuksiensa täyttymisestä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kirjanpitoon sisällytettävistä, viranomaiselle toimitettavista ja yleisessä tietoverkossa julkaistavista tiedoista sekä niiden toimittamis- ja julkaisuajankohdasta.

Selostus:

Pykälän 1 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälän 2 momentissa säädettyä tuottajan tiedonantovelvollisuutta muutettiin siten, että tuottajan on muun ohella toimitettava tiedot myös jätelain 53 a §:ssä tarkoitetun omavalvontasuunnitelman mukaisista toimista ja tarkastuksista Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kalenterivuosittain tai tarvittaessa useammin. Momentin sääntelyä muutettiin myös täydentämällä sääntelyä velvoitteella, jonka mukaan tuottajan on julkaistava vuosittain yleisessä tietoverkossa tiedot jätteen erilliskeräystä ja hyödyntämistä koskevien velvollisuuksien täyttymisestä.

Toimitettavista tiedoista ja niiden toimittamis- ja julkaisuajankohdasta voidaan antaa pykälän 3 momentin nojalla tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

60 §
Korvaus lisäkustannuksista

Jos romutettavaan ajoneuvoon tai käytöstä poistettuihin renkaisiin on lisätty uudelleenkäyttöä tai jätehuoltoa merkittävästi haittaavia esineitä tai aineita, kerääjä tai käsittelijä voi periä ajoneuvon tai käytöstä poistettujen renkaiden haltijalta jätehuollolle aiheutuvia lisäkustannuksia vastaavan korvauksen.

Selostus:

Pykälää muutettiin siten, että pykälässä säädettyjä korvauksia voidaan tiettyjen romutettavien ajoneuvojen lisäksi vaatia myös tietyistä käytöstä poistetuista renkaista. Säännöksen mukaan romutettavan ajoneuvon haltijan lisäksi myös käytöstä poistettujen renkaiden haltijalta voidaan periä korvaus, jos niihin on niiden käytön aikana lisätty uudelleenkäyttöä tai jätehuoltoa merkittävästi haittaavia aineita.

62 §
Tuottajayhteisöön liittyminen

Tässä luvussa säädettyjen velvollisuuksiensa täyttämiseksi tuottajan on liityttävä 142 §:ssä tarkoitettuun tuottajarekisteriin hyväksyttyyn tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa. Tuottajayhteisöön ei saa kuulua muita kuin tuottajia. Pakkausten tuottajayhteisön toimialan on katettava kaikki pakkausmateriaalit.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hyväksyä tuottajarekisteriin yksittäisen tuottajan, jos tuottajayhteisöön liittyminen on toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ilmeisen tarpeetonta.

Tuottajayhteisön on otettava huolehdittavakseen uuden tuottajan velvollisuudet tämän pyynnöstä, jos tuottajan toiminta kuuluu tuottajayhteisön toimialaan. Uuteen tuottajaan on sovellettava tasapuolisia ja yhdenvertaisia ehtoja verrattuna tuottajayhteisön muihin tuottajiin sovellettaviin ehtoihin.

Juomapakkausten tuottaja voi huolehtia velvollisuuksistaan myös liittymällä 68 §:ssä tarkoitettuun juomapakkausten palautusjärjestelmään.

Selostus:

Pykälän 1 momentin mukaan tuottajan on tuottajavastuuvelvoitteidensa täyttämiseksi liityttävä tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa. Ensisijaisesti tuottajavastuuvelvoitteet hoidetaan liittymällä tuottajayhteisöön, minkä vuoksi pykälän otsikko muutettiin muotoon "tuottajayhteisöön liittyminen". Momenttiin tehdyt muutokset vastaavat tältä osin nykykäytänteitä. Sääntely, jonka mukaan tuottajayhteisöön voi kuulua vain tuottajia, säilyi muuttumattomana. Toisin kun aikaisemmin, pakkausten tuottajayhteisön toimialan on pykälän 1 momentin mukaan katettava kaikki pakkausmateriaalit, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että pakkausten tuottaja voi hoitaa velvoitteensa liittymällä jäseneksi yhteen tuottajayhteisöön.

Pykälään lisättiin uusi 2 momentti, jonka mukaan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi hyväksyä myös yksittäisen tuottajan tekemän hakemuksen tuottajarekisteriin, jos liittyminen tuottajayhteisöön on toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ilmeisen tarpeetonta. Momentissa säädetty mahdollisuus koskee lähinnä yrityksille suunnattuja tuotteita markkinoille saattavia tuottajia silloin, kun ne osoittavat kiistatta kykenevänsä hoitamaan markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuollon.

Pykälän 3 momenttiin siirrettiin muuttumattomana aikaisemmin voimassaolleen jätelain 62 §:n 2 momentti. Vastaavasti myös aikaisempi pykälän 3 momentti siirrettiin muuttumattomana uudeksi pykälän 4 momentiksi.

63 §
Tuottajayhteisön toiminta

Tuottajayhteisön on oltava voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka tarkoituksena on hoitaa siihen liittyneiden tuottajien tuottajavastuuvelvoitteet. Tuottajayhteisössä velvoitteet on jaettava tuottajien kesken tasapuolisesti toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ja siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen. Tuottajan kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat velvoitteet on osoitettava kevennettyinä sellaiselle tuottajalle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat tuottajalle kohtuuttomat.

Tuottajayhteisön on ylläpidettävä julkisesti saatavilla olevaa, ajantasaista luetteloa omistajistaan sekä tuottajista, jotka ovat siirtäneet sille tuottajavastuunsa. Luetteloon on merkittävä jäsenen nimi ja yritys- ja yhteisötunnus sekä tiedot jäsenen markkinoille saattamista tuotteista. Lisäksi tuottajayhteisön tulee julkaista tiedot liittymis- ja vuosimaksuista sekä kierrätysmaksuista kappale- tai tonniperusteisesti. Tiedot on oltava saatavilla yleisessä tietoverkossa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitettujen kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista.

Selostus:

Pykälässä säädetään tuottajayhteisön toiminnasta.

Pykälän 1 momenttia täydennettiin lisäyksellä, jonka mukaan tuottajayhteisön on oltava voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka tarkoituksena on hoitaa tuottajien tuottajavastuuvelvoitteita. Momenttia täydennettiin myös lisäyksellä, jonka mukaan tuottajan kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat velvoitteet on osoitettava kevennettyinä sellaiselle tuottajalle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat tuottajalle kohtuuttomat. Muutoin momentti säilyi ennallaan eli kuten ennenkin, velvoitteet tuottajayhteisössä on momentin mukaan jaettava tuottajien kesken tasapuolisesti toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ja siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen.

Pykälän 2 momentissa säädetään tuottajayhteisön ylläpitämästä luettelosta. Pykälän 2 momenttia täydennettiin lisäyksellä, jonka mukaan tuottajayhteisön on ylläpidettävä julkisesti saatavilla olevaa, ajantasaista luetteloa tuottajien lisäksi myös omistajistaan. Momenttia täsmennettiin myös edellyttämällä, että luetteloon merkitään jäsenen nimen ja yritys- ja yhteisötunnuksen lisäksi myös tiedot jäsenen markkinoille saattamista tuotteista. Edelleen luetteloon tulee momentin mukaan merkitä tiedot jäsenen maksuista tuottajayhteisölle kappale- tai tonniperusteisesti. Maksuilla tarkoitetaan tällöin esimerkiksi tuottajayhteisön jäseniltään perimiä tuote- ja materiaalikohtaisia maksuja. Momentin sääntely, jonka mukaan tuottajayhteisöllä on velvollisuus pitää tiedot saatavilla yleisessä tietoverkossa, säilyi muuttumattomana.

Pykälän lisättiin uusi 3 momentti, jonka nojalla valtioneuvosto voi antaa tarkempia säännöksiä pykälän 1 momentissa tarkoitetuista kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista. Sanotut vähimmäisvaatimukset voivat koskea esimerkiksi raportoinnin yksityiskohtaisuutta ja aikataulua.

63 a §
Tuottajien maksuosuudet ja niiden mukauttaminen

Tuottajayhteisössä maksuosuudet on jaettava tuottajien kesken tasapuolisesti suhteessa näiden markkinoille saattamiin tuotteisiin.

Maksuosuuksia määrittäessään tuottajayhteisön on mahdollisuuksien mukaan yksittäisten tuotteiden tai toisiaan vastaavien tuote- tai materiaaliryhmien osalta otettava huomioon erityisesti niiden kestävyys, korjattavuus, uudelleenkäytettävyys, kierrätettävyys ja vaarallisten aineiden esiintyminen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen maksuosuuksien perusteista tarvittaessa tuote- tai materiaaliryhmittäin

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään tuottajien maksuosuuksista ja eri tuotteita ja tuoteryhmiä koskevista mukautetuista maksuosuuksista.

Pykälän 1 momentin mukaan tuottajayhteisössä maksuosuudet on jaettava tuottajien kesken tasapuolisesti suhteessa näiden markkinoille saattamiin tuotteisiin. Käytännössä säännös tarkoittaa sitä, ettei vastuiltaan suuremmille tuottajille voida myöntää paljousalennuksia, ja sitä, etteivät pieniä määriä markkinoille saattavien maksut tuoteyksikköä kohden saa olla korkeampia kuin suuria määriä markkinnoille saattavien. Tasapuolisuusvaatimus koskee sekä tuotteista maksettavia maksuja että tuottajayhteisön liittymismaksuja ja hallinnollisia maksuja.

Pykälän 2 momentin mukaan tuottajayhteisön on kuitenkin tuotteiden tai tuote- ja materiaaliryhmien maksuosuuksia määrittäessään otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon niiden elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset. Huomioon otettavaksi tulevat tällöin tuotteen tai materiaalin kestävyyteen, korjattavuuteen, uudelleenkäytettävyyteen, kierrätettävyyteen ja vaarallisten aineiden esiintymiseen liittyvät seikat. Käytännössä säännös tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tuotteen pitkäikäisyys tai helppo korjattavuus voivat toimia perusteena suhteellisen maksuosuuden pienentämiselle ja suuri pitoisuus vaarallisia aineita vastaavasti perusteena suhteellisen maksuosuuden nostamiselle.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä maksuosuuksien perusteista eri tuote- tai materiaaliryhmissä.

64 §
Tuottajarekisteriin hyväksytyn tuottajan ja tuottajayhteisön toiminnan turvaaminen

Tuottajayhteisöllä on oltava riittävät taloudelliset voimavarat toimintansa asianmukaiseksi järjestämiseksi ja niin, että se voi vastata sille siirretyistä tuottajavastuuvelvoitteista jatkuvasti vähintään kuuden kuukauden ajan. Tämän osoittamiseksi tuottajayhteisön on esitettävä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys riittävistä taloudellisista järjestelyistä ja toimintasuunnitelma uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämisestä. Selvitys ja suunnitelma on annettava vuosittain tai jos toiminta muuttuu olennaisesti, kolmen kuukauden kuluessa muutoksesta.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi edellyttää 1 momentissa tarkoitettua selvitystä taloudellisista järjestelyistä ja toimintasuunnitelmaa muulta kuin tuottajayhteisöön kuuluvalta tuottajalta silloin, kun se on tarkoituksenmukaista tuottajan toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitettujen riittävien taloudellisten järjestelyjen osoittamisesta ja toiminnan turvaamiseksi laadittavista selvityksistä ja suunnitelmista sekä niiden toimittamisesta Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Selostus:

Pykälän 1 momentin mukaan tuottajayhteisöllä on oltava riittävät taloudelliset voimavarat toimintansa asianmukaiseksi järjestämiseksi ja niin, että se voi vastata sille siirretyistä tuottajavastuuvelvoitteista jatkuvasti vähintään kuuden kuukauden ajan. Tämän osoittamiseksi tuottajayhteisön on momentin mukaan esitettävä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle selvitys riittävistä taloudellisista järjestelyistä ja toimintasuunnitelma uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämisestä. Pykälään sisältynyt, vaikeasti tulkittava ja yleisluonteinen vakavaraisuuden selvittämisvaatimus korvattiin vaatimuksella esittää selvitys tuottajavastuun toteuttamiseen liittyvistä riittävistä taloudellisista järjestelyistä.

Tuottajien ja tuottajayhteisöjen tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi pykälään lisättiin uusi 2 momentti, jolla ulotettiin 1 momentissa tarkoitetut velvoitteet koskemaan tuottajayhteisön lisäksi myös tuottajavelvoitteensa itse hoitavia tuottajia silloin, kun valvontaviranomainen arvioi sen tarkoituksenmukaiseksi.

Pykälän 3 momenttiin siirrettiin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 64 §:n 2 momentti. Samalla asetuksenantovaltuuksia muutettiin pykälän 1 ja 2 momenttiin tehtyjen muutosten edellyttämällä tavalla.

65 §
Tuottajien ja tuottajayhteisöjen yhteistyö

Eri tuoteryhmien tuottajien ja tuottajayhteisöjen on tarpeellisin yhteistoimin huolehdittava siitä, että tuottajavastuun täytäntöönpanosta ei aiheudu toisen tuoteryhmän tuottajille tai tuottajayhteisöille kaksinkertaisia maksuja silloin, kun käytöstä poistettujen tuotteiden vastaanotto ja muu jätehuolto järjestetään yhteistoiminnassa. Tuottajayhteisöjen on lisäksi tarpeellisin yhteistoimin edistettävä tuottajan mahdollisuutta hoitaa eri tuotteita koskevat tuottajavastuuvelvoitteensa yhden toimijan kautta.

Valtioneuvosto voi velvoittaa tuottajat ja tuottajayhteisöt yhteistoimintaan ja määrätä yhteistoiminnalle asetettavista vaatimuksista, jos tämä on tarpeen:

1) sellaisten rinnakkaisten uudelleenkäyttö- ja jätehuoltojärjestelmien poistamiseksi tai muodostumisen estämiseksi, jotka haittaavat tuottajavastuujärjestelmien yleistä toimivuutta tai tuotteen haltijan mahdollisuutta luovuttaa käytöstä poistettu tuote uudelleenkäyttöön tai jätehuoltoon;

2) helpottamaan sellaisten tuottajien tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamista, jotka saattavat markkinoille kahden tai useamman tuottajayhteisön toimialaan kuuluvia tuotteita.

Selostus:

Pykälän 1 momenttia täydennettiin säännöksellä, jonka mukaan tuottajayhteisöjen on tarpeellisin yhteistoimin edistettävä tuottajien mahdollisuutta hoitaa eri tuotteita koskevat tuottajavastuuvelvoitteensa yhden toimijan kautta. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa yksittäisille tuottajille, mukaan lukien etämyyjille, mahdollisimman vaivaton tapa hoitaa tuottajavastuuvelvoitteensa niin sanotun yhden luukun periaatteen mukaisesti.

66 §
Tuottajayhteisöjen palvelunhankinta

Tuottajayhteisön on hankkiessaan tuotteiden uudelleenkäyttöön ja jätehuoltoon liittyviä palveluja otettava tasapuolisesti huomioon muut taloudelliset toimijat ja heidän toimintamahdollisuutensa kyseisillä markkinoilla siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen. Tuottajayhteisön on julkaistava yleisessä tietoverkossa tiedot palvelunhankinnoissaan noudatettavista yleisistä periaatteista ja menettelyistä.

Selostus:

Pykälää täydennettiin säännöksellä, jonka mukaan tuottajayhteisön on julkaistava yleisessä tietoverkossa tiedot palvelunhankinnoissaan noudatettavista yleisistä periaatteista ja menettelyistä. Muutoksella pantiin täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan e alakohdan iii alakohdan toiminnan julkisuutta koskeva vaatimus.

66 a §
Tuottajan tai muun toimijan valtuutettu edustaja

Suomeen sijoittautuneen toimijan, joka myy etäkaupalla suoraan käyttäjille toiseen valtioon tuottajavastuun piiriin kuuluvia tuotteita, on vastattava tuottajavastuuvelvoitteidensa täyttämisestä kyseisessä valtiossa. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla suoraan käyttäjille toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon myyvän toimijan on nimettävä kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautunut valtuutettu edustaja vastaamaan velvoitteidensa täyttämisestä.

Poiketen siitä, mitä 62 §:n 1 momentissa säädetään, toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautuneen tuottajan, joka myy sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla suoraan käyttäjille Suomeen, on tuottajayhteisöön liittymisen sijasta nimettävä valtuutettu edustaja vastaamaan velvoitteidensa täyttämisestä Suomessa. Muu toiseen valtioon sijoittautunut 48 §:ssä tarkoitettuja tuotteita myyvä etämyyjä voi tuottajayhteisöön liittymisen sijasta nimetä Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan vastaamaan velvoitteistaan Suomessa.

Toiseen valtioon sijoittautunut tuottajaa vastaava toimija, joka toimittaa Suomen markkinoille tuotteita muulla kuin etäkaupalla, voi nimetä Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan vastaamaan Suomeen sijoittautuneen tuottajan sijasta tämän velvoitteista. Tuottajaa vastaava toimija voi valtuutetun edustajan nimeämisen sijasta tehdä vastaavassa tarkoituksessa sopimuksen hyväksytyn tuottajayhteisön kanssa. Tuottajaa vastaavan toimijan on tiedotettava velvoitteiden hoitamisesta tai niiden hoitamisen muuttumisesta tai peruuttamisesta tuottajille ja tuottajayhteisöille, jotka muutoin vastaisivat tuottajavastuuvelvoitteista mainittujen tuotteiden osalta. Verkkokaupan alustan ylläpitäjä voi nimetä Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan vastaamaan alustallaan toimivan etämyyjän tuottajavastuuvelvoitteista Suomessa taikka vastaavassa tarkoituksessa tehdä sopimuksen hyväksytyn tuottajayhteisön kanssa. Verkkokaupan alustan ylläpitäjällä on oltava tähän kirjallinen valtuutus alustallaan toimivalta etämyyjältä.

Selostus:

Aikaisemmin voimassaollut jätelain 66 a § jaettiin kahteen eri pykälään siten, että lain 66 a §:ssä säädetään velvollisuudesta tai mahdollisuudesta nimetä valtuutettu edustaja ja 66 b §:ssä valtuutetun edustajan nimeämismenettelystä ja eräistä valtuutetun edustajan velvollisuuksista. Samalla sääntelyä tarkennettiin jätedirektiivin ja SER-direktiivin edellyttämällä tavalla.

Pykälän 1 momentissa säädetään Suomeen sijoittuneiden etämyyjien velvollisuudesta hoitaa tuottajavastuuvelvoitteensa toisessa valtiossa. Säännöksen mukaan, jos toisessa valtiossa on asetettu etämyyjille tuoteryhmiä koskevia velvoitteita, tulee suomalaisen etämyyjän vastata niistä kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Edelleen momentissa säädetään, että sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon myyvän etämyyjän on nimettävä kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautunut valtuutettu edustaja vastaamaan velvoitteiden täyttämisestä. Momentti vastaa sisällöltään aikaisemmin voimassaolleeseen 66 a §:n 1 momenttiin sisältynyttä sääntelyä.

Pykälän 2 momentissa säädetään menettelystä, jolla toiseen valtioon sijoittautunut etämyyjä tai muu tuottajaa vastaava toimija voi täyttää tuottajavastuuvelvoitteet Suomessa. Säännös merkitsee poikkeusta jätelain 62 §:n 1 momentin mukaiseen tuottajan lähtökohtaiseen velvollisuuteen liittyä tuottajayhteisöön. Säännös koskee ensinnäkin toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittuneita sähkö- ja elektroniikkalaitteiden etäkauppiaita, joilla on säännöksen mukaan velvollisuus nimetä valtuutettu edustaja vastaamaan tuottajavastuuvelvoitteiden täyttämisestä Suomessa. Säännös vastaa sisällöltään aikaisemmin voimassaolleeseen 66 a §:n 1 momenttiin sisältynyttä sääntelyä. Toiseksi säännös koskee muita toiseen valtioon sijoittuneita, jätelain 48 §:ssä mainittujen tuotteiden etämyyntiä Suomessa harjoittavia tuottajia, jotka voivat säännöksen mukaan valita joko liittymisen tuottajayhteisöön tai valtuutetun edustajan nimeämisen. Viimeksi mainittu säännös lisättiin uutena pykälään. Säännöksen myötä mahdollisuus käyttää valtuutettua edustajaa tuottajavastuuvelvoitteiden täyttämisessä laajeni unionin jäsenvaltioihin sijoittautuneista tuottajista myös kolmansiin maihin sijoittautuneisiin tuottajiin.

Pykälän 3 momentissa säädetään toiseen valtioon sijoittautuneen, tuottajaa vastaavan toimijan mahdollisuudesta nimetä Suomeen sijoittautunut valtuutettu edustaja vastaamaan Suomeen sijoittautuneen tuottajan sijasta tämän velvoitteista taikka vastaavassa tarkoituksessa tehdä sopimus hyväksytyn tuottajayhteisön kanssa. Momentissa tarkoitettuja toimijoita voivat olla esimerkiksi suuret kansainväliset tuotemerkit, jotka toimittavat tuotteita Suomeen sijoittautuneille tuottajille näiden myytäväksi ja jotka haluavat hoitaa tuottajavastuuvelvoitteet keskitetysti Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan avulla. Vastaava oikeus on säännöksen mukaan sijoittautumispaikasta riippumatta myös verkkokaupan alustan ylläpitäjällä, joka haluaa vastata alustalta toimivien etämyyjien tuottajavastuuvelvoitteista. Valtuutetun edustajan nimeämiseksi verkkokaupan alustan ylläpitäjällä tulee olla valtuutus niiltä etämyyjiltä, joiden tuottajavastuuvelvoitteet se ottaa hoidettavakseen.

66 b §
Suomessa valtuutettuna edustajana toimiminen

Suomessa toimiva valtuutettu edustaja on nimettävä kirjallisella valtuutuksella. Valtuutetuksi edustajaksi nimetyn on muiden kuin suoraan etäkaupalla myytävien tuotteiden osalta tiedotettava saamastaan valtuutuksesta ja sen muuttamisesta tai peruuttamisesta tuottajille ja tuottajayhteisöille, jotka muutoin vastaisivat tuottajavastuuvelvoitteista mainittujen tuotteiden osalta.

Mitä tässä laissa säädetään tuottajasta, sovelletaan myös valtuutettuun edustajaan lukuun ottamatta 62 §:n 1 momentin mukaista tuottajien mahdollisuutta perustaa tuottajayhteisö.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtuutetun edustajan nimeämistä koskevasta menettelystä sekä tämän velvollisuudesta tiedottaa tuottajille ja tuottajayhteisöille saamastaan valtuutuksesta ja toiminnastaan.

Selostus:

Aikaisemmin voimassaollut jätelain 66 a § jaettiin kahteen eri pykälään siten, että lain 66 a §:ssä säädetään velvollisuudesta tai mahdollisuudesta nimetä valtuutettu edustaja ja 66 b §:ssä valtuutetun edustajan nimeämismenettelystä ja eräistä valtuutetun edustajan velvollisuuksista.

Pykälän 1 momentin mukaan valtuutettu edustaja on nimettävä kirjallisella valtuutuksella. Valtuutetuksi edustajaksi nimetyn on lisäksi muiden kuin suoraan etäkaupalla myytävien tuotteiden osalta tiedotettava valtuutuksesta ja sen muuttamisesta tai peruuttamisesta niille tuottajille tai tuottajayhteisölle, jotka muutoin vastaisivat tuottajavastuuvelvoitteista mainittujen tuotteiden osalta. Säännös vastaa pitkälti aikaisemmin voimassaolleen 66 a §:n 3 momentin sääntelyä.

Pykälän 2 momentissa säädetään pitkälti 66 a §:n 4 momenttia vastaavasti siitä, että suurinta osaa tuottajaa koskevista velvollisuuksista ja oikeuksista sovelletaan myös valtuutettuun edustajaan. Valtuutetun edustajan on siten momentin nojalla liityttävä jätelain 62 §:n mukaisesti tuottajayhteisöön. Hän ei voi kuitenkaan perustaa tuottajayhteisöä. Tuottajayhteisön on puolestaan jätelain 62 §:n mukaan otettava valtuutetun edustajan velvollisuudet huolehdittavakseen tämän pyynnöstä, jos valtuutetun edustajan toiminta kuuluu tuottajayhteisön toimialaan.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtuutetun edustajan nimeämistä koskevasta menettelystä sekä tämän velvollisuudesta tiedottaa tuottajille ja tuottajayhteisöille saamastaan valtuutuksesta ja toiminnastaan.

66 c §
Tuottajavastuujärjestelmien yhteistyöryhmä

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on yhteistyössä tuottajien kanssa asetettava yksi tai useampi yhteistyöryhmä tuottajavastuujärjestelmien ja 68 §:ssä tarkoitettujen palautusjärjestelmien toimintaa koskevaa säännöllistä tiedonvaihtoa varten. Yhteistyöryhmässä on oltava tuottajien, jakelijoiden ja viranomaisten edustajat sekä edustajat sellaisista julkisista ja yksityisistä jätealan toiminnanharjoittajista ja 134 §:n 2 kohdassa tarkoitetuista yhdistyksistä ja säätiöistä, joiden toimialaan yhteistyöryhmän tehtävät voivat olennaisesti liittyä. Lisäksi yhteistyöryhmässä on oltava edustajat uudelleenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua harjoittavista yrityksistä ja yhteisöistä.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään tuottajavastuujärjestelmien yhteistyöryhmän perustamisesta sekä sen tehtävästä ja kokoonpanosta. Yhteistyöryhmän perustaa säännöksen mukaan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus yhteistyössä tuottajien kanssa asettamalla yhden tai useamman yhteistyöryhmän, jonka tehtävänä on vaihtaa säännöllisesti tietoa tuottajavastuujärjestelmien ja jätelain 68 §:ssä tarkoitettujen juomapakkausten palautusjärjestelmien toiminnasta. Yhteistyöryhmään on säännöksen mukaan kutsuttava ainakin tuottajien, jakelijoiden ja viranomaisten edustajat sekä edustajat sellaisista julkisista ja yksityisistä jätealan toiminnanharjoittajista ja jätelain 134 §:n 2 kohdassa tarkoitetuista yhdistyksistä ja säätiöistä, joiden toimialaan yhteistyöryhmän tehtävät voivat olennaisesti liittyä. Yhteistyöryhmään on lisäksi kutsuttava edustajat uudelleenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua harjoittavista yrityksistä ja yhteisöistä. Jos eri tuottajavastuualoille perustetaan omia yhteistyöryhmiä, ryhmien välille tulee järjestää riittävää vuoropuhelua yhteistyön ja tiedonvaihdon varmistamiseksi.

68 §
Juomapakkausten palautusjärjestelmän perustaminen ja järjestelmään liittyminen

Panttiin perustuvan juomapakkausten palautusjärjestelmän voi perustaa juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjänä toimiva tuottajavastuun piiriin 48 §:n 1 momentin nojalla kuuluva juomapakkausten tuottaja tai eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetussa laissa (1037/2004) säädetty verovelvollinen, yksin tai yhdessä muiden juomapakkausten tuottajien tai verovelvollisten kanssa. Juomapakkausten tuottaja tai verovelvollinen voi myös liittyä sellaiseen juomapakkausten palautusjärjestelmään, johon otetaan jäseniä.

Juomapakkausten palautusjärjestelmässä velvoitteet on jaettava tuottajien ja verovelvollisten kesken tasapuolisesti toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ja siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen. Kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat velvoitteet on osoitettava kevennettyinä sellaiselle tuottajalle tai verovelvolliselle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat sille kohtuuttomat. Uuteen jäseneen on sovellettava ehtoja, jotka ovat tasapuolisia ja yhdenvertaisia verrattuna palautusjärjestelmän muihin jäseniin sovellettaviin ehtoihin.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitettujen kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista.

Selostus:

Pykälän 1 momentissa säädetään juomapakkausten palautusjärjestelmän perustamisesta ja siihen liittymisestä. Pykälän 1 momentti säilyi sisällöllisesti ennallaan.

Pykälän 2 momenttia täydennettiin säännöksellä, jonka mukaan juomapakkausten palautusjärjestelmässä kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat velvoitteet on osoitettava kevennettyinä sellaiselle tuottajalle tai verovelvolliselle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat sille kohtuuttomat. Lisäyksellä pannaan täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 1 kohdan d alakohta.

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitettujen kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista. Vähimmäisvaatimukset voivat koskea esimerkiksi raportoinnin yksityiskohtaisuutta ja aikataulua.

69 §
Juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän velvollisuudet

Juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän on järjestettävä toimiva juomapakkausten palautusjärjestelmä, johon kuuluvat pakkausten vastaanotto, uudelleenkäyttö sekä kierrätys ja muu jätehuolto. Ylläpitäjän on myös huolehdittava järjestelmään kuuluvan, suuruudeltaan järjestelmän toimivuuden takaavan pantin hallinnoinnista sekä toimintaan liittyvästä tiedottamisesta ja neuvonnasta siten kuin 51 §:ssä säädetään.

Juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän on pidettävä julkisesti saatavilla olevaa, ajantasaista luetteloa omistajistaan ja jäsenistään. Luetteloon merkitään omistajan ja jäsenen nimi ja yritys- ja yhteisötunnus sekä tiedot tämän markkinoille saattamista tuotteista ja palautusjärjestelmälle maksamista maksuista yksikkö- tai tonniperusteisesti. Luettelo on myös oltava saatavilla yleisessä tietoverkossa.

Juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän on noudatettava, mitä 53 a §:ssä säädetään tuottajan omavalvonnasta ja 54 §:ssä tuottajan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuudesta. Juomapakkausten palautusjärjestelmään, johon otetaan jäseniä, sovelletaan lisäksi, mitä 63 a §:ssä säädetään tuottajien maksuosuuksista ja niiden mukauttamisesta, 64 §:ssä tuottajarekisteriin hyväksytyn tuottajan ja tuottajayhteisön toiminnan turvaamisesta, 65 §:ssä tuottajien ja tuottajayhteisöjen yhteistyöstä, 66 §:ssä tuottajayhteisöjen palvelunhankinnasta, 66 a §:ssä tuottajan tai muun toimijan valtuutetusta edustajasta ja 66 b §:ssä Suomessa valtuutettuna edustajana toimimisesta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä pantin vähimmäismäärästä, palautusjärjestelmän toimintaan liittyvästä tiedottamisesta sekä järjestelmään kuuluvien pakkausten uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteista ja -velvoitteista, jotka voivat olla ankarampia kuin pakkauksia yleisesti koskevat vastaavat tavoitteet ja velvoitteet.

Selostus:

Pykälän 1–3 momenttiin lisättiin soveltuvin osin samoja jätedirektiivin 8 a artiklan mukaisia velvollisuuksia kuin jätelain 6 lukuun tuottajien ja tuottajayhteisöjen osalta.

Pykälän 1 momenttiin lisättiin tarkennus, jonka mukaan juomapakkausten palautusjärjestelmään kuuluu pakkausten vastaanoton, uudelleenkäytön ja kierrätyksen ohella myös muu jätehuolto. Lisäksi momenttia muutettiin tarkentamalla juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän velvollisuuksia siten, että ylläpitäjän on muun ohella huolehdittava myös juomapakkausten pakkausjärjestelmän toimintaan liittyvästä neuvonnasta siten kuin jätelain 51 §:ssä säädetään.

Pykälän 2 momenttiin lisättiin tarkennus, jonka mukaan juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän on ylläpidettävä julkisesti saatavilla olevaa ajantasaista luetteloa jäsentensä lisäksi myös omistajistaan. Lisäksi momenttia muutettiin siten, että luetteloon on merkittävä omistajan ja jäsenen nimen ja yritys- ja yhteisötunnuksen lisäksi tiedot tämän markkinoille saattamista tuotteista ja palautusjärjestelmälle maksamista maksuista yksikkö- tai tonniperusteisesti.

Pykälän 3 momenttia muutettiin lisäämällä momenttiin viittaukset jätelain 53 a, 63 a, 66 a ja 66 b §:iin.

Pykälän 4 momentin valtuussäännös säilyi sisällöllisesti ennallaan.

80 §
Velvollisuus suorittaa kunnan jätemaksu

Kunnan jätemaksun on velvollinen suorittamaan kiinteistön haltija tai muu jätteen haltija, jonka jätteen jätehuollon kunta järjestää.

Jos jätteen kuljetuksen järjestää 37 §:ssä tarkoitetulla tavalla kiinteistön haltija, kunta voi periä maksun jätteen käsittelystä jätteen kuljettajalta.

Selostus:

Pykälän 1 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälän 2 momentin sanamuotoa täsmennettiin siten, että momentissa tarkoitettu mahdollisuus käsittelymaksun perimiseen koskee säännöksen uuden sanamuodon mukaan vain tilanteita, joissa kiinteistön haltija järjestää jätteen kuljetuksen jätelain 37 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Muutoksen taustalla on jätelain 37 §:n muutos, jonka myötä jätelain 80 §:n 2 momentissa tarkoitettu mahdollisuus käsittelymaksun perimiseen kuljettajalta on käytännössä aiheellinen vain kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa.

80 a §
Jätteen kuljettajan kirjanpitovelvollisuus kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa

Jos kunta perii jätteen käsittelystä maksun 37 §:ssä tarkoitetulta jätteen kuljettajalta 80 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, on kuljettajan pidettävä kirjaa jätteen käsittelystä asiakkailtaan perityistä maksuista sekä annettava näitä koskevat tiedot pyynnöstä kunnan jätehuoltoviranomaisen nähtäväksi.

Selostus:

Pykälään siirrettiin selkeyden vuoksi aiemmin voimassaolleen jätelain 45 §:n sääntely. Muutoksen taustalla on jätelain 37 §:n muutos, jonka myötä jätelain 80 a §:ssä tarkoitettu kirjanpitovelvollisuus on käytännössä tarpeellinen vain kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa.

81 §
Kunnan jätemaksun määrääminen

Kunnan jätehuoltoviranomainen määrää jätemaksun kunnan hyväksymän jätetaksan mukaisesti.

Jos jätetaksan mukaista jätemaksua on pidettävä kohtuuttoman suurena tai pienenä ottaen huomioon jätteen määrä, kunnan järjestämän jätehuollon palvelutaso ja jätteen haltijan tai kiinteistön haltijan 41 §:n mukaisesti järjestämä jätteenkuljetus tai jätteen haltijan 41 a §:n mukaisesti järjestämä jätteen käsittely, maksu voidaan maksuvelvollisen hakemuksesta tai viranomaisen aloitteesta määrätä jätetaksasta poiketen tai jättää perimättä. Jos jätemaksu määrätään jätetaksasta poiketen, maksuperusteiden on oltava tasapuolisia ja kohtuullisia.

Selostus:

Pykälän 1 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälän 2 momenttiin viittaussäännöksiä korjattiin vastaamaan lain 41 ja 41 a §:ssä tapahtuneita muutoksia. Asiasisällöltään momentti säilyi ennallaan.

87 §
Valtakunnallinen jätesuunnitelma

Ympäristöministeriön on tämän lain tarkoituksen toteuttamisen ja säännösten täytäntöönpanon edistämiseksi valmisteltava valtioneuvoston hyväksyttäväksi valtakunnallinen jätesuunnitelma. Suunnitelmassa on esitettävä arvio jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisen sekä jätehuollon nykytilasta, näitä koskevat tavoitteet ja toimet tavoitteiden saavuttamiseksi, mukaan lukien toimet roskaantumisen ehkäisemiseksi ja roskaantuneiden alueiden siivoamiseksi. Suunnitelmassa voidaan esittää myös alueellisista oloista johtuvia tavoitteita ja toimia jätehuollon kehittämiseksi. Suunnitelmaan on liitettävä arvio sen vaikuttavuudesta. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä koskeva valtakunnallisen jätesuunnitelman osa voidaan laatia erillisenä suunnitelmana.

Ympäristöministeriön on seurattava ja arvioitava valtakunnallisen jätesuunnitelman ja erillisen suunnitelman toteutumista ja vaikuttavuutta vähintään joka kuudes vuosi sekä tarvittaessa valmisteltava tarkistettu suunnitelma valtioneuvoston hyväksyttäväksi. Suunnitelmaa valmisteltaessa tai tarkistettaessa on noudatettava, mitä viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetussa laissa (200/2005) ja sen nojalla säädetään.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelusta ja sisällöstä sekä suunnitelman toteutumisen seurannasta ja arvioinnista.

Selostus:

Pykälää muutettiin jätedirektiivin ja jätelain 88 §:ään tehtyjen muutosten edellyttämällä tavalla. Lisäksi pykälään siirrettiin tarpeelliset säännökset aikaisemmin voimassaolleen jätelain 80 ja 90 §:stä.

Pykälän 1 momentissa säädetyt valtakunnallisen jätesuunnitelman yleiset sisältövaatimukset säilyivät osittain ennallaan. Uutena sisältövaatimuksena vaaditaan, että valtakunnalliseen jätesuunnitelmaan sisällytetään toimet roskaantumisen ehkäisemiseksi ja roskaantuneiden alueiden siivoamiseksi. Momenttia muutettiin myös lisäyksellä, jonka mukaan valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa voidaan esittää myös alueellisista oloista johtuvia tavoitteita ja toimia jätehuollon kehittämiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi väestötiheydeltään ja maantieteellisiltä olosuhteiltaan erilaisille alueille kohdistetut tavoitteet ja toimenpiteet. Edelleen momenttia muutettiin siten, että momentin loppuun siirrettiin sellaisenaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 87 §:n 2 momentin sääntely, jonka mukaan jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistä koskeva valtakunnallisen jätesuunnitelman osa voidaan laatia erillisenä suunnitelmana.

Vastaavasti kuin aikaisemmin voimassaolleen jätelain 87 §:n 3 momentissa, pykälän 2 momentissa ympäristöministeriö velvoitetaan arvioimaan valtakunnallisen jätesuunnitelman ja mahdollisen erillisen suunnitelman toteutumista ja vaikuttavuutta. Arvioimisen lisäksi ympäristöministeriön on säännöksen mukaan myös seurattava mainittujen suunnitelmien toteutumista ja vaikuttavuutta. Lisäksi pykälän 2 momentissa säädetään, että valtakunnallinen jätehuoltosuunnitelma on valmisteltava ja tarkistettava viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) mukaisten menettelysäännösten mukaisesti. Mainitun lain mukaan jätesuunnitelman laatiminen ja tarkistaminen edellyttää ympäristöarvioinnin tekemistä.

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelusta ja sisällöstä sekä suunnitelman toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Momentti korvasi aikaisemmin voimassaolleen jätelain 90 §:n, joka kumottiin.

88 §
Alueellinen yhteistyöryhmä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on asetettava alueellinen yhteistyöryhmä tukemaan valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua, toimeenpanoa ja toimeenpanon seurantaa. Alueellisessa yhteistyöryhmässä on oltava edustettuina toimialueen kunnat sekä sellaiset toiminnanharjoittajat ja 134 §:n 2 kohdassa tarkoitetut yhdistykset ja säätiöt, joiden tehtäviin tai tarkoitukseen asia voi liittyä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voivat asettaa yhteistyöryhmän yhdessä, jos se on tarpeen tehtävän hoitamiseksi alueellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.

Yhteistyöryhmän on alueellaan edistettävä valtakunnallisen jätesuunnitelman toimeenpanoa ja seurattava toimeenpanon toteutumista. Sen on myös koottava ja toimitettava ympäristöministeriölle valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua tai sen tarkistamista varten tarpeelliset tiedot alueen jätteenkäsittelykapasiteetista ja jätehuollon järjestämisestä sekä jätehuollon kehittämistarpeista.

Kunnan on annettava alueelliselle yhteistyöryhmälle ja tämän edelleen ympäristöministeriölle valtakunnallisen jätesuunnitelman laadintaa varten tarpeelliset tiedot kunnassa syntyvistä jätteistä, jätehuollon järjestämisestä ja valvonnasta sekä niitä koskevista kehittämistavoitteista

Selostus:

Pykälän sääntely koskien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen velvollisuutta laatia alueellinen jätesuunnitelma poistettiin, koska alueellisista jätesuunnitelmista saadut hyödyt valtakunnallisen jätesuunnitelman täytäntöönpanossa ja alueellisen jätehuollon kehittämisessä olivat osoittautuneet vähäisiksi suhteessa suunnitelmien valmisteluun käytettyihin resursseihin. Koska alueellista yhteistyötä on kuitenkin pidetty merkityksellisenä jätesuunnitelmatyössä, jätelain 88 §:ään lisättiin säännökset koskien alueellisia yhteistyöryhmiä, jotka tulee perustaa siten, että ne voivat aloittaa toimintansa viivytyksettä lain voimaantulosta.

Pykälän 1 momentissa säädetään alueellisen yhteistyöryhmän perustamisesta. Momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on velvollisuus asettaa alueellinen yhteistyöryhmä tukemaan valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua, toimeenpanoa ja seurantaa. Yhteistyöryhmä voidaan perustaa yksin taikka yhdessä useamman elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa. Yhteistyöryhmässä tulee säännöksen mukaan olla edustajia toimialueen kaikista kunnista, minkä lisäksi edustettuina tulee olla myös sellaiset toiminnanharjoittajat ja jätelain 134 §:n 2 kohdassa tarkoitetut yhdistykset ja säätiöt, joiden tehtäviin ja tarkoitukseen asia voi liittyä. Kunnat voivat tarvittaessa nimetä yhteisen edustajan alueelliseen yhteistyöryhmään.

Pykälän 2 momentissa säädetään yhteistyöryhmän tehtävistä. Momentin mukaan alueellisen yhteistyöryhmän on edistettävä valtakunnallisen jätesuunnitelman toimeenpanoa ja seurattava toimeenpanon toteutumista. Tässä tarkoituksessa yhteistyöryhmän on koottava ja toimitettava ympäristöministeriölle tarpeelliset tiedot valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua tai sen tarkistamista varten, mukaan lukien tarpeelliset tiedot alueen jätteenkäsittelykapasiteetista.

Pykälän 3 momentissa säädetään kunnan velvollisuudesta toimittaa alueelliselle yhteistyöryhmälle tarpeelliset tiedot kunnassa syntyvistä jätteistä, jätehuollon järjestämisestä sekä jätehuollon kehittämistavoitteista. Yhteistyöryhmän on toimitettava tiedot edelleen ympäristöministeriölle.

91 §
Kunnan jätehuoltomääräykset

Kunta voi antaa tämän lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista oloista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä:

1) 32 §:ssä tarkoitetussa toiminnassa syntyvän jätteen määrän vähentämisestä, lajittelusta syntypaikalla, vastaanottopaikan järjestämisestä kiinteistöllä, toimittamisesta alueelliseen vastaanottopaikkaan, säilyttämisestä, keräyksestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä ja loppukäsittelystä sekä näitä koskevista teknisistä vaatimuksista;

2) 13 §:n 1 ja 2 momentissa säädettyjen vaatimusten noudattamiseksi muiden kuin 1 kohdassa tarkoitettujen jätteiden keräyksen, vastaanoton ja kuljetuksen käytännön järjestelyistä kiinteistöillä tai jätteen vastaanottopaikoilla sekä näitä koskevista teknisistä vaatimuksista;

3) toimista roskaantumisen ehkäisemiseksi;

4) velvollisuudesta antaa kunnan jätehuoltoviranomaiselle tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tietoja 1 kohdassa tarkoitetuista jätteistä ja niiden jätehuollosta, mukaan lukien 39 §:ssä tarkoitetuista jätteen kuljetuksista ja 41 a §:n mukaisesta biojätteen käsittelystä.

Edellä 1 momentin 1 kohdan nojalla annettavat määräykset voivat koskea myös muun kuin 32 §:ssä tarkoitetussa toiminnassa syntyvän jätteen kompostointia tai muuta vastaavaa jätteen, mukaan lukien saostus- ja umpisäiliölietteen pienimuotoista käsittelyä sen syntypaikalla, ei kuitenkaan ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua ympäristöluvanvaraista tai rekisteröitävää jätteen käsittelyä.

Edellä 1 momentin 1 kohdan nojalla annettavilla jätteen kiinteistöittäistä erilliskeräystä koskevilla määräyksillä voidaan velvoittaa valtioneuvoston asetuksessa säädettyä laajempaan erilliskeräykseen, jos se on tarpeen 15 §:n 1 momentin täytäntöön panemiseksi. Määräyksillä voidaan myös sallia asetuksessa säädettyä suppeampi erilliskeräys määräajaksi ja korkeintaan viideksi vuodeksi kerrallaan, jos jokin 15 §:n 2 momentin mukaisista erilliskeräysvelvollisuudesta poikkeamisen edellytyksistä täyttyy.

Kunnan jätehuoltomääräyksissä määrätty viranomainen voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen jätehuoltomääräyksen noudattamisesta siinä mainituin perustein.

Selostus:

Pykälässä säädetään kunnan jätehuoltomääräyksistä.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaa muutettiin täydentämällä, että kunnan jätehuoltomääräyksiä voidaan antaa myös jätteen lajittelusta syntypaikalla, vastaanottopaikan järjestämisestä kiinteistöllä ja jätteen toimittamisesta alueelliseen vastaanottopaikkaan.

Pykälän 1 momentin kohdat 2 ja 3 säilyivät muuttumattomana.

Pykälän 1 momentin 4 kohtaa muutettiin siten, että jätehuoltomääräyksillä voidaan määrätä velvollisuudesta antaa kunnan jätehuoltoviranomaiselle tai ympäristönsuojeluviranomaiselle tietoja paitsi 1 kohdassa tarkoitetuista jätteistä, myös niiden jätehuollon järjestämisestä. Säännökseen lisättiin myös viittaus jätelain 41 a §:ään, jossa säädetystä biojätteen käsittelystä voidaan säännöksen nojalla myös määrätä antamaan tietoja.

Pykälän 2 momenttiin tehtiin kaksi muutosta. Ensinnäkin momenttia muutettiin täsmentämällä, että ympäristöluvanvaraisen toiminnan ohella myöskään sellaista ympäristönsuojelulain 116 §:ssä tarkoitetusta jätteen käsittelystä, josta olisi tehtävä rekisteröinti-ilmoitus, ei voida antaa jätehuoltomääräyksiä. Toiseksi momenttia muutettiin siten, että kunnan toimivaltaa antaa jätehuoltomääräyksiä laajennettiin koskemaan myös saostus- ja umpisäiliölietteen pienimuotoista käsittelyä sen syntypaikalla.

Pykälään lisättiin uusi 3 momentti, jossa säädetään jätteiden erilliskeräyksen järjestämisvelvollisuutta koskevien valtioneuvoston asetuksen ja kunnan jätehuoltomääräyksen välisestä suhteesta. Momentin mukaan kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden erilliskeräyksen järjestämistä koskeva, jätelain 15 §:ää täydentävä alemman asteinen sääntely rakentuu valtioneuvoston ja kunnan toisiaan täydentävälle toimivallalle siten, että valtioneuvoston asetuksella säädettyä erilliskeräyksen laajuutta voidaan kunnan jätehuoltomääräyksillä supistaa korkeintaan viiden vuoden määräajaksi, jos jokin jätelain 15 §:n 2 momentissa säädetyistä poikkeusperusteista täyttyy. Toisaalta jätehuoltomääräyksillä voidaan myös säännöksen mukaan määrätä kunnassa tai sen osassa valtioneuvoston asetuksessa säädettyä vaatimustasoa laajemmista erilliskeräysvelvoitteista, jos se on paikalliset olot huomioon ottaen tarpeellista jätteen uudelleenkäytön valmistelun, kierrätyksen tai muun hyödyntämisen toteuttamiseksi jätehuollon etusijajärjestyksen mukaisesti. Laajemmasta erilliskeräyksestä voidaan tällöin määrätä joko kiinteistön haltijaa sitovana tai vapaaehtoisena palveluna. Pykälän 3 momentin sääntely mahdollistaa paikallisesti joustavan erilliskeräyksen toteuttamisen.

Pykälän 4 momenttiin siirrettiin muuttumattomana aikaisemmin voimassaolleen jätelain 91 §:n 3 momentti.

93 §
Jäteneuvonta

Kunnan on järjestettävä neuvontaa, tiedotusta ja valistusta 32 §:ssä tarkoitetussa toiminnassa syntyvän jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseksi, lajittelun tehostamiseksi, erilliskeräyksen lisäämiseksi ja jätehuollon asianmukaiseksi toteuttamiseksi sekä mainitusta toiminnasta aiheutuvan roskaantumisen ehkäisemiseksi. Neuvonnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota elintarvikejätteen määrän vähentämiseen.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 3 §:n 2 momentin mukaista tehtävää suorittaessaan erityisesti edistettävä 12 §:n 1 momentissa tuotannon harjoittajalle sekä tuotteen valmistajalle ja maahantuojalle säädetyn selvilläolovelvollisuuden toteutumista.

Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutettiin täsmentämällä, että kunnan velvollisuus antaa pykälän 1 momentissa tarkoitettua jäteneuvontaa koskee myös jätelain 32 §:ssä tarkoitetusta kunnan vastuulle kuuluvasta toiminnasta aiheutuvan roskaantumisen ehkäisemistä. Momenttia tarkennettiin myös lisäämällä neuvonnan perusteiksi lajittelun tehostaminen ja erilliskeräyksen lisääminen. Lisäksi momenttia muutettiin lisäämällä kunnalle velvollisuus kiinnittää neuvonnassa erityistä huomiota elintarvikejätteen määrän vähentämiseen. Muutokset liittyivät jätedirektiivin täytäntöönpanoon.

Pykälän 2 momentti säilyi muuttumattomana.

102 §
Tuottajarekisteriin hyväksymisen edellytykset

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, tuottajayhteisön ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän tuottajarekisteriin hyväksymisen edellytyksenä on, että:

1) tuottajayhteisö on perustettu ja toimii 62, 63 ja 63 a §:n mukaisesti sekä juomapakkausten palautusjärjestelmä 68 ja 69 §:n mukaisesti;

2) tuottajayhteisö tai juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjä on esittänyt 64 §:n mukaisen hyväksyttävän selvityksen ja toimintasuunnitelman.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 2 momentin 1 kohtaan, jossa säädetään tuottajayhteisön rekisteröimisen edellytyksistä, lisättiin 63 a §:ssä tarkoitettujen tuottajan mukautettujen maksuosuuksien noudattaminen.

117 §
Tullin tehtävät

Tullin on tarvittaessa pysäytettävä jätteen kansainvälinen siirto, joka ei täytä jätteensiirtoasetuksen tai tämän lain vaatimuksia ja ilmoitettava asiasta Suomen ympäristökeskukselle jatkotoimista päättämistä varten.

Tulli voi määrätä Suomen tullitoimipaikat, joiden kautta jäte on siirrettävä Euroopan talousalueelle tai Euroopan talousalueelta

Selostus:

Pykälän 1 momentti säilyi muuttumattomana.

Pykälän 2 momenttiin tehtiin Tullin nimikettä koskeva teknisluonteinen korjaus Tullin hallinnosta annetun lain (960/2012) mukaisesti vaihtamalla käsite Tullista käsitteeseen Tullihallitus.

117 b §
Asianmukaisuuden osoittaminen siirrettäessä jätettä Euroopan talousalueen ulkopuolelle

Sen, joka siirtää jätettä Euroopan talousalueen ulkopuoliseen maahan käsiteltäväksi, on voitava jätteensiirtoasetuksen mukaisesti osoittaa, että jätteen käsittely talousalueen ulkopuolella on kyseisen asetuksen vaatimusten mukaista ja tapahtuu olosuhteissa, jotka suurelta osin vastaavat asiaa koskevassa Euroopan unionin ympäristölainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia.

Selostus:

Jäte- ja pakkausdirektiivien mukaan jäsenvaltio voi laskea Euroopan unionin ulkopuolelle viedyn jätteen kierrätetyksi vain, jos viejä pystyy osoittamaan, että jätteen siirto on jätteiden siirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY 1013/2006, jätteensiirtoasetus) asetettujen vaatimusten mukaista ja tapahtuu olosuhteissa, jotka suurelta osin vastaavat Euroopan unionin ympäristölainsäädännössä asetettuja edellytyksiä. Lakiin otettiin uusi pykälä, joka vastaa kyseistä jäte- ja pakkausdirektiivien sääntelyä. Pykälässä säädetty vaatimus koskee kaikkea jätteen vientiä Euroopan talousalueen ulkopuolelle, ei vain yhdyskunta- ja pakkausjätettä.

117 c §
Jätettä toiseen maahan siirtävän selvilläolo-, kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus

Jätettä toiseen maahan hyödynnettäväksi siirtävän on oltava selvillä ja pidettävä kirjaa seuraavista tiedoista siinä laajuudessa kuin on tarpeen jätettä koskevien tietojen laskennasta, todentamisesta ja toimittamisesta annetuissa Euroopan unionin säädöksissä edellytettyjen tietojen tuottamiseksi:

1) jätteen uudelleenkäytön valmistelussa, kierrätyksessä, hyödyntämisessä tai näitä edeltävissä valmistelutoimissa syntyvien jätteiden laatu, laji, määrä, toimituspaikka ja käsittelytapa;

2) uudelleenkäytön valmistelussa, kierrätyksessä tai muussa hyödyntämisessä syntyvät uudet tuotteet ja materiaalit sekä niiden määrä ja käyttötarkoitus tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltyinä.

Tiivistelmä 1 momentissa tarkoitetuista kirjanpitotiedoista on toimitettava vuosittain Suomen ympäristökeskukselle tai tämän 142 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla ylläpitämään rekisteriin. Aikaisemmalle jätteen haltijalle ja 48 §:ssä tarkoitetulle tuottajalle on pyynnöstä annettava näiden luovuttamia jätteitä koskevat kirjanpitotiedot.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä:

1) jätteistä, joita 1 momentissa tarkoitettu selvilläolo- ja kirjanpitovelvollisuus koskee;

2) 1 momentissa tarkoitettuun kirjanpitoon ja 2 momentissa tarkoitettuun tiivistelmään sisällytettävistä tiedoista;

3) 2 momentissa tarkoitettujen tietojen toimittamisesta Suomen ympäristökeskukselle.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jossa säädetään jätettä toiseen maahan hyödynnettäväksi siirtävän toimijan velvollisuudesta olla selvillä ja pitää kirjaa jätteen käsittelystä toisessa maassa siinä laajuudessa kuin se on tarpeen Euroopan unionin jätelainsäädännössä asetettujen tavoitteiden seurantaa ja raportointia varten tarvittavien tietojen tuottamiseksi. Kirjanpitoon tulee pykälän 1 momentin nojalla sisällyttää tiedot jätteen uudelleenkäytön valmistelussa, kierrätyksessä, hyödyntämisessä ja näitä edeltävissä valmistelutoimissa syntyvien jätteiden laadusta, lajista, määrästä, toimituspaikasta ja käsittelytavasta (1 kohta). Lisäksi kirjaa on pidettävä mainituissa toimissa syntyvistä uusista tuotteista ja materiaaleista sekä niiden määrästä ja käyttötarkoituksesta tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltynä (2 kohta).

Pykälän 2 momentissa säädetään pykälän 1 momentissa tarkoitetuista kirjanpitotiedoista koostettavasta tiivistelmästä, joka tulee pykälän 2 momentin mukaan toimittaa vuosittain Suomen ympäristökeskukselle tai tämän jätelain 142 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla ylläpitämään rekisteriin. Lisäksi pykälän 2 momentissa säädetään, että aikaisemmalle jätteen haltijalle ja jätelain 48 §:ssä tarkoitetulle tuottajalle on pyynnöstä annettava näiden luovuttamia jätteitä koskevat kirjanpitotiedot.

Pykälän 3 momentissa säädetään, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä jätteistä, joita pykälän 1 momentissa tarkoitettu selvilläolo- ja kirjanpitovelvollisuus koskee (1 kohta), pykälän 1 momentissa tarkoitettuun kirjanpitoon ja pykälän 2 momentissa tarkoitettuun tiivistelmään sisällytettävistä tiedoista (2 kohta) sekä pykälän 2 momentissa tarkoitettujen tietojen toimittamisesta Suomen ympäristökeskukselle (3 kohta).

13 luku
Valvonta ja hallintopakko

118 §
Kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus

Toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa jätteistä, jos kysymyksessä on:

1) toiminta, jossa syntyy vähintään 100 tonnia jätettä vuodessa;

2) toiminta, jossa syntyy vaarallista jätettä tai POP-jätettä;

3) ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukossa 1 ja 2 olevassa 13 kohdassa tarkoitettu jätteen ammattimainen tai laitosmainen käsittely, ei kuitenkaan mainitun lain 32 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettu käsittely;

4) toiminta, joka on ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista;

5) elintarviketeollisuuden toiminta, joka on ympäristönsuojelulain mukaan ilmoituksenvaraista;

6) 94 §:ssä tarkoitettu jätteen kuljettaminen ja välittäjänä toimiminen sekä 100 §:ssä tarkoitettu jätteen keräys.

Lisäksi toiminnanharjoittajan on pidettävä kirjaa jätteen uudelleenkäytön valmistelussa, kierrätyksessä tai muussa hyödyntämisessä syntyvistä tuotteista ja materiaaleista, jos kysymyksessä on 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu toiminta.

Aikaisemmalle jätteen haltijalle ja 48 §:ssä tarkoitetulle tuottajalle on pyynnöstä annettava näiden luovuttamien jätteiden jätehuoltoa koskevat kirjanpitotiedot.

Elohopeajätteen väliaikaisesta varastoinnista huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien sekä elohopeajätteen muuntamisesta ja tarvittaessa kiinteyttämisestä huolehtivien laitosten toiminnanharjoittajien velvollisuudesta perustaa rekisteri elohopeajätteen jäljittämiseksi ja tiedonantovelvollisuudesta toimivaltaiselle viranomaiselle säädetään elohopeaasetuksen 14 artiklassa.

Selostus:

Pykälässä säädetään toiminnanharjoittajan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuuksista.

Pykälän 1 momentissa säädettyä kirjanpitovelvollisuutta muutettiin siten, että kirjanpitovelvollisuus laajennettiin koskemaan myös sellaista elintarviketeollisuuden toimintaa, joka on ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaan ilmoituksenvaraista, sekä POP-jätettä tuottavaa toimintaa eli toimintaa, jossa syntyy jätettä, joka sisältää POP-asetuksen liitteessä IV lueteltuja yhdisteitä vähintään mainitussa liitteessä säädetyn pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina. Muutosten myötä momentin numerointi muuttui, minkä lisäksi momenttia muutettiin myös täsmentämällä momentin 3 ja 4 kohdan sanamuotoja. Sanamuotojen täsmentäminen ei muuttanut säännösten asiasisältöä. Muutoksilla pantiin täytäntöön POP-asetuksen, jätedirektiivin sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY täydentämisestä yhteisellä menetelmällä ja laatua koskevilla vähimmäisvaatimuksilla elintarvikejätteen määrän yhdenmukaista määrittämistä varten annetun komission delegoidun päätöksen (EU 2019/1597) edellyttämät muutokset.

Pykälään lisättiin myös uusi 2 momentti, jossa säädetään jätteen hyödyntämisessä syntyviä tuotteita ja materiaaleja koskevasta kirjanpitovelvollisuudesta. Uuden 2 momentin myötä pykälän 2 ja 3 momentit siirrettiin sellaisenaan pykälän 3 ja 4 momenteiksi.

118 a §
Kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus elintarvikejätteestä

Elintarvikelain (297/2021) 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun elintarvikealan toimijan on pidettävä kirjaa toiminnassaan syntyvän elintarvikejätteen määrästä ja käsittelystä. Kirjanpitoon on mahdollisuuksien mukaan sisällytettävä myös arvio jätteenä käytöstä poistetun syömäkelpoisen elintarvikkeen kokonaismäärästä. Velvollisuus ei kuitenkaan koske elintarvikelain 13 §:n 6 momentissa tarkoitettuja toimijoita, jotka ovat suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan ulkopuolella, alkutuotannon toimijoita eikä yleishyödyllisiä yhteisöjä. Kirjanpitotiedot on säilytettävä paperisena tai sähköisesti kuusi vuotta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista. Toiminnan valvonnan tarkoituksenmukaiseksi toteuttamiseksi valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa säännöksiä kirjanpitotietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai tämän ylläpitämään tietojärjestelmään sekä 1 momentissa säädettyä lyhyemmästä kirjanpitotietojen säilyttämisen määräajasta, jos kuuden vuoden säilytysaika on ilmeisen tarpeeton.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, jonka 1 momentissa säädetään jätelain 118 §:ää täydentävästä elintarvikelain (297/2021) 5 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun elintarvikealan toimijan velvollisuudesta pitää kirjaa ja antaa tietoja toiminnassaan syntyvän elintarvikejätteen määrästä ja käsittelystä. Kirjanpitoon tulee säännöksen mukaan lisäksi mahdollisuuksien mukaan sisällyttää arvio siitä, mikä määrä jätteenä käytöstä poistetuista elintarvikkeista on alun perin ollut syömäkelpoista. Säännöksessä tarkoitetun kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuuden ulkopuolelle on säännöksessä jätetty pienimuotoiset toiminnat, jotka elintarvikelain mukaan jäävät suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan ulkopuolelle, sekä alkutuotannon toimijat ja yleishyödylliset yhteisöt, kuten ruoka-apuja tarjoavat hyväntekeväisyysjärjestöt. Kirjanpitotiedot tulee säännöksen mukaan säilyttää kuusi vuotta joko paperisena tai sähköisesti.

Pykälän 2 momentissa säädetään asetuksenantovaltuuksista. Momentin mukaan elintarvikealan toimijoiden kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voidaan momentin mukaan myös säätää kirjanpitotietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai valvontaviranomaisen pitämään tietojärjestelmään, jos tämä on seurannan tai valvonnan kannalta tarpeen. Edelleen valtioneuvoston asetuksella voidaan seuranta- ja valvontatarpeen mukaan momentin nojalla säätää kuutta vuotta lyhyemmästä kirjanpitotietojen säilyttämisajasta.

119 §
Kirjanpitoon sisällytettävät tiedot ja niiden käsittely

Edellä 118 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kirjanpitoon on toiminnan luonteen mukaan sisällytettävä tiedot syntyneen, kerätyn, kuljetetun, välitetyn tai käsitellyn jätteen lajista, laadusta, määrästä, alkuperästä ja toimituspaikasta sekä jätteen kuljetuksesta ja käsittelystä. Kirjanpitoon on sisällytettävä myös tiedot mainitun momentin 1 kohdassa tarkoitetussa toiminnassa syntyneen jätteen määrästä suhteessa liikevaihdolla, työntekijöiden määrällä tai muulla vastaavalla tavalla ilmaistuun toiminnan laajuuteen (ominaisjätemäärä). Mainitun momentin 3 kohdassa tarkoitetun toiminnan kirjanpitoon on sisällytettävä tiedot jätteen valmistelussa uudelleenkäyttöön, kierrätyksessä tai muussa hyödyntämisessä syntyvien tuotteiden ja materiaalien määrästä ja käyttötarkoituksesta tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltyinä.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista toiminnoittain, jätelajeittain tai tuote- tai materiaaliryhmittäin eriteltyinä sekä ominaisjätemäärän laskemisesta. Toiminnan valvonnan tarkoituksenmukaiseksi toteuttamiseksi valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa säännöksiä kirjanpitotietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai tämän ylläpitämään tietojärjestelmään.

Kirjanpitotiedot on säilytettävä paperisena tai sähköisesti kuusi vuotta. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tätä lyhyemmästä määräajasta, jos kuuden vuoden säilytysaika on toiminnan valvonnan kannalta ilmeisen tarpeeton.

Selostus:

Pykälän otsikkoa muutettiin kuvaamaan paremmin pykälän uutta sisältöä.

Pykälän 1 momenttiin lisättiin jätelain 118 §:n 2 momentin mukaista kirjanpitovelvollisuutta vastaava vaatimus sisällyttää jätteen ammattimaista ja laitosmaista käsittelyä koskevan toiminnan kirjanpitoon tiedot jätteen hyödyntämisessä syntyvien tuotteiden ja materiaalien määrästä ja käyttötarkoituksesta tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltynä.

Pykälän 1 momentin valtuussäännös erotettiin uudeksi pykälän 2 momentiksi. Valtuussäännöstä myös täydennettiin valtuudella, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltynä. Edelleen valtuussäännöstä täydennettiin valtuudella, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan toiminnan valvonnan tarkoituksenmukaiseksi toteuttamiseksi antaa säännöksiä kirjanpitotietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai tämän ylläpitämään tietojärjestelmään.

Pykälän 3 momenttiin siirrettiin sellaisenaan aikaisemmin voimassaolleen jätelain 119 §:n 2 momentti.

121 §
Velvollisuus laatia siirtoasiakirja

Jätteen haltijan on ennen jätteen siirron aloitusta laadittava siirtoasiakirja vaarallisesta jätteestä, POP-jätteestä, saostus- ja umpisäiliölietteestä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteestä, pilaantuneesta maa-aineksesta ja muusta rakennus- ja purkujätteestä kuin pilaantumattomasta maa-aineksesta, joka siirretään ja luovutetaan 29 §:ssä tarkoitetulle vastaanottajalle. Siirtoasiakirjassa on oltava valvonnan ja seurannan kannalta tarpeelliset tiedot jätteen lajista, laadusta, määrästä, alkuperästä, toimituspaikasta ja -päivämäärästä, käsittelytavasta toimituspaikassa sekä kuljettajasta.

Jos 1 momentissa tarkoitettu jäte noudetaan kotitaloudesta, jätteen kuljettajan on jätteen haltijan sijasta laadittava siirtoasiakirja sekä huolehdittava asiakirjan antamisesta vastaanottajalle ja sen säilyttämisestä. Jätteen kansainvälisessä siirrossa käytettävästä siirtoasiakirjasta säädetään jätteensiirtoasetuksessa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siirtoasiakirjaan merkittävistä tiedoista.

Selostus:

Pykälän säännöksiä uudelleenjärjestettiin siten, että säännökset siirtoasiakirjan käyttöön liittyvistä menettelyistä siirrettiin jätelain 121 a §:ään. Jätelain 121 §:ään jäivät säännökset siitä, mitä toimijoita ja mitä jätteitä siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus koskee, sekä vaatimukset tiedoista, joita siirtoasiakirjaan on sisällytettävä. Samalla pykälän otsikkoa muutettiin vastaamaan pykälän muuttunutta sisältöä.

Pykälän 1 momentin sääntelyä muutettiin täsmentämällä, että velvollisuus siirtoasiakirjan laatimiseen kohdistuu nimenomaan siihen toiminnanharjoittajaan, joka on jätteen haltija luovuttaessaan jätteen kuljetettavaksi. Useimmiten tämä on jätteen tuottaja tai kiinteistön haltija, mutta joissain tapauksissa myös esimerkiksi jätteen välittäjä voi olla pykälässä tarkoitettu jätteen haltija. Käytännössä jätteen haltija voi valtuuttaa muun toimijan laatimaan siirtoasiakirjan tämän puolesta, mutta tällöinkin vastuu siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuuden noudattamisesta säilyy jätteen haltijalla.

Pykälän 1 momentin sääntelyä muutettiin myös siten, että siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus laajennettiin koskemaan myös POP-jätteitä, ja siten, että termi "sako- ja umpikaivoliete" korvattiin termillä "saostus- ja umpisäiliöliete". Lisäksi momentissa säädettyihin siirtoasiakirjojen sisältövaatimuksiin lisättiin vaatimus sisällyttää siirtoasiakirjaan tiedot jätteen käsittelytavasta toimituspaikassa. Käytännössä käsittelytiedon antaminen vähintään yleispiirteisellä tasolla riittää velvollisuuden täyttämiseksi.

Pykälän 3 ja 4 momentti siirrettiin pykälän 2 ja 3 momentiksi. Samalla uutta 3 momenttia muutettiin siten, että momentissa säädetään pykälän sisältöä vastaavasti vain valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä siirtoasiakirjaan merkittävistä tiedoista. Muut siirtoasiakirjan käyttöä koskevat valtuussäännökset siirrettiin jätelain 121 a §:n 3 momenttiin.

121 a §
Siirtoasiakirjan käyttöön liittyvät menettelyt

Edellä 121 §:ssä tarkoitettu siirtoasiakirja on laadittava sähköisenä. Siirtoasiakirjan tietojen on oltava koneluettavassa muodossa. Siirtoasiakirjaan tehtävät muutokset on voitava havaita jälkikäteen ja muutokset on tehtävä niin, etteivät alkuperäiset tiedot häviä. Siirtoasiakirjan on oltava luettavissa jätteen siirron aikana ja siinä olevien tietojen on oltava saatavissa kaikille siirtoon osallistuville. Jätteen haltijan on vahvistettava siirtoasiakirjassa annettujen tietojen oikeellisuus, jätteen kuljettajan jätteen kuljetettavaksi ottaminen ja vastaanottajan jätteen vastaanotto sähköisellä allekirjoituksella, sähköisellä leimalla tai muulla luotettavalla sähköisellä todentamismenetelmällä. Jätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä siirtoasiakirjan tiedot kolmen vuoden ajan siirron päättymisestä.

Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, siirtoasiakirja voidaan laatia paperisena asiakirjana, jos sähköisen asiakirjan laatimiselle ei ole edellytyksiä. Jätteen haltijan on huolehdittava siitä, että paperinen siirtoasiakirja on mukana jätteen siirron aikana ja että se annetaan siirron päätyttyä jätteen vastaanottajalle. Paperiseen siirtoasiakirjaan on tehtävä 1 momentissa tarkoitetut vahvistukset allekirjoituksilla tai muilla järjestelyillä, jos tämä ei heikennä vahvistuksen luotettavuutta.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siirtoasiakirjan muodosta ja käytöstä sekä siinä olevien tietojen vahvistamisesta.

Selostus:

Lakiin lisättiin uusi pykälä, johon siirretiin muutettuina jätelain 121 a §:n säännökset koskien siirtoasiakirjan käyttöön liittyviä menettelyjä.

Pykälän 1 momentin mukaan siirtoasiakirja on laadittava sähköisenä, jollei pykälän 2 momentista muuta johdu. Sähköisen siirtoasiakirjan tietojen on oltava säännöksen mukaan koneluettavassa muodossa ja siirtoasiakirjaan tehtävien muutosten on oltava havaittavissa jälkikäteen. Siirtoasiakirjan muutokset on lisäksi tehtävä niin, etteivät alkuperäiset tiedot häviä. Viranomaistarkastusten mahdollistamiseksi siirtoasiakirjan on lisäksi säännöksen mukaan oltava luettavissa jätteen siirron aikana. Siirtoasiakirjan tietojen tulee olla saatavissa myös kaikille siirtoon osallistuville osapuolille.

Edelleen pykälän 1 momentissa säädetään, että jätteen siirtyminen kuljetusketjussa toimijalta toiselle tulee vahvistaa sähköisellä allekirjoituksella, sähköisellä leimalla tai muulla luotettavalla sähköisellä todentamismenetelmällä. Jätteen haltijalla on siten velvollisuus vahvistaa siirtoasiakirjassa annettujen tietojen oikeellisuus, jätteen kuljettajalla velvollisuus vahvistaa jätteen kuljetettavaksi ottaminen ja jätteen vastaanottajalla velvollisuus vahvistaa jätteen vastaanotto. Jätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä siirtoasiakirjan tiedot kolmen vuoden ajan siirron päättymisestä.

Pykälän 2 momentissa säädetään paperisen siirtoasiakirjan käyttöön liittyvistä menettelyistä siltä osin kuin ne poikkeavat pykälän 1 momentissa tarkoitetuista sähköistä siirtoasiakirjaa koskevista menettelyistä. Pääsäännön mukaan siirtoasiakirja on laadittava sähköisesti, mutta se voidaan pykälän 2 momentin mukaan laatia myös paperisena, jos sähköisen siirtoasiakirjan laatimiselle ei ole edellytyksiä. Sähköisen siirtoasiakirjan laatimisen edellytykset voivat puuttua esimerkiksi siksi, että laitteet ovat puutteelliset, taikka siksi, että sähköisessä siirtoasiakirjajärjestelmässä on tekninen vika. Paperiseen siirtoasiakirjaan tulee tehdä vastaavat vahvistukset kuin mitä sähköisenkin siirtoasiakirja osalta ja velvollisuus koskee sekä jätteen haltijaa ja jätteen vastaanottajaa että jätteen kuljettajaa. Vahvistaminen voidaan tehdä allekirjoituksella taikka muulla järjestelyllä, kunhan sanottu muu järjestely ei heikennä vahvistuksen luotettavuutta. Muuna järjestelynä tulee kyseeseen esimerkiksi järjestely, jossa miehittämättömän vastaanottopaikan automaatiojärjestelmä rekisteröi jätteen vastaanoton ja vaaka tulostaa kuitin jätteen kuljettajalle, ja kuljettaja toimittaa siirtoasiakirjan ja kuitin jälkikäteen jätteen vastaanottajalle, joka vahvistaa jätteen vastaanoton siirtoasiakirjaan.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä sähköisen ja paperisen siirtoasiakirjan muodosta ja tietojen vahvistamisesta.

122 §
Tiedonsaantioikeus

Valvontaviranomaisella, ympäristöministeriöllä ja Suomen ympäristökeskuksella tai tämän määräämällä virkamiehellä tai viranhaltijalla on oikeus pyynnöstä saada tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä elohopea-asetuksen ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvontaa ja lain täytäntöönpanoa varten:

1) tarpeelliset tiedot jätteen haltijalta tai muulta jätehuollon toimijalta taikka roskaantuneen alueen siivoamisvelvolliselta;

2) tarpeelliset tiedot tuotteen valmistuksesta ja siinä käytettävistä aineista, toiminnassa syntyvistä tämän lain 5 a §:ssä tarkoitetuista sivutuotteista, 5 b §:ssä tarkoitetusta hyödynnetyn jätteen jätteeksi luokittelun päättymisestä ja näitä koskevista arviointiperusteista sekä valmistettavista, maahan tuotavista tai muutoin markkinoille saatettavista tuotteista samoin kuin niistä syntyvistä jätteistä ja jätehuollosta tuotteen valmistajalta, maahantuojalta tai muulta markkinoille saattajalta;

3) tarpeelliset tiedot ja asiakirjat toiselta tässä pykälässä tarkoitetulta viranomaiselta, virkamieheltä tai viranhaltijalta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä;

4) tarpeelliset tiedot Suomesta käsin toimivalta etämyyjältä tämän toiseen valtioon myymistä tuottajavastuunalaisista tuotteista ja tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamisesta kyseisessä maassa.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momentin 2 kohtaa muutettiin selventämällä, että pykälässä mainittujen viranomaisten oikeus saada tietoja säännösten noudattamisen valvontaa ja lain täytäntöönpanoa varten koskee myös jätelain 5 a §:ssä tarkoitettuja sivutuotteita ja jätelain 5 b §:ssä tarkoitettua materiaalia, jonka jätteeksi luokittelun katsotaan päättyneen hyödyntämisen seurauksena. Säännöstä muutettiin myös lisäyksellä, jonka mukaan viranomaisella on myös oikeus saada tarpeelliset selvitykset siitä, mihin seikkoihin materiaalin määrittäminen sivutuotteeksi tai arvio materiaalin jäteluonteen päättymisestä perustuu.

127 §
Tuotetta tai tuotemerkintöjä koskevan rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen

Jos tuote on kielletty tai se ei täytä tässä laissa tai 10 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä yksilöityjä vaatimuksia, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto voi:

1) velvoittaa tuotteen valmistajan, maahantuojan tai muun markkinoille saattajan tekemään tuotteeseen tai sen merkintöihin sellaiset muutokset, että ne täyttävät tässä laissa tai sen nojalla säädetyt vaatimukset, ja osoittamaan muutokset tehdyiksi;

2) kieltää säännösten vastaisen tuotteen valmistajaa, maahantuojaa, muuta markkinoille saattajaa tai jakelijaa tilapäisesti tai pysyvästi valmistamasta, maahantuomasta, välittämästä, myymästä tai luovuttamasta tuotetta taikka kieltää tuotteen käytön tai velvoittaa rikkojan ryhtymään tarvittaviin toimiin, jotka koskevat jo markkinoille saatettuja tuotteita;

3) velvoittaa rikkoja toimittamaan tuote asianmukaisesti käsiteltäväksi jätteenä.

Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun määräyksen antaa Tulli, jos kysymyksessä on 68 §:ssä tarkoitettuun juomapakkausten palautusjärjestelmään kuuluvista juomapakkauksista. Määräys kohdistetaan tällöin juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjään.

Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutettiin siten, että säännökseen lisättiin nimenomainen maininta tuotekielloista. Lisäys oli tarpeen erityisesti SUP-direktiivin täytäntöönpanemiseksi. Momenttia muutettiin myös siten, että maininta ympäristöministeriön toimivallasta tuotteiden lainmukaisuutta valvovana viranomaisena poistettiin. Jätelain 22 §:n mukaan ympäristöministeriön tehtävänä on yleinen ohjaus, seuraus ja kehittäminen. Muutoksen myötä pääsääntöisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoo tuotteiden ja niiden merkintöjen lainmukaisuutta siten kuin niistä tarkemmin säädetään jätelain 10 §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa.

Pykälän 2 momenttiin tehtiin toimivaltaista viranomaista koskeva teknisluonteinen korjaus. Eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain (1037/2004) mukaan juomapakkausten viranomaistehtävät kuuluvat Tullin sijasta Verohallinnolle ja pykälän 2 momentti päivitettiin vastaamaan tätä sääntelyä.

129 §
Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka

Valvontaviranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momentista poistettiin ympäristöministeriötä koskeva maininta. Jätelain 22 §:n mukaan ympäristöministeriön tehtävänä on yleinen ohjaus, seuraus ja kehittäminen. Vastaava muutos tehtiin myös lain 127 §:n 1 momenttiin.

131 §
Laiminlyöntimaksu

Edellä 6 luvussa tarkoitettu tuottaja on velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksua, jos tämä laiminlyö 62 §:ssä tarkoitetun velvollisuuden liittyä tuottajayhteisöön tai 101 §:ssä säädetyn velvollisuuden tehdä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Tuottajayhteisö on velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksua, jos se laiminlyö 101 §:ssä säädetyn velvollisuuden tehdä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi.

Laiminlyöntimaksua on velvollinen maksamaan myös:

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

5) se, joka laiminlyö 121 §:ssä säädetyn siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuuden tai 121 a §:ssä säädetyn velvollisuuden pitää siirtoasiakirja mukana jätteen siirron aikana tai velvollisuuden vahvistaa jätteen vastaanotto;

8) se, joka laiminlyö jätteensiirtoasetuksen 15 artiklassa säädetyn velvollisuuden lähettää siirtoasiakirjan jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle, 16 artiklassa säädetyn velvollisuuden täyttää siirtoasiakirja tai lähettää siirtoasiakirjan jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle, 17 artiklassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa hyväksyttyä kuljetuksen suorittajaa koskevasta muutoksesta taikka laiminlyö mainitun asetuksen 18 artiklassa säädetyn asiakirjan laatimis- tai allekirjoitusvelvollisuuden tai velvollisuuden pitää asiakirja mukana siirron aikana

— — — — — — — — — — — — — — — — — — — —

Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutettiin selventämällä, että tuottajavastuuvelvollinen tuottaja on velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksua, jos tämä laiminlyö velvollisuuden liittyä tuottajayhteisöön taikka velvollisuuden tehdä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Tuottajayhteisö on puolestaan säännöksen mukaan velvollinen maksamaan laiminlyöntimaksua, jos tämä laiminlyö velvollisuuden tehdä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Pykälän 2 momentin 5 kohtaan tehtiin jätelain 121 ja 121 a §:n edellyttämät tekniset muutokset.

Lisäksi pykälän kansainvälistä siirtoa koskevia laiminlyöntimaksuvelvollisuussäännöksiä tarkistettiin siten, että pykälän 2 momentin 8 kohdassa laiminlyöntimaksuvelvolliseksi säädetään – jätteensiirtoasetuksen 18 artiklassa säädetyn asiakirjan laatimista ja allekirjoitusvelvollisuutta sekä asiakirjan mukana pitämistä koskevan velvollisuuden lisäksi – siirtoasiakirjan täyttämistä tai sen jäljennöksen lähettämistä viranomaiselle koskevat laiminlyönnit sekä hyväksyttyä jätteen siirtoa koskevan kuljetuksen suorittajan muuttumisesta ilmoittamisen laiminlyönti.

Kyseiset velvollisuudet perustuvat jätteensiirtoasetuksen 15, 16 ja 17 artiklaan. Jätteensiirtoasetuksen 15 artiklan mukaan jätteen väliaikaisia hyödyntämis- ja huolehtimistoimia toteuttavan laitoksen on lähetettävä siirtoasiakirjan jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle. Jätteensiirtoasetuksen 16 artiklan mukaan sen jälkeen, kun viranomainen on hyväksynyt ilmoitetun siirron, kaikkien siirtoon osallistuvien yritysten on täytettävä siirtoasiakirja ja lähetettävä sen jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle. Jätteensiirtoasetuksen 17 artiklassa puolestaan säädetään jätteen siirtoa koskevan hyväksynnän jälkeen tehtävistä muutoksista, joista on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälän 2 momentin 8 kohdan perusteella laiminlyöntimaksuvelvollisuus syntyy jätteensiirtoasetuksen 17 artiklan nojalla silloin, kun kuljetuksen suorittajaa koskeva muutos jätetään ilmoittamatta. Muista jätteensiirtoasetuksen 17 artiklassa säädetyistä ilmoittamista koskevista laiminlyönneistä säädetään jätelain 147 §:ssä.

136 §
Toiminta rikosasiassa

Valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus poliisille tai, jos kysymys on tullirikoksesta, ensisijaisesti Tullille esitutkintaa varten, jos on aihetta epäillä 147 §:n 1 momentissa tarkoitettua tekoa tai laiminlyöntiä. Ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleisen edun ole katsottava vaativan syytteen nostamista.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on rikosasiassa asianomistaja, jos yleistä etua on loukattu. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on asianomistaja tuottajavastuuta koskevassa rikosasiassa ja Suomen ympäristökeskus jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevassa rikosasiassa, jos yleistä etua on loukattu.

Selostus:

Pykälän 1 momenttiin tehtiin Tullin nimikettä koskeva teknisluonteinen korjaus Tullin hallinnosta annetun lain mukaisesti.

Pykälän 2 momenttia täydennettiin säännöksellä, jonka mukaan Suomen ympäristökeskus on asianomistaja kansainvälisiä siirtoja koskevassa rikosasiassa, jos yleistä etua on loukattu. Säännös on tarpeellinen Suomen ympäristökeskuksen jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevan valvontatehtävän hoitamiseksi. Säännöksen mukainen yleisen edun loukkaaminen tarkoittaa kansainvälisessä siirrossa esimerkiksi sitä, että yritys, joka siirtää jätettä laittomasti, saa toiminnasta perusteetonta taloudellista hyötyä lain mukaan toimiviin yrityksiin nähden ja näin vääristää kilpailua alalla.

143 §
Rekisteri jätteen kuljetuksista ja biojätteen käsittelystä kiinteistöllä

Kunnan jätehuoltoviranomainen ylläpitää rekisteriä, johon merkitään 39 §:n 2 momentissa ja 41 a §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot. Rekisteriin merkityt kuljetusta koskevat henkilötiedot säilytetään viisi vuotta rekisteriin merkitsemisen jälkeen. Rekisteriin merkityt henkilötiedot, jotka koskevat kiinteistöllä tapahtuvaa biojätteen käsittelyä, säilytetään viisi vuotta käsittelyn päättymisestä ilmoittamisen jälkeen. Kunnan jätehuoltoviranomainen on myös luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 tarkoitettu rekisterinpitäjä.

Kunnan jätehuoltoviranomaisen on jätehuollon seurantaa ja raportointia varten pyydettäessä annettava rekisteriin tallennetut muut kuin salassa pidettävät tiedot seurannasta tai raportoinnista vastaavalle 22 §:ssä tarkoitetulle valtion viranomaiselle ja 27 §:ssä tarkoitetulle asiantuntijaviranomaiselle ja -laitokselle sähköisesti muokattavassa muodossa.

Selostus:

Pykälän 1 momentissa säädetään kunnan jätehuoltoviranomaisen velvollisuudesta pitää rekisteriä kiinteistöiltä noudetuista jätteistä. Momenttia muutettiin lisäyksellä, jonka mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisen on merkittävä pykälässä tarkoitettuun rekisteriin myös jätelain 41 a §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot biojätteen kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta käsittelystä. Rekisteriin tulee siten säännöksen nojalla tallettaa biojätettä käsittelevien jätteen haltijoiden nimi- ja yhteystiedot sekä tieto sen kiinteistön asukasmäärästä, jossa biojätettä käsitellään. Rekisteriin tallennetut henkilötiedot, jotka koskevat kiinteistöllä tapahtuvaa biojätteen käsittelyä, säilytetään viisi vuotta käsittelyn päättymisestä ilmoittamisen jälkeen. Velvollisuus merkitä sanotut tiedot rekisteriin tulee siirtymäsäännöksen mukaan sovellettavaksi 1.1.2023 alkaen.

Edelleen pykälän 1 momenttiin lisättiin täsmennys, jonka mukaan kunnan jätehuoltoviranomainen on luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU 2016/679, yleinen tietosuoja-asetus) tarkoitettu rekisterinpitäjä, minkä johdosta kunnan jätehuoltoviranomaisen vastuulla on huolehtia yleisessä tietosuoja-asetuksessa rekisterinpitäjälle asetetuista henkilötietojen käsittelyä koskevista velvoitteista.

Pykälästä poistettiin tarpeettomana pykälän 2 momentti, jossa informatiivisesti viitattiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999) ja jo kumottuun henkilötietolakiin (523/1999). Rekisteriin talletettavien henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan nykyisin yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää tietosuojalakia (1050/2018). Pykälän uudessa 2 momentissa säädetään kunnan jätehuoltoviranomaisen velvollisuudesta antaa pyydettäessä rekisteriin kootut tiedot jätteen kuljetuksista ja biojätteen käsittelystä kiinteistöllä jätelain 22 §:ssä tarkoitetulla valtion viranomaiselle tai 27 §:ssä tarkoitetulle asiantuntijaviranomaiselle tai -laitokselle. Henkilötietoja voidaan säännöksen nojalla luovuttaa, jos kyseisellä viranomaisella tai laitoksella on jätehuollon yleistä ohjausta, seurantaa, kehittämistä ja raportointia koskeva tehtävä, jota varten tietoja tarvitaan. Rekisterinpitäjänä toimivan kunnan jätehuoltoviranomaisen on pyynnön saatuaan tarkistettava, onko tietoja pyytävällä oikeus käsitellä henkilötietoja.

146 §
Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saa tämän lain mukaisia tehtäviä suoritettaessa saatuja sellaisia tietoja yksityisen ja yhteisön taloudellisesta asemasta, liikesalaisuudesta sekä yksityisen henkilökohtaisista oloista luovuttaa valvontaviranomaiselle ja ympäristöministeriölle, jotka ovat välttämättömiä tämän lain mukaisten tehtävien suorittamiseksi sekä Syyttäjälaitokselle, poliisille ja Tullille rikoksen selvittämiseksi. Lisäksi Verohallinnolle voidaan luovuttaa muutoin salassa pidettäviä tietoja, jotka ovat välttämättömiä jäteverolain (1126/2010) ja eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain toimeenpanon valvontaa varten.

Selostus:

Pykälässä mainittujen viranomaisten nimitiedot päivitettiin vastaamaan niiden nykyisiä organisaatioita. Valmisteverotuslain mukaisesti valmisteverojen valvontatehtäviä on siirretty Tullilta Verohallinnolle, minkä vuoksi pykälän viimeiseen virkkeeseen tehtiin tätä koskeva päivitys. Lisäksi salassa pidettävien tietojen antamista koskevaa säännöstä muutettiin pykälässä siten, että sanottujen tietojen on oltava nimenomaan välttämättömiä pykälässä mainittujen viranomaistehtävien hoitamiseksi, jotta viranomainen saa luovuttaa niitä.

147 §
Rangaistussäännökset

Rangaistus ympäristön turmelemisesta säädetään rikoslain (39/1889) 48 luvun 1–4 §:ssä.

Joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tahallaan tai huolimattomuudesta

1) rikkoo 13 §:n 1 momentin mukaista kieltoa hylätä tai käsitellä jätettä hallitsemattomasti,

2) rikkoo 15 a §:n mukaista kieltoa polttaa tai sijoittaa kaatopaikalle uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä,

3) laiminlyö 15 b §:n mukaisen velvollisuuden varmistaa hyödynnettävän jätteen laatu,

4) rikkoo 17 §:n 1 momentin mukaista vaarallisen jätteen sekoittamiskieltoa,

5) rikkoo 18 §:n mukaista kieltoa polttaa jätettä Suomen vesialueella ja talousvyöhykkeellä,

6) laiminlyö 28 §:n mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden,

7) luovuttaa jätteen muulle kuin 29 §:n mukaiselle vastaanottajalle,

8) laiminlyö 31 §:n mukaisen velvollisuuden,

9) laiminlyö 35 §:n 3 momentin mukaisen velvollisuuden toimittaa jäte kunnan määräämään vastaanotto- tai käsittelypaikkaan,

10) laiminlyö 39 §:n 2 momentin mukaisen velvollisuuden antaa tiedot kiinteistöiltä noudetuista jätteistä,

11) laiminlyö 40 §:n mukaisen velvollisuuden järjestää vastaanottopaikka,

12) laiminlyö 41 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuuden luovuttaa jäte kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen,

13) laiminlyö 46 §:n mukaisen jätehuollon järjestämisvelvollisuuden,

14) laiminlyö 49 §:n mukaisen tuottajan vastaanottovelvollisuuden,

15) laiminlyö 50 §:n mukaisen velvollisuuden järjestää vastaanottopaikka,

16) laiminlyö 56 §:n mukaisen tuotteen jakelijan vastaanottovelvollisuuden,

17) rikkoo 72 §:n mukaista roskaamiskieltoa,

18) laiminlyö 76 §:n mukaisen keräysvelvollisuuden,

19) rikkoo tai laiminlyö 91 §:n, 96 §:n 2 momentin, 103 §:n 2 momentin, 125 §:n, 126 §:n 1 momentin taikka 127 tai 128 §:n perusteella annettua kieltoa tai määräystä,

20) rikkoo tai laiminlyö 8 §:n 3 momentin, 10 §:n, 12 §:n 3 momentin, 14 §:n, 15 §:n 3 momentin, 16 §:n 3 momentin tai 49 §:n 1 momentin nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädettyä rajoitusta, kieltoa, vaatimusta, määräystä tai velvollisuutta,

21) tuo maahan, vie maasta tai siirtää Suomen alueen kautta jätettä 109 tai 110 §:n tai tämän lain nojalla annetun säännöksen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen taikka jätteensiirtoasetuksen 19 artiklassa säädetyn jätteen sekoittamiskiellon, 34, 36, 39 tai 40 artiklassa säädetyn vientikiellon taikka 41 tai 43 artiklassa säädetyn tuontikiellon vastaisesti,

22) laiminlyö jätteensiirtoasetuksen 4 artiklassa säädetyn ilmoituksen tekemisen, 13 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle reittimuutoksesta, 17 artiklassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyttyä siirrettävän jätteen määrää tai reittiä tai siirron aikataulua koskevista muutoksista, 20 artiklassa säädetyn asiakirjojen tai tietojen säilyttämisvelvollisuuden tai 49 artiklassa säädetyn ympäristönsuojelua koskevien toimenpiteiden toteuttamisen, lukuun ottamatta kuitenkaan 131 §:n 2 momentin 8 ja 9 kohdassa säädettyjä laiminlyöntejä,

23) rikkoo elohopea-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä tuontia jätteenä loppukäsittelyä varten koskevaa rajoitusta, 10 artiklan 4 kohdassa säädettyä velvollisuutta varustaa hammashoitolaitos vaatimuksenmukaisella amalgaamin erottimella tai amalgaamin erottimen huoltoa koskevaa vaatimusta tai 6 kohdassa säädettyä amalgaamijätteen jätehuollon järjestämistä koskevaa velvollisuutta, 11 artiklassa säädettyä suurista lähteistä peräisin olevan jätteen loppukäsittelyä koskevaa vaatimusta taikka laiminlyö 12 artiklassa tai 14 artiklan 4 kohdassa säädetyn tietojen toimittamista koskevan velvollisuuden taikka

24) rikkoo aluskierrätysasetuksen 7 artiklassa säädettyä velvoitetta laatia alukselle aluskierrätyssuunnitelma,

on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, jätelain rikkomisesta sakkoon.

Rikesakosta ainoana rangaistuksena 72 §:ssä säädetyn roskaamiskiellon vähäisestä rikkomisesta säädetään rikesakkorikkomuksista annetussa laissa (986/2016).

Selostus:

Pykälän 2 momentissa säädetään rikoslain säännöksiä täydentävistä sakonuhkaisista rangaistussäännöksistä. Momenttia muutettiin siten, että jätelain rikkomisen syyksiluettavuuden kynnystä laskettiin törkeästä huolimattomuudesta tavanomaiseen huolimattomuuteen. Rikoslain (39/1889) 3 luvun 7 §:n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos tekijä rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Syyksiluettavuuden kynnyksen alentamisella pyritään turvaamaan tehokkaammin jätehuollon käsittelyn asianmukaisuus ja se, että perustuslain 20 §:ssä turvattu, jokaisen oikeus terveelliseen ympäristöön toteutuu. Muutoksella pyritään myös selkeyttämään huolellisuusvelvollisuuden merkitystä. Muutos on perusteltu myös muun ympäristösääntelyn kannalta, jonka mukaan rikkomuksesta voidaan tuomita tahallisuuden tai huolimattomuuden perusteella.

Pykälän 2 momentissa olevaa luetteloa rangaistavista teoista muutettiin jätelakiin tehtyjen muutosten edellyttämällä tavalla. Momenttiin lisättiin lisäksi kolme uutta kohtaa, minkä myötä momentin numerointi muuttui.

Ensinnäkin rangaistaviin tekoihin lisättiin jätelain 15 a §:n mukaisen uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerätyn jätteen polttamista tai kaatopaikalle sijoittamista koskevan kiellon rikkominen. Mainittua jätettä ei saa toimittaa poltettavaksi tai sijoitettavaksi kaatopaikalle esimerkiksi taloudellisista syistä. Rangaistussäännös lisättiin pykälän 2 momentin 2 kohtaan.

Toiseksi rangastaviin tekoihin lisättiin jätelain 15 b §:ssä tarkoitetun hyödynnettävän jätteen laadun varmistamisen laiminlyönti. Rangaistussäännös lisättiin pykälän 2 momentin 3 kohtaan.

Kolmanneksi rangaistaviin tekoihin lisättiin jätelain kuljettajan 39 §:n 2 momentissa tarkoitettujen kiinteistöiltä noudettuja jätteitä koskevien tietojen antamisen laiminlyönti. Rangaistavuuden edellytyksenä on tällöin se, että tietoja ei ole annettu viranomaiselle kehotuksesta huolimatta. Vähäinen tietojen antamisen viivästyminen säädetystä määräajasta ei sen sijaan johda säännöksen perusteella rangaistusvastuuseen. Rangaistussäännös lisättiin pykälän 2 momentin 10 kohtaan.

Pykälän 2 momentissa olevaa luetteloa rangaistavista teoista muutettiin myös siten, että jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevat rangaistukset jaettiin selvyyden vuoksi kahteen eri kohtaan siten, että momentin 22 kohdassa säädetään rangaistavaksi ne jätteensiirrosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY 1013/2006, jätteensiirtoasetus) mukaiset velvollisuudet, jotka voidaan laiminlyödä, ja momentin 21 kohdassa rangaistavaksi jätteensiirtoasetuksessa säädetyt kiellot, joita voidaan rikkoa. Pykälän 2 momentin 21 kohdan perusteella rangaistavaa on siten tuoda maahan, viedä maasta tai siirtää Suomen alueen kautta jätettä jätelain 109 ja 110 §:n tai jätelain nojalla annetun säännöksen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen taikka jätteensiirtoasetuksen 19 artiklassa säädetyn jätteen sekoittamiskiellon, 34, 36, 39 tai 40 artiklassa säädetyn vientikiellon taikka 41 tai 43 artiklassa säädetyn tuontikiellon vastaisesti. Säännös sisältää aiemmin voimassaolleeseen sääntelyyn verrattuna täsmällisemmät viittaukset jätteensiirtoasetukseen. Vuorostaan pykälän 2 momentin 22 kohdan perusteella rangaistavaa on laiminlyönti, joka koskee jätteensiirtoasetuksen 4 artiklassa säädetyn ilmoituksen tekemistä, 13 artiklan 2 kohdassa säädettyä velvollisuutta ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle reittimuutoksesta, 17 artiklassa säädettyä velvollisuutta ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksytty siirrettävän jätteen määrää tai reittiä tai siirron aikataulua koskevista muutoksista, 20 artiklassa säädettyä asiakirjojen tai tietojen säilyttämisvelvollisuutta taikka 49 artiklassa säädettyä ympäristönsuojelua koskevien toimenpiteiden toteuttamista. Ne jätteensiirtoasetuksessa säädetyt laiminlyönnit, jotka kuuluvat jätelain 131 §:n mukaan laiminlyöntimaksuvelvollisuuden piiriin, eivät kuulu jätelain 147 §:n 2 momentin perusteella rangaistaviin tekoihin.

Edelleen pykälän 2 momenttia muutettiin siten, että rangaistussäännöstä, jossa säädetään lain valtuussäännösten nojalla annetun asetuksen rikkomista, tarkennettiin siten, että rangaistussäännöksessä luonnehditaan täsmällisemmin rangaistavista tekotavoista. Rangaistussäännös sisällytettiin pykälän 2 momentin 20 kohtaan.

---

Tämä laki tuli voimaan 19 päivänä heinäkuuta 2021.

Tämän lain 36 §:n mukaista kunnan velvollisuutta tehdä markkinakartoitus sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2022. Tämän lain 41 a §:n mukaista jätteen haltijan velvollisuutta antaa tiedot biojätteen kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle ja kunnan jätehuoltoviranomaisen velvollisuutta merkitä tiedot 143 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2023.

Tämän lain 53 a §:n mukaista tuottajan omavalvontavelvollisuutta ja 63 a §:n mukaista tuottajien maksuosuuksia ja niiden mukauttamista koskevaa velvollisuutta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2023 alkaen. Tämän lain 118 a §:n mukaista velvollisuutta pitää kirjaa elintarvikejätteestä ja 121 a §:n mukaista velvollisuutta laatia siirtoasiakirja sähköisenä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2022.

Tämän lain voimaan tullessa vireillä olleet asiat käsitellään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Jos muutoksenhakutuomioistuin tämän lain voimaan tultua kumoaa päätöksen ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan tämän lain säännösten mukaisesti.

Jos kunnassa on tämän lain voimaan tullessa muun kuin sekalaisen yhdyskuntajätteen tai saostus- ja umpisäiliölietteen osalta käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen on siirryttävä biojätteen osalta aikaisintaan kahden vuoden ja viimeistään kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta ja muiden kiinteiden yhdyskuntajätteiden osalta 1 päivästä heinäkuuta 2023.

Pakkausten tuottajia edustavan toimijan tai toimijoiden ja kuntien on tehtävä 49 a ja 49 b §:ssä tarkoitettu sopimus yhteistoiminnasta ja kustannusten korvaamisesta viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2021. Sopimuksen mukaisia korvauksia on maksettava 1 päivästä heinäkuuta 2023.

Jos pakkausten tuottajayhteisö on ennen tämän lain voimaantuloa tehnyt pakkausjätteen käsittelyä koskevan sopimuksen, jonka toteutuminen turvaa kierrätyksen kannalta merkittävän investoinnin syntymisen, sopimus velvoittaa sellaisenaan korkeintaan seitsemän vuotta lain voimaantulosta sitä tuottajarekisteriin hyväksyttyä uutta tuottajayhteisöä, jolle pakkausten tuottajayhteisön vastuut ja oikeudet muutoin siirtyvät.

Tuottajan, joka ei ole tuottajayhteisön jäsen, on liityttävä tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2021.Tuottajayhteisön, juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän sekä tuottajan, joka ei ole liittynyt tuottajayhteisöön, on tehtävä 101 §:ssä tarkoitettu hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2022.

Selostus:

Siirtymäsäännösten mukaan jätteen haltijan velvollisuutta ilmoittaa tiedot 41 a §:n mukaisesta kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta biojätteen käsittelystä ja kunnan jätehuoltoviranomaisten velvollisuutta siirtää ilmoitetut tiedot rekisteriin sovelletaan 1.1.2023 lähtien. Siirtymäsäännös otettiin lakiin, jotta ilmoitusvelvollisuuden toimeenpanemiseksi tarvittaville järjestelyille ja tietojärjestelmien päivittämiselle jäisi riittävästi aikaa.

Lain 118 a §:ssä säädettyä elintarvikejätettä koskevaa kirjanpitovelvollisuutta sovelletaan 1.1.2022 alkaen. Siirtymäsäännös otettiin lakiin, jotta velvollisuuden toteuttamiselle jäisi riittävästi aikaa. Samoin velvollisuutta laatia siirtoasiakirja sähköisenä sovelletaan 1.1.2022 alkaen. Siirtymäsäännös otettiin lakiin tarvittavien sähköisten järjestelmien toteuttamiseksi ja kehittämiseksi.

Siirtymäsäännösten mukaan muutoslain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään sen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Sääntöä täsmennetään lisäksi siirtymäsäännöksellä, jonka mukaan, jos muutoksenhakutuomioistuin muutoslain voimaan tultua kumoaa päätöksen ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan muutoslain säännösten mukaisesti.

Lisäksi siirtymäsäännöksissä säädetään, että jos kunnassa on muutoslain voimaan tullessa muun kuin sekalaisen yhdyskuntajätteen tai saostus- ja umpisäiliölietteen osalta käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen on siirryttävä biojätteen osalta aikaisintaan kahden vuoden ja viimeistään kolmen vuoden kuluttua muutoslain voimaantulosta ja muiden kiinteiden yhdyskuntajätteiden, kuten pakkausjätteiden osalta viimeistään 1.7.2023. Siirtymäsäännös otettiin lakiin, jotta kuljetusyrityksillä ja kunnilla olisi aikaa valmistautua muutokseen.

Edelleen siirtymäsäännösten mukaan pakkausten tuottajia edustavan toimijan tai toimijoiden ja kuntien on tehtävä pakkausjätteen erilliskeräystä koskeva sopimus yhteistoiminnasta ja kustannusten korvaamisesta viimeistään 31.12.2021. Sopimuksen mukaisia korvauksia on siirtymäsäännösten mukaan maksettava 1.7.2023 alkaen.

Merkittävien kierrätysinvestointien syntymisen jatkuvuuden turvaamiseksi siirtymäsäännöksissä säädetään lisäksi, että jos tuottajayhteisö on ennen muutoslain voimaantuloa tehnyt pakkausjätteen käsittelyä koskevan sopimuksen, jonka toteutuminen turvaa kierrätyksen kannalta merkittävän investoinnin syntymisen, sopimus velvoittaa lain voimaantultua rekisteröityä uutta tuottajayhteisöä sellaisenaan korkeintaan seitsemän vuotta lain voimaantulon jälkeen. Siirtymäsäännös velvoittaa vain sitä uutta tuottajayhteisöä, jolle kyseisen kierrätyksen kannalta merkittävän sopimuksen tehneen tuottajayhteisön vastuut ja velvoitteet on muutoinkin siirretty. Siirtymäsäännös ei pidennä seitsemää vuotta lyhyempien sopimusten kestoa eikä poista sopimuksessa olevaa irtisanomisehtoa.

Lopuksi siirtymäsäännöksissä säädetään, että tuottajan, joka ei ole tuottajayhteisön jäsen, on liityttävä tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa viimeistään 31.12.2021. Tuottajayhteisön, juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän ja juottajan, joka ei ole liittynyt tuottajayhteisöön, tulee siirtymäsäännösten mukaan tehdä jätelain 101 §:ssä tarkoitettu hakemus tuottajarekisteriin hyväksymisestä viimeistään 30.6.2022.

---

Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy
Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi