Verkkopankki
- Uutiset
28.10.2016 9.16
KKO: Verkkopankkitunnuksen huolimaton säilyttäminen johti vastuuseen puolison nostamasta luotostaKorkein oikeus on tuomiollaan vahvistanut, että henkilökohtaiseksi tarkoitetun verkkopankkitunnuksen huolellinen säilyttäminen edellyttää, että siihen liittyvää käyttäjätunnusta ja avainlukulistaa säilytetään erillään myös kotona siten, että ne eivät ole toisten tiedossa tai helposti löydettävissä olevassa paikassa. - Uutiset
25.8.2016 15.35
Hallitus esittää kaikille oikeutta tiliin ja verkkopankkitunnuksiin luottolaitoslain muutoksellaPankista saa tulevaisuudessa entistä varmemmin perusmaksutilin ja siihen liittyvät maksupalvelut. Hallitus esittää, että pankit voisivat kieltäytyä tilin ja verkkopankkitunnusten tarjoamisesta vain poikkeustapauksissa, esimerkiksi rahanpesulainsäädännön perusteella. Perusmaksutili on pankkitili, johon kuuluu vähimmäismaksupalvelut, esimerkiksi maksukortti, käteisen nostaminen ja tilisiirrot verkkopankissa. Esityksen mukaan talletuspankeille tulee velvollisuus tarjota tällaisia tilejä. Oikeus perusmaksutiliin on voimassa koko Euroopan talousalueella (ETA), joten suomalaisten on vastedes helpompi avata perusmaksutili toisessa ETA-maassa. - Uutiset
5.7.2016 13.22
Hallinto-oikeus: Verkkopankkitunnuksia ei tarvinnut myöntää USA:n passin perusteella – syrjintälautakunnan päätös kumottiinHelsingin hallinto-oikeus kumosi syrjintälautakunnan päätöksen, jossa Helsingin OP Pankki Oyj:tä oli kielletty jatkamasta syrjivää menettelyä verkkopankkitunnusten myöntämistä koskevassa asiassa. Lautakunta oli asettanut kieltopäätöksensä tehosteeksi 5.000 euron uhkasakon. Pankin menettelytapaa, jossa se oli määritellyt tunnistusperiaatteissaan ne valtiot, joiden viranomaisten myöntämät passit se katsoi voivansa hyväksyä ensitunnistamisen yhteydessä, oli pidettävä asianmukaisena ja tarpeellisena, vaikka menettely asetti eri valtioiden passin haltijat toisiinsa nähden erilaiseen asemaan. (Vailla lainvoimaa 5.7.2016) - Uutiset
8.5.2014 12.02
Finanssialan Keskusliitto: Valmisteilla oleva toinen maksupalveludirektiivi vaarantaa vakavasti tietoturvanOsa verkkopankkeja hyödyntävistä internetpalveluista saattaa aiheuttaa käyttäjälleen merkittävän tietoturvariskin. Näissä verkkopankkiin kirjautuminen on kiinteä osa ulkopuolisen yrityksen internetpalvelua. Yritys myös yleensä käyttää verkkopankkia asiakkaan sijasta. Valmisteilla oleva toinen maksupalveludirektiivi (PSD2) sallisi verkkopankkitunnusten luovuttamisen ja pääsyn verkkopankkiin ulkopuolisille eräissä tilanteissa. Suomessa verkkopankkitunnusten luovuttaminen on nykyisen lain mukaan kielletty. - Uutiset
29.4.2014 14.01
Oikeusasiamies suhtautuu kriittisesti edunvalvojan oikeuteen rajoittaa päämiehen oikeutta saada verkkopankkitunnuksetOikeusasiamies Petri Jääskeläisen mukaan päämiehen oikeus verkkopankkitunnuksiin on periaatteellisesti merkittävä kysymys. Kyse on siitä, voiko nimenomaan edunvalvoja toimillaan – ja jos voi, millaisissa tilanteissa – rajoittaa päämiehen oikeutta saada verkkopankkitunnukset, kun edunvalvontajärjestelmän lähtökohta on yhtäältä päämiehen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, toisaalta päämiehen suojeleminen. Jääskeläinen suhtautuu hyvin kriittisesti siihen, että edunvalvoja kieltäytyy täysivaltaisen päämiehen suojelemiseksi pankkitunnusten hankkimisesta päämiehen käyttövaratiliin tai muuhun päämiehen omassa käytössä olevaan tiliin, vaikka kieltäytymisen perusteena olisivatkin päämiehen näitä verkkotunnuksia hyväksi käyttäen mahdollisesti tekemät haitalliset oikeustoimet. - Uutiset
6.2.2014 15.47
Euroopan keskuspankki julkaisi verkkomaksamisen turvallisuussuosituksien soveltamisohjeenEuroopan keskuspankki on julkaissut verkkomaksamisen turvallisuussuosituksien soveltamisohjeen (Assessment guide for the security of internet payments). EKP julkaisi 31. tammikuuta 2013 verkkomaksamisen turvallisuutta koskevat suositukset. Nyt julkaistun soveltamisohjeen tarkoituksena on tukea suositusten noudattamisen arviointia. - Uutiset
16.4.2012 10.03
Kuluttajavirasto: Verkkopankkitunnukset turvattava kaikille - lainmuutos tarpeenYLE Uutisten mukaan esimerkiksi säännöllisten tulojen puute eli köyhyys estää verkkopankkitunnusten saamisen. Kuluttajaviraston mukaan pankkipalveluiden tarjonnassa on tapahtunut niin suuria muutoksia, että verkkopankkitunnusten pitäisi kuulua kaikille tarjottaviin peruspankkipalveluihin. - Uutiset
18.1.2012 14.14
Uusi tietopaketti opastaa verkkolaskun käyttöön - verkkolaskusta suuri hyöty pk-yrityksilleSähköinen laskutus yleistyy Suomessa, mutta pienet yritykset hoitavat laskutuksen edelleen liian usein paperilla. Paine verkkolaskun käyttöön kuitenkin kasvaa, sillä kaikki yritykset eivät enää ota vastaan paperilaskuja. Verkkolaskutus myös lisää tehokkuutta ja tuo huomattavat kustannussäästöt. Kaksitoista elinkeinoelämän ja julkishallinnon organisaatiota yhdistivät voimansa, jotta pk-yritykset tulisivat tietoisiksi verkkolaskun hyödyistä. - Uutiset
12.5.2010 6.52
Arvopaperilautakunnan ratkaisujaArvopaperilautakunta ei suosittanut hyvitystä asioissa joissa oli kyse pankin korkorahastosta ja indeksilainasta antamista tiedoista ja pankin vahingonkorvausvastuusta verkkopankin häiriön estettyä asiakkaan osakekaupan tekemisen. Lautakunta sen sijaan suositti, että rahastoyhtiön tuli korvata virheellisestä arvonlaskennasta ja rahaston lakkauttamisesta aiheutunut vahinko OK 17:6:n mukaisesti. - Uutiset
10.12.2009 10.43
Laskujen hallinta e-laskujen ongelmanaE-lasku on monille kuluttajille uusi asia ja siksi se herättää myös vastustusta ja epäilyjä. Sähköisen laskun omaksuminen vaatii uudenlaisia käytäntöjä ja kuluttajat kokevat varsinkin laskujen hallinnan kuten muistamisen ja arkistoinnin vieraina. E-laskun käyttöönoton esteitä ovat kuluttajien kielteinen suhtautuminen, tarjonnan vähäisyys sekä tiedon puute, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimus kuluttajien näkemyksistä e-laskusta. - Uutiset
28.6.2009 10.48
Arvopaperilautakunnan ratkaisujaArvopaperilautakunta on julkaissut verkkosivuillaan ratkaisut, joissa on ollut kyse mm. pankin asiakkaalle myöntämästä ns. ostovoimasta osakkeiden ostoa varten sekä pankin velvollisuudesta kertoa asiakkaalle rahastosijoitukseen liittyvästä riskistä. - Uutiset
29.1.2009 16.49
Työryhmä haluaa vauhdittaa verkkolaskun käyttöäVerkkolaskutusta selvittäneen työryhmän mukaan verkkolaskun käytön on oltava mahdollisimman sujuvaa, jotta se yleistyy myös pk-yrityksissä ja kuluttajien keskuudessa. Työryhmän mukaan on tärkeää, että kuluttajia kannustetaan verkkolaskun käyttöönottoon. Kuluttajien tietämystä verkkolaskusta on myös edistettävä esimerkiksi kertomalla verkkolaskutuksen palvelutarjonnasta ja hyödyistä. - Uutiset
17.7.2007 9.38
HS: Verkkorikollisuus muuttamassa kansainväliseksiHelsingin Sanomien mukaan verkkorikollisuus on järjestäytymässä. Huijaukset muuttuvat yhä ammattimaisemmiksi ja laajemmiksi. Verkkorikollisuus kiinnostaa rikoksentekijöitä, sillä internetissä liikkuu suuret rahat. - Esityöt > Ministeriöiden lainvalmistelujulkaisutSähköisen laskutuksen työryhmä: Toimenpiteet verkkolaskun edistämiseksi29.1.2009